keskiviikko 6. lokakuuta 2010

Leena Lander: Liekin lapset

Leena Lander jatkaa uusimmassa romaanissaan Liekin lapset Suomen vuoden 1918 sisällissodan käsittelyä, jonka hän aloitti jo edellisessä romaanissaan Käsky. Käsky sijoittui kokonaisuudessaan sotavuoteen, Liekin lapset kuvaa yhteiskunnan kehitystä pidemmällä aikavälillä.

Liekin lapset on eräänlainen mikrohistoriallinen kuvaus pienen varsinaissuomalaisen sahayhteisön kehityksestä vuosisadan alkupuolella. Kerronta kulminoituu vuoden 1918 tapahtumiin. Lähes sadan vuoden takaiset tapahtumat sidotaan nykyhetkeen markkinointipäällikön tehtävät ja pitkän avioliiton jättäneen Riston kautta. Hän muuttaa perimäänsä suvun vanhaan mökkiin ja ryhtyy sen kunnostamisen ohessa tutkimaan sukunsa vaiheita. Erityisesti häntä kiinnostavat kirjan päähenkilöksi nousevan isoäiti Saidan salaisuudet sekä se, mitä tapahtui Halikon Märynummen joukkoteloituksessa aivan sodan loppuhetkillä. Kansallisarkiston lisäksi apuna ovat mökistä löytyneet vanhat päiväkirjat ja muistiinpanot.

Liekin lapset on kaunis, koskettava ja vakava kirja. Sen jännärimäinen rakenne ja elävän tuntuisesti kuvatut henkilöhahmot suorastaan tempaavat mukaansa. Kirja kuvaa mielenkiintoisesti 1900-luvun alun tiivistä sahayhteiskuntaa ja sen suhdetta läheiseen kartanoon, paikallistason rakenteita ja kerroksisuutta. Tässä taustassa elävät ihmiset ovat yksilöitä unelmineen ja murheineen, rakkauksineen ja menetyksineen. Jokainen tekee omat valintansa omista lähtökohdistaan ─ ja näillä valinnoilla on kauaskantoisia seurauksia.

Ei kommentteja: