maanantai 11. toukokuuta 2015

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russell ja James

Vaellustarinat ovat nyt muotia, Kirjaveräjästäkin voit lukea Harold Fryn vaelluksesta Englannissa ja Cheryl Strayedin tositarinaan pohjautuvasta vaelluksesta Yhdysvaltain halki. Emma Hooper on kanadalainen muusikko ja kirjailija ja hänen kirjansa päähenkilö, 82-vuotias Etta, vaeltaa halki Kanadan katsomaan merta. Etan vaellus on myös valmistautumista kuolemaan, hän ei aina oikein muista kuka on, mutta matka meren äärelle on tärkeä riitti. Matkaseurana, tukena ja turvana Etalla on kojootti nimeltään James.

Etan vaellusta seurataan tiedotusvälineissä ja ihmiset matkan varrella olevissa kylissä haluavat nähdä Etan ja antaa hänelle lahjoja. Etta olisi mieluiten ihan itsekseen ja kulkisi yksin. Tämä muistuttaa Harold Fryn tarinaa, jossa mediamyllerrys ja kaiken kaupallisuus viedään koomisella tavalla huippuunsa. Etan tarinassa kaikki on paljon hienovaraisempaa.

Etan, hänen miehensä Oton ja heidän ystävänsä Russellin tarinaa kerrotaan takaumina. Kaikki palaa päähenkilöiden nuoruuteen ja ensimmäiseen maailmansotaan, jolloin myös kanadalaisia nuoria miehiä värvättiin Eurooppaan sotimaan. Otto lähti vapaaehtoisena, mutta Russellia ei jalkavamman takia hyväksytty. Oton sotakokemuksista kerrotaan osin Etan ja Oton kirjeenvaihdon kautta, osin Oton kertomana. Etan ja Oton suhdekin kehittyy kirjeiden kautta, vähän kuin nykyajan nettirakkaudet?

Etan poissa ollessa Oton on pakko pärjätä itsekseen: Hän opettelee mm. leipomaan, hankkii marsun ja sattumalta ajautuu myös tekemään paperimassasta pihan täyteen eläinhahmoja.

Pidin kirjasta ja sen tunnelmasta kovasti !

Ei kommentteja: