Tapio Koivukari kirjoittaa länsirannikolle, Rauman lähelle sijoittuvia historiallisia romaaneja. Uusimmassa paneudutaan horros- tai unissasaarnaamiseen, jota nuoret naiset ovat harrastaneet viime vuosisadan alkupuolelta 1950-luvulle saakka. Mm. kartanolaisuus tai korpelalaisuus ovat tähän liittyviä uskonnollisia yhteisöjä. Kirjan tarina olisi varmaankin oikeasti voinut tapahtua, kirjan viimeinen luku vielä lisää tätä vaikutelmaa.
Unissasaarnaajan tapahtumat ajoittuvat vuoteen 1949. Sota on ohi ja palanneet miehet ovat vaihtelevassa kunnossa. Evakoita asutetaan ympäri Suomea. Länsirannikollakin heitä on, ja he rakentavat rintamamiestaloja heille luovutetuille tonteille.
Tuulikki Heinonen on 13-vuotias hento tyttö, joka yllättäen alkaa saarnata siskonsa yöpaita yllään, punainen tukka valtoimenaan. Tuulikki ennustaa maailmanloppua tulevaksi. Tuulikin hetekalta saarnaamaa sanaa tulee kuuntelemaan sankoin joukoin väkeä. Joku keksii kerätä yleisöltä kolehtia ja Tuulikin äiti silittää seteleitä sileiksi ennen vinttiin kätkemistä. Paikalle ilmestyy myös maallikkosaarnaaja Sihvonen Korsosta, joka yrittää hyötyä tilanteesta. Sihvosen johdolla Tuulikki perheineen lähtee lopulta onnettomasti päättyvälle saarnausreissulle pohjoista kohti.
Koivukari kuljettaa tarinaa muuten hyvin, mutta jotkut poikkeamat tuntuvat irrallisilta, kuten kertomus Australiaan lähteneestä miehestä. Koivukarin hahmot ovat kaikki vähän reppanoita ja elämässä epäonnistuneita, mutta heihin suhtaudutaan kuitenkin lämmöllä. Tuulikin puolesta surettaa, kun hänen isänsä ei osaa tehdä päätöksiä eikä pysty varjelemaan perhettään. Äidistäkään ei ole perheen tyttärille apua. Länsisuomalaista murretta on mukava lukea, kuten myös evakkojen haastelua.
Tapio Koivukari sai kirjasta Runeberg-palkinnon.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti