Claes Andersson on kirjoittanut pienen muistelmakirjan, jossa hän käy läpi elämäänsä lapsuudesta lähtien. Mukaan mahtuvat politiikan vuodet, mutta mielenkiintoista on lukea ajoista, jolloin Andersson toimi psykiatrina, oli mukana Lilla Teaternin toiminnassa, miten hän opiskeli itse jazz-muusikoksi. Kirja ei etene mitenkään kronologisesti vaan Andersson kertoilee asioista vapaasti. Tilaa saa perhe ja ystävät, jalkapallo ja kirjallisuus. Andersson kirjoittaa virkistävän suoraan asioista eikä kaunistele.
Kirjan lopussa Andersson pohtii elämää, kuolemaa ja vanhenemista (Kun kirjoitan tätä en ole vielä kuollut...). Sitä miten kuolema on osa elämää: "Elämä ilman kuolemaa on typistettyä elämää." Ja vaikka vanhuuden kremppoja tulee ja asioita ei jaksa enää, Andersson on elämästään kiitollinen ja "enemmän hereillä kuin koskaan".
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti