maanantai 2. toukokuuta 2011

Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa

Antti Tuurin uutuus koostuu matkakertomuksista eri puolilta Eurooppaa. Kirjassa kuljetaan paljon Italiassa ja Ranskassa mutta myös Norjassa, Espanjassa ja Venäjällä. Useimmissa tarinoissa Tuuri matkustaa vaimonsa kanssa; myös työmatkoja on valikoitunut mukaan.

Tuuri suosii matkustustapana junaa lentokoneen sijaan. Hänen mukaansa junamatkailussa matkan tarkoitus on matka eikä perille pääseminen. Junan kyydistä voi poiketa mielenkiintoiseen pikkukaupunkiin ja käydä junan vaihdon yhteydessä hyvällä lounaalla. Junalla matkustaessa säästyy myös lentokenttien turvatarkastuksista ja pitkistä odotusajoista.

Suurta dramatiikkaa Tuurin matkatarinoista ei löydy: hän kertoo hotellihuoneista, aikaisista aamuista ja kirjoitustöistään sekä nuoruuden matkojen mieleen palaavista tunnelmista. Keskeisimpään osaan kirjassa tuntuu nousevan syöminen: hotelliaamiaisia, lounaita mukavissa pikkuravintoloissa, italialaisia illallisia, saksalaisia makkaroita… Niinhän se menee: syöminen ja ruokakulttuuriin tutustuminen ovat tärkeä osa matkaa.

Vaikka kirja onkin aika pintapuolinen raapaisu Euroopassa matkailusta, saa se silti vangittua matkalla olon kutkuttavan tunnelman varsin hyvin. Tätä lukiessa voi tuntea, kuinka juna vapisee jalkojen alla tai asemahalli kaikuu lähtökuulutuksista ja matkalaisten puheensorinasta. Eikä malttaisi odottaa, että pääsisi itsekin kesäisen Euroopan rautateille.

Ei kommentteja: