maanantai 28. tammikuuta 2013

Jantso Jokelin: Matkaopas ei-minnekään

Kirja sisältää esseitä, joissa käsitellään monenlaisia välitiloja, paikkojen välisiä tiloja. Jantso Jokelin on kiinnostunut kaupunkien hukkamaista, rautateiden takaisista alueista, autiotaloista ja hylätyistä teollisuuskiinteistöistä, Riihimäestä ja Kevosta. Hän haluaa kävellä Aurajoen alkulähteelle ja meloa kanootilla pitkin Kokemäenjokea.

Jokelin kritisoi travellereita, jotka suorittavat näkemiään maita ja halveksivat tavallisia massaturisteja, joiden kanssa he kuitenkin näkevät samat paikat. Hän halveksii trendikahviloissa roikkuvia ihmisiä ja ihmettelee kameran linssin ja gps-laitteen kautta elämäänsä katsovia hifistejä. Jokelinin tavoitteena näyttää olevan pysyminen lähellä, omien tunteiden ja oman lähiympäristön tarkkailu. Ei ole tarkoituksenmukaista etsiä elämyksiä mahdollisimman kaukaa, kun lähelläkin on näkemistä.

Jokelin johdattaa lukijansa ei-minnekään sellaisen nuoren miehen varmuudella, joka on elämiensä 26 vuoden aikana muuttanut 25 kertaa. Hän tietää, miten paikasta toiseen liikutaan, miten uusiin paikkoihin tutustutaan koluamalla myös valtaväylien väliin jäävät paikat.

Kirja on rehellisenoloisesti kirjoitettu. Ajatuksiaan Jokelin sitoo kirjallisuuteen ja elokuviin, mutta ei teoretisoi turhia.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Esko Valtaoja: Kaiken käsikirja

Esko Valtaoja on ryhtynyt melkoiseen urakkaan kirjoittaessaan vaatimatonta Kaiken käsikirjaansa. Tuloksena ei ole kuitenkaan uusi Sudenpentujen käsikirja, josta löytyisivät kaikki niksit ja koko maailman tieto. Tuloksena on erittäin mielenkiintoinen tiedettä, taidetta, uskontoa ja elämää pohdiskeleva kirja.

Kirja on jaettu lukuihin, joissa käsitellään tämän hetken tietämyksen mukaan esimerkiksi ihminen, elämä, historia, todellisuus ja henki. Lopullisiin tuloksiin ei päästä missään, mutta eipä siihen pyritäkään. Valtaoja tunnustaa luonnontieteellisen totuuden: tiedämme vielä maailmasta kovin vähän. Hyvä luonnontieteilijä ei ajattele, että kaikki tietämisen arvoinen tiedetään jo, vaan pitää silmänsä, korvansa ja aivonsa avoimena aivan uusille ja uskomattomillekin mahdollisuuksille. Eipä siitä kauan ole, kun tapeltiin siitä kiertääkö maapallo aurinkoa. Ehkä seuraava hyppäys tiedoissamme ja todellisuuden havainnoimisessamme tulee olemaan yhtä raju.

Esko Valtaoja kirjoittaa hauskalla tyylillään, välillä raisustikin. Itseironiaa ja huumoriakin viljellään: "No, ei pidä odottaa liikoja lehdeltä, joka valitsi minut ehdolle Suomen seksikkäin mies -kisaan." Kaiken käsikirja on hyvin kirjoitettu, tiedettä ja maailmaa valottava perusteos, joka kaikkien on syytä lukea.

tiistai 15. tammikuuta 2013

Ulla-Lena Lundberg: Jää

Vuoden 2012 Finlandia-palkinnon voittaja on kaunis kuvaus sodanjälkeisestä elämästä Kökarilla. Nuori pappi perheineen muuttaa mantereelta Luodoille hoitamaan kirkkoherran virkaa. Hän ihastuu saariston luontoon ja Luotojen asukkaisiin. Myös luotolaiset ovat onnellisia saadessaan nuoren, innokkaan ja laulamisesta nauttivan papin.

Lundberg kuvaa tarkasti ja lämmöllä saaren elämää ja olosuhteita; eläminen on niukkaa, kalastus ja omavaraistalous ovat pitkälti avuksi. Myös ihmiskuvaajana Lundberg on verraton. Pappi on ymmärtävä ja herkkä ihminen, hänen vaimonsa sen sijaan on nopealiikkeinen, kovan ulkokuorensa alle tunteet kätkevä käytännön tekijä. Tytär Sanna on molempien vanhempien silmäterä, niin eri tavalla kuin he lapseen suhtautuvatkin.

Seurakunnan arkea ja juhlaa seuratessa kirjassa kuvataan paljon hengellistä elämää. Toisaalta saaristossa vaikuttavat vielä kaukaa historiasta juontavat uskomukset; henkiä ja voimia tunnetaan joka puolelta luonnosta.

Kirja on lämmin, tasapainoinen ja liikuttava - kerrassaan palkintonsa arvoinen.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Mario Vargas Llosa: Tuhma tyttö


Tuhma tyttö on ennenkaikkea perulaisen kiltin pojan Ricardon tarina. Nuori Ricardo rakastuu tulisesti nuoreen "chilettäreen" Lilyyn Perussa 1950-luvulla. Mutta Lilypä ei olekaan chiletär, eikä mikään kiltti naapurin tyttö, vaan tempaa Ricardon mukanaan yhä ihmeellisempiin seikkailuihin ja valheen labyrintteihin.

Ricardo varttuu, opiskelee, ja hänestä tulee Unescon tunnollinen kääntäjä ja tulkki, jonka ainoa intohimo Tuhman tytön lisäksi on Pariisissa asuminen. Tuhma tyttö pyörittää Ricardoa itsensä ja valheidensa ympärillä ja elää kiihkeää elämää, jossa omienkin siipien polttaminen on aina vaarana. Lopulta Ricardon koko elämä kiteytyy Tuhman tytön ympärille, vaikka hän ei vuosikymmeniin tiedä edes naisen oikeaa nimeä. Ricardo pyristelee irti, mutta palaa aina takaisin.

Kirjassa on monia hienoja kuvauksia kaupungeista ympäri maailmaa, onpa oma Helsinkimmekin päässyt mukaan hauskalla kuvauksella. Kirja on erittäin hyvin kirjoitettu, mutta en suosittelisi sitä kovin herkälle ihmiselle. Lilyn kokemukset ovat välillä aika tuskaista, rumaa ja ahdistavaa luettavaa. Mielenkiintoista kylläkin, ja Vargas Llosa lunastaa tälläkin kirjalla paikkansa palkittuna nobelistina ja yhtenä merkittävimmistä Latinalaisen Amerikan kirjailijoista.

perjantai 4. tammikuuta 2013

Amor Towles: Seuraelämän säännöt

Seuraelämän säännöt on ihastuttava kirja 1930-luvun lopun New Yorkista! Nimensä kirja on saanut Yhdysvaltain ensimmäisen presidentin George Washingtonin nuorena kirjoittamasta 110 kohdan säännöstöstä, jonka avulla seuraelämässä pitäisi pärjätä.

Kirjassa seurataan nuorten aikuisten elämää suurkaupungissa. Päähenkilönä on nuori konttoristi Katey ja hänen kämppäkaverinsa Eve, jotka viettävät iloista elämää New Yorkin seurapiireissä. He lainailevat sujuvasti toistensa vaatteita, tilanteen vaatiessa huijaavat itsensä ilmaiseksi elokuviin ja käyttävät sumeilematta hyväkseen herrasmiesten tarjoamat drinkit ja savukkeet.

Vuoden 1937 viimeisenä päivänä uuden vuoden juhlinnan tuoksinassa heidän seuraansa sattuu istumaan kohtelias nuorimies, Tinker Grey. Kolmikosta tulee tiivis kollektiivi aina siihen asti, kunnes auto-onnettomuus muuttaa äkkiä vallinneen tasapainon.

Kirjan kuluessa koetaan monenlaisia suhdekiemuroita, kohdataan ihmisten kaksinaamaisuus ja todetaan, että ihmisen ulkokuori voi pettää. Puitteet kirjalle ovat upeat, kun 1930-luvun New Yorkissa ajellaan hienoilla autoilla pilvenpiirtäjien välissä, käydään laukkakilpailuissa ja illastetaan hulppeissa ravintoloissa. Vastapainona nähdään, kuinka kurjissa oloissa työläiset, monet taiteilijat ja maahanmuuttajat elävät, ja kuinka he ponnistelevat noustakseen ylöspäin sosiaalisessa hierarkiassa. Muuttuvan maailman merkkinä luokkien erot ovat kuitenkin jo murenemassa, jazz-klubeilla pukumiehet ja köyhälistö juhlivat rinta rinnan ja naisten ja miestenkin välinen tasa-arvo tekee pikkuhiljaa tuloaan.

Seuraelämän säännöt on kaiken kaikkiaan erittäin viihdyttävä ja sujuvasti kirjoitettu romaani.