Kirjaveräjä

Cecilia Samartin: Nora & Alicia

2012-02-13T12:50:00.000+02:00

Cecilia Samartinin kirja vie mukanaan Kuuban kuuman auringon alle, leppeiden merituulien ja polttavan, valkoisen hiekan saarelle. Kirja alkaa onnellisista lapsuuskuvauksista, kun taivaalla ei vielä ole tummia pilviä. Kirjan sävy muuttuu pikkuhiljaa, kun vallankumous etenee ja rikas ylhäisö joutuu pakenemaan maasta.

Samartin kertoo koskettavasti kahden serkuksen tarinan. Nora pakenee maasta perheensä kanssa ja aloittaa uuden elämän Yhdysvalloissa. Alicia taas jää Kuubaan, ja hänen elämästään muodostuu kovin erilainen. Molemmat kokevat rakkautta ja suruja, ja kirjassa kuvataan myös kuvottavaa arkitodellisuutta Kuubassa vallankumouksen jälkeen. Jälleen kerran vallankumous syö omat lapsensa.

Äkkipikaisen ja hurjan, vaalean kaunottaren Alician ja harkitsevaisemman, tumman serkkutytön Noran välinen ystävyys kantaa koko kirjan ajan. Tytöt ovat erilaisia, mutta täydentävät toisiaan. Molemmat ikävöivät toisiaan, ja pystyvät myös jakamaan taakkoja toistensa kanssa. Suosittelen luettavaksi, kiinnostus Kuuban historiaan ja tapahtumiin heräsi saman tien.

Kristina Carlson: William N. päiväkirja

2012-02-02T08:50:00.000+02:00

William Nylander oli 1800-luvulla elänyt suomalainen kasvitieteilijä, joka teki kansainvälisestikin merkittävää tutkimusta jäkälistä. Nylander oli älykäs, ja ilmeisesti hiukan omalaatuinen henkilö, joka luopui virastaan Helsingissä ja lähti asumaan Pariisiin. Kristiina Carlssonin fiktiivinen päiväkirja imaisee mukaansa 1800-luvun tunnelmiin.

Nylander kuvataan erakoituneena, aika tavalla ihmisiin ja yhteiskunnan kiipimisjärjestelmään pettyneenä, mutta hyvin ylpeänä miehenä. Vaikka köyhyys kolkuttaa ovella koko ajan, hän ei suostu pokkuroimaan mesenaatteja eikä ottamaan vastaan edes lahjoja. Päiväkirjamerkinnät koostuvat pienistä arjen tapahtumista: mitä söin tänään, onko tänään kuumetta, kuka kävi tai lähetti kirjeen. Taustalla jäytää kuitenkin koko ajan pettymys yliopiston virkajärjestelmään ja katkeruus siitä, että omaa lahjakkuutta ei ole huomattu tai tunnustettu. Välillä N. päätyy pohtimaan jopa itseään: "olen älykkäämpi, etevämpi ja miellyttävämpi kuin he kuvittelevat, he hämmästyisivät ja inhoaisivat minua vielä enemmän, koska tulisivat myös kateellisiksi". Kuitenkaan tällä ei ole paljon merkitystä, sillä aniharvat ovat enää tervetulleita N.:n luokse.

William N. on nautinnollisen rauhallista luettavaa, vaikkakin kirja on melko surumielinen. William N.:n terävä itseironia lieventää hiukan yksinäisyyden kuvausta.

Muriel Barbery: Siilin eleganssi

2012-01-16T13:26:00.000+02:00

Muriel Barbery on ranskalainen filosofian opettaja,joka asuu nykyään Japanissa ja on syntyisin Marokosta. Siilin eleganssi on noussut listakärkeen eri puolilla maailmaa, eikä syyttä. Kyseessä on ihana, lempeä, ajatuksia herättävä ja kuitenkin satiirinen romaani. Harvoin saa lukea tällaista kultakimpaletta, jota ei raaskisi kädestään laskea, ja tuntuu oikeasti haikealta, kun kirja loppuu.

Siilin eleganssi on kertomus kahdesta maailmaa pakoilevasta ihmisestä, portinvartija Renéestä ja varhaiskypsästä Palomasta. He asuvat samassa kerrostalossa, ja tämä talo tarjoaa ympäristön koko kirjan tapahtumille. Sivuhenkilötkin ovat kiinnostavia, ja eniten kahden erakon elämään vaikuttaa taloon muuttava uusi ja rikas asukas, japanilainen herra Kakuro.

Kirja on täynnä hienoja filosofisia pohdintoja, joten lukeminen ei ole kovin nopeaa. Tämä kirja onkin tehty nautiskeltavaksi: hiukan viiniä, suklaata ja sohvannurkka, ja nautinto on täydellinen. Tähän kirjaan täytynee vielä palata uudelleenkin. Suosittelen!

Hazel Courteney: Jumalallinen väliintulo

2012-01-09T11:05:00.000+02:00

Jumalallinen väliintulo on mielenkiintoinen kirja kuolleen Walesin prinsessa Dianan viesteistä. Hazel Courteney kirjoittaa omista kokemuksistaan, jotka alkavat yhtäkkiä keskellä Harrodsin tavarataloa. Hazel saa jonkinmoisen kohtauksen, joka vie hänet hyvin heikkoon kuntoon, ja samalla aukeaa kanava paranormaaliin maailmaan. Hazel alkaa kuulla prinsessa Dianan viestejä tuonpuoleisesta maailmasta.

Kirjassa on kaunis sanoma elämän jatkumisesta kuoleman jälkeen ja kehotuksia auttaa muita ja elää rakastavaa elämää. Minua hiukan häiritsi kirjan viimeistelemätön ulkoasu ja välillä ontuva kielenkäyttö. Kyse ei ole ehkä vain heikosta suomennoksesta, vaan alkuperäistekstikään ei yllä kaunokirjalliseen tasoon. Kyse on enimmäkseen tajunnanvirran omaisesta tekstistä, jossa kirjoittaja kuvaa omia, välillä kaoottisiakin tuntemuksiaan.

Simon Crompton: Rakastuin narsistiin

2012-01-04T08:45:00.000+02:00

Narsismista on puhuttu viime vuosina paljon, ja välillä tuntuu, että mennään jo ylilyöntien puolelle, ja lätkitään narsistin leimaa joka toisen otsaan. Simon Crompton kuitenkin johdattelee aiheeseen taitavasti ja antaen myös narsistille itselleen puheenvuoron. Kirjailijan oma kiinnostus aiheeseen syntyi, kun hän ryhtyi miettimään miksi tytöt rakastuvat pahoihin poikiin ja hyvät, kiltit ja empaattiset miehet (joihin hän itse kuuluu) näyttävät jäävät lehdellä soittelemaan. Kirjan myötä paljastuu, että kiltti mies on sittenkin se parempi valinta.

Kirjassa käydään läpi narsismin tuntomerkkejä ja vaikutuksia läheisten elämään, ja annetaan esimerkkejä kirjallisuudesta, taiteesta ja populaarikulttuurista. Kirjassa on myös paljon ohjeita ja kysymyksiä narsismin tunnistamiseen. Pidin kirjan maalaisjärkisestä otteesta, jossa todettiin narsismia olevan hyvin erilaisia asteita, ja tiettyjä narsistisia piirteitä on kaikilla. Narsismi sinällään näyttää liittyvän nyky-yhteiskuntaan ja varsinkin miehiltä odotettavaan rooliin. Ja kirjassa tuodaan esiin myös narsismin syntyä puolustusmekanismiksi ja sen hyviäkin puolia. Tosin myös kerrotaan narsismin vaaroista, joskus "juokse äläkä katso taaksesi" voi olla paras ohje.

Kirjan myötä jokainen voi herätellä hiukan omaa sisäistä keittiöpsykologiaan, ja ryhtyä miettimään onko itsellä tai vaikka entisellä pomolla selviä narsistisia piirteitä. Kirja on mielenkiintoinen ja sisältää paljon hyvää tietoa, mutta vaaleanpunainen kansi on mielestäni epäonnistunut. Sisällys on parempi kuin kansi antaa olettaa.

David Nicholls: Sinä päivänä

2012-01-02T18:01:00.000+02:00

Heinäkuun 15. päivä 1988: Parikymppiset Emma ja Dexter saavat opintonsa päätökseen ja päätyvät yhdessä juhlien jatkoille. He ovat hyvin erilaiset ihmiset: Dexter on varakkaan perheen hurmuripoika, Emma vaatimattomammista lähtökohdista tuleva älykkö. Heidän välilleen syntyy kuitenkin vahva side, joka kestää läpi vuosikymmenten.
Kirjassa seurataan Emman ja Dexterin elämää vuosittain, aina samana heinäkuun päivänä. Dexterin elämä vie häntä matkustelemaan pitkin Eurooppaa ja Aasiaa ja sen jälkeen tv-uralle. Emma sen sijaan haaveilee turhaan kirjailijan urasta ja tuntee hukkaavansa elämäänsä halvan tex-mex-ravintolan tarjoilijana. Toisiaan Emma ja Dexter tapaavat harvakseltaan.
Jossain vaiheessa asetelmat tuntuvat kääntyvän toisin päin. Dexterillä menee vähän liiankin lujaa viinan, huumeiden ja biletyksen suhteen; Emma sen sijaan onnistuu vihdoin tavoitteessaan, kun hän saa kirjalleen kustannussopimuksen. Emma on tahollaan naimisissa ja Dexterkin näyttää ensimmäisen kerran todella rakastuneen ja nyt Sylvie odottaa lasta. Muuttuneissa olosuhteissa ystävät tapaavat toisiaan yhä harvemmin, eivätkä ole lainkaan varmoja kestääkö ystävyys.
Nichollsin kirja on saamiensa kehujen arvoinen kuvaus kahden ihmisen nuoruudesta, aikuiseksi kasvamisesta ja oman elämän etsimisestä. Varsinkin vuoropuhelu soljuu uskottavasti ja mielenkiinto säilyy läpi kirjan.

Jari Tervo: Layla

2011-12-21T13:15:00.000+02:00

Laylan nimihenkilö on Turkin kurdi, joka on kihlattu jo kehdossa serkkupojalleen suvun keskinäisellä sopimuksella. Häät vietetään Laylan ollessa 15-vuotias. Suvun häpeäksi lakanoista ei löydy toivottua verijälkeä hääyön jälkeen, joten Layla on surmattava häpeän hyvittämiseksi. Tästä alkaa Laylan pakomatka ensin Istanbulin turkkilaisalueelle ja sieltä ihmissalakuljettajien matkassa Saksan kautta tuntemattomaan Finlandyaan. Matkaseurana Laylalla on turkkilainen Tamara.

Samaan aikaan Laylan ja Tamaran tarinan kanssa kirjassa seurataan suomalaisen prostituoiduksi ryhtyvän Helenan kohtaloita. Naisten kohtalot kietoutuvat yhteen tiukasti.
Kirja sisältää paljon jopa trillerimäisiä piirteitä. Jokaisella kirjan henkilöllä on omat vihollisensa, mutta myös suuret tavoitteet: löytää elämäänsä onnea ja arvostusta.

Parasta minun lukemaani Tervoa!

Enni Mustonen: Lapinvuokko

2011-12-12T09:41:00.000+02:00

Lapinvuokko (2010) aloittaa Enni Mustosen kolmiosaisen Suomen lähihistoriaan sijoittuvan kirjasarjan "Pohjatuulen tarinoita". Kirjassa kuvataan toisen maailmansodan vaikutuksia pienen ihmisen elämään harvinaisesta Lapin näkökulmasta. Sota mullistaa ihmiskohtalot ja ohjaa nuoren ylioppilaan Annikki Hallavaaran elämän uusiin uomiin. Iloinen ylioppilaskesä muuttuu äkkiä nuoren vaimon elämäksi ja sota tuo muutoksen toisensa jälkeen. Saksankielentaitoinen nuori nainen pestataan nopeasti myös tulkiksi, ja kirjassa avautuu mielenkiintoinen sisäpiirinäkymä Saksan armeijan toimintaan. Sodassakaan ei ole mustavalkoisesti pahoja ihmisiä, on vain erilaisia uhreja. Kirjan pohjavire on kuitenkin positiivinen, naisista löytyy vahvuutta, ja kaikesta selvitään, kun pakko on.

Enni Mustosen, eli oikealta nimeltään Kirsti Mannisen tyyli on iän myötä muuttunut ilmavammaksi, ja lukijalle jää entistä enemmän mielikuvituksen liikkumavaraa, mutta Mustonen kirjoittaa edelleen lempeästi ja tarkkanäköisesti. Kirjaa voi suositella kaikille historiasta ja ihmiskohtaloista kiinnostuneille, uutta tietoakin löytyy varmasti. Sarjan toinen osa Jääleinikki ilmestyi 2011.

Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus

2011-12-08T12:52:00.002+02:00

Purppuranpunainen hibiskus on vahva kasvutarina 15-vuotiaasta nigerialaisesta Kambilista. Kambilin isä on omassa yhteisössään arvostettu uskonnollinen ja poliittinen vaikuttaja ja hyväntekijä, mutta vaimoaan ja lapsiaan hän tyrannisoi ja alistaa ja kohtelee väkivaltaisesti. Isän tiukka uskonnollinen vakaumus estää lapsia myös pitämästä yhteyttä perinteisiä afrikkalaisia arvoja kunnioittavaan isoisäänsä.

Kambilin ja hänen isonveljensä elämässä tapahtuu käänne, kun he pääsevät vierailemaan yliopistokaupungissa asuvan tätinsä luona. Täti ja serkut elävät aivan erilaista, vapaamielistä elämää, vaikka aineellinen niukkuus vaivaakin. Myös kaupungissa asuva valkoihoinen katolinen pappi on aivan uudenlainen roolimalli Kambilille. Pikku hiljaa Kambili vapautuu ja rohkaistuu ilmaisemaan myös omia mielipiteitään ja tunteitaan.

Värikäs ja koskettava tarina on nuoren nigerialaiskirjailijan esikoisromaani, joka suomennettiin vuonna 2010.

Andrea Maria Schenkel: Bunkkeri

2011-11-21T17:40:00.001+02:00

Luen yleensä vähän jännityskirjallisuutta, mutta saksalaisen Andrea Maria Schenkelin edellinen kirja Tapaus Kalteis sai minut kiinnostumaan miljöönsä puolesta: kirjassa kuvattiin Münchenissä 1930-luvulla liikkunutta sarjamurhaajaa. Niinpä otin luettavaksi myös Schenkelin uuden teoksen, Bunkkerin.

Bunkkeri on tiivis psykologinen trilleri. Monika-niminen nainen siepataan työpaikaltaan autovuokraamosta ja suljetaan ensin metsän keskellä sijaitsevan talon ullakolle ja sen jälkeen kellarin bunkkeriin. Tiiviisti ja lyhyin lausein seurataan niin Monikan päänsisäistä kamppailua kuin varsinaisia tapahtumiakin. Kirjan kerronta etenee vuoroin Monikan, vuoroin nimettömäksi jätettävän sieppaajan äänellä.

Schenkel valottaa tapahtumia vähä vähältä ja tiedonmuruista koostuu kuva siitä, mitä on tapahtunut. Välissä näkökulma vaihtuu viranomaisille ja lääkäreille, mikä antaa ymmärtää, ettei sieppausdraama pääty hyvin.

Bunkkerin karmiva tunnelma piti hyvin otteessaan.Schenkel on osannut hyvin kuvata ihmisen epätoivon ja harhaiset kuvitelmat, joita suljettu tila synnyttää. Henkilöistä ei suoranaisesti kerrota paljoakaan, mutta viittaukset menneeseen valottavat osaltaan, mistä voisi olla kyse. Paljon jää kuitenkin avoimeksikin ja lukijan omien arvailujen varaan.

John Verdon: Numeropeli

2011-11-08T13:08:00.000+02:00

Numeropeli on John Verdonin ensimmäinen romaani, jolla hän ponkaisi heti myyntilistoille. John Verdon alkoi kirjoittaa murhamysteeriä ajankulukseen jäätyään eläkkeelle New Yorkin mainosmaailmasta.

Tarina käynnistyy, kun hiukan epämääräisen menneisyyden omaava henkisen kasvun opettaja Mark Mellery saa oudon runomittaisen uhkailukirjeen. Kirjeessä käsketään ajatella mitä tahansa lukua, ja kirjeen lähettäjä väittää tietävänsä ajatellun luvun. Mellery säikähtää kirjeestä, ja ottaa vuosien jälkeen yhteyttä vanhaan tuttavaansa Dave Gurneyyn. Ansioitunut murhatutkija Gurney on osittain vaimonsa Madeleinen painostuksesta jäänyt varhaiselle eläkkeelle New Yorkin poliisilaitoksen murharyhmästä, mutta ei oikein pysty pitämään näppejään erossa kiinnostavasta mysteeristä. Pikkuhiljaa ruumiita alkaa ilmestyä useampiakin, ja lopulta Gurney on itsekin liemessä mukana kaulaansa myöten.

Numeropeli on hyvin kirjoitettu ja älykäs murhamysteeri, ja pitää otteessaan. Henkilöhahmot ovat hyvin kuvattuja, ja välillä lukijakin miettii tuskastuen, miksi poliisi ei huomaa jotain johtolankaa. Jäämme odottamaan Verdonin seuraavaa Dave Gurney -romaania Shut Your Eyes Tight, joka ilmestyy suomeksi keväällä 2012.

Hanna Tuuri: Orapihlajapiiri

2011-10-20T18:20:00.002+03:00

Hanna Tuuri asuu Irlannissa ja on julkaissut jo kaksi Irlannista kertovaa kirjaa (Irlantilainen aamiainen 2009 ja Vihreän saaren puutarhoissa 2010). Tänä vuonna ilmestynyt Orapihlajapiiri on hänen ensimmäinen romaaninsa. Myös se sijoittuu Irlantiin.

Kirjassa kuopiolainen sairaanhoitaja Kirsi kaipaa elämäänsä jotain uutta ja päättää muuttaa teini-ikäisen tyttärensä Annin kanssa Irlantiin yhteisöön, jossa huolehditaan kehitysvammaisista. Anni suhtautuu muuttoajatukseen hyvin vastahakoisesti, mutta joutuu taipumaan äidin päätökseen. Kirjan kertojina vuorottelevat Kirsi ja Anni, jotka näkevät samatkin tapahtumat erilaisin silmin.

Tuuri kuvaa kirjassaan asiantuntevasti kehitysvammaisuutta ja elämää kehitysvammaisten kanssa. Myös Irlannin nummimaisemat hän saa elämään ja irlantlaisia tapoja sekä kansanuskomuksia on ripoteltu joukkoon sopivasti mausteeksi.

Muuten kirjasta jäi vähän valju tunnelma; Anni sopeutuu pikku hiljaa elämään uudessa maassa ja tutustuu kylän muihin nuoriin, Kirsi totuttautuu uuteen työhönsä ja ihastuu naapurin Antoniin. Vasta kirjan loppuun on ladattu dramaattisia tapahtumia, jotka muun kirjan verkkaiseen menoon verrattuna tuntuvat liiankin rajuilta. Ihan sympaattinen kirja Tuurin romaani kuitenkin on.

Carol Shields: Pikkuseikkoja

2011-10-13T15:56:00.001+03:00

Pikkuseikkoja on pitkän uran tehneen ja paljon suomennetun Carol Shieldsin esikoisromaani vuodelta 1976, mutta se julkaistaan nyt ensimmäisen kerran suomeksi. Kirjoitusajankohta näkyy kirjassa varsinkin teknisissä välineissä: kuvaillaan mekaanisella kirjoituskoneella kirjoittamista, puhutaan lankapuhelimeen ja käydään kirjeenvaihtoa lentopostilla.

Kirjan päähenkilö on elämäkertakirjoittaja Judith Gill, joka on naimisissa kirjallisuuden professorin kanssa. Kirjallisuus on arvattavasti keskeisessä osassa tätä kirjaa, niin Judithin tekeillä olevaan elämäkertaan kuin hänen miehensä seminaareihin ja luentoihin palataan pitkin kirjaa. Kirjallisuuttakin keskeisemmäksi teemaksi nousee kuitenkin ystävyys- ja perhesuhteiden pohtiminen. Varsinkin kirjan alkuosassa Judith tarkastelee ulkomailta palanneen perheensä keskinäisiä suhteita sekä omia ystävyyssuhteitaan.

Ystävistä näkyvimpään osaan nousee Judithin kirjailijatuttava Furling, johon Judithilla on aika ristiriitainen suhde. He ovat ystäviä, mutta kirjailijana Judith ei Furlingia arvosta. Furlingin uusin kirja saa julkisuudessa paljon huomiota ja arvostusta. Kun Judith viimein lukee kirjan, hän huomaa kirjan juonen olevan yllättävänkin tuttu. Judith päättää tutkijan kykyjään hyväksi käyttäen selvitellä Furlingin taustoja ja näiden tapahtumien myötä kirjan loppuosa onkin vähän alkuosaa vauhdikkaampi.

Pia Pesonen: Urho Kekkonen Straβe

2011-10-03T11:14:00.001+03:00

Urho Kekkonen Straβe on Pia Pesosen esikoisteos. Se koostuu 14 novellista, jotka sijoittuvat 1970-luvulle. Lappi on novelleissa läsnä tapahtumapaikkana tai ainakin henkilöiden kotipaikkana, jos liikutaankin Neuvostoliitossa tai DDR:ssä. Toinen yhteinen tekijä on Kekkonen, joka on joissakin novelleissa läsnä ihan konkreettisesti, toisissa valokuvana seinällä tai henkilönä ihmisten tarinoissa.

1970-luvun Suomen Pasanen kuvaa varsin ankeaksi ja köyhäksi, mutta mukana on nostalgista lämpöä. Vastikään päättynyt sota Rovaniemen tuhoineen tuntuu yhä taustalla, Neuvostoliitto ja koko itäbloggi näyttelevät suurta roolia. Yhteiskunnalliset ilmiöt ovat läsnä tapahtuma-alustana. Novellit ovat hauskoja, kaikissa on jotain omituista, vinksahtanutta. Henkilöt ovat toinen toistaan kummallisempia lappilaisia, joilta voi odottaa lähes mitä tahansa.

Kokoelman novelleista pidin eniten ehkä avaustarinasta, jossa koulukiusattu poika kirjoittaa kirjeen Lappiin tulevalle Kekkoselle. Hän kun on hädissään mennyt kertomaan olevansa Kekkosen poika ja kaipaa nyt Kekkoselta apua uskottavuutensa säilyttämisessä. Kerrassaan mainio tarina!

Mirja Tervo: Huimaavat korot. Luksuskenkien vaarallinen viehätys

2011-09-21T10:52:00.001+03:00

Kukapa ei joskus kiertelisi kenkäkauppoja ihan vain ihastellakseen huikean kauniita, mutta käytössä epäkäytännöllisiä korkokenkiä! Tai katselisi kateellisena filmitähtien ja tv-sarjojen hahmojen upeita kenkiä. Minä ainakin tunnustan.

New Yorkissa asuva suomalainen etnologi Mirja Tervo on kirjoittanut korkokenkien viehätyksestä mielenkiintoisen kirjan. Hän työskenteli todellisia huippumerkkejä myyvässä luksussalongissa ja tarkkaili samalla etnologin silmin niin kenkäsalongin työntekijöitä kuin asiakkaitakin. Hauskalla tavalla hän soveltaa vanhoja kansatieteen teorioita nykypäivän kenkiin ja niiden käyttäjiin pohtiessaan syitä kenkien suosiolle ja ryhmitellessään erilaisia asiakastyyppejä.

Kirjaa lukiessa pääsee tutustumaan niin huippumyyjien saloihin, amerikkalaiseen myyntikulttuuriin kuin korkokenkien älyttömyyteenkin. Kuinka niin monet naiset haluavat statuksen tai viehätysvoiman takia uhrata jalkojensa terveyden ja hyvinvoinnin? Ja kuinka niin monet ovat valmiita maksamaan tuhansia dollareita yhdestä kenkäparista? Oi maailmanmenoa!

Tuomas Kyrö: Urheilukirja

2011-09-12T14:59:00.001+03:00

Tuomas Kyrö on kirjoittanut hauskan mutta myös ajatuksia herättävän kirjan omista urheilukokemuksistaan niin urheilijana kuin penkkiurheilijana sekä kuulemistaan urheilumuistoista kauempaa menneisyydestä. Näiden lisäksi hän käsittelee mm. urheilijoiden mielenlaatua, kilpailutilanteita, urheilupolitiikkaa ja urheilujournalismia.

Varsinkin minuun kirja osui todella hyvin: olen suurin piirtein saman ikäinen kuin Kyrö, joten on helppo jakaa lapsuusmuistot Los Angelesin olympialaisten aikaisesta yövalvomisesta ja Sarajevon talvikisoista, joita seurattiin ala-asteen mustavalkotelevisiosta. Seuraan nykyäänkin urheilua varsin tiiviisti, mutta on tunnustettava, että Kyrön urheiluhulluus on vertaansa vailla.

Kaikista yleistyksistään ja stereotypioiden vahvistamisestaan huolimatta kirja oli todella viihdyttävää lukemista. Se sopi mitä mainioimmin Suomi-Ruotsi-maaottelun ja pesäpallofinaalien välillä luettavaksi ja nostattaa entisestään odotuksen tunnelmaa ennen salibandykauden alkua!

Riikka Pulkkinen: Totta

2011-09-10T09:20:00.003+03:00

Viime vuonna Finlandia-ehdokkaanakin ollut Totta on Riikka Pulkkisen toinen romaani. Pulkkinen kirjoittaa sujuvaa, elävää ja kaunista tekstiä; kirjan lukeminen on helppoa ja nautittavaa.

Totta kertoo rinnakkain kolmen eri sukupolven tarinaa. Ensimmäisen sukupolven Elsa sairastaa syöpää ja elää viimeistä kesäänsä. Kaikki tietävät, ettei aikaa ole enää paljon, joten on hetki selvittää loputkin mieltä vaivaavat salaisuudet ja väärinkäsitykset elämän varrelta. Elsalla on läheinen suhde mieheensä, tyttäreensä sekä lapsenlapsiinsa, varsinkin itseään etsivään Annaan. Elsan lääkäritytär Eleonoora on tottunut pitämään asiat järjestyksessä ja äidin kuoleman aiheuttama voimattomuuden tunne on vaikea hallita.

Mielestäni kiinnostavin osa kirjaa ovat 1960-luvulle sijoittuvat hetket, joissa seurataan Elsan ja Martin kotiapulaisena työskentelevän Eevan elämää. Eevalla on erittäin läheiset välit isäntäperheen tyttären Eleonooran kanssa sekä useita vuosia kestävä salattu suhde Marttiin. Vuosikymmenten takaiset tapahtumat alkavat kirjassa nousta pintaan, kun Elsa katsoo loppunsa lähestyessä tarpeelliseksi kertoa niistä Annalle. Anna ryhtyy selvittämään Eevan kohtaloa ja elämänkäänteitä ja oppii samalla paljon uutta äidistään ja isovanhemmistaan sekä omasta elämästään. Mutta mikä lopulta on totta?

Totta on todella kaunis, koskettava ja kiinnostava kirja! Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka eivät jo ole sitä lukeneet!

Olli Jalonen: Poikakirja

2011-09-02T13:03:00.001+03:00

Olli Jalosen Poikakirja on onnistunut kuvaus 1960-luvun koulupojan maailmasta ja maailmankuvasta. Ollin elämässä tapahtuu muutos, kun kouluun tulee uusi opettaja, sotaveteraani, joka opettaa koulupoikia sotilaalliseen kuriin. Opettajan mielestä Suomi ja suomen kieli ovat ylivertaisia muihin verrattuna, edes vieraskielisiä kielioppitermejä ei käytetä, kun kerran omatkin vastineet on olemassa. Opettajan opetustyyli on hyvin ankara ja sekä fyysistä että henkistä heikkoutta hän paheksuu suuresti.

Koulupoikien elinpiiri on laaja: he viettävät vapaa-aikansa lähinnä ulkona luontoa tutkien, toistensa kanssa tapellen, uiden ja omatekoisia pommeja räjäytellen. Keskinäinen kilpailu on kiivasta ja näkyy esimerkiksi eri kaupunginosien lasten välisinä ”sotina”. Myös koulussa esiintyy kiusaamista, niin henkistä kuin fyysistäkin.

Kotona Ollilla on neljä siskoa: kolme suurempaa, jo murrosikään joutuneita, joilla on omat murheensa ja puheenaiheensa, sekä nuorempi sisar Pieni, joka on autistinen, omassa maailmassaan viihtyvä lapsi. Sisarusten elämää ja etenkin vanhempien heitä koskevia keskusteluja seuratessaan, Olli oppii paljon uutta. Ylipäänsä Olli on nopea oppimaan ja tekemään johtopäätöksiä aikuisten maailmasta hänen omaan koulupojan maailmaansa suodattuvista asioista. Toki Olli oppii paljon myös Pikkujättiläistä lukemalla ja erilaisia listoja ulkoa opettelemalla.

Varmasti varsinkin 1960-luvun lapsille kirja on täynnä nostalgiaa ja muistoja, mutta se oli mielenkiintoista luettavaa, vaikka omakohtaiset kokemukset tuosta ajasta puuttuvat. Jalosen kirjoitustyyli on kaunista ja hän tavoittaa hienosti Ollin ajatusmaailman ja kasvun lapsesta kohti teini-ikäistä.

Mitä olet nähnyt ja kuullut. Valikoima uutta unkarilaista proosaa ja runoutta

2011-08-22T12:00:00.001+03:00

Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskus on julkaissut valikoiman lähinnä 2000-luvulla julkaistuja unkarilaisia novelleja ja runoja. Vaikka unkarilaista kirjallisuutta on suomennettu suhteellisen paljon, uutta kirjallisuutta ei ole kovin kattavasti saatavilla suomeksi. Kokoelman kirjailijat ovat kaikki arvostettuja ja palkittuja kirjailijoita, joiden töitä ei kuitenkaan ole aikaisemmin suomennettu.

Aihepiireiltään novellit liikkuvat laajalla alueella ja ovat tyylillisesti erilaisia, mikä onkin luontevaa, kun kirjailijoita on peräti seitsemäntoista. Novelleissa käsitellään niin Unkarin lähihistoriaa, nuoruutta ja rakkautta kuin vähemmistöjen asemaakin. Novellien lomassa on myös muutamia runoja. Itseäni kiinnostivat etenkin menneiden vuosikymmenten yhteiskunnallisesta tilanteesta ja arkipäivästä kertovat tekstit. Kaiken kaikkiaan kirja oli mielenkiintoinen katsaus harvemmin luetun kielimaan kaunokirjallisuutta.

Kirjan ansioksi on laskettava myös unkarilaisen kirjallisuuden suomentamista ja nykytilaa kotimaassaan käsittelevät katsaukset sekä kaikkien kirjaan valittujen kirjailijoiden esittelyt ja luettelo suomeksi ilmestyneestä unkarilaisesta kirjallisuudesta.

Oscar Hijuelos: Kaunis María. Tositarina María García y Cifuentesista, naisesta kuuluisan laulun takana

2011-08-12T15:14:00.004+03:00

Oscar Hijuelos on kuubalaistaustainen yhdysvaltalainen kirjailija, joka parikymmentä vuotta sitten kirjoitti palkitun romaanin Mambo Kings, joka kertoi kuubalaisen yhtyeen menestystarinan. Nyt hän on tarttunut samaan aiheeseen toisesta näkökulmasta: kirjan pääosassa on Mambo Kingsin hitiksi muodostuneen kappaleen ”Sieluni kaunis María” innoittaja, kaunis María.

Kirjan tapahtumat alkavat toisen maailmansodan päätyttyä Kuuban maaseudulta, jossa kaunis María varttuu köyhän perheen tyttärenä. Hän päättää lähteä etsimään parempaa ja vauraampaa elämää Havannasta, jonne muuttaa lukutaidottomana ja rahattomana, pelkkä kauneutensa turvanaan. María päätyy tanssijaksi Havannan huonomaineisille klubeille viihdyttämään jenkkisotilaita ja kuubalaismiehiä.

Missä María liikkuukin, hän kääntää miesten päät ja kerää huomiota. Miessuhteita hänellä onkin paljon, mutta todellisen rakkauden hän kokee kohdatessaan köyhän muusikon Nestorin. Parin kiihkeä romanssi päättyy kuitenkin, kun María päättää jättää Nestorin ja lyöttäytyä yksiin vauraamman tulevaisuuden tarjoavan liikemiehen kanssa. Hän on elämässään kokenut jo riittävästi köyhyyttä. María joutuu elämänsä varrella moneen kertaan pohtimaan, tekikö väärän ratkaisun jättäessään Nestorin.

Kirjassa seurataan Marían elämää aina nykypäiviin saakka. Kirjan viimeisessä osiossa kirjailija nostaa myös itsensä yhdeksi kirjan henkilöksi viitatessaan aikaisemmin kirjoittamaansa Mambo Kingsiä käsittelevään kirjaan.

Kirja on väkevä rakkaustarina kulisseinaan pääasiassa Castron aikaa edeltävä Havanna. Vaikka Havannan värikkyys, köyhyys ja eläväisyys olivatkin mukana kirjassa, jäi Kuuban kuvaaminen minusta jotenkin valjuksi. Tuntuu että puitteista olisi voinut saada enemmänkin irti. Espanjan sanavarasto sen sijaan karttui kirjaa lukiessa: kirjailija tuntui rakastavan espanjankielisten sanontojen sujauttamista tekstin joukkoon.

Chris Cleave: Little Been tarina

2011-08-02T10:50:00.000+03:00

Englantilainen Chris Cleave on kirjoittanut koskettavan ja vakuuttavasti aidon tuntuisen romaanin ihmisten eriarvoisuudesta ja tasa-arvoisuudesta, luottamuksesta ja vastuuntunnosta.

Little Bee on nuori nigerialaistyttö, joka on paennut kotimaansa levottomuuksia Englantiin, missä hänet on laittomana maahantulijana sijoitettu säilöönottoyksikköön. Hän poistuu sieltä luvatta ja lähtee etsimään ainoita ihmisiä, jotka tuntee Lontoossa: Nigeriassa pari vuotta sitten tapaamaansa toimittajapariskuntaa.

Little Been ilmestyminen Sarahin ovelle on täynnä dramatiikkaa, lähes yhtä täynnä kuin heidän ensi kohtaamisensa nigerialaisella rannalla. Sarahin mies Andrew on juuri kuollut ja Sarah poikansa kanssa on valmistautumassa hautajaisiin. Naisten kohtalot tuntuvat kietoutuvan toisiinsa väistämättä. Mutta kuinka pitkälle ihminen on valmis uhrautumaan toisen puolesta?

Little Bee ja Sarah vuorottelevat kirjan kertojina. Kertojaäänissä on selkeä ero: Little Bee havainnoi muualta tulleen avoimin silmin länsimaista elämää ja vertaa sitä kotimaansa todellisuuteen. Sarahin kerronta lähtee enemmän tunteista ja henkilökohtaisista kokemuksista. Little Been kertomus ja Sarahin muistot sekoittuvat ja täydentävät toisiaan muodostaen yhdessä hienon tarinan.

Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi

2011-07-26T10:34:00.001+03:00

Allan Karlsson on sijoitettu vanhainkotiin, jossa hoitajat pitävät tiukkaa kuria eikä alkoholin nauttimista suvaita. Karlssonin satavuotisjuhlien kunniaksi paikalle on kutsuttu kunnanhallituksen ja paikallislehden edustajat, mutta Karlsson päättää olla osallistumatta tuleviin kekkereihin: hän karkaa juhlapäivän aamuna ikkunasta tavoitteenaan päästä mahdollisimman kauas ahdistavasta juhlahumusta.

Jo linja-autoasemalla alkaa tapahtua, kun Karlssonin mukaan tarttuu puolivahingossa matkalaukullinen Ruotsin kruunuja. Pian hänellä onkin perässään niin rahalaukkua jäljittävät alamaailman edustajat kuin kadonnutta vanhusta etsivät poliisit ja toimittajat. Karkumatkallaan Karlsson tutustuu moniin mielenkiintoisiin ihmisiin ja kerää matkaansa varsin sekalaisen seurakunnan.

Välillä kirjassa palataan muistelemaan Karlssonin vaiherikasta elämää aina nuoruudesta alkaen. Karlsson on ollutkin varsinainen Ruotsin Forrest Gump: sadan vuoden aikana hän on kiertänyt maapallon moneen otteeseen, tutustunut maailman johtohahmoihin Francosta Staliniin ja Trumanista Maoon - ja sattunut aina paikalle maailmanhistorian käännekohtiin.

Uskomattomat seikkailut ja sattumukset hauskuttavat kirjan lukijaa! On helppo uskoa, että Arto Paasilinna on kirjan kirjoittaneen Jonassonin suosikkikirjailija.

Jenny Erpenbeck: Kodin ikävä

2011-07-18T12:47:00.001+03:00

Saksalaisen Jenny Erpenbeckin kirja rakentuu talon ympärille. Saksalainen arkkitehti suunnittelee itselleen ja puolisolleen Berliinin ulkopuolelle 1920-luvulla huvilan. Se sijaitsee kauniilla paikalla järven rannalla. Itse asiassa kirja alkaa jo järven muotoutumisesta lähes kaksikymmentätuhatta vuotta sitten.

Aikakaudet vaihtuvat muutenkin kirjassa tiheään. Vuosikymmenten kuluessa talo ehtii nähdä monenlaisia asukkaita ja vieraita, joita maailmanhistorian myrskyt heittelevät mielensä mukaan. Yksittäisten ihmisten kokemusten kautta varsinkin toisen maailmansodan tapahtumat, juutalaisten kohtalo ja Saksan jako ovat mieleenpainuvasti läsnä. Myös Saksojen uudelleenyhdistyminen ja nykyajan rahaa kumartava suhtautuminen rakennushistoriaan tuodaan lukijan silmien alle. Ulkoisesti pieni kirjanen kätkee sisäänsä suuria tapahtumia ja koskettavia ihmiskohtaloita.

Erikoiseksi kirjan julkaisun tekee se, että tekijältä aiemmin suomentamattomalta kirjailijalta julkaistiin yhtä aikaa kaksi teosta suomeksi: kirjailijan neljäs romaani Kodin ikävä ja esikoisteos Vanhan lapsen tarina. Kirjoilla on myös eri suomentaja.

Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina

2011-06-20T13:56:00.000+03:00

Joyce Carol Oates tarttuu uusimmassa teoksessaan rankkaan aiheeseen, raiskaukseen. Kirja alkaa Niagara Fallsin pikkukaupungissa tapahtuvalla joukkoraiskauksella, jossa joukko paikallisia nuoriamiehiä käy nuoren naisen kimppuun itsenäisyyspäivän aattona. Nainen raiskataan ja pahoinpidellään raa’asti 12-vuotiaan tyttärensä silmien edessä. Yleinen mielipide pitää raiskattua Teenaa ainakin osittain, ellei jopa pääasiallisesti syyllisenä tapahtumiin: onhan hän yksinhuoltaja, pukeutuu liian lyhyisiin hameisiin ja vaalentaa hiuksiaan...

Asiaa ryhtyy tutkimaan paikkakunnalla vastikään poliisina aloittanut John Dromoor. Hänen sympatiansa ovat Teenan ja tämän tyttären puolella, jopa siinä määrin, että syntyy jonkinlainen rakkaustarina. Dromoor pitää tinkimättä kiinni oikeudenmukaisuuden vaatimuksesta.

Kirja oli hienoa lukemista. Oatesin teksti on todella tarkkaa ja kaunista. Jokainen virke on hiottu loppuun asti; mitään turhaa täytettä ei ole mukana.

Daniel Glattauer: Kun pohjoistuuli puhaltaa

2011-06-13T15:10:00.003+03:00

Itävaltalaisen Daniel Glattauerin kirja Kun pohjoistuuli puhaltaa alkaa yhden kirjaimen kirjoitusvirheestä. Emmi haluaa perua lehtitilauksen, mutta tuon kirjoitusvirheen takia viesti löytääkin tiensä Leon sähköpostilaatikkoon. Tästä alkaa tiivis sähköpostikirjeen vaihto näiden kahden välillä.

Kun pohjoistuuli puhaltaa kertoo siitä, miten kahden ihmisen välille voi syntyä syvä suhde vaikka he eivät ole koskaan toisiaan edes tavanneet – eivätkä tiedä, haluavatko edes tavata. Saattaisihan toisen kohtaaminen tosielämässä olla suuri pettymys: mitä jos vastapuoli osoittautuisi aivan muuksi kuin hänen kirjallisesti antama kuva itsestään.

Sekä Leo että Emmi nauttivat kirjoittamisesta, he ovat verbaalisesti taitavia, joten kirjeenvaihtoa on nautinnollista lukea. Nimestään huolimatta kirja on kevyttä kesälukemista parhaimmillaan: nokkela ja tuore rakkaustarina.

Grégoire Polet: Väreilevä kaupunki

2011-06-06T16:52:00.001+03:00

Grégoire Polet on belgialainen kirjailija, joka on asunut jo pitkään Espanjassa. Hänen ensimmäinen suomennettu romaaninsa Väreilevä kaupunki sijoittuu kuitenkin Pariisiin.

Kirjan alku on suorastaan hurmaava. Helteinen Pariisi väreilee ja hehkuu. Polet esittelee lukijalle suuren joukon kaupunkilaisia, joilla ei ensi alkuun tunnu olevan mitään tekemistä toistensa kanssa. Pikku hiljaa kirjan edetessä huomataan, kuinka ihmisten tiet oudoillakin tavoilla risteävät. Helteen lisäksi kaupungissa väreilevät musiikki, rakkaus ja metrovaunut…

Kirjan esitystapa on erikoinen, kun Polet kuvaa pikkutarkasti erilaisia yksityiskohtia. Alkuun tämä viehätti kovasti, mutta jossain vaiheessa kirjan imu ikään kuin loppui kesken. Aika ajoin toistuvat pitkät pohdiskelut ja yksinpuhelut rikkoivat kirjan rytmin ja henkilöhahmojen suuri määrä kävi ainakin minulle hallitsemattomaksi.

Väreilevä kaupunki on julkaistu WSOY:n Aikamme kertojia –sarjassa, jonka kirjoja on aikaisemminkin esitelty tällä palstalla. Sarjaan tuntuu valikoituvan mielenkiintoisia kirjoja; kannattaa pitää silmällä!

Sara Gruen: Vettä elefanteille

2011-06-01T14:56:00.001+03:00

Vettä elefanteille on ilmestynyt suomeksi pari vuotta sitten. Kirjan pohjalta on tehty tänä vuonna teattereihin tullut elokuva, jota tähdittävät Robert Pattinson ja Reese Witherspoon.

Kirjassa liikutaan saman päähenkilön mukana kahdessa eri aikatasossa: toisaalta yhdeksänkymppinen Jacob kuluttaa aikaansa vanhustentalossa menneisyyttä muistellen; toisaalta hän liikkuu parikymppisenä 1930-luvun sirkusmaailmassa.

Jacob ajautuu viittä vaille valmiina eläinlääkärinä sattumalta kiertävän sirkuksen junaan ja hänet pestataan sirkuksen eläinlääkäriksi. Ongelmia alkaa syntyä lähes heti Jacobin iskettyä silmänsä sirkuksen kaunottareen Marlenaan, joka on naimisissa julman eläintenkesyttäjän Augustin kanssa. Elämä kiertävässä sirkuksessa on vauhdikasta ja 1930-luvun lamakauden tiukka taloudellinen tilanne tuo omat haasteensa sirkuslaisten elämään.

Vanhan Jacobin mukana lukija pääsee tutustumaan vanhustenhoidon arkeen ja vanhuksen yksinäisyyteen. Jacob ei ole lainkaan tyytyväinen elämäänsä: hän halveksii mautonta laitosruokaa, epäystävällisiä hoitajia ja muita vanhuksia sekä omaa avuttomuuttaan ja heikkouttaan. Niinpä hän mielellään pakeneekin nuoruusmuistoihin.

Vettä elefanteille on kevyttä viihdettä, jonka parasta antia on 1930-luvun sirkusmaailman värikäs kuvaus. Lisämausteen tuovat myös kirjan sivuille tuodut valokuvat tuon ajan sirkuksesta.

Turkka Hautala: Paluu

2011-05-17T14:55:00.000+03:00

Turkka Hautalan toinen romaani on kertomus Väinöstä Linnasta, sosiaalisilta taidoiltaan rajoittuneesta taideopiskelijasta, joka palaa Helsingistä kotikaupunkiinsa etsimään isää, josta ei ole moneen vuoteen kuullut mitään. Väinö haluaa paitsi löytää isänsä myös selvittää isän ja Eeva-siskon välirikon syyn.

Väinön isä Heikki on alkoholisoitunut entinen kustannustoimittaja ja entinen postimies. Hän juo ja lukee liikaa, ihailee Bukowskia ja Hemingwayta. Alkoholi nousee suureen rooliin kirjassa: se on aina maistunut Heikille ja se on myös ollut syynä perheenjäsenten välien rakoiluun. Lapsuusmuistojensa takia Väinö on alkanut suhtautua kriittisesti omaan juomiseensa, vaikka alkoholi tuntuukin olevan ainoa apu hänen ihmisarkuuteensa.

Kirja on vuoroin hauska, vuoroin vakava, koskettavakin kuvaus lapsuus- ja nuoruusmuistoista, alkoholismista ja sen vaikutuksista ihmiseen itseensä ja hänen lähipiiriinsä.

Kathryn Stockett: Piiat

2011-05-10T13:07:00.001+03:00

1960-luvun Missisipissä rotuerottelu on arkipäivää. Värillisillä ja valkoisilla on omat asuinalueensa, kirjastonsa ja koulunsa ja sosiaalinen kanssakäyminen rotujen välillä on harvinaista muuten kuin työasioissa. Useat mustat naiset toimivat valkoisten rouvien kotiapulaisina: he hoitavat talouden ja lapset, mutta eivät kuitenkaan ole kyllin arvokkaita käyttämään samaa käymälää isäntäväen kanssa.

Toisaalla Yhdysvalloissa ajat ja tavat ovat jo muuttumassa. Martin Luther King puhuu väkijoukoille, Washingtonissa järjestetään mielenosoituksia rotuerottelua vastaan ja New Yorkissa hippiliike saavuttaa suosiota.

Tässä tilanteessa Mississipin Jacksonissa vanhempiensa puuvillafarmilla asuva parikymppinen Skeeter haluaa kirjoittaa kirjan mustista kotiapulaisista haastattelemalla näitä heidän kokemuksistaan. Kirjahanke on uhkarohkea teko; Skeeterin on salattava käyntinsä mustien asuinalueella eikä kirjassa esiintyvien henkilöllisyys saa paljastua.

Kirjan kertojina vuorottelevat Skeeter sekä kaksi mustaa kotiapulaista, Aibileen ja Minny. Skeeter on aikakauden yleisiä normeja rikkova itsenäisesti ajatteleva nuori nainen, jota äiti patistaa naimisiin ja perhettä perustamaan. Aibileen on toiminut vuosikymmenet valkoisissa perheissä kotiapulaisena ja kasvattanut niissä useita lapsia. Hän kiintyy hoidokkeihinsa kuin omiinsa ja antaa näille rakkautta ja huolenpitoa, jota lasten omat äidit eivät useinkaan kykene antamaan. Aibileen myös pyrkii kasvattamaan lapset suvaitsevaisiksi ja itseään ja toisia ihmisiä kunnioittaviksi. Minny on aivan toisenlainen kuin Aibileen: räiskyvän persoonansa ja suorasukaisten puheidensa takia hän joutuu usein hankaluuksiin isäntäväkensä kanssa.

Kirjassa saadaan säilymään jännite loppuun saakka muutamalla avoimella kysymyksellä: Mitä on tapahtunut Skeeterin perheen kotiapulaiselle? Minkä Hirveän Kamalan teon Minny on tehnyt viimeisessä työpaikassaan? Onnistuvatko Skeeter ja kotiapulaiset pitämään kirjahankkeensa salassa?

Kirja oli paitsi viihdyttävä myös ajatuksia herättävä ajankuva 1960-luvun Etelävaltioista.

Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa

2011-05-02T14:41:00.003+03:00

Antti Tuurin uutuus koostuu matkakertomuksista eri puolilta Eurooppaa. Kirjassa kuljetaan paljon Italiassa ja Ranskassa mutta myös Norjassa, Espanjassa ja Venäjällä. Useimmissa tarinoissa Tuuri matkustaa vaimonsa kanssa; myös työmatkoja on valikoitunut mukaan.

Tuuri suosii matkustustapana junaa lentokoneen sijaan. Hänen mukaansa junamatkailussa matkan tarkoitus on matka eikä perille pääseminen. Junan kyydistä voi poiketa mielenkiintoiseen pikkukaupunkiin ja käydä junan vaihdon yhteydessä hyvällä lounaalla. Junalla matkustaessa säästyy myös lentokenttien turvatarkastuksista ja pitkistä odotusajoista.

Suurta dramatiikkaa Tuurin matkatarinoista ei löydy: hän kertoo hotellihuoneista, aikaisista aamuista ja kirjoitustöistään sekä nuoruuden matkojen mieleen palaavista tunnelmista. Keskeisimpään osaan kirjassa tuntuu nousevan syöminen: hotelliaamiaisia, lounaita mukavissa pikkuravintoloissa, italialaisia illallisia, saksalaisia makkaroita… Niinhän se menee: syöminen ja ruokakulttuuriin tutustuminen ovat tärkeä osa matkaa.

Vaikka kirja onkin aika pintapuolinen raapaisu Euroopassa matkailusta, saa se silti vangittua matkalla olon kutkuttavan tunnelman varsin hyvin. Tätä lukiessa voi tuntea, kuinka juna vapisee jalkojen alla tai asemahalli kaikuu lähtökuulutuksista ja matkalaisten puheensorinasta. Eikä malttaisi odottaa, että pääsisi itsekin kesäisen Euroopan rautateille.

Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia

2011-04-19T14:46:00.001+03:00

Petri Tammisen viime vuonna ilmestynyt kirja on lukijasta riippuen joko romaani tai novellikokoelma. Minä hahmotin kirjan yksittäisinä tarinoina, vaikka toki kertojana kaikissa oli samanlainen ujo hämäläinen mieskirjailija.

Tammisen lyhytproosa on iskevää ja hauskaa. Tavallisissa ympäristöissä tavallisille ihmisille tapahtuu epätavallisia asioita. Tai tavalliset ihmiset pohtivat omia varsin tavanomaisia ajatuksiaan ja tekemisiään erikoisesta kulmasta. Tammisen suurin mielenkiinto pureutuu suomalaiseen mieheen, siihen miten miehenä eletään. Tästä teemasta hän löytää paljon sanottavaa.

Kirjassa on paljon yhtymäkohtia Tuomas Kyrön Mielensäpahoitattajaan. Molemmissa pohditaan lyhytproosan keinoin suomalaisen miehen luonnetta humoristisella otteella. Muita hyviä ominaisuuksia on hauska kirja, mutta se antaa myös ajattelemisen aihetta. Suosittelen!

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

2011-04-16T08:35:00.001+03:00

”Kyllä minä niin mieleni pahoitin” alkaa Tuomas Kyrön kirjan jokainen luku tai tarina. Mielensäpahoittaja on kahdeksankymppinen suomalainen ukko, joka päättää aloittaa valittamisen. Tarpeeksi monta vuosikymmentä hän on ollut hiljaa ja pitänyt mölyt mahassaan – ja on vakuuttunut, että juuri se on syynä lääkärin löytämiin tukkeutuneisiin verisuoniin. Onhan niihin ehtinyt vuosien mittaan kertyä monenlaista valittamisen aihetta!

”Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun aurinko paistoi.” ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun syötiin kalkkunaa.” ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun käytetään vääränlaisia kenkiä.”

Mielensä voi todellakin pahoittaa mistä vain. Ja kun vaimo makaa Kuusikodin vuoteessa ja ainoa ystävä on kuollut, niin mikäpä olisi parempi ratkaisu kuin laittaa mielensä pahoittamiset paperille.

Lukija pääsee tutustumaan suomalaiseen jäärään, oikeamieliseen ja vaatimattomaan vanhukseen, joka ei uusista kotkotuksista perusta eikä halua muuttaa elämässään mitään. Kirja on kirjoitettu niin hulvattomasti, että lukija viihtyy taatusti enemmän kuin Mielensäpahoittaja sallisi. Kaiken hauskuuden takaa on myös löydettävissä todellisuus; kyllä näitä Mielensäpahoittajan lajitovereita Suomessa elää!

Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon

2011-04-05T16:18:00.003+03:00

Ruotsalaisen Anne Swärdin läpimurtoteos ja ensimmäinen suomennettu teos Viimeiseen hengenvetoon on nuoren tytön rosoinen kasvutarina. Kirjan kieli on kaunista ja vaikka se on maalailevaa, onnistuu Swärd hienosti tiivistämään kirjan sanomaa hiottuihin lauseisiin, jotka paikoitellen muistuttavat jopa aforismeja.

Lo syntyy kuumana kesänä keskelle isän ja äidin suurperheiden muodostamaa yhteisöä. Pohjoisesta työn perässä Skooneen muuttanutta joukkoa pidetään paikkakunnalla vähän omituisina. Kun Lo on seitsenvuotias, hän tutustuu kaoottisissa maastopalon sammutustöissä itseään useita vuosia vanhempaan Lukakseen. Myös Lukas on muualta tullut; hän elää yhdessä unkarilaisen isänsä kanssa. Tuli yhdistää Lon ja Lukaksen erottamattomaan ja omituiseen suhteeseen. Lo ja Lukas viettävät kaiken aikansa yhdessä, jopa niin tiiviisti, että Lon sukulaiset epäilevät Lukaksen käyttävän Lota hyväkseen.

Lo lähtee kotikylästään ja päätyy kiertelemään ympäri Eurooppaa. Hän on valmis hyppäämään sängystä sänkyyn etsiessään läheisyyttä, jollaista saattoi kokea vain Lukaksen kanssa. Kirjan kerronta hyppelee ajassa ja paikassa Lon lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden maisemissa. Tapahtumat ja niiden syy-seuraus-suhteet selviävät lukijalle pikku hiljaa kirjan edetessä. Tunnelmaltaan kirja on tiivis ja miljööltään omaperäinen. Ainakaan minun mielessäni kirjan tapahtumat olisivat voineet sijoittua melkein mihin vain, eivät mitenkään leimallisesti 1970-luvun Ruotsiin.

David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie

2011-04-01T12:48:00.001+03:00

Ranskalaisen David Foenkinosin ensimmäinen suomennettu teos on ihastuttava rakkaustarina! Nathalie ja François törmäävät sattumalta kadulla ja rakastuvat toisiinsa. He viettävät onnentäyteteiset seitsemän vuotta yhdessä, kunnes François menehtyy auto-onnettomuudessa. Nathalie jää suremaan miestään eikä usko enää koskaan voivansa tuntea rakkautta.

Toisin kuitenkin käy, kun hän jostain syystä toimistolla suutelee ruotsalaista kollegaansa Markusta. Kirjailijan kuvaukset tyypillistä ruotsalaista markkeeraavasta Markuksesta saivat kyllä ainakin minut epäilemään, olisiko hän sittenkin ollut suomalainen: eiväthän Ruotsin itsemurhatilastot ole maailman korkeimmat ja ruotsalaiset ihmisinä hiljaisia ja vetäytyviä…

Vaikka kirja on rakkaustarina, se ei kuitenkaan jää kuvaamaan vain yhtä rakkauskertomusta. Päinvastoin se käsittelee rakkauden erilaisia ulottuvuuksia ja ilmenemismuotoja sekä lainalaisuuksia. Kieleltään kirja on kepeän leikittelevä. Lukujen välissä on erilaisia tekstistä erillisiä listoja ja sivuhuomautuksia otetta entisestään kepeyttämässä. Kirjailija myös viittaa tekstissään useisiin kirjoihin ja elokuviin eli tämä on niitä ärsyttäviä tai ihania kirjoja, jotka luettuaan on ihan pakko lukea tuo ja tuo kirja!

Toivottavasti Foenkinosin tuotannon suomentaminen ei jää tähän vaan pääsemme lukemaan lisää samanlaista!

Ljudmila Ulitskaja: Naisten valheet

2011-03-21T16:11:00.002+02:00

Moskovalainen Ljudmila Ulitskaja kuuluu Venäjän arvostetuimpiin nykykirjailijoihin. Romaani Naisten valheet on hänen toinen suomennettu teoksensa.

Naisten valheet on rikas tarinakokoelma venäläisten naisten arjesta. Se sijoittuu jonnekin romaanin ja novellien välimaastoon. Kirja koostuu erillisistä tarinoista, joissa kaikissa on kuitenkin sama päähenkilö, ystäviensä ja tapaamiensa naisten tarinoita, murheita ja valheita kuunteleva Ženja. Naiset valehtelevat saadakseen elämänsä tuntumaan merkityksellisemmältä, paremmalta, siedettävämmältä… Naiset valehtelevat, jotta eivät katuisi elämässä tekemiään valintoja; he valehtelevat saadakseen kokea rakkautta; he valehtelevat peittääkseen yksinäisyyden.

Naisten valheet oli raikas lukukokemus ja mielenkiintoinen kurkistus 1980–1990-lukujen Venäjälle!

Eeva Rohas: Keltaiset tyypit

2011-03-15T16:55:00.001+02:00

Olen viime aikoina mieltynyt novelleihin ja törmännyt niin hienoihin helmiin, että taidan jatkossa valita yhä enemmän lyhyttä proosaa romaanien rinnalle.

Yksi hienoista lukukokemuksista on ollut Eeva Rohaksen esikoisteos Keltaiset tyypit. Kirjan kahdeksassa novellissa tutkaillaan ansiokkaasti elämää ja ihmismieltä niin harvoina onnen hetkillä kuin nurjalla puolellakin. Keltainen väri toistuu lähes joka novellissa.

Novellien tapahtumapaikat vaihtelevat Helsingistä Jyväskylään ja ryhmäterapiaistunnosta Kreikan lomarannoille ja henkilögalleria koostuu nuorista ja vanhoista, naisista ja miehistä. Yhdistävänä tekijänä tuntuvat olevan henkilöt, jotka yrittävät löytää suuntaa elämälleen, ristiriitaisuuksia aiheuttavat ihmissuhteet sekä rajankäynti ”kunnon elämän” ja siitä lipsumisen välillä.

Näitä tarinoita luki mielellään! Suosittelen kaikille – niin novellien ystäville kuin niitä tähän asti vierastaneillekin.

Paul Auster: Näkymätön

2011-03-02T13:19:00.001+02:00

Austerin uusimman kirjan rakenne on postmodernin ovela: se koostuu käsikirjoituksista, muistiinpanoista ja päiväkirjamerkinnöistä ja rakentuu romaaniksi tavallaan vasta lukijan sitä lukiessa.

Kirjassa liikutaan laajalla aikavälillä: se alkaa keväästä 1967 New Yorkista, jossa nuori kirjallisuuden opiskelija Adam tutustuu ranskalaiseen professoriin ja tämän kauniiseen tyttöystävään. Adam tuntee suurta vetoa itseään huomattavasti vanhempaan naiseen ja ajautuu tämän kanssa kiihkeään suhteeseen.

Kirjan toisella tasolla syöpää sairastava Adam elää elämänsä viimeisiä hetkiä vuonna 2007. Hän kirjoittaa muistelmia noista kevään 1967 tapahtumista ja lähettää ne luettavaksi vanhalle opiskelutoverilleen Jimille, arvostetulle kirjailijalle. Muistelmille seuraa jatkoa, toinen osa, jossa Adam muistelee seurannutta kesää, jonka hän viettää sisarensa kanssa ennen Pariisiin vaihto-opiskelijaksi lähtöä. Adamin on tarkoitus kirjoittaa myös Pariisissa olostaan, mutta hän kuolee ennen kuin saa kirjoitustyön valmiiksi. Niinpä kirjailija viimeistelee Adamin muistiinpanoista kirjan viimeisen osan.

Jim kertoo Adamin kirjasta sekä tämän sisarelle että Pariisin aikaiselle tuttavalle Cecilelle. Molemmilla on erilainen käsitys useista tapahtumista ja ihmisistä. Romaanin viimeinen osa rakentuu Cecilen päiväkirjamerkinnöistä.

Lukijan tehtäväksi jää päättää, kuka muistaa oikein ja mikä on kuvitelmaa sekä kuka kirjassa on paha, kuka hyvä. Mielenkiintoinen ja monitasoinen kirja!

Siri Hustvedt: Lumous

2011-02-16T10:23:00.001+02:00

Lily on pikkukaupungin tyttö Yhdysvalloista. Hän on asunut koko ikänsä samalla pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat toisensa ja kaikkien asiat ovat yhteisiä – ainakin juorujen tasolla. Lily työskentelee kahvilassa ja näyttelee harrastajateatteriryhmässä Kesäyön unelmaa. Hän haaveilee näyttelijän urasta ja muutosta New Yorkiin.

Lilyn elämä muuttuu, kun hän näkee asuntonsa ikkunasta viereiseen hotelliin muuttaneen taiteilijan Ed Shapiron maalaamassa. Lily ei voi olla katselematta taiteilijaa työssään. Hän lumoutuu tästä vieraasta miehestä suunnattomasti ja hankkiutuu kiihkeään suhteeseen tämän kanssa, jättää poliisipoikaystävänsä eikä lotkauta korvaansakaan kaupungissa kiertäville juoruille Shapiron holtittomasta ja epäsiveellisestä elämäntyylistä.

Kirjan henkilögalleria on laaja ja erikoinen: on Lilyn änkyttävä lapsuudenystävä Martin, romuja keräilevät kaksoset Sotta-Frank ja Törky-Dick, prostituoitu Dolores, naapurihuoneiston iäkäs Mabel, joka auttaa Lilyä näytelmäroolin työstämisessä. Erikoisten henkilöiden seurassa tietysti tapahtuu omituisia asioita, kerrotaan toinen toistaan ihmeellisempiä tarinoita niin menneisyydestä kuin nykypäivästäkin. Mutta mikä on totta ja mikä kuvitelmaa? Paljonko jutuissa ja juoruissa on lopulta todellisuuspohjaa? Kirja on runsas paitsi henkilöhahmoiltaan myös kerronnaltaan ja tapahtumiltaan, mutta pysyy silti varsin hyvin kasassa, mielenkiinto säilyy kirjan mystisessä tunnelmassa loppuun saakka.

Lumous on ilmestynyt Yhdysvalloissa jo vuonna 1996 mutta suomeksi se julkaistiin vasta vuonna 2009.

Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta

2011-02-10T19:10:00.004+02:00

Kirjan nimi juontaa toisen päähenkilön Paulin ja hänen entisen vaimonsa peliin, jossa mietitään, mikä olisi kauimpana kuolemasta. Lopulta he päätyvät siihen, että se on kiiltäväpaperinen lentokonelehti. Se joka löytyy lentokoneiden penkkien taskusta ja jonka jutuista tulee olo, että turistikohteiden kurjuus on vain matkailijoille järjestettyä eksotiikkaa. Että todellisuudessa olemassa on vain ihmisiä, joilla on varaa istua lentokoneissa ja ostaa kalliita aurinkolaseja, ja että koko ulkopuolinen maailma on järjestetty heille. Eihän sellaisessa maailmassa voi olla kuolemaa.

Afrikassa kuolema sen sijaan on lähellä: slummien liimaa haistelevien katulasten henki ei ole paljonkaan arvoinen eikä kottikärryillä lääkäriin työnnelty sairas läheskään aina saa apua ajoissa. Ylikansalliset, kaikkialla maailmassa samannäköiset ja -hajuiset hotellien aulabaarit yrittävät työntää kuolemaa loitommas Afrikassakin.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Sambiaan, eteläiseen Afrikkaan. Maan nimeä ei kirjassa missään vaiheessa kerrota, mutta vinkkejä annetaan sen verran, että Sambia on kyseessä. Täytyy tunnustaa, että jouduin lippukirjasta etsimään Sambian lipun – aivan ulkomuistista en lipun värejä olisi muistanut, mutta pakko oli saada varmuus, missä liikutaan... Kertojina vuorottelevat suomalainen Pauli ja afrikkalainen Esther. Pauli on suomalainen mies, joka lähtee lapsuuden maisemiinsa Afrikkaan kuolemaan. Hän on pettynyt elämäänsä: avioliitto on päättynyt eroon, Pauli on etääntynyt rasistisesta pojastaan ja työ tuntuu hyödyttömältä.

Esther puolestaan on lähtöisin maaseudulta köyhästä pikku kylästä. Estherin elämä kiertyy lapsuudenystävän Bessyn ympärille. Bessy on naitettu nuorena tyttönä sedälleen, minkä jälkeen hän on lähtenyt kaupunkiin ja ajautunut siellä prostituution pariin. Myös Esther lähtee kaupunkiin, kun hän pääsee sinne jatkamaan koulunkäyntiä ja sieltä aina yliopistoon saakka opiskelemaan.

Estherin ja Paulin tiet ja tarinat risteävät ja samalla paljastuu myös lukijalle pala palalta, mitä menneisyydessä on tapahtunut. Kirjan kieli ja kerronta ovat nautinnollisen kaunista. En ole itse koskaan käynyt Afrikassa, mutta tuntuu siltä, että Hirvonen onnistuu todella hyvin luomaan afrikkalaisen ilmapiirin ja tunnelman.

Andreï Makine: Tuntemattoman miehen elämä

2011-01-14T14:27:00.000+02:00

Ranskalais-venäläisen Andreï Makinen uusin teos jatkaa tekijän tuotannosta tuttua linjaa eli kuvaa ihmistä ja hänen identiteettiään kahden maan välissä.

Kirjan päähenkilö on Ranskassa asuva venäläinen kirjailija Ivan Šutov, joka erottuaan nuoresta ranskalaisesta tyttöystävästään päättää lähteä entiseen kotikaupunkiinsa Pietariin etsimään vanhaa nuoruudenrakastettuaan Ninaa. Šutov pöllähtää Pietariin keskelle kaupungin kolmesataavuotisjuhlien karnevaalimeininkiä. Karnevaalien idean mukaisesti kaikki käännetään ympäri, kuninkaat ja narrit vaihtavat paikkaa; samalla tavalla tuntuu keikahtaneen päälaelleen myös nyky-Venäjän arvomaailma. Šutov löytää huomaa kotikaupunkinsa ja Ninan muuttuneen suuresti.

Kirjan vaikuttavimman osuuden muodostaa Šutovin tapaaman vanhuksen Volskin kertomus Leningradin piirityksen ajasta, toisesta maailmansodasta ja elämästä Stalinin vainojen uhrina. Rakkaus ja luottamus ovat tärkeitä hengissä pitäviä voimia. On koskettavaa lukea kertomusta piiritetyn kaupungin teatterista, jossa nälän riivaamat näyttelijät viimeisillä voimillaan pitävät pystyssä teatteria, jotain muistumaa entisestä normaalista elämästä. Nälän heikentämä yleisö kumartaa esityksen päätteeksi, koska taputtamiseen ei ole voimia. Volski selviää hengissä läpi vuosikymmenten vaikeuksien. Tuntuu, että Volski kuvaa venäläisiä yleensä, kaikki mahdolliset vastoinkäymiset on ladattu hänen hahmoonsa. Uuden Venäjän kapitalistiseen pintaliitoon Volski ei enää sopeudu ja niinpä hänet siirretään ”iäkkäiden henkilöiden taloon” muiden vanhaan aikakauteen jääneiden tavoin.

Šutov päättää palata Pariisiin, Venäjä ei enää ole hänen kotimaansa. Kotimatkalla lentokoneessa istuessaan hän tajuaa kuuluvansa kiihkeästi synnyinmaahansa, mutta hänen isänmaansa ei ole alue vaan aikakausi, jota ei enää ole.

Mikko Rimminen: Nenäpäivä

2011-01-05T10:23:00.002+02:00

Mikko Rimmisen Nenäpäivä on kyllä Finlandia-palkintonsa ansainnut! Kirja on todellinen ihmisyyden ja välittämisen ylistyspuhe.

Päähenkilönä kirjassa kuljeskelee keski-ikäinen Irma, jonka elämässä kaikki ei ole kunnossa. Kirjassa ei kerrota, mitä Irmalle on tapahtunut, mutta elämä tuntuu olevan poissa raiteiltaan. Hän on epävarma ja yksinäinen. Irma päätyy etsimään ihmiskontakteja vieraiden ihmisten ovikelloja soittamalla. Jostain syystä etenkin Kerava vetää Irmaa puoleensa. Aivan ilman asiaa ei voi vieraiden ovilla kulkea, joten hän esittäytyy kulutustutkijaksi. Pian Keravalla ihmetellään omituisesti käyttäytyvää haastattelijaa...

Kirjan asetelma ei lupaile hyvää; jonkinlaisen katastrofin ainekset tuntuvat leijuvan ilmassa kaiken aikaa. Mitä enemmän Irma yrittää, sen pahemmin solmuun hänen elämänsä tuntuu menevän! Selitysten suo on syvempi ja syvempi.

Rimmisen kieli on hänen aikaisemmista kirjoistaan tuttua vyörytystä. Värikkäät ilmaisut ja sanailut ovat toki mielenkiintoisia, mutta tekevät lukemisesta myös varsin raskasta.

Ian McEwan: Polte

2010-12-16T10:47:00.002+02:00

Britannian arvostetuimpiin nykykirjailijoihin kuuluvan Ian McEwanin uusin kirja on kuvaus nykyihmisen itsekkyydestä ja mukavuudenhalusta. Nobel-palkittu fyysikko Michael Beard on palkinnon saatuaan jäänyt lepäämään laakereilleen ja toimii työtehtävissään lähinnä kuuluisan nimensä ansiosta. Tiedettä ja työtä enemmän Beard on kiinnostunut naisista, ruoasta ja omasta itsestään.

Beardin elämä muuttuu, kun hän saa tietää vaimonsa pettävän häntä ensin huoltomiehen ja sitten Beardin alaisen kanssa. Sattuman oikusta vaimon rakastajatar kuolee, eikä Beard tunne tekevänsä väärin lavastaessaan edellisen rakastajan murhaajaksi.

Beard on vastuuntunnoton niin työtä kuin omaa terveyttään koskevissa asioissa. Hän siirtää epämiellyttäviä asioita pois silmistään. Samalla tavalla tuntuu ihmiskunta toimivan kirjan taustatekijänä toimivan ilmastonmuutoksen edessä. Vastuunkantajia on vaikea löytää.

Kirjaa on kritiikeissä kehuttu McEwanin hauskimmaksi teokseksi ja ironian mestarinäytteeksi, mutta minulle se oli pienoinen pettymys. Olihan kirjassa hauskojakin kohtia, mutta lukeminen oli aika pitkäveteistä, etenkin pitkät fysiikkaa käsittelevät osuudet olivat pitkästyttäviä. Voi olla että jään yksin näiden mielipiteideni kanssa. Vasta itse lukemalla voi tietää, pitääkö kirjasta!

Alexandra Salmela: 27 eli kuolema tekee taiteilijan

2010-12-07T13:15:00.002+02:00

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittaja ja Finlandia-palkintoehdokas on mainio kirja: hauska ja piristävästi erilainen!

Prahassa suomen kieltä opiskeleva Angie täyttää 27 vuotta ja päättää, että hänellä on vuosi aikaa tulla kuuluisaksi kirjailijaksi ja kuolla traagisesti. 27 vuotta näyttää nimittäin olevan maaginen luku. Angie laatii listan 27-vuotiaina kuolleista muusikoista, ja listaan tulee lähes neljäkymmentä nimeä. Näiden nimien joukossa Angie haluaa nähdä myös itsensä!

Opiskelut ja ihmissuhteet eivät Prahassa suju aivan toivotulla lailla ja Angie päättää käyttää professorinsa tarjouksen hyväkseen ja lähtee Suomeen. Hän päätyy Suomen maaseudulle samaan pihapiiriin ekologista elämäntapaa noudattavan luomuperheen kanssa.

Salmela tarkastelee ihanan pisteliäästi ja ironisesti taiteilijuuttaan hakevan Angien ja periaatteidensa ja ihanteidensa sävyttämän perheen elämää. Kertojina kirjassa vuorottelevat epätoivon partaalla hoippuva Angie, naivistinen pehmolelu Herra Possu, ironinen kissa Kassandra sekä lakonisen toteava auto.

Salmela on itse kotoisin Slovakiasta ja on opiskellut suomea Prahan yliopistossa. Hän on asunut Suomessa neljä vuotta. Vain muutamasta kohdasta näkyy, ettei kirjoittajan äidinkieli ole suomi.

Elizabeth Gilbert: Omaa tietä etsimässä Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa

2010-11-17T18:45:00.004+02:00

Tällä kertaa esittelyssä on vähän vanhempi teos: Elizabeth Gilbertin tositapahtumiin perustuva matkakertomus on ilmestynyt jo muutama vuosi sitten, vuonna 2007. Kirjan on nostanut uudelleen ajankohtaiseksi siihen pohjautuvan elokuvan (Eat Pray Love) valmistuminen tänä vuonna.

Kirjan kirjoittaja on amerikkalainen noin 35-vuotias nainen, jonka elämässä kaikki tuntuu olevan kunnossa: hänellä on hyvä työ toimittajana, aviomies, oma talo ja ystäviä. Mutta silti kaikki ei ole kohdallaan. Pariskunta yrittää saada lasta, mutta yhtäkkiä Elizabeth huomaa, ettei hän ole lainkaan varma haluaako lasta ja haluaako ylipäänsä elää tällaista elämää. Hän sairastuu masennukseen ja käy miehensä kanssa läpi raastavan eroprosessin. hänellä on myös myrskyisä ja kuluttava suhde toisen miehen kanssa.

Elizabeth kaipaa muutosta elämäänsä ja aikaa itselleen. Hän päättää lähteä vuodeksi etsimään itseään ja kadonnutta elämänhaluaan. Hän viettää neljä kuukautta Italiassa kieltä opiskellen ja ruoasta nautiskellen, sen jälkeen neljä kuukautta Intiassa joogaten ja meditoiden ja lopuksi neljä kuukautta Indonesian Balilla paikallisen poppamiehen kanssa keskustellen ja sikäläistä maailmankatsomusta tutkaillen. Matkan varrella Elizabeth tutustuu useisiin uusiin ihmisiin, löytää hyviä ystäviä, oppii pikku hiljaa rakastamaan itseään ja parantuu masennuksestaan. Myös rakkauselämä saa uusia käänteitä.

Kirjasta jäi päällimmäiseksi mieleen kirjailijan rohkeus tehdä suuria ratkaisuja elämässään ja toteuttaa omat unelmansa. Varmasti moni meistä on joskus unelmoinut välivuodesta, itse ainakin tunnustaudun tähän joukkoon, harvempi vain on pystynyt tai uskaltanut haavettaan toteuttamaan. Kirja sisälsi joitakin viisaita ajatuksia ja huomioita, mutta sen kömpelö kieli (en tiedä johtuuko suomennoksesta vai onko jo alkuperäisen tekstin ongelma) haittasi paikoin lukemista. Toisenlaisella tyylillä Italiasta, Intiasta ja Indonesiasta olisi varmasti saanut paljon kauniimmankin kuvauksen.

Peter Franzén: Tumman veden päällä

2010-11-10T13:54:00.004+02:00

Elokuvanäyttelijänä tunnettu Peter Franzén esittäytyy nyt yleisölle kirjailijana. Hänen esikoisteoksensa Tumman veden päällä on saanut paljon huomiota osakseen ja se on myös ehdolla Helsingin sanomien kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Vahvasti omaelämäkerrallinen teos Tumman veden päällä on kertomus Keminmaalla asuvasta kuusivuotiaasta Petestä. Vaikka elämä on tavallisesti mukavaa perheessä, jonka muodostavat äiti, isä ja pikkusisko, varjostaa sitä isän ajoittainen juominen ja väkivaltainen käyttäytyminen. Usein äiti pakkaa lapset mukaansa ja mennään turvaan mummolaan. Onneksi Petellä on nämä rakastavat ja läheiset isovanhemmat.

Vaikka kirja on raju kuvaus perheväkivallasta, tuovat Peten läheiset suhteet isovanhempiin sekä myös äitiin kirjaan lämpöä ja toivoa. Kirja on kirjoitettu lapsen näkökulmasta, ja lapsen maailma ja sen tunnelma onkin tavoitettu todella uskotatavasti. Tunnelma myös säilyy erittäin hyvin läpi koko kirjan lyhyitä ja lakonisia lauseita ja lukuja käyttäen.

Mario Vargas Llosa: Tuhma tyttö

2010-10-18T17:03:00.000+03:00

Tuhma tyttö on tämän vuoden Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajan Mario Vargas Llosan uusin teos. Se on kertomus suuresta, elämänmittaisesta rakkaudesta, onnen tavoittelemisesta ja seksuaalisesta vallankäytöstä.

Kirjan kertoja Ricardo kuuluu perulaiseen keskiluokkaan ja haaveilee elämästä Pariisissa. Jo nuorena miehenä hänen onnistuukin toteuttaa haaveensa ja hän muuttaa Pariisiin, jossa toimii Unescon tulkkina ja kääntäjänä. Pikkuvirkamiehen elämä ei kuitenkaan ole tylsää tai tasaista ─ siitä pitää huolen Ricardon nuoruudenrakastettu Tuhma tyttö, joka tulee ja taas katoaa Ricardon elämästä.

Tuhma tyttö ja Ricardo tapaavat ensimmäisen kerran jo Perussa, kun Ricardon kotikortteliin ilmestyy nuori chileläiseksi tekeytyvä tyttö. Ricardo menettää hänelle heti sydämensä. Seuraavan kerran he tapaavat Pariisissa, kun Tuhma tyttö esiintyy Kuubaan lähtevänä vallankumoustaistelijana. Aina Tuhma tyttö katoaa Ricardon elämästä, mutta vuosien ja vuosikymmenten kuluessa heidän tiensä kuitenkin risteävät lukuisia kertoja. Kirjan tapahtumat liikkuvat Limassa, Pariisissa, Lontoossa, Tokiossa, Madridissa, jopa Helsingissä pistäydytään. Tuhma tyttö tavoittelee aina parempaa elämää rikkaita miehiä hyväksikäyttäen. Toisaalta hän ei voi välttää joutumasta itsekin hyväksikäytetyksi. Näiden aviomiesten ja rakastajien välissä hän hakee lohtua ja apua Ricardosta, mutta ei tyydy tämän pikkuporvarilliseen elämään. Mutta jaksaako Ricardokaan olla loputtomiin suuren rakkautensa tukena?

Rakkaus- ja ihmissuhdetarinan taustalla kulkevat maailmanpoliittiset tapahtumat. Varsinkin Perun kehityksen kulkua vuosikymmenten ajan seurataan Ricardon sedän lähettämien kirjeiden ja Ricardon kotimaahan tekemien vierailujen avulla.

Leena Lander: Liekin lapset

2010-10-06T14:53:00.003+03:00

Leena Lander jatkaa uusimmassa romaanissaan Liekin lapset Suomen vuoden 1918 sisällissodan käsittelyä, jonka hän aloitti jo edellisessä romaanissaan Käsky. Käsky sijoittui kokonaisuudessaan sotavuoteen, Liekin lapset kuvaa yhteiskunnan kehitystä pidemmällä aikavälillä.

Liekin lapset on eräänlainen mikrohistoriallinen kuvaus pienen varsinaissuomalaisen sahayhteisön kehityksestä vuosisadan alkupuolella. Kerronta kulminoituu vuoden 1918 tapahtumiin. Lähes sadan vuoden takaiset tapahtumat sidotaan nykyhetkeen markkinointipäällikön tehtävät ja pitkän avioliiton jättäneen Riston kautta. Hän muuttaa perimäänsä suvun vanhaan mökkiin ja ryhtyy sen kunnostamisen ohessa tutkimaan sukunsa vaiheita. Erityisesti häntä kiinnostavat kirjan päähenkilöksi nousevan isoäiti Saidan salaisuudet sekä se, mitä tapahtui Halikon Märynummen joukkoteloituksessa aivan sodan loppuhetkillä. Kansallisarkiston lisäksi apuna ovat mökistä löytyneet vanhat päiväkirjat ja muistiinpanot.

Liekin lapset on kaunis, koskettava ja vakava kirja. Sen jännärimäinen rakenne ja elävän tuntuisesti kuvatut henkilöhahmot suorastaan tempaavat mukaansa. Kirja kuvaa mielenkiintoisesti 1900-luvun alun tiivistä sahayhteiskuntaa ja sen suhdetta läheiseen kartanoon, paikallistason rakenteita ja kerroksisuutta. Tässä taustassa elävät ihmiset ovat yksilöitä unelmineen ja murheineen, rakkauksineen ja menetyksineen. Jokainen tekee omat valintansa omista lähtökohdistaan ─ ja näillä valinnoilla on kauaskantoisia seurauksia.

Anja Snellman: Parvekejumalat

2010-09-13T11:44:00.000+03:00

Parvekejumalissa vuorottelee kaksi kertojaa, Suomeen muuttaneen somaliperheen 15-vuotias tytär Anis ja ”kantakirjasuomalainen” opiskelija Alla.

Anis F. Muumin kaipaa muutosta elämäänsä. Hän ei jaksa enää pukeutua muumiasuksi kutsumaansa kaapuun ja vain sivusta seurata lumikkien eli vaaleaihoisten suomalaisten mielenkiintoista elämää vaan haluaa itse päästä mukaan ilmastonmuutosta vastustavaan toimintaan, flamenco-tunneille, Madonnan konserttiin, kotibileisiin… Isän ja muslimiyhteisön säätämien lakien mukaan kaikki kiinnostava on kuitenkin haram, kiellettyä. Isoveljien haukankatseet valvovat siskon menemisiä. Parvekkeella ei saa olla yksin ja asunnon ikkunoiden paksut verhot on pidettävä kiinni.

Myös Alla halajaa muutosta elämäänsä. Hän on saanut tarpeekseen omasta elämäntyylistään. Boheemien taiteilijavanhempien lapsen rajaton nuoruus on sisältänyt viiltelyä, tatuointeja ja biletystä. Nyt alla on päättänyt ”palata” islamilaisuuden suojiin, hän nauttii saadessaan peittää ruumiinsa arvet ja kuvat huiveilla ja kaavuilla. Alla järjestää opiskelijoille suvaitsevaisuuteen ja islamiin opastavia opintopiirejä.

Kirjan seuraillessa molempien nuorten naisten elämänmuutosta kuljetaan samalla vääjäämättömän tuntuisesti kohti dramaattista loppua. Tiukasti omistaan kiinni pitävä muslimiyhteisö ei niin vain päästä Anista otteestaan.

Snellmanin kerronta on kaunista ja rytmikästä. Hän leikittelee hienosti kielellä ja on löytänyt kekseliäitä yhteyksiä suomen- ja arabiankielisten sanojen väliltä. Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirja!

Juha Siro: Marilynin hiuspinni

2010-08-23T13:24:00.003+03:00

Tamperelaisen Juha Siron vuonna 2009 ilmestyneessä romaanissa seurataan pintatasolla tavallisen avioparin, Miehen ja Vaimon elämää. Mies on jäänyt eläkkeelle yrittäjän toimestaan, Vaimo työskentelee kirjastossa. Kirjassa kuvataan paljon pariskunnan arkea, kirjoja ja harrastuksia, heidän yhteisiä matkojaan eri puolille maailmaa. Tapahtumia merkityksellisemmäksi kirjassa nousevat kuitenkin pohdinnat ihmisen olemassaolosta ja identiteetistä. Mikä tekee ihmisestä juuri sen ihmisen, joka hän on? Kuinka paljon vaikutamme itse identiteettimme kehitykseen ja kuinka paljon muiden toiminnalla on vaikutusta?

Miehen identiteettipohdinnat saavat lisää laajuutta hänen saadessaan enoltaan isoisän kohtaloita käsitteleviä muistiinpanoja, joiden pohjalta hän aikoo kirjoittaa kirjan. Vaikka Muurmannin ratatöistä takaisin Suomeen paenneen isoisän elämäntarina on kuinka mielenkiintoinen, ei kirjan kirjoittaminen jostain syystä edisty. Mies tuntee vajoavansa yhä syvemmälle mietteisiinsä ja alkaa kärsiä muistikatkoksista, joihin sekä Vaimo että tytär kiinnittävät huomiota.

Marilynin hiuspinni on pienimuotoinen mutta monikerroksinen kirja, jonka viipyilevä kieli kietoo outoon tunnelmaansa aina traagiseen loppuratkaisuun saakka.

Paolo Giordano: Alkulukujen yksinäisyys

2010-08-02T12:26:00.000+03:00

Alkulukujen yksinäisyys on italialaisen Paolo Giordanon esikoisteos. Giordano on fyysikko, mikä näkyy myös kirjassa käytetyissä matemaattisissa vertauksissa heti nimestä alkaen. Alkuluvuilla tarkoitetaan matematiikassa lukuja, jotka voidaan jakaa vain itsellään tai ykkösellä niin että tulokseksi saadaan kokonaisluku. Alkulukujen kaltaisia ovat myös kirjan päähenkilöt Alice ja Mattia. Molemmat ovat sosiaalisilta kyvyiltään heikkoja ja kantavat sisällään traumaa aina lapsuudesta saakka. Heistä ei ole jakamaan itseään tai itsestään.

Alice on loukannut itsensä lapsena hiihtoturmassa, jonka johdosta hän kantaa arpea vatsassaan ja ontuu toista jalkaansa. Mattia puolestaan on lapsuudessaan aiheuttanut kehitysvammaisen kaksoissisarensa katoamisen jätettyään tämän yksin puistoon sen sijaan että olisi ottanut hänet mukaan syntymäpäiväjuhlille, kuten oli sovittu. Alice pyrkii kontrolloimaan vajavaisena pitämäänsä ruumistaan syömättömyydellä; Mattia eristäytyy ihmisistä ja viiltelee itseään.

Nämä kaksi yksinäistä kohtaavat toisensa sattumalta ja löytävät keskinäisen yhteyden. Mutta vaikka he ovat tiiviisti yhdessä, eivät he kuitenkaan päästä tai pääse lähelle toistaan. Matematiikkaa opiskeleva Mattia näkee heidät alkulukukaksosina: ne ovat alkulukuja, jotka ovat lähekkäin, melkein peräkkäin, sillä niiden välissä on aina parillinen luku, joka estää niitä koskettamasta toisiaan.

Kirja on hyvin kirjoitettu, sen kaunista ja tarkkaa kieltä lukee mielellään. Vaikka molemmat päähenkilöt ovat onnettomia eivätkä kirjan loppuratkaisutkaan ole onnellisia, ei kirjasta jäänyt ahdistunutta tunnetta. Useat avoimeksi jätetyt kysymykset antavat tilaa lukijan omalle mielikuvitukselle ja tulkinnoille. Mielenkiintoinen lukukokemus!

Elina Tiilikka: Punainen mekko

2010-06-23T14:44:00.005+03:00

Ilmestyessään runsaasti julkisuutta saanut ja kohuakin nostattanut Punainen mekko on kuvaus nuoren Nooran elämästä prostituoituna. Noora on muuttanut koulun päätyttyä kotoa kaupunkiin, opiskelupaikkaa hänellä ei ole eikä töitä tunnu löytyvän. Kun Noora viimein saa siivoustöitä, tuntuu työnteko aikaisine aamuvuoroineen aivan liian raskaalta. Tätytyyhän rahaa voida helpomminkin ansaita!

Noora päätyy kokeilemaan strippaamista ja sitä kautta hän keksii vielä tuottoisamman tavan ansaita rahaa: prostituutio. Keikkojen sopiminen, asiakkaiden tapaaminen ja ilmoitusten laatiminen täyttävät Nooran päivät ja rahaa tuntuu tulevan helposti. Pikku hiljaa Noora kuitenkin eristäytyy yhä enemmän entisestä normaalista elämästään ja muista ihmisistä. Hän halveksii itseään, inhoaa asiakkaitaan, mutta ei silti osaa lopettaa. Vuokrarahat on jostain saatava ja työ tuntuu olevan ainoa elämänsisältö.

Kirja on kirjoitettu lakonisesti, toteavasti, turhia maalailematta. Toinen toisensa kaltaisena toistuvat asiakkaiden kohtaamiset puuduttavat pian. Yksitoikkoisuus kuvaa hyvin Nooran kokemuksia, mutta lukijan kannalta kokonaisuus on mielenkiinnoton. Parhaiten Tiilikka onnistuu mielestäni Nooran ajatusmaailman ja muutoksen kuvaamisessa. Ihminen on kokonaisuus, eikä ruumistaan voi myydä ilman että se vaikuttaa myös mieleen.

Alexander von Schönburg: Kaikki mitä olet aina halunnut tietää kuninkaallisista, mutta et ole uskaltanut kysyä

2010-06-11T15:21:00.002+03:00

Tässäpä mielenkiintoinen ja hauska teos kuninkaallisista. Kirja osoittaa, ettei tietokirjojen tarvitse aina olla kuivia ja tylsiä. Mukavilla pikku anekdooteilla höystettynä kreivi Alexander von Schönburg kertoo sisäpiiriläisen juttuja kruunupäistä ja antaa samalla faktatietoja hallitsijoista, hallitsijasuvuista ja samalla maailmanhistorian tapahtumista. Hänellä on toki itselläänkin yhteyksiä Euroopan eri hallitsijasukuihin, mutta meitä suomalaisia varmaankin kiinnostaa, että hänen vaimonsa on Hessenin prinsessa Irene, joka puolestaan on sukua vuonna 1918 Suomen kuninkaaksi valitulle Friedrich Karlille.

Kirjailija ei kuitenkaan sorru mauttomuuksiin eikä paljasta liikaa - muutenhan portit piireihin tulevaisuudessa sulkeutuisivat. Jutut kuninkaallisten tavoista ja toimista ovat harmittomia enkä usko, että kukaan kirjassa mainituista hallitsijoista näin ollen loukkaantuu. Kirjailijan tyyli on kevyt, joten eri yhteyksissä mukana olevat historiakatsaukset vuosisatojakin taaksepäin eivät tunnu pitkäveteisiltä.

Aluksi neuvotaan kuinka kuninkaallisia puhutellaan ja lopuksi päädytään siihen kuinka kuninkaitten ”kuuluu” kuolla. Väliin mahtuu tietoa mm. prinssien ja prinsessojen koulutuksesta, valtaistuimesta ja sen historiasta, kerrotaan miksi kuninkaalla on kruunu päässään sekä onko kuninkailla luokkaeroja. Kaikkiin näihin aiheisiin kreivimme liittää mukavasti historiallista ja muutakin tietoa, joten aivan kuin huomaamatta lukija saa tietoa menneistä tapahtumista.

Siitä huolimatta, että jotkut – varsinkin pohjoismaiset – hallitsijat yrittävät elää melko tavallista elämää ei se aina kuitenkaan onnistu. Etiketin ja perinteen vaatimukset käyvät monestikin omien halujen ja toiveiden edelle. Englannin prinsessa Margaretin lempityynyssä onkin tätä hyvin kuvaava kirjailu: It’s not easy being a Princess.

Valérie Tong Cuong: Pariisissa, sattumalta

2010-06-08T12:14:00.002+03:00

Pariisissa, sattumalta koostuu viiden toisilleen tuntemattoman henkilön tarinoista. Yhden päivän aikana ehtii tapahtua monenlaista, ja traagiset sattumukset kuten toimistotalon räjähdys ja metroliikenteen pysäyttävä itsemurhayritys saattavat eri yhteiskuntaluokista olevat ihmiset yhteen pariisilaisessa sairaalassa. Tuntemattomien kohtaaminen osoittaa maailman pienuuden ja sattuman vaikutuksen ihmiselämään.

Itse Pariisi jää kirjassa sivuosaan; vain muutama Pariisin ruuhkia ja pariisilaisten käytöstä kiroava taksikuski muistuttavat, missä ollaan. Tämä on minusta harmi, olin kirjan nimen perusteella olettanut pääseväni nauttimaan pariisilaisesta tunnelmasta.

Kirja tarjosi lukijalle mielenkiintoisia tarinoita ja juonenkäänteitä. Minulle jäi kuitenkin tunne, että kirjassa olisi ollut aineksia enempäänkin. Nyt henkilöhahmot ja ympäristöt jäivät aika ohuiksi. Ehkäpä kirjasta suunnitteilla oleva elokuva tuo lisää väriä tarinoihin.

Mary Ann Shaffer ja Annie Barrows: Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville

2010-06-01T10:58:00.004+03:00

Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville on viehättävä pikku romaani. Se sijoittuu toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan Englannin kanaalin Guernseyn saarelle, joka on ollut sodan aikaan saksalaisten miehittämä. Saaren lukupiiri on saanut alkunsa ulkonaliikkumiskieltoa rikkoneen porsasillallisen peittelemiseksi, mutta ajan myötä sen jäsenet todella oppivat nauttimaan lukemisesta ja kirjallisuudesta.

Kirjan pääosassa on lontoolainen kirjailija Juliet Ashton, joka etsii aihetta uudelle kirjalleen. Erinäisten sattumusten kautta hän saa kuulla Guernseyn kirjallisuuspiiristä ja päättää lähteä saarelle kerätäkseen aineistoa lukuharrastusta käsittelevään kolumnisarjaansa. Saarella hän tutustuu ihastuttaviin ja persoonallisiin ihmisiin ja kuulee koskettavia, liikuttavia ja järkyttäviäkin tarinoita saksalaismiehityksen ajalta. Aineistoa kirjan kirjoittamiseen kertyy aivan huomaamatta.

Juliet Ashton on kirjan kantava voima. Hän muistuttaa monella tapaa Hilja Valtosen reippaita ja rempseitä naishahmoja: ilmaisee mielipiteensä räväkästi, on sopivasti epäsovinnainen, torjuu useita kosijoita. Myös kirjan vahvat sivuhenkilöt pääsevät kirjeiden muotoon kirjoitetussa romaanissa hyvin esille. Guernseyn saaren maalaismaisemat tarjoavat levollisen ja mielenkiintoisen ympäristön tapahtumille. Kaikista sodan julmuuksista huolimatta kirja valaa uskoa ihmiseen ja kirjallisuuden voimaan. Perusvire on hyvin positiivinen.

Kirjan kirjoittaja on amerikkalainen Mary Ann Shaffer, joka menehtyi vuonna 2008 ennen kirjan julkaisemista. Hänen sisarentyttärensä Annie Barrows viimeisteli kirjan tätinsä puolesta.

Monika Fagerholm: Säihkenäyttämö

2010-05-10T15:24:00.003+03:00

Monika Fagerholmin Säihkenäyttämö on itsenäinen jatko-osa hänen edelliselle kirjalleen Amerikkalainen tyttö. Säihkenäyttämössä palataan kolmisenkymmentä vuotta aiemmin Seutua kuohuttaneeseen amerikkalaisen tytön tarinaan, joka edelleen vaikuttaa ihmisten elämään. Mikä aiheutti tytön kuoleman, mitä silloin todella tapahtui? Miten eri ihmiset näkivät tuolloisen tapahtumat ja kenen versio on totuudenmukaisin?

Tarinan keskiössä on torin laidalla kioskia pyörittävä papintytär Maj-Gun. Kioski sijaitsee tapahtumien keskellä, sen vaiheilla tutustutaan ja ystävystytään, puhutaan ja juorutaan. Kaiken kaikkiaan naiset ja tytöt ovat kirjassa tärkeässä osassa, miehet jätetään sivurooliin.

Fagerholmin kerronta on monikerroksista ja moniulotteista. Samat ilmaisut ja lauseet toistuvat läpi kirjan, samoihin tapahtumiin palataa yhä uudestaan eri henkilöiden näkökulmasta. Kirjassa aika kulkee kehämäisesti nykyhetkestä menneisyyteen, menneisyydestä nykyhetkeen ja tulevaan. Ainakin minulle teksti oli varsin haastavaa luettavaa vajanaisine lauseineen ja usein vaihtuvine näkökulmineen. Kirjan tunnelma oli syvä, osittain lähes unenomainen, vaikka tarina itsessään olikin aika vaikeaselkoinen.

Lisa Genova: Edelleen Alice

2010-04-28T18:53:00.003+03:00

Lisa Genova on amerikkalainen neurotieteiden tohtori. Hän on kirjoittanut vaikuttavan kuvauksen varhaisesta Alzheimerin taudista. Päähenkilö Alice toimii kognitiivisen psykologian professorina Harvardin yliopistossa. Hän on älykäs, ja sanat ja kieli ovat hänelle tärkeä työkalu. Täytettyään 50 vuotta Alice pelästyy eksyessään normaalilla juoksulenkillään kotinsa lähistöllä: hänellä ei vähään aikaan ole mitään käsitystä siitä, missä on ja mihin suuntaan pitäisi lähteä.

Tästä taudin kuvaus alkaa. Kirja vaikuttaa tosipohjaiselta dokumentilta, niin realistista on kerronta Alicen taudin etenemisestä. Alice toimii itse kertojana. Karmaisevaa onkin, kun lukija havaitsee, että Alicella ei ole tietoa siitä, että hän unohtanut jonkun ihmisen, luennon, matkan. Sen sijaan lukijalle tämä paljastuu hienosti kerronnan keinoin. Lukija siis tietää enemmän kuin Alice.

Taudin etenemistä ja Alicen elämää seurataan kunnes Alice ei enää tunnista lapsiaan, ei miestään, ei kotiaan, mutta tunnistaa tunteita: rakkautta, turvallisuutta, lämpöä. Hieno kirja!

PS. Muista myös kirjailija Iris Murdochista ja Alzheimerista kertova kirja Elegia Irikselle!

Miika Nousiainen: Maaninkavaara

2010-04-21T16:03:00.004+03:00

Martti Huttunen kaipaa takaisin suurten suomalaisten juoksijoiden aikaan, aikaan jolloin nuoriso oli kunnollista ja juoksi, ei pelannut sählyä, velttoillut ja juonut kolajuomia kuten nyky-Suomessa. Huttunen on fanaattinen kestävyysjuoksun ihailija. Hänen oma juoksu-uransa päättyi nuorena polvivammaan mutta jatkuu oman pojan Jarkon valmentajana. Kun Jarkko katoaa juoksukisojen paluumatkalla, menettää Martti elämänsä sisällön.

Kahdeksasluokkalainen Heidi-tytär päättää auttaa isänsä ylös masennuksesta aloittamalla juoksuharrastuksen. Isä kohdistaakin kaiken tarmonsa Heidin valmennukseen. Heidi toteuttaa isän yhä yltiöpäisemmiksi käyvät harjoitukset tunnollisesti mutta haaveilee samalla kuvataidelukiosta ja normaalista teinitytön elämästä.

Kirjassa vaihtelevat Martin ja Heidin näkökulmat, keskustelut ja pohdinnat. Martin elämänfilosofiassa koko elämä kiertyy juoksun ympärille. Miika Nousiainen kirjoittaa niin suomalaisesta kansanluonteesta kuin perhetragediastakin humoristisesti ja raikkaasti. Kirjan kepeän pinnan alle kätkeytyy vakavia asioita ja ajattelemisen aihetta.

Satu Koskimies: Hurmion tyttäret

2010-04-09T10:48:00.012+03:00

Hurmion tyttäret, "runosisaret" Elina Vaara ja Katri Vala, ovat romaanin päähenkilöt. Kirja on kirjoitettu vuorotellen heidän molempien näkökulmastaan ikään kuin päiväkirjamerkintöinä. Kirja alkaa jo 1910-luvulta tyttöjen kouluvuosista, jolloin he vasta haaveilevat runoilijan elämästä. Pääpaino on kuitenkin 1920-luvun Tulenkantaja-vuosissa.

Kirjassa hurmioidutaan nuoruudesta, rakkaudesta ja ennen kaikkea runoudesta. Valan ja Vaaran tuttavuuksien kautta päästään näkemään laajalti suomalaista 1920-luvun kulttuurielämää. Nuoret Tulenkantajat käyvät kirjeenvaihtoa, tapaavat toisaan kahviloissa ja ravintoloissa sekä Olavi Paavolaisen kartanossa. Nautitaan itämaisesta mystiikasta ja runouden voimasta, kieltolaista huolimatta vietetään iloista yöelämää. Haaveillaan Euroopasta ja matkustetaankin. Toisaalta Katri Vala viettää puuduttavaa opettajanelämää Ilomantsissa ja Elina Vaara nuutuu epäonnistuvassa avioliitossaan.

Katri ja Elina, Kati ja Keke, ovat sisaret runossa, hyvät ystävät. Pikku hiljaa he kuitenkin ajautuvat taistelemaan kriitikoiden kehuista ja miesten huomiosta. Kasvetaan erilleen, kateus ja eripura valtaavat mieltä.

Satu Koskimies on tutustunut runoihin, kirjeenvaihtoon, päiväkirjoihin ja elämäkertoihin. Kirja sekoittaa faktaa ja fiktiota, Koskimies kertoo luoneensa tositiedon pohjalle maailman, jota hän on kirjailijan mielikuvituksella maustanut ja elävöittänyt. Lopputulos on mielestäni onnistunut. Ajan henki on tavoitettu todella hyvin. Kieli on runsasta ja runollista, juuri sellaista kuin nuorten runoilijoiden voi kuvitellakin kirjoittaneen.

Joyce Carol Oates: Putous

2010-03-15T11:26:00.002+02:00

Joyce Carol Oatesin Putous tempaa lukijan heti mukaansa. Varsinkin kirjan alun suorastaan maaginen tunnelma kietoi piti ainakin minut tiukasti otteessaan.

Kirja alkaa traagisissa merkeissä, kun vastavihitty aviomies heittäytyy Niagaran putoukseen häämatkan ensimmäisenä aamuna. Leskeksi jäävä tuore vaimo Ariah jää odottamaan miehensä ruumiin löytymistä ja saa lehdistössä nimen Niagaran leskimorsian. Tämän unenomaisen jakson aikana Ariahin rinnalle löytyy lakimies Dirk Burnaby, jonka kanssa hän pian avioituu.

Ariah ja Dirk elävät yhdessä, rakastavat toisiaan ja saavat lapsia. Ariah on kuitenkin hyvin epävarma suhteessaan niin mieheensä kuin lapsiinsa. Hän ei ole juuri lainkaan kosketuksissa perheen ulkopuoliseen maailmaan ja muuttuu ajan kuluessa yhä eristäytyneemmäksi. Ariahin vainoharhaisuuden lisäksi perhe-elämää tulee vaikeuttamaan Dirkin paneutuminen suureen ympäristörikoksia käsittelevään oikeusjuttuun, jossa syytettynä on kaupungin virkamiehiä sekä suuria teollisuuslaitoksia.

Useat onnettomuudet kohtaavat perhettä. Onko se todella kirottu, kuten useampikin sen jäsenistä uskoo? Voiko epävakaan äidin kasvattamista lapsista varttua tasapainoisia aikuisia? Putous kuvaa vaikuttavasti yhden perheen ja sen jäsenten vaiheita lähes kolmen vuosikymmenen ajan.

Joel Haahtela: Katoamispiste

2010-03-03T16:38:00.004+02:00

Joel Haahtela on kirjoittanut pienen, intensiivisen romaanin, joka sai alkunsa Kotkan vierailusta ja Raija Siekkisestä. Haahtela on aina ihaillut Siekkistä kirjailijana, mutta kiinnostui hänestä vasta muutama vuosi Siekkisen kuoleman jälkeen. Romaanissa päähenkilö jäljittää Suomeen tullutta ranskalaismiestä, jonka oletetaan lähteneen tavoittamaan Siekkistä. Päähenkilö etsii tietoja Siekkisestä, matkustaa Kotkaan kävelemään Siekkisen jalanjälkiä ja yrittää päästä kirjailijan pään sisään.

Kirjaa lukiessa on vaikea tietää, mikä on faktaa ja mikä fiktiota. Tekstissä kuuluu Haahtelan ihailu Siekkistä kohtaan kirjailijana. Vaikka Haahtela esittääkin Siekkisen elämästä kaikenlaisia arvailuja, minusta sanat asetetaan kauniisti ja asiat jätetään avoimiksi niin, että kirjaa voi lukea loukkaantumatta. Kirjassa matkustetaan ja liikutaan paljon, mutta enemmän merkitystä on sillä, mitä päähenkilön pään sisällä liikkuu.

Haahtela kirjoittaa kaunista, pohdiskelevaa ja harkittua kieltä, ja tämän kielen ja kauniiden lauseiden takia kirja kannattaa lukea.

”…tunsin kuinka kirjoittaessani elämä kutistui ympäriltäni, katosi työhuoneen hämärään, iltoihin ja öihin, joiden suojassa tarinat kasvoivat.”

Zinaida Lindén: Nuorallatanssija

2010-02-25T10:19:00.002+02:00

Ruotsiksi kirjoittava Zinaida Lindén muutti Suomeen Leningradista vuonna 1991. Kymmenestä novellista koostuva kokoelma Nuorallatanssija käsitteleekin Lindénille tuttua aihetta eli vieraassa maassa ja kulttuurissa asumista ja uusiin tilanteisiin sopeutumista. Paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikissa kokoelman novelleissa minä-kertojana on Venäjältä Suomeen muuttanut nainen; ainoissa miehen näkökulmasta kerrotuissa tarinoissakin venäläiset naiset ovat mukana keskeisessä roolissa. Lindén kuvaa tarkkanäköisesti vierauden ja toiseuden tunnetta, oman paikan etsimistä ja identiteetin rakentamista. Hänen henkilönsä havainnoivat terävästi kulttuuri- ja käyttäytymiseroja. Erityisesti uusiin ihmisiin tutustuminen ja suhteiden luominen ovat novelleiden keskiössä.

Nuorallatanssija on tasapainoinen ja yhtenäinen kokonaisuus. Kirja oli mielestäni mielenkiintoista lukemista, jonka ulkopuolisen näkökulmasta kirjoitetut tarinat avaavat näkemään myös suomalaisuutta uudella tavalla.

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa

2010-02-10T19:04:00.002+02:00

Nigerialaisen naiskirjailijan teos sijoittuu 1960-luvun Nigeriaan. Alussa kertojana on Ugwu, joka on kotoisin pienestä kylästä, jossa hänen perheensä edelleen asuu savimajassa. Ugwu pääsee palvelijaksi yliopistossa opettavan Odenigbon talouteen. Kirjailija käyttää taitavasti hyväkseen Ugwua kuvatessaan nigerialaista sivistyneistöä ja osin yläluokkaakin. Ugwu tarkkailee hieman ihmetellen sivistyneistön omituisia tapoja.

Kirjan päähenkilöinä on myös valkoihoisia, esimerkiksi maassa pitkään asunut englantilainen Richard kokee itsensä nigerialaiseksi, ulkomailta tulevat toimittajat taas katsovat kaikkea ulkopuolelta ja yläpuoleltakin, arvostellen.

Kirjassa kuvataan Nigeriassa 1960-luvulla käytyä sotaa heimojen välillä. Mieleen tulee lähimenneisyydestä Ruandan sota, hutut ja tutsit, ja raakuudet eri heimoihin kuuluneiden välillä. Sodan kuvaus ja siviilien hätä pakolaisleireineen, tauteineen, sodassa kadonneiden ja kuolleiden etsimisineen ja nuorten miesten vieminen väkisin sotimaan on yleistettävissä mihin tahansa sotaa käyvään maahan. Biafran sota ja nälkää näkevien lasten kuvat lehdissä ovat varmasti jääneet kaikille sen ajan eläneille mieleen.

Afrikkalaisen arkielämän yksityiskohdat, asut, ruuat, pyykinpesu, siivous, juhlat, hautajaiset jne. kuvataan mieleen painuvasti. Kirjan kertojina ovatkin Ugwun lisäksi naiset, jotka yrittävät pärjätä sodan keskellä ja pyörittää arkea poikkeuksellisissa oloissa. Kirjaa voi lukea historian kirjana, mutta myös kuvauksena afrikkalaisesta elämäntavasta.

Maritta Lintunen: Heijastus

2010-01-23T18:45:00.001+02:00

Maritta Lintunen on minulle uusi tuttavuus. Hän on kirjoittanut aiemmin runoja ja novelleja. Viime vuonna ilmestynyt romaani Heijastus kertoo matemaattisesti lahjakkaasta Tuomaksesta. Tuomas on ylioppilaskirjoitusten jälkeen repäissyt itsensä irti despootti-isänsä rekkafirmasta, lähtenyt kotoa ja luonut uran matemaatikkona. Hintana on ollut ihmissuhteiden menetys.

Kertomukseen sotketaan rakkaussuhteita, kateutta ja kostoa pienen kylän verran. Melodramaattisen juonen käänteet ovat kuin suoraan Kauniista ja rohkeista. Lintusen kieli tekee kirjasta kuitenkin uskottavan ja luettavan, hän kuvaa henkilöitään sisältä päin. Oikeastaan kaikki kirjan henkilöt ovat jotenkin epäonnistuneet elämässään – vaikka ulkoisesti kaikki näyttää hyvältä, ihmiset ovat onnettomia ja eläneet vuosikausia salaten asioita läheisiltään.

Erikoiseksi kirjan rakenteen tekee se, että siinä liikutaan kolmella eri aikatasolla, nykyisyydessä, menneisyydessä ja tulevaisuudessa. Vasta aivan kirjan lopussa paljastuu, mistä aikatasosta kulloinkin on kyse.

Leena Parkkinen: Sinun jälkeesi, Max

2010-01-18T16:26:00.004+02:00

Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon vuoden 2009 parhaalle esikoisteokselle voittanut "Sinun jälkeesi, Max" kertoo siamilaisista kaksosista Maxista ja Isaacista. Saksassa syntyneet kaksoset viettävät liikkuvaa sirkuslaisen elämää maailmansotien välisen ajan Euroopassa ja kirja kuljettaa lukijaa heidän mukanaan ajassa ja paikassa. Matkallaan Max ja Isaac tapaavat mitä kummallisimpia ihmisiä, näkevät ja kokevat monenlaista sekä kuulevat ja kertovat tarinoita.

Max ja Isaac ovat kyljestä kiinni toisissaan, minkä vuoksi he ovat aina yhdessä. Luonteiltaan he ovat kuitenkin hyvin erilaiset: Max on fyysinen ja rohkea, Isaac puolestaan herkkä ja ajatteleva. Heidän on erilaisuudestaan huolimatta pystyttävä jakamaan keskenään käytännössä kaikki. Kirja kertoo myös veljesten keskinäisestä rakkaudesta ja luottamuksesta; jo pikkupojista alkaen heidän on täytynyt oppia ottamaan toisensa huomioon.

Mielestäni kirja on ennen kaikkea kertomus erilaisuudesta. Lähes kaikki Maxin ja Isaacin tapaamat henkilöt ovat jollain tavalla omituisia tai erikoisia, suurin osa jonkin fyysisen poikkeavuuden takia. Mutta myös ns. normaalit henkilöhahmot paljastuvat varsin erikoisiksi tyypeiksi. Kirja saa pohtimaan normaaliuden ja erilaisuuden rajoja sekä ihmisen tarvetta tulla hyväksytyksi.

Kirja oli mielenkiintoinen lukukokemus tulvillaan Euroopan ja Helsingin köyhyyttä ja värikkyyttä, poikkeuksellisia ihmiskohtaloita ja onnen etsintää – sekä suurta rakkautta.

Philippe Lechermeier: Kätketyt prinsessat

2009-12-09T18:51:00.001+02:00

Upea kuvakirja isoille ja pienille prinsessoille. Sillä prinsessat voivat olla pieniä ja pyöreitä, pitkiä ja laihoja tai mitä vain siltä väliltä. Prinsessat voivat laulaa, lukea, tanssia tai vaikkapa räpättää.

Esimerkkinä Prinsessa Ponneton, joka on ”Saamattomien kuninkaiden sukua. Joutilaisuus on heidän lakinsa, velttous mottonsa. Heidän vaakunassaan kuvataan höyhentyyny ja sanotaan: Hiljaa, täällä nukutaan. Tässä suvussa kruunun tilalla on yömyssy ja asuna vain yöpaita. Lepohetkien välit hän viettää rentoutuen maailman pehmeimpiin tyynyihin nojaillen.” Prinsessa Ponneton on samaa sukua kuin Prinsessa Ruusunen, joka nukkui sata vuotta.

Entäpä Prinsessa Muistitta. Hän unohtaa tapaamiset ja myöhästyy joka päivä bussista. Kun hän on menossa teatteriin, hän on viikon etuajassa tai kolme päivää jäljessä. Sukua Tuhkimolle, joka unohti kuunnella, koska kello lyö kaksitoista.

Kirjassa on myös käytännön opas mitä prinsessan tulee tietää, sekä testi, mikä prinsessa sinä olet.

Ulf Lundell: Säämies

2009-12-09T18:50:00.000+02:00

Ulf Lundell (s.1949) on ruotsalainen kulttuurivaikuttaja. Säveltäjä, lauluntekijä, muusikko, kuvataiteilija, runoilija ja suosittu romaanikirjailija.

Säämies kertoo menestyvästä, 58-vuotiaasta taidemaalari Georg Boellista, joka on vetäytynyt tilalleen maaseudun rauhaan. Naisystävä on Ranskassa ja välimatka on vaikuttanut etäännyttävästi suhteeseen. Säätilan ja luonnonilmiöiden tarkkailu, viinin lipittely sekä ruoanlaitto ja taidenäyttelyn valmistelu täyttävät hänen päivänsä.

Kaksi Georgin ikäistä miestä, rockmuusikko ja kirjailija, sekä kirjailijan 30 vuotta nuorempi tyttöystävä tupsahtavat kylään. Hyvää ruokaa ja runsaasti viiniä kuluu kesäillanvietossa. Miesvieraat lähtevät kävelemään päämäärättömästi omille teilleen. Nuori Sofia jää viikonlopuksi Georgin vieraaksi. Toisaalta rannalla tapaamansa kaunis keski-ikäinen nainen on ajatuksissa.

Säämies on mieskirja. Pohdintaa ikääntymisestä, luovuudesta, rakkaudesta.

Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti

2009-12-04T11:16:00.003+02:00

Claes Andersson on kirjoittanut pienen muistelmakirjan, jossa hän käy läpi elämäänsä lapsuudesta lähtien. Mukaan mahtuvat politiikan vuodet, mutta mielenkiintoista on lukea ajoista, jolloin Andersson toimi psykiatrina, oli mukana Lilla Teaternin toiminnassa, miten hän opiskeli itse jazz-muusikoksi. Kirja ei etene mitenkään kronologisesti vaan Andersson kertoilee asioista vapaasti. Tilaa saa perhe ja ystävät, jalkapallo ja kirjallisuus. Andersson kirjoittaa virkistävän suoraan asioista eikä kaunistele.

Kirjan lopussa Andersson pohtii elämää, kuolemaa ja vanhenemista (Kun kirjoitan tätä en ole vielä kuollut...). Sitä miten kuolema on osa elämää: "Elämä ilman kuolemaa on typistettyä elämää." Ja vaikka vanhuuden kremppoja tulee ja asioita ei jaksa enää, Andersson on elämästään kiitollinen ja "enemmän hereillä kuin koskaan".

Siri Hustvedt: Lumous

2009-11-23T10:44:00.001+02:00

Siri Hustvedtin Lumous on ilmestynyt jo 1996, mutta käännetty vasta nyt suomeksi ilmeisesti aiempien kirjojen (Kaikki mitä rakastin (2007) ja Amerikkalainen elegia (2008) hyvän menestyksen innoittamana. Kirjailijan kehitys on nähtävissä, kun tuotannon lukee tässä suomennosjärjestyksessä. Tämäkin Hustvedtin kirja on toki hyvä, mutta aiemmat ovat monimuotoisempia ja syvällisempiä.

Lumous tapahtuu amerikkalaisessa pikkukaupungissa ja on oikeastaan nuoren tytön kasvutarina. Päähenkilö 19-vuotias Lily Dahl käy töissä kahvilassa, jonka yläkerrassa hän myös asuu. Lily tutustuu ja rakastuu – lumoutuu - vastapäiseen hotelliin New Yorkista muuttaneeseen itseään vanhempaan taiteilijaan ja hylkää poikaystävänsä uuden ihastuksensa vuoksi. Lily myös ystävystyy naapurin vanhan rouvan kanssa, joka avustaa häntä Shakespearen Kesäyön unelman harjoituksissa, jonka paikallinen harrastajaryhmä on päättänyt esittää. Lily haaveilee suuresta maailmasta ja näyttelijän urasta sekä ihailee Marilyn Monroeta. Eli kyseessä on siis vanha tuttu tarina pikkukaupungin tytöstä.

Näiden kahden henkilön lisäksi Lilyn elämään vaikuttaa myös outo Martin, jonka hän on tuntenut jo lapsuudestaan saakka. Martinin kummallinen käytös ja tekemiset, joista Lily yrittää ottaa selvää tuovat kirjaan loppuvaiheessa jopa hieman jännitystä.

Edellä mainittujen keskeisten henkilöiden lisäksi mukana on joukko mitä erilaisimpia persoonallisuuksia, kuten tällaiseen syrjäiseen pikkukaupunkiin kuuluu. Nämä henkilöt ovatkin ehkä kirjan parasta antia.

Kirja on siis mukava, muttei erityisen vaikuttava lukukokemus, kuten Kaikki mitä rakastin oli, mistä pidin erittäin paljon.

Jhumpa Lahiri: Tuore maa

2009-11-19T18:26:00.006+02:00

Jhumpa Lahirilta on suomennettu 2 novellikokoelmaa ja yksi romaani. Lahirin ensimmäinen novellikokoelma Tämä siunattu koti sai Pulitzer-palkinnon ja myös muita Lahirin kirjoja on palkittu. Tuore maa on ollut Yhdysvalloissa myös myyntimenestys: se oli myydyimpien kirjojen listaykkösenä viikkotolkulla.

Jhumpa Lahiri on syntynyt Englannissa, mutta hänellä on intialaiset sukujuuret - tai bengalilaiset, niinkuin hän itse kirjoittaa. Lahiri kirjoittaa intialaisista Amerikassa, eri sukupolvien siirtolaisista, maahanmuuttajista ja heidän sopeutumisestaan vieraaseen kulttuuriin. Lahiri kirjoittaa pienistä arjen asioista selkeällä ja ymmärrettävällä kielellä: Lahirin kirjoista on turha etsiä korulauseita tai aforismeja. Novelleissa kerrotaan puhumisen vaikeudesta ja siitä miten ollaan toisen kanssa isänä ja tyttärenä, vaimona ja miehenä, äitinsä poikana jne.

Tarinakokoelman 3 viimeistä kertomusta kertovat Hemasta ja Kaushikista näkökulmaa vaihdellen ja myös kertojan ääntä vaihdellen. Alussa Hema kertoo Kaushikille - sinulle -, keskimmäisessä tarinassa on minä-kertoja ja viimeisessä ulkopuolinen kertoja. Kolmesta tarinasta olisi jo saanut rakennettua romaaninkin.

Eniten Lahirin kirjoissa viehättää erilaisen kulttuurin kuvaus ja pienet asiat, joilla hän kuvaa ihmisten välisiä suhteita. Siirtolaisuuteen liittyvät sopeutumisvaikeudet ovat yleistettävissä mihin tahansa, vaikka Suomeen.

Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin

2009-10-26T07:45:00.003+02:00

Finlandia-voittaja Kjell Westö ei petä nytkään eikä päästä lukijaa vähällä. Järkälemäinen romaani Älä käy yöhön yksin jatkaa Westön Helsinki-teemaa, joka alkoi romaanissa Leijat Helsingin yllä ja jatkui kirjoissa Isän nimeen ja Missä kuljimme kerran. Uusimman romaanin aikajänne ulottuu sotavuosista tähän päivään, kirjan henkilöinä on viiden sukupolven ihmisiä, Helsinkiä kuvataan sekä kantakaupungin että kuvitellun Männistön esikaupungin kautta. Kirjassa liikutaan myös Tukholmassa ja Gotlannissa. Westö kertoo suomenruotsalaisista työläisistä sekä paremmista perheistä, vasemmistolaisesta ja oikeistolaisesta politiikasta sekä yhteiskunnan muuttumisesta, Kekkosen ajasta, EU-Suomesta... Kirjassa kulkee mukana populäärimusiikki - ulkolaiset huippumuusikot omilla nimillään, mutta suomalaiset keksittyinä hahmoina. Jotakin tuttua näissä keksityissäkin kuitenkin on...Westö on tehnyt valtavasti taustatyötä ja se näkyy kirjassa.

Kuuteensataan sivuun mahtuu hirveästi asiaa. Kuitenkin juonen kuljetus ja päähenkilöt ovat tarkkaan harkittuja. Kirjaa kantaa 3 päähenkilöä, 3 nuorta, jotka kirjan alkupuolella perustavat lauluyhtyeen ja levyttävät kappaleen nimeltä Älä käy yöhön yksin. Näiden kolmen päähenkilön elämää seurataan tiiviisti kirjan alkupuolella ulkopuolisen kertojan silmin. Kirjan puolivälissä kertojaksi vaihtuu Frank Loman, toimittaja, jonka yhteys romaanin alkuosan henkilöihin rakennetaan vähitellen. Ja vasta aivan kirjan lopussa paljastuu viimeinen, ratkaiseva yhteys, jolla sidotaan alku ja loppu yhteen.

Onneksi Finlandia-palkinto ei sotkenut Westön elämää pahasti ja hän pystyi jatkamaan kirjoittamista entiseen tapaansa. Älä käy yöhön yksin on suuren luokan eeppinen kertomus, joka ei päästä vähällä, mutta myös palkitsee lukijansa. Kirjan henkilöt ja helsinkiläiset maisemat jäävät lukijan mieleen elämään omaa elämäänsä pitkäksi aikaa.

Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä

2009-10-19T15:43:00.004+03:00

Sirpa Kähkönen jatkaa palkittua ja kiitosta saanutta Kuopio-sarjaansa kirjalla, jonka tapahtumat sijoittuvat taas yhteen päivään, 9.6.1942. Tapaamme edellisistä kirjoista tuttuja henkilöitä ja jokunen uusikin tuttavuus on mukana. Kähkösen kerronta imaisee taas mukaansa. Tällä kertaa liikutaan Ravintola Tatrassa valmistelemassa syntymäpäiväjuhlia, toisaalla seurataan nuorten naisten aikuistumista ja seurustelua saksalaisten sotilaiden kanssa. Juho Tiihonen on innostunut kasveista ja etsii Puijon metsistä orkideaa. Mukana kirjassa on myös belgialainen naisreportteri, joka katselee ulkopuolisena kuopiolaista elämänmenoa.

Sirpa Kähkönen kertoi vieraillessaan kirjastossa Aleksis Kiven päivänä, että alunperin kirjasarjasta piti tulla 3-osainen ja sen piti päättyä 1960-luvulle. Nyt Kähkönen on kirjoittanut viisi kirjaa, joiden tapahtumista suurin osa sijoittuu sotavuosiin. 1960-luvulle on vielä pitkä matka, mutta se ei haittaa lukijaa. On mukavaa seurata, miten tuttujen henkilöiden persoonat syvenevät kirja kirjalta. Jotkut henkilöt tuodaan lähikuvaan toisten jäädessä taaemmalle. Sen lisäksi, että Kähkönen kertoo oman sukunsa tarinaa, hän kertoo myös kuopiolaista sota-ajan historiaa. Vaikka kirjailija on tutkinut sota-ajan tapahtumia Kuopiossa, kaikki ei selviä; venäläisten sotavankien kuoleminen pilkkukuumeeseen jäi kirjailijallekin arvoitukseksi. Ja hävittiinkö sota sen takia, että Mannerheim pyysi Hitleriä lykkäämään hyökkäystä Neuvostoliittoon, jotta suomalaiset maanviljelijät saisivat kevätkylvöt tehtyä...

Jayne Anne Phillips: Kiuru ja Termiitti

2009-08-24T14:19:00.004+03:00

Jayne Anne Phillips julkaisee kirjoja harvakseltaan, edellinen suomennettu teos on ilmestynyt vuonna 2000. Kirjojen laadun takeena on niiden julkaiseminen Tammen Keltaisessa kirjastossa.

Kiuru ja Termiitti ovat sisarukset, heillä on sama äiti, mutta eri isä. Sisarukset ovat eläneet tätinsä hoivissa koko sen elämänsä, jonka muistavat. Termiitti on vaikeasti kehitysvammainen poika, josta isosisko Kiuru ja täti pitävät hyvää huolta. Sisarusten välillä on erityisen vahva side, ja Kiuru ymmärtää paljolti Termiitin ajatuksia ja mielitekoja, vaikka Termiitti ei niitä puheella pystykään ilmaisemaan. Erityisen hienosti Phillips kuvaa sitä, mitä Termiitin pään sisällä liikkuu. Termiitti on mieltynyt juniin ja niistä lähteviin ääniin, hän kuuntelee radiota ja huiskuttaa sinistä kangassuikaletta, joka tuottaa pojalle erityistä mielihyvää.

Sisarusten maailmaan limitettynä kulkee toinen juoni, jossa kerrotaan Termiitin isän viimeisistä hetkistä Korean sodassa. Korpraali Robert Leavitt kuolee omien tulitukseen evakuoidessaan siviilejä sodan jaloista.

Kirjan aikana Kiurulle selviää hänen omasta elämästään asioita, joita on peitelty pitkään. Kuka hänen isänsä on, millainen hänen äitinsä oli, miksi he ovat koko ikänsä olleet tätinsä luona. Vaikka he muodostavat jokseenkin erikoisen perheen, ihmisten välisiä suhteita kuvataan lämpimästi. He pitävät toisistaan huolta, vaikka päälle päin monet asiat näyttäytyvät vaikeina ja kummallisina. Kirjan loppuratkaisuna on mahtava tulva, jonka seurauksena Kiurun ja Termiitin elämä muuttuu.

Kirjan kieli on hienoa, jossa kuvataan ihmisten ajatuksia ja mielen liikkeitä, aistein koettavia asioita ja luonnon myllerryksiä. Kirjan on suomentanut hienosti Kersti Juva.

Osmo Soininvaara: Fillarilla Nizzaan

2009-08-12T19:25:00.002+03:00

En tiennyt aiemmin, että Osmo Soininvaara on myös innokas pyöräilijä. Hän on kiertänyt Euroopassa useaan otteeseen erilaisia pyöräreissuja ja tietysti myös Suomessa. Ajatus pyöräilemisestä Helsingistä Nizzaan kesällä 2007 syntyi, kun Soininvaaran ystävä tarjosi Nizzassa sijaitsevaa asuntoaan lainaksi kesäksi. Soininvaara alkoi miettiä, olisiko Nizzaan mahdollista ajaa polkupyörällä. Aikaa oli loman verran eli noin 30 päivää toukokuussa 2007. Matkasta suoriutuminen tuossa ajassa edellyttää aika hurjia päivämatkoja ja Soininvaara ajoikin keskimäärin 150 km päivässä. Kaikki varusteet kulkivat selkärepussa, koska Soininvaaran kilpapyörässä ei ollut tarakkaa eikä pyörälaukkuja niin ollen saanut kiinni mihinkään.

Matkareitti kulki Via Balticaa Puolaan, sieltä Slovakian ja Itävallan kautta Italiaan. Lyhyesti hän poikkesi myös Saksassa ja Sveitsissä. Matkan aikana Soininvaara kirjoitti Hesariin blogia ja kertoi matkansa vaiheista. Blogia luettiin aikanaan paljon ja Soininvaara sai vinkkejäkin matkansa aikana bloginsa lukijoilta.

Kirja etenee päiväkirjana matkaetapista toiseen. Mukana on päivämatkojen pituudet, reitit ja kommentit majoituksista, joita Soininvaara varasi sitä mukaa kun matka eteni. Päiväkirjaan sisältyy myös pohdiskeluja kulloisenkin maan yhteiskunnallisesta tilanteesta, maanviljelyksestä, liikennejärjestelyistä ym. Näitäkin pohdintoja on mukava lukea.

Soininvaara kirjoittaa sujuvasti ja mielenkiintoisesti. Matka ilmeisesti on ollut aikamoinen seikkailu kokeneellekin pyöräilijälle. Minussa se herätti innostuksen ja halun lähteä joskus tutustumaan Tonavan rantaa seurailevaan pyöräilyreittiin, jota Soininvaarakin osan matkaa ajoi. Ei toki 100 kilometrin päivämatkoina vaan 40-50 km kerrallaan, nautiskellen...

Blogi löytyy vieläkin netistä osoitteesta http://blogit.hs.fi/soininvaara/

John Irving: Kunnes löydän sinut

2009-08-07T10:59:00.003+03:00

John Irvingin uusin, kuitenkin jo vuonna 2006 suomeksi ilmestynyt kirja, jossa etsitään kadonnutta isää. Etsintämatkat ulottuvat mm. Pohjoismaiden pääkaupunkeihin, myös Helsinkiin Ensin miestä etsivät äiti ja poika yhdessä ja myöhemmin kirjan päähenkilöksi muodostuva poika Jack Burns aikuisena vielä yksin, tehden saman matkan ja asuen jopa samoissa hotelleissa kuin aiemmin äitinsä kanssa. Jack muistelee aikaisempaa matkaa ja tavattuaan uudelleen nelivuotiaana tapaamansa ihmiset, huomaa etteivät vanhat lapsuuden muistot ja äidin kertomukset pidäkään aina yhtä totuuden kanssa.

Kirja on täynnä omaperäisiä henkilöitä erikoisine ammatteineen ja kohtaloineen. Eikä näyttelijänä menestyvän Jackin omakaan elämä kulje aivan tavanomaisia polkuja. Mm. Jackin äiti on tatuoija, joka töillään rahoittaa ensimmäisen etsintämatkan Jackin ollessa lapsi. Tatuoinneilla on muutenkin merkittävä osansa varsinkin Jackin isän kohdalla.

Teos on taattua ja tuttua Irvingin tuotantoa eli mikäli on pitänyt kirjailijan aiemmista kirjoista voi tähänkin tarttua epäröimättä eikä tule pettymään. Runsaasti yli 800-sivuinen tarina ei missään vaiheessa tunnu pitkästyttävältä vaan juonen joskus yllättävätkin käänteet pitävät kyllä lukijan pihdeissään.

Mirjami Hietala: Valkoiset lautalattiat

2009-05-25T15:58:00.003+03:00

Mirjami Hietala on kuusikymppinen oululainen psykoterapeutti ja kirjailija. Valkoiset lautalattiat on päiväkirjamainen kertomus vuodesta, jolloin kertoja muuttaa hänelle varta vasten suunniteltuun ja remontoituun taloon. Samalla kertoja muuttaa poikansa perheen naapuriksi.

Kirjassa kertoja käy läpi taloremontin ja sen suunnittelun vaiheita yksityiskohtaisesti. Rautakaupoissa mietitään vessanpytyn muotoja ja hanojen malleja moneen kertaan. Toisaalta uusi elämä pojan naapurina ja pojantytär Ellin kanssa tuo erilaista miettimisen ja ilon aihetta. Vaikka monien yksityiskohtien vatkaaminen saattaa tuntua puuduttavalta, teksti ja ajatukset tuntuivat kuitenkin tutuilta. Päiväkirjamerkintöjen lomaan on soviteltu tekstipätkiä kirjoittajan omasta lapsuudesta, ja sitä kautta ajatukset kiertävät kirjoittajan omaan lapsuuteen, suhteeseen omaan äitiin ja isään.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu - se tuli luettua melkein yhdellä kertaa. Keski-ikäisen naisen elämä tuntui kovasti tutulta, ystävyys kirjojen kanssa ja kauneuden kaipuukin oli tuttua. Muuton yhteydessä mennyttä elämää sopii tarkastella ja tehdä inventaariota siinäkin suhteessa.

Esko-Pekka Tiitinen: Villapäät

2009-02-19T15:11:00.001+02:00

Villapäät-kirjan minä eli mie-kertoja on 15-vuotias Timppa, ihan tavallinen hölösuu. Hänen pulinalleen tulee eri paikkakunnalle muuton jälkeen uusi tarkoitus, kun koulun musiikinopettaja työntää pojan käteen kitaran ja käskee improvisoida.

Tähän asti omasta murteestaan ylpeä Timppa ei ole osannut puhua kuin muut, mutta nyt hän riimittelee kuin paraskin Väinämöinen. Pian porukka vyöryttää laulujen sanoja, ja ennen kuin Timppa on saanut yhtäkään laulua valmiiksi, hänellä on kasassa bändi. Kaiken lisäksi bändi on lupautunut keikalle SPR:n konserttiin. Monen mutkan jälkeen bändin nimeksi tulee Villapäät, koska sen persoonalliseen tyyliin kuuluu soittaa villasukat päässä. Villapäissä soittaa neljä poikaa ja yksi tyttö, Teija.

Musikaalin synnytysvaiheessa yhtye tutustuu Punaisen Ristin perusperiaatteisiin tarkemmin. Niistä laulujen sanat saavat aiheensa: sota, orpous ja jokaiselle kuuluva ihmisarvo. Bänditouhun myllerryksessä orastaa myös Timpan ja Teijan rakkaustarina. Rakkautta koetellaan tosi paljon silloin, kun bändin kulttimaine kihahtaa Timpalle villapipoon ja kaikki uhkaa mennä pipariksi. Onneksi ystäväporukalla on voimaa palauttaa sankari jälleen maanpinnalle.

Villapäät-kirjan tunnelma tihenee koko ajan kohti tarinan loppuhuipennusta eli SPR-konserttia. Kirjan nuoret ovat sympaattinen porukka, jota maailman hätä ei jätä kylmäksi. He osoittavat, että kuka tahansa voi auttaa, jos vain panee itsensä likoon. Taidot tulevat sitten perässä – jos tulevat.

Anne B. Ragde: Berliininpoppelit

2009-02-17T15:49:00.002+02:00

Kun Anna Neshov joulun kynnyksellä saa sydänkohtauksen ja vaipuu koomaan, hänen kolme poikaansa joutuvat arvioimaan elämänsä ja keskinäiset suhteensa uudestaan. Veljeksistä nuorin, Erlend toimii suosittuna sisustussuunnitttelijana Kööpenhaminassa. Keskimmäisellä, Margidolla on pieni hautaustoimisto ja veljeksistä vanhin, Tor hoitaa kotitilaa Trondheimin lähellä. Veljekset eivät ole nähneet toisiaan vuosikausiin. Tor on ainoa jolla on lapsia, tytär Torunn lyhyestä, armeija-aikaisesta suhteesta. Hän on tavannut Oslossa asuvan aikuisen tyttärensä vain kerran. Nyt Tor kuitenkin haluaa että tytärkin saapuisi katsomaan isoäitiään ennen tämän poismenoa.

Kahdenkymmenen vuoden jälkeen veljekset tapaavat äitinsä kuolinvuoteen ympärillä. Asetelma saa väistämättä aikaan tunteenpurkauksia. Heidän on myös pakko kohdata toistensa erilaisuus - sikatilan arki törmää kööpenhaminalaiseen homokulttuuriin!

Teos oli Norjassa valtava menestys. Kirjan seuraavat osat ovat Erakkoravut (ilmestynyt 2008) ja Vihreälle niitylle (ilmestyy 2009).

Annika Luther: Kirje maan ääriin

2009-02-01T00:16:00.003+02:00

Kuka on Annika Luther? Biologian opettaja, joka on kirjoittanut 4 nuorten romaania ruotsiksi, viimeisin niistä on suomennettu ja se pääsi heti Finlandia-junior -ehdokkaaksi.

Kirje maan ääriin kertoo 15-vuotiaitten Viktorin ja Jesperin kesästä. Pojat ovat päässeet kesätöihin luonnontieteeelliseen museoon. Kirja on kirjoitettu Viktorin näkökulmasta, joka on pojista ujompi, lihavampi ja jota Jesper on aina suojellut. Kesä on pojille kasvun aikaa, mikä on kuvattu jännittävän tapahtumakulun kautta.

Lutherin kerronta imaisee mukaansa. Juoni ja sen eri käänteet on kuvattu uskottavasti. Lutherin kerronta toi mieleeni Philip Pullmanin Kultaisen kompassin, vaikka luonnontieteellisessä museossa ei mitään yliluonnollista tapahtunutkaan. Tytöillä, liito-oravilla ja täytetyillä susilla on oma merkittävä roolinsa...

Katri Lipson: Kosmonautti

2009-02-01T00:01:00.002+02:00

Esikoisteos, joka pääsi Finlandia-palkintoehdokkaaksi! Enkä ihmettele, enää.

Lipson kirjoittaa venäläisistä (tai neuvostoliittolaisista) pojista lämmöllä, kuin uiden venäläiseen sieluun. Pojat asuvat, käyvät koulua ja haaveilevat tulevaisuudesta Murmanskissa. Lumihangessa, kylmän tähtitaivaan alla, ujo Serjosa haaveilee kosmonautin urasta ja pääsee valtakunnallisen televisiodokumentin ihailluksi kohteeksi. Serjosan koviskaveri, Sasa, pitää Serjosasta huolta omalla tavallaan.

Poikien unelmien kohteena - kosmonauttien rinnalla - on koulun kiusattu punatukkainen musiikinopettaja, Svetlana, joka soittaa Tsaikovskin pateettista sinfoniaa oppitunnista toiseen...

Pojista ei tullut kosmonautteja, mutta miksei? Tarinan surumielinen vodkanmakuinen sävy säilyy loppuun saakka.

Baricco, Alessandro: Verta vuodattamatta (Senza sangue)

2009-01-16T10:44:00.002+02:00

Italialainen Alessandro Baricco on kirjoittanut pienen helmen.

On ollut sota, jossa omat ovat tappaneet omia, kiduttaneet ja raiskanneet. Maakuoppaan piiloutunut pieni tyttö jää henkiin kun nuori poika ei enää kykene veritekoihin.

Monia vuosia myöhemmin, vanhuuden kynnyksellä, tyttö ja hänet säästänyt poika kohtaavat. Vanhalla naisella on kaksi tietä, voiko armahtaa ja antaa anteeksi vai vihata ja kostaa.

Vahvasti ihmisyyden eri puolista kirjoitettu kirja.

Rosnay, Tatiana de: Avain (Sarah's key)

2009-01-07T14:05:00.002+02:00

Avain on ranskalais-englantilais-venäläisen Tatiana de Rosnayn ensimmäinen suomennettu teos.

Heinäkuussa 1942 Ranskan poliisi kokoaa pariisilaiselle d'Hiverin pyöräilystadionille runsaat 13 000 juutalaista, suurin osa naisia ja lapsia. 10-vuotias Sarah on piilottanut pikkuveljensä lukittuun komeroon ennen kuin hänet viedään stadionille vanhempiensa kanssa. Sarah on epätoivoinen, hänen on päästävä avaamaan ovi.

Kuusikymmentä vuotta myöhemmin, d'Hiverin vuosipäivänä, Julia Jarmond ryhtyy tekemään juttua lehteen juutalaisten pakkosiirroista. Julia törmää puhumattomuuteen, sodan aikaisia tapahtumia ei ole sopivaa muistella. Kuinka menneisyys voi vaikuttaa vuosien kuluttua ihmisten elämään?

Toisen maailmansodan Ranskan historiaa

Auster Paul: Sattumuksia Brooklynissä

2008-12-05T11:43:00.002+02:00

Paul Auster on loistava kertoja! Kirjan alkuasetelma - eläkkeelle jäävä 60-vuotias henkivakuutusasiamies - ei hirveästi innosta ottamaan kirjaa käteensä ja aloittamaan lukemista. Mutta Auster pyörittää tätä vakuutusmiestä uskomattomien juonenkäänteiden ja tapahtumien kautta niin, ettei perässä meinaa pysyä. Välillä täytyy lukemisen lomassa pysähtyä toteamaan, että miten joku voi keksiä tällaista! Ja kaikki on kuitenkin aivan loogista ja johdonmukaista. Ja hyvin kirjoitettua.

Auster on suosikkikirjailijoitani, mutta välillä tietysti joku kirja ei niin sykähdytä. Tämä oli taas kuitenkin mukava lukukokemus. Suosittelen!

Zusak Markus: Kirjavaras

2008-12-05T11:36:00.002+02:00

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Saksaan toisen maailmansodan aikana. Tapahtumien päähenkilönä on 9-vuotias Liesel-tyttö. Kirjassa kertojana toimii kuolema, mutta ei mitenkään kammottavana hahmona, vaan pikemminkin lempeänä ja ymmärtäväisenä tilanteiden seuraajana.

Sodan arkea kuvataan lasten ja tavallisen perheen näkökulmasta koskettavasti ja lämmöllä. Ja kirjavarkaana toimii siis Liesel, joka oppii lukemaan, mutta kirjat ovat kiven alla. Lukeminen on perheessä terapiaa ja lämpimän yhdessäolon muoto öisin, kun ei saa unta.

Harjanne Maikki: Ilmaiset monot

2008-12-05T11:32:00.002+02:00

Minttu-kirjojen äiti Maikki Harjanne kertoo lapsuudestaan Kymenlaaksossa. Harjanteen isä kuoli sodassa ja Maikki eli lapsuutensa äitinsä kanssa tehtaan varjossa, Alvar Aallon piirtämässä talossa, Inkeroisissa. Sieltä Harjanne lähti opiskelemaan Helsingiin kuvaamataidon opettajaksi.

Kirja muodostuu lyhyistä tarinoista ja sattumuksista, jotka on kerrottu lämpimästi ja huumorilla maustettuina. Varsinainen Peppi Pitkätossu tämä Maikki!

Alsanea Rajaa: Riadin tytöt

2008-12-05T10:57:00.005+02:00

Sinkkuelämää Saudi-Arabiassa. Nuori arabikirjailijatar Rajaa Alsanea kirjoitti alunperin kirjansa nettiin päiväkirjamuodossa. Teksteissä kuvattiin neljän nuoren naisen elämää: poikaystäviä, avioliittoja, opiskelua, vapaa-ajanviettoa. Nettipäiväkirja herätti kohua arabimaailmassa ja kerran viikossa nettiin ilmestyvää uutta kirjoitusta odotettiin jännityksellä.

Sinkkuelämää-tyyppisen kerronnan lisäksi kirja kertoo todenmukaisesti naisten arkipäivästä Saudi-Arabiassa. Naisten elämää säätelevät monet vanhat tavat ja perinteet, jotka rajoittavat naisten liikkumista, opiskelua, ammatinharjoittamista ja ylipäätään kaikenlaista kanssakäymistä ihmisten kanssa. Terveellinen ja avartava lukukokemus puettuna viihteen muotoon.

Picoult Jodi: Yhdeksäntoista minuuttia

2008-07-23T14:50:00.002+03:00

”He sen aloittivat” sanoo seitsemäntoistavuotias Peter kuiskaten Patrick Ducharmelle, poliisille joka on hänet pidättänyt. Peter on yhdeksässätoista minuutissa pysäyttänyt pikkukaupunki Sterlingin elämän. Kukaan ei ymmärrä hiljaisen lukiolaispojan järjetöntä väkivaltaa.

Rinnakkain kuljetaan kahta tarinaa, tutkimusta miksi Peter on tehnyt tämän teon, ja toisaalla palataan ajassa taaksepäin, mitkä tapahtumat vuosien varrella on johtanut hetkeen jolloin Peter tarttuu aseeseen. Pala palalta asetelma murenee, kuka onkaan syyllinen, kuka syytön?

Kirja on ajankohtainen kuvaus tämän ajan nuorison pahoinvoinnista. Sinun täytyy olla juuri oikeanlainen kuuluaksesi joukkoon, menestyviin. Älä näytä oikeaa minääsi kenellekään. Jos itket, itke sisäänpäin. Älä ole herkkä, ole cool. Älä valita opettajille, kerjäät vain itsellesi hankaluuksia. Älä luota keneenkään, jokainen ajaa vain omaa etuaan.

Liisa Puonti

Valtonen Jussi: Siipien kantamat

2008-06-10T13:45:00.001+03:00

Päähenkilönä keski-ikäinen äidinkielenopettaja Juhani, joka ihastuu luokalleen tulevaan lahjakkaaseen lukiolaistyttöön. He keskustelevat kirjoista, suomen kielestä ja elokuvista. Marianne tuo luettavakseen kirjoittamiaan novelleja ja he alkavat tapailla myös vapaa-ajalla. Suhde syvenee, mutta mm. ikäeron aiheuttamat ristiriidat saavat Juhanin pohtimaan suhteen mielekkyyttä.
Paitsi ihmissuhdekuvaus, kirja on myös kertomus koulumaailmasta ja sen byrokratiasta. Sujuvasti kirjoitettu kirjallisuusväritteinen romaani.

Nousiainen Miika: Vadelmavenepakolainen

2008-06-10T13:43:00.001+03:00

Ensimmäinen matka kuusivuotiaana Ruotsiin ja laivalla ostetut vadelmavenekaramellit antoivat Mikko Virtaselle varmuuden: hän haluaa olla ruotsalainen. Ruotsissa kaikki on hänen mielestään paremmin kuin kotikaupungissa Kouvolassa, jossa hän lapsena vaatii mm. ruotsinkielistä palvelua kaupoissa ja kielen opetuksen aseman parantamista kouluissa. Toive kaikkien kotikadun talojen maalaaminen Taalainmaasta tutulla talojen punavärillä ei sekään toteutunut. Ruotsin viranomaisten torjuttua lukuisat kansalaisuusanomukset, Mikko aloittaa aikuisena monimutkaisen suunnitelman avulla toteuttaa toivettaan olla täysivaltainen Ruotsissa asuva maan kansalainen.

Lewycka Marina: Traktorien lyhythistoria ukrainaksi

2008-06-10T13:42:00.001+03:00

Englantilainen eläkeläismies hullaantuu itseään huomattavasti nuorempaan ukrainalaiseen botticellilaisen uhkeaan peroksidiblondiin. Itsekin alkujaan Ukrainasta lähtöisin oleva Nikolai haluaa pelastaa Valentinan poikineen reaalisosialismin ja Ukrainan kauhuilta. Mentyään naimisiin tytärten vastustuksesta huolimatta, Nikolai joutuu lopulta huomaamaan ettei Valentina ehkä tuokaan hänelle sitä vanhuuden turvaa eikä niitä henkeviä keskusteluja, joita hän kuvitteli saavansa.

Alakoski Susanna: Sikalat

2008-06-09T13:56:00.003+03:00

Suomalaisen siirtolaisperheen tarina 1960-70-luvun Ruotsissa. Asutaan Fridhem -nimisessä lähiössä Ystadissa, jota paikalliset kutsuvat nimellä Svinalängorna eli Sikalat. Viisihenkinen perhe muuttaa uuteen asuntoon ja isälläkin on töitä. Vähitellen vanhemmat alkavat juoda yhä enemmän ja ryyppyputken tulevat aina vain pidemmiksi. Elämä kurjistuu rahojen mennessä Systembolagetiin tai viinatrokareille.
Kirja on perheen vanhemman lapsen Leenan selviytymistarina. Hän yrittää suojella äitiä ja pikkuveljeä isältä ja eläimiä molemmilta sekä hakee apua sosiaaliviranomaisilta. Ystävät, menestyminen koulussa ja uimarina kantavat kuitenkin elämää eteenpäin kaikkien vaikeuksien keskellä. Kamaluuksista huolimatta tarina on kuitenkin elämänmyönteinen ja toiveikas. Kirja on saanut Ruotsissa August-palkinnon.

Hawes Annie: Calabrian perintö

2008-06-09T13:56:00.001+03:00

Englantilaisen Annie Hawesin kolmas elämästään ja kokemuksistaan Italiassa kertova kirja. Kahdessa ensimmäisessä Annie kunnostaa vanhaa taloaan ja tutustuu paikallisiin tapoihin. Tässä kolmannessa lähdetään poikaystävän perheenjäsenten kanssa tutustumaan eteläiseen Italiaan, josta miehen perhe on alun perin lähtöisin. Annie saa vihdoin mahdollisuuden muodostaa omat näkemyksensä Calabriasta ja Italian maakuntien eroista. Lämminhenkinen kuvaus italialaisesta elämästä, ihmisistä ja herkullisista ruoista.

Hustvet Siri: Kaikki mitä rakastin

2008-05-27T15:05:00.005+03:00

Kuvaus kahden perheen pitkäaikaisesta ystävyydestä sekä New Yorkin taidemaailmasta. Kirjan kertojaminä taidehistorioitsija Leo on naimisissa yliopistossa kirjallisuutta opettavan Erican kanssa, taiteilija Bill puolestaan runoilevan Lucillen. Taustalla on alussa myös Billin malli Violet, jonka kanssa Bill myöhemmin avioituu. Perheiden elämät kietoutuvat toisiinsa. Arkea siivittävät keskustelut mm. taiteesta ja kirjallisuudesta, yhteiset kesälomat maaseudulla sekä perheiden melkein yhtä aikaa syntyneet pojat. Kaiken katkaisee kuitenkin tarinan käännekohdaksi muodostuva järkyttävä tragedia.
Kirja on kuvaus pitkistä ihmissuhteista ja mitä niille tapahtuu kun kaikenlaista odottamatonta tapahtuu matkan varrella. Kirjassa pohditaan siis kuinka hyvin me itse asiassa tunnemme edes läheiset ystävämme. Näemmekö heissä vain sen minkä haluamme nähdä? Eli kuten kirjan alkuperäinen nimikin kysyy "mitä minä rakastin"?

Joncour Serge: Tukalia tilanteita

2008-05-26T15:15:00.002+03:00

Novellikokoelma nimensä mukaisesti tukalista ja noloista arkipäivän tilanteista, joihin kuka hyvänsä voi joutua. Kirjailija kehittää arkipäiväisistä sattumuksista mukavia pikku tarinoita, jotka sijoittuvat mm. ravintolaan, hissiin, kadulle ja rautatieasemalle. Novellit ovat erittäin lyhyitä. Pieneen kirjaan niitä mahtuukin jopa 44 kappaletta.