tiistai 13. marraskuuta 2018

Johanna Holmström: Sielujen saari

Kirja sijoittuu Seilin saarelle ja siellä naisten mielisairaalaan eli hospitaaliin. Tapahtumat alkavat vuodesta 1891 ja päättyvät epilogiin 1997. Päähenkilöinä ovat lapsensa hukuttanut Kristina, 1930-luvulla saarelle joutuva Elli sekä saarella vuosikymmeniä hoitajana toimiva Sigrid.

Naisten arkista, päivästä toiseen samanlaisena jatkuvaa elämää hospitaalissa ja saarella seurataan tarkkaan. Holmströn kuvaa myös mielisairaiden karuja ja epäinhimillisiä hoitomenetelmiä, kuten eristystä, leikkauksia, tahdon nujertamista eri keinoin jne.

Jos nainen ei ole sairaalaan tullessaan ollut mieleltään sairas, viimeistään sairaalassa hän sairastuu. Saarelle tullaankin koko loppuelämäksi, sieltä ei ole tapana lähteä pois. Vaikka lähtö olisi muutoin mahdollista, naisilla ei ole paikkaa, mihin palata. Ja vuosien tai vuosikymmenten laitostuminen ei auta selviytymään yksin mantereella.

Luin muutama vuosi sitten Katja Kallion Yön kantajan, joka sijoittuu myös Seilin saarelle. Pidin näistä molemmista kirjoista ja onneksi ne olivatkin aivan erilaiset tyyliltään. Voin suositella lämpimästi molempia, mutta ei niitä ehkä kannata ihan peräkkäin lukea.

tiistai 30. lokakuuta 2018

Jari Järvelä: Kosken kahta puolta

Tulipas luettua hyvä kirja sisällissodan ajasta! Olen tykännyt kotkalaisen Järvelän Metro-trilogiasta, mutta tämä teos oli vielä moniulotteisempi. Sujuva liikkuminen eri aikatasoilla pysyi hienosti kasassa ja teki kirjasta elävän.

Kyse on lapsuudesta 1910- ja 1970-luvuilla, lapsi on samanlainen, oli ympärillä miten hirveitä tapahtumia tahansa.

Kertojana on pieni poika, jonka molemmat isoäidit kokivat sisällissodan kauhut omassa lapsuudessaan - eri puolella rintamaa. Järkyttävät tapahtumat vyöryvät takaumina mummojen tarinoissa sekoittaen jännittävästi mukaan menneisyyden haamuja ja tarinan nykyhetkeä, 70-luvun lasten elämää. Kaunistelematta kuvataan vihan määrää kosken kahta puolen.

Kiinnostava kirja, tapahtumilla on tosipohjaa, vaikka tarina on fiktiivinen. Kirjan loppu oli liikuttava.

torstai 18. lokakuuta 2018

Minna Rytisalo: Rouva C.

Minna Rytisalo on kirjoittanut Minna Canthin Jyväskylän vuosista romaanin. Kirjan tapahtumissa ja henkilöissä on joitakin kiinnekohtia todellisuuteen, kuten Rytisalo jälkisanoissaan kirjoittaa. Enimmäkseen kirjailija on kuitenkin heittäytynyt kuvittelemaan, millaista naisen elämä 1860-luvulla oli. Naisen osana oli edelleen mennä naimisiin, saada lapsia, hoitaa ja huoltaa miestään, perhettään ja talouttaan. Jos haikaili muuta, sai hankalan ihmisen maineen.

Minna Canth lähti Kuopiosta Jyväskylään opettajaseminaariin, jossa Uno Cygnaeus aloitti tuolloin myös naisten kouluttamisen. Koulun käynnistä huolimatta naiset pyrkivät hyviin naimisiin. Minnalle käy samoin: hän jättää seminaarin kesken ja perustaa perheen lehtori Ferdinand Canthin kanssa, jää kotiin ja saa 7 lasta.

Kuten tiedämme, tämä ei kuitenkaan Minnalle riittänyt. Pikku hiljaa hän hakee omaa tietään vaikuttaa ja alkaa kirjoittaa. Ilman miehensä tukea se ei olisi varmaan onnistunut. Kirja päättyy siihen, kun Minna jää yksin ja muuttaa takaisin Kuopioon. Siitä hänen oma uransa vasta alkaa.

Kirjaa lukiessa alussa miettii, mikä on totta ja mikä ei. Vähitellen sen kuitenkin unohtaa ja melkein unohtaa senkin, kuka kirjan päähenkilö todellisuudessa oli. Niin kiehtovasti Rytisalo kertoo naisen elämästä, perheestä ja Minnan pyrkimyksistä. Suurella lämmöllä ja rakkaudella kirjailija kertoo myös Minnan ja miehensä Ferdinandin rakkaudesta, ymmärryksestä ja ystävyydestä toisiaan kohtaan.

Miten viehättävä kirja!

tiistai 2. lokakuuta 2018

Tommi Kinnunen: Pintti

Tommi Kinnunen on siirtynyt uusiin maisemiin ja ihmisiin Pintti-kirjassaan. Kolmenpäivänromaanin tapahtumat sijoittuvat johonkin eteläiseen Suomeen, kylään, jonka ihmisten elämä pyörii lasitehtaan ympärillä. Tapahtuma-aikana on yksittäiset päivät vuosina 1949 - 1951, mutta takautumien kautta kerronta ulottuu myös kauemmas menneisyyteen.

Päähenkilöinä kirjassa ovat Tyynelän lasinpuhaltajaperheen lapset Jussi, Helmi ja Raili. Kukin heistä on vuorollaan päähenkilönä ja kertojana yhden päivän ajan. Taas Tommi Kinnunen kirjoittaa lämpimästi ja ymmärtäen tavallisista, vähän vajavaisistakin ihmisistä, jotka yrittävät selviytyä elämässä päivästä toiseen. Kaikkia asioita ei selitetä auki vaan paljon jätetään lukijan ymmärryksen varaan.

Juonen kuljetus on hienoa ja yllättävää, samoin kirjan luontokuvaukset. Päähenkilöitä kuvataan mm. näin: "Vaatii enemmän vaivaa tehdä jotakin kuin olla tekemättä. On helpompi jäädä kuin lähteä, yksinkertaisempi vaieta kuin puhua." Tyynelän perheen tapana on ollut olla puhumatta asioista ja vetäytyä. Vaikka kirjan pohjasävy on hieman surullinen, mahtuu kirjaan kuitenkin mukaan myös lämmintä huumoria. Hieno kirja taas Kinnuselta!

torstai 6. syyskuuta 2018

Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja

Ruotsalaisen Sofia Lundbergin kirjassa on hauska rakenneidea: 96-vuotias Doris käy osoitekirjaansa läpi ja palaa samalla menneisyyteen muistellen hänelle tärkeitä ihmisiä. Doriksen elämässä on tapahtunut paljon: lapsena hän ajautui sattumalta Pariisiin malliksi, sieltä hän lähti sodan jaloista Yhdysvaltoihin ja palasi taas takaisin Englannin kautta Ruotsiin.

Tarina ei suinkaan ole näin yksiniitinen, vaan Doris muistelee elävästi ja sydämellisesti tapaamiaan ihmisiä ja suurta rakkauttaan Allania, jonka hän kadottaa. Pariisin muotimaailman kuvaus 1930-luvulla on mielenkiintoista luettavaa. Pariisi on myös se, mihin Doris koko loppuelämänsä kaipaa.

Doriksen vanhuus on yksinäistä, kun kaikki ystävät ja tutut ovat kuolleet. Yhdysvalloissa asuva sisaren tyttärentytär on ainoa, joka pitää Doriksen kanssa yhteyttä. Doris kaatuu kotona ja murtaa lonkkansa ja siitä käynnistyvät kirjan tähän päivään sijoittuvat tapahtumat. 

Vaikka kerronta on välillä siirappimaista, kirja on kuitenkin mukavan helppo lukuromaani.