maanantai 29. joulukuuta 2014

Pajtim Statovci: Kissani Jugoslavia


Pajtim Statovci kertoo Kosovosta Suomeen muuttaneen albaaniperheen tarinaa. Kertojina vuorottelevat perheen äiti Emine ja nuorin poika Bekim. Äidin tarina alkaa Kosovosta vuonna 1980, naimisiinmenosta ja perheen perustamisesta. Elämä osoittautuu toisenlaiseksi kuin Emine on kuvitellut: mies on väkivaltainen ja puhumaton, yhteyttä vaimoon ja lapsiin ei ole. Kosovon sodan alkaessa perhe pakenee Suomeen, johon lapset sopeutuvat paremmin, vanhemmat huonommin. Emine löytää viimein paikkansa, mutta joutuu aloittamaan elämänsä alusta.

Bekimin kuvaus omasta elämästään on aivan toisen tyyppistä: nuori mies etsii kumppania eri tavoin ja elää heidän kauttaan. Häntä arvotetaan maahanmuuttajan taustasta käsin ja muutenkin kirjassa kuvataan suomalaisten suhtautumista maahanmuuttajiin. Kirjassa liikutaan Suomen ja Kosovon välillä, erilaisten kulttuurien ja tapojen välillä.

Iso symbolinen merkitys kirjassa on kissoilla ja käärmeillä. Yöbaarista Bekimin kumppaniksi löytyy inhimillistetty kissa, joka lopulta hallitsee Bekimin elämää. Kuningasboa, jonka Bekim hankkii lemmikikseen, on lopulta tuhottava. Lukijaa jää askarruttamaan, mitä kirjailija haluaa kertoa näillä eläinhahmoilla. Ehkä eläinhahmojen herraksi pääseminen kuvastaa Bekimin kasvua ja hänen oman elämänsä hallintaa? Itse hän on sanonut näkevänsä ”jotain samaa siinä valta-asetelmassa, jolla ihminen suhtautuu eläimiin ja seksuaalisuudeltaan tai kansallisuudeltaan itsestä poikkeaviin ihmisiin.” (HS 7.8.2014)

Kirjaa voi suositella virkistävän erilaisena! Pajtim Statovci voitti kirjallaan Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon 2014.

lauantai 27. joulukuuta 2014

Marja Korhonen: Häivähdyksiä – erityinen elämäni


Häivähdyksiä on melkoinen raportti Marja Korhosen henkilökohtaisesta tragediasta. Marja saa aivorunkotukoksen 42-vuotiaana, hoitovirheen seurauksena neliraajahalvautuu ja menettää puhekykynsä. Häivähdyksiä kertoo Marjan tunnoista ja taistelusta välillä käsittämätöntä välinpitämättömyyttä ja byrokratiaa vastaan.

Marja on todellinen sisupussi, eikä anna heitellä itseään, vaikka kommunikointi ei olekaan helppoa. Hän raivoaa ja sisuuntuu eikä anna periksi ja saa lopulta haluamansa. Ei pieni saavutus, kun puhe- ja liikuntakyky on viety.

Häivähdyksiä on kuitenkin aiheestaan huolimatta myös valoisa kirja. Marja löytää sisältöä elämäänsä myös halvaantuneena, ja hänen elämänhalunsa säilyy. Kirja herättää monenlaisia mietteitä, ja on kirjoitettu kokonaan otsahiirellä, ei mikään pieni saavutus sekään. Sisukas nainen tämä Marja!

maanantai 15. joulukuuta 2014

Jens Bujar: Olutdieetti

Saksalainen Jens Bujar huomaa yllättäen painonsa lähestyvän sataa kiloa. Kun letkautuksia painosta alkaa tulla jo rakkaalta tyttöystävältäkin, hän päättää aloittaa laihdutuskuurin. Suuri ongelma on kuitenkin olut. Perisaksalaiseen tapaa Jens rakastaa olutta, eikä voi kuvitella elämää ilman tuopillista... Onko laihtuminen mahdollista, jos olut pysyy mukana kuvioissa?

Jens alkaa ottaa selvää ruokien ja juomien energiapitoisuuksista. Suureksi riemukseen hän huomaa, että oluessa on vähemmän kaloreita kuin tuoremehussa. Jensin dieetistä tulee melko yksinkertainen: syö puolesta puolet, ja olutta kohtuudella. Homma toimii.

”Olutdieetti eli kuinka sain kiloni kuriin ohrapirtelöllä” on hauskaa luettavaa. Jens kertoo huumorilla lipsahduksistaan ja voitoistaan. Kirjasta saa vähän tietoakin, vaikkakaan kaikki ravitsemusfaktat eivät ole ihan kohdallaan. Onnistumistarina saattaisi toimia kannustimena muillekin laihduttajille.

keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Jussi Valtonen: He eivät tiedä mitä tekevät

Jussi Valtosen kirja on pysäyttävä, mutta rankka lukukokemus. Kirjaa lukiessaan ei tiedä, lukeeko fiktiota vai tietokirjaa, niin paljon asiaa on ladattu fiktiivisen juonen lomaan. Neuropsykologi Valtonen vyöryttää esiin tietoja ympäristöaktivisteista, koe-eläimistä, tutkimuksen tekemisestä Suomessa ja Yhdysvalloissa, tieteellisestä julkaisemisesta, koulujen varainhankinnasta yrityksiltä kyseenalaisin keinoin jne. Ison osan kirjan juonta muodostaa uuden mobiililaitteen (iAm) lanseeraaminen, laite on suoraan yhteydessä käyttäjän aivoihin. Tiedot ovat kiinnostavia ja hätkähdyttäviä, mutta niiden paljous ja perusteellinen esittely tekee lukukokemuksesta myös raskaan.

Kirjan fiktiivinen juoni ei helpota asiaa, koko tarina on alusta lähtien niin surullinen ja toivoton. Valtonen rakentaa taitavasti juonesta trillerimäisen, asioita paljastetaan vähän kerrassaan eri henkilöiden näkökulmasta ja vihjaillaan tulevaan. Juoni liikkuu menneisyydessä ja nykyhetkessä, Suomessa ja Yhdysvalloissa. Päähenkilöinä ovat amerikkalainen neurotieteilijä ja tutkija Joe sekä suomalainen Alina, jotka tapaavat, rakastuvat ja yrittävät aloittaa perhe-elämää Suomessa. Syntyy Samuel ja aika pian Joe huomaa, ettei pysty tekemään Suomessa sellaisia töitä kuin haluaisi. Joe lähtee ja jättää Alinan ja Samuelin, eikä tapaa poikaansa enää, yrityksistä huolimatta.

Kirjan luettuaan ajattelee: Voi miksi, miksi ihmiset eivät rohkeasti tee asioita, joita haluavat? Miksi ihmiset eivät sano toisilleen mitä ajattelevat, toivovat, haluavat? Ja toisaalta emme kuule, mitä meille sanotaan. Moni asia menisi oikeassa elämässäkin toisin, jos olisimme rohkeampia ja avoimempia!

Kaikesta edellä sanotusta huolimatta ja siitä johtuen: Suosittelen tätä Finlandia-voittajaa lämpimästi ja aion nyt kyllä lukea Jussi Valtosen aikaisemmatkin kirjat.


keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Heidi Jaatinen: Kaksi viatonta päivää


Heidi Jaatinen on kirjoittanut synkän tarinan suomalaisesta perheestä. Vai pitäisikö sanoa dokumentoinut, osa materiaalista nimittäin pohjautuu todellisten henkilöiden kokemuksiin.

Kirjassa kuvataan kolmen sukupolven naisten ja lasten elämää. Jokaisen päähenkilön, Armin, Sistinjan ja Hertan, elämä alkaa alun perinkin huonoissa merkeissä. Armi saa tiukan uskonnollisen kasvatuksen ja päätyy tekemään lapsia useiden eri miesten kanssa. Kovin tarkkaan Armin elämää ei kuvata - Sistinja ei oikein koskaan pääse perille siitä, millaista hänen äitinsä elämä oli. Sistinja kasvaa tätinsä perheessä ja ajautuu suhteeseen ja avioliittoon alkoholisoituvan ja humalassa väkivaltaisen Aken kanssa. Hertta kasvaa tässä perheessä tuntosarvet herkkänä, kuulostellen jatkuvasti, millainen päivä tai yö on tulossa, kun myös Sistinja juo ja käyttää lääkkeitä. Sistinja ei osaa rakastaa lastaan, saati pitää edes lapsen perustarpeista huolta.

Kirjan eri jaksoissa kertoja vaihtuu Sistinjasta Herttaan ja takaisin. Molempien elämä on aika epätoivoista pyristelyä päivästä toiseen. Apua he eivät saa oikein keneltäkään. Sosiaalitoimiston väki kuvataan aivan avuttomaksi ja epäpäteväksi. Lopuksi kuitenkin molemmille aukeaa mahdollisuus parempaan. Kiitos kirjailijalle realistisen toiveikkaasta loppuratkaisusta, muuten kirja olisi kyllä ollut mahdottoman synkkää luettavaa, ilman mitään toivoa paremmasta.

Kirjassa on 490 sivua. Vaikka luin mielenkiinnolla jokaisen sivun, tiivistämisen varaa olisi varmasti ollut. Varsinkin viimeinen lyhyt jakso, jossa siirryttiin ajassa taaksepäin Armin nuoruuteen, tuntui turhalta ja irralliselta. Kirja oli Finlandia-ehdokkaana tänä vuonna.

Elias Koskimies: Ihmepoika

Omaelämäkerrallisessa romaanissa Elias Koskimies kertoo Pohjanmaalla asuvasta perheestä, jonka isä kuolee yllättäen. Perheessä on 4 poikaa, joille isä on ollut tärkeä. Perheen elämä ei isän kuoleman jälkeen oikein asetu raiteilleen, pojat haahuilevat itsekseen ja äiti ei saa elämästä eikä perheestään otetta.

Kirjan kertoja on perheen 14-vuotias poika, joka leikkii barbie-nukella ja jonka idoli on Madonna. Murrosikäisten touhuja ja kasvamisen kipuiluja kuvataan elävästi: Koskimies selvästi muistaa millaista se kaikki oli. Kertoja haaveilee sirkuksesta, muuttamisesta New Yorkiin - ylipäätään siitä, että pääsisi pois pienen kylän ahdistavasta ja kaikkien elämää seuraavasta ilmapiiristä. Hän saa jossain vaiheessa tarpeekseen ja tulee ulos kaapista kimallelippalakki päässä, tukka blondattuna ja mummon kaapista löytyneet tolppakengät jalassa.

Vaikka nuoruus ja kyläläisten kyräily ahdistaa, kirja ei ole synkkä. Päinvastoin, Koskimies kuvaa päähenkilön ja kaveriporukan toilailuja lämpimän ymmärtäväisesti ja pilke silmäkulmassa. Kirjassa kuvataan elävästi, sitä kuinka vaikeaa aikaa nuoruus ylipäätään on. Vaikeuskerrointa lisää joukosta erottuminen, oman identiteetin etsiminen, itselle tärkeiden asioiden peittäminen jopa omalta perheeltä ja lisäksi pienen kylän kaikkea tarkasti seuraava ja kirjaava yhteisö.

Lisämausteena kirjassa on repliikit kirjattu paikallisella murteella tyyliin: ”Siis ihan hullua mun aivo sulaa!”