Saara Turunen: Rakkaudenhirviö

Saara Turusen Rakkaudenhirviö on yksinäisen, ulkopuolisen ja hukassa olevan nuoren naisen kasvutarina. Romaani on kiinni tässä ajassa, mutta se avautuu pikkuhiljaa ja vähän liian vaivihkaa.

Mistä tämän naisen yksinäisyys ja ulkopuolisuus juontuvat? Mennään tietenkin lapsuuteen, ja äiti on jotakuinkin kaiken pahan takana. Kotoa päähenkilö on saanut eväikseen pelon ja epäluulon erilaisuutta - tai oikeastaan kaikkea - kohtaan, eikä näillä eväillä elämä ihan helppoa ole. Kehitystarinaksi erikoista on se, että kehitystä ei juurikaan tapahdu: kerronta junnaa turhan vahvasti paikallaan, varsinkin romaanin alkupuolella. Onneksi romaani paranee loppua kohti, vaikka edelleen tiivistämisen varaa löytyy.

Rakkaudenhirviö kertoo osuvasti nykypäivän ilmiöistä ja ongelmista: tunnekylmän äidin (tai voisi ajatella, että koko suomalaisen yhteiskunnan) vaikutuksesta lapsen ja sittemmin nuoren on vaikea uskoa itseensä ja toisiin ihmisiin. Rakentuu epäluuloinen, arka ja kriittinen yksilö. Tärkeintä on tavallisuus, vaikka itse voisi kuinka huonosti. Mutta mitä on tuo “tavallinen”? Jos suhde itseen on huteralla pohjalla, on vaikea luoda tervettä suhdetta muihin. Päähenkilö ei tunnu löytävän paikkaansa tai tapaansa olla maailmassa. Hän kuvittelee, että kaikkien muiden ihmisten elämä on helpompaa ja parempaa.

Osuva havainnointi esimerkiksi teatterikoululaisten ristiriitaisesta elämäntyylistä, nuoren naisen elämänihmettely ja suomalaisten tavoille naureskelu eivät kanna tarinaa riittävästi. Toisaalta tässä kertomuksessa on tietyllä tavalla hyvää elämänmakua - punainen lanka puuttuu, kuten elämästäkin usein. Mielestäni tässä romaanissa oli hyviä elementtejä, mutta se jokin jäi puuttumaan.

Näytelmäkirjailijana jo kokenut, romaanipuolella ensikertalainen Turunen kirjoittaa hyvin. Kirjasta löytyvät oivallukset ja sivallukset sopisivat ehkä paremmin vaikkapa kolumnin tai näytelmän muotoon, romaaniin olisin kaivannut enemmän syvyyttä ja monipuolisuutta. Odotin tältä romaanilta paljon ja varmaan siitäkin syystä petyin. Mutta ei tämän kirjan lukeminen kuitenkaan ajanhukkaa ollut, ja teemat jäivät hyvällä tavalla muhimaan mieleeni.