perjantai 20. joulukuuta 2013

Bronnie Ware: Viisi viimeistä toivetta

Australialainen Bronnie Ware on viettänyt mielenkiintoista kulkurielämää. Hän kyllästyi arkipäiväiseen työhönsä pankkimaailmassa, ja lähti kiertämään maailmaa usein vain pakettiauto kotinaan. Hän piti huolta muiden taloista, eleli metsissä, soitteli kitaraa ja päätyi lopulta kuolevien saattohoitajaksi.

Saattohoitajana sydämellinen Bronnie pääsi kurkistamaan kuolevien ihmisten ajatuksiin ja menneeseen elämään. Hän sai monenlaisia neuvoja, jotka on koottu kirjaan tarinoiksi. Bronnien välityksellä saamme neuvoja olla rohkeita ja rehellisiä itsellemme, tehdä vähemmän töitä ja pitää enemmän yhteyttä ystäviin. Kuolevat toivovat, että olisivat yksinkertaisesti antaneet itselleen luvan olla onnellinen.

Viisi viimeistä toivetta antaa miettimisen aiheita ja toivoakin. Moni ihminen maailmassa tekee paljon, että muiden elämä olisi hitusen helpompaa. Ja ehkä oppii siinä sivussa olemaan itsekin onnellinen.

maanantai 9. joulukuuta 2013

Jari Tervo: Esikoinen

Esikoinen on hyvä kirja. Ei voi kuin ihmetellä Tervon uskomatonta muistia ja eläytymiskykyä. Ja varmasti kirjaan on tehty myös valtavasti taustatyötä, jotta kaikki trip-mehut ja Wig-wam-bamit on saatu sijoitettua oikeaan ajankohtaan.

Tervo kuvaa omaa lapsuuttaan 1970-luvun Rovaniemellä murrosikää lähestyvän pojan näkökulmasta. Kirja onnistuu olemaan hauska ja liikuttava yhtä aikaa. Pikkuveli Unto Abraham on aivan loistava hahmo, ja pikkuveljen leikkihautajaiset aiheestaan huolimatta yksi kirjan kohokohtia.

Tädin ja isomummun tarinat eivät napanneet minua mukaansa ennen kuin aivan kirjan lopussa. Kaiken kaikkiaan molemmat ovat vähän liian kaukana ja lukijalle hankalia hahmottaa. Tarina karkaa ja tyylien sekamelska vaivaa lukijaa. Pikkupojan Rovaniemi olisi riittänyt kirjan aiheeksi paremmin kuin hyvin, minusta tuntui turhalta ottaa noitamuistelot ja kapina-ajat mukaan. Hyvä kirja, vähän liian täyteen tungettu.

torstai 5. joulukuuta 2013

Ville Haapasalo, Kauko Röyhkä, Juha Metso: ”Et kuitenkaan usko…” Ville Haapasalon varhaisvuodet Venäjällä.

Ville Haapasalo on varmasti tunnetuin suomalainen venäjällä. Missä tahansa hän liikkuu, nimikirjoituksen pyytäjiä ja valokuvan ottajia riittää. Tunnettuus on syntynyt pitkän ajan kuluessa. Haapasalo muutti Venäjälle jo vuonna 1991 opiskelemaan Pietarin teatteriakatemiaan. Vuosien varrella hän on esiintynyt kymmenissä elokuvissa, joista tunnetuin on Kansallisen metsästyksen erikoisuuksia.

Haastattelukirja kuvaa Haapasalon alkuvuosia Venäjällä. Kauko Röyhkä haastattelee Villeä, joka kertoilee niin uskomattomia tarinoita, että vaikea niitä todella on uskoa. Mutta onko sen väliäkään, ovatko tarinoiden yksityiskohdat totta vai keksittyä? Joka tapauksessa ne piirtävät mielenkiintoisen kuvan 1990-luvun alun hajoavasta Neuvostoliitosta ja sekasortoisesta uudesta Venäjästä. Kirjassa on ääretöntä köyhyyttä, kun opiskelijat asuvat olosuhteissa, joita on vaikea uskoa olevan olemassakaan. Toisaalta on rajatonta rikkautta oligarkkien maailmassa, jossa on totuttu, että rahalla voi ostaa ihan mitä vain.

Haastattelujen lisäksi kirja on näyttävä valokuvateos. Juha Metson kuvat välittävät aidon venäläisen tunnelman.

tiistai 29. lokakuuta 2013

Alexandre Jollien: Pieni antautumisen opas

Pieni antautumisen opas on nimensä mukaisesti pieni kirja, mutta sisältö on painavaa. Sivuilta paljastuu erään ihmisen kilvoittelu onnellista elämää kohti. Alexandre syntyi vaikeasti CP-vammaisena, ja vietti ensimmäiset elinvuotensa laitoksessa. Hänen ei pitänyt lääkärien mukaan oppia juuri mitään, mutta sisukas poika oppi kävelemään 9-vuotiaana, kävi koulunsa ja suoritti yliopistossa filosofian tutkinnon. Alexandre löysi ihanan vaimon, ja sai kolme lastakin. Silti yksinäinen lapsuus ja ihmisten pilkan teko ovat jättäneet haavoja.

Pieni antautumisen opas kertoo rehellisesti Alexandren elämästä ja opettaa hyväksymään elämän sellaisenaan, kärsimyksineen ja hankaluuksineen, ja olemaan siitä kiitollinen. Antautumisen kautta Alexandrelle avautuu ilo. Kirjassa mietitään elämää zen-opetuksien kautta ja suuria filosofeja siteeraten: ”Ilo käy minussa, niin myös suru. Ne tulevat ja menevät. Eivät ne minuun asetu.” Suosittelen.

keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Tua Harno: Ne jotka jäävät

Tua Harno kuuluu tämän vuoden mielenkiintoisiin esikoiskirjailijoihin. Kauniissa romaanissaan Ne jotka jäävät hän tutkiskelee rakastumista, jättämistä ja jäämistä usean sukupolven ajalta.

Yksi kirjan kertojista on nuori teatterikorkeakoululainen Frida, joka kirjan aikana tutustuu ja rakastuu Emiliin. Parisuhteen lisäksi Fridan ajatukset täyttää oman suvun historia; hän tutkii isoisänsä vaiheikasta elämää käsikirjoituslinjan päättötyötä varten. Isoisä Poju onkin varsinainen lähtemisen ja jättämisen mestari; hän solmii elämänsä aikana lukuisia avioliittoja eri puolilla maailmaa ja jättää taakseen perheen jos toisenkin.

Fridan isäkin on niitä, jotka lähtevät. Hän on ollut paljon ulkomailla töiden takia ja sen jälkeen sulkeutunut omaan maailmaansa mielenterveysongelmien takia. Harno kuvaa mielestäni hyvin mielenterveysongelmaisen isän tuntoja ja hänen tyttäriensä suhtautumista asiaan.

 Mutta kumpaan ryhmään Frida itse kuuluu? Onko hän niitä, jotka jäävät?

perjantai 18. lokakuuta 2013

Eben Alexander: Totuus taivaasta


Totuus taivaasta – tiedemiehen silmiä avaava kuolemanrajakokemus on mielenkiintoinen kirja. Tohtori Eben Alexander on Virginiassa työskentelevä lääkäri ja tutkija, joka sairastuu yllättäen vakavaan aivokalvontulehdukseen. Hän viruu koomassa viikon ajan, viikon joka muuttaa hänen elämänsä. Alexander pääsee tutustumaan taivaaseen tämän viikon aikana, kun hänen maalliset aivonsa ovat lähes kuolleessa tilassa.

Kirjassa kerrotaan vuorotellen sairaalan ja tapahtumista Alexanderin teho-osastolla makaavan ruumiin äärellä ja toisaalta hänen henkensä matkasta taivaisiin sillä välin. Kirja on vaikuttava puheenvuoro kuoleman jälkeisestä elämästä, vaikka minua hiukan häiritseekin kirjan amerikkalainen itsetehostus. Tohtori on niin pätevä ja niin upea ihminen ja niin rakastettu ja niin kaivattu ja niin ihmeellinen maallisessakin elämässä, että hitaampaa heikottaa. Ihmeellisen kuolemanrajakokemuksen myötä tohtorin käsitys sekä kuolemasta että muuttuu. Hän huomaa järkytyksekseen selittäneensä aiemmin muiden ihmisten kokemuksia hyväntahtoisen ylemmyyden ja epäilyksen kautta, nyt hänen pitäisi itse pystyä kertomaan kokemuksestaan uskottavasti.

Ja Alexander haluaa kertoa tarinansa, hän kokee sen velvollisuudekseen parantajana ja tutkijana. Perussanoma kirjassa on hyvin lohdullinen: ”olet täydellisesti hyväksytty ja rakastettu, sinulla ei ole mitään pelättävää”. Jos kirja on totta jokaisen ihmisen kohdalla, meitä odottaa kuolemassa uusi, ihana seikkailu. Henkinen itsemme on ikuinen.

lauantai 5. lokakuuta 2013

Gaute Heivoll: Etten palaisi tuhkaksi

Norjalainen kirjailija Gaute Heivoll kirjoittaa norjalaisesta kirjailijasta Gaute Heivollista, joka kiinnostuu kotipaikkakunnallaan syntymänsä aikoihin tapahtuneesta tuhopolttojen sarjasta. Hän matkustaa vanhaan kotikyläänsä tapaamaan ihmisiä, jotka vielä muistavat tuon kesän. Hän tutustuu vanhoihin sanomalehtiin, päiväkirjoihin ja kirjoihin, kuljeskelee hautausmaalla. Ja kertoo tarinaa koko kylää  kuouhuttaneesta tapahtumasarjasta.

Samalla Gaute tulee muistelleeksi omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Hän pohtii suhdetta isäänsä, tekemiään valintoja ja päätymistään kirjailijaksi. Samalla hänen oma elämänsä vertautuu nuoren tuhopolttajan elämään.

Kirja on täynnä tiheää, kiehtovaa tunnelmaa sekä tarkkoja havaintoja ja kaunista kieltä. Ainoastaan runsas paikannimistö tekee kirjasta paikoitellen vähän hankalasti seurattavan. 

tiistai 24. syyskuuta 2013

Mia Kankimäki: Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Mia Kankimäki on 38-vuotias kustannustoimittaja, joka miettii elämänsisältöjensä mielekkyyttä ja kaipaa vaihtelua. Hän on innostunut tuhat vuotta sitten eläneen japanilaisen hovinaisen Sei Shonagonin Tyynynaluskirjasta ja haluaa tutustua paremmin tähän naiseen ja hänen kirjalliseen tuotokseensa.

Tyynynaluskirja on kokoelma lyhyitä tekstejä, runoja, listoja ja päiväkirjamerkintöjä. Kankimäki löytää niistä paljon yhtäläisyyttä nykyajan blogiteksteihin, Twitter-viesteihin ja Facebook-päivityksiin. Kaiken kaikkiaan Sein kirjoitukset – ainakin ne osat, jotka Kankimäki on valinnut kirjaansa –  vaikuttavat yllättävän tuoreilta ja ajankohtaisilta ottaen huomioon, että ne on kirjoitettu tuhat vuotta sitten.

Kankimäki päätyy ottamaan töistä vuorotteluvapaata, jonka aikana hänen on tarkoitus tutkia Sein elämää. Hän onnistuu saamaan apurahoja ja kustannussopimuksen kirjalleen ja  lähtee kolmeksi kuukaudeksi Kiotoon. Ainakin japanin kieltä taitamattomalle tietojen saaminen Seistä tuntuu olevan erittäin vaikeaa. Hän näyttää olevan lähes unohdettu ja jääneen kuuluisampien kirjailijoiden varjoon.

Kankimäen kirja on lumoava! Esikuvansa Sein tapaan hänkin koostaa kirjansa erilaisista teksteistä. Toistoa kirjassa on aika paljon, mutta ei sekään oikeastaan haitannut. Kirjallisten ansioiden lisäksi kirjassa on paljon tietoa Japanin kulttuurista, tavoista ja historiasta. Ehdottomasti suositeltavan arvoinen kirja!!

keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Gabi Köpp: Kunpa en olisi ollut tyttö

"Kunpa en olisi ollut tyttö" kertoo Gabi Köppin tositarinan toisessa maailmansodassa. Saksa on jo häviämässä sodan, ja venäläiset ovat vyöryneet Puolan läpi Saksan itäosiin, ja osa siviileistä on jäänyt linjojen taakse. 15-vuotias Gabi lähtee pakomatkalle sisarensa kanssa junalla. Juna joutuu kuitenkin venäläisen tykistötulen kohteeksi, ja pakomatka katkeaa lumiselle taipaleelle. Gabi onnistuu pakenemaan junasta, mutta siitä koettelemukset vasta alkavat.

Gabi Köppin tarina on oiva muistutus siitä, miten sota kohtelee kaltoin kaikkia osapuolia, ja jokaisella on omat kauhutarinansa kerrottavana. Juutalaisten kohtalot lienevät tunnetuimpia, venäjän nälänhädästä tiedämme, ja omat suomalaisten kokemukset ovat muistissa, mutta eivät saksalaisetkaan helpolla päässeet. Sota näyttää tuovan ihmisluonteen alimmat piirteet tehokkaasti esiin, ja toisen ihmisen kärsimykseen tottuu. Gabin kohtalossa korostuu vielä omienkin kovuus – vanhemmat naiset uhraavat nuoren tytön mielellään, kunhan itse pysyvät turvassa. Itsesuojeluvaisto menee moraalin edelle.

Gabi ei saanut kertoa tarinaansa nuorena pitkään aikaan, eikä hänen äitinsä koskaan halunnut kuulla tyttären pakomatkasta. Kun tytär yritti kertoa jotain traumastaan, äiti kielsi puhumasta asiasta. Ilmeisesti aihe oli liian kipeä, ja liian monet olivat kokeneet saman kohtalon. Kunpa en olisi ollut tyttö kertoo tuhansien naisten kohtalosta sodan jaloissa, mutta eivät miehet sen helpommalla päässeet. Gabi ei kuvaile kokemaansa kovinkaan tarkoin, mutta rivien välistä lukija kyllä arvaa tarpeeksi.

torstai 12. syyskuuta 2013

Eija Hetekivi Olsson: Tämä ei ole lasten maa

Suomalaistaustaisen ruotsalaisen Eija Hetekivi Olssonin kirjassa on Susanna Alakoskenkin romaaneista tuttu asetelma: Suomalaissiirtolaisten tytär kamppailee suomalaisuuteen liittyvien huonommuuden- ja häpeäntunteiden kanssa ja pyrkii pääsemään ylöspäin yhteiskunnassa.

Kirjassa seurataan päähenkilön Miiran elämää lapsuudesta aina teini-ikään asti. Miiran elämässä suurin ongelmien aiheuttaja tuntuu olevan kotikielinen koulu: hänet pakotetaan käymään suomenkielistä koulua ja näin ollen hänet automaattisesti suljetaan alempaan luokkaan, häneltä rajataan pois mahdollisuudet elämässä etenemiseen. Mutta Miira ei halua antautua. Hän käyttää kaiken tarmonsa päästäkseen eroon suomalaisuuden leimasta.

Mikään kiltti tyttö Miira ei ole. Hän polttelee merkkinsä kerrostalon rappukäytävään viritetyllä sytkärillä, hän polttaa tupakkaa päästäkseen luokan kovisten joukkoon ja varastaa vaatteita ollakseen ulkoisesti kyllin hyvä. Kotona Miiralla on kaikki hyvin, lukuun ottamatta sitä seikkaa, että vanhemmat ovat suomalaisia. Siellä ei odota alkoholinhuuruinen helvetti vaan turvallinen koti.

Kirja on voimakas ja kantaa ottava. Hieman itseäni ihmetytti, miten pieni koululainen voi olla niin katkeroitunut ja vihan täyttämä kuin Miira heti koulu-uransa alusta.

tiistai 3. syyskuuta 2013

Hisham Matar: Erään katoamisen anatomia

Toisella kymmenellä oleva Nuri on isänsä kanssa lomailemassa, kun hän kohtaa kauniin, keltaiseen uimapukuun pukeutuneen naisen. Kaksitoistavuotias Nuri tuntuu kummallista vetovoimaa Monaa kohtaan, hän rakastuu umpimähkää. Nuri tunteekin suurta kateutta, kun hänen isänsä ja Mona löytävät toisensa ja avioituvat.

Nurin isä perheineen on paennut Libyasta Egyptiin poliittisista syistä. Yhtä lailla kotonaan hän tuntuu olevan myös Euroopan suurkaupungeissa, Pariisissa, Genevessä ja Lontoossa.  Isä on rojalistien kannattaja ja entinen ministeri. Hän kuuluu edelleen Kairon yläluokkaan, perhe elää palvelusväen keskellä kaukana köyhien kaupunkilaisten arjesta.

Seuraava käännekohta Nurin elämässä tapahtuu, kun hän on 14-vuotias: eräällä Euroopan matkallaan isä katoaa! Kenelläkään ei tunnu olevan käsitystä siitä, kuka sieppauksen takaa on, onko isä elossa vai tapettu. Pikku hiljaa Nurille selviää uusia asioita isän menneisyydestä. Hänen on löydettävä suunta omalle elämälleen ja suhteutettava se isäänsä.

Kirjan tunnelma on vertaansa vailla. Matar paljastaa vain pikku hiljaa, mitä menneisyydessä on tapahtunut. Paljon jää myös lukijan omien tulkintojen varaan.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Sanna Suutari: Maailman lyhyin matka

Maailman lyhyin matka on todella mielenkiintoinen kirja. Sanna kertoo kirjassa omasta etsinnästään ja heräämisestään, itseyden kadottamisesta. Normaalipäivätajunnasta katsoen (tai unesta, niin kuin Sanna sitä kuvaa)  Sannalla on jokin mielenterveyden häiriötila, jossa hän kadottaa itsensä kokonaan, ja lopulta seuraa vierestä ”kuorensa” liikkeitä maailmassa. Kuitenkaan kyseessä ei ehkä olekaan mikään häiriö, päinvastoin Sanna ja jotkut muut edelläkävijät ovat jo heränneet unestaan, ja me muut vielä tarvomme oman itsemme liekanarussa ja kehittelemme draamaa arkipäivään.

Kirja herättää runsaasti ajatuksia. Mikä on tämän elämäksi kutsutun harhatusoperaation tarkoitus Rakkauden näkökulmasta? Vai leikimmekö vain piiloleikkejä itsemme kanssa? Onko hyväksi herätä ja samalla kadottaa ”itsensä”, vai onko maailman tarkoituskin huvittaa meitä näyttämöleikeillä? Sanna yrittää vastata moniin kysymyksiin, mutta paljon paljon jää avoimeksikin. Ehkäpä ymmärrämme kaikki sitten, kun kaikki valaistuvat.

Kirjassa kuvataan Sannan matkoja maailmalla ja lopullista heräämisprosessia Australiassa. Kirjan voi lukea mielensä mukaan satuna, hassahtaneen ihmisen kertomuksena, tai totuudellisena kuvauksena valaistumisesta. Sanna ei varmaankaan piittaa miten ihmiset kirjaa lukevat, sillä ”Sannaa ei enää ole”, on vain loputon Rakkaus.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Enni Mustonen: Paimentyttö

Paimentyttö avaa Enni Mustosen eli Kirsti Mannisen uuden sarjan "Syrjästäkatsojan tarinoita". Paimentyttö kertoo päähenkilö Idan lapsuuden tarinan. Ida on muuttanut äitinsä kanssa Pohjanmaalta ruotsinkieliseen ympäristöön, ja jää pian kirjan alussa täysorvoksi. Tarina kuvaa kiinnostavasti orpotytön asemaa ja mahdollisuuksia 1800-luvun Suomessa. Kovasti pidin myös muusta ajankuvasta, ja Topeliuksen perhe on tietysti kiinnostava. Lisääkin olisi voinut kertoa Topeliuksen perheestä, nyt ainakin minulla menivät vähän tyttäret ja tädit ja palvelijatkin välillä sekaisin.

Se mistä en kirjassa pitänyt, on liiallinen ruotsin viljely. Enni Mustosen kirjoissa on totuttu näkemään aina tyylikeinona myös vieraita kieliä, mutta tässä mennään jo kyllä aivan överiksi. Kirjassa on varmaan satoja ruotsinkielisiä repliikkejä. Ruotsia ymmärtävälle lukeminen on rasittavaa, kun kaikki toistetaan seuraavassa lauseessa hiukan omin sanoin suomeksi. Ja ruotsia hiukan huonommin osaava taas menettää monet pikkuvivahteet. En pidä onnistuneena ratkaisuna lukijan kannalta.

Kirsti Mustosen tyyli näyttää muuttuvan iän myötä hyvin samaan tapaan kuin Kaari Utrionkin. Molempien tekstiin on tullut lisää ilmavuutta, mutta myös töksähtelevää sävyä ja liiankin paljon lukijan omaan hokseliaisuuteen luottamista. Tavallaan tykkään enemmän, kun asiat kerrotaan lukijalle loppuun saakka, sehän se on tarinan kertojan tehtävä.

perjantai 16. elokuuta 2013

Hannele Mikaela Taivassalo: Nälkä

Hannele Mikaela Taivassalon Nälkä on uudenlainen vampyyritarina. Päähenkilö on Jorunn Omakosto, ikuisesti elävä ja kostoa etsivä vampyyri. Jorunn on ollut 1700-luvulla ompelijatar, joka rakastui onnettomasti aatelismieheen von B:hen. Von B:n osallistuttua kuningasta vastaan suunnattuun kapinaan teki hän seuraamuksia paetessaan lupauksen, jonka johdosta Jorunn elää nyt elävän kuolleen, vampyyrin elämää.

Nykypäivän tapahtumat sijoittuvat talviseen ja kylmään Helsinkiin, jossa Jorunn elää hiljaista, tapahtumaköyhää elämäänsä. Hän väistelee kohtaamisia ihmisten kanssa kunnes on aika hankkia ravintoa. Nykyajan lisäksi kirjassa kuljetaan eri vuosisadoilla ja eri puolilla Eurooppaa. Taivassalo kuvaa hienosti näitä paikkoja.


Tapahtumiltaan kirja on varsin pienieleinen. Sen voima on runollisessa kerronnassa ja maalailevassa kuvailussa. Aivan koko kirjan ajan tämä ei kuitenkaan kantanut. Mielenkiintoinen lukukokemus kirja siitä huolimatta oli.

maanantai 5. elokuuta 2013

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike on itsenäinen jatko-osa Mielensäpahoittajan tarinaan. Nyt isäntä on nälässä, kun emäntä on joutunut Kuusikodin vuodeosastolle ja ruokahuolto jumittaa. Ensi alkuun isäntä päättää vain olla syömättä, mutta pahoittaa sitten kuitenkin mielensä nälästä ja päättää ryhtyä opettelemaan ruuanlaittoa.

Tuomas Kyrö maalaa taas hienosti ja hauskasti kuvaa kahdeksankymppisestä Mielensäpahoittajasta, joka ei usko nykyajan kotkotuksiin. Edes kirjastosta ei meinaa oikeanlaista ruokaopusta löytyä: ”Pitäisi tehdä itse ruokakirja. Helppoja kotiruokia kahdeksankymmenvuotiaalle, yksinasuvalle, perunaan uskovalle miehelle. Kyllä haluan entistä enkä etnistä.”

Kirja on hauska ja kuitenkin ajatuksia herättävä. Juuri noin moni ikäihminen varmasti miettii, ja juuri näin nyky-yhteiskunta heitä kohtelee. Oivalluksia ja huumoria samassa paketissa. Ehdottomasti lukemisen arvoinen.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Hassan Blasim: Vapaudenaukion mielipuoli

Hassan Blasim on irakilaistaustainen kirjailija, joka on asunut Suomessa vuodesta 2004. Kyseisen kokoelman novellit hän on kirjoittanut Suomessa arabiaksi.

Kirjan lyhyehköissä novelleissa päästään kurkistamaan laittomien siirtolaisten rajanylitysmatkoihin, heidän elämäänsä paremmasta haaveillen ja muistoistaan lähtömaassa. Blasimin kertomukset ovat varsin karuja, on sortovaltaa, hirmuhallintoa, vallankumouksia ja kidutusta. Veri lentää useammassakin novellissa. Mitään karua sotarealismia novellit eivät kuitenkaan edusta, kaukana siitä. Asetelma on usein jollain tavalla epärealistinen, joko kertoja on jollain tavalla vinksahtanut tai sitten tarina saa absurdeja käänteitä.


Vapaudenaukion mielipuolta voi ehdottomasti suositella luettavaksi kaikille, jotka haluavat laajentaa näkemystään maailmasta. Novellin Tarinabasaari alkulause pitää tässäkin kohtaa paikkansa: ”Harvojen kriitikkoystäviensä kutsuihin hän vastasi unkarilaisen kirjailijan Béla Hamvasin sanoin: ’Ihminen tutustuu maailmaan kotona ja itseensä matkoilla’. 

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Katja Kallio: Säkenöivät hetket

Katja Kallion uusin kirja on sukupolviromaani, jossa päästään seuraamaan äitien ja tyttärien elämää 1910−1930-lukujen Hangosta. Kallio on aikaisemmissa kirjoissaan keskittynyt nykyajan naisten elämään, nyt tausta on vaihtunut sadan vuoden takaiseen, mutta naisten ongelmat pysyvät samankaltaisina: rakastumista, pettämistä, ystävyyttä ja äiti-tytär-suhdetta.


Kirjan kulissina on ihana vuosisadan alun Hanko kylpylöineen, elokuvineen ja kahviloineen. Jostain syystä Säkenöivät hetket ei oikein nouse lentoon, se ei säkenöi. Enemmän kirja on sarja naisten selviytymistarinoita. Taistellaan luokkaerojen nostattamaa kateutta vastaan, nälkää vastaan sisällissodan niukkoina aikoina, sisaruskateutta vastaan… Etsitään aitoa rakkautta, toivotaan oikeaa miestä rinnalle.

tiistai 9. heinäkuuta 2013

Kati Hiekkapelto: Kolibri

Fekete Anna (kyllä, juuri näin Anna itse haluaa nimensä sanoa: unkarilaiseen tapaan sukunimi ensin) on uusi naispoliisihahmo suomalaiseen rikoskirjallisuuteen. Kirjan alussa Anna aloittaa uudessa virassa pohjoissuomalaisen kaupungin poliisin väkivaltayksikössä. Paluu vanhaan kotikaupunkiin on ollut Annalle suuri päätös; vanhassa tutussa ympäristössä monet muistot nuoruudesta nousevat esiin. Anna on muuttanut perheensä kanssa Suomeen jo lapsena. Lähtöisin hän on Serbian unkarilaisalueelta, josta perhe pakeni Jugoslavian hajoamissotien aikaisia etnisiä vainoja. Myös Annan veli asuu Suomessa, mutta hän ei ole oppinut kieltä tai kotoutunut maahan yhtä hyvin kuin Anna.

Rikostapahtumat alkavat, kun hiljaiselta lenkkipolulta löydetään haulikolla tapettu nainen. Pian toinenkin lenkkeilijä ammutaan ja kaupungissa pelätään sarjamurhaajaa. Lenkkeilijäsurmien rinnalla kulkee nuoren kurditytön tapaus. Tyttö on ilmoittanut poliisille pelkäävänsä henkensä olevan uhattuna vanhempien kunniaväkivallan takia, mutta myöhemmin hän peruu ilmoituksensa. Anna ei kuitenkaan voi jättää tapausta ilman huomiota.

Työparina Annalla on rasistinen keski-ikäinen Esko. Yksi jännite kirjaan syntyy siitä, kuinka nämä kaksi onnistuvat toimimaan yhdessä.

Mielenkiintoisinta kirjassa on Annan ristiriitainen persoona. Hän on urheilullinen nainen, joka kamppailee tupakoinnin lopettamisen kanssa. Hän on suomalaisen armeijan käynyt suomalainen poliisi, joka kuitenkin ajattelee kaukaista synnyinpaikkaan kotinaan. Hän on menestyvä kaunotar, joka kärsii kaamosmasennuksesta ja unettomuudesta.


Kirja oli mielenkiintoinen, sujuvasti kirjoitettu tuttavuus. Rikostapauskin jaksoi kiinnostaa, vaikka ratkaisu tuntui jokseenkin valjulta. Kirjasta käy ilmi, että tulemme tapaamaan Annan jatkossakin. Hyvä niin! 

tiistai 2. heinäkuuta 2013

George R. R. Martin: A Game of Thrones


Valtaistuinpeli avaa Martinin moniosaisen (tällä hetkellä 7 osaa tiedossa) saagan Tulen ja jään laulut. Luin järkälemäisen fantasiasarjan ensimmäisen osan A Game of Thronesin eli Valtaistuinpelin englanniksi, eikä siihen mennytkään kuin kaksi kuukautta (803 sivua). Silti tuntuu että kannatti. Uusia sanoja ja vanhaa, vaikeahkoakin kieltä oli paljon, mutta olen nyt löytänyt lukemista pitkäksi aikaa. Seuraava osa, please!

Alun perin Valtaistuinpeli ilmestyi jo vuonna 1996, mutta suomennos vasta vuonna 2003. Kirjassa kuvataan mahtisukujen valtataistelua, rakkautta, petosta, uhkaa, kuolemaa ja kärsimystä. Kirja etenee eri henkilöiden kertomusten kautta, jotka lomittuvat toisiinsa lukijaa miellyttävällä tavalla. Välillä lukija tietää hiukan enemmän kuin kulloinenkin päähenkilö, välillä yllättyvät molemmat. Yksi kirjan pääjuonista keskittyy Lannisterin ja Starkin sukujen väliseen kamppailuun, yksi lohikäärmeiden verta oleviin viimeisiin Targaryen-suvun lapsiin, ja yksi tapahtumiin jäisellä ja pahaenteisellä Muurilla kaukaisimmassa pohjolassa.

Valtaistuinpeli on voittanut lukuisia palkintoja, ja siitä on tehty menestyksekäs tv-sarja. Nyt aion lukea ensin kirjat, ja sitten voisi katsoa sarjankin. Hyvä lukuromaani siis!



keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Wylie Overstreet: Maailmanhistoria päivitettynä Facebookiin


Tässäpä ihastuttava kirja! Wylie on koonnut maailmanhistorian tärkeimpiä tapahtumia Facebookin hengessä, ja lopputulos on suurimmalta osin onnistunut, paikoin jopa ratkiriemukas. Muutamassa kohtaa menee tosin aika roimasti yli, ja varmasti loukkaakin ihmisiä, mutta ehkä Facebookissa voi antaa ylilyöntejä anteeksi…

Kirjaan on lisätty myös Suomen osuus, siitä suuret kiitokset. Jotkut Suomen päivitykset ovat kirjan parasta antia. Myös kulttuuripuolelta löytyy helmiä: ”Julia Capulet merkittiin käyttäjän Romeo Montague albumiin. Mikä loisto tuolla ikkunassa? (kuva) Julia Capulet tykkää tästä. Imettäjä kommentoi: Siis tämän pusikoista kurkkivan hiipparinko haluat naida?”

Ihan kaikkien Amerikan historian päivityksien ymmärtämiseen eivät kouluhistorian tiedot riitä, tai sitten olen jo unohtanut liikaa. Mutta suurimman osan kyllä tajuaa ihan lukiotiedoin. Ja Facessa on tietysti pitänyt hiukan viettää aikaansa, jotta kirja kolahtaa. Onpa keksitty hauska tapa muistutella maailman historiaa mieleen.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Paulo Coelho: Accran kirjoitukset


”Accran kirjoitukset – sana on aseista voimakkain” herätti minussa aika ristiriitaisia tunteita. Olen yleensä tykännyt Coelhon kirjoista kovasti, tästä en ole ihan varma. Jotenkin Coelholla tuntuu menestys ja julkaisujen määrä kihonneen päähän, ja nyt suolletaan viisauksia sellaista tahtia, että heikompaa huimaa.

Kirja koostuu viisaalle Koptille esitetyistä kysymyksistä, joihin hän vastaa – varmastikin viisaasti. Kopti ottaa kantaa menestykseen, tyylikkyyteen, häviämiseen ja voittoon. Paikka paikoin nousee kauniita ajatuksia ja tärkeitä lauseita, mutta kuitenkin koko kirjasta jää vähän mansikalla höystetyn sillisalaatin maku. Hiukan napattu tuolta, hiukan täältä, vähän vanhaa ja vähän sinistä, ja lopputulos on sekametelisoppa. Ei kolahtanut.

Lisäksi kirjan ulkoasu on vähemmän onnistunut. On melkoisen tukalaa lukea tekstiä harmaalta pohjalta yhtään pitemmän aikaa. Varmaan tarkoituksena on ollut saada vanhan ja antiikin leimaa, mutta sutta ja sekundaa tuli. Raskaslukuisuus ei yhtään kirjaa paranna.

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Sakyong Mipham: Meditatiivinen juokseminen


Sakyong Mipham on Tiibetin lama, tunnettu buddhalainen opettaja ja kirjailija, joka harrastaa juoksemista tosissaan. Hän on osallistunut usealle maratonille ja kilpailee paitsi itsensä, myös muiden kanssa kovilla, vain reilun 3 tunnin maratonajoilla. Mipham avaa kirjassaan yhteyksiä meditoinnin ja urheilun välille, ja kertoo mielenkiintoisesti omista havainnoistaan.

Miphamin perussanoma on, että fyysinen ja psyykkinen kulkevat tiiviisti käsi kädessä, ja kirjasta löytyy monenmoisia neuvoja arkielämäänkin. Kirja on jaettu juoksijan (tai meditoijan) kykyjen mukaan eri osiin: tiikeri, leijona, garuda ja lohikäärme.

Jokaisessa vaiheessa juoksija (ja meditoija) kohtaa erilaisia haasteita. Näihin haasteisiin ja kehittymispaineisiin täytyy pystyä vastaamaan, jotta uusi vaihe aukeaa. Esimerkiksi leijonavaiheessa täytyy tutustua ja sopeutua onnellisuuteen, ja lakata pelkäämästä sen katoamista. ”Luota onnellisuuden luonnollisuuteen.”, on Miphamin neuvo. Mielenkiintoinen kirja, joka melkein pitäisi lukea saman tien uudelleen, jotta se avautuisi enemmän.

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Marjorie Hillis: Elä yksin ja nauti – klassikko-opas sinkkunaiselle


Elä yksin ja nauti on hauska pieni kirjanen, joka ilmestyi ensimmäisen kerran vuonna 1936, ja nousi bestselleriksi. Teoksella on siis ikää jo lähes 80 vuotta, mutta monet neuvot toimivat yhä. Maailma on toki muuttunut, mutta naisen elämässä on yhä edelleen paljon samaa kuin itsellisen, työtä tekevän naisen elämässä oli Amerikoissa ennen toista maailmansotaa.

Kirja jakautuu lukuihin, joissa tarkastellaan naisen elämän pulmakohtia. Mitä yksinäinen nainen tarvitsee? Kuinka yksinäinen nainen löytää seuraa? Mitä alkoholijuomia yksinäisen naisen kuuluu tarjota? Kuinka elämästä voi nauttia eniten yksin asuen? Kunkin jakson esimerkkitapaukset valottavat Neiti N:n ja Rouva G:n tapauksien avulla, miten toimia oikein (näin toimii viisas nainen!) ja miten väärin (tätä tapaa voimme vain surkutella). Monet ohjeet toimivat yhä, ja tähtäävät lopulta siihen, ettei ehkä tarvitsekaan elää yksin.

Naisia vaivaavat myös monet arkuudet ja pelot. Kirja toteaa opettavaiseen ja hauskaankin sävyynsä: ”Suoralta kädeltä mieleen ei tule ainuttakaan kunnon murhajuttua, jossa uhrina olisi yksin elävä nainen. Miten sitten elätkin, todennäköisyys että sinulle tapahtuu jotain hirvittävän kauheaa on yksi monesta sadasta tuhannesta. Todennäköisyys voittaa raha-arpajaisissa on paljon suurempi. Mutta oletko koskaan voittanut?” Hupaisaa kesälukemista!

tiistai 28. toukokuuta 2013

Mihail Šiškin: Sinun kirjeesi


Venäläisen Mihail Šiškinin kirja on hämmentävä lukukokemus. Kirja koostuu nuorten rakastavaisten, Aleksandran ja Vladimirin kirjeenvaihdosta. Nuoret ovat vasta tavanneet ja rakastuneet, viettäneet mukavia päiviä yhdessä mökillä, kun Vladimir joutuu armeijaan.  Tähän asti kaikki on selvää, rakkauskirjeet liikkuvat postin mukana neuvostoarmeijasta kotiin ja takaisin.

Pian posti tuo Vladimirin omaisille tiedon pojan kuolemasta. Tämä ei kuitenkaan lopeta kirjeenvaihtoa. Ensin lukija kuvittelee – ainakin minä kuvittelin – että postinkulun hitauden vuoksi kirjeet liikkuvat vielä, vaikka niiden lähettäjä onkin kuollut. Mutta ei asiaan mitään näin järkiperäistä selitystä saada. Sen sijaan lukija tajuaa, ettei Vladimir suinkaan ole neuvostoarmeijassa vaan jossain aivan muilla sotatantereilla. Hän on kirjurina 1900-luvun alun Kiinan boksarikapinassa. Ja kirjeet jatkavat kulkuaan ajassa ja paikassa.

Vladimirin kirjeissä kuvastuu sodan mielettömyys ja raakuus. Ne ovat hyvin yksityiskohtaisia kuvauksia julmuuksista, joita sodassa joudutaan kärsimään. Aleksandra puolestaan raportoi lääketieteen opinnoistaan, äitinsä sairastumisesta, keskenmenostaan ja ihmissuhteistaan. 

Šiškin näyttää hienosti, kuinka universaalia ja ajasta ja paikasta riippumatonta monet asiat ihmiselämässä ovat. Kirjeistä ei itse asiassa edes muodostu kirjeenvaihtoon normaalisti kuuluvaa vuoropuhelua, vaan koko kirja on ikään kuin kaksi erillistä tarinaa, jotka vain kerrotaan kirjeen muodossa. 

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Magne Hovden: Viisuviikingit

Tämän vuoden Euroviisut on juuri kisailtu ja tiedotusvälineistä on saatu seurata mitä erikoisempia tapoja saavuttaa yleisön suosio. Euroviisuhulinaan sijoittuu myös norjalaisen Magne Hovdenin uusi kirja Viisuviikingit.

Viisuviikingeissä comebackistä haaveileva kitaristi päättää koota uuden bändin ja osallistua sen kanssa Euroviisuihin. Euroviisut voittamalla hän pääsisi taatusti takaisin kaipaamaansa julkisuuden valokeilaan. Bändi saadaan kokoon ja sopivan erikoinen kappalekin onnistutaan tekemään. Mukana on niin velkojiaan paikoileva naisrupmali, ramppikuumeesta kärsivä kitaristi ja uskovainen laulaja.

Porukan yhteen hitsautuminen vie oman aikansa ja monenlaista seikkailua ja kohellusta on luvassa, ennen kuin selviää, pääsevätkö Viisuviikingit edustamaan Norjaa Euroviisujen loppukilpailuun. Hovden on onnistunut luomaan hauskoja hahmoja ja sopivasti soljuvan tarinan.

perjantai 17. toukokuuta 2013

François-René de Chateaubriand: Viimeinen Abenserragi


Viimeinen Abenserragi on tuulahdus mennyttä aikaa, romantiikan klassikko Espanjan Granadasta vuodelta 1826. Viimeinen Abenserragi ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1884, ja nyt Hannu Salmi on suomentanut kirjan uudelleen 2012.

Nykylukijalle kirja uhkuu silkkaa muinaisuutta, ah niin yleviä tunteita ja itsesäälin sekaista urheutta ja kärsimystä. Pragmaattinen nykyihminen miettii: ”no voi vitsi, ota se tyttö ja ole onnellinen”, kirjan vastaus on Kunnia ennen Onnea.

Jos ihmiset oikeasti ajattelivat tällä tavoin vain parisataa vuotta sitten, on maailma todellakin muuttunut paljon. Mielenkiintoinen pikku kirjanen sinällään, kiinnostavaa luettavaa historiasta tai romantiikan ajasta innostuneelle.

tiistai 7. toukokuuta 2013

Felicia Feldt: Näkymätön tytär


Näkymätön tytär – kasvatusguru Anna Wahlgrenin varjossa on aika hurja kirja. Olen itsekin lukenut Anna Wahlgrenin lapsikirjoja, ja pitänyt häntä järkevänä ihmisenä. Kunnes luin Näkymättömän tyttären. Voihan Viuhti ja Tiuhti! Tämä koko maailman rakastama ja ihailema superkasvattaja osoittautuukin äärimmäisen itsekkääksi, miehissä juoksevaksi alkoholistiksi.

Anna kiristää, lahjoo, huutaa, lyö ja uhkailee lapsiaan pahemmin kuin kukaan normaalivanhempi. Viimeisenä vetona uhkaillaan itsemurhalla. Ja Anna jättää pienet lapsensa yksin päiväkausiksi, kun viina vie. Ja lopulta jopa viettelee oman lapsensa aviomiehen. Eikä salli kritiikkiä, ei edes vihjauksia omasta epätäydellisyydestään.

Yhdeksän lasta monelta eri mieheltä, ei yhtään isää. Jatkuvaa muuttoa paikasta toiseen, välillä jopa maasta toiseen. Ja viina vie, epämääräistä sakkia pukkaa sisään ovista ja välillä kirjaimellisesti ikkunoistakin. Lapsilla ei kavereita, taas uusi avioero, taas uusi muutto. Felicia Feldt kirjoittaa hienosti vaikeasta asiasta. Ei ihme, että ainakin Anna Wahlgren pillastui kirjasta. Ja toki täytyy muistaa, että kyseessä on Feliacian näkemys, ja Annan näkökulma on aivan erilainen. Anna on syyttänyt avoimesti Feliciaa valehtelijaksi, mutta jostakin syystä lapsen näkökulmaa on helpompi uskoa. Felicia on kuitenkin ainoa, joka pystyy kertomaan torjutun, ulkopuolisen lapsen näkökulman kasvatusgurun omasta perheestä.

perjantai 3. toukokuuta 2013

Laura Save: Paljain jaloin

Laura Saven kirja Paljain jaloin on jo lähtökohdiltaan järkyttävä. Kirja on dokumenttiromaani Saven omasta elämästä, hänen sairastumisestaan syöpään ja elämästään sen kanssa. Kirjailija kuoli ennen kuin sai tietää, että kirja julkaistaan. Kuollessaan hän oli vain 28-vuotias.

Kirjan päähenkilö on nuori lääketieteenopiskelija Laura. Hänellä on pieni poika ja onnellinen parisuhde. Kaikki näyttää olevan hyvin, kunnes hän yhtenä päivänä saa koko elämää järkyttävän puhelun: polven kierukkavammaksi epäilty vaiva onkin tutkimuksissa osoittautunut luusyöväksi. Tästä alkaa pitkään jatkuva tutkimusten ja hoitojen sarja. Save kuvaa hyvin tuntojaan, tuskastumistaan, epätoivoaan, taistelutahtoaan ja onnen hetkiään sairauden varjossa. Välillä toipuminen ja jopa parantuminen vaikuttavat todennäköisiltä ja Laura palaa jatkamaan opintojaan. Perhe muuttaa pois syövän leimaamasta kodista uuteen, valoisaan asuntoon. Omiin ja puolisonsa vanhempiin Lauran välit ovat läheiset, ne tuntuvat jopa lähentyvän sairauden myötä. Hän tutustuu uusiin ihmisiin, joiden kanssa jaetaan vertaistukea ja ystävystytään.

Kirjaan sisältyy osia Laura Saven sairauden aikana kirjoittamasta blogista sekä hänen muistiinpanoistaan. Joissakin kohdissa blogikirjoitukset erottuvat selvästi muusta tekstistä. Kun kirja on näin henkilökohtaisiin kokemuksiin pohjautuva romaani, nousi lukiessa ainakin minun mieleeni väistämättä kysymys siitä, mikä kirjassa on totta ja mikä fiktiota.

perjantai 26. huhtikuuta 2013

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu


Riikka Ala-Harjan Finlandia-palkintoehdokkaanakin ollut Maihinnousu sijoittuu Ranskan Normandiaan. Nelikymppinen Julie työskentelee oppaana Normandian maihinnousun museossa. Hän kertoo saksalaisille, amerikkalaisille ja englantilaisille turisteille maihinnousun tapahtumista ja sodanaikaisesta Ranskasta.

Julien koko elämä tuntuu olevan täynnä taistelua. Hänen pitkä avioliittonsa on loppumaisillaan ja kaiken lisäksi kahdeksanvuotias tytär sairastuu syöpään. Julien taistelua, samoin kuin Emman taistelua syöpää vastaan, kuvataan kirjassa läheltä. Tehokeinona Ala-Harja käyttää hyvin lyhyttä ja toisteista lausetta, joka tiettyyn rajaan asti kuvaa hyvin ahdistuneen ihmisen kehää kiertäviä ajatuksia. Jossain vaiheessa toisto kuitenkin alkoi tuntua puuduttavalta.

Ehkä eniten kirjassa häiritsi se, että henkilöt oli vaikea mieltää ranskalaisiksi. Useaan otteeseen jouduin muistuttamaan itselleni, että kyseessä todella on ranskalainen perhe, ei suomalainen, joka vain asuu Ranskassa. Jotain suomalaista Ala-Harjan tyylissä täytyy siis olla.

Kirja nousi syksyllä suuriin otsikoihin, kun kirjailijan sukulaiset syyttivät kirjailijaa siitä, että tämä oli käyttänyt heidän lapsensa sairautta kirjan materiaalina. Kirjaa lukiessa tätä syytöstä on vaikea ymmärtää. Millään tavalla ei tule sellainen olo, että olisi tirkistelemässä jonkun ihmisen todellisuutta, vaan kirja vaikuttaa kaikin puolin fiktiiviseltä. Ja jostainhan kirjailijan on aiheensa otettava.

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Timo Sandberg: Mustamäki

Timo Sandbergin uusi jännäri sijoittuu 1920-luvun Lahteen. Kansalaissota on vasta käyty ja kansan vastakkainasettelu ja mielipiteet ovat edelleen jyrkkiä. Kieltolaki säätelee ihmisten elämää ja salakuljetus rehottaa. Elämä kaupungissa on köyhää, jokainen yrittää tulla toimeen kuka mitenkin.

Kaupungin laitamilta Metelinmäeltä löydetään ammuttu mies ja aluksi näyttää selvältä, että kyse on ollut pirtutrokareitten keskinäisestä välienselvittelystä. Pian samalla mäellä ammutaan toinenkin mies ja konstaapeli Otso Kekin epäilykset heräävät. Ehkä taustalla onkin jotain aivan muuta kuin viinariitoja. Murhat näyttävät myös liittyvän jotenkin venäläiseen kaunottareen Veraan. Mutta miten Kekki onnistuu vakuuttamaan myös kollegansa siitä, että murhia tulisi tutkia ihan kunnolla. Myös poliisi näyttää näkevän yhteiskunnassa vielä selvän jaon punaisiin ja valkoisiin.

Kielellisesti tai juonellisestikaan kirja ei ole mikään varsinainen taidonnäyte, mutta ajankuvana mielenkiintoinen.

torstai 18. huhtikuuta 2013

Antti Tuuri: Bospor Express

Antti Tuurin uusi matkakirja kuvaa kirjailijan junamatkaa Tukholman kautta Istanbuliin ja takaisin Helsinkiin. Hän kulkee kirjailiijakonferensseihin laivalla ja junalla, koska on lentokenttien turvatoimiin suivaantuneena päättänyt, ettei enää lennä. Junamatkalla ehtiikin nähdä ja ajatella monenlaista, joten matkaillessa syntyy myös oiva kirja.

Budapestiin asti matka sujuu suunnitelmien mukaan, mutta kun Unkarissa pitää hypätä Belgradiin kulkevaan junaan, alkavat ongelmat. Tuuri onnistuu kuitenkin pääsemään Serbian ja Bulgarian läpi kulkevaan Bospor Express -junaan, jossa on vanhaa junatunnelmaa. Juna kolisee, huojuu ja läähättää; se pääsee vaivoin ylittämään vuoristoiset maastot. Verkkaisella junamatkalla halki Euroopan Tuuri ehtii mietiskellä elämää ja kuolemaa. Eri uskontojen valta-alueiden läpi ajeltaessa hän pohtii, miten eri uskonnoissa suhtaudutaan kuolemaan ja kuoleman jälkeiseen elämään.

Lopulta tullaan perille Istanbuliin. Siellä Tuuri osallistuu kirjallisuuskonferenssiin, koska hänen kirjansa Taivaanraapijat on juuri ilmestynyt turkiksi. Tuuri johdattelee lukijan Istanbulin kaduille ja kahviloihin sekä tutustuttaa ihmisiin, joihin itse tutustuu.

Tuuri kirjoittaa näkemästään ja kokemastaan omaan tarkkaan ja kuvailevaan tyyliinsä. Hänen kielensä on hyvin tunnistettavaa - ja hyvin nautittavaa. Tuurin matkassa todella tuntee itsekin olevansa junassa, tuntee sen kolistelun ja hitaan etenemisen; pääsee antautumaan matkan tunnelmaan kotisohvalta käsin. Kirja kuuluu ehdottomasti matkakertomusten ykkösluokkaan!

perjantai 12. huhtikuuta 2013

Jon Kabat-Zinn: Olet jo perillä


Tietoinen läsnäolo tuntuu olevan tämän hetken muoti-ilmiö, kirjoja aiheesta ilmestyy kuin sieniä sateella. Olet jo perillä – tietoisen läsnäolon taito on myös opaskirja tässä hetkessä elämisen taitoon, ja hyvä sellainen.

Jon Kabat-Zinn on lääkäri ja maailmankuulu opettaja, joogi ja buddhalaisen meditaation harjoittaja. Kabat-Zinn tarjoaa kirjassa käytännön ja arjen esimerkkejä tietoisen läsnäolon vahvistamiseen. Tie ei ole helppo eikä nopea, se käy heti selväksi. Kirja antaa oivalluksia ja ajattelemisen aihetta: kaikki on tässä hetkessä. Vaikka tämä totuus on ikivanha, se vain on kovin helppo unohtaa arjessa. Ihmisen yleismaailmallinen tapa näyttää olevan miettiä enemmän mennyttä ja suunnittella tulevaa, jolloin unohtaa elää nykyhetkeä.

Kirjan harjoituksissa käytetään hyväksi hengitystä ikivanhan joogaperinteen tapaan. Ja kirja korostaa, että tavallisessa arjessa voi oikien hyvin harjoittaa tietoista läsnäoloa, ei tarvitse lähteä retriittiin tai nousta vuorelle erakon luolaan. Kirjasta saa myös hienoja ohjeita lapsien näkemiseen opettajina tällä elämän taipaleella. Ihastuttava, lämminhenkinen kirja, kuten kaikki Kabat-Zinnin kirjat yleensäkin.

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Grégoire Delacourt: Onnen koukkuja

Ranskalaiskirjailijan Onnen koukkuja –kirjaa on verrattu Muriel Barberyn Siilin eleganssiin ja jotain samaa henkeä näissä kirjoissa onkin. Onnen koukkujen päähenkilö on keski-ikäinen Jocelyne, joka elää tavallista elämäänsä Arrasin pikkukaupungissa. Hän on varsin tyytyväinen lanka- ja nappikauppaansa vaikka totta kai välillä haaveileekin paremmasta ja rikkaammasta elämästä.

Vaikka Jocelynen elämä vaikuttaakin olevan tavallistakin tavallisempi, on hänen tielleen silti osunut sattumia, joiden luulisi kohtaavan vain yhtä miljoonista. Erikoinen yhteensattuma on esimerkiksi se, että Jocelyne on aikoinaan avioitunut Jocelyn-nimisen miehen kanssa. Ei voi olla tavallista löytää puoliso, jonka nimi eroaa omasta nimestä vain yhden kirjaimen verran. Seuraava harvinainen tapaus Joycelinen elämää kohtaa, kun hän voittaa lotossa päävoiton. Lottovoitto osuu henkilölle, joka ei yleensä edes lottoa. Tällä kertaa hän oli tarttunut kuponkiin ystäviensä, hurmaavien kaksoissisarusten kehotuksesta.

Kirja kiertyy kysymyksen ympärille siitä, mitä onni on. Tekeekö raha ihmisen onnelliseksi? Onko jokainen ihminen luonteeltaan ahne? Mikä tekee ihmisen arjesta hyvän?

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Anna-Kaisa Pitkänen: Omalaatuinen ystäväni


Omalaatuinen ystäväni – kuinka hevoseni opetti minulle toisin katsomisen taidon on mielenkiintoinen pieni kirja. Siinä toimittaja Anna-Kaisa Pitkänen kertoo Varjo-hevosen hankinnasta ja iloista ja suruista hevosenomistajana. Varjo kuvataan hyvin omituiseksi ja persoonalliseksi hevoseksi, mutta lukijan on hiukan vaikea saada kiinni hevosen omalaatuisuudesta. Eivätkös kaikki hevoset ole vähän säikkyjä joissakin tilanteissa? Ja yllättävän moni puhkuu satuloitaessa tai tylsistyy tuntiratsuna. Varjo kuitenkin innosti Anna-Kaisaa ottamaan selvää hevospsykologiasta, ja samat asiat voi lukiessa laajentaa koskemaan ihmismaailmaakin.

Kirjassa on muutamia kauniita ja koskettavia pätkiä, kieli on kauttaaltaan hyvää, ja tarinakin on kiinnostava. Kuitenkin tarina jotenkin hyytyy loppua kohti, alku lupasi enemmän. Hiukan olisi vielä voinut toistoja karsia ja avata hevostermistöä enemmän. Kaipasin myös enemmän käytännön tapahtumia ja kuvausta juuri siitä, miksi Varjo koettiin hankalaksi tai omalaatuiseksi hevoseksi. Ehkä kirjan loppupuoli ratsastusapuineen viehättää enemmän puoliammatillista ratsastajaa ja hevoshoitajaa.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Aki Ollikainen: Nälkävuosi

Nälkävuosi palkittiin vuoden 2012 parhaana esikoisromaanina Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla. Se pääsi myös Finlandia-ehdokkaaksi.

Pienoisromaanin tapahtumat sijoittuvat Suomen suuriin nälkävuosiin 1867-1868. Nälkään nääntyvän kansan edustajaksi kirjassa päätyy Marja, joka mahdottomassa tilanteessa jättää miehensä kuolemaan ja lähtee lastensa kanssa epätoivoiselle matkalle kohta Pietarin kultaisia katuja. Marja lapsineen ei ole yksin kerjuulla; kerjäläisten joukot kansoittavat tiet ja levittävät kulkutauteja missä ikinä liikkuvatkin.

Kirja näyttää hyvin sen, kuinka raadollista on ihmisten kamppailu elämästään. Äärimmäisessä hädässä kaikki keinot ovat sallittuja, kun pelissä on oma henki. Kuitenkin myös inhimillisyyttä ja auttamishalua löytyy: vähästäkin ruoastaan ihmiset ovat valmiita auttamaan niitä, joilla asiat ovat vielä kehnommin.

Vastakohtana kansan kurjuudelle ovat herrat Helsingissä. Senaattori pohtii, mitä valtio voisi tehdä tilanteen parantamiseksi ja ovatko hätäaputyöt oikea ratkaisu.

Pieneen kirjaan mahtuu paljon asiaa ja tunteita puolentoista vuosisadan takaisesta Suomesta.

torstai 14. maaliskuuta 2013

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Ensimmäinen kirja

Karl Ove Knausgårdin kuusiosainen tunnustusromaanisarja Taisteluni on aiheuttanut Norjassa suurta kohua. Knausgård on norjalainen kirjailija, joka asuu nykyään Tukholmassa. Taisteluni-sarjassa hän kertoo omasta elämästään hyvin henkilökohtaisesti ja on suututtanut lähipiirinsä ihmiset suorasukaisilla kommenteillaan ja paljastuksillaan.

Ensimmäisessä kirjassa Knausgårdin minä-kertoja on Ruotsiin muuttanut norjalaiskirjailija, joka käy läpi lapsuuttaan ja nuoruuttaan norjalaisessa pikkukaupungissa. Elämä tavallisessa porvarillisessa perheessä on vallan tavallista. Tosin pojan isäsuhde on vaikea, hän pelkää isäänsä ja tämän äkkipikaisia reaktioita valtavasti. Isäsuhde ja suhtautuminen isän alkoholismiin nousevatkin yhdeksi kirjan keskeisistä teemoista.

Kirja on myös nuoren pojan kasvukertomus. Hän ihastuu luokkakaveriinsa, haaveilee rocktähteydestä bändissä soittaessaan, pelaa jalkapalloa, kokeilee alkoholia ja lukee kirjoja.

Aiheiltaan hyvinkin tavanomainen kirja on kirjoitettu tarkkanäköisesti ja rytmitetty hyvin. Nykypäivä ja muistot vuorottelevat kirjailijan muistellessa ja miettiessä, mitä hän muistaa ja miten hän muistaa. Myös kirjasarjan toinen osa on jo suomennettu; loppuja neljää jäämme odottamaan.

torstai 7. maaliskuuta 2013

Michael Laitman: Johdanto Kabbalaan – opas rauhallisempaan elämään


Michael Laitman on valkovenäläissyntyinen professori, joka on tutkinut Kabbalaa vuosikymmenet. Hänet tunnetaan maailmanlaajuisesti Kabbalan asiantuntijana ja opettajana.

Kabbala oli minulle aiemmin tuttu lähinnä nimenä, mutta kirjasta saa paljon lisää yleistietoa Kabbalan historiasta ja opetuksesta. Kirjassa on paljon kauniita ajatuksia ja pohdinnan aihetta. Yllätys oli se, kuinka paljon Kabbalan ajatukset muistuttavat hindu-perintöä egon kuolemisineen ja altruismin ylistyksineen. Mielenkiintoinen kirja kaikille elämää, uskontoja ja filosofiaa pohtiville, jos pystyy ohittamaan hapuilevan käännöksen.

Johdanto Kabbalaan on kaunis pieni kirjanen, joka olisi ansainnut kunnollisen suomennoksen. Nyt ikävä kyllä tekstistä paistaa läpi, että suomentaja ei puhu suomea äidinkielenään. Välillä teksti piti kääntää mielessään englanniksi, jotta ymmärsi ajatuksen. Kirja olisi ehdottomasti tarvinnut tarkistuskierroksen kielenhuollossa. Joskus mietityttää, miten kannattaa julkaista ja painaa kirjallisuutta, jota ei viitsitä kunnolla toimittaa.

perjantai 1. maaliskuuta 2013

Monty Pythonin maailma Monty Pythonin mukaan


Bob McCabe on tehnyt suururakan kokoamalla kuuden Pythonin muistelmat samoihin kansiin. Tuloksena on koskettava, hauska ja välillä hulvaton matka Pythonien elämään ja viihteen tekemiseen. Kaikkien kuuden Peruspythonin elämänkerta kuvataan heidän omien muisteluidensa kautta. Ja jokaisella on todella mielenkiintoinen tarina kerrottavanaan, vaikkakin he joskus muistavat asiat aika eri tavoin... Terry Jones, Eric Idle, Michael Palin, Graham Chapman, Terry Gilliam ja John Cleese muistetaan monesta muustakin projektista, mutta Monty Pythonin mukana he nousivat legendoiksi.

Tämä kirja on todellakin jokaisen Monty Python –fanin unelmateos. Kirjan parissa on mukava muistella sketsejä, elokuvia ja lauluja. Kukapa voisi unohtaa "Brianin elämän" tai Always look on the bright side of life –laulun tai kuolleen papukaijan sketsin? Ja tietysti hassun kävelyn ministeriö ja Ni-ritarit ovat aitoja klassikkoja. Lue tämä, jos haluat tietää lisää taustoja ja nauraa makeasti. Jos vielä luet kirjaa ääneen Pythoneista tykkäävälle kaverille, ilo on kaksinkertainen. Suosittelen.

perjantai 22. helmikuuta 2013

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Emmi Itärannan esikoisteos Teemestarin kirja voitti Teoksen fantasia- ja scifikirjoituskilpailun. Kirja on scifiä, mutta varmasti sellaista scifiä, jota tähän lajityyppiin vihkiytymättömänkin on helppo lähestyä. Kirjan kieli on kaunista, runoilevaa ja viipyilevää. Tapahtumat etenevät hitaasti; tunnelma soljuu eteenpäin kuin teeseremonia tai vesipuronen.

Kirjan tapahtuma-aika sen sijaan on jotain aivan muuta kuin kaunis kieli. Kirja sijoittuu tulevaisuuden maailmaan, jossa vesi on lähes loppu. Diktatuurinen hallinto säännöstelee arvokkaita vesivaroja kansalaisille minimiannoksin ja vesirikoksista, esim. laittomien vesiputkien rakentamisesta, on säädetty kireät rangaistukset.

Yhteiskunnassa elää kuitenkin vielä teemestareiden sukuja. Teen valmistus vaatii puhdasta ja raikasta vettä, joten teemestarit toimivat hallinnon äärimmäisen tarkan silmälläpidon alaisina. Kirjan päähenkilö on vanhaan teemestareiden sukuun kuuluva Noria Kaitio. Hän perii teemestarin aseman ja salaisuudet jo hyvin nuorena. Kirja kuvaa hyvin nuoren tytön asemaa paikalla, jossa on totuttu näkemään vanhoja arvostettuja miehiä.

Ympäristön kuvaajana Itäranta on loistava. Hänen luomansa dystopia kuumasta, karusta maisemasta jossain nykyisen Pohjois-Suomen paikkeilla on vakuuttava. Uskottavasti kirjan hahmot kurkkivat meidän nykymaailmaamme, kirjassa ”entismaailmaan” ja sen unohdettuun tekniikkaan kaatopaikalta tekemiensä esinelöytöjen avulla. Ja onpa muutama kirjakin entismaailmasta säästynyt.

Kirja ei saarnaa, mutta se saa taatusti jokaisen lukijan miettimään nykyisen tavara- ja kulutusyhteiskuntamme kestävyyttä ja sitä perintöä, jonka tällä menolla jätämme tulevaisuuteen.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Carol Shields: Ruohonvihreää

Ruohonvihreää on ihastuttava kirja neljääkymmentä lähestyvän Charleen Forrestin elämästä. Charleenin mies on hurahtanut hipiksi ja lähtenyt vuosia aiemmin ja jättänyt Charleenin yksin pienen pojan kanssa. Elatusapu tulee ajallaan, mutta muuten miehestä ei kuulu sanaakaan. Charleenilla on muutama erikoinen ystävä, äkäinen äiti ja kiltti miesystävä. Charleen on jotenkin hukassa itseltäänkin, hän leikkii olevansa runoilija, mutta ei kirjoita mitään, eikä tiedä itsekään oikein mitä haluaa. Tapahtumat huipentuvat yli seitsemänkymppisen leskiäidin yllätyshäihin, ja matkalla selviää monta arvoitusta. Kirjassa tapahtuu arkipäiväisiä, omituisia, kiinnostavia asioita, joista kasvaa lähes salapoliisitarina.

Shieldsin kieli on rikasta ja kaunista, pieneen arkipäiväiseen asiaan hän saa sisällytettyä paljon ajatusta.  Pulizer-palkittu Shields kirjoitti esikoisromaaninsa vasta nelissäkymmenissä, mutta ehti kirjoittaa paljon ennen kuolemaansa vuonna 2003. Tätä kirjaa voisi suositella kaikille kauniista tarinoista pitäville.

maanantai 11. helmikuuta 2013

Merja Mähkä: Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois. 543 päivän reppumatka

Varmasti moni ajattelee joskus samoin kuin Merja Mähkä: Olisipa ihana päästä joksikin aikaa eroon työkiireistä ja -paineista. Paikkaisi rinkkansa ja lähtisi reissaamaan. Nauttisi vapaudesta. Toimittajana työskennellyt Mähkä teki tästä unelmasta totta ja kirjoitti kokemuksistaan kirjan.

Kirjassa reissataan viidessä maanosassa, kymmenissä maissa. Matkan varrelle sattuu niin Aasian ja Etelä-Amerikan suurkaupunkeja kuin syrjäisiä vuoristoteitä ja paratiisisaariakin. Mähkä kokeilee rohkeasti kaikkea: hän maistelee eksoottisia ruokia ja juomia, alamäkipyöräilee, opettelee surffaamaan, kiipeilee ja laskeutuu kaivokseen.

Matkantekoa on mielenkiintoista seurata. Mähkä kuvaa totuudenmukaisesti niin vastoinkäymisiään kuin onnistumisen tunteitaan. Hän ei hehkuta liiallisuuksiin muttei myöskään surkuttele kohtaloaan. Mukana kulkee myös jonkinlainen rakkaustarina ja suuren matkan tarkoitusta pohdiskellaan. Kovin syvällisiin tunnelmiin Mähkä ei kuitenkaan lukijaansa kuljeta.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu, kauniisti kuvitettu ja onnistuneesti taitettu. Jokaista maanosaa edeltävät kartat auttoivat matkan seuraamista ja erilaisista kohteista laaditut ”TOP 10” -listat auttavat omia matkoja suunnittelevaa.

maanantai 4. helmikuuta 2013

E. L. James: Fifty Shades of Grey


Luin Fifty Shadesin tarkoituksella englanniksi, koska olin kuullut varoituksia kököstä suomennoksesta. Täytyy tosin tunnustaa, että englanninkieliseenkin laitokseen tartuin syvien ennakkoluulojen vallassa, mutta uteliaana. Odotin köyhähköä tarinaa, paljon kliseitä ja paljon sm-seksiä. Kaikki odotukseni täyttyivät, mutta kuitenkaan kirja ei ollut aivan niin huono kuin luulin.

Kirjan päähenkilöt ovat juuri opinnoistaan valmistuva kaunis, mutta epävarma Anastasia Steele ja ökyrikas miljonääri Christian Grey. Kliseet alkavat heti Christianin kuvailuissa: mies on kaunis kuin enkeli, vahva kuin härkä, tekee työtä kuin muurahainen, rikas kuin Kroisos, soittaa pianoa kuin ammattimuusikko, ohjaa helikopteriaan ja purjekonettaan kuin lentäjä jne. Mies on miljonääri oman työnsä ansiosta, mutta kuitenkin hänellä riittää aikaa tulla mestariksi missä lajissa tahansa (mainittakoon myös tanssi ja ruuanlaitto). Ja tietenkin oma Red Room of Pain, jossa Christian näyttää synkän puolensa ja askartelee alistuvien naistensa parissa. Eroottisiin kohtauksiinkin on mietitty suunnilleen jokainen seksiin sopiva paikka, jotka käydään läpi järjestelmällisesti.

Kirjasta saa sen vaikutelman, että kirjailija on miettinyt päänsä puhki millä tavalla rikastuisi mahdollisimman nopeasti ja varmasti. Ja kyllähän hän siinä onnistuikin. Koko Fifty Shades-trilogia nousi hetkessä myyntilistojen kärkeen ympäri maailman, ja sitä on myyty Wikipedian mukaan jo yli 65 miljoonaa kappaletta. Joillakin listoilla Fifty Shades päihittää jo myynnissä Harry Potterin. Voiko miljoona kärpästä olla väärässä? Alkaako tästä uusi domina-genre? Vaikka kirjan lukeminen välillä tökkikin, ja pikaluin siitä osia, jäi sen tarina kuitenkin kiinnostamaan. Pitäisiköhän lukea seuraavakin osa, jotta tiedän miten Anastasia-paran käy?

Claire Castillon: Kuplissa

Ranskalaisen Claire Castillonin novellikokoelma Kuplissa on omaperäinen valikoima lyhyitä, parin kolmen sivun mittaisia tekstejä. Tekstit ovat eräänlaisia monologeja, joiden päähenkilöt syystä tai toisesta elävät omissa kuplissaan vain itseään ajatellen.

Kuplansa sisältä ihmiset piikittelevät toisiaan, pettävät puolisoitaan, halveksivat lapsiaan tai loukkaavat vanhempiaan. He ovat kaikin puolin itsekeskeisiä ja tavoittelevat omaa etuaan muista välittämättä. Castillon todella osaa olla pisteliäs. Ja niin meistä varmasti suurin osa osaa, ja myös on – joko huomaamattaan tai tarkoituksella. Novellit ovatkin kärjistetty osoitus siitä, minkälaista ihmisten rinnakkainelo pahimmillaan voi olla.

Novellit olivat antoisaa luettavaa; lukipa niitä sitten nauraen, kauhistellen, tai ihmetellen.

maanantai 28. tammikuuta 2013

Jantso Jokelin: Matkaopas ei-minnekään

Kirja sisältää esseitä, joissa käsitellään monenlaisia välitiloja, paikkojen välisiä tiloja. Jantso Jokelin on kiinnostunut kaupunkien hukkamaista, rautateiden takaisista alueista, autiotaloista ja hylätyistä teollisuuskiinteistöistä, Riihimäestä ja Kevosta. Hän haluaa kävellä Aurajoen alkulähteelle ja meloa kanootilla pitkin Kokemäenjokea.

Jokelin kritisoi travellereita, jotka suorittavat näkemiään maita ja halveksivat tavallisia massaturisteja, joiden kanssa he kuitenkin näkevät samat paikat. Hän halveksii trendikahviloissa roikkuvia ihmisiä ja ihmettelee kameran linssin ja gps-laitteen kautta elämäänsä katsovia hifistejä. Jokelinin tavoitteena näyttää olevan pysyminen lähellä, omien tunteiden ja oman lähiympäristön tarkkailu. Ei ole tarkoituksenmukaista etsiä elämyksiä mahdollisimman kaukaa, kun lähelläkin on näkemistä.

Jokelin johdattaa lukijansa ei-minnekään sellaisen nuoren miehen varmuudella, joka on elämiensä 26 vuoden aikana muuttanut 25 kertaa. Hän tietää, miten paikasta toiseen liikutaan, miten uusiin paikkoihin tutustutaan koluamalla myös valtaväylien väliin jäävät paikat.

Kirja on rehellisenoloisesti kirjoitettu. Ajatuksiaan Jokelin sitoo kirjallisuuteen ja elokuviin, mutta ei teoretisoi turhia.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja

Esko Valtaoja on ryhtynyt melkoiseen urakkaan kirjoittaessaan vaatimatonta Kaiken käsikirjaansa. Tuloksena ei ole kuitenkaan uusi Sudenpentujen käsikirja, josta löytyisivät kaikki niksit ja koko maailman tieto. Tuloksena on erittäin mielenkiintoinen tiedettä, taidetta, uskontoa ja elämää pohdiskeleva kirja.

Kirja on jaettu lukuihin, joissa käsitellään tämän hetken tietämyksen mukaan esimerkiksi ihminen, elämä, historia, todellisuus ja henki. Lopullisiin tuloksiin ei päästä missään, mutta eipä siihen pyritäkään. Valtaoja tunnustaa luonnontieteellisen totuuden: tiedämme vielä maailmasta kovin vähän. Hyvä luonnontieteilijä ei ajattele, että kaikki tietämisen arvoinen tiedetään jo, vaan pitää silmänsä, korvansa ja aivonsa avoimena aivan uusille ja uskomattomillekin mahdollisuuksille. Eipä siitä kauan ole, kun tapeltiin siitä kiertääkö maapallo aurinkoa. Ehkä seuraava hyppäys tiedoissamme ja todellisuuden havainnoimisessamme tulee olemaan yhtä raju.

Esko Valtaoja kirjoittaa hauskalla tyylillään, välillä raisustikin. Itseironiaa ja huumoriakin viljellään: "No, ei pidä odottaa liikoja lehdeltä, joka valitsi minut ehdolle Suomen seksikkäin mies -kisaan." Kaiken käsikirja on hyvin kirjoitettu, tiedettä ja maailmaa valottava perusteos, joka kaikkien on syytä lukea.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Ulla-Lena Lundberg: Jää

Vuoden 2012 Finlandia-palkinnon voittaja on kaunis kuvaus sodanjälkeisestä elämästä Kökarilla. Nuori pappi perheineen muuttaa mantereelta Luodoille hoitamaan kirkkoherran virkaa. Hän ihastuu saariston luontoon ja Luotojen asukkaisiin. Myös luotolaiset ovat onnellisia saadessaan nuoren, innokkaan ja laulamisesta nauttivan papin.

Lundberg kuvaa tarkasti ja lämmöllä saaren elämää ja olosuhteita; eläminen on niukkaa, kalastus ja omavaraistalous ovat pitkälti avuksi. Myös ihmiskuvaajana Lundberg on verraton. Pappi on ymmärtävä ja herkkä ihminen, hänen vaimonsa sen sijaan on nopealiikkeinen, kovan ulkokuorensa alle tunteet kätkevä käytännön tekijä. Tytär Sanna on molempien vanhempien silmäterä, niin eri tavalla kuin he lapseen suhtautuvatkin.

Seurakunnan arkea ja juhlaa seuratessa kirjassa kuvataan paljon hengellistä elämää. Toisaalta saaristossa vaikuttavat vielä kaukaa historiasta juontavat uskomukset; henkiä ja voimia tunnetaan joka puolelta luonnosta.

Kirja on lämmin, tasapainoinen ja liikuttava - kerrassaan palkintonsa arvoinen.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Mario Vargas Llosa: Tuhma tyttö


Tuhma tyttö on ennenkaikkea perulaisen kiltin pojan Ricardon tarina. Nuori Ricardo rakastuu tulisesti nuoreen "chilettäreen" Lilyyn Perussa 1950-luvulla. Mutta Lilypä ei olekaan chiletär, eikä mikään kiltti naapurin tyttö, vaan tempaa Ricardon mukanaan yhä ihmeellisempiin seikkailuihin ja valheen labyrintteihin.

Ricardo varttuu, opiskelee, ja hänestä tulee Unescon tunnollinen kääntäjä ja tulkki, jonka ainoa intohimo Tuhman tytön lisäksi on Pariisissa asuminen. Tuhma tyttö pyörittää Ricardoa itsensä ja valheidensa ympärillä ja elää kiihkeää elämää, jossa omienkin siipien polttaminen on aina vaarana. Lopulta Ricardon koko elämä kiteytyy Tuhman tytön ympärille, vaikka hän ei vuosikymmeniin tiedä edes naisen oikeaa nimeä. Ricardo pyristelee irti, mutta palaa aina takaisin.

Kirjassa on monia hienoja kuvauksia kaupungeista ympäri maailmaa, onpa oma Helsinkimmekin päässyt mukaan hauskalla kuvauksella. Kirja on erittäin hyvin kirjoitettu, mutta en suosittelisi sitä kovin herkälle ihmiselle. Lilyn kokemukset ovat välillä aika tuskaista, rumaa ja ahdistavaa luettavaa. Mielenkiintoista kylläkin, ja Vargas Llosa lunastaa tälläkin kirjalla paikkansa palkittuna nobelistina ja yhtenä merkittävimmistä Latinalaisen Amerikan kirjailijoista.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Amor Towles: Seuraelämän säännöt

Seuraelämän säännöt on ihastuttava kirja 1930-luvun lopun New Yorkista! Nimensä kirja on saanut Yhdysvaltain ensimmäisen presidentin George Washingtonin nuorena kirjoittamasta 110 kohdan säännöstöstä, jonka avulla seuraelämässä pitäisi pärjätä.

Kirjassa seurataan nuorten aikuisten elämää suurkaupungissa. Päähenkilönä on nuori konttoristi Katey ja hänen kämppäkaverinsa Eve, jotka viettävät iloista elämää New Yorkin seurapiireissä. He lainailevat sujuvasti toistensa vaatteita, tilanteen vaatiessa huijaavat itsensä ilmaiseksi elokuviin ja käyttävät sumeilematta hyväkseen herrasmiesten tarjoamat drinkit ja savukkeet.

Vuoden 1937 viimeisenä päivänä uuden vuoden juhlinnan tuoksinassa heidän seuraansa sattuu istumaan kohtelias nuorimies, Tinker Grey. Kolmikosta tulee tiivis kollektiivi aina siihen asti, kunnes auto-onnettomuus muuttaa äkkiä vallinneen tasapainon.

Kirjan kuluessa koetaan monenlaisia suhdekiemuroita, kohdataan ihmisten kaksinaamaisuus ja todetaan, että ihmisen ulkokuori voi pettää. Puitteet kirjalle ovat upeat, kun 1930-luvun New Yorkissa ajellaan hienoilla autoilla pilvenpiirtäjien välissä, käydään laukkakilpailuissa ja illastetaan hulppeissa ravintoloissa. Vastapainona nähdään, kuinka kurjissa oloissa työläiset, monet taiteilijat ja maahanmuuttajat elävät, ja kuinka he ponnistelevat noustakseen ylöspäin sosiaalisessa hierarkiassa. Muuttuvan maailman merkkinä luokkien erot ovat kuitenkin jo murenemassa, jazz-klubeilla pukumiehet ja köyhälistö juhlivat rinta rinnan ja naisten ja miestenkin välinen tasa-arvo tekee pikkuhiljaa tuloaan.

Seuraelämän säännöt on kaiken kaikkiaan erittäin viihdyttävä ja sujuvasti kirjoitettu romaani.