tiistai 19. huhtikuuta 2011

Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia

Petri Tammisen viime vuonna ilmestynyt kirja on lukijasta riippuen joko romaani tai novellikokoelma. Minä hahmotin kirjan yksittäisinä tarinoina, vaikka toki kertojana kaikissa oli samanlainen ujo hämäläinen mieskirjailija.

Tammisen lyhytproosa on iskevää ja hauskaa. Tavallisissa ympäristöissä tavallisille ihmisille tapahtuu epätavallisia asioita. Tai tavalliset ihmiset pohtivat omia varsin tavanomaisia ajatuksiaan ja tekemisiään erikoisesta kulmasta. Tammisen suurin mielenkiinto pureutuu suomalaiseen mieheen, siihen miten miehenä eletään. Tästä teemasta hän löytää paljon sanottavaa.

Kirjassa on paljon yhtymäkohtia Tuomas Kyrön Mielensäpahoitattajaan. Molemmissa pohditaan lyhytproosan keinoin suomalaisen miehen luonnetta humoristisella otteella. Muita hyviä ominaisuuksia on hauska kirja, mutta se antaa myös ajattelemisen aihetta. Suosittelen!

lauantai 16. huhtikuuta 2011

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

”Kyllä minä niin mieleni pahoitin” alkaa Tuomas Kyrön kirjan jokainen luku tai tarina. Mielensäpahoittaja on kahdeksankymppinen suomalainen ukko, joka päättää aloittaa valittamisen. Tarpeeksi monta vuosikymmentä hän on ollut hiljaa ja pitänyt mölyt mahassaan – ja on vakuuttunut, että juuri se on syynä lääkärin löytämiin tukkeutuneisiin verisuoniin. Onhan niihin ehtinyt vuosien mittaan kertyä monenlaista valittamisen aihetta!

”Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun aurinko paistoi.” ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun syötiin kalkkunaa.” ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun käytetään vääränlaisia kenkiä.”

Mielensä voi todellakin pahoittaa mistä vain. Ja kun vaimo makaa Kuusikodin vuoteessa ja ainoa ystävä on kuollut, niin mikäpä olisi parempi ratkaisu kuin laittaa mielensä pahoittamiset paperille.

Lukija pääsee tutustumaan suomalaiseen jäärään, oikeamieliseen ja vaatimattomaan vanhukseen, joka ei uusista kotkotuksista perusta eikä halua muuttaa elämässään mitään. Kirja on kirjoitettu niin hulvattomasti, että lukija viihtyy taatusti enemmän kuin Mielensäpahoittaja sallisi. Kaiken hauskuuden takaa on myös löydettävissä todellisuus; kyllä näitä Mielensäpahoittajan lajitovereita Suomessa elää!

tiistai 5. huhtikuuta 2011

Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon

Ruotsalaisen Anne Swärdin läpimurtoteos ja ensimmäinen suomennettu teos Viimeiseen hengenvetoon on nuoren tytön rosoinen kasvutarina. Kirjan kieli on kaunista ja vaikka se on maalailevaa, onnistuu Swärd hienosti tiivistämään kirjan sanomaa hiottuihin lauseisiin, jotka paikoitellen muistuttavat jopa aforismeja.

Lo syntyy kuumana kesänä keskelle isän ja äidin suurperheiden muodostamaa yhteisöä. Pohjoisesta työn perässä Skooneen muuttanutta joukkoa pidetään paikkakunnalla vähän omituisina. Kun Lo on seitsenvuotias, hän tutustuu kaoottisissa maastopalon sammutustöissä itseään useita vuosia vanhempaan Lukakseen. Myös Lukas on muualta tullut; hän elää yhdessä unkarilaisen isänsä kanssa. Tuli yhdistää Lon ja Lukaksen erottamattomaan ja omituiseen suhteeseen. Lo ja Lukas viettävät kaiken aikansa yhdessä, jopa niin tiiviisti, että Lon sukulaiset epäilevät Lukaksen käyttävän Lota hyväkseen.

Lo lähtee kotikylästään ja päätyy kiertelemään ympäri Eurooppaa. Hän on valmis hyppäämään sängystä sänkyyn etsiessään läheisyyttä, jollaista saattoi kokea vain Lukaksen kanssa. Kirjan kerronta hyppelee ajassa ja paikassa Lon lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden maisemissa. Tapahtumat ja niiden syy-seuraus-suhteet selviävät lukijalle pikku hiljaa kirjan edetessä. Tunnelmaltaan kirja on tiivis ja miljööltään omaperäinen. Ainakaan minun mielessäni kirjan tapahtumat olisivat voineet sijoittua melkein mihin vain, eivät mitenkään leimallisesti 1970-luvun Ruotsiin.

perjantai 1. huhtikuuta 2011

David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie

Ranskalaisen David Foenkinosin ensimmäinen suomennettu teos on ihastuttava rakkaustarina! Nathalie ja François törmäävät sattumalta kadulla ja rakastuvat toisiinsa. He viettävät onnentäyteteiset seitsemän vuotta yhdessä, kunnes François menehtyy auto-onnettomuudessa. Nathalie jää suremaan miestään eikä usko enää koskaan voivansa tuntea rakkautta.

Toisin kuitenkin käy, kun hän jostain syystä toimistolla suutelee ruotsalaista kollegaansa Markusta. Kirjailijan kuvaukset tyypillistä ruotsalaista markkeeraavasta Markuksesta saivat kyllä ainakin minut epäilemään, olisiko hän sittenkin ollut suomalainen: eiväthän Ruotsin itsemurhatilastot ole maailman korkeimmat ja ruotsalaiset ihmisinä hiljaisia ja vetäytyviä…

Vaikka kirja on rakkaustarina, se ei kuitenkaan jää kuvaamaan vain yhtä rakkauskertomusta. Päinvastoin se käsittelee rakkauden erilaisia ulottuvuuksia ja ilmenemismuotoja sekä lainalaisuuksia. Kieleltään kirja on kepeän leikittelevä. Lukujen välissä on erilaisia tekstistä erillisiä listoja ja sivuhuomautuksia otetta entisestään kepeyttämässä. Kirjailija myös viittaa tekstissään useisiin kirjoihin ja elokuviin eli tämä on niitä ärsyttäviä tai ihania kirjoja, jotka luettuaan on ihan pakko lukea tuo ja tuo kirja!

Toivottavasti Foenkinosin tuotannon suomentaminen ei jää tähän vaan pääsemme lukemaan lisää samanlaista!