torstai 18. tammikuuta 2018

Eowyn Ivey: Lumilapsi

Jo vuonna 2013 suomennettu kirja osui nyt vasta käteen. Kirjailija on alaskalainen ja kirjan takakansiliepeen mukaan elää hyvin samankaltaista elämää luonnon keskellä kuin kirjassa kuvataan.

Kirjan päähenkilöinä on lapseton pariskunta Mabel ja Jack, jotka ovat muuttaneet Alaskaan hakemaan muutosta elämäänsä. Taakse on jäänyt Mabelin keskenmeno ja toivo omista lapsista. Elämä 1920-luvulla pienellä maanviljelystilalla on rankkaa ja toimeentulo niukkaa. Alaskan talvet ovat kovia ja kesä lyhyt.

Eräänä talvipäivänä mökin pihapiiriin kuitenkin ilmestyy pieni tyttö, kuin keiju. Pitkän aikaa Mabel ja Jack eivät oikein tiedä, onko lapsi todellinen vai ei. Jotain taianomaista tytössä onkin, vaikka hän elää monta vuotta puolittain Mabelin ja Jackin kanssa, puolittain vuorilla. Faina-tyttö ilmestyy aina kun pakkaset tulevat ja lunta alkaa sataa, ja lähtee taas kesäksi vuorille.

Kirja oli oikein mukava lukukokemus, varsinkin näin talviseen aikaan. Alaskan ankara luonto kuvataan hienosti, samoin metsästys elinkeinona ja edellytyksenä hengissä pysymiselle. Kirjassa kuvataan myös lämpimästi päähenkilöiden suhdetta toisiinsa ja hersyvästi täysin toisen tyyppistä naapuriperhettä. Suosittelen lämpimästi!

tiistai 9. tammikuuta 2018

Nathan Hill: Nix

Kirjan kannessa lukee: "Nathan Hill on huikeuden mestari." - John Irving. "Yksi vuosisadan parhaista kirjoista!", lukee takakannessa. Tartuinkin tähän 716-sivuiseen opukseen suurin odotuksin. Teos on lisäksi amerikkalaisen tekijänsä Nathan Hillin esikoisromaani.

Kirjan tapahtumat ajoittuvat vuosiin 1988-2011. Päähenkilö ja kirjan kertoja on Samuel, joka on 10-vuotias, kun hänen äitinsä lähtee kotoa. Menee parikymmentä vuotta, ennen kuin Samuel näkee äitinsä uudelleen. Kirjassa selvitellään Faye-äidin lähdön syitä, hänen nuoruuttaan Iowassa ja kerrotaan myös Fayen norjalaisesta isästä.

Kirjan nimi Nix tarkoittaa norjalaisessa mytologiassa taruolento näkkiä. Näitä vanhoja taruja Fayen isä kertoi tyttärelleen. Kirjailijan äidin suku on kotoisin Norjasta ja kirjan lopussa Faye matkustaakin Hammerfestiin selvitelläkseen isänsä sukujuuria ja syitä sille, että isä lähti Yhdysvaltoihin sodan aikana ja eli siellä onnettomana, kotiin  kaivaten.

Kirjaan on ladattu aivan liikaa materiaalia. Sinällään tämä perhetarina olisi riittänyt ja siitä olisi saanut aikaan kelpo lukuromaanin. Lisänä on sivujuoni, jossa tavataan nettipelaajia - päähenkilö Samuel ja myös kirjailija Nathan Hill harrastaa verkkopelaamista. En ihan ymmärtänyt yhteyttä muihin kirjan tapahtumiin.

Kirjassa kerrotaan myös perin pohjin Chigagon vuoden 1968 opiskelijamielenosoituksista, joissa Samuelin äiti oli mukana. Samuelin elämään liittyvät myös lapsuudenystävät Bishop ja Bethany, joista Bethany on Samuelin suuri rakkaus.

Kirjan kerronta on oikein sujuvaa, mutta paikoitellen liiankin syvälle joihinkin yksityiskohtiin porautuvaa. Todella hauskoja henkilökuvauksia mahtuu joukkoon, esim. Samuelin kirjallisuusopiskelija Laura, joka on plagioinut Hamlet-esitelmätekstin netistä ja palauttanut sen omalla nimellään. Lauran ajatuksia ja perusteluja kaikelle toiminnalleen on aika hauska lukea.

Mutta 716 sivua! Se on aivan liikaa, ei tämä nyt niiin huikea kirja kuitenkaan ollut, vaikkakin aivan luettava.


perjantai 10. marraskuuta 2017

Lauri Törhönen: Elämäni banaanin kuorena


Tässä tuli vastaan kirja, josta en oikein tiennyt pidinkö vai en. Kirja on hyvin kirjoitettu ja kuvaa hyvin eroon pakotetun miehen tunnelmia. Vaimo haluaa eron ja lapset, miehelle jää katkeruus.

Molemmat kirjan tyypit sekä Minä (mies) että Sinä (nainen) ovat aika epämiellyttäviä tyyppejä. Suhde alkaa pettämisellä, jatkuu pettämisellä ja loppuu pettämiseen. Molemmin puolin.

Mies syyttää naista suhteen loppumisesta: ”Kesäkuun viidestoista käräjäoikeus sai meidän avioerohakemuksemme. Meidän, Sinun ja Minun, jonka sinä ja minä olivat allekirjoittaneet. Sinä halusit avioeron."

Mies velloo itsesäälissä, ja nainen lisää tuskaa hankaloittamalla lasten ja isän tapaamisia. Kuitenkaan mies ei oikein missään vaiheessa tajua omaa osuuttaan kriisiin, hänen mielestään on luonnollista pitää kymmeniä rakastajattaria, ja vaimo on nipo kun ei ymmärrä. Kaksi isoa, itsekästä lasta leikkii omia piirileikkejään.

Lauri Törhönen on elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja kirjailija, jonka oma avioliitto päättyi eroon.

tiistai 31. lokakuuta 2017

Jukka-Pekka Palviainen: Minä, eno ja Matti

Tämä oli ensimmäinen kirja, joka osui käteeni Jukka-Pekka Palviaisen tuotannosta, ja ihastuin kovasti. Harva kirja saa hekottelemaan ääneen yksinään, mutta tämä onnistui.

Keski-ikäinen Reino on kirjan kertojaminä, hiukan jälkeenjäänyt tai älyllisesti rajoittunut, mutta kiltti ja monissa asioissa kirkkaita totuuksia laukova. Reinon äiti on juuri kuollut, ja Reinon eno on luvannut sisarelleen käydä sytyttämässä kynttilän sisarelle tärkeille paikoille. Liikkeelle lähdetään asuntoautolla. Matti ajaa, eno juo kaljaa ja Reino kommentoi tapahtumia ja lukee äidin kirjeitä seurueelle.

Normaalisti Reino on töissä enon eläinkaupassa, hoitaa eläimiä ja puhdistaa niiden häkkejä. Enolla on selkeät ajatukset kaupankäynnistä: ”Meidän tehtävämme ei ole rajoittaa asiakkaiden rahankäyttöä. Ikinä ei saa sanoa, että asiakas ei tarvitse jotain, jos tämä itse uskoo sen tarvitsevansa. Asiakas on aina oikeassa.”

Kirja on lämminhenkinen ja oivaltava kertomus erilaisten ihmisten maailmasta. Palviainen on kirjoittanut paljon sekä nuorille että aikuisille. Löytyipä taas kirjailija, jolta haluaa lukea lisää!

tiistai 10. lokakuuta 2017

Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu


Leena Lehtolainen ei taaskaan tuota pettymystä. Uusin Maria Kallio – sarjan teos Viattomuuden loppu käsittelee yhteiskunnallisesti ajankohtaisia aiheita kuten esimerkiksi maahanmuuttoa ja rasismia.

Maria Kallio on siirtynyt epätyypillisten väkivaltarikosten yksiköstä Länsi-Uudenmaan lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rikosten ja alaikäisten rikoksentekijöiden erikoisyksikköön. Hän päätyy kuitenkin jälleen selvittämään murhatapausta. Uhrina on vasta vankilasta vapautunut pedofiili. Onko kyseessä kostomurha?

Tämänkertainen murhatutkimus koskettaa Mariaa erityisen läheltä, sillä hänellä itsellään on kaksi teini-ikäistä lasta ja murhan uhrina on henkilö, joka on tuomittu lapsiin kohdistuvista rikoksista. Hän päättää katsoa tapausta objektiivisesti, mutta päätyy murhatutkimuksen edetessä tuntemaan murhatun pedofiilin uhrien tarinat liiankin läheltä.

Voiko hyväksikäytöstä toipua ja missä kulkee anteeksiantamisen raja?