Elina Hirvonen: Punainen myrsky

Pidän kovasti Elina Hirvosen kirjoista, niin tästä uusimmastakin. Punainen myrsky on irakilaisen maahanmuuttajan tarina. Tarina alkaa pojan syntyessä 1980-luvulla Bagdadissa - tai itse asiassa jo aikaisemmin 1950-luvulla pojan äidin tarinasta.

Irakissa hallinto on vaihtunut monesti ja sitä vastustavien osa on ollut karu. Tarinan alkaessa perhe kätkee miehen, jota vallanpitäjät jahtaavat. Myöhemmin sama mies, kertojapojan isä, joutuu vuosiksi vankilaan, jossa tietoja ja tunnustuksia yritetään saada hirvittävillä keinoilla.

1950-luvun vallankaappauksen jälkeen hallitsijoita on ollut useita, pahimpana ja pisimpänä Saddam Husseinin kausi. Kirjassa asioista kerrotaan perheen näkökulmasta. Ensin joudutaan lähtemään pakoon Bagdadista muualle Irakiin, sitten pakolaisleirille Saudi-Arabiaan ja sieltä edelleen Suomeen.

Näkökulma on enimmäkseen pienen pojan, josta kasvaa Suomessa aikuinen. Poika ihmettelee näkemäänsä ja kokemaansa kasvaessaan ja perheen siirtyessä maasta toiseen. Isä on perheessä tärkeä, vaikka onkin pitkiä aikoja poissa, ja äiti joutuu sinä aikana huolehtimaan kaikesta.

Vasta kirjan lopussa olevissa jälkisanoissa Elina Hirvonen kertoo, että romaani perustuu Hussein al-Taeen lapsuudenperheen tarinoihin. Kirjoitustyöstä oli sovittu jo vuonna 2015, jolloin Elina Hirvonen ja al-Taee olivat soipineet, että Hirvonen kirjoittaa al-Taeen tarinoiden pohjalta syntyvistä kaunokirjallisista henkilöistä ja maailmasta, ei al-Taeen perheestä.

Éduard Louis: Ei enää Eddy

Tammen Keltaisessa kirjastossa ilmestynyt Ei enää Eddy oli kirjakauppojen ostetuimpien kirjojen listalla, sen takia minäkin tartuin täysin tuntemattoman ranskalaisen kirjailijan teokseen.

Kirja kertoo Eddyn lapsuudesta ja nuoruudesta pienessä pohjoisranskalaisessa kylässä. Perhe on tosi köyhä, isä työtön ja alkoholisoitunut, äiti myös kotona, lapsia paljon. Asumisolot ovat tosi surkeat ja ruuaksi on aina ranskalaisia. Olen pitänyt Ranskaa hyvin toimeentulevien, sivistyneiden ihmisten maana, mutta tottahan sielläkin on elintasoeroja ja lisäksi heikko sosiaaliturva.

Eddyä kiusataan koulussa, on aina kiusattu, koska hän on erilainen ja tietää sen itsekin. Eddy ei tykkää tytöistä, vaikka hän tekee kaikkensa, ettei sitä huomattaisi. Kiusaamisesta ei myöskään voi kertoa kenellekään ja Eddy alistuu siihen.

Perheeltä ei saa mitään tukea. Isän päivät kuluvat televisiota tuijottaen ja tupakkia poltellen. Edes ruokapöydässä ei saa keskustella, koska se häiritsee television katselua. Välillä ei tiedä itkisikö vai nauraisi, Eddyn perheen kuvaus on niin karmeaa.

Onneksi aivan kirjan lopussa valoa pilkahtaa Eddyn elämään. Kirja on omaelämäkerrallinen, joten Eddy on siis  lähtenyt kotikylästään, päässyt opiskelemaan ja ryhtynyt kirjoittamaan. Hienoa!

Joel Haahtela: Adèlen kysymys

Joel Haahtela on kirjoittanut pienen, mutta intensiivisen tarinan miehestä, joka lähtee Ranskaan luostariin tutkimaan pyhimykseksi julistetun Adèlen tarinaa. Kirjassa on vähän ulkoisia tapahtumia, sen sijaan kertoja käsittelee mielessään perhettään, parisuhdettaan, vanhempiaan. Miehen elämässä on vaikea vaihe meneillään ja varmaan senkin takia hän on lähtenyt luostarimatkalle. Hän ei ole myöskään käsitellyt lapsuudessa tapahtuneita asioita.

Kaikesta ikävästä huolimatta kirjassa on rauhallinen ja seesteinen tunnelma. Tapaamiset ja keskustelut luostariveljien kanssa ovat kiinnostavia, ja ne kuvataan lämpimän huumorin sävyttäminä. Luostarin kirjastossa tapahtuvan tutkimustyön kuvaaminenkin on mielenkiintoista, aikaperspektiiviä antavat luostarissa säilyneet 1100-luvulla laaditut dokumentit.

Haahtelan lauseista löytyy myös pieniä ajatelmia. "... ajattelen, että meissä kaikissa on lommo valmiina. Lommo ei koskaan oikene, mutta meidän tehtävämme on löytää paikka, jossa sen kanssa voi elää." Näin ilmeisesti myös päähenkilölle tapahtuu matkan aikana, ja ehkä hänen lommonsa vähän oikeneekin.

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija

Kirja kertoo kahden rakastavaisen tarinan yli 70 vuotta tapahtumien jälkeen. Rakkaustarinan lisäksi se on uskomaton selviytymistarina ihmiskunnan ehkä pahimpana ajanjaksona ja hirvittävissä oloissa, hitunen onnea mukana. Lale Sokolov, australialainen liikemies, päätyi kertomaan heidän tarinansa Morrisille vasta vaimon kuoltua, ja kun ei enää tarvinnut pelätä tuomiota mahdollisesta kumppanuudesta natsien kanssa.

Lale eli Ludvig Eisenberg, joutui Krompachysta Slovakiasta Auschwitz-Birkenaun keskitysleirille tuhansien muiden juutalaisten kanssa kesällä 1942. Hänen perheensä tuhoutui lähes kokonaan Auschwitzissa. Onnellisten sattumien kautta Lale pääsee töihin leirillä tatuoijan apulaiseksi, ja tatuoija Pepanin kadottua hänestä tulee päätatuoija, Tätowierer. Tuhannet ja tuhannet vangit saavat sen jälkeen numeron Lalelta käsivarteensa. Eräänä päivänä Lale tatuoi  naisvankeja ja katsoo liian pitkään erään tytön tanssiviin silmiin. Tämä tyttö on Gita Fuhrmann, jonka elämä kietoutuu yhteen Lalen kanssa leirin vaarallisissa oloissa.

Oman neuvokkuutensa ja mahtavan kielitaitonsa avulla Lale kamppailee tiensä sodan loputtua läpi venäläisjoukkojen takaisin kotikaupunkiinsa, mutta löytääkö hän Gitan ja kaikki sukulaisensa ja ystävänsä sodan myllerrykssen jälkeen?

Sirpa Kähkönen: Muistoruoho

Kangasajuruoho on luonnonvaraisena kasvava, timjamin sukuinen varpukasvi. Ajuruohon tuoksu on mieleenpainuva ja säilyy pitkään, kuten Kähkösen kirjan muistorasiassa. Ajuruohoa on kutsuttu myös muistoruohoksi, kun se saattaa palauttaa vuosien takaiset tapahtumat mieleen tuoksullaan.

Muistoruoho on Kuopio-sarjan itsenäinen jatko. Edellinen osa, Tankkien kesä, ilmestyi jo vuonna 2016. Joitakin Muistoruohon kertojaääniä piti muistella; keitä olivatkaan Ida ja Siiri? Toki kirjassa ovat kertojina Anna Tuomi ja Annan tyttärentytär Hilla, sekä Annan ystävätär Helvi. Lassi on kuollut ja Annan täytyy opetella elämään yksin. Elämä on muutenkin muuttunut ja helpottunut, kun Anna ja Lassi olivat jo aiemmin muuttaneet kerrostaloon.

Nimensä mukaisesti kirjassa muistellaan aika paljon menneitä tapahtumia, palataan sotavuosiin ja sitä edeltäviin tapahtumiin, mutta viitataan myös Vietnamin sotaan ja kiinnitetään sillä kirja tapahtumahetkeen. Kähkösen tekstiä lukee edelleen mielellään, mutta jotenkin kirjassa on jo lopetuksen makua - eiköhän Kuopio-sarjan henkilöille nyt sanota jo hyvästit.

Antti Rönkä: Jalat ilmassa

Antti Röngän tarina koulukiusatusta pojasta on omakohtainen. Lahden lähellä pienessä kunnassa asuvaa Aaroa kiusataan ala- ja yläasteella, lukioon Aaro lähteekin Lahteen päästäkseen kiusaajista eroon. Aaro ei osaa puhua asiasta vanhempien tai opettajien kanssa. Kirjan tapahtumahetkellä Aaro aloittaa opiskelun Jyväskylän yliopistossa.

Kuvaukset siitä, miten vaikeaa on kohdata uusia ihmisiä ja pelätä koko ajan ettei kelpaa, ovat riipaisevia. Aarolle selvitymiskeino ovat kalliit muotikuteet ja hajusteet, joilla hän yrittää saada muiden hyväksyntää. Ainoat nuoret, joiden kanssa Aaro saa solmittua ystävyyssuhteita, ovat hekin kohdanneet rankkoja asioita. Lääkkeet auttavat ajoittain, mutta niitäkään Aaro ei osaa käyttää oikein. Ajanvaraus psykologille jää tekemättä ja tilanne kärjistyy.

Kirja on hyvin todenmakuisesti kirjoitettu. Lukiessa miettii, miten voi olla mahdollista, että kukaan ei puutu kiusaamiseen. Ja kuinka monta vastaavaa tapausta Suomeen mahtuukaan? Jatkuva kiusaaminen jättää pysyvät jäljet. Kiusaamisesta toipuminen on varmasti pitkäaikainen prosessi, jossa tarvitaan ammattilaisten apua. Onneksi tämän kirjan lopussa pilkahtaa toivo.

Johanna Venho: Ensimmäinen nainen

Johanna Venho on kirjoittanut Sylvi Kekkosesta romaanin. Tämän tyyppiset kirjat panevat aina niitä lukiessa miettimään, mikä on oikeasti tapahtunut ja mikä kirjailijan mielikuvituksen tuotetta. Se vähän häiritsee lukukokemusta, mutta tästä huolimatta Johanna Venho on kirjoittanut hienon kirjan. Teksti on tosi intensiivistä ja tarkkaa, ja sanaakaan ei voi jättää lukematta.

Kirjassa Sylvi Kekkonen puhuu Marja-Liisa Vartiolle, ja Marja-Liisa Vartio provosoi ja kommentoi takaisin - vaikkakin on tapahtumahetkellä vuonna 1966 jo kuollut. Sylvi peilaa elämäänsä ja kirjailijuuttaan Vartion kommentteihin ja miettii, olisiko joku voinut mennä toisin. Näkökulma annetaan välillä myös Essi Renvallille, joka yrittää tehdä Sylvistä muotokuvaa. Nämä tarinat koin jotenkin irrallisiksi ja kirjan kannalta ei niin tärkeiksi.

Sylvi puhuu tietenkin Urhosta ja Urhon naisista, pojistaan, miniöistään, politiikan ja kulttuurielämän henkilöistä. Tärkeä rooli on annettu Kekkosten taloudenhoitajalle Esterille, joka on kirjan mukaan ollut Sylvin tuki ja turva. Suhdetta Urhoon vuonna 1966 kuvannee hyvin kirjailijan lause: "On oltava tarpeeksi lähellä, jottei katoa toiselta, ja tarpeeksi kaukana, jottei katoa itseltään."

Kirjailija on liittänyt kirjan loppuun luettelon lähdekirjallisuudesta. Kiitoksista käy ilmi myös muita lähteitä. Sylvin elämä ja kirjat jäävät kiinnostamaan, seuraavana lukulistalle Anne Mattssonin elämäkerta?

Ilmar Taska: Pobeda 1946

Viro vuonna 1946 nähtynä pienen, nimettömäksi jäävän pojan silmin. Popedalla ajava ystävällinen mies saa pojan kertomaan vanhemmistaan asioita, joiden paljastumisen takia piilotteleva isä haetaan pois ja äiti joutuu kuulusteluihin. Pojan tie vie Tallinnasta kauas pois poikien kasvatussiirtolaan ja sieltä taas takaisin. Pojan viaton ihmettely kummallisista asioista, joita hänelle tapahtuu, on hienosti kuvattu. Tapahtumat Neuvostoliitossa tuolloin ja monissa muissakin autoritäärisissä valtioissa herättävät ihmetystä ja kauhua aikuisissakin, saati sitten lapsissa.

Kirjassa on useita kertojia, myös Popedaa ajava turvallisuuspalvelun etsivä saa suunvuoron. Hän tekee töitä aatteen vuoksi ja silloin kaikki toisinajattelijat ovat vaarallisia ja heidät on saatava kiinni. Kaikista tulee ilmiantajia ja oman edun tavoittelijoita. Patarein vankila on turvallisuuspalvelun vangitsemien ihmisten kauhujen näyttämönä. 

Mukana on myös kansainvälinen kuvio, kun pojan Johanna-tädillä on rakkaussuhde englantilaiseen toimittajaan. Pääseekö Alan tapaamaan Johannaa Neuvostoliittoon ja pääseekö Johanna Englantiin? Päätöksiä ei tehdä asiaperusteisesti vaan siten, että päätöksentekijä itse hyötyy jollakin lailla ja pelastaa kenties oman nahkansa.

Aika kylmäävää luettavaa, vaikka kovin tuttua historiasta. Alkuteos on ilmestynyt vuonna 2016. Kirja on Taskan ensimmäinen romaani, ja hän on aiemmin työskennellyt elokuva- ja teatterialalla.

Nina Lykke: Ei, ei ja vielä kerran ei

Ingrid ja Jan on vakiintunut keski-ikäinen aviopari, jolle piintyneet rutiinit seksielämässä ja muissakin asioissa ovat arkipäivää. Lisäksi pariskunnan aikuiset pojat asustavat kotona kuin hotellissa, ja Ingrid passaa ja palvelee heitä.

Kaikki muuttuu, kun Janin 15 vuotta nuorempi työkaveri Hanne alkaa flirttailla Janin kanssa joulukonsertissa, Janilla naksahtaa päässä ja he aloittavat suhteen. Kaikkien kolmen elämä mullistuu kokonaan kirjassa kuvattujen parin vuoden aikana.

Kirjassa kertojan ääni vaihtelee näiden kolmen välillä. Alkuosa kirjasta on vähän raskasta luettavaa, kirjailijan kuvatessa sitä, miten kaikilla on asiat jollain lailla huonosti. Ingrid on täysin leipääntynyt työhönsä ja elämäänsä ja yrittää selviytyä päivästä toiseen tarkkojen rutiinien varassa. Hanne vaihtaa miehiä jatkuvasti, kun jokaisesta tuntuu löytyvän jotain vikaa. Jan taas on juuri saanut ylennyksen aivan yllätyksenä ja pyytämättä.

Kirjailija pyörittää päähenkilöidensä ajatuksia ja tekemisiä niin, että heidän elämänsä alkaa tuntua kirjan edetessä suorastaan tragikoomiselta. Ainoa, kenelle loppujen lopuksi yllättäen käykin hyvin, on Ingrid. 

Ei, ei ja vielä kerran ei on norjalaisen palkitun ja suositun kirjailija Nina Lykken kolmas romaani. Lykken kielessä ja tavassa kirjoittaa on jotain uutta ja virkistävää. Kannattaa tutustua!

Edward St Aubyn: Loistava menneisyys: Patrick Melrosen tarina 1-3

Tartuin tähän kirjaan vastahakoisesti kaiken siitä lukemani takia. Kirjailija kuvaa osin omaelämäkerrallisessa kirjassaan lapsuuttaan tyrannimaisen, sadistisen isän ja tahdottoman äidin kanssa. Kirjan aihepiiri tuntui vastenmieliseltä.

Kirjan päähenkilö - kuten myös kirjailija itse - ajautuu nuorena vahvojen huumeiden käyttäjäksi ja kuin ihmeen kaupalla selviytyy hengissä.  Patrick Melrosen tarina on myös nähtävissä upeana tv-sarjana. Hienon tv-sarjan nähtyäni päätin kuitenkin lukea myös kirjan, jota sarja uskollisesti noudattelee.

Melrosen perheellä on kesähuvila Ranskassa ja kirjan tapahtumat alkavat sieltä, kun Patrick on 5-vuotias. Isä, David Melrose, on kavereidensa mielestä loistotyyppi, mutta lähipiiriään hän kiusaa, nöyryytttää ja alistaa. Vaimon selvitytymiskeino on viina ja lääkkeet, mutta Patrick ei pääse isäänsä pakoon avioeron jälkeenkään.

Kirjan toisessa osassa kuvataan uurnanhakumatkaa, jonka Patrick tekee isänsä kuoltua New Yorkiin. Patrickin huumeiden käyttö ryöstäytyy käsistä, ja kirjailijan kuvaus New Yorkin reissusta on aivan uskomaton.

Kirjan maailma on rikkaiden ja aatelisten. Siinä liikutaan Englannin maaseudulla kartanoissa ja varmistutaan siitä, että tunnetaan varmasti oikeat ihmiset. Kaikkia muita halveksitaan ja heistä kerrotaan ikäviä juttuja. Mukaan kirjassa kuvattuihin juhliin on kutsuttu myös prinsessa Anne, jota kirjailija ei kuvaa kovinkaan mairittelevasti. Juhlien kuvaus on hieman puuduttavaa, kun henkilöt vaihtuvat jatkuvasti ja keskustelujen aiheista ei aina pääse jyvälle.

Tässä vaiheessa Patrick on käynyt läpi vieroituksen ja on mukana juhlissa vähän ulkopuolisena. Osan nimi alkuteoksessa on Some hope: Patrick on selvinnyt kuiville, ainakin väliaikaisesti. Pystyykö hän antamaan isälleen anteeksi ja jatkamaan elämäänsä eteenpäin?

St Aubynin kirjat ovat alun perin ilmestyneet jo 1990-luvun alussa kuudessa osassa, suomenkieliset kirjat on julkaistu kahtena niteenä. Suosittelen lukemaan kirjan, jossa Englannin luokkayhteiskunta on edelleen voimissaan. Päähenkilön selviytymistarinakin on uskomaton, tosin raha on siinäkin tainnut mahdollistaa asioita.

Petja Lähde: Ilon kaava

Ilon kaava on hyvän mielen kertomus veljeksistä, jotka lähtevät isäänsä etsimään. Pyy ja Päiviö ovat kaksosia, mutta kovin erilaisia. Päiviö palaa pitkän ajan kuluttua Pyyn elämään kuultuaan, että Pyy on kuolemansairas. Päiviö saa lääkäriltä tehtäväkseen kertoa huonot uutiset veljelleen.

Päiviö juoksee yhteiskunnan oravanpyörässä, Pyy taas asustaa hoitolaitoksessa, jossa saa kakata sänkyyn. Veljekset kohtaavat kadonnutta isää etsiessään monenlaisia tyyppejä, joiden elämään he vaikuttavat omalla tavallaan. Päiviö yrittää ymmärtää Pyyn onnellisuutta, ja moni asia selviääkin matkan aikana.

Kirjan alussa en oikein päässyt sisään kerronnan tyyliin, mutta puolessa välissä kirja jo tempaisi mukaansa. Tarina on nähty myös näyttämöllä, mutta toimii kirjanakin mainiosti. Suosittelen kesäretkelle mukaan!

Niina Miettinen: Suopursu

Niina Miettinen oli minulle kirjailijana uusi tuttavuus ja oikein ilahduttava sellainen! Kirjan päähenkilö on Olga, joka tupsahtaa pohjoiskarjalaiseen pikkukylään kukkakauppaan sijaiseksi. Olgan on opettanut puutarhuriksi Sasa, jonka luota Olga haluaa pois, hakee muutosta elämäänsä.

Yhtä tärkeitä päähenkilöitä kuin Olga ovat sisarukset Anja, Pietari ja Hannu. Anja ja Pietari ovat jääneet asumaan kotitilaa, Hannu asuu lähellä ja taiteilee. Pietari kohtelee huonosti molempia sisaruksiaan, on kohdellut lapsesta asti. Kovin kummoisia elämän eväitä ei sisaruksista kukaan ole kotoaan saanut. Tarkemmin kirjassa kuvataan Hannun opiskeluvuosia Helsingissä ja hänen vaikeuksiaan, myös Anjan nuoruuteen palataan. Pietari jää sisaruksista vieraammaksi.

Olga ajautuu tekemisiin sisarusten kanssa ja Hannun kanssa suhteeseen. Vaikka he ovat kaikki jollakin lailla rikki, he kasvavat pitämään toisistaan huolta. Kirjailija nivoo loppupuolella juoneen yllättävän käänteen, joka on kuitenkin looginen. Vaikka kirjan sävy on hieman alakuloinen, se saa voimaa ihmisten lämpimistä kohtaamisista. Ja päätös on rohkaiseva ja tulevaisuuteen katsova.

Sally Rooney: Keskusteluja ystävien kesken

Sally Rooneyn esikoisteoksen tapahtumat sijoittuvat Irlantiin. Kertoja on parikymppinen opiskelijatyttö Frances, joka kirjoittaa omia tekstejä opiskelujen ohessa. Yhdessä parhaan kaverinsa ja entisen tyttöystävänsä Bobbin kanssa Frances esittää lavarunoutta ja elää tavallista opiskelijaelämää.

Sattumalta tytöt tutustuvat vanhempaan pariskuntaan Melissaan ja Nickiin, ja Francesin ja Nickin välille syntyy suhde. Kirjassa Frances kuvaa ihmisten välisiä keskusteluja ja jännitteitä. Ryhmätilanteissa hän on usein ulkopuolinen tarkkailija, kun taas Bobbi loistaa ja keskustelee älykkäästi aiheesta kuin aiheesta.

Ihmisten erilaiset taustat vaikuttavat arkipäivän sujumiseen: Bobby ja Nick ovat varakkaista perheistä, joilla ei koskaan ole pulaa mistään; Frances taas on täysin riippuvainen alkoholisoituneen isänsä kuukausirahasta. Francesin elämää varjostaa myös epämääräiset kivut, joiden syytä selvitellään.

Teoksen nimen mukaisesti kirjassa keskustellaan koko ajan, tai sitten Frances käy päänsä sisäisiä keskusteluja. Vaikka keskustelut käydään ystävien välillä, ne eivät aina ole kovin ystävällisiä.

Rooney kirjoittaa hienosti - kirja onkin palkittu ja sen käännösoikeudet on myyty useille kielille. Tällainen keski-ikäinen täti hieman vierasti tarkkaan kuvattuja seksikohtauksia. Toisaalta ihailin nuorten naisten älykkyyttä, toisaalta taas nuorten kipuilut perheasioiden, rakkauden, ystävyyden, rahan ja terveyden kanssa herättivät empatiaa ja muistoja omasta nuoruudesta.

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita

Richardsonin nelilapsinen perhe juristi-isineen ja toimittajaäiteineen on ihanneperhe, joka asuu Shaker Heightsin idyllisessä lähiössä Clevelandissa. Perhe on hyvin toimeentuleva, Elena-äiti on saanut sen mistä on nuorena haaveillut. Tai ainakin sopeuttanut haaveensa nykytilanteeseen. Lapset ovat kauniita ja hyvin pärjääviä. Paitsi Izzy, joka osoittaa mieltään kaikin mahdollisin tavoin ja jota kaikki morkkaavat ja väheksyvät. Minkä takia Izzy ei tunnu kuuluvan joukkoon, selviää vähitellen.

Kirja alkaa siitä, kun Richardsonien hieno talo on tulessa ja palaa maan tasalle. Mitä on tapahtunut ja onko kadonnut Izzy sytyttänyt tulipalon?

Mia Warren tyttärensä Pearlin kanssa ilmestyy Shaker Heightsiin ja asettuu asumaan Elenan heille vuokraamaan asuntoon. Mia on pidättyväinen eikä kerro oikeastaan mitään taustoistaan tai menneisyydestään. Mia ja Pearl tutustuvat Richardsonien lapsiin ja siitä alkaa tapahtumasarja, joka kirjassa kerrotaan.

Kirjan juoni ja kertojien vaihtuvat näkökulmat koukuttivat heti alussa. Kirjan henkilöt salaavat toisiltaan asioita, kuka isompia, kuka pienempiä. Tilanteet kärjistyvät osin väärinymmärrysten takia ja seurauksena on tuo kirjan alussa kuvattu tulipalo.

Kirjasta on tekeillä minisarja. Celeste Ngn esikoisteos ilmestyy suomeksi vuoden päästä keväällä. Tuskin maltan odottaa!

Anne Tyler: Avioliiton lyhyt oppimäärä

Anne Tylerin kirja on suomennettu jo vuonna 2004, mutta tulin nyt vasta tarttuneeksi siihen. Tylerilta on suomennettu 12 teosta, mm. Onnellinen matkamies, ja olen pitänyt kovasti hänen kirjoistaan.

Kirjassa seurataan Paulinen ja Michaelin avioliittoa alusta loppuun. Sota-aikana Pauline ja Michael avioituvat pikaisesti, oikeastaan tuntematta toisiaan ollenkaan. He osoittautuvat keskenään aivan erilaisiksi persooniksi, joilla on vaikeuksia ymmärtää toisiaan. He saavat kuitenkin 3 lasta ja sinnittelevät avioliitossaan.

Perhettä kohtaa tragedia, kun lapsista vanhin, Lindy, karkaa kotoa ja katoaa vuosiksi. Vanhemmat eivät osaa käsitellä asiaa ja surevat kumpikin tahoillaan, kuten myös sisarensa menettäneet nuoremmat lapset. Lopulta Michael jättää Paulinen.

Kertoja tarkastelee avioliittoa vuoroon Paulinen, vuoroon Michaelin näkökulmasta. Lindyn sanoin kirjailija kuvaa heidän suhdettaan jään ja lasin liitoksi. "Kaksi oudon samankaltaista ainetta ... - ja kumpikin yhtä helvettiä perheen lapsille."

Kirja ei kuitenkaan ole masentava, mutta toki sävyltään melankolinen. Tyler kuvaa tarkkaan Michaelin ja Paulinen ajatusmaailmaa ja toimintatapoja, mm. ystäväpiiriä. Erottuaan Michael ja Pauline oppivat kuitenkin tulemaan toimeen keskenään.

Kirja panee ajattelemaan naisten ja miesten rooleja sekä erilaisia tapoja toimia. Osataanko asioista keskustella ja sopia? Ja miten kaikki vanhempien välinen vaikuttaa lapsiin, vielä aikuisenakin?

Emma Hooper: Koti-ikävän laulut

Kirjan tapahtumat sijoittuvat pieneen kalastajakylään Kanadassa. Kalat ovat kaikonneet lähivesiltä ja kylän väki on joutunut lähtemään työn perässä muualle. Enimmäkseen talot ovat tyhjillään, mutta Connorin perhe sinnittelee vielä. Perheen isä ja äiti ovat vuorotellen kuukauden kerrallaan keikkahommissa muualla. Lapset Finn ja Cora yrittävät pärjätä ilman kavereita, koulua ja vuorotellen poissa olevaa vanhempaansa.

Finn aloittaa projektin, jonka avulla saisi kalat palaamaan. Murrosikäinen Cora karkaa kotoa, kukaan ei tiedä minne, mutta Corankin jälkiä seurataan kirjassa.

Hooperin tyyli on paikoitellen lempeän unenomaista, vaikka monet arjen asiat ja tapahtumat kuvataankin ihan realistisesti. Tarinoiden, musiikin ja yhteisön voima tuodaan esille enimmäkseen Finnin kautta. Finnin kalaprojekti on sadunomainen sankaritarina, mutta toisaalta myös raa'an realistinen tilannekuvaus kalojen ja ihmisten elinkeinon häviämisestä.

Ihmisten keskinäistä vuorovaikutusta kuvataan hienosti; mukana on vanhojen tarinoiden kerrontaa, eri kielillä kirjoitettuja kirjeitä, puhelinsoittoja kauas, musiikkia ja keskusteluja. Kirja päättyy hienosti ja kaikesta huolimatta toiveikkaasti.

Jennifer Egan: Manhattan Beach

Manhattan Beach -kirjan päähenkilö on Anna, jonka isä katoaa jäljettömiin Annan ollessa vielä lapsi. Isä on ollut tehnyt töitä paikalliselle gangsterille. Lukijalle syntyy sellainen käsitys, että isälle on käynyt huonosti. Anna jatkaa elämäänsä äitinsä ja pienen vammaisen siskonsa kanssa.

Nuorena naisena, toisen maailmansodan aikaan, Anna pääsee kouluttautumaan sukeltajaksi ja korjaamaan laivoja. Tuohon aikaan se oli tavatonta, eikä se varmaan tänä päivänäkään ole ihan tavallista. Egan kuvaa hyvin oloja, joissa sotilaallista kuria käytetään myös sukeltajien koulutuksessa.

Kirja jakautuu useaan eri osaan ja kertojan näkökulmakin vaihtuu muutaman kerran. Egan kuvaa hyvin Annan perheen elämää ja miten siihen vaikuttaa isän katoaminen ja äidin omistautuminen vammaisen lapsen hoitamiselle. Myös Dexter Styles, kirjan gangsteri, saa äänensä kuuluviin rakastavana perheenisänä, mutta myös öisin tapahtuvien pimeiden puuhien kautta. Ja Annan isäkin pääsee ääneen kirjan loppupuolella.

Kirjailija punoo juonta taitavasti. Tapahtumaympäristöt ovat erilaisia, esim. sukeltajien telakka tai rahtilaiva. Nämä ympäristöt ja ihmisten työt siellä on kuvattu mielenkiintoisesti. Myös erilaisten henkilöiden sisäistä maailmaa kirjailija kuvaa tarkasti.

Pidin kirjasta kovasti. Kirjalijalta on suomennettu aiemmin Sydäntorni ja Aika suuri hämäys, josta hän sai Pulitzer-palkinnon.

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on kirja, jota varataan aika mukavasti kirjastosta. Esikoisteokseksi se on saanut kenties keskimääräistä enemmän huomiota kirjablogeissa ja muilla some-kanavilla.

Kirja kertoo kolmekymppisestä helsinkiläissinkusta, jonka elämä tuntuu olevan jumissa. Hän on freelance-toimittaja, joka ei oikein saa juttuideoitaan läpi. Ilman töitä ei ole varaa kivaan elämään, ei edes peruselämään. Töitä pitäisi saada, melkein mitä tahansa töitä, mutta enimmäkseen tekisi mieli syödä sipsejä ja maata parvekkeella. Poikaystävä jätti jo yhdeksän kuukautta sitten, mutta erosta on hankala päästä yli.

Kirja jakaa mielipiteitä ja ymmärrän sen. Itse tykkäsin kovasti ironisesta otteesta, jolla päähenkilön ongelmiin suhtaudutaan. Jos kaikki on vähän surkeaa, on asiasta pakko repiä huumoria. Jokaisella on omat selviytymismekanisminsa, huumori lienee terveimmästä päästä sellaisia. Kirja on nopealukuinen, hetki kestää ennen kuin lukija (kenties myös kirjoittaja) pääsee ironiseen tyyliin kunnolla kiinni. Voin ymmärtää, että kirja näyttää itsekeskeisen ihmisen haahuilulta, jos ei ole kokenut samankaltaisia asioita kuin kirjan päähenkilö. Mutta suurelle massalle 25-40-vuotiaita kirjan kuvaamat asiat ovat arkipäivää; ura, joka ei ole oikeastaan ura vaan sarja (alipalkattuja) sinne päin -hommia, tinder-deittien hirveys, sekä taloudellinen riippuvuus omista vanhemmista. Nuoret ihmiset ovat koulutettuja, mutta harva saa koulutustaan vastaavaa työtä. Ymmärrän täysin, että lamaannus iskee viimeistään siinä vaiheessa, kun ei kelpaa edes hommiin, joihin ei vaadita muodollista koulutusta. Silloin tekee mieli käydä makaamaan sipsipussi kourassa ja vain toivoa että asiat muuttuisivat.