keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Minna Lindgren: Kuolema Ehtoolehdossa

Minna Lindgren loihtii ikäihmisten palvelutalo Ehtoolehtoon melkoisen sopan. Odotin heti minnalingrenmäistä hupailua ja terävää ironiaa, ja ensimmäisen puoliskon kirjasta olin aika lailla pettynyt. Jostakin syystä alku ei vain minulla toiminut. Toinen puolikas kirjaa onneksi pelasti tilannetta.

Kuolema Ehtoolehdossa kertoo yli 90-vuotiaiden ystävysten elämästä, kun outoja alkaa tapahtua. Nuoria ihmisiä kuolee, vanhuksia ylilääkitään ja rikoksia tapahtuu. Kaiken keskellä hiukan höperöt ja muistamattomat Siiri, Anna-Liisa ja Irma yrittävät saada asioista tolkkua ja löytävät elämästään paljon ilon aiheitakin. Ihana (helvetin) enkeli Mika auttaa leidejä asioiden selvittelyissä.

Dekkaritarinan ohessa Minna Lindgren onnistuu nostamaan esille monia karuja epäkohtia ja hulluuksia vanhusten kohtelussa. Ja kaikkein kovimmin niille nauravat vanhukset itse. Näillä vanhuksilla riittää tietoa myös kulttuurista, musiikista ja historiasta. Paikoitellen kirja on nautittavaa satiiria ja nauru irtoaa myös lukijalta. Helsingin tuntemus on lukijallekin eduksi, muuten pitkistä Helsinki-kuvauksista tulee helposti puuduttavia.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Daniela Krien: Vielä joskus kerromme kaiken

Daniela Krienin ihastuttava, raju ja puhutteleva esikoisromaani kuvailee DDR:n pienen maalaiskylän viimeisiä kuukausia ennen kuin Saksat yhdistyvät. Nuori Maria asuu poikaystävänsä Johanneksen perheen luona, ja koulunkäynti ei maistu. Maria lukee mieluummin ja kuljeskelee arkiaskareita paossa, kunnes kohtaa naapurin omalaatuisen isäntämiehen Hennerin.

Hennerin ja Marian välillä leimahtaa, eikä rakkaustarinaa estä se, että Henner on Mariaa parikymmentä vuotta vanhempi. Alkaa piiloleikki, jossa Maria pujahtaa naapuriin aina tilaisuuden tullen, mutta asuu yhä poikaystävänsä maatilalla. Salailu raastaa Mariaa, mutta toisaalta hän ei uskalla kertoakaan kenellekään.

Onnistuuko suhde ikäerosta ja Hennerin hurjuudesta huolimatta? Miten nuoren Marian käy? Vielä joskus kerromme kaiken…

torstai 19. helmikuuta 2015

Jean-Paul Didierlaurent: Lukija aamujunassa

Lukija aamujunassa on surrealistinen, aikuisten saduksikin kuvattu romaani, johon sisältyy useitakin tarinoita ja tarinanpätkiä erikoisista ihmiskohtaloista muuttuvassa maailmassa.

Romaani kertoo työkseen kirjoja tuhoavasta Guylainistä, joka rakastaa kirjoja. Työpäivät ovat suorastaan helvetillisiä: Matkalla töihin Guylain rauhoittaa itseään lukemalla junassa ääneen makulointikoneesta pelastamiaan tekstiarkkeja. Työpaikasta ja työpäivien kuvauksesta tulee mieleen kirjojen teurastamo. Kirjojen tuhoaminen riittäisi varmasti aikaansaamaan inhottavan olon, mutta tilannetta pahentaa vielä kovaa komentoa ja valvontaa ylläpitävä pomo sekä ärsyttävä työkaveri. Ei niin paljon pahaa, ettei jotain hyvääkin: Yvon on Guylainin ystävä ja kollega, joka latelee klassikkoteoksia ulkomuistista kuin stereotyyppinen ranskalaisälykkö.

Muutoin miehen päiviin kuuluu lemmikkikultakala sekä entinen kollega Giuseppe, joka on menettänyt jalkansa työpaikan makulointilaitteeseen. Giuseppen halu elää ja pysyä kuivilla alkoholista pysyy yllä tavoitteessa hankkia menetetyt jalat pikkuhiljaa takaisin. Guylain auttaa ystäväänsä tässä tavoitteessa omalla tavallaan.

Eräänä päivänä Guylain löytää junasta muistitikun, jolta löytyy kiinnostavia tekstejä. Tekstit kertovat yleisen käymälän siisteydestä vastaavan “vessantädin” työstä ja muusta elämästä ja ne on kirjoittanut Julie-niminen henkilö, muuta ei selviä. Guylain viehättyy teksteistä (kuten myös Guylainin kuulijat) ja Giuseppen avulla hän alkaa selvittää, miten voisi löytää tekstien kirjoittajan.

Kirjassa kuvataan ystävyyssuhteita, joissa näkyy avoin, kunnioittava ja auttava suhtautuminen toiseen ihmiseen. Vastapainoksi on myös henkilöitä, joita päähenkilömme ei kunnioita, mikä on myös kuvattu suorasukaisesti. Vessantädin päiväkirjamerkinnät kertovat peittelemättä ja kaunistelematta tässä työssä kohdatuista tilanteista ja ihmisistä. Vaikka muuta voisi kuvitella, vessantäti kohtaa työssään karujen asioiden ohella myös kauneutta.

Kirjan alkupuolella en oikein saanut ideasta kiinni, ja välillä tarina tuntui jopa jotenkin teennäiseltä. Puolenvälin tienoilla pääsin kuitenkin vauhtiin. Kirjassa käsiteltiin kivasti muutosta, joka Guylainin elämässä toteutui. Tekstin voi varmaan tulkita niinkin, että työasiat kuvattiin aluksi ja myöhemmin keskityttiin muihin teemoihin, mutta koin asian sen sijaan niin, että päähenkilön elämässä ei ollut tarinan alussa paljon muuta kuin (helvetillinen) työ, mutta pikkuhiljaa tilanne muuttui.

Lukija aamujunassa käsittelee kirjallisuutta ja kirja-alan yhteiskunnallista tilannetta, suhtautumista uusiin asioihin ja eri rooleissa toimiviin ihmisiin. Sisältyipä tarinaan romantiikkaakin. Ranskalaisuus paistoi tekstistä hyvällä tavalla ja tarinaa oli mukava lukea.