maanantai 12. kesäkuuta 2017

Marko Annala: Värityskirja

Joutsenosta kotoisin oleva Mokoma-yhtyeen perustaja Marko Annala on kirjoittanut esikoisromaaninsa, jossa hän käy läpi elämäänsä lapsuudesta tähän päivään. Lapsuus- ja kouluvuosia Annala kuvaa tarkimmin.

Yläkoulussa Annalaa kiusattiin kenenkään puuttumatta tilanteeseen. Kuvaukset kiusaamisesta ovat rankkaa luettavaa. Yläkoulusta tie vie ammattikouluun, kun todistus ei riitä muuhun. Ilahduttavana valopilkkuna mustan keskellä ammattikoulun päättäjäisissä äikänope Lea palkitsee Markon stipendillä. Mutta koulunkäyntiä Marko jatkaa vasta aikuisena ja lukee itsensä ylioppilaaksi iltalukiossa, todistaakseen, että hänestä on siihen.

En ole mikään hevimusiikin ystävä, mutta luin mielenkiinnolla Annalan musiikkiurasta ja bändien vaiheista. Säveltämis- ja sanoitustyöprosessia oli kuvattu kiinnostavasti. Kirjan tumma juonne tulee toistuvista masennusjaksoista ja paniikkikohtauksista. Perhe ja lapset ovat olleet hyvä ja eheyttävä voima paranemisessa.

Vaikka Annala kertoo kirjassa omasta elämästään, teos on kuitenkin luokiteltu romaaniksi. Annala on itse sanonut, että hän ei välttämättä muista asioita niinkuin ne oikeasti tapahtuivat ja paljon muistoja on kokonaan hävinnyt. Ehkä siitä tuo Värityskirja-nimi? Kirja on varmaankin myös terapiakirja; kaikki paha, mutta myös hyvä on käyty läpi ja kirjoitettu ulos. Paha on myöskin anteeksiannettu koulukiusaajille.

Värityskirja on selkeästi etenevä kronologinen tarina selviytymisestä. Tarina on yksinkertaisesti kirjoitettu, lyyrikkoa tästä ei löydä kuin korkeintaan masennusvaiheen kuvauksista, joissa kirjoittaja pelkää pimeää metsää ja sen petoja.

Hieno tarina, kyllä Lea-ope on varmaan taas ylpeä!

maanantai 5. kesäkuuta 2017

Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni


Turkinkielinen alkuteos ilmestyi jo 2014, mutta teos on silti erittäin osuva puheenvuoro juuri tähän poliittiseen tilanteeseen, jossa länsimaat ja Turkki tuntuvat olevan törmäyskurssilla lähes kaikessa. Erityisesti välit Eurooppaan ovat kiristyneet ja vielä kirjan kirjoittamisen aikaan mahdolliselta näyttänyt liittyminen Euroopan Unioniin näyttää lipuvan yhä kauemmaksi.

Pamuk kirjoittaa tällä kertaa tavallisesta kansanmiehestä, katukaupustelijasta, joka yrittää ansaita vaatimattoman elantonsa ja leivän perheelleen kaupustelemalla milloin mitäkin, mutta pääasiassa bozaa, joka on kirjailijan sanojen mukaan: ”käyneestä hirssistä valmistettu sakea, hyväntuoksuinen, tummankellertävä ja kevyesti alkoholipitoinen neste, aasialainen perinnejuoma”. Sitä voisi siis verrata vaikka meikäläiseen simaan. Perinnejuoman kaupustelijoita samoin kuin jugurtin kaupustelijoita oli 60- ja 70-luvun Istanbulissa runsaasti ja maalta tuli kokonaisia perheitä ja sukuja kaupunkiin elättämään itseään kaupustelulla. Nämä perheet asettuivat asumaan Istanbulin laidoille epämääräisiin slummeihin, joihin kyhäsivät itse jonkinlaiset talot. Osa suvusta tai perheestä jäi maalle, mutta vieraili perhejuhlissa kaupungissa ja usein morsiamet ja sulhaset löytyivät omasta kotikylästä tuttujen sukulaisten parista. Sukusiteet pysyivät siis vahvoina kaupungissakin vielä vuosikymmenten jälkeen.

Päähenkilö Mevlut on hyväntahtoinen ja perinteisen uskonnollinen sekä ahkera mies, joka ei usko epärehellisyyteen eikä lahjuksiin. Siksi hänen on vaikea saavuttaa minkäänlaista menestystä kaupungissa. Vaikka hän kuinka raataa kaupustelijana, hän ei onnistu saavuttamaan vaurastumista kuten vähemmän omantunnonarat sukulaisensa. Kirjassa korostuu Istanbulin historiallinen ja kulttuurinen monikerroksellisuus, mutta tällä kertaa Pamuk keskittyy lähihistoriaan. Mevlut on 10 vuotias muuttaessaan maalta 60-luvulla kaupunkiin isänsä avuksi ja lopussa eletään jo nykyaikaa Mevlutin ollessa ikämies.

Mevlut ystävystyy helposti ja on avoin kaikelle. Hänen kauttaan lukija pääsee tutustumaan Istanbulin alakulttuureihin ja sisäisiin ristiriitoihin vanhoillismielisten, uudistusmielisten, kurdien sekä alevien välillä. Mevlut itse pysyttelee tiukasti riitojen ulkopuolella, vaikka välillä on vähällä joutua syntipukiksikin. Kertomuksen keskiössä on perhe ja parisuhteen merkitys. Myös naiset saavat välillä puheenvuoron, sillä kirjassa on käytetty minäkertojana useita eri henkilöitä. Kaikkein tärkein teema on kuitenkin jälleen kerran Pamukille niin rakas Istanbul ja sen kehitys kaupunkina. Kirja sopii erinomaisesti turkkilaisesta ajattelutavasta kiinnostuneille ja tällä kertaa näkökulma on todella ”kadunmiehen”.

maanantai 15. toukokuuta 2017

Sanna Tahvanainen: Pikkumusta

Pikkumusta kertoo maailmankuulun Coco Chanelin tarinan kaunokirjallisuuden keinoin. Coco on räväkkä poikkeusihminen: lahjakas puurtaja, tekee mitä haluaa, kenen kanssa haluaa, ottaa omansa keinoja kaihtamatta. Coco luo uutta muodin maailmaan ja onnistuu käyttämään suhteita hyväkseen noustessaan yhteiskunnan arvoasteikossa. Pohjimmiltaan Coco on kuitenkin äärimmäisen yksinäinen, isänsä hylkäämä pikkutyttö.

Coco liikkuu 1920-luvun seurapiireissä, juhlii ja vaihtaa rakastajaa. Hän tekee ympäripyöreää päivää ompelimoissaan ja muotitaloissaan, ja onnistuu. "Minä en luo muotia. Minä olen muotia." Kirja avaa mielenkiintoisella tavalla vuosisadan alun hienostoelämää ja Cocon persoonaakin. Venäläiset emigrantit, taiteilijat ja brittiaateliset ovat Cocon ystäväpiiriä. Kuitenkin Coco viihtyy parhaiten äärimmäisen askeettisessa hotellihuoneistossaan, ja on vähän hukassa omassa elämässään.

Pikkumusta on mielenkiintoinen kirja, Cocosta riittää ammennettavaa vielä pitkään. Pikkumusta päättyy jo vuoteen 1930, kun Coco lähtee valloittamaan Amerikkaa. Onkohan kirjalle jatkoa suunnitteilla?

lauantai 29. huhtikuuta 2017

Liane Moriarty: Nainen joka unohti


Miltä tuntuu kun huomaa yhtäkkiä olevansa 10 vuotta vanhempi kuin luulee olevansa ja kadottaneensa muistot vuosikymmenen ajalta?

Perheenäiti Alice herää sairaalasta. Hän on lyönyt päänsä kuntoillessaan, ja pian hänelle valkenee, että aika on mennyt eteenpäin vuosikymmenen. Hän muistaa olevansa naimisissa ja odottavansa ensimmäistä lastaan rakkaan aviomiehensä kanssa.

Vähitellen Alicelle valkenee, että asiat ovat muuttuneet totaalisesti. Hänen rakas miehensä haluaa avioeron, ainoa sisko on etääntynyt ja äitikin on mennyt naimisiin.

Alice peilaa itseään muiden silmin. Hänet nähdään kiireisenä ja tehokkaana perheenäitinä, mutta hän ei tunnista itseään muiden kuvauksesta. Millaiseksi ihmiseksi hän on muuttunut? Mitä on mahtanut tapahtua kymmenen vuoden aikana? Miksi kukaan ei halua puhua Ginasta, joka on kuulemma ollut hänen paras ystävänsä?

Vaikka kirjan teema on vakava, se on kepeää ja nopeaa luettavaa. Kirja koukutti lukemaan sen kerralla loppuun. Moriartyn tyyli kuvata elämää Australian auringon alla on osuvaa. Kirjaa lukiessa alkaa itse pohtia, että miltä tuntuisi jos luulisi itse olevansa 10 vuotta nuorempi. Olisiko sitä tyytyväinen  omiin valintoihinsa? Kirjan aihe jää pyörimään mieleen pidemmäksikin ajaksi.

lauantai 22. huhtikuuta 2017

Ljudmila Ulitskaja: Medeia ja hänen lapsensa

Ljudmila Ulitskaja on alkuperäiseltä ammatiltaan geenitutkija ja perinnöllisyystieteilijä, mikä näkyy hänen kirjoissaan. Medeia ja hänen lapsensa onkin sukuromaani, jossa käydään melkein jokaisen henkilön elämäntarina lävitse. Henkilöitä on paljon ja lukijan saattaa olla vaikea pysyä mukana siinä, kuka on kuka. Onneksi kirjan lopussa on kaavio keskushenkilö Medeia Mendezin sukupuusta, joka auttaa koko sukutarinan ja henkilöiden välisten suhteiden hahmottamisessa.

Koko romaanin keskushenkilönä on Medeia Mendez, omaa sukua Sinopli, vanha kreikkalaisnainen, joka on asunut koko ikänsä Krimin vuoristossa. Medeia tuntee vuoret ja kivikkoiset rannat kuin omat taskunsa, ympäröivä luonto on ollut hänelle aina avokätinen antimiaan tarjoten. Hän tuntee myös sukulaisensa, joita tarkkailee aina kesäisin, kun nämä saapuvat vierailulle. Medeialta ei jää huomaamatta mikään, hän on luonteeltaan hiljainen sivustaseuraaja. Medeian matriarkaalisesta äitihahmosta huokuu ihana iäkkään naisen viisaus ja hyväksyvä rakkaus. Hyväksyntä ja anteeksianto ovatkin tämän romaanin keskeisiä teemoja.

Medeia ja hänen lapsensa on hyvin monitahoinen romaani, sillä se sisältää monenlaisia teemoja, joiden ympärille tarinat rakentuvat ja juoni kietoutuu. Kirjaa voi lukea suvun jatkumisen ja sukulaisuuden näkökulmasta, rakkaussuhteiden tai mytologian näkökulmasta. Ulitskajalla toistuva teema on myös toiseus ja toisien näkyväksi kirjoittaminen: hänen teoksissaan on aina vähemmistöjä ja yhteiskunnan hyljeksittyjä edustavia hahmoja, kuten kehitysvammaisia ja juutalaisia.

Vuonna 1996 alun perin julkaistu romaani avaa lukijalleen Neuvostoliiton historiaa ja erityisesti Stalinin aikaa vainoineen pienen ihmisen näkökulmasta. Pidän paljon tästä kirjasta, jonka kerronta perustuu vahvoille naishahmoille ja erilaisille elämänkohtaloille. Pidän myös Ulitskajan rauhallisesta ja kuvailevasta kerronnasta, Arja Pikkupeuran loistavaa suomennosta unohtamatta.

tiistai 18. huhtikuuta 2017

Petri Tamminen: Suomen historia

Petri Tammisen uusin kirja on rakennettu erikoisella tavalla: Kirjailija haastatteli yli 500 ihmistä eri puolella Suomea Suomen historiaan liittyen. Hän keräsi heidän henkilökohtaisia muistojaan ja tarinoitaan eri vuosikymmeniltä. Tarinat saattoivat olla hyvinkin pieniä, mutta kertojalleen mielenpainuneita ja merkityksellisiä. Tamminen vieraili myös Lappeenrannassa haastattelemassa kirjaston lukupiiriläisiä.

Tarinat ovat enimmäkseen puolen sivun mittaisia. Sivun alareunassa juoksee vuosiluvut, joten tarinan pystyy kiinnittämään oikeaan aikaan. Tarinoita on kansalaissodasta aivan viime vuoteen saakka. Pienten tarinoiden kautta käydään läpi Suomen historiaan liittyneitä isojakin asioita: kieltolaki, Helsingin olympialaiset, Kekkonen ja Etyk, Ruotsiin muutto, jääkiekon maailmanmmestaruus ja Euroviisujen voitto, mutta tietysti myös sotavuodet ja pula-aika.

Vasta kirjaa jälkikäteen selatessa ja otsikoita katsellessa oikeastaan oivaltaa, miten hauskasti tarinat on koottu yhteen: Mukana on isoja asioita, mutta niitä katsotaan tällaisen tavallisen ihmisen silmälasien läpi. Tarinoista käy hyvin ilmi sekin miten Suomi ja maailmanmeno ylipäätään on 100 vuoden aikana muuttunut.

torstai 13. huhtikuuta 2017

Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja

Taloudenhoitaja saa haasteellisen työpaikan, kun välitystoimisto lähettää hänet huolehtimaan entisen matematiikan professorin taloudesta. Professorin muisti toimii vain 80 minuuttia, sen jälkeen tutustuminen täytyy aloittaa alusta. Professorin takki on täynnä muistilappuja tärkeistä asioista. Silloin kun professorin muisti toimii, hän ratkoo vaikeita matemaattisia ongelmia. Jos ongelma ei ratkea 80 minuutin aikana, työ täytyy aloittaa alusta.

Taloudenhoitajalla on kouluikäinen poika, jonka professori ristii Juureksi, neliöjuuren mukaan. Poika alkaa käydä äitinsä mukana koulun jälkeen professorin luona, koska professorin mielestä tuon ikäistä lasta ei missään tapauksessa saa jättää yksin kotiin.

Kirja kuvaa lempeästi ja huumorilla tämän kolmikon tutustumista ja yhteiseloa. Taloudenhoitaja ja poikansa Juuri oppivat yhtä ja toista matematiikasta professorin kotona työskennellessään. Myös professori saa kokea jotain poikkeuksellista. Kirjan tarina on sydämellinen; ihmiset välittävät toisistaan ja haluavat tehdä pieniä tekoja toistensa hyväksi.

Kirjailija Ogawa on Japanissa erittäin tunnettu. Teos on ensimmäinen, joka häneltä on suomennettu.

tiistai 11. huhtikuuta 2017

Erlend Loe: Niin loppuu maailma – sellaisena kuin me sen tunnemme


Niin loppuu maailma jatkaa Andreas Dopplerin tarinaa. Vuonna 2005 ilmestyi suomeksi ensimmäinen kirja nimeltään Doppler, mutta tämän maailmanloppumisen tarinan voi vallan hyvin lukea itsenäisenäkin. Loe luo tuttuun tapaansa hullun, hauskan ja tarkkanäköisen kriittisen kuvan nykysivilisaatiosta.

Doppler päättää jättää rakkaan hirvensä hoitoon ja palaa erämaasta perheensä pariin Osloon. Paluu ei kuitenkaan sujukaan aivan suunnitelmien mukaan: vaimolla on uusi rakastaja ja lapset eivät kaipaa isäänsä. Erämaassa metsittynyt mies ei ymmärrä ihmisiä ja yhteiskuntaa enää ollenkaan. Alkaa hervoton kujanjuoksu työn, naisten, rahan ja yhteiskunnan vaatimuksien paineessa. Ja kaiken aikaa Doppler tajuaa ympäröivästä humusta vähemmän ja vähemmän.

Niin loppuu maailma on hauskaa luettavaa, mutta kuten Loella yleensäkin mukana on ideaa. Loe esittää melkoista kritiikkiä nyky-yhteiskuntaa kohtaan huumorin ja kohelluksen kaapuun puettuna.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Martina Haag: Olin niin varma meistä


Ruotsalainen kirjailija ja näyttelijä Martina Haag on minulle uusi tuttavuus, vaikka häneltä onkin jo suomennettu muutama kirja.

Olin niin varma meistä kertoo kirjailija Petrasta, joka on ollut 15 vuotta naimisissa Andersin kanssa. Petra arvelee kaiken olevan hyvin, kunnes avioliitto ja maailma alkaa hajota hänen ympäriltään. Petra lähtee Lappiin erämaan yksinäisyyteen Ráhnukkaan mökkivahdiksi keräämään voimia ja miettimään.

Yksinäisyys ja hiljaisuus iskee lujaa erämaassa. Äkkiä Petra tajuaa, että jos hän loukkaantuisi yksin erämaassa, kukaan ei edes etsisi häntä ennen kuin viikkojen päästä. Petra taistelee hiljaisuutta ja tyhjyyttä vastaan nykyihmisen yleisin keinoin, aikatauluttamalla päiväänsä.

Kirja on sujuvaa ja mielenkiintoista luettavaa. Haag kuvaa oivaltavasti kahden toisistaan erkanevan ihmisen suhdetta. Loppuratkaisu ei mielestäni ihan toiminut, tai sitten en vain ymmärtänyt sitä, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja siitä huolimatta.

keskiviikko 15. maaliskuuta 2017

Milja Kaunisto: Luxus

Milja Kauniston historialliset romaanit imaisivat minut mukaansa heti esikoisteoksesta, Olavi Maununpojan Pariisin opiskeluvuosista kertovasta Synnintekijästä, lähtien. Olavi Maununpoika –trilogia kuvaa keskiaikaa Suomessa ja Ranskassa, kun taas Luxus ajoittuu Ranskan vallankumouksen pyörteisiin 1700-luvun lopulle. Luxus on Purppuragiljotiini-nimisen trilogian ensimmäinen osa, johon on tulossa jatkoa vielä tänä keväänä.

Luxus kuvaa vallankumousta kahdesta vastakkaisesta näkökulmasta: kaikkein köyhimpien, sekä kaikkein rikkainten ihmisten. Köyhä pyövelin kisälli Isidore Boreal on lapsena äitinsä hylkäämä, isokokoinen ja rujopiirteinen mies. Pyövelinä hän on ajan ajattelutavan mukaan saastainen, ja senkin vuoksi ihmisten kavahtama. Rikas kreivitär Marie-Constance de Lyonne de Boucard menettää vallankumouksen jalkoihin hetkessä kaiken: miehensä, kotinsa ja säätynsä takaaman etuoikeutetun aseman. Isidoren ja Marie-Constancen elämät törmäävät ja kietoutuvat yhteen tässä vastakkainasettelujen tarinassa. Erilaisista lähtökohdista olevista henkilöistä löytyykin heitä yhdistäviä tekijöitä, he ymmärtävät toisiaan yllättävissäkin tilanteissa.

Milja Kaunisto on tehnyt tarkkaa historiallista tutkimustyötä romaaninsa pohjalle, jotta on saanut paikat ja tilanteet vaikuttamaan aidoilta. Kaikki Luxuksen henkilöhahmotkin perustuvat oikeasti olemassa olleisiin ja Ranskassa vallankumouksen aikaan eläneisiin henkilöihin aina vallankumousmies Maximilien Robespierrea ja markiisi de Sadea myöten.

Kuten Olavi Maununpoika –trilogiassa, tässäkin kirjassa harrastetaan kaikenlaisia paheita, on ilotaloja, verta, likaa ja kuolemaa, mutta tällä kaikella ei mitenkään mässäillä tai sitä ei korosteta. Ne tuodaan tarinaan mukaan luonnollisena osana ihmisten elämää. Eihän romaani kertoisi uskottavasti Ranskan vallankumouksesta, jos siinä ei kauloja katkeaisi!

Jo Olavi Maununpoika –trilogia syvensi historian tietämystäni, ja Luxusta lukiessani käsitykseni Ranskan vallankumouksesta laajeni. Tämä oli opettavainen teos myös ihmisten eriarvoisuudesta. Milja Kauniston teokset eivät kuitenkaan saarnaa tai opeta, vaan tarinat perustuvat henkilöiden välisiin suhteisiin ja elämästä selviytymiseen vaikeissakin oloissa ja rajujen muutosten keskellä.

Milja Kaunisto sai minut romaaneillaan kiinnostumaan historiasta. Luxusta lukiessani en voinut olla myöskään ajattelematta, kuinka paljon arvokasta taidetta ja muuta kulttuuriperintöä maailmasta on tuhoutunut, ja koko ajan tuhoutuu vallankumousten, erilaisten kriisien ja aseellisten selkkausten seurauksena, arvokkaiden ihmishenkien lisäksi. Sormet syyhyten jään odottamaan sitä hetkeä, kun pääsen tarttumaan sarjan seuraavaan osaan!

tiistai 14. maaliskuuta 2017

Margaret Atwood: Hag-Seed – the Tempest retold

Margaret Atwoodin Hag-Seed on upea kirja - niitä harvinaisia opuksia, joita haluaa lukea säästellen, jotta kirjaa riittäisi mahdollisimman pitkään.

Kirja on ilmestynyt 2016, joten suomennosta ei vielä ole saatavilla. Toivottavasti sellaisen kuitenkin pian saamme, ja laadukkaan. Suomentajan työ ei kyllä käy kateeksi tämän kirjan kanssa, Shakespeare, räppi ja runous pitävät siitä huolen.

Felix Phillips on menestynyt, ärhäkkä ja originelli teatterimies, joka kammetaan syrjään juhlitusta paikastaan. Nuori ja nälkäinen menestyjä kampeaa tieltään vanhan alfauroksen ennen kuin tämä huomaakaan mitä tapahtui. Felix pakenee nöyryytystä erakkomajaan ja alkaa hautoa kostoa. Kostolle syntyykin lopulta mahdollisuus, kun Felix löytää uuden työn vankien parissa.

Hag-Seed on mestarillista kerrontaa Shakespearen teemoin, mukana ovat niin juonittelut, petokset kuin kostokin. Atwoodia ei turhaan hehkuteta yhdeksi vuosisatamme älykkäimmistä ja taidokkaimmista kirjailijoista. Atwood osaa kertoa tarinan niin, että lukija uppoaa mukaan. Uskaltaisiko sanoa, että jopa Shakespeare saa uutta ulottuvuutta?

maanantai 6. maaliskuuta 2017

Tuija Lehtinen: Väärä vainaja

Lehtisen Väärä vainaja aloittaa uuden dekkarisarjan Erja Revon tutkimuksista. Erja on jäänyt vastikään poliisin työstään eläkkeelle ja haaveilee moottoripyöräreissusta Keski-Eurooppaan nyt kun hänellä on vihdoin aikaa. Tilanne kuitenkin muuttuu yllättäen.

Äitinsä kuolinpesää siivotessaan Erja törmää lapsuudenystäväänsä, joka kertoo tyttärensä olevan vakuuttunut siitä, että hänen edesmenneen kummitätinsä uurnassa on väärän vainajan tuhkat. Erjaa kummallinen tapaus alkaa alun epäröinnin jälkeen kiinnostaa siinä määrin, että hän aloittaa omat epäviralliset tutkimuksensa. Mitä kummitädille on tapahtunut ja kuka on haudattu hänen sijastaan? Kaiken lisäksi kummitädin perintökin on hukassa.

Tapauksen tutkimukset vievät Erjaa pitkin pääkaupunkiseutua ja pian hän huomaa, ettei poliisin työ olekaan kovin helppoa ilman virkamerkkiä ja käytössä olevaa rikoslaboratoriota.

Lehtinen on kirjoittanut paljon viihdekirjallisuutta ja parissa Lehtisen kirjailijanuran alkuaikojen viihdekirjassa on myös mysteerin ainesosia, mutta tämä on Lehtisen ensimmäinen selkeästi jännityskirjallisuuden maailmaan sijoittuva romaani. Tuija Lehtinen hallitsee viihdekirjallisuuden suvereenisti. Odotukseni olivatkin korkealla tarttuessani tähän teokseen, mutta jännityskirjailijana Lehtisellä on vielä matkaa samalle tasolle. Alku on kuitenkin lupaava.

perjantai 3. maaliskuuta 2017

Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään

Aloitin kirjan lukemisen hieman vastahakoisesti: Kirjan päähenkilö on masentunut ja aikoo tehdä itsemurhan. Aihe tuntui tosi raskaalta. Kirjaa kuitenkin suositeltiin minulle, joten tartuin siihen.

Päähenkilö Kerttu on tunnollinen nelikymppinen luokanopettaja, jolla on mies ja kaksi pientä lasta. Kertun työyhteisössä on ikäviä piirteitä. Hän uupuu ja jää masennuksen takia sairauslomalle. Kirja on tarina Kertun sairaudesta, miten hän todella melkein tappaa itsensä, mutta alkaa pikku hiljaa kuitenkin toipumaan. Hyvin todenmukaisesti on kuvattu Kertun vaikeuksia nousta sohvalta, tehdä ruokaa tai suorittaa muita lapsiperheen arkeen kuuluvia töitä. Kerttu pitää päiväkirjaa ja kirjaa siihen tuntojaan. Onneksi hän pääsee myös taitavan psykiatrin luokse terapiaan ja pikku hiljaa asiat alkavat selvitä.

Mukavasti on kuvattu tilannetta myös Kertun miehen näkökulmasta. Hän jaksaa kaikesta huolimatta rakastaa ja auttaa Kerttua pahimmissa vaiheissa. Ja tätä ei ole kuvattu mitenkään pliisusti, vaikka se tässä siltä kuulostaakin. Myös Inari-tyttären tuntemuksia kuvataan todenmakuisesti. Kertun paha olo kestää syksystä kesään ja kirjan loppu on toiveikas. Katri Rauanjoki on äidinkielen opettaja, ilmankos kirja olikin taitavasti kirjoitettu!

Maja Lunde: Mehiläisten historia

Mehiläisten historia tapahtuu kolmella eri aikatasolla: Kertojaääni Tao elää Kiinassa vuonna 2098, George Ohiossa 2007 ja William Englannissa 1852. William oli lupaava nuori tutkijanalku, kunnes meni naimisiin ja hänestä tuli suurperheen isä. Hänen aikansa menee perheen elättämiseen ja haaveet tutkijanurasta saivat jäädä. Jossakin vaiheessa hän kuitenkin kiinnostuu mehiläisten pesimisen tutkimisesta ja kehittää tyttärensä kanssa uudenlaisen pesärakenteen.

2000-luvulla George saa elantonsa mehiläispesistä ja kiertää pölyttämässä viljelyksiä. Georgen elinkeinolle tuhoisat mehiläiskadot osuvat tuohon ajanjaksoon. Taon eläessä Kiinassa koko maailmassa ei enää ole mehiläisiä. Taon kuvaamassa yhteiskunnassa ruokaa ei enää ole saatavilla, kun mehiläiset eivät ole pölyttämässä kasveja. Tao työkavereineen kulkee pölyttämässä kasveja käsityönä.

Kirjailija Maja Lunde kuvaa kiinnostavasti ja pelottavastikin tilannetta, joka syntyy, jos mehiläiset jostakin syystä häviävät. Selvää syytä mehiläiskadolle kirjassa ei kerrota ja onko sellaista löydettykään. Kertojaäänien vaihtelu vaihtaa jännittävästi näkökulmaa eri aikakaudelta ja maanosasta toiseen. Jokaiselle päähenkilölle on luotu uskottava oma elämä ja elinympäristö perheineen ja aikakaudelle tyypillisine ilmiöineen.

Maja Lunden kirja valittiin Norjassa vuoden parhaaksi kaunokirjalliseksi teokseksi 2015. Toivottavasti lukijat Suomessakin löytävät tämän sujuvasti ja oivaltavasti kirjoitetun kirjan. Minut se ainakin herätti miettimään pienten pörräävien mehiläisten merkitystä.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Maria Turtschaninoff: Maresi (the Red Abbey Chronicles)


Maresi on alunperin kirjoitettu ruotsiksi, mutta luin sen huvikseni englanniksi. Käännös oli onnistunut ja kirja sujuvaa ja mukaansatempaavaa luettavaa, epäilemättä myös suomeksi.

Maresi kertoo maailmasta, jossa tytöt ja naiset eivät ole turvassa. Suvun päämies voi tehdä naisilleen mitä haluaa, jopa tappaa. Punainen luostari yksinäisellä saarella kuitenkin tarjoaa turvapaikan tytöille, sen alueelle eivät miehet saa jalallaan astua. Jumalatar, jolla on kolme olomuotoa – neito, äiti ja harppu – suojelee omiaan.

Maresi auttaa luostarissa uutta ja säikkyä tulokkasta Jaita, jonka hyytävä tarina alkaa paljastua tytöille vähitellen. Jain kintereillä saarelle saapuu kosto.

Maria Turtschaninoff on syntynyt Helsingissä ja voitti Maresi kirjallaan Junior Finlandian vuonna 2014. Maresi sopii kuitenkin vallan hyvin aikuisenkin luettavaksi. Maresin tarina jatkuu kirjassa Naondel.

maanantai 23. tammikuuta 2017

Kristiina Bruun: Kaikki mikä on sinun


Lappeenrantalaisen Kristiina Bruunin vuonna 2015 ilmestynyt esikoisteos Kaikki mikä on sinun on aiheeltaan ajankohtainen. Monikulttuurisuuden teema näkyy romaanissa vahvana. Tarinan alussa lappeenrantalainen Anna lähtee opiskelemaan Teksasiin, Yhdysvaltoihin lukion jälkeen. Hänellä on haaveinaan jäädä maahan pysyvästi - löytää amerikkalainen aviomies ja saavuttaa mielenkiintoinen ura. Kohtalo päättää kuitenkin toisin.

Arlingtonin yliopistossa Anna kohtaa bangladeshilaisen Taufiqin, joka on kotoisin eksoottisen kuuloisesta paikasta nimeltä Chittagong. Taufiq kiehtoo Annaa ja vähitellen he tutustuvat toisiinsa ja alkavat seurustella. Kolmen kulttuurin - suomalaisen, amerikkalaisen ja bangladeshilaisen - yhteentörmäyksiltä ei voida välttyä.

Pian kirjassa hypätään viisi vuotta ajassa eteenpäin. Anna työskentelee Dallasissa  ja opiskelee työn ohella uutta tutkintoa, Taufiq puolestaan konsultoi it-alalla. Anna ja Taufiq menevät kihloihin ja häät järjestetään Bangladeshissa. Anna valmistuu maisteriksi ja suostuu Taufiqin ehdotukseen viettää vuosi Bangladeshissa - yksi kokonainen vuosi. Hän saa virkavapaata töistään ja muuttaa Taufiqin kanssa Dhakaan, maan pääkaupunkiin. Kulttuurishokki iskee voimakkaana, ja Anna miettii, miten hän selviää kokonaisesta vuodesta. Taufiq on töissä ja sukunsa parissa, mutta Annalla ei ole mitään omaa.

Vuoden aikana ehtii tapahtua paljon. Annan lisäksi kirjassa kulkee mukana kaksi muutakin tarinaa: Tasliman ja Delwarin. Taslima on Taufiqin sukulaisnainen, joka kuuluu yläluokkaan, mutta kokee olevansa avioliitossaan yksin. Onneksi hänellä on kuitenkin tyttärensä. Delwar puolestaan on Taufiqin perheen autonkuljettaja, nuori mies, joka haaveilee avioliitosta. Tasliman ja Delwarin tarinat jäävät kuitenkin aika pinnallisiksi kerronnan keskittyessä enimmäkseen Annaan.

Kirjailijan paikallistuntemus näkyy teoksessa ja erityisesti Bangladeshin kuvauksessa. Kirjan sivuilta löytyy myös muutama resepti paikallisista ruokalajeista ja teen valmistuksesta. Tarinassa vilisee  banglan kielen sanoja, joiden merkitys jää ensin vieraaksi, mutta tarinan edetessä samojen sanojen toistuessa niiden merkitykset avautuvat. Kaiken kaikkiaan kirjan tarina on mielenkiintoinen. Sen päättyminen herättää kysymyksen: voisiko Annan tarina vielä jatkua?

tiistai 10. tammikuuta 2017

Joel Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia

Joel Dicker on nuori kirjailijalahjakkuus Sveitsistä. Häneltä suomennettiin viime vuonna Totuus Harry Quebertin tapauksesta ja pidin siitäkin. Joel Dickerin tapa kirjoittaa ja rakentaa juoni muistuttaa mielestäni John Irvingin tyyliä, tosin aika paljon yksinkertaisempana. Dickerin kirjat näkee mielessään myös filmattuna, ja ehkä näin vielä tapahtuukin.

Jo kirjan otsikosta tietää, että jotain ikävää tulee tapahtumaan ja tähän ikävään tulevaisuuteen myös viitataan aika monta kertaa kirjan kuluessa. Juoni kuitenkin imaisee mukaansa, kirja on todella vetävästi kirjoitettu.

Kirjan kertojana on kirjailija Marcus Goldman ja tarinan muissa pääosissa ovat Marcuksen serkkupojat Hillel ja Woody. Marcus tapaa serkkujaan aina lomilla vieraillessaan Baltimoren sukuhaaran luona. Baltimoren elämä on luksusta verrattuna Marcuksen kotioloihin. Myös Marcuksen setä ja täti ovat Marcuksen ihailun kohteita serkkupoikien lisäksi. Poikien elämää seurataan kouluiästä opiskelemaan saakka.

Aikamoisia juonen käänteitä ja kiemuroita tarinaan mahtuu. Osa tapahtumista on lukijalle ennalta arvattavia, osa taas ei.

Vaikka kirjan tapahtumat ja juoni ovatkin melodramaattisia, kirjan suorastaan ahmii. Ainoastaan lopussa tuntui, että kirjailija ei oikein osannut päättää dramaattisia tapahtumia ja lopettaa kirjaa kiinnostavasti. Suosittelen kuitenkin lämpimästi näitä molempia suomennettuja teoksia!