Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja

Viehättävä pieni kirja 1960-luvun Chilen köyhästä kaivoskaupungista! María Margarita on köyhän perheen kuopus. Perheeseen kuuluvat neljä veljeä sekä itse tehdyssä pyörätuolissa istuva invalidi-isä. Perheensä jättänyt äiti on muuttanut paikkakunnalta kaupunkiin.

Perheen toimeentulo on niin niukkaa, että koko joukko pääsee harvoin lähtemään elokuviin. Niinpä perheenjäsenistä se, joka on käynyt elokuvan katsomassa, kertoo kotiin palattuaan elokuvan juonen muille. Paras kertoja on María Margarita. Hänen tarinansa ovat yksityiskohtaisia, hän laulaa ja tanssii tarvittaessa, hän todella tuo elokuvan eläväksi. María Margarita on elokuvankertojana niin hyvä, että hänen esityksiään kokoontuvat pian katsomaan oman perheen lisäksi muutkin kyläläiset. Ja hekin ovat ihastuneita.

María Margaritan (tai Hada Delcinen, kuten hänen taiteilijanimensä kuuluu) innostus elokuviin tarttuu myös lukijaan. Nuoren tytön elämä ei todellakaan ole helppoa, mutta elokuvien avulla hän pääsee irtautumaan ankeasta arkielämästä.

Blaine Harden: Leiri 14 – pako Pohjois-Koreasta

Leiri 14 kertoo Pohjois-Korean vankileirillä syntyneen Shinin tarinan. Keskitysleirien aika ei todellakaan ole ohi tässä maailmassa, ja pikkuhitlereitä riittää. Shin Dong-hyuk ei tiedä ulkomaailmasta mitään äärimmäisen tehokkaan eristämisen ja ”uudelleenkasvatuksen” ansiosta. Lapsetkin pakotetaan epäinhimillisen kovaan työhön surkealla ruoalla. Väkivallan, ilmiantamisen ja jatkuvan varuillaan olon avulla säilyy hengissä, mutta hellyys tai ystävällisyys on vankileirin lapsille tuntematon käsite. Opettajat ja vartijat ovat yli-ihmisiä, joilla on valta hakata tai tappaakin lapsi, jos tämä ei jostakin syystä miellytä.

Ja sama jatkuu aikuistenkin vankien kohdalla. Vankileirin säännöt ovat aika kuvaavat: ”Sääntö numero 4: vartijoita on ehdottomasti toteltava. Joka ei osoita noudattavansa vartijoiden ohjeita täydellisesti, ammutaan heti.” Ja vartijahan saattaa käskeä vankia tekemään ihan mitä tahansa. ”Sääntö numero 9: Vankien on aidosti kaduttava erheitään. Joka ei myönnä syntejään vaan kieltää ne tai on niistä eri mieltä, ammutaan heti.” Säännöt tuntuisivat länsimaalaisesta lähinnä mauttomalta pilalta jolleivat olisi totta.

Shin on kuitenkin sitkeä, ja pysyy hengissä kidutuksesta ja nälänhädästä huolimatta, ja onnistuu lopulta jopa pakenemaan. Ulkomaailma ei kuitenkaan ole helppo ihmiselle, jonka on vaikea keskittyä, vaikea luottaa kehenkään, ja joka ei ymmärrä suurta osaa yhteiskunnan toiminnasta. Leiri 14 kannattaa lukea, ihan jo saadakseen jonkinlaisen kuvan Pohjois-Koreassa tapahtuvista kauheuksista. Maailma ei saa sulkea silmiään tälläkin hetkellä vankileireillä kärsiviltä kymmeniltä tuhansilta ihmisiltä.

Mark Williams ja Danny Penman: Tietoinen läsnäolo – löydä rauha kiireen keskellä

Joulun aikaan kuuluu ehdottomasti rauhoittuminen ja kiireestä hellittäminen. Williamsin ja Penmanin mietiskelyyn pohjautuva kaunis kirja sisältää CD:n, jonka avulla on helpompaa opetella ja kokeilla rentoutumista ja erilaisia meditaatioita. Kirjan mainostetaan opettavan, kuinka voit tuntea olosi rauhalliseksi ja tyytyväiseksi vaikeinakin aikoina. Harjoitukset pohjautuvat kognitiiviseen terapiaan, joka ohjaa tietoiseen läsnäoloon arkipäivässä.

Kirja sisältää kahdeksan viikon ohjelman, jonka itse tein pätkissä ja aivan liian harvoin, mutta tykkäsin silti. CD:llä lukijana toimii Lauri Porceddu, jonka hiljaisesta ja rauhallisesta äänestä pidin kovasti. Aivan liian usein rentoutuksen pilaa lukijan kova tai karkea ääni, nyt oli lukijan valinta osunut aivan nappiin. Harjoitukset olivat levollisia ja rauhallisia – välillä jopa pitkästyttäviä – mutta se kuuluu vain asiaan ohjelman mukaan. Kokonaisuutena ehdottomasti suositeltavaa lukemista ja kuuntelemista, vaikka liikaa stressiä ei olisikaan, ja etenkin jos kiire tai alakuloisuus vaivaa. Joulukiireet voi unohtaa ja keskittyä elämään juuri tätä käsillä olevaa hetkeä, mikäs sen arvokkaampaa.

Julie Orringer: Näkymätön silta

Yhdysvaltalainen Julie Orringer on kirjoittanut todellisen tiiliskiviromaanin unkarinjuutalaisesta Levin perheestä. Päähenkilöinä ovat perheen kolme poikaa: Andras, Tibor ja Mátyás. Etenkin Andraksen kautta välittyy hienosti juutalaisten historiaa toisen maailmansodan ajalta. Tästä kaikesta on välttämätöntä tietää, niin karmeaa luettavaa kuin kirja paikoitellen onkin. Näkymätön silta kertoo erään sukupolven tarinan sodan runtelemassa Euroopassa.

Nuori Andras pääsee unelmiensa Pariisiin opiskelemaan arkkitehtuuria, palelemaan, ystävystymään ja oppimaan uutta kunnes lähestyvä sota ja tiukkenevat juutalaislait sotkevat suunnitelmat. Andras on kuitenkin jo ehtinyt tavata itseään lähes kymmenen vuotta vanhemman Klaran ja rakastua tulisesti. Kohtalo vie Andraksen uskomattomiin kärsimyksiin, mutta myös onnen hetkiä onneksi löytyy.

Kirja on hienosti kerrottu ja ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kirjan loppupuolella oma lukemiseni tökkäsi hiukan epäuskottavuuteen ja mietin, että ehkä hiukan vähemmän siirappia olisi tuottanut paremman lukukokemuksen. Loppusanoissa kirjailija kuitenkin antaa ymmärtää, että tarina perustuu hänen oman sukunsa kohtaloihin. Todellisuus on siis kuitenkin tässäkin tapauksessa tarua ihmeellisempää?

Taina Latvala: Välimatka

Lapualaislähtöinen Taina Latvala on kirjoittanut mainion eteläpohjalaisromaanin. Alun sitaatti Orvokki Aution Viistotaipaleeseen kertoo hyvin, minkälaiseen kirjallisuuteen tämä kirja rinnastuu.

Kirjan päähenkilöinä ovat 60 vuotta täyttävä äiti ja tämän tytär, jotka lähtevät yhdessä äidin syntymäpäivämatkalle Teneriffalle. Äiti puhuu leveää Etelä-Pohjanmaan murretta; tytär sen sijaan on yleiskielistänyt puheenparttaan muutettuaan kotikylästään Synkkylästä naapurikaupunkiin Seinäjoelle töihin. Latvala kirjoittaa repliikit todella hyvin; sitä mukaa kun puheenaiheet lähestyvät lapsuutta ja suvun vanhoja asioita, hiipivät murreilmaisut tyttärenkin puheeseen.

Kirjan äiti ja tytär eivät ole kovinkaan läheisiä keskenään, heidän välissään on aina tietty välimatka. Etäisyyttä ja välimatkaa kotiin saadaan Teneriffan-matkalla. Matkan aikana, samassa hotellihuoneessa asuttaessa, tullaan väistämättä lähemmäs toinen toistaan. Pikku hiljaa äidin ja tyttären matkalla kaivetaan esiin monia menneisyyden luurankoja: minne perheen isä on kadonnut vuosia sitten ja mikä on äidin siskoon Tuulikkiin liittyvä vaiettu salaisuus?

Vaikka kirjassa pengotaan monenlaisia synkkiäkin asioita, on se silti valoisa ja toveikas.

P. D. James: Syystanssiaiset

P. D. James, brittiläisen dekkarikirjallisuuden grand old lady, on kirjoittanut hienon kunnianosoituksen Jane Austenin Ylpeydelle ja ennakkoluulolle. Syystanssiaiset on eräänlainen jatko-osa Ylpeydelle ja ennakkoluulolle. Ylpeyden ja ennakkoluulon tapahtumista on kulunut muutama vuosi ja Elizabeth ja Mr. Darcy elävät onnellista elämää Pemberleyssä kahden poikansa kanssa.

Kirjan alussa Pemberlyssä käy kova huiske, kun valmistaudutaan vuotuisiin syystanssiaisiin. Leipomukset ja koristelut alkavat olla viimeistä vaille valmiit, kun iloisen juhlavalmistelun keskeyttävät hurjaa vauhtia pihaan rymistävät vaunut. Elizabethin sisko Lydia saapuu paikalle aivan hysteerisenä huutaen, että hänen miehensä on tapettu. Talon herrasmiehet lähtevät synkkään metsään selvittämään, mitä oikein on tapahtunut.

Tästä alkaa kirjan jännärijuoni. Täytyy kyllä sanoa, että huomattavasti jännitysaspektia enemmän kirjassa kiinnosti Jane Austen. Oli hauska lukea kirjaa, jonka henkilöt ovat näin tuttuja! Vanhat ristiriidat ja ongelmat nousevat merkittävään osaan murhatutkimusten selvittelyssä.

Jännityskirjana kirja on aika vaisu, tosin se antaa mielenkiintoisen mahdollisuuden kurkistaa 1800-luvun alun brittiläiseen oikeuskäytäntöön. Ylpeyden ja ennakkoluulon jatko-osana kirja sen sijaan on mainio. Hyvin Lady James oli tavoittanut parinsadan vuoden takaisen tyylin ja tunnelman. Sellaiselle, joka ei Jane Austenin tuotantoa tunne, kirja näyttäytyy varmasti aivan toisenlaisena. Olisikin mielenkiintoista kuulla, miten Ylpeyttä ja ennakkoluuloa lukematon henkilö kirjan kokee.

Jyrki Heino: Kellari, eli kertomus poikkeuksellisista ja järkyttävistä tapahtumista, jotka aikoinaan herättivät suurta huomiota Ruotsin kuningaskunnan Turun kaupungissa

Turkuun kesään 1796 sijoittuva jännitystarina alkaa, kun kaupungin edustalla olevasta saaresta löytyy surmatun ylhäisömiehen ruumis. Tapausta ryhtyvät selvittämään luutnantti Wennehjielm yhdessä kaupunginviskaali Appengernin kanssa.

Murhatutkimusten lomassa päästään tutustumaan 1700-luvun turkulaisten elämään, kaupungin oloihin ja arkipäivään. Itse asiassa tuntuu, että kulttuurihistorialliset seikat ovat kirjoittajalle jopa tärkeämpiä kuin itse jännitystarinan eteenpäin kuljettaminen.

Murhamysteeriäkin kirjassa toki selvitellään. Murhan motiivit tuntuvat johtavan moniin eri suuntiin. Ovatko kyseessä kahvin salakuljetukseen liittyvät seikat? Onko murhan takana maksamattomiin velkoihin liittyviä seikkoja? Vai kenties poliittista juonittelua, joka juontaa juonensa jo Kustaa kolmannen murhasta?

Laurie Helgoe: Introversion voima

Tässä se on, kaikkien introverttien oma opus. Laurie Helgoe tunnustautuu heti ensi sivuilla itse oikein super-introvertiksi, ja omistaa koko ihanan kirjansa "Introversion voima - miksi sisäinen elämäsi on suurin rikkautesi" kaikille ihanille introverteille. Ja uskokaa tai älkää, me olemme enemmistönä tällä planeetalla.

Kirja valottaa hauskasti ja ajatuksia herättävästi ekstroverttia kulttuuriamme, joka yrittää pakottaa myös poloiset introvertit tulemaan ulos kuorestaan ja bailaamaan lujaa. Ja introvertin mielestä kun juhliminen ei ole yhtään hauskaa. Sen sijaan hauskaa on käpertyä kaikessa rauhassa sohvan kulmaan peiton alle lukemaan ja teetä siemailemaan. Ja vihdoinkin joku sanoo, että se on ihan ok ja hyväksyttävää. Ei tarvitse pitää juhlimisesta! Ei tarvitse kaivata jatkuvaa hulinaa ympärilleen! Introvertin sanoin: " En yleensä pitkästy ollessani yksin; pitkästyn usein ryhmissä ja väkijoukoissa".

Kirjaan on koottu paljon tietoa introverteista ja heidän sisäisestä maailmastaan. Tosin introverttiutta korostetaan välillä ehkä hiukan liikaakin, sillä kaikissa ihmisissähän löytyy nuo molemmat puolet erilaisissa sekoitussuhteissa. Kirjan luettuaan voi kuitenkin todeta: introverttius on hieno asia. Emme halua vaihtaa osia ektroverttien kanssa! Hyvä lahjaidea introvertille ystävälle tai sukulaiselle, tai hänen ekstrovertille puolisolleen ymmärrystä lisäämään.

Alex Capus: Léon ja Louise

Sveitsiläis-ranskalainen kirjailija kertoo oman isoisänsä tarinan tässä viehättävässä kirjassa.

Ensimmäisen maailmansodan aikana nuori Léon työskentelee sähköttäjänä pienessä normandialaisessa kaupungissa. Siellä hän tutustuu Louiseen, joka kulkee polkupyörällä viemässä suruviestejä kaatuneiden sotilaiden omaisille. Nuoret tutustuvat ja rakastuvat, kunnes joutuvat keskelle sodan viimeistä pommitusta ja kuvittelevat molemmat toisen kuolleen.

Loukkaantumisesta toivuttuaan Léon jatkaa elämäänsä Pariisissa. Hän perustaa perheen ja työskentelee poliisilaboratoriossa. Elämä kulkee tasaisena eteenpäin, kunnes hän eräänä päivänä näkee tutunnäköisen hahmon viereisellä raiteella seisovassa metrossa: Louise! Léon ja Louise tapaavat jälleen ja rakkaustarina saa jatkoa. Heidän yhteydenpitonsa jatkuu toisesta maailmansodasta ja eri mantereillakin asumisesta huolimatta.

Kirja on todella kaunis. Kauniin rakkaustarinan lisäksi siinä kuvataan hienosti sodanaikaista elämää, esimerkiksi sitä, kuinka Léon joutuu saksalaisten miehittämässä Pariisissa vasten tahtoaan tekemään töitä natsihallinnolle.

Hélène Grémillon: Uskottuni

Ranskalaiskirjailijan esikoisteos on ovelasti rakennettu tarina, jossa liikutaan sotaa edeltävässä, sodanaikaisessa ja 1970-luvun Pariisissa sekä Ranskan maaseudulla.

Kirja alkaa 1970-luvulta Pariisista, jossa juuri äitinsä menettänyt kolmekymppinen Camille saa yllättäen kirjeen, joka muistuttaa päiväkirjan sivuja. Camille epäilee, että kirje on tullut väärään osoitteeseen, mutta koska lähettäjän tietoja ei ole, ei hän pääse kirjettä palauttamankaan. Kirjeitä alkaa tulla säännöllisesti lisää, joka viikko näiden 1940-luvulla eläneiden Camillelle vieraiden ihmisten tarina saa jatkoa.

Kirjeistä hahmottuu tarina nuoresta Anniesta, joka elää työläisperheessä maaseudulla. Annien läheisin ystävä on häneen palavasti rakastunut Louis. Annie on innostunut maalaamisesta ja taiteesta ja tutustuu samalle paikkakunnalle muuttaneeseen rouva M:ään, joka järjestää hänelle ateljeen. Rouva M kärsii lapsettomuudestaan, ja lopulta Annie lupautuu synnyttämään rouvalle ja tämän miehelle lapsen. Lapsi syntyy saksalaisten miehittämässä Pariisissa. Mutta kuinka helppoa Annien on päästää irti omasta lapsestaan?

Kirja on todella onnistunut! Eri aikatasoille sijoittuva kertomus avaa pikku hiljaa suuria salaisuuksia ja valtavia julmuuksia, joita menneisyyteen kätkeytyy. Kirjan elävänoloisten henkilöiden kautta kirjailija käsittelee luontevasti suuria teemoja kuten äitiyttä ja äidinrakkautta, lapsettomuutta ja luottamusta.

Johanna Sinisalo: Salattuja voimia

"Salattuja voimia: opas valoisille ja pimeille poluille" on Johanna Sinisalon  uusin novellikokoelma. Kirjaan on koottu sekä fiktiivisiä että tositarinoita pitkän matkan vaelluksilta. Johanna Sinisalo on harrastanut patikointia toistakymmentä vuotta, joten häneltä löytyy hauskoja tarinoita ja kokeneen harrastajan neuvoja kävelystä kiinnostuneille.

Salattuja voimia on teokseen sisältyvä pienoisromaani, jossa neljä toisilleen ennalta tuntematonta naista lähtee yhdessä vaelluksessa Brittein saarilla. Vaelluksella koetaan monia mielenkiintoisia hetkiä, mutta suurimmat yllätykset ilmenevät vasta matkan jälkeen, kun naiset kokoontuvat muistelemaan yhteistä retkeä.

Kirjan voi lukea vaikka oppaana pitkien kävelyretkien ja vuoristovaellusten maailmaan. Loppuun on koottu vielä opastuksia mahdollisen uuden vaellusharrastuksen suunnitteluun ja käytännön seikkojen huomiointiin. Tiedätkö esimerkiksi miten peseydytään maastossa muutamalla desilitralla vettä, tai millä merkeillä lähestyvälle helikopterille viitotaan "yes" tai "no"?

Daniel Glattauer: Joka seitsemäs aalto

Joka seitsemäs aalto on jatko-osa kirjalle Kun pohjoistuuli puhaltaa, jossa Leo ja Emmi tutustuivat toisiinsa väärään osoitteeseen lähetetyn sähköpostiviestin ansiosta. Joka seitsemäs aalto jatkaa samalla linjalla: sekin koostuu päähenkilöiden toisilleen lähettämistä viesteistä.

Ensimmäisen kirjan jälkeen Leo on lähtenyt Bostoniin ja palaa nyt kotiin Wieniin. Kirjeenvaihto Leon ja Emmin välillä viriää uudelleen. Nokkelat ja terävät viestit sinkoilevat molempien sähköpostiin entiseen malliin. Leo on Bostonissa tutustunut naiseen, joka on muuttamassa hänen luokseen Wieniin. Mutta kuinka käy, kun sähköpostinvaihto käy yhä tiiviimmäksi ja Emmi ja Leo päättävät myös lopulta tavata toisensa reaalimaailmassa?

Jännite Leon ja Emmin välillä säilyy hyvin tämän toisenkin kirjan ajan. Molempien taitavasti kirjoitetut viestit ovat herkullista luettavaa.

György Spiró: Kevätnäyttely

Unkari on tänä vuonna Helsingin kirjamessujen teemamaa, joten unkarilaista kirjallisuutta suomennetaan vuoden aikana tavallista enemmän. Yksi uutuuksista on György Spirón kirja Kevätnäyttely, joka on suositun unkarilaiskirjailijan ensimmäinen suomennettu romaani.

Kirjan alkuasetelma on herkullinen: budapestilainen insinööri Gyula Fátray on sairaalassa niinkin proosallisesta syystä kuin peräpukamaleikkauksessa syksyllä 1956. Hänen maatessaan sairaalassa neuvostotankit vyöryvät Budapestin kaduille. Vallankumouksen jälkeen ilmapiiri Unkarissa on entistä ahtaampi: vastavallankumouksellisia ja syyllisiä etsitään eikä kehenkään voi luottaa.

Tähän todellisuuteen törmää sankarimme Fatráy sairaalasta kotiutuessaan. Hänen nimensä löytyy vastavallankumouksellisten listalta, minkä takia hän menettää työpaikkansa. Fatráy tietää voivansa todistaa syyttömyytensä, hänen alibinsa on leikkaus ja sairaalassa vietetty aika. Todistuksen hankkiminen osoittautuu kuitenkin oletettua vaikeammaksi. Totalitaarisessa järjestelmässä syyllinen on se, joka halutaan syylliseksi osoittaa. Tässä tapauksessa tarvittiin sopiva juutalainen insinööri.

Samaan aikaan myös välit Fatráyn perheessä kiristyvät, kun vaimo yrittää rakentaa taidehallin kevätnäyttelyä tasapainoillen vallanpitäjien asettamien vaatimusten kanssa. Puolisot ovat kaukana toisistaan eikä vanhempienrakkaus poikaakaan kohtaan juuri kukoista.

Kirja oli mielenkiintoinen ja kriittinen kuvaus 1950-luvun Unkarista ja siinä kuvattiin hienosti mahdottomaan tilanteeseen ajautuneen ihmisen epätoivoa. Runsas unkarilaisten nimien ja budapestilaisten kadunnimien käyttö teki kulttuuria huonommin tuntevalle lukemisen paikoitellen työlääksi.

Heljä Salonen: Kaikki kotiin! Sienestäjän sielunelämää

Kaikki kotiin! on pieni ja lämminhenkinen novellikokoelma sienestämisen ihanuudesta. Toimittaja Heljä Salonen on sienestänyt vuosikymmenet, yksin ja rentoutuakseen. Hän nauttii metsästä ja sienestyksen rauhallisuudesta ja rauhoittavuudesta. Novelleista välittyy sienestäminen tunnelma, ja alkaa tehdä sieneen mieli itsekin. Lisäksi novelleista saa paljon uutta tietoa.

Hauskojakin juttuja löytyy. Toimittajan ironinen näkökulma sienestäviin julkkiksiin on hauska, ja ihmisten tyypittely erilaisiksi sieniksi viihdyttävää luettavaa. Tosin itseäni tai kavereitakaan en löytänyt herkkutateista ja suppilovahveroista ollenkaan, jaottelu ei ollut kovin kattava.

Hiukan välillä häiritsee novellien hyppiminen aiheesta kolmanteen samankin novellin sisällä. Pienellä lisäkarsimisella ja yhdistelyllä kirjasta olisi tullut vieläkin sujuvampi. Mutta ilokseen tämän lukee nytkin, ainakin jos sienet ja metsissä vaeltelu ovat sydämen asia. Ja ehkä kipinän löytää sellainenkin, joka ei ole ennen sienestämisestä piitannut.

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Varmasti syksyn puhutuin ja odotetuin uutuus on Sofi Oksasen Kun kyyhkyset katosivat. Sitä on markkinoitu Suomen oloissa ennennäkemättömän suuresti.

Kirja palkitsee odotukset. Se on hieno tutkielma erilaisten ihmisten erilaisista suhtautumis- ja selviämistavoista sortovallan alla. On Edgar, joka liikkuu helposti leiristä toiseen aina sen mukaan, mikä hänelle on edullisinta. Hän luovii tiensä Viron itsenäisyystaistelijasta natsi-Saksan puolustajaksi ja lopulta KGB:n historioitsijaksi. Edgar vaihtaa henkilöllisyyttä ja keksii itselleen sopivan menneisyyden; vain vaimo pysyy muistuttamassa siitä, mitä joskus on ollut.

Vastakohtana on Edgarin serkku Roland, joka luottaa yleviin periaatteisiinsa ja taistelee viimeiseen asti Viron itsenäisyyden puolesta. Hän liittyy metsäveljiin ja auttaa maanmiehiään pakenemaan miehitetystä Virosta.

Yhden ulottuvuuden jatkuvaan miehittäjien vaihtumiseen tuo Edgarin puolison Juuditin hahmo. Hän turvautuu alkoholiin ja rauhoittaviin lääkkeisiin epäonnisessa avioliitossaan.

Kirja etenee kahdella eri aikatasolla. Toisaalta kuljetaan sotavuosissa eteenpäin, toisaalta 1960-luvulla taaksepäin. Lopulta nämä kaksi kerronnan tasoa kohtaavat ja matkan varrella eteen tulleet salaisuudet selviävät. Kirja on synkkä ja kauheakin, mutta erittäin mielenkiintoista luettavaa. Vain valtava pikku yksityiskohtien määrä häiritsi minun lukemistani jossain vaiheessa. Ehkä jotain olisi voinut karsia.

Colm Tóibín: Brooklyn

Nuori Eilis lähtee 1950-luvulla Irlannista valtameren taakse New Yorkiin paremman elannon perässä. Hän löytää tutun papin avustuksella työpaikan ja asunnon Brooklynista ja asettuu sinne asumaan. Elämän täyttää työ myyjänä tavaratalossa, kirjanpidon opinnot sekä koti-ikävä. Koti-ikävää lievittää kummasti italialaisen Tonyn ilmestyminen kuvioihin. Ikävät uutiset kotoa Irlannista pakottavat Eilisin palaamaan sinne ja hän joutuu vaikeiden valintojen eteen.

Eilis hahmona on todellinen enkeli. Hän on kiltti ja viaton pikkukaupungin tyttö, joka herttaisen ja rehellisen luonteensa avulla voittaa kaikki puolelleen. Jossain vaiheessa tuntui, että hän on jopa liiankin täydellinen.

Kirjassa oli paljon mielenkiintoisia aineksia: nuoren naisen itsenäistyminen ja aikuistuminen, kaukana kotoa asuminen, erilaisten kulttuurien kohtaaminen. Kaikesta tästä huolimatta kirja jostakin syystä jätti kuitenkin ainakin minuun jotenkin etäisen vaikutuksen.

Varpu Tavi: Maanantaisoturin dieetti

Maanantaisoturin dieetti on kansantajuinen ja maalaisjärkinen perusteos laihduttamisesta. Maanantaisoturiksi kutsutaan ihmistä, joka aloittaa uuden uljaan elämän aina maanantaina, loman jälkeen, joulun jälkeen, synttärin jälkeen... Ja aina repsahdetaan takaisin entisiin elämäntapoihin. Kirja kuitenkin julistaa, että ensi maanantai on nyt!

Maanantaisoturi yrittää valottaa syömisen ja lihomisen syitä, ja painottaa luonnollisen ruuan tärkeyttä. Kirjan alku kuitenkin lupasi enemmän kuin mitä loppukirja lunasti. Kenellekään ei liene epäselvää, että terveellinen ruoka ja runsas liikunta ovat kaikille hyväksi. Lopulta vaikutelmaksi jäi vähän turhautunut olo: ok, syön siis vain terveellistä rasvaa, itse alusta loppuun tehtyä luomuruokaa ja riistaa. Mutta mistäköhän ne hirvet ja metsot riittävät koko maailman väestölle? Vai onko maanantaisoturin dieetti tarkoitettu vain pienelle eliittiväestölle?

Kirjassa hyvää oli 99 superruuan lista. Tuostapa voisi valita jotain lisää ruokavalioonsa säännöllisesti. Ja muistaa kiinnittää enemmän huomiota syömänsä rasvan laatuun.

Haruki Murakami: Norwegian wood

Haruki Murakami on vuonna 1949 syntynyt japanilaiskirjailija, jota tituleerataan jo yhdeksi maailman parhaista kirjailijoista. Hänen kirjoistaan otetaan miljoonapainoksia, ja varsinkin Japanissa hän on kulttihenkilö. Usein kirjojen teemana on yksinäisyys ja vieraantuminen yhteiskunnasta, mutta Murakami taitaa myös huumorin vaikean lajin.

Norwegian wood kertoo 1960-luvun opiskelijaelämästä Japanissa, mutta on teemoiltaan hyvin yleismaailmallinen. Kirjan päähenkilö Toru Watanabe muistelee nuoruusvuosiaan ja rakastettujaan Tokion opiskeluvuosilta. Aikuistuva Watanabe ajelehtii opiskelun, seksin, ystävyyden, sairauden ja surun valtamerillä. Watanabe on yksinäinen susi, joka kuitenkin kohtaa muutamia itselleen todella merkittäviä ja mielenkiintoisia ihmisiä.

Murakamin Japanin kuvaus on mielenkiintoista luettavaa länsimaalaiselle. Kaikki on tavallaan tuttua, ja rakkaus ja sen vaikeudet yleismaailmallisia, mutta idän erilainen kulttuuri tuo kuitenkin kirjaan oman sävynsä. Murakami on loistava kertoja, ja vaikka aihe välillä on melkoisen synkkäkin, mahtuu kirjaan myös huumoria ja uskoa elämään.

Gerbrand Bakker: Isä muuttaa yläkertaan

Hollannin maaseudulle lammastilalle sijoittuva kirja toi väistämättä mieleen Anne B. Ragden mainion Berliininpoppelit-sarjan. Hyvin samanlaisia tunnelmia oli tarjolla tässäkin kirjassa, jossa maatilallaan iäkkään isänsä kanssa asuva poikamies alkaa kaivata muutosta elämäänsä. Huumoria Ragden kirjoissa oli kyllä enemmän.

Lammastilallinen Helmer on ikänsä  asunut isänsä kanssa kotitilalla, lyhyttä opiskelujaksoa Amsterdamissa lukuun ottamatta. Hänen kaksoisveljensä Henk on kuollut jo nuorena, ja tämä tapaus tuntuu jääneen käsittelemättömäksi perheen sisällä. Nyt myös äiti on kuollut, ja Helmer päättää tehdä lopun autoritaarisen isän komentelulle. Hän siirtää lähes liikkumiskyvyttömän isän yläkerran huoneeseen, jossa tämä on poissa silmistä.

Lisää muutoksia Helmerin muuten hyvin hiljaiseen elämään tuo Henkin entisen kihlatun yhteydenotto ja pyyntö ottaa tämän teinipoika joksikin ajaksi maatilalle rengin hommiin hakemaan ryhtiä elämäänsä. Vanhat tapahtumat nousevat näin entistäkin voimakkaammin ihmisten mieliin.

Kirja oli mielenkiintoinen ja vähäeleinen maaseutukuvaus, jossa tärkein paino on ihmisten välisillä suhteilla, menneisyyden läsnäololla nykyisyydessä sekä ihmisen halulla ottaa elämänsä päätöksenteko omaan hallintaan.

Ingo Schulze: Adam ja Evelyn

Ingo Schulze on Itä-Saksassa syntynyt kirjailija, joka on sijoittanut kirjansakin tapahtumat vanhaan kotimaahansa, kesään ja syksyyn 1989, jolloin maan rajat olivat aukeamassa ja koko maa lopulta häviämässä Euroopan kartalta.

Kirjan nimihenkilöt ovat pariskunta Adam ja Evelyn. Adam on vaatturi, joka ei tyydy ainoastaan vaatettamaan naisasiakkaitaan, vaan sopivan tilaisuuden tullen myös riisumaan heitä. Puoliso Evelyn työskentelee tarjoilijana. Elämä Adamin ja Evelynin omassa pikku paratiisissa ei tietenkään jatku ikuisesti. Kun Evelyn pääsee selville Adamin pettämisestä, hän päättää toteuttaa haaveensa lähteä Itä-Saksasta. Suuntana on länsi Tšekkoslovakian ja Unkarin kautta, pakomatkan hän toteuttaa ystävättärensä ja länsisaksalaisen serkun kanssa. Adam ei kuitenkaan halua päästää Evelyniä käsistään ja lähtee vanhalla Wartburgillaan kolmikon perään.

Matkalla Adam törmää nuoreen tyttöön, joka on myös pyrkimässä Unkariin. Hän salakuljettaa tämän autonsa takakontissa rajan yli ja näin seurue kasvaa vielä yhdellä hengellä. Unkariin matka pysähtyy, sinne leiriydytään osottamaan rajojen aukeamista. Paria vaihdetaan tiheään tahtiin ja vuoroon epäillään jokaisen matkalaisen motiiveja loikkaamiseen.

Kirja koostuu suuresta määrästä lyhyitä lukuja, mikä tekee lukukokemuksesta pirstaileisen ja osittain vaikeaselkoisen. Usein uuden luvun alussa on vaikea tietää, kenen suulla nyt puhutaan. Kirja on kuitenkin ihan mielenkiintoinen kurkistus Euroopan murrosvaiheeseen parin vuosikymmenen taakse.

Nataša Dragnić: Kanssasi aina

Kanssasi aina lupaa takakansitekstin perusteella paljon: ”Suuri rakkaustarina vie Kroatian pinjantuoksuisilta rannoilta Pariisin taiteilijapiireihin, hurmiosta epätoivon alhoon – ja takaisin.” Suurta rakkautta, hurmiota ja epätoivoa kirjassa toden totta on, mutta jollakin tavalla kirja jätti minut kylmäksi. Odotin ehkä enemmän taustatekijöiltä, Pariisin ja Kroatian rannikkokaupungin kuvaukselta. Kirjan tapahtumat sijoittuvat pitkälle aikavälille Jugoslaviasta itsenäisyystaistelujen kautta itsenäisen Kroatian aikaan asti. Miljööt ja taustat jäävät kuitenkin aika vähälle huomiolle.

Kirjan rakkaustarina alkaa, kun päähenkilöt Dora ja Luka tapaavat toisensa päiväkodissa. He ovat kuin tehdyt toisilleen ja heistä tuleekin heti erottamattomat. Yhdessä he katselevat pilviä, käyvät veneilemässä ja nauttivat lapsuuden huolettomista päivistä. Luka harrastaa maalaamista, Dora tuntee vetoa teatteriin.

Kaikki muuttuu, kun Doran perhe muuttaa isän töiden vuoksi Pariisiin. Dora ja Luka joutuvat eroon toisistaan, eivätkä tapaa toisiaan ennen aikuisikää. Heidän välilleen kehkeytyy kiihkeä rakkaussuhde, vaikka molemmat ovat jo tahollaan muussa suhteessa. Tämän jälkeen kirjassa seuraa eroja, yhteen paluuta ja taas eroa – aina pateettisuuteen saakka.

Lee Lipsenthal: Nauti joka hetkestä

Nauti joka hetkestä – elä kuin jokainen päivä olisi viimeinen on hieno kirja. Lee Lipsenthal on lääkäri, joka sairastuu ruokatorven syöpään, ja joutuu testaamaan omaa maailmankatsomustaan tosipaikassa. Lee on meditoinut vuosikymmeniä, ja huomaa olevansa melko lailla sinut kuoleman ajatuksen kanssa. Hän opettaa lukijallekin rauhallista suhtautumista elämään ja omaan kuolemaan, kaikillahan se on meillä edessä ennemmin tai myöhemmin.

Lee Lipsenthal kertoo kirjassa elämäntarinansa. Hän kuvailee, miten itse onnistui helpottamaan kivuliaita hoitoja ja löytämään valoa elämäänsä vaikeinakin hetkinä. Lee on lääkäri, mutta suuntautuu paljon enemmän terveyden ylläpitämiseen kuin sairauden hoitamiseen. Hän onkin terveyden ylläpitoon kohdistuvan lääketieteen uranuurtajia Amerikassa. Kirja on aiheesta huolimatta iloinen, valoisa ja huumoriakin löytyy. Ja paljon viisaita ajatuksia.

Claire Dederer: Elämäni asennot

Claire Dederer on pitkän linjan kirjoittaja, mutta Elämäni asennot on hänen ensimmäinen romaaninsa. Omaelämäkerrallinen kirja kertoo Clairen elämästä Seattlessa ja muuallakin jooga-asentojen kautta. Clairen suurena unelmana on kehittyä ihmisenä, muuttua seesteiseksi ja säteileväksi ja onnistua täydellisesti joogassa (ja muussakin elämässä, varsinkin äitinä). Mutta mitä kaikkea tuokaan mieleen lapsen asento, mitä mietteitä kirvoittaa uljas soturi?

Kirja on virkistävä katsaus erään sukupolven elämään ja ajatuksiin. Jooga tuo paljon lisää Clairen elämään, ja hän oppii katsomaan omankin ylettömän vapisevan julkikuorensa taakse tarkemmin. Miten hänen elämässään näkyy äidin lähteminen nuoren hippirakastajan mukaan, vaikka vanhemmat eivät edes eronneet? Kirja on täynnä itseironiaa, huumoria ja oivalluksia, ja sen lukee mielihyvällä kannesta kanteen. Pikkuhiljaa Claire oppii, että joogassa ei olekaan tärkeintä se täydelliseltä näyttävä asento. Toivottavasti Dederer kirjoittaa lisää!

Peter Sandström: Sinulle joka et ole täällä

Sinulle joka et ole täällä on suomenruotsalaisen Sandströmin ensimmäinen suomennettu teos. Kirja koostuu kuudesta novellista, joista suuressa osassa liikutaan Pohjanmaan ruotsinkielisen rannikon pikkukaupungissa. Pikkukaupungin ilmapiiri ja ihmiset luovat taustan toiminnalle.

Useissa novelleissa Turussa asuva poika palaa vanhaan kotikaupunkiinsa tapaamaan jompaakumpaa vanhemmistaan. Novellien teemat ovat pitkälti vanhempi-lapsi-suhteessa, nuoruudessa, kasvamisessa ja aikuistumisessa. Omia juuria ja irtautumista pienistä kuvioista suurempaan maailmaan peilataan juuri vanhaan kotiseutuun ja siellä asuviin ihmisiin.

Raikkaita, nuorekkaita ja todenoloisia novelleja!

Markku Envall: Toinen jalka maassa ja muita esseitä

Markku Envallin monipuoliseen tuotantoon kuuluu esseitä, aforismeja, runoja, kirjallisuudentutkimusta ja romaaneja. Uusimmassa esseekokoelmassa liikutaan ihmiselon arkipäivässä, kirjallisuuden ja elokuvan maailmassa sekä kirjailijan elämässä.

Kirjan nimiesseessä Envall tarttuu niinkin arkiseen aiheeseen kuin käveleminen. Hän pohtii kävelemisen merkitystä ihmisen terveydelle ja ajattelulle. Samankaltainen arkinen aihe on myös seuraavassa esseessä oleva hiljaisuus. Kuinka harvoin nykyään saakaan nauttia täydestä hiljaisuudesta!

Kirjallisuusaiheisissa esseissä Envall pureutuu Runebergin, Uuno Kailaan ja Saima Harmajan runoihin sekä Antti Tuurin Pohjanmaa-romaaniin. Hän ruotii aiheensa perusteellisesti. Samaan tapaan hän käsittelee myös elokuvaa sekä Raamatun kertomuksia ja muita uskonnollisia aiheita.

Kirjan loppuosan kirjailijan nykypäivää kuvaavat ja moittivat esseet tuovat tekstin taas lähelle arkea. Pohdinnan kohteena ovat kirjailijan asema suhteessa kustantajaan sekä kirjailijan ammattikuvan laajeneminen yhä enemmän mainostajan ja markkinoijan suuntaan.

Envallin tekstit ovat huolellisesti kirjoitettuja ja kirjallisuuden tuntemus sekä sivistys huokuvat niistä kaikista. Envallin tyyli on kuitenkin hyvin yleistajuista ja helposti luettava; turhaan tieteellisyyteen ja asioiden mutkistamiseen hän ei sorru.

Téa Obreht: Tiikerin vaimo

Téa Obreht on nuori jugoslavialaissyntyinen kirjailija, joka asuu nykyään Yhdysvalloissa. Entisen Jugoslavian alueelle hän on sijoittanut myös esikoisromaaninsa Tiikerin vaimo.

Kirjan päähenkilö on nuori lääkäri Natalia, joka lähtee ystävänsä kanssa vapaaehtoistehtäviin rokottamaan lapsia sodan runtelemalle maaseudulle. Natalian ollessa matkalla hän saa tiedon läheisen isoisänsä kuolemasta. Natalia haluaa matkustaa isoisän kuolinpaikalle, pieneen tuntemattomaan kylään.

Kirjassa liikutaan jopa nykyhetkeä enemmän menneessä ajassa, jonne lukijan ja Natalian johdattavat isoisän tarinat. Suurimman huomion saavat legendat kuolemattomasta miehestä ja tiikerin vaimosta. Kirjassa onkin mukana jännittävä mystinen vivahde, joka syntyy maaseudun ihmisten taikauskosta, tarinoista, huhuista ja näiden kaikkien yhteenliittymänä syntyvistä legendoista.

Obrehtin kirja sai arvostetun brittiläisen Orange-palkinnon, joka jaetaan parhaasta naisen kirjoittamasta englanninkielisestä romaanista.

Indrek Hargla: Apteekkari Melchior ja Olevisten kirkon arvoitus

Tallinnaan vuoteen 1409 sijoittuva rikosromaani sai minut jo miljöönsä puolesta kiinnostumaan. Tallinnan vanhakaupunki on suurimmalle osalle suomalaisia päiväristeilyiltä tuttu. Kirjassa kuljetaankin yhä nykypäivänä olemassa olevilla kaduilla ja kujilla. Moni asia on kuitenkin toisin: mm. monet muurit, tornit ja kirkot ovat vasta rakenteilla.

Kirjan päähenkilö on tallinnalainen toimelias apteekkari Melchior. Hän jatkaa isänsä jalanjäljillä apteekkarina Rataskaivokadulla, mutta haaveilee uudesta uhkeammasta apteekista vieläkin keskeisemmällä paikalla, Raatihuoneentorilla. Melchior on itse saksalaista syntyperää, mutta hänen vaimonsa on virolainen.

Kirjan tapahtumat saavat alkunsa, kun ritarikunnan hallitsemassa yläkaupungissa Toompealla tapetaan korkea-arvoinen saksalaisritari ja surmaajan nähdään pakenevan raadin alaisuudessa olevaan alakapunkiin. Tapahtuma on harvinainen ja sen selvittely vaatii suuria ponnisteluja niin kaupungin oikeuslaitokselta. Oikeusvouti turvautuukin nokkelaksi ja hyvävainuiseksi tunnetun apteekkarin apuun. Tarkkoihin havaintoihinsa ja hyvään päättelykykyynsä turvautuen Melchior pääsee tekijän jäljille. Matkan varrella päästään kurkistamaan kaupunkilaisten elämään, kaupungin takapihoille, luostarin muurien kätköihin ja sataman epämääräisiin kuppiloihin.

Kirjaan on jo ilmestynyt kaksi jatko-osaakin, joita ei ole vielä suomennettu, joten seikkailut vanhan Tallinnan kaduilla jatkuvat.

Bill Willingham: Fables 4, March of the Wooden Soldiers

Olen kirjoittanut Fables-sarjakuvasta jo ennenkin, mutta olen nyt täysin hurahtanut upeaan sarjaan, joten pitääpä nostaa toinenkin osa esille. March of the Wooden Soldiers on taattua Fables-laatua, eipä ihme että sarjakuva on kahminut palkintoja toisensa jälkeen. Kuvittajia on taas monta, joten lukija pääsee ihailemaan erilaista kynänjälkeä.

Kuvitus on siis loistavaa, mutta mikä parasta, myös tarina kestää aikuisen lukemista. Mahtavaa parodiaa valtaan noususta ja keinoista vaikuttaa rahvaaseen. Ehdottomasti taas suosittelen! Fabletownin asukkaat ovat loistavasti keksittyjä, ja tarina etenee koko ajan. Kannattaa lukea sarjaa numerojärjestyksessä, niin pysyy tarinassa paremmin mukana, eikä pilaa itseltään jännitystä. Tosin varoituksen sana: kun Fablesit aloittaa, niitä ei voi lopettaa ennenkuin kaikki on luettu, ja sarja on pitkä... Onneksi, huokaa fani!

Steve Alten: Mayojen testamentti

Steve Alten ankkuroi jännärinsä mayojen kalenterin päättymiseen 21. joulukuuta 2012. Gabrielin arkeologiperhe on tutkinut mayojen ennustuksia koko elämänsä ajan, ja nyt koko ihmiskunnan tulevaisuus on ainoan hengissä olevan perheenjäsenen varassa. Arkeologiperheen poika Mick Gabriel on kuitenkin saatu pakkohoitoon psykiatriseen sairaalaan, joten pelastustehtävä näyttää mahdottomalta. Kukaan ei usko enteitä, ja vastassa on voimakkaita vihollisia. Mutta kuinka käykään, riittääkö aika?

Mayojen testamentti on hyvin kirjoitettua jännitystä, ja pitää lukijan otteessaan. Teos on kirjoitettu jo vuonna 2001, joten moni kohta hymyilyttää lukijaa, joka elää juuri nyt tätä kirjassa kuvattua ajanjaksoa. Teknologia ei kehittynyt ihan sitä vauhtia kuin kirjassa ennustettiin, eikä maailma poliittisestikaan ole aivan kymmenen vuoden takainen. Mayojen testamentti on kuitenkin mielenkiintoinen kirja, ei ihme että sitä on myyty yli miljoona kappaletta.

Alain Claude Sulzer: Väärään aikaan

Sveitsiläisen Alain Calude Sulzerin kirja on koskettava kuvaus poikkeavuudesta ja ympäristön tuomitsevuudesta.

Kaikki alkaa, kun nuori poika alkaa tuntea tarvetta selvittää isänsä kuolemaan ja elämään liittyviä yksityiskohtia. Isä on kuollut 1950-luvulla pojan ollessa vasta pieni vauva, eikä hänestä ole sen koommin juurikaan puhuttu. Äiti on hävittänyt lähes kaikki tavarat, vain muutama valokuva on tallessa. Poika lähtee Pariisiin tapaamaan kummisetäänsä, joka on ottanut muotokuvan isästä. Johtolankoina kummisedän löytämiseksi ovat valokuvassa oleva ateljeen osoite sekä kuvassa isän ranteessa oleva hieno kello.

Poika tapaa kummisetänsä ja saa isän vanhan kellon omakseen. Kellon lisäksi hänen käsiinsä joutuu myös pinkka isän ystävälleen lähettämiä kirjeitä, joista selviää isän olleen mielisairaalassa hoidettavana. Pikku hiljaa pojalle selviää paljon uutta vaietusta isästä. Isä oli homoseksuaali, jonka piti yrittää peitellä suuntautumisensa ympäröivän ilmapiirin painostuksen ja paheksunnan takia. Lopulta ahdasmielisyys ja itsensä kieltäminen ajoivat isän epätoivoiseen loppuratkaisuun.

Kirja on mielestäni todella onnistunut monin tavoin. Se kuvaa hyvin yksilön ja ympäröivän yhteiskunnan ristiriitoja, joissa yksilö joutuu taipumaan, piilottelemaan ja häpeämään. Se kuvaa myös hyvin pojan tiedonjanoa, sitä kuinka hän pikku hiljaa pääsee selvyyteen siitä, mitä pari vuosikymmentä sitten on tapahtunut. Erittäin kaunis kirja kielletystä rakkaudesta ja rakkaudenjanosta!

Cecilia Samartin: Kaunis sydän

Cecilia Samartin kertoo uusimmassa kirjassaan jälleen espanjankielisen, Yhdysvaltoihin tulevan tytön tarinaa. Tällä kertaa päähenkilönä on Ana El Salvadorista, joka joutuu pakenemaan sisällissotaa ja sen kauhuja. Ana löytää uuden elämän ensin nunnaluostarista, ja sen jälkeen lastenhoitajana rikkaassa, mutta ongelmaisessa perheessä. Ana tulee toimeen lasten kanssa erittäin hyvin, ja yrittää saada perheen elämää järjestykseen. Perheestä tulee Anallekin odotettua tärkeämpi.

Cecilia Samartin on kirjailija ja psykoterapeutti, joten kirjojen traumakuvaukset ja perheen psykologinen tutkiminen tuntuvat aidoilta. Kirja on miellyttävää luettavaa, mutta ehkä pidin Norasta & Aliciasta kuitenkin enemmän. Surumielisyydestä huolimatta kirjan pohjavire on optimistinen ja näyttää, että pahoistakin kokemuksista voi selvitä.

William Dalrymple: Yhdeksän elämää – pyhää etsimässä nykypäivän Intiassa

Yhdeksän elämää kertoo yhdeksästä ihmiskohtalosta nykypäivän Intiassa. Kirjasta avautuu länsimaiselle ihmiselle kummallinen, taikauskon ja perinnäistapojen läpitunkema maailma, jossa väkivalta, rakkaus, erotiikka, kärsimys ja suuret tunteet vallitsevat.

Elämä Intiassakin on kuitenkin muuttumassa nopeaan tahtiin. Uudet sukupolvet opiskelevat tietotekniikkaa, eivätkä enää halua seurata suvun vuosisatoja vanhoja perinteitä tanssijoiksi tai kuvanveistäjiksi. Suvun vanhat perinnäistavat uhkaavat unohtua, mutta kirjaa lukiessa miettii pakostakin, onko unohdus hyvä vai huono asia.

Dalrymple tietää mistä puhuu, ja on tehnyt suuren työn kaikkien kirjan ihmisten haastatteluissa. Kirja on koskettava ja kovin erilaisten ja outojen elämänkohtaloiden kuvaus, mutta olisi hyötynyt suuresti vielä yhdestä oikolukukierroksesta. Nyt mukaan on jäänyt luvattoman paljon virheitä ja kielioppikummallisuuksia.

Sue Monk Kidd: Merenneidon tuoli

Merenneidon tuoli kertoo keski-ikäisestä Jessie Sullivanista, jonka elämä näyttää olevan selkeää, tylsähköä ja järjestyksessä, kunnes saapuu kummallinen viesti. Hänen äitinsä on katkaissut sormensa, ja vieläpä tahallaan, siltä näyttää. Jessie lähtee pienelle rannikon saarelle äitinsä tueksi ja avuksi, ja kohtaa samalla menneisyyttään. Saarella sijaitsee myös munkkiluostari, ja veli Tuomas tekee jo ensiesiintymisellään Jessieen lähtemättömän vaikutuksen.

Sue Monk Kidd kirjoittaa hyvin, hänen sujuvia tekstejään on ilo lukea. Pohdintaa ja sopivia yllätyksiäkin lukijalle tarjotaan, ja aika karuista tapahtumista huolimatta kirja on mukava lukea. Merenneidon tuolissa lapsuuden tapahtumat paljastuvat, nainen etsii itseään, kohtaa vetovoimaisen miehen, tekee ratkaisuja ja löytää uusia puolia itsestään ja elämästään. Merenneidon tuoli on ymmärtäen kirjoitettu teos. Sue Monk Kiddilta on suomennettu myös hänen esikoisromaaninsa Mehiläisten salaisuudet, joka kipusi best selleriksi monessa maassa. Tykkäsin kirjailijasta, täytyypä lukea esikoinenkin.

Benjamin Mee: Koti eläintarhassa

Benjamin Mee kertoo kirjassa tositarinan perheestään ja eläintarhan ostamisesta. Perhe päättää toteuttaa hullun unelman, ja ostaa valtavan, ränsistymässä olevan eläintarhan ja sen 200 eksoottista asukasta. Monenmoista haastetta on edessä, kun eläinrakkaat, mutta isoista ja vaarallisista eläimistä tietämättömät alkavat pyörittää eläintarhaa. Eikä tilannetta helpota yhtään, että Benjamin Meen vaimo sairastuu aivokasvaimeen.

Kirja on surullisistakin vaiheista huolimatta paikoin todella hauska, ja siinä on positiivinen ja innostava pohjavire. Heti kirjan luettuani piti tarkistaa, vieläkö Meen suku on Dartmooren eläintarhansa omistaja, ja näyttää olevan. Dartmoor Zoological Park nousi suosta, ja porskuttaa vahvasti. Ehdottomasti suositeltavaa lukemista kaikille eläimistä ja haasteista pitäville.

Anja Snellman: Ivana B.

Ivana B. on pamflettimainen pienoisromaani keski-ikäisestä kirjailijasta nykyisessä mediajulkisuushakuisessa yhteiskunnassa. Kirjailija on aina pitänyt hyveinään sivistystä, vaatimattomuutta ja ammattitaitoa. Yhtäkkiä hänen elämäänsä tunkeutuu nuori julkkistyrkky Ivana B., joka blogeissaan, viesteissään ja kolumneissaan arvioi tylyin sanoin vanhan koulukunnan kirjailijoita. Ivan B. edustaa aivan uudenlaista kirjailijatyyppiä: vaikka hän ei ole vielä julkaissut ensimmäistäkään kirjaa, voi hän silti julistautua kirjailijaksi ja suureen ääneen kehua kykyjään mediassa. Julkisuuteen pääsee näyttävällä ulkonäöllä ja skandaalinomaisilla yksityiselämän paljastuksilla.

Ivana B:n käytös heiluttaa kirjailijan mielenrauhaa ja hän ryhtyy kirjoittamaan lyhytterapeutti Parantaiselle. Suurin osa kirjaa koostuukin näistä kirjeistä. Välillä palataan kirjailijan nuoruuteen ja uran alkuaikaan. Kirjeissään kirjailija ruotii omia ajatuksiaan, kertoo mielipiteensä Ivana B:stä ja valottaa jossain määrin myös terapeutin hahmoa.

Kirja on tiivistahtinen, hyvärytminen ja napakka kuvaus nyky-yhteiskunnasta, sen arvomaailmasta ja julkisuuden merkityksestä.

Venla Hiidensalo: Mediahuora

Maria on freelance-toimittajana työskentelevä yksinhuoltajaäiti. Hän on aina töissä, nukkuu ja kirjoittaa Diapamin voimalla. Marian todellinen elämä on kaukana Facebook-statusten menevästä ja menestyvästä punaleninkisestä Maria Vartiaisesta. Hän tuntee itsekin olevansa suorastaan eri ihminen pukiessaan punaisen työasun päälleen ja ottaessaan kovan ilmeen kasvoilleen.

Lehdessä avustajana työskentelevän kirjoittajan on oltava kova. On oltava valmis myymään mitä vain; ystävyyssuhteet, luottamus, jopa oma poika uhrataan julkisuuden alttarille. Maria puolustautuu sillä, että jos hän ei kirjoita tarinaa huumeäidistä tai itäisen lähiön vankilakundista, menettää hän työnsä ja joku muu tekee jutun kuitenkin. Kaikki on kaupan.

Venla Hiidensalo on tarttunut ajankohtaiseen ja kiinnostavaan aiheeseen, mutta kirjana Mediahuora ei minusta ollut kovin onnistunut. Samankaltaisena toistuvia juttukeikkoja ja Marian kehää kiertäviä ajatuksia oli niin paljon, että kokonaisuudesta tuli puuduttava. Yli nelisataasivuista kirjaa olisi saanut tiivistää reilusti.

Mikael Krogerus ja Roman Tschäppeler: Pieni suuri päätösten kirja

Pieni suuri päätösten kirja väittää esittelevänsä 50 toimivinta ratkaisumallia. Kirjan takakansi on houkuttava: "Jos tiedät jo haluavasi tämän kirjan, et tarvitse sitä. Jos et ole ihan varma, sinun on syytä ostaa se välittömästi."

Mitä sitten paljastuu näin tärkeästä kirjasta? Ikävä kyllä pettymys, kirja olikin sekava kokoelma johtamisen, työpsykologian ja kauppatieteen oppeja. Tosin hyvää oli se, että monet opit ja menetelmät esitellään lyhyesti ja selkeästi. Eli jos et vielä tiedä, mikä on swot-analyysi tai kuminauhamalli, näistä voi olla oikeasti hyötyä ongelmien ratkaisussa.

Kirja on kuitenkin sekava silppukokoelma malleja ja keittiöpsykologiaa. Minulle ei oikein auennut, miten suuri osa itseymmärrykseen tai toisten ymmärtämiseen liittyvistä teorioista liittyvät ratkaisuun ja päätöksentekoon. Ihan hauskoja teorioita sinänsä, mutta jonkinmoista punaista lankaa olisi voinut miettiä yhdistämään kirjan tekstejä. Nyt kirjasta jäi kovin hajanainen kuva, vähän kuin joku olisi googlannut sanan "malli" ja printannut sen jälkeen sivut peräkkäin...

Magne Hovden: Saamelandia

Norjalaisen Magne Hovdenin esikoisromaani herätteli suuria toiveita: pohjoisnorjalaisten nuorten miesten pähkähullu idea perustaa uusi turistirysä Saamelandia antoi olettaa Erlend Loen kirjojen tapaista hauskuutta. Ehkä odotukseni olivat liian kovat ja kirja tuotti pettymyksen.

Kirjan pääroolissa on kaksi vähän onnetonta nuorta miestä, Roy ja Leif, jotka kaljanjuonnin ja naisista haaveilun lomassa päättävät rikastua rahastamalla turisteja. Tarkoitus on hankkia muutama poro ja pukea turistit saamelaisasuun, jolloin he pääsevät vapauttamaan sisäisen saamelaisensa. Kaikki ei kuitenkaan mene aivan suunnitelmien mukaan, vaan poronhoito ja markkinointi aiheuttavat ongelmia. Ehkäpä kotien ryöstäminen suomalaiselta matkailuyrittäjältäkään ei ollut aivan viisas valinta. Kun vielä Royn ja Leifin tuttava sekaantuu rahakuljetusryöstöön, on soppa valmis.

Vaikka kirjan huumori ei minuun ihan uponnutkaan, oli siinä kuitenkin mielenkiintoista kuvausta arkielämästä Pohjois-Norjassa.

Bill Willingham: Fables 1, Legends in exile

Törmäsin Fables-sarjakuviin aivan sattumalta, mutta upea kuvitus houkutteli lukemaan tämän ensimmäisen tarinan. Ja ihastuin heti. Fables on ehdottomasti suositeltavaa luettavaa jokaiselle sarjakuvan ja kirjallisuuden ystävälle. Kuvitus on nautittavaa, ja tarina on hyvä, jopa paikoin hauska, ironiaakin löytyy.

Fables -tarinat kertovat satujen klassikoista, mm. Lumikista, Ruusunpunasta, Tuhkimosta, Isosta pahasta sudesta ja Prinssi Rohkeasta. Tarinat on kuitenkin kirjoitettu aikuislukijalle, ja hahmot ovat aika kaukana alkuperäisversioista. Jokaisella on satuhahmojen karkoituspaikassa oma, uusi tehtävänsä, ja draamaa syntyy. Ensimmäisessä Fables-albumissa satulegendat törmäävät heti alkumetreillä murhaepäilyyn, joka ravisuttaa koko yhteisöä. Lukijalle tarjotaan lisätietoa aivan Sherlock Holmesin tyyliin. On hupaisaa lukea, miten sarjakuvan Iso paha susi (tässä siis Satukaupungin ylikomisario) nauttii valokiilasta ja paljastaa koko tarinan ja motiivit lopussa aivan salapoliisiklassikoiden kaavan mukaan.

Fables -sarjakuvaa on julkaistu jo ainakin 16 osaa, joten ihan heti ei lukeminen lopu. Ja vaikka englannin kieli ei niin täydellistä olisikaan, kuvien avulla pysyy tarinassa mukana.

Teuvo Nisonius: Axel Tulikiven traagillinen kohtalo

Kirjan takakannessa kerrotaan, että Tammen arkistosta löytyi v. 1983 käsikirjoitus, jota oli tarjottu kustantajalle julkaistavaksi vuonna 1930. Käsikirjoituksen tekijä Teuvo Nisonius oli kuitenkin 1980-luvulla kieltänyt käsikirjoituksen julkaisemisen, mutta vuonna 2011 julkaisukielto päättyi. Pian tarinaa kirjan kirjoittajasta alettiin epäillä ja kirjan todelliseksi kirjoittajaksi paljastui toimittaja Teppo Sillantaus. Vaikkei kirja autenttinen 1920-luvun kuvaus olekaan, on se silti mielenkiintoinen ajan kuva.


Kirjan päähenkilö Teuvo Nisonius on nuori vastavalmistunut maisteri. Hän päätyy mukaan tekemään Suomen ensimmäistä äänielokuvaa ja tutustuu samalla maan elokuvateollisuuden suureen nimeen Axel Tulikiveen. Elokuvapestin lisäksi Nisonius on kiinnostunut Sigmund Freudin psykoanalyysista. Häntä hämmentää Freudin ajatus myös naisesta seksuaalisena olentona. Nisonius yrittääkin käyttää psykoanalyytikon taitojaan nuorten neitojen houkutteluun. Hän päätyy terapoimaan myös kovia kokenutta lasta.

Varsinkin elokuvamaailman kuvaus oli kirjassa mielenkiintoista ja kaiken kaikkiaan se oli mainio ajankuva. Aivan Mika Waltarin nuoruuskuvausten tasolle ei sittenkään ylletä.

Natalie Goldberg: Avoin mieli - kuinka elää kirjoittajan elämää

Natalie Goldberg on kirjailija ja opettaja, joka opastaa teoksessaan treenikirjoittamisen pariin. Treenikirjoittaminen on tapa tuottaa paljon tekstiä, pidäkkeettä ja arvostelematta. Tärkeintä on pitää kynä liikkeessä, teksti saa olla sellaista kuin se on. Helmet löytyvät kyllä. Kirja on kuitenkin paljon enemmän kuin kirjoittamisen oppikirja. Natalie avaa lukijalle omaa elämäänsä, kertoo voitoista ja tappioista, mielenkiintoisista tapahtumista. Ja sen lisäksi Natalie antaa oivalluksia kirjoittamisesta. Pidin kirjasta lukukokemuksenakin, Marja-Riitta Vainikkala-Kejoselle kiitokset hyvästä suomennoksesta.

Kirja on täynnä käyttökelpoisia vinkkejä jokaiselle kirjoittajalle. Tekstistä huokuu kirjoittajan oma kokemus. Mitä jos jämähdän tyhjän sivun eteen? Mitä jos laiskottaa? Mitä jos en keksi seuraavaa aihetta? Loistavien vinkkien lisäksi Natalie antaa monia ajattelemisen arvoisia kommentteja kielen huoltoon ja tekstin elävöittämiseen. Arjen ja ympäristöön tarkkaan kuvaamiseen kirjasta saa myös monia hyviä harjoituksia. Tämä kirja kannattaa lukea, jos kirjoittaminen tai kirjailijaelämä kiinnostaa!

Eeva Rohas: Syvä pää

Eeva Rohas debytoi viime vuonna mielenkiintoisella novellikokoelmalla Keltaiset tyypit. Nyt on ilmestynyt esikoisromaani Syvä pää, hyvin mielenkiintoinen kirja sekin.

Romaanissa on kolme keskeistä henkilöä, joiden näkökulmat vuorottelevat. Kirjallisuuden opinnot keskeyttänyt kolmikymppinen Susanne on jämähtänyt vanhempiensa luokse asumaan ja hankkii rahaa siivoamalla. Osittain kuvitelmissaan elävä Susanne on tyytymätön elämäänsä ja hankkii aitoa vauvaa jäljittelevän nuken täyttämään tyhjää aukkoa elämässään.

Teini-ikäinen Fanny harrastaa tosissaan kilpauintia. Hän on itseään vanhempien tyttöjen joukkueessa suuri lupaus ja pyrkii myös täyttämään antamansa lupaukset. Kasvuvaiheessa oleva tyttö vertailee itseään toisiin suihku- ja pukuhuoneessa ja kokee ahdistusta oman ruumiinsa muutoksista.

Fanny on asunut kaksin eläinlääkärinä toimivan isänsä Janin kanssa pienestä pitäen äidin kuoleman jälkeen. Puolison kuolema on jättänyt Janiin pysyvän jäljen ja tyttärelleen hän kertoo kaunisteltua tarinaa äidin poismenosta.

Kaikkien kolmen henkilön tarinat kietoutuvat toisiinsa ja kirjan loppu espanjalaisessa rantakohteessa saa jo jännärinkin piirteitä. Parhaimmillaan kirja on kuitenkin ihmismielen kuvauksessa. Sekä henkilöiden päänsisäinen maailma että keskinäisten suhteiden rakentuminen on kirjoitettu vakuuttavasti. Kirja etenee vaivattomasti ja sujuvasti, lukeminen on nautittavaa.

Ursula le Guin: Rocannonin maailma

Rocannonin maailma on Ursula le Guinin esikoisteos,joka kuitenkin suomennettiin vasta 2010. Kirja aloitta Hain-romaanien sarjan, ja siinä on jo nähtävissä monet teemat, joita le Guin kehittelee pitemmälle ehkä tunnetuimmassa ja rakastetuimmassa Maameri-sarjassaan.Rocannon joutuu osin tahtomattaan mukaan alhaisella kehitystasolla olevan maailman pelastamiseen piittaamattomia, korkeateknologisia valloittajia vastaan. Mukana on maamerestä tuttuja teemoja, kuten matkustaminen, sanat ja nimien voima, sauvat, kärsimys, arvet ja yksinäisyys.

Olen aina pitänyt le Guinista kovasti, mutta Rocannonin maailma oli pienoinen pettymys. Toki kyseessä on esikoisromaani, ja kehitys näkyy tässäkin. Rocannonin maailma on vielä jotenkin hajanainen ja paikoin epälooginenkin, en tempautunut mukaan tarinaan kuten myöhemmissä kirjoissa.

Kuitenkin kirjan maailma on sen verran maaginen ja kiinnostava, että aion lukea seuraavankin osan Hain-romaanien sarjasta. Muita suomennettuja teoksia sarjassa ovat Pimeyden vasen käsi, Osattomien planeetta, Maailma, vihreä metsä sekä Kahdesti haarautuva puu.

Haruki Murakami: Mistä puhun, kun puhun juoksemisesta

Haruki Murakami on japanilainen kulttikirjailija, jonka teoksista otetaan miljoonapainoksia. Hän toimi pitkään klubinpitäjänä, mutta muutti elämäntapansa terveemmäksi aloitettuaan kokopäiväisenä romaanikirjailijana. Murakami juoksee tosissaan, maratoneja toisensa perään, ja harrastaa myös triathlonia (vaikka inhoaa pyöräilyä ja uintikin on hänelle joskus vaikeaa). Tässä kirjassa hän kertoo intohimostaan juoksuun ja kilpailemiseen. Mukana on ikääntymisen tuomia vaivoja ja ajatuksia, ja paljon myös juoksemisen filosofiaa, ajatuksia kirjoittamisesta ja elämästä. Murakami kertoo omasta oikeasta elämästään, onnistumisen hetkistä ja väsymyksestä. Välillä on pakko ihmetellä, miten hän jaksaa itsepäisesti jatkaa ja motivoitua kivusta ja uupumuksesta huolimatta. Ehkä syynä on vain halu tehdä parhaansa ja uuden löytämisen ilo: "Niin kauan kuin elän minä löydän itsestäni aina jotakin uutta, tulipa minusta miten vanha tahansa."

Kirja on ihastuttava, kerronta on soljuvaa, kova harjoittelu, kisan jännitys ja juoksemisen ilo ja tuska välittyy myös lukijalle. Tulee vastustamaton into kaivaa omatkin juoksukengät esiin. Kuten Murakami toteaa: "Jatkan juoksemista niin kauan kuin ruumiini sallii minun tehdä niin."

Inna Patrakova: Naapurit

Suomessa asuvan venäläisen Inna Patrakovan toinen romaani käsittelee hänelle varmasti tuttua aihetta: suomalaisten ja venäläisten rinnakkaineloa.

Leppäsen pariskunta saa mökkinaapurikseen uusrikkaan venäläisen miehen ja tämän nuoren vaimon. Naapurusten elämäntyyli on hyvin erilainen; Pertakova ottaa käyttöön kaikki kliseet suomalaisten ja venäläisten pukeutumisesta, luonteenpiirteistä ja alkoholin käytöstä. Sinnikkäästi molemmat osapuolet yrittävät olla toistensa kanssa tekemisissä vaikka ennakkoluuloja riittää ja yhteinen kieli puuttuu.

Monenlaisia kommelluksia ja väärinkäsityksiä ehtii mökkirannassakin syntyä, mutta kirjan absurdit tapahtumat huipentuvat kuitenkin Leppästen tyttären Venäjän-matkan aikana tapahtuvaan sieppaukseen ja sen selvittelyyn. Kirja on kevyttä ja humoristista lukemista aina ajankohtaisesta aiheesta, varsinkin täällä rajan tuntumassa.

Hanna Tuuri: Vihreän saaren puutarhoissa

Vihreän saaren puutarhoissa on tarinakokoelma, jossa Hanna Tuuri vaeltaa miehensä Ciaránin kanssa Irlannin puutarhoissa. Molemmat ovat puutarhoista hullaantuneita ammattilaisia, jotka käyvät ihastelemassa harvinaisuuksia ja epätavallisia kasveja. Tarinat on jaoteltu puutarhan mukaan, ja niissä kerrotaan hyvin yksityiskohtaisesti, millaisia kasveja mistäkin löytyy. Minulle kasvien latinankielisten nimien lista oli puuduttavaa luettavaa, mutta puutarhasta ja kasveista syvällisemmin innostuneelle ne varmaan ovat tarpeellisia. Olisin kaivannut kuvia paljon enemmän tekstin tueksi, pelkästä nimestä ja kuvailuistakin on vaikea saada käsitystä kasvin ulkonäöstä.

Kirja on ehkä suunnattu enemmän puutarhan ammattilaiselle tai ainakin vannoutuneelle harrastajalle. Maija Meikäläiselle kirjan mielenkiintoisinta antia ovat irlantilaisten historiasta ja tavoista kertovat tarinat ja anekdootit, niihin pääsee sisälle myös ei-puutarha-asiantuntija.

Kirjan hitaasta temposta ja lukuisista ja lukuisista tieteellisistä nimistä johtuen kirjan lukeminen oli hidasta. Kuitenkin luin sen loppuun asti, ja yllätin jopa itseni lopulta ajattelemasta: ehkäpä vielä joskus kokeilen puutarhanhoitoa!

Erlend Loe: Hiljaiset päivät Nigellan lumoissa

Telemannit vuokraavat loma-asunnon Baijerista, mutta loma ei suju ihan sutjakkaasti. Aviomies Bror on fakki-idiotismiin saakka teatteri-ihminen, joka kuvittelee olevansa kirjoittaja. Tekstiä ei vain synny. Vaimo Nina on opettaja, joka yrittää saada kontaktia mieheensä. Jostakin syystä keskustelut päättyvät usein vain kommettiin "ok".

Bror on varma, että Saksaa rakastava Nina on jälleen kerran raahannut hänet natsismin kehtoon, ja viettää päiviään haaveilemalla Nigellasta. Nina taas keksii muuta ajankulua, ja epäilee miehensä miettivän vain Nigellaa. Ja todellakin Bror on sitä mieltä, että Nigella on hurmaavan runsasmuotoinen. Nigellasta tulee Telemannin pakkomielle.

Erlend Loe on norjalainen humoristi, jonka teräviä tekstejä on ilo lukea. Nigella on hiukan surumielinen parodia avioliitosta ja teatterista, mutta ei kuitenkaan yllä Loen parhaimmistoon. Itse pidin paljon enemmän esimerkiksi "Supernaiivi" tai "Tosiasioita Suomesta" -kirjoista.

Anne Tyler: Nooan kompassi

Anne Tylerin kirja Nooan kompassi kertoo 60-vuotiaasta Liamista. Liam saa potkut työpaikastaan ja muuttaa pienempää asuntoon edullisemmalle alueelle. Ensimmäinen yö uudessa kodissa ei suju kuitenkaan aivan odotetusti: Liam herää pahoinpideltynä sairaalasta. Asuntoon on yöllä tunkeuduttu, mutta Liam ei muista yön tapahtumista mitään. Muistinmenetys vaivaa Liamia lähes pakkomieleisesti ja mies hakeutuu neurologitutun puheille. Neurologin vastaanotolla Liam tapaa Eunicen, rikkaan liikemiehen "muistiavustajan".

Eunicella on piristävä vaikutus Liamin harmaaseen elämään. Miehellä ei juuri ole läheisiä ystäviä ja välit ex-vaimoon ja kolmeen aikuiseen tyttäreen ovat hiukan etäiset. Euniceen tutustuminen saa Liamin muistelemaan entisiä epäonnistuneita avioliittojaan ja mennyttä elämäänsä. Liam huomaa, että on aina ollut hieman sivullinen omassa elämässään, ajelehtija vailla määränpäätä. Myöhemmin myös Eunicen ja Liamin romanttinen suhde ajautuu ristiriitoihin, kun Eunicen elämästä paljastuu yllättävä tieto.

Kirjassa Tyler kuvaa vanhenemista, yksinäisyyttä ja ihmissuhteiden ongelmia. Tarinassa ei juuri edetä minnekään, vaan kirjan henkilöt elävät tavallista arkielämää. Kirjan vahvuus onkin henkilöiden, perhesuhteiden ja sukupolvien välisten erojen kuvauksessa.

Elina Tiilikka: Punainen mekko

Elina Tiilikka nousi melkoiseen kuuluisuuteen esikoisromaanillaan Punainen mekko, joka kertoo prostituutioon ajautuvan Nooran tarinan. Kirja perustuu osittain Elina Tiilikan omakohtaisiin kokemuksiin.

Punainen mekko tarjoaa melkoisen raadollisen kuvauksen eräästä ihmiselämästä, nuoren naisen kasvusta ja haparoinnista. Noora ei oikein jaksa keskittyä mihinkään, hänellä ei ole haaveita elämälleen. Hän ajelehtii päivästä toiseen, ei jaksa tehdä töitä, näpistelee huvikseen ja yrittää koko ajan päästä yli siitä, mistä aita on matalin. Nooralle aita näyttää lopulta matalimmalta prostituoituna: lyhytkestoinen, helppo työ, josta maksetaan paljon. Työ ei kuitenkaan olekaan niin helppoa kuin miltä ensin vaikuttaa, vaan orjuuttaa ja vaatii veronsa.

Punainen mekko on kiinnostava kirja, hiukan karkea, rosoinen ja paikoin hypähtelevä. Tiilikka kuvaa yksinäisen, itsestäänkin eksyneen nuoren maailmaa todella hyvin. Kirjan luettuani jäin miettimään, kumpi mahtaakaan olla yksinäisempi ja onnettomampi, seksiä ostava mies vai sitä myyvä nainen.

Deepak Chopra: Salaisuuksien kirja

Deepak Chopra on amerikkalainen, Intiassa syntynyt lääkäri, jonka ympärille on syntynyt melkoinen instituutio. Hän aloitti työnsä endokrinologina, mutta siirtyi sittemmin vaihtoehtoiseen lääketieteeseen, puhujaksi ja henkisten kirjojen kirjoittamisen pariin. Chopralta on julkaistu jo lähes 50 kirjaa.

Salaisuuksien kirja on hyvin monitahoinen, ja monella tavalla luettava kirja. Sitä voi lukea oppaana intialaiseen perinteiseen hengellisyyteen, new age -kirjana tai vaikkapa käytännön itsensä kehittämisen oppaana. Kirja kestää varmasti useammankin lukemisen, ja eri kerroilla siitä voi avautua erilaisia puolia. Chopra paljastaa kirjassa 15 salaisuutta, joiden avulla ihminen voi etsiä vastausta ikuisiin kysymyksiin: Kuka minä olen? Mikä on minun tarkoitukseni maailmassa?

Kirjassa on paljon myös aforismityyppisiä ohjeita, jotka viehättävät. "Etsi joka päivä tyytyväisyyden hetkeä. Sinulla on siihen oikeus, sillä kosmisen suunnitelman mukaan olet turvassa ja sinusta huolehditaan." Lohdullista ja valoisaa lukemista elämän mysteereistä.

David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali

David Foenkinos on lähes nelikymppinen pariisilainen kirjailija, käsikirjoittaja ja muusikko. Foenkinos käsittelee teoksissaan rakkautta, kuten jo kirjojen nimistäkin ilmenee: Nainen, jonka nimi on Nathalie (2011) ja Vaimoni eroottinen potentiaali (2012).

En ollut kirjan alussa ihan varma mitä genreä kirja oikein edustaa, enkä ole varma siitä vielä kirjan lopussakaan. Enkä tiedä vielä sitäkään, pidinkö kirjasta oikeastaan vai en. Vaimoni eroottinen potentiaali sekoittaa tyylillisesti perinteistä halpadekkaria Jerry Cottonin tapaan ja väliin mahtuu filosofisia pohdintojakin. Hiukan sekametelisoppamainen olo jäi.

Kirja on sekaisuudessaankin kuitenkin kiinnostava, ja aihe on hauskakin. Kirjassa pohditaan keräilyvimmaa, onnen olemusta, naisen arvoituksia ja rakkauden mysteeriä. Jotain olisin kuitenkin kaivannut kirjaan lisää.

Cecilia Samartin: Nora & Alicia

Cecilia Samartinin kirja vie mukanaan Kuuban kuuman auringon alle, leppeiden merituulien ja polttavan, valkoisen hiekan saarelle. Kirja alkaa onnellisista lapsuuskuvauksista, kun taivaalla ei vielä ole tummia pilviä. Kirjan sävy muuttuu pikkuhiljaa, kun vallankumous etenee ja rikas ylhäisö joutuu pakenemaan maasta.

Samartin kertoo koskettavasti kahden serkuksen tarinan. Nora pakenee maasta perheensä kanssa ja aloittaa uuden elämän Yhdysvalloissa. Alicia taas jää Kuubaan, ja hänen elämästään muodostuu kovin erilainen. Molemmat kokevat rakkautta ja suruja, ja kirjassa kuvataan myös kuvottavaa arkitodellisuutta Kuubassa vallankumouksen jälkeen. Jälleen kerran vallankumous syö omat lapsensa.

Äkkipikaisen ja hurjan, vaalean kaunottaren Alician ja harkitsevaisemman, tumman serkkutytön Noran välinen ystävyys kantaa koko kirjan ajan. Tytöt ovat erilaisia, mutta täydentävät toisiaan. Molemmat ikävöivät toisiaan, ja pystyvät myös jakamaan taakkoja toistensa kanssa. Suosittelen luettavaksi, kiinnostus Kuuban historiaan ja tapahtumiin heräsi saman tien.

Kristina Carlson: William N. päiväkirja

William Nylander oli 1800-luvulla elänyt suomalainen kasvitieteilijä, joka teki kansainvälisestikin merkittävää tutkimusta jäkälistä. Nylander oli älykäs, ja ilmeisesti hiukan omalaatuinen henkilö, joka luopui virastaan Helsingissä ja lähti asumaan Pariisiin. Kristiina Carlssonin fiktiivinen päiväkirja imaisee mukaansa 1800-luvun tunnelmiin.

Nylander kuvataan erakoituneena, aika tavalla ihmisiin ja yhteiskunnan kiipimisjärjestelmään pettyneenä, mutta hyvin ylpeänä miehenä. Vaikka köyhyys kolkuttaa ovella koko ajan, hän ei suostu pokkuroimaan mesenaatteja eikä ottamaan vastaan edes lahjoja. Päiväkirjamerkinnät koostuvat pienistä arjen tapahtumista: mitä söin tänään, onko tänään kuumetta, kuka kävi tai lähetti kirjeen. Taustalla jäytää kuitenkin koko ajan pettymys yliopiston virkajärjestelmään ja katkeruus siitä, että omaa lahjakkuutta ei ole huomattu tai tunnustettu. Välillä N. päätyy pohtimaan jopa itseään: "olen älykkäämpi, etevämpi ja miellyttävämpi kuin he kuvittelevat, he hämmästyisivät ja inhoaisivat minua vielä enemmän, koska tulisivat myös kateellisiksi". Kuitenkaan tällä ei ole paljon merkitystä, sillä aniharvat ovat enää tervetulleita N.:n luokse.

William N. on nautinnollisen rauhallista luettavaa, vaikkakin kirja on melko surumielinen. William N.:n terävä itseironia lieventää hiukan yksinäisyyden kuvausta.

Muriel Barbery: Siilin eleganssi

Muriel Barbery on ranskalainen filosofian opettaja,joka asuu nykyään Japanissa ja on syntyisin Marokosta. Siilin eleganssi on noussut listakärkeen eri puolilla maailmaa, eikä syyttä. Kyseessä on ihana, lempeä, ajatuksia herättävä ja kuitenkin satiirinen romaani. Harvoin saa lukea tällaista kultakimpaletta, jota ei raaskisi kädestään laskea, ja tuntuu oikeasti haikealta, kun kirja loppuu.

Siilin eleganssi on kertomus kahdesta maailmaa pakoilevasta ihmisestä, portinvartija Renéestä ja varhaiskypsästä Palomasta. He asuvat samassa kerrostalossa, ja tämä talo tarjoaa ympäristön koko kirjan tapahtumille. Sivuhenkilötkin ovat kiinnostavia, ja eniten kahden erakon elämään vaikuttaa taloon muuttava uusi ja rikas asukas, japanilainen herra Kakuro.

Kirja on täynnä hienoja filosofisia pohdintoja, joten lukeminen ei ole kovin nopeaa. Tämä kirja onkin tehty nautiskeltavaksi: hiukan viiniä, suklaata ja sohvannurkka, ja nautinto on täydellinen. Tähän kirjaan täytynee vielä palata uudelleenkin. Suosittelen!

Hazel Courteney: Jumalallinen väliintulo

Jumalallinen väliintulo on mielenkiintoinen kirja kuolleen Walesin prinsessa Dianan viesteistä. Hazel Courteney kirjoittaa omista kokemuksistaan, jotka alkavat yhtäkkiä keskellä Harrodsin tavarataloa. Hazel saa jonkinmoisen kohtauksen, joka vie hänet hyvin heikkoon kuntoon, ja samalla aukeaa kanava paranormaaliin maailmaan. Hazel alkaa kuulla prinsessa Dianan viestejä tuonpuoleisesta maailmasta.

Kirjassa on kaunis sanoma elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen ja kehotuksia auttaa muita ja elää rakastavaa elämää. Minua hiukan häiritsi kirjan viimeistelemätön ulkoasu ja välillä ontuva kielenkäyttö. Kyse ei ole ehkä vain heikosta suomennoksesta, vaan alkuperäistekstikään ei yllä kaunokirjalliseen tasoon. Kyse on enimmäkseen tajunnanvirran omaisesta tekstistä, jossa kirjoittaja kuvaa omia, välillä kaoottisiakin tuntemuksiaan.

Simon Crompton: Rakastuin narsistiin

Narsismista on puhuttu viime vuosina paljon, ja välillä tuntuu, että mennään jo ylilyöntien puolelle, ja lätkitään narsistin leimaa joka toisen otsaan. Simon Crompton kuitenkin johdattelee aiheeseen taitavasti ja antaen myös narsistille itselleen puheenvuoron. Kirjailijan oma kiinnostus aiheeseen syntyi, kun hän ryhtyi miettimään miksi tytöt rakastuvat pahoihin poikiin ja hyvät, kiltit ja empaattiset miehet (joihin hän itse kuuluu) näyttävät jäävät lehdellä soittelemaan. Kirjan myötä paljastuu, että kiltti mies on sittenkin se parempi valinta.

Kirjassa käydään läpi narsismin tuntomerkkejä ja vaikutuksia läheisten elämään, ja annetaan esimerkkejä kirjallisuudesta, taiteesta ja populaarikulttuurista. Kirjassa on myös paljon ohjeita ja kysymyksiä narsismin tunnistamiseen. Pidin kirjan maalaisjärkisestä otteesta, jossa todettiin narsismia olevan hyvin erilaisia asteita, ja tiettyjä narsistisia piirteitä on kaikilla. Narsismi sinällään näyttää liittyvän nyky-yhteiskuntaan ja varsinkin miehiltä odotettavaan rooliin. Ja kirjassa tuodaan esiin myös narsismin syntyä puolustusmekanismiksi ja sen hyviäkin puolia. Tosin myös kerrotaan narsismin vaaroista, joskus "juokse äläkä katso taaksesi" voi olla paras ohje.

Kirjan myötä jokainen voi herätellä hiukan omaa sisäistä keittiöpsykologiaan, ja ryhtyä miettimään onko itsellä tai vaikka entisellä pomolla selviä narsistisia piirteitä. Kirja on mielenkiintoinen ja sisältää paljon hyvää tietoa, mutta vaaleanpunainen kansi on mielestäni epäonnistunut. Sisällys on parempi kuin kansi antaa olettaa.

David Nicholls: Sinä päivänä

Heinäkuun 15. päivä 1988: Parikymppiset Emma ja Dexter saavat opintonsa päätökseen ja päätyvät yhdessä juhlien jatkoille. He ovat hyvin erilaiset ihmiset: Dexter on varakkaan perheen hurmuripoika, Emma vaatimattomammista lähtökohdista tuleva älykkö. Heidän välilleen syntyy kuitenkin vahva side, joka kestää läpi vuosikymmenten.
Kirjassa seurataan Emman ja Dexterin elämää vuosittain, aina samana heinäkuun päivänä. Dexterin elämä vie häntä matkustelemaan pitkin Eurooppaa ja Aasiaa ja sen jälkeen tv-uralle. Emma sen sijaan haaveilee turhaan kirjailijan urasta ja tuntee hukkaavansa elämäänsä halvan tex-mex-ravintolan tarjoilijana. Toisiaan Emma ja Dexter tapaavat harvakseltaan.
Jossain vaiheessa asetelmat tuntuvat kääntyvän toisin päin. Dexterillä menee vähän liiankin lujaa viinan, huumeiden ja biletyksen suhteen; Emma sen sijaan onnistuu vihdoin tavoitteessaan, kun hän saa kirjalleen kustannussopimuksen. Emma on tahollaan naimisissa ja Dexterkin näyttää ensimmäisen kerran todella rakastuneen ja nyt Sylvie odottaa lasta. Muuttuneissa olosuhteissa ystävät tapaavat toisiaan yhä harvemmin, eivätkä ole lainkaan varmoja kestääkö ystävyys.
Nichollsin kirja on saamiensa kehujen arvoinen kuvaus kahden ihmisen nuoruudesta, aikuiseksi kasvamisesta ja oman elämän etsimisestä. Varsinkin vuoropuhelu soljuu uskottavasti ja mielenkiinto säilyy läpi kirjan.