Laskettuani juuri kädestäni Margaritan, en enää ihmettele, että Anni Kytömäki sai kirjasta Finlandia-palkinnon. Kirja on aivan ihana, runsas, vetävä, surumielinen...
Kirjan tarina alkaa sotavuosista, mutta pääosin tapahtumat sijoittuvat 1950-luvun alkuun. Kirjan päähenkilö Senni Margarita toimii hierojana Kankariston kylpylässä ja asuu äitinsä kanssa. Isä, joka on opettanut Sennille ammatin, on kuollut sodassa. Eräänä juhannuksena Sennille tapahtuu jotakin, joka laittaa hänen elämänsä uusille raiteille. Myös maailma ympärillä muuttuu ja Senni joutuu miettimään ammattinsakin uusiksi.
1950-luvulla polioepidemia riehui Suomessa. Taudista ja sen saaneista potilaista, kuntoutuksesta ja rokotuksen kehittämisestä kerrotaan Sennin työn kautta. Sennin muuttaesaa Helsinkiin, kuvataan myös 1950-luvun Helsinkiä, rakennuksia, liikennettä, vaatetusta jne. Enimmäkseen Senni toimii kertojana, mutta ääneen pääsee muutama muukin rinnakkaistarinoiden kautta. Mm. uhanalaiset jokihelmisimpukat (latinaksi Margaritifera margaritifera) saavat itse kertoa elämästään joen pohjassa. Luonto onkin kirjassa isossa osassa, ja Senni metsässä parhaiten oma itsensä.
Kirja on rakennettu niin, että sitä ei malta laskea käsistään ja lopun lähestyessä toivoisi, ettei kirja vielä loppuisi. Sennin elämässä tapahtuu monia yllättäviä asioita, joita hän ei ole pystynyt mitenkään ennakoimaan tai niihin valmistautumaan. Toisaalta rohkean, toisaalta vetäytyvän Sennin ajatuksia ja hänen kasvamistaan ihmisenä kuvataan kauniisti. Onneksi hänellä on vaikeissa paikoissa apunaan hyviä ihmisiä.
Täytynee etsiä käsiin muut Kytömäen kirjat (Kultarinta ja Kivitasku) ja lukea ne seuraavaksi. Lämmin kiitos Margaritasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti