maanantai 28. marraskuuta 2016

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Engelin päiväkirja alkaa, kun Engel on 38-vuotiaana muuttanut perheineen Suomeen 1816 ja päättyy vähän ennen Engelin kuolemaa vuonna 1840. Engel lupasi vaimolleen, että Helsingissä ollaan korkeintaan kuusi vuotta ja sitten palataan kotiin, Berliiniin.

Toisin kävi: Helsingin rakentamisesta tuli Engelin elämäntyö ja hän asui Suomessa koko loppuelämänsä. Kuvitteellisissa päiväkirjamerkinnöissä Engel pohtii aika paljon työtään, rakennusten edistymistä, onnistumisia ja uraansa, mutta myös vaimoaan ja lapsiaan. Engelit olivat 1800-luvulla maahanmuuttajia Suomessa, kuten myös eräs Fredrik Pacius, joka kirjassa mainitaan. Elämä ei ollut helppoa, mutta Engelin saatua menestystä rakennuksillaan, asiat tietysti helpottuivat, ainakin taloudellisesti.

Vaikka en olekaan helsinkiläinen, oli mielenkiintoista kävellä Engelin seurassa hänen työmatkaansa Suurtorin ja Bulevardin väliä. Vuonna 1829 rakennetaan Helsingin yliopiston kirjastoa, josta Viikilä kirjoittaa näin: "On hienoa piirtää kirjastoa, rakennusta viisauden suojaamiseksi. Kirjasto nousee kirkon länsipuolelle. Jos kirkon kautta saamme yhteyden Jumalan viisauteen, kirjasto ohjaa meidät viisaiden ihmisten puoleen." Myöhemmin todetaan, että kirjastossa voi työskennellä vain valoisana aikana, koska kynttilävalaistus olisi liian suuri tulipaloriski!

Vaikka kirjan sisältö onkin kulttuurihistoriaa ja Engel tehty eläväksi päiväkirjamietintöjen kautta, päivät ja merkinnät toistuvat aika samankaltaisina vuodesta toiseen. Ehkä kirjaa olisi vielä voinut tiivistää. Kirja voitti Finlandia-palkinnon.


perjantai 25. marraskuuta 2016

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet

Pidin kovasti tästä Emma Puikkosen kirjasta, joka on rakenteeltaan episodiromaani. Kirja koostuu lyhyistä tarinoista, joilla ei ensilukemalta ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Tarinoista löytyy kuitenkin aina joku linkki aiemmin kerrottuun: Jonkun henkilön kautta tapahtumilla onkin yhteys.

Emma Puikkonen käy Euroopan lähihistorian tapahtumia läpi tarinoidensa päähenkilöiden avulla. Kirja alkaa vuodesta 1980 ja Puolan Solidaarisuus-liikkeen tapahtumista. Myöhemmin sivutaan Berliinin muurin murtumista, Balkanin sotaa, maahanmuuttoa ja pakolaisuutta eri näkökulmista. Tarinoissa on mukana fantastisia elementtejä ja lopussa vähän scifimäistä tulevaisuuteen katsomista tarinassa, joka tapahtuu 2027 Lontoossa.

Minua miellytti uudenlainen tapa kirjoittaa ja katsoa asioita: Tällaisessa Euroopassa me asumme, kaikkien näiden, välillä surrealistisiltakin tuntuvien asioiden keskellä. Lopun kuvaus siitä, miten meille syötetään maksettuja, jonkun tilaamia keksittyjä uutisia, ja miten niiden avulla vaikutetaan ihmisten mielipiteisiin, oli aika kylmäävä. Ja varmaankin totta jo tänä päivänä.

Kirja oli Finlandia-ehdokkaana.

Heli Rintala: Liian ihmeellinen maailma – Asperger-ihmiset kertovat


Liian ihmeellinen maailma kertoo autismin kirjosta kokijansa kautta. Asperger-ihmiset saavat kirjassa suunvuoron, ja kuvailevat omaa maailmankuvaansa ja kokemustaan ympäristöstä. Maailma on kovin erilainen, jos äänet tuntuvat räjäyttävän pään tai normaali kosketus satuttaa.

Asperger-ihmiset ovat usein hyvin älykkäitä ja herkkiä, mutta heiltä puuttuu kyky ymmärtää toisen kokemusta ja käytöstä. Varsinkin sarkasmin tai päinvastaista tarkoittavien heittojen tajuaminen on hankalaa. Maailma on silloin aika kova paikka. Koulunkäynti tai työelämä saattaa olla päivittäistä taistelua: mitä tuo ihminen oikeasti tarkoittaa? Miksi tuo juttu oli hauska?

Heli Rintala on toimittaja, joka avaa Asperger-maailmaa mielenkiintoisella tavalla. Tämän teoksen soisi ainakin jokaisen opettajan lukevan, ehkä erilaisia oppilaita pystyisi ymmärtämään ja tukemaan vähän paremmin.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Sinikka Nopola: Likka, äite ja rouva Obama


Likka, äite ja rouva Obama saa lukijan hihittelemään ääneen, kuten muutkin Nopolan kirjat. Kirjassa kuvataan vihdoin Likan elämänkaari lapsuudesta äitiyteen saakka. Mitä Likan lapsuudessa oikeasti tapahtui, ja miten äite Eila reagoi tyttärensä edesottamuksiin?

Eila on perheen hiukan yksinkertainen, mutta vankkumaton ja aina oikeassa oleva tukipilari. Isä Rampe on tuttu, hiljainen hissukka, joka saatta hiukan itsekseen mutista, mutta mukautuu Eilansa tahtoon. Likkakin yrittää välillä pyristellä vastaan, mutta palaa kuitenkin ruotuun kerta toisensa jälkeen.

Nyt keskiössä on Likan suhde Pirkkaan ja yksihuoltajan arki. Kirja on herkullista kuvausta elämän vaikeuksista huumorin kautta. Varsinkin Eila kunnostautuu taas kaikkien alojen asiantuntijana ja kommentaattorina. Suosittelen, kun arki kaipaa huumoria.

keskiviikko 9. marraskuuta 2016

Kirsi Alaniva: Villa Vietin linnut


Villa Vietin linnut on toimittaja Kirsi Alanivan esikoisteos. Kirjasta huomaa heti, että kirjoittaja on ammattilainen, mutta jotenkin tämä kirja ei minua sytyttänyt.

Villa Vietin linnut kuvaa naisia sukupolvien ketjussa vuosisadan alusta näihin päiviin. Tapahtumat sijoittuvat vanhaan, rappeutuvaan kartanoon, jonka seiniä koristavat keksityt esi-isät. Naisia ja kohtaloita on kuitenkin pieneen kirjaan ahdettu niin paljon, että nimet ja vuosikymmenet menevät iloisesti sekaisin. Kuka oli kenenkin äiti ja kuka kenenkin aikalainen?

Kirjan tunnelma on mielenkiintoisen tummanpuhuva ja kieli on kaunista, välillä kielikuvat tosin särähtävät minun korvaani. Kirja olisi kaivannut vielä hiontaa ja selkiyttämistä, lukija ärsyyntyy, kun putoaa kärryiltä kerta toisensa jälkeen. Vähän turhan taiteellista minulle.