Max Seeck: Pahan verkko

Luin perättäin kaksi Max Seeckin jännäriä, Pahan verkko ja Haadeksen kutsu. Vaikken yleensä luekaan ihan tämän tyyppisiä jännäreitä, Seeckin tyyli kyllä imaisi heti mukaansa; kirjailijaa ei ole suotta suitsutettu mediassa.

Seeck on ehtinyt kirjoittaa kaksi 3-osaista sarjaa, joissa on jonkinlainen jatkumo ja sama päähenkilö. Vanhemmassa sarjassa päähenkilönä on Supon majuri Daniel Kuisma ja tapahtumat liittyvät entisen Jugoslavian alueeseen ja Bosnian sotaan. Uudemmassa sarjassa päähenkilönä on rikoskonstaapeli Jessica Niemi, joka on töissä Helsingin rikospoliisissa.

Seeck rakentaa kirjansa lyhyistä kappaleissa, joissa näkökulma koko ajan vaihtuu. Mielenkiinto pysyy koko ajan vireillä eikä kirjaa malta laskea kädestään. Vaikka kirjoissa selvitellään henkirikoksia, väkivallalla ei kuitenkaan mässäillä. Kirjat sopivat hyvin loma-ajan tai vaikkapa joulun pyhien lukemisiksi.

Sirpa Kähkönen: Vihreä sali

Sirpa Kähkönen on palannut taas Kuopioon, tuttujen ihmisten pariin. Tapahtumat on nyt sijoitettu 1960-luvulle ja päähenkilöinä ovat teini-ikäiset Irene, Jaakko ja Leo. Jokainen on vähän hukassa omassa elämässään, pahiten reppana Leo. Irenellä on vaikeuksia kotonaan väkivaltaisen äitinsä kanssa ja Jaakko yrittää pitää parhaansa mukaan kavereistaan huolta.

Nuorten puuhien lisäksi seurataan Paratiisililja-kukkakaupan tapahtumia ja joudutaan sitä kautta pitkälle matkalle menneisyyteen, vallankumousajan Pietariin ja 1920-luvun Terijoelle. Kukkakaupan perustaja, Santeri Juurinen, on saanut oppinsa tsaarin ajan Pietarissa. Onkin kiehtovaa lukea kuvauksia isoista kukkaviljelmistä, joista hoviin ja palatseihin toimitettiin jatkuvasti isoja kukkalähetyksiä. Myös kuvaus vallankumouksen jälkeisestä autioituneesta Terijoesta on kiinnostava.

Kähkösen tyyli on tuttu. Jälleen hän kertoo ihmisistä lämpimästi ja myötätuntoisesti heitä tarkkaillen. Vaikka kirjan sävy onkin melankolinen, se ei kuitenkaan ole raskas lukea; tekstin lomaan mahtuu pieniä huumorin pilkahduksiakin. Taattua Kähköstä.

Kristin Hannah: Alaskan taivaan alla

Kristin Hannah on yhdysvaltalainen, noin 20 teosta kirjoittanut bestseller-kirjailija. Kirjoista on suomennettu puolisen tusinaa ja ne ovat suosittuja myös Suomessa.

Tänä vuonna ilmestynyt Alaskan taivaan alla kertoo kaupunkilaisperheestä, joka muuttaa Alaskaan 1970-luvulla. Perheen isä on Vietnamin sodan veteraani ja kantaa sodan traumoja mukanaan. Traumoista osansa saavat vaimo Cora ja tytär Leni. Isä vie perheensä pohjoiseen ilman rahaa ja ilman minkäänlaisia, alkeellisissa oloissa välttämättömiä varusteita. 

Kirjailija kuvaa todentuntuisesti Alaskan vuodenkiertoa ja ankaraa talvea. Suomalaisesta pimeä vuodenaika ja pitkä valoisa kesä kuulostavat kovin tutuilta. Sen sijaan elintarvikkeilla, riistalla, juurikkailla yms. varustautuminen pitkään talveen kuulostaa aika kaukaiselta Suomessa. 

Perhe asuu todella alkeellisissa oloissa puuhökkelissä ilman sähköä, vesi kulkee kannettuna. Koko perhe raataa aamusta iltaan tullakseen jotenkin toimeen. Perheenisän jatkuvasti pahenevat mielenterveysongelmat tekevät olosuhteista sietämättömät.

Tarinaan kuuluu tietysti myös traaginen rakkaustarina, joka voittaa kaiken, tosin mukana ovat nyt alaskalaiset mausteet. Huumoria mukaan tuo esim. Iso-Marge, paikallinen mahtinainen, joka on hyvä suustaan, oikeudenmukainen ja aina valmis auttamaan.

Kuten näissä tarinoissa yleensä, paha saa palkkansa ja rakastavaiset toisensa, vaikka siihen aika monta mutkaa ja vuotta vaaditaankin.

Joël Dicker: Huoneen 622 arvoitus

Bestseller-kirjailija Joël Dicker jatkaa tutulla tyylillään: 648 sivua yllättäviä tapahtumia ja mukaansa tempaava juoni, joka kantaa aivan viimeiselle sivulle saakka.

Kertojana on Joël-niminen kirjailija, joka alkaa tutkia parikymmentä vuotta sitten tapahtunutta hotellimurhaa, joka on jäänyt selvittämättä. Samalla hän alkaa kirjoittaa tapauksesta kirjaa. 

Kirja liikkuu monella eri aikatasolla ja tapahtumia seurataan monen eri henkilön näkökulmasta. Juonesta ei oikeastaan voi kertoa juurikaan mitään paljastamatta liikaa. Tapahtumien keskiössä on kuitenkin kyseinen hotelli, jossa murha tapahtui, sekä arvostettu geneveläinen pankki, joka on ollut Ebezner-suvun hallussa sukupolvelta toiselle. Tarinaan liittyy tietysti kauniita naisia, venäläisiä ruhtinaita ja Habsburgien perillisiä, silmänkääntötemppuja ja menestyksen tavoittelua.

Juonta pyöritetään siihen malliin, että ihmettelen, miten kirjailija saa pidettyä langat käsissään. Kaikki kuitenkin etenee johdonmukaisesti kirjan loppuun saakka. Vaikka kirjajärkäle onkin painava, ei sitä malta laskea käsistään, ennen kuin tapaus on ratkaistu.

Benedict Wells: Yksinäisyyden jälkeen

Benedict Wells on sveitsiläis-saksalainen kirjailija, jonka teos Yksinäisyyden jälkeen on ensimmäinen häneltä suomennettu romaani. Kirjan kertojana on Jules, joka sisarustensa kanssa jää orvoksi, Julesin nuorimpana ollessa 10-vuotias. 

Sisarukset sijoitetaan sisäoppilaitokseen, ja heistä jokainen joutuu etsimään oman tapansa selviytyä karussa kouluympäristössä. Julesin pelastajaksi ilmestyy Alva, josta tulee Julesin paras ystävä. Jules ja Alva kadottavat toisensa vuosikausiksi koulun jälkeen, mutta kuin ihmeen kaupalla löytävät toisensa uudelleen.

Sisarusten välinen yhteys kasvaa vasta aikuisiällä vahvaksi, ja he ovat toistensa tukena elämän erilaisissa vaiheissa ja vastoinkäymisissä. Kirjailija kuvaa hyvin Julesin kautta, kuinka he ovat jokainen erilaisia persoonia ja rakentavat omaa elämäänsä eri suuntiin, mutta kuitenkin toisiansa tukien.

Kirjan pohjavire on surumielinen ja pohdiskeleva. Jules joutuu tekemään paljon töitä itsensä kanssa tavoittaakseen sen, mikä on hänelle tärkeää. Kirjan viesti on kuitenkin sillä tavoin positiivinen, että rakkaus ja yhteys toisiin kantaa ihmisiä eteenpäin. Vaikka rakkaus onkin kirjassa tärkeässä roolissa, kirja ei ole mitään hömppää, vaan jättää ajattelemisen aihetta pitemmäksikin aikaa.

Tommi Saarela: Pave Maijanen - elämän nälkä

Harvoin tulee tartuttua musiikkielämäkertaan, mutta nyt Pave Maijasen ura kiinnosti. Vaikkei omasta levyhyllystä Maijasen levyjä enää löytynytkään, hitit ovat jääneet mieleen ja myös hienot säestyksettömät moniääniset laulusovitukset, kuten Lilja, ruusu, kirsikkapuu.

Tommi Saarelan kirja on todella yksityiskohtainen kuvaus Paven tavattoman monipuolisesta urasta. Jokainen äänitys, konsertti, sävellyssessio, kiertue, levyjen tuottaminen jne. on kirjassa käyty läpi. Jossakin vaiheessa yksityiskohtien runsaus meinasi ruveta puuduttamaan, mutta toisaalta yhtään tiedonmurusta ei malttanut jättää lukemattakaan.

Kirjassa kerrotaan, miten luontaisesti musikaalinen Pave opetteli itse soittamaan useita eri soittimia, äänittämistä, tuottamista ja yhtyeiden johtajana toimimista, säveltämistä ja sanoittamista - toki saaden välillä apua kollegoiltaan, jotka olivat kaikki Suomen huippumuusikoita. Paven luonteesta ja vastuun kantamisesta lukuisissa eri bändeissä saadaan myös hyvä kuva. Monet muusikot lähtivät mukaan eri projekteihin, kun kuulivat että Pave on mukana. Ja Pavea myös pyydettiin mukaan moniin projekteihin, kun hänen korkea ammatillinen tasonsa, luonteensa tarkkuus ja vaatimattomuus tiedettiin.

Kirja vilisee suomalaisen rock-musiikin huippunimiä 1970-luvulta 2010-luvulle saakka. Vaikka välillä työelämässä oli hiljaisempia jaksoja, oli myös huippuhetkiä hitteineen, Mestarit-kiertueineen ja ehkä viimeisimpänä mukanaolo Vain elämää -sarjassa.

Kirjassa kerrotaan myös Pavesta yksityishenkilönä ja kesistä Kesälahdella. Rukiin viljely ja leivän leipominen eivät ehkä ensimmäisenä tulisi mieleen rock-muusikosta puhuttaessa?

Suosittelen lämpimästi kirjaa kaikille Paven musiikista pitäville. Nyt täytyy kaivaa Paven levyt taas esiin!

Antti Tuomainen: Jäniskerroin

Antti Tuomainen on palkittu rikoskirjailija, jonka teoksia on käännetty noin 30 kielelle. Jäniskerroin aloittaa sarjan, jonka päähenkilönä on vakuutusmatemaatikko Henri Koskinen. Kyseessä ei siis ole mikään ihan tavallinen rikoskirjojen sankarityyppi, joka joutuu selvittämään välejään alamaailman kovaksi keitettyjen pahisten kanssa. Lisäksi kirjan toimintaympäristönä on seikkailupuisto, joka kaatuu Henrin syliin hänen veljensä kuoltua yllättäen.

Tartuin Jäniskertoimeen uteliaana ja Henrin lakoninen olemus ja puheenparsi kyllä tehosi minuun. Ristiriita loogisesti ajattelevan matemaatikon suppean ilmaisun ja seikkailupuiston rönsyilevien ja yllättävien tapahtumien sekä kirjavan henkilökunnan välillä on herkullinen. 

Lisäksi Tuomainen osaa jännäriin kuuluvan juonenkuljetuksen, jossa on yllättäviä käänteitä, joista Henri selviää omalla johdonmukaisella tavallaan. Henrin lisäksi lukijakin tulee monesti yllätetyksi, mikä on piristävää. 

Jossakin naistenlehdessä on palsta, jossa käydään läpi romaanien ensimmäisiä lauseita. Jäniskerroin alkaa lauseella: "Katson jänistä silmiin, kun valot sammuvat." Siitä se lähtee, eikä tarinasta vauhtia puutu!

Laura Lehtola: Minä valitsin sinut

Laura Lehtola oli minulle ihan uusi tuttavuus, vaikka häneltä on ilmestynyt aiemmin jo 2 romaania. Lehtola osoittautui erittäin sujuvaksi kirjoittajaksi, vaikkakin tarina on moneen kertaan kuultu ja tuttu: rakastutaan, saadaan lapsi, petetään ja erotaan. Kuulostaa kyyniseltä, mutta Lehtola tuo tarinaan hullua huumoria.

Elisasta ja Saarasta tulee sattumalta kämppikset. Nuoret naiset ovat niin erilaisia kuin olla voi, Saara huoleton taivaanrannan maalari ja wannabe-kirjailija, Elisa säntillinen kauppatieteilijä. Niin vaan heistä tulee pari ja heidän erilaisuudestaan kirjailija repii alkuun hauskoja tilanteita, mutta myöhemmin erilaisuus taitaakin olla liikaa suhdetta rasittava tekijä.

Kirjassa käydään läpi myös sitä, miten Elisa opettelee ja sopeutuu elämään lesbona: Kenelle asiasta voi kertoa, miten vanhemmat suhtautuvat, miten neuvolassa suhtaudutaan lapsen hankintaan jne.

Saaran elämäntavan kuvaukset ja Saaran laukomat jutut ovat aivan hulvatonta luettavaa ja naurattavat ääneen. Jo niiden takia kirja kannattaa lukea. Hienosti kirjailija myös kuljettaa Elisan ja Saaran tarinan johdonmukaiseen päätökseen, jossa lukijaa odottaa vielä yllätys...

Alex Schulman: Eloonjääneet

Eloonjääneet on Alex Sculmanin omasta perheestään kirjoittama kolmas autofiktiivinen romaani. Aloitin ilmeisesti väärästä päästä, olisi pitänyt lukea ainakin Polta nämä kirjeet (2020) ensin. Kaikki kirjat käsittelevät alkoholismia, salaisuuksia ja pahoinvointia perheen sisällä.

Eloonjääneet alkaa tilanteesta, jossa kolmen veljeksen äiti on kuollut ja he matkaavat mökille sirottelemaan tuhkat. Kertojana on veljeksistä keskimmäinen, Benjamin. Mökkimatkan kuvauksen lomassa hän kertoo perheen elämästä silloin, kun veljekset olivat vielä pieniä ja lapsuuden kesiä vietettiin mökillä. Vanhempien alkoholin käyttö teki heidän käytöksensä arvaamattomaksi ja epäjohdonmukaiseksi, pojat saivat jatkuvasti olla varuillaan aikuisten ennakoimattoman käytöksen takia.

Lopulta eräänä kesänä mökillä tapahtuu onnettomuus, jonka jälkeen mökille ei palata. Onnettomuus seuraa ainakin Benjaminia koko loppuelämän. Pojat vieraantuvat toisistaan ja tapaavat pitkästä aikaa äitinsä hautajaisten ja tuhkauksen takia. 

Kirja on surullista luettavaa, mutta Schulman kirjoittaa hyvin. Oman lisämausteensa kirjaan antaa tietysti se, että hän kirjoittaa omasta kokemuksestaan. Schulman on kirjoittanut tähän mennessä jo 5 perhesuhteita käsittelevää teosta.

Aino Huilaja: Pakumatkalla

Toimittaja ja MTV3:n uutisankkuri Aino Huilaja leipääntyi työhönsä, ja vuonna 2019 hän irtisanoutui ja lähti miehensä kanssa pakumatkalle Eurooppaan. Toimittajana hän tietysti kirjoitti matkasta ja kokemuksistaan kirjan, mutta päivitti matkakuulumisia somessa jo matkan aikana ja myös lehdet kirjoittivat heistä juttuja pitkin matkaa.

Pakumatkailu tuntuu olevan tällä hetkellä monenkin haaveena, ihmiset haluavat irrottautua töistään ja rutiineistaan ja viettää sapattivuotta kierrellen eri maissa pienellä budjetilla ja vähillä varusteilla. Näin Aino ja Jerrykin tekivät. Kirjaan sisältyy tarinoita pakuelämän arjesta, hyvistä ja huonoista paikoista ja sattumuksista matkan varrella. Kirjassa on myös muutamia valokuvia, esim. Kanarian saarilta, mutta myös Lapista ja Norjasta, jonne matka loppujen lopuksi päättyi.

Koronasta johtuen kiertely Euroopassa loppui aiemmin, kuin oli ollut tarkoitus; kirjassa kerrotaan matkanteosta lokakuusta 2019 kevääseen 2020, jolloin Euroopassa alkoi olla ulkonaliikkumiskieltoja ja rajat menivät kiinni. Pariskunta koirineen joutui palaamaan Suomeen pikavauhtia ja suunniteltua aiemmin.

Kirja ei ole päiväkirja vaan siihen on hyvin valikoiden koottu palasia siitä, miten matkaan päädyttiin, mitä tien päällä tapahtui, miten palattiin kotiin ja mikä oli sapattivuoden lopputulema. Tiiviissä kirjassa on vastaavanlaisesta matkasta haaveileville pieni tietopaketti. Ja meille, jotka emme ole lähdössä mihinkään, pieni nojatuolimatka hienoihin kohteisiin, joista ainakin osan voisi tavoittaa pakuttakin?

Susanna Alakoski: Pumpulienkeli

Ruotsinsuomalaisen Susanna Alakosken vuonna 2006 ilmestynyt Sikalat on jäänyt mieleen suomalaisten asemaa Ruotsissa realistisesti kuvaavana kirjana. Nyt Alakoski kirjoittaa neliosaiseksi suunniteltua kirjasarjaa naisten elämästä ja työstä. Sarjan ensimmäinen osa, Pumpulienkeli, kertoo Alakosken isoäidistä Hildasta, joka syntyi 1905 Pohjanmaalle.

Hilda asui lapsuutensa Sorolan tilalla. Alakoski kertoo tarkasti Sorolan perheyhteisöstä ja maalaistalon töistä ja pitkistä päivistä, loputtomista työtehtävistä, jotka rytmittyvät päivän- ja vuodenkierron mukaan. Vapaapäiviä ei ole - iltapuhteellakin isäntä veistelee kauhoja tai korjailee työkaluja, naisväki kutoo tai virkkaa. Ajassa palataan takautuvasti 1800-luvulle ja käydään läpi suuret nälkävuodet Sanna-tädin muistelemina. Sorolan tilallakin koetaan kansalaissodan raakuus ja kahtiajakoisuus, vaikkakin isäntä on hiljaisesti sotaa vastaan.

Hildan tie vie  ystävänsä Hellin kanssa piikatytön töiden kautta Vaasaan puuvillatehtaalle töihin. Hellin ja Hildan työ pumpulitehtaalla on raskasta, työpäivät pitkiä, työolosuhteet  epäterveeelliset ja työväelle rakennetut asunnot harvoja hökkeleitä. Palkkaeroja ja ammattiyhdistysliikkeen syntyä kuvataan Hellin toiminnan kautta. Välillä ääneen pääsee Vaasan puuvillatehtaan perustaja ja johtajat. 

Toinen maailmansota koettelee myös Vaasaa, kun venäläiset pommittavat kaupunkia talvisodan alkupäivistä lähtien. Sodan jälkeen Hildan elämä helpottuu vähitellen ja 1950-luvulla ääneen pääsee Hildan tytär, Greta. 

Susanna Alakosken kirja on mahtava sukukronikka, naisten asemaa ja sen muuttumista kuvaava opus. Vajaaseen 500 sivuun Alakoski saa luontevasti mahdutettua 2 sotaa, Hildan henkilökohtaisen ja perhe-elämän muutoksen kuvausta, maalaistalon elämän ja tehdastyön tarkkaa kuvausta ja sitä kautta koko yhteiskunnan muuttumista ja paljon muuta. Hieno kirja, jolle jään odottelemaan jatkoa!

Richard Osman: Torstain murhakerho

Tartuin kirjaan Hesarin ylistävän arvion takia ja olihan kyseessä tosi erilainen dekkari.

Rikoksia kirjassa ratkoo vanhusten palvelukodin murhakerho, jossa toimii aktiivisesti 4 vanhusta, joilla kullakin on oma roolinsa rikosten selvittämisessä. Joukon aivot on Elizabeth, jonka tausta lienee jossain MI5:n suunnalla. Vastavoimana nelikolle ovat poliisin edustajina ruokavaliostaan huonoa omaatuntoa poteva komisario ja murharyhmään vasta mukaan päässyt Donna. Poliisit olivat jutun ratkomisessa altavastaajina, mutta nelikon ja poliisien vuoropuhelu teki juonesta kiinnostavan.

Kirjan alku oli hieman jähmeä, mutta vauhti parani pikku hiljaa. Lyhyet luvut vaihtoivat näkökulmaa tiuhaan tahtiin. Juonen kuljetus oli oikein sujuvaa ja kirjan loppuratkaisu yllättävä, kuten dekkarissa pitääkin.

Kirjailija on Briteissä tunnettu tv-kasvo ja koomikko, jonka esikoisteos kirja on. Kirja on ollut myyntilistojen kärjessä ja sitä on käännetty kirjan takaliepeen mukaan 40 kielelle, osittain varmaan kirjailijan julkisuuden takia. Mutta kyllä tämä suosionsa ja lukijansa ansaitsee. Oletettavaa on, että Torstain murhakerho saa vielä jatkoakin.

Ann-Luise Bertell: Oma maa

Ann-Luise Bertellin kirja Oma maa oli viime vuonna Finlandia-palkintoehdokkaana. Teoksen on nyt hienosti suomentanut Vappu Orlov.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat ruotsinkieliselle Pohjanmaalle. Kirjan keskiössä päähenkilönä on Elof, joka jää lapsena orvoksi ja varttuu aikuiseksi isovanhempiensa luona. Elof on erikoinen lapsi ja nuori mies. Hän mm. oppii helposti ulkoa tekstejä esim. Raamatusta ja antaa tekstipätkiä tulla sopivissa ja sopimattomissa tilanteissa. Sotaan Elof ei haluaisi, mutta joutuu sinne kuitenkin, ja selvitytyy sieltä kuin ihmeen kaupalla tappamatta ketään. Sodasta jää kuitenkin trauma, joka seuraa Elofia loppuelämän.

Bertellin kieli ja kerronnan tyyli on persoonallista ja aivan omanlaistaan; sitä lukee ahmimalla ja välillä sanoja ja sanontatapoja makustelemaan jääden. Kirja rakentuu lyhyistä luvuista, joista haluaa aina jatkaa seuraavaan ja seuraavaan. Kirjan lopussa siirrytään aika nopeasti seuraavien sukupolvien kuvaukseen. Elofista ehtii tulla kirjan aikana vaari, ja myös hänen voimiensa heikkeneminen ja kuolema kuvataan kirjan loppupuolella.

Aivan mainio kirja, jonka lukeminen on nautinto. Suosittelen!

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa

Ann-Christin Antellin kirja vie 1800-luvun lopun Turkuun. Päähenkilö Jenny Malmström on nuori leski, joka ajaa naisen asemaan muutosta, huolehtii kaupungin vähäosaisista ja kerää rahaa esim. kansankirjaston perustamiseksi Rouvainyhdistyksessä. Jenny elättää itsensä opettajana ja kuuluu Turun seurapiireihin. 

Antell kuvaa kiinnostavasti tuon ajan kaupunkilaiselämää: millaista oli tuon ajan taloudenhoito, vaatetus, talojen sisustukset, mutta myös millaisia muutoksia yhteiskunnassa oli vireillä. Kansanopetus, kirjastojen perustaminen, perustettavien tehtaiden iso rooli työllistäjinä, mutta myös teollisuustyön epäkohdat tuodaan esiin pitkine työpäivineen ja lapsityövoiman käyttöineen.

Antell kirjoittaa sujuvasti ja vie tarinaa mukavasti eteenpäin. Hieman kiusaannuttavaa on lukea toistuvasti Jennyyn ihastuvan tehtailijan "kuumasta katseesta", mikä saa Jennyn tolaltaan. Kirjan voisikin luokitella historiallisen romantiikan genreen.

Jennyn tarinalle on luvassa jatkoakin, Antell on suunnitellut kokonaista Puuvillatehdas-kirjasarjaa. Kirjan lopussa on perusteellinen lähdeluettelo, joka antaa kuvan siitä, kuinka paljon taustatyötä kirjan kirjoittaminen on vaatinut.

Anni Kytömäki: Margarita

Laskettuani juuri kädestäni Margaritan, en enää ihmettele, että Anni Kytömäki sai kirjasta Finlandia-palkinnon. Kirja on aivan ihana, runsas, vetävä, surumielinen... 

Kirjan tarina alkaa sotavuosista, mutta pääosin tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun alkuun. Kirjan päähenkilö Senni Margarita toimii hierojana Kankariston kylpylässä ja asuu äitinsä kanssa. Isä, joka on opettanut Sennille ammatin, on kuollut sodassa. Eräänä juhannuksena Sennille tapahtuu jotakin, joka laittaa hänen elämänsä uusille raiteille. Myös maailma ympärillä muuttuu ja Senni joutuu miettimään ammattinsakin uusiksi.

1950-luvulla polioepidemia riehui Suomessa. Taudista ja sen saaneista potilaista, kuntoutuksesta ja rokotuksen kehittämisestä kerrotaan Sennin työn kautta. Sennin muuttaesaa Helsinkiin, kuvataan myös 1950-luvun Helsinkiä, rakennuksia, liikennettä, vaatetusta jne. Enimmäkseen Senni toimii kertojana, mutta ääneen pääsee muutama muukin rinnakkaistarinoiden kautta. Mm. uhanalaiset jokihelmisimpukat (latinaksi Margaritifera margaritifera) saavat itse kertoa elämästään joen pohjassa. Luonto onkin kirjassa isossa osassa, ja Senni metsässä parhaiten oma itsensä.

Kirja on rakennettu niin, että sitä ei malta laskea käsistään ja lopun lähestyessä toivoisi, ettei kirja vielä loppuisi. Sennin elämässä tapahtuu monia yllättäviä asioita, joita hän ei ole pystynyt mitenkään ennakoimaan tai niihin valmistautumaan. Toisaalta rohkean, toisaalta vetäytyvän Sennin ajatuksia ja hänen kasvamistaan ihmisenä kuvataan kauniisti. Onneksi hänellä on vaikeissa paikoissa apunaan hyviä ihmisiä.

Täytynee etsiä käsiin muut Kytömäen kirjat (Kultarinta ja Kivitasku) ja lukea ne seuraavaksi. Lämmin kiitos Margaritasta!

Marko Annala: Kuutio

Kuutio on joutsenolaislähtöisen Marko Annalan kolmas romaani. Nimensä kirja on saanut Rubikin kuutiosta, ja kirjan jaksot on nimetty kuutiosta löytyvillä väreillä.

Kirjan kertoja-päähenkilö on eroamassa oleva nuori mies, jolla on alakoulua käyvä Aatos-poika. Ero on uusi asia ja miehen on vaikea hyväksyä sitä. Aatos on vuoroviikoin äidillään ja isällään. Aatoksella on keskittymis- ja oppimisvaikeuksia ja hän saa ajoittain raivokohtauksia. Aatoksen isä ei hyväksy Aatoksen luokittelemista erilaiseksi, mutta tulee poikansa kanssa enimmäkseen hyvin toimeen. Hän ei kuitenkaan suostu ottamaan vastaan apua, jota Aatoksen pärjäämiseksi tarjotaan.

Sama koskee myös avioliittoa - mies ei osaa käsitellä tunteitaan ja tapahtunutta. Hän ei osaa puhua asiasta kenenkään kanssa, eikä kerro asiasta perheelleen eikä työkavereilleen. On raskasta lukea päähenkilöstä, jolle haluaisi koko ajan antaa ohjeita ja kommentoida, ettei noin voi tehdä ja mikset nyt sanonut näin ym. Taas kerran tarina miehestä, joka ei tunnu selviävän omassa elämässään.

Kirjan kuluessa päähenkilö saa kuitenkin eroasiat prosessoitua. Ehkäpä Annala on halunnutkin kuvata juuri sitä, kuinka vaikeaa ja hidasta tällaisten muutosten hyväksyminen on. Se voi olla yhtä vaikeaa kuin Rubikin kuution ratkaiseminen, vaikka Aatokselle juuri se on helppoa. Harva meistä pystyy ratkaisemaan Rubikin kuution, mutta enimmäkseen pärjäämme omassa elämässämme, vaikka välillä voi tullakin ratkaisemattomilta tuntuvia ongelmia eteen.

Paila Nivukoski: Nopeasti piirretyt pilvet

Paula Nivukoski on nuori pohjalainen kirjailija, jonka esikoisteos on Liisan tarina Kyröskoskelta 1920-luvulla. Liisa on pienen maatalon tytär ja myöhemmin emäntä, joka joutuu hoitamaan tilaa yksin Kalle-miehen lähdettyä Amerikkaan paremman elämän toivossa. Elämä on niukkaa kolmen lapsen kanssa ja välillä leipätaikinaan joutuu lisäämään pettua.

Elämän tekee vaikeaksi myös kiukkuinen, ikävällä tavalla ohjeita jakeleva äiti sekä kylän eukot, jotka pyörittävät huhumyllyä kyläläisistä. Nivukoski kuvaa realistisesti tuon ajan pientilallisen arkea ja selviytymistaistelua. Liisan sisimmät tunnot, haaveet ja pelot tuodaan hyvin esiin. Kirja ei ole yhtään makea, vaikka mukaan mahtuu myös rakastumisen kuvausta. 

Liisan nuorempi sisko Senni valitsee toisenlaisen elämän Vaasassa ompelijattarena. Yhteiskunta ja naisen asema on muuttumassa ja Liisakin huomaa tämän käydessään Vaasassa siskonsa luona.

Pohjalaista murretta on mukava lukea, ja tarinan kerronta on sujuvaa. Lyhyet kappaleet vievät hyvin eteenpäin. Toisaalta kerronta on välillä myös runollisen kaunista. Jään odottelemaan Nivukosken seuraavaa kirjaa!

Colson Whitehead: Maanalainen rautatie

 Colson Whitehead kirjoittaa Yhdysvaltoihin tuotujen mustien orjien vaihtoehtoista historiaa. Kirjassa kuvataan etelävaltioihin rakennetun maanalaisen rautatieverkoston toimintaa. Verkoston tarkoituksena oli kuljettaa paenneita orjia niihin pohjoisen osavaltioihin, joissa orjuus oli kiellettyä. Verkoston toiminnassa oli mukana paenneita tai vapaita orjia ja myös valkoisia orjuuden vastustajia.

Paenneita orjia metsästivät palkkiota vastaan joukkiot, jotka kuljettivat kiinni saamansa orjat takaisin isännilleen. Paenneita orjia rangaistiin tai heidät tapettiin. Mustia myös hirtettiin lauantai-iltamien merkeissä vasiten sitä varten järjestetyissä tilaisuuksissa, joihin valkoiset tulivat "nauttimaan" ohjelmasta.

Kirjan päähenkilö on Cora, joka onnistuu pakenemaan isännältään. Jo Coran äiti on paennut vuosia aiemmin, ja Coralle on jäänyt epäselväksi äidin kohtalo. Cora on myös katkera äidilleen siitä, että hän hylkäsi lapsensa paetessaan.

Kirja on erittäin hyvin kirjoitettu. Pakenevien orjien ja heitä auttavien tarinoita avataan omissa luvuissaan. Vaikka tarinat ovat karmaisevia, kirjassa on kuitenkin ns. onnellinen loppu. Maanalaisen rautatien toiminta on kuvattu niin uskottavasti, että välillä melkein unohtaa, ettei sellaista oikeasti ollut.

Suvi Ratinen: Hyvä tarjous

Suvi Ratinen oli minulle uusi tuttavuus kirjailijana. Kirjan takakannessa markkinoidaan kirjaa "hulvattomana perhetarinana" ja kyllähän kirjassa huumoria onkin, tosin vähän peitellysti ainakin päähenkilön osalta.

Päähenkilö Kati on omassa elämässään vähän hukassa. Hän on saanut perinnöksi kotoa mallin, jossa penniä venytetään kaikilla mahdollisilla tavoilla. Osittain hurjan säästämisinnon takia hänen parisuhteensakin kariutuu. 

Kati on saanut päähänsä, että hän lunastaa itselleen vanhan kotitalonsa, jossa vanhemmat edelleen asuvat. Hän ei kuitenkaan tule kertoneeksi asiasta vanhemmilleen ja siitä seuraa kaikenlaisia väärinkäsityksiä. Kaikki päättyy kirjan lopussa kuitenkin Katin osalta onnekkaasti. 

Tarinat vanhempien erilaisista toinen toistaan hullummista tai sitten meille kaikille tutuista penninvenytystavoista ovat sitä kirjan humoristisinta antia. Vakavan juonteen tarinalle antaa väliin lisätyt lyhyet katkelmat Katin isoisänisän huutolaispojan elämästä.

Kirjan kannesta en erityisemmin pitänyt, mutta ehkä tarkoituksena olikin antaa halpa vaikutelma?

Juhani Karila: Pienen hauen pyydystys

Pienen hauen pyydystys yllätti täydellisesti! En osannut odottaa kirjalta mitään, kun avasin sen. Kirja vielä alkaakin aika tavanomaisesti, kun siinä kuvataan päähenkilö Elinan paluuta kotikyläänsä Vuopioon Itä-Lappiin. Ensi töikseen Elina suuntaa Seiväslammelle, joka sijaitsee vaikeakulkuisessa maastossa keskellä suota. Tarkoitus on pyytää hauki inisevien hyttysten keskellä. Hauen pyytämiseen tuntuu olevan pakonomainen tarve, joku salainen tarkoitusperä.

Siitä lähtien tarina muuttuu pikku hiljaa aivan hulvattomaksi noitineen, peijoonineen, näkkeineen, hattaroineen ja muine mielikuvituksellisine olentoineen, jotka kuvataan yksinkertaisen toteavasti tarinaan ja kylän elämään  kuuluvina. 

Lisämausteena on lappilainen murre, jota paikalliset käyttävät. Paikalle eksyy myös etelän poliisi Janatuinen, jonka reaktioihin peilataan kaikkea kyläläisten tavanomaisena pitämää yliluonnollista. 

Kunnon satuun tai fantasiakirjaan kuuluu, että joku on pelastettava pahasta pulasta ja siinä tarvitaan kaikenlaisia noitakonsteja ja taikajuomia. Ja loppu on kutakuinkin onnellinen, hurjista käänteistä huolimatta. Kirjan huumori on kirjoitettu henkilöiden väliseen kanssakäymiseen ja heidän keskusteluihin, eikä ole mitenkään päälle liimattua.

Kerrassaan ihana kirja, suosittelen tarttumaan ennakkoluulottomasti, vaikkei nimi tai kirjan kansi välttämättä siihen houkuttaisi.

Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo

Ruotsalaisen toimittajan Karin Smirnoffin esikoisteos Lähdin veljen luo on saanut valtavasti huomiota ja se nimettiin Ruotsin August-ehdokkaaksi. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Pohjois-Ruotsiin, jonne kirjan päähenkilö Jana palaa asuttuaan pitkään muualla. Janan isä on ollut aikanaan aggressiivinen, suorastaan sadistinen lapsiaan kohtaan. Janalla on kaksoisveli, joka on alkoholisoitunut ja jäänyt asumaan vanhaan kotitaloonsa. Isä on kuollut ja äiti asuu hoivakodissa.

Smirnoffin  kuvauksessa kylän väki on kaikki sukua keskenään tai jonkun entinen vaimo tai mies tai serkku. Pää menee pyörälle värikkään henkilögallerian kanssa. Kaikilla tuntuu olevan jotain ongelmia ja selvittämättömiä asioita menneisyydessä , ei vähiten Janalla. Asioita muistellaan ja selvitellään monissa herkullisesti kuvatuissa asumuksissa ja Lapin luonnossa rämpiessä.

Janan perheen tarina on surkea, alkoholismia, perheväkivaltaa, insestiä. Asiat kuitenkin kerrotaan yksinkertaisen toteavasti, liikoja psykologisoimatta. Jana todella yrittää selvitellä asioita ja mustan seassa näkyy myös valon pilkahduksia.

Smirnoffin kirjoitustyyli vaatii totuttelua: välimerkkejä ja sivulauseita ei ole, kaikki nimet kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella etunimi ja sukunimi yhteen - esim. päähenkilö on janakippo. Lähdin veljen luo on ensimmäinen osa trilogiasta, jonka seuraava osa on tulossa suomeksi vuonna 2022. Trilogiasta on tekeillä myös tv-sarja.

Selja Ahava: Nainen joka rakasti hyönteisiä

 Pidin kovasti Selja Ahavan aiemmista kirjoista Ennen kuin mieheni katoaa ja Taivaalta tippuvat asiat. Ahavan uusin kirja on ihan eri maailmasta kuin nuo aiemmat.

Kirjan päähenkilö Maria aloittaa elämänsä 1600-luvun Saksassa ja päättää sen nykypäivän Berliinissä. Marian isä on taidemaalari ja hän opettaa Marian piirtämään ja maalaamaan. Maria on intohimoisen kiinnostunut hyönteisistä, erityisesti toukista, niiden koteloitumisesta ja muodonmuutoksesta perhoseksi. 1600-luvulla, jolloin naiselle sallittu tekeminen ja osaaminen oli kovin rajallista, tällaista harrastusta ei katsottu kovin hyvällä.

Jossain vaiheessa pitkää elämäänsä Maria kiinnostuu Japanista ja matkustaa sinne tutkimaan hyönteisiä, mutta kokeekin siellä erilaisia luonnonmullistuksia mutta myös elämänsä rakkauden. Japanista on peräisin myös tarina, josta kirja on saanut nimensä. Kirjan päähenkilöllä on myös vastineensa todellisuudessa.

Kirjan väliotsikot ovat latinankielisiä. Kirjan kansi on kaunis, samoin välikuvitukset kunkin osan alussa.

Hieno tarina, joka sisältää odottamattomia käänteitä ja asioita. Ahava kirjoittaa hienoa kieltä, jota on nautinto lukea. 

Maja Lunde: Viimeiset - Ilmastokvartetti, osa 3

Norjalainen Maja Lunde kirjoittaa neliosaista romaanisarjaa, jonka osissa tarkastellaan ilmastonmuutosta eri näkökulmista. Ensimmäisessä osassa (Mehiläisten historia) käsiteltiin mehiläisten katoamista, toinen osa (Sininen) käsitteli ilmaston lämpenemistä ja vesipulaa. Tämä kolmas osa Viimeiset tapahtuu kolmella eri aikatasolla vuosina 2064 Norjassa, 1992 Mongoliassa ja 1880-luvulla Pietarissa ja Mongoliassa. Eri aikakausina on eri kertojat ja tapahtumat, jotka liittyvät uhkaan villihevosen kuolemisesta sukupuuttoon.

Maja Lunden tapa rakentaa romaaninsa on kaikissa kolmessa osassa samantapainen. Kirjassa on monta eri päähenkilöä viemässä tarinaa eteenpäin näennäisesti irrallaan toisistaan, mutta jossain vaiheessa kirjaa eri tarinat linkittyvät yhteen ja yhteys niiden välille löytyy. Sinisessä yhteys kävi ilmi vasta aivan kirjan lopussa. Viimeiset-kirjassa taas muutamalla lauseella viitataan edellisen osan tapahtumiin, henkilöillä on yhteys aiemman kirjan tapahtumiin.

Maja Lunde kirjoittaa ilmastonmuutoksesta ihmisten arjen kautta yksinkertaisesti ja järkyttävän realistisesti. Viimeiset-kirjassa Norjan sääolot ovat muuttuneet aivan kummallisiksi, liikkumista rajoitetaan koko Euroopassa ja ruokaa ei ole enää saatavilla. Ihmiset pyrkivät kohti pohjoista, jossa ehkä olisi vielä elämisen mahdollisuuksia. Kirjassa Norjassa asuvat henkilöt ovat naisia, jotka yrittävät pärjätä omin voimin. Mongoliaan taas lähtee 2 tutkijamiestä hakemaan sieltä villihevosia. Ja 1990-luvun tapahtumissa Karin yrittää viedä villihevosia takaisin Mongoliaan ja vapauttaa niitä siellä luontoon.

Kirjoja lukee kuin jännitystarinaa, mutta niissä on myös paljon ihmisten välisistä suhteista ja siitä, kuinka eläminen ja toisten kanssa oleminen on vaikeaa joka puolella ja kaikkina aikoina.

Kirjasarjan ensimmäinen osa palkittiin Norjassa sen ilmestymisvuonna.

Kjell Westö: Tritonus

Tritonus on musiikissa nimitys ns. paholaisen intervallille, ylinousevalle kvartille. Sitä on pidetty pahaenteisenä ja sen käytöstä on ollut vuosisatojen aikana monenlaisia sääntöjä. Kjell Westön uusimmassa kirjassa päähenkilö, kapellimestari Thomas Brander, rakentaa saaristoon taloa, jonka nimeksi tulee Casa Tritonus.

Kirja on täynnä musiikkia, voisi sanoa, että musiikki on pääosassa. Thomas Brander kollegoineen edustaa perinteistä, klassisen musiikin genreä. Toinen päähenkilö, Reidar Lindell taas on harrastajamuusikko, joka soittaa tanssibändissä kitaraa. Miehistä tulee naapurit, kun Casa Tritonus valmistuu. 

Thomas kollegoineen on edennyt hienosti urallaan, mutta nyt Thomaksen on vaikea saada kiinnityksiä. Hänen ammattitaitoonsa ei enää luoteta ja metoo-liikekin on mukana. Thomas on ylirasittunut, tehnyt liikaa töitä ja luottamus omaan osaamiseen on hävinnyt. 

Thomaksen ja Reidarin ihmissuhteita ja niiden solmuja käydään kirjassa läpi. Kirjaan on musiikin lisäksi mahdutettu paljon ajankohtaista asiaa maahanmuuttajista ilmastonmuutokseen. Pandemiakin siellä vilahtaa.

Musiikista käydään loputtomia keskusteluja kapellimestarien välillä. Pääpiirteittän ne ovat kiinnostavia ja luin ne läpi, mutta jossain vaiheessa tuntui, että vähempikin olisi voinut riittää. Westön kirjassa keski-ikäiset miehet ruotivat elämäänsä ja naissuhteitaan. Saattaa kuulostaa aika kornilta, mutta Westön tekstiä lukee mielenkiinnolla, ja musiikilliset seikat tuovat kirjaan lisämaustetta. Ehdottomasti ainakin musiikista kiinnostuneiden kannattaa tarttua tähän.

Kirjan lopussa on pitkä luettelo musiikin ammattilaisia, joilta Westö on saanut apua kirjan kirjoittamisen yksityiskohdissa.

Delia Owens: Suon villi laulu

Delia Owensin kirja Suon villi laulu on keikkunut myynti- ja varauslistojen kärjessä viikkokaupalla syksystä 2020 lähtien. En oikein tiennyt, millainen kirja voisi olla, kun kirjoittaja on eläinten käyttäytymistieteiden tutkija, joka ei ole aiemmin kirjoittanut kaunokirjallisia teoksia. Owens on asunut pitkään Afrikassa ja kirjoittanut kyllä elämästään siellä useita kirjoja. 

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1950-1960-luvun Pohjois-Carolinaan, jossa päähenkilö Kya asuu yksin suolla pienessä tönössä. Suo tai rämealue on muutoin asumaton ja villiintynyt. Paikalliset kutsuvat Kyaa Rämelikaksi ja pitävät häntä outona. 

Kya on jäänyt yksin, kun muut perheenjäsenet ovat yksi toisensa jälkeen lähteneet. Kyan isä oli alkoholisti ja humalassa väkivaltainen, sen takia ensin Kyan äiti ja sen jälkeen muut sisarukset ovat häipyneet. Kya on opetellut tulemaan toimeen yksin, seuranaan vaan suolla asuvat linnut ja alueen kasvit. Onneksi Kyalla on myös häntä auttavia ihmisiä ja hän selviää heidän avullaan eteenpäin. 

Kyan tarinan rinnalla kirjassa kulkee rinnakkaisena kuolemantapauksen selvittely, joka vie Kyan oikeuteen asti. Kirjan lopussa tarinan solmut solmitaan nopeasti, mutta siihen saakka kirja on pitänyt tiukasti otteessaan. Ja loppuratkaisukin on yllättävä.

Miten hieno ja erikoinen tarina ja tapahtumaympäristö! Tarina ja päähenkilö Kya jäävät varmasti mieleen pyörimään pitkäksi aikaa. Kirjasta on tulossa myös elokuva, mutta yleensähän kirja päihittää elokuvan, varsinkin, jos on ehtinyt lukea kirjan  ensin.