torstai 25. syyskuuta 2014

Lilja Tamminen ja Jalmari Eskelinen: Komerot

Komerot: kadotettujen nuorten tarinoita on vaikuttava kirja. Jokaisen päättäjän tulisi lukea joku tällainen teos, sillä näitä nuoria aikuisia on joukossamme paljon. Kirja valottaa hiukan heidän vaikeuksiaan ja tapaansa ajatella. Suurin osa ei ”syrjäydy” yhteiskunnasta tarkoituksella, vaan monen tekijän yhteisvaikutuksesta. Vain yksi haastateltavista halusikin pysyä syrjässä ihan omasta halustaan.

Komerot kertoo asuntoihinsa ja yksinäisyyteen hautautuneiden ihmisten tarinoita. Kirja on tärkeä puheenvuoro erilaisille yhteiskunnan jäsenille. Rivien välistä ja aivan suoraankin voi löytää ehdotuksia heidän auttamisekseen, kirjan tekijät ovat kyselleet nuorilta itseltään miten heitä voisi auttaa.

Kukaan ei halua ehdoin tahdoin olla köyhä, yksinäinen ja väsynyt. Näiltä ihmisiltä ei välttämättä löydy voimia muuttaa olosuhteitaan yksin, muita ihmisiä tarvitaan mukaan.

Ei kommentteja: