Timothy ja Nathan pelaavat NHL:ssä jääkiekkoa ja ovat todella hyviä. He ovat myös kämppiksiä ja parhaita kavereita, kunnes 19-vuotias Timothy yllättäen tajuaa, että hän oikeastaan rakastaa Nathania. Nathanille kertominen rikkoo kaiken, Nathan ei osaa käsitellä asiaa, ei ymmärrä sitä eikä osaa puhua siitä, hän pakenee. Epätoivoinen Timothy antaa taklata itseään pahoin pelissä Detroitissa ja halvaantuu kaulasta alaspäin. Onnettomuus murtaa Nathanin ja hänenkin peliuransa katkeaa ryyppäämisen takia.
Kirja on näiden kahden nuoren miehen tarina. Mukana on hauskan koominen hahmo, sokea Janet ja Timothyn sympaattinen hoitaja Nellie, mutta Lipson kertoo tarinan pääasiassa Timothyn ja Nathanin kautta. Nuorten miesten läpänheitto on hauskasti kirjoitettu, dialogi on iskevää. Lipson kertoo myös siitä, kuinka tärkeää peli ja kaikki siihen liittyvä, joukkue, treenaaminen, voitot, häviöt, näille nuorille taitaville miehille on: se on koko elämä. Kun sitä ei enää ole, ei ole muutakaan. Ja kun ei voi rakastaakaan, ei voi elää.
En muista lukeneeni tällaista tarinaa aiemmin. Kahden nuoren miehen maailma, joukkueen maailma, yhteenkuuluvuus, on kuvattu hienosti. Nuoret miehet tekevät äärimmäisiä ratkaisuja niin kentällä kuin omassa elämässään. Erittäin vaikuttava teos.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti