Siri Hustvedtilta on julkaistu aiemmin kirjat Amerikkalainen elegia ja Kaikki mitä rakastin. Nyt suomennettu Lumous on alunperin julkaistu jo vuonna 1996.
Kirja kertoo nuoresta Lily Dahlista ,joka elää yksin, ilman perhettä pienessä amerikkalaisessa kylässä. Lily aikuistuu ja itsenäistyy tarinan aikana. Perheenjäsenen tai ystävän hän löytää naapuristaan, myös yksin asuvasta, vanhasta ja viisaasta Mabelista.
Kirjassa on vahvoja fantasiamaisia piirteitä, yliluonnollisia tapahtumia, joista osa selittyy tarinan edetessä, osa ei. Ja onneksi kaikkea ei selitetä, kirja jää mukavasti askarruttamaan mieltä. Fantasiaa tarinaan tuo myös Kesäyön unelman harjoitukset, joissa Lilykin on mukana. Välillä tuntuu, että näytelmän ja oikean elämän tarinat sekoittuvat ja kietoutuvat toisiinsa.
Kirjassa on mukana myös taiteilija, tällä kertaa Ed, johon Lily rakastuu. Ed maalaa muotokuvia kyläläisistä ja kertoo kuvien avulla ihmisten tarinaa.
Kaikki Hustvedtin kirjat ovat olleet lukuelämuksiä, niin tämäkin. Lumous lumoaa!
perjantaina 20. marraskuuta 2009
torstaina 19. marraskuuta 2009
Jhumpa Lahiri: Tuore maa
Jhumpa Lahirilta on suomennettu 2 novellikokoelmaa ja yksi romaani. Lahirin ensimmäinen novellikokoelma Tämä siunattu koti sai Pulitzer-palkinnon ja myös muita Lahirin kirjoja on palkittu. Tuore maa on ollut Yhdysvalloissa myös myyntimenestys: se oli myydyimpien kirjojen listaykkösenä viikkotolkulla.
Jhumpa Lahiri on syntynyt Englannissa, mutta hänellä on intialaiset sukujuuret - tai bengalilaiset, niinkuin hän itse kirjoittaa. Lahiri kirjoittaa intialaisista Amerikassa, eri sukupolvien siirtolaisista, maahanmuuttajista ja heidän sopeutumisestaan vieraaseen kulttuuriin. Lahiri kirjoittaa pienistä arjen asioista selkeällä ja ymmärrettävällä kielellä: Lahirin kirjoista on turha etsiä korulauseita tai aforismeja. Novelleissa kerrotaan puhumisen vaikeudesta ja siitä miten ollaan toisen kanssa isänä ja tyttärenä, vaimona ja miehenä, äitinsä poikana jne.
Tarinakokoelman 3 viimeistä kertomusta kertovat Hemasta ja Kaushikista näkökulmaa vaihdellen ja myös kertojan ääntä vaihdellen. Alussa Hema kertoo Kaushikille - sinulle -, keskimmäisessä tarinassa on minä-kertoja ja viimeisessä ulkopuolinen kertoja. Kolmesta tarinasta olisi jo saanut rakennettua romaaninkin.
Eniten Lahirin kirjoissa viehättää erilaisen kulttuurin kuvaus ja pienet asiat, joilla hän kuvaa ihmisten välisiä suhteita. Siirtolaisuuteen liittyvät sopeutumisvaikeudet ovat yleistettävissä mihin tahansa, vaikka Suomeen.
Jhumpa Lahiri on syntynyt Englannissa, mutta hänellä on intialaiset sukujuuret - tai bengalilaiset, niinkuin hän itse kirjoittaa. Lahiri kirjoittaa intialaisista Amerikassa, eri sukupolvien siirtolaisista, maahanmuuttajista ja heidän sopeutumisestaan vieraaseen kulttuuriin. Lahiri kirjoittaa pienistä arjen asioista selkeällä ja ymmärrettävällä kielellä: Lahirin kirjoista on turha etsiä korulauseita tai aforismeja. Novelleissa kerrotaan puhumisen vaikeudesta ja siitä miten ollaan toisen kanssa isänä ja tyttärenä, vaimona ja miehenä, äitinsä poikana jne.
Tarinakokoelman 3 viimeistä kertomusta kertovat Hemasta ja Kaushikista näkökulmaa vaihdellen ja myös kertojan ääntä vaihdellen. Alussa Hema kertoo Kaushikille - sinulle -, keskimmäisessä tarinassa on minä-kertoja ja viimeisessä ulkopuolinen kertoja. Kolmesta tarinasta olisi jo saanut rakennettua romaaninkin.
Eniten Lahirin kirjoissa viehättää erilaisen kulttuurin kuvaus ja pienet asiat, joilla hän kuvaa ihmisten välisiä suhteita. Siirtolaisuuteen liittyvät sopeutumisvaikeudet ovat yleistettävissä mihin tahansa, vaikka Suomeen.
maanantaina 26. lokakuuta 2009
Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin
Finlandia-voittaja Kjell Westö ei petä nytkään eikä päästä lukijaa vähällä. Järkälemäinen romaani Älä käy yöhön yksin jatkaa Westön Helsinki-teemaa, joka alkoi romaanissa Leijat Helsingin yllä ja jatkui kirjoissa Isän nimeen ja Missä kuljimme kerran. Uusimman romaanin aikajänne ulottuu sotavuosista tähän päivään, kirjan henkilöinä on viiden sukupolven ihmisiä, Helsinkiä kuvataan sekä kantakaupungin että kuvitellun Männistön esikaupungin kautta. Kirjassa liikutaan myös Tukholmassa ja Gotlannissa. Westö kertoo suomenruotsalaisista työläisistä sekä paremmista perheistä, vasemmistolaisesta ja oikeistolaisesta politiikasta sekä yhteiskunnan muuttumisesta, Kekkosen ajasta, EU-Suomesta... Kirjassa kulkee mukana populäärimusiikki - ulkolaiset huippumuusikot omilla nimillään, mutta suomalaiset keksittyinä hahmoina. Jotakin tuttua näissä keksityissäkin kuitenkin on...Westö on tehnyt valtavasti taustatyötä ja se näkyy kirjassa.
Kuuteensataan sivuun mahtuu hirveästi asiaa. Kuitenkin juonen kuljetus ja päähenkilöt ovat tarkkaan harkittuja. Kirjaa kantaa 3 päähenkilöä, 3 nuorta, jotka kirjan alkupuolella perustavat lauluyhtyeen ja levyttävät kappaleen nimeltä Älä käy yöhön yksin. Näiden kolmen päähenkilön elämää seurataan tiiviisti kirjan alkupuolella ulkopuolisen kertojan silmin. Kirjan puolivälissä kertojaksi vaihtuu Frank Loman, toimittaja, jonka yhteys romaanin alkuosan henkilöihin rakennetaan vähitellen. Ja vasta aivan kirjan lopussa paljastuu viimeinen, ratkaiseva yhteys, jolla sidotaan alku ja loppu yhteen.
Onneksi Finlandia-palkinto ei sotkenut Westön elämää pahasti ja hän pystyi jatkamaan kirjoittamista entiseen tapaansa. Älä käy yöhön yksin on suuren luokan eeppinen kertomus, joka ei päästä vähällä, mutta myös palkitsee lukijansa. Kirjan henkilöt ja helsinkiläiset maisemat jäävät lukijan mieleen elämään omaa elämäänsä pitkäksi aikaa.
Kuuteensataan sivuun mahtuu hirveästi asiaa. Kuitenkin juonen kuljetus ja päähenkilöt ovat tarkkaan harkittuja. Kirjaa kantaa 3 päähenkilöä, 3 nuorta, jotka kirjan alkupuolella perustavat lauluyhtyeen ja levyttävät kappaleen nimeltä Älä käy yöhön yksin. Näiden kolmen päähenkilön elämää seurataan tiiviisti kirjan alkupuolella ulkopuolisen kertojan silmin. Kirjan puolivälissä kertojaksi vaihtuu Frank Loman, toimittaja, jonka yhteys romaanin alkuosan henkilöihin rakennetaan vähitellen. Ja vasta aivan kirjan lopussa paljastuu viimeinen, ratkaiseva yhteys, jolla sidotaan alku ja loppu yhteen.
Onneksi Finlandia-palkinto ei sotkenut Westön elämää pahasti ja hän pystyi jatkamaan kirjoittamista entiseen tapaansa. Älä käy yöhön yksin on suuren luokan eeppinen kertomus, joka ei päästä vähällä, mutta myös palkitsee lukijansa. Kirjan henkilöt ja helsinkiläiset maisemat jäävät lukijan mieleen elämään omaa elämäänsä pitkäksi aikaa.
maanantaina 19. lokakuuta 2009
Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä
Sirpa Kähkönen jatkaa palkittua ja kiitosta saanutta Kuopio-sarjaansa kirjalla, jonka tapahtumat sijoittuvat taas yhteen päivään, 9.6.1942. Tapaamme edellisistä kirjoista tuttuja henkilöitä ja jokunen uusikin tuttavuus on mukana. Kähkösen kerronta imaisee taas mukaansa. Tällä kertaa liikutaan Ravintola Tatrassa valmistelemassa syntymäpäiväjuhlia, toisaalla seurataan nuorten naisten aikuistumista ja seurustelua saksalaisten sotilaiden kanssa. Juho Tiihonen on innostunut kasveista ja etsii Puijon metsistä orkideaa. Mukana kirjassa on myös belgialainen naisreportteri, joka katselee ulkopuolisena kuopiolaista elämänmenoa.
Sirpa Kähkönen kertoi vieraillessaan kirjastossa Aleksis Kiven päivänä, että alunperin kirjasarjasta piti tulla 3-osainen ja sen piti päättyä 1960-luvulle. Nyt Kähkönen on kirjoittanut viisi kirjaa, joiden tapahtumista suurin osa sijoittuu sotavuosiin. 1960-luvulle on vielä pitkä matka, mutta se ei haittaa lukijaa. On mukavaa seurata, miten tuttujen henkilöiden persoonat syvenevät kirja kirjalta. Jotkut henkilöt tuodaan lähikuvaan toisten jäädessä taaemmalle. Sen lisäksi, että Kähkönen kertoo oman sukunsa tarinaa, hän kertoo myös kuopiolaista sota-ajan historiaa. Vaikka kirjailija on tutkinut sota-ajan tapahtumia Kuopiossa, kaikki ei selviä; venäläisten sotavankien kuoleminen pilkkukuumeeseen jäi kirjailijallekin arvoitukseksi. Ja hävittiinkö sota sen takia, että Mannerheim pyysi Hitleriä lykkäämään hyökkäystä Neuvostoliittoon, jotta suomalaiset maanviljelijät saisivat kevätkylvöt tehtyä...
Sirpa Kähkönen kertoi vieraillessaan kirjastossa Aleksis Kiven päivänä, että alunperin kirjasarjasta piti tulla 3-osainen ja sen piti päättyä 1960-luvulle. Nyt Kähkönen on kirjoittanut viisi kirjaa, joiden tapahtumista suurin osa sijoittuu sotavuosiin. 1960-luvulle on vielä pitkä matka, mutta se ei haittaa lukijaa. On mukavaa seurata, miten tuttujen henkilöiden persoonat syvenevät kirja kirjalta. Jotkut henkilöt tuodaan lähikuvaan toisten jäädessä taaemmalle. Sen lisäksi, että Kähkönen kertoo oman sukunsa tarinaa, hän kertoo myös kuopiolaista sota-ajan historiaa. Vaikka kirjailija on tutkinut sota-ajan tapahtumia Kuopiossa, kaikki ei selviä; venäläisten sotavankien kuoleminen pilkkukuumeeseen jäi kirjailijallekin arvoitukseksi. Ja hävittiinkö sota sen takia, että Mannerheim pyysi Hitleriä lykkäämään hyökkäystä Neuvostoliittoon, jotta suomalaiset maanviljelijät saisivat kevätkylvöt tehtyä...
maanantaina 24. elokuuta 2009
Jayne Anne Phillips: Kiuru ja Termiitti
Jayne Anne Phillips julkaisee kirjoja harvakseltaan, edellinen suomennettu teos on ilmestynyt vuonna 2000. Kirjojen laadun takeena on niiden julkaiseminen Tammen Keltaisessa kirjastossa.
Kiuru ja Termiitti ovat sisarukset, heillä on sama äiti, mutta eri isä. Sisarukset ovat eläneet tätinsä hoivissa koko sen elämänsä, jonka muistavat. Termiitti on vaikeasti kehitysvammainen poika, josta isosisko Kiuru ja täti pitävät hyvää huolta. Sisarusten välillä on erityisen vahva side, ja Kiuru ymmärtää paljolti Termiitin ajatuksia ja mielitekoja, vaikka Termiitti ei niitä puheella pystykään ilmaisemaan. Erityisen hienosti Phillips kuvaa sitä, mitä Termiitin pään sisällä liikkuu. Termiitti on mieltynyt juniin ja niistä lähteviin ääniin, hän kuuntelee radiota ja huiskuttaa sinistä kangassuikaletta, joka tuottaa pojalle erityistä mielihyvää.
Sisarusten maailmaan limitettynä kulkee toinen juoni, jossa kerrotaan Termiitin isän viimeisistä hetkistä Korean sodassa. Korpraali Robert Leavitt kuolee omien tulitukseen evakuoidessaan siviilejä sodan jaloista.
Kirjan aikana Kiurulle selviää hänen omasta elämästään asioita, joita on peitelty pitkään. Kuka hänen isänsä on, millainen hänen äitinsä oli, miksi he ovat koko ikänsä olleet tätinsä luona. Vaikka he muodostavat jokseenkin erikoisen perheen, ihmisten välisiä suhteita kuvataan lämpimästi. He pitävät toisistaan huolta, vaikka päälle päin monet asiat näyttäytyvät vaikeina ja kummallisina. Kirjan loppuratkaisuna on mahtava tulva, jonka seurauksena Kiurun ja Termiitin elämä muuttuu.
Kirjan kieli on hienoa, jossa kuvataan ihmisten ajatuksia ja mielen liikkeitä, aistein koettavia asioita ja luonnon myllerryksiä. Kirjan on suomentanut hienosti Kersti Juva.
Kiuru ja Termiitti ovat sisarukset, heillä on sama äiti, mutta eri isä. Sisarukset ovat eläneet tätinsä hoivissa koko sen elämänsä, jonka muistavat. Termiitti on vaikeasti kehitysvammainen poika, josta isosisko Kiuru ja täti pitävät hyvää huolta. Sisarusten välillä on erityisen vahva side, ja Kiuru ymmärtää paljolti Termiitin ajatuksia ja mielitekoja, vaikka Termiitti ei niitä puheella pystykään ilmaisemaan. Erityisen hienosti Phillips kuvaa sitä, mitä Termiitin pään sisällä liikkuu. Termiitti on mieltynyt juniin ja niistä lähteviin ääniin, hän kuuntelee radiota ja huiskuttaa sinistä kangassuikaletta, joka tuottaa pojalle erityistä mielihyvää.
Sisarusten maailmaan limitettynä kulkee toinen juoni, jossa kerrotaan Termiitin isän viimeisistä hetkistä Korean sodassa. Korpraali Robert Leavitt kuolee omien tulitukseen evakuoidessaan siviilejä sodan jaloista.
Kirjan aikana Kiurulle selviää hänen omasta elämästään asioita, joita on peitelty pitkään. Kuka hänen isänsä on, millainen hänen äitinsä oli, miksi he ovat koko ikänsä olleet tätinsä luona. Vaikka he muodostavat jokseenkin erikoisen perheen, ihmisten välisiä suhteita kuvataan lämpimästi. He pitävät toisistaan huolta, vaikka päälle päin monet asiat näyttäytyvät vaikeina ja kummallisina. Kirjan loppuratkaisuna on mahtava tulva, jonka seurauksena Kiurun ja Termiitin elämä muuttuu.
Kirjan kieli on hienoa, jossa kuvataan ihmisten ajatuksia ja mielen liikkeitä, aistein koettavia asioita ja luonnon myllerryksiä. Kirjan on suomentanut hienosti Kersti Juva.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
