perjantai 25. marraskuuta 2016

Emma Puikkonen: Eurooppalaiset unet

Pidin kovasti tästä Emma Puikkosen kirjasta, joka on rakenteeltaan episodiromaani. Kirja koostuu lyhyistä tarinoista, joilla ei ensilukemalta ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Tarinoista löytyy kuitenkin aina joku linkki aiemmin kerrottuun: Jonkun henkilön kautta tapahtumilla onkin yhteys.

Emma Puikkonen käy Euroopan lähihistorian tapahtumia läpi tarinoidensa päähenkilöiden avulla. Kirja alkaa vuodesta 1980 ja Puolan Solidaarisuus-liikkeen tapahtumista. Myöhemmin sivutaan Berliinin muurin murtumista, Balkanin sotaa, maahanmuuttoa ja pakolaisuutta eri näkökulmista. Tarinoissa on mukana fantastisia elementtejä ja lopussa vähän scifimäistä tulevaisuuteen katsomista tarinassa, joka tapahtuu 2027 Lontoossa.

Minua miellytti uudenlainen tapa kirjoittaa ja katsoa asioita: Tällaisessa Euroopassa me asumme, kaikkien näiden, välillä surrealistisiltakin tuntuvien asioiden keskellä. Lopun kuvaus siitä, miten meille syötetään maksettuja, jonkun tilaamia keksittyjä uutisia, ja miten niiden avulla vaikutetaan ihmisten mielipiteisiin, oli aika kylmäävä. Ja varmaankin totta jo tänä päivänä.

Kirja oli Finlandia-ehdokkaana.

Ei kommentteja: