keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Evie Wyld: Kaikki laulavat linnut

Kirjan tapahtumat lähtevät liikkeelle australialaiselta lammasfarmilta, jossa joku tai jokin tappaa lampaita. Päähenkilönä on nuori nainen, jonka elämästä paljastetaan vähitellen asioita. Kirjan rakenne on erikoinen: Joka toinen luku on nykyaikaa, joka toinen menneisyyttä ja menneissä tapahtumissa edetään koko ajan taaksepäin. Kirjan viimeisissä luvuissa siis vasta selviää, mitä päähenkilölle oli alun perin tapahtunut, mistä kaikki alkoi ja miksi kirjan alussa tilanne on sellainen kuin on.

Rakenne on siis trillerimäinen ja kirjassa on muitakin jännärimäisiä piirteitä. Wyld kirjoittaa pelkistetysti ja asioista kerrotaan aika vähän, eikä mitään juurikaan selitellä. Päähenkilö on ajautunut elämässään epämiellyttävään tilanteeseen, josta hän onnistuu pääsemään pois. Kirjan erikoinen ympäristö ja halu saada selville, mitä päähenkilölle oikeastaan oli tapahtunut, sai lukemaan kirjan loppuun. Ja se olikin aikamoinen yllätys!

Kaikki laulavat linnut on ainoa teos, joka Evie Wyldiltä on suomennettu. Australialais-lontoolainen Wyld sai teoksesta EU:n kirjallisuuspalkinnon.

Ei kommentteja: