torstai 28. maaliskuuta 2019

Emma Hooper: Koti-ikävän laulut

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pieneen kalastajakylään Kanadassa. Kalat ovat kaikonneet lähivesiltä ja kylän väki on joutunut lähtemään työn perässä muualle. Enimmäkseen talot ovat tyhjillään, mutta Connorin perhe sinnittelee vielä. Perheen isä ja äiti ovat vuorotellen kuukauden kerrallaan keikkahommissa muualla. Lapset Finn ja Cora yrittävät pärjätä ilman kavereita, koulua ja vuorotellen poissa olevaa vanhempaansa.

Finn aloittaa projektin, jonka avulla saisi kalat palaamaan. Murrosikäinen Cora karkaa kotoa, kukaan ei tiedä minne, mutta Corankin jälkiä seurataan kirjassa.

Hooperin tyyli on paikoitellen lempeän unenomaista, vaikka monet arjen asiat ja tapahtumat kuvataankin ihan realistisesti. Tarinoiden, musiikin ja yhteisön voima tuodaan esille enimmäkseen Finnin kautta. Finnin kalaprojekti on sadunomainen sankaritarina, mutta toisaalta myös raa'an realistinen tilannekuvaus kalojen ja ihmisten elinkeinon häviämisestä.

Ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta kuvataan hienosti; mukana on vanhojen tarinoiden kerrontaa, eri kielillä kirjoitettuja kirjeitä, puhelinsoittoja kauas, musiikkia ja keskusteluja. Kirja päättyy hienosti ja kaikesta huolimatta toiveikkaasti.