tiistai 8. kesäkuuta 2010

Valérie Tong Cuong: Pariisissa, sattumalta

Pariisissa, sattumalta koostuu viiden toisilleen tuntemattoman henkilön tarinoista. Yhden päivän aikana ehtii tapahtua monenlaista, ja traagiset sattumukset kuten toimistotalon räjähdys ja metroliikenteen pysäyttävä itsemurhayritys saattavat eri yhteiskuntaluokista olevat ihmiset yhteen pariisilaisessa sairaalassa. Tuntemattomien kohtaaminen osoittaa maailman pienuuden ja sattuman vaikutuksen ihmiselämään.

Itse Pariisi jää kirjassa sivuosaan; vain muutama Pariisin ruuhkia ja pariisilaisten käytöstä kiroava taksikuski muistuttavat, missä ollaan. Tämä on minusta harmi, olin kirjan nimen perusteella olettanut pääseväni nauttimaan pariisilaisesta tunnelmasta.

Kirja tarjosi lukijalle mielenkiintoisia tarinoita ja juonenkäänteitä. Minulle jäi kuitenkin tunne, että kirjassa olisi ollut aineksia enempäänkin. Nyt henkilöhahmot ja ympäristöt jäivät aika ohuiksi. Ehkäpä kirjasta suunnitteilla oleva elokuva tuo lisää väriä tarinoihin.

Ei kommentteja: