keskiviikko 10. helmikuuta 2010

Chimamanda Ngozi Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa

Nigerialaisen naiskirjailijan teos sijoittuu 1960-luvun Nigeriaan. Alussa kertojana on Ugwu, joka on kotoisin pienestä kylästä, jossa hänen perheensä edelleen asuu savimajassa. Ugwu pääsee palvelijaksi yliopistossa opettavan Odenigbon talouteen. Kirjailija käyttää taitavasti hyväkseen Ugwua kuvatessaan nigerialaista sivistyneistöä ja osin yläluokkaakin. Ugwu tarkkailee hieman ihmetellen sivistyneistön omituisia tapoja.

Kirjan päähenkilöinä on myös valkoihoisia, esimerkiksi maassa pitkään asunut englantilainen Richard kokee itsensä nigerialaiseksi, ulkomailta tulevat toimittajat taas katsovat kaikkea ulkopuolelta ja yläpuoleltakin, arvostellen.

Kirjassa kuvataan Nigeriassa 1960-luvulla käytyä sotaa heimojen välillä. Mieleen tulee lähimenneisyydestä Ruandan sota, hutut ja tutsit, ja raakuudet eri heimoihin kuuluneiden välillä. Sodan kuvaus ja siviilien hätä pakolaisleireineen, tauteineen, sodassa kadonneiden ja kuolleiden etsimisineen ja nuorten miesten vieminen väkisin sotimaan on yleistettävissä  mihin tahansa sotaa käyvään maahan. Biafran sota ja nälkää näkevien lasten kuvat lehdissä ovat varmasti jääneet kaikille sen ajan eläneille mieleen. 

Afrikkalaisen arkielämän yksityiskohdat, asut, ruuat, pyykinpesu, siivous, juhlat, hautajaiset jne. kuvataan mieleen painuvasti. Kirjan kertojina ovatkin Ugwun lisäksi naiset, jotka yrittävät pärjätä sodan keskellä ja pyörittää arkea poikkeuksellisissa oloissa. Kirjaa voi lukea historian kirjana, mutta myös kuvauksena afrikkalaisesta elämäntavasta.

Ei kommentteja: