Turkka Hautalan toinen romaani on kertomus Väinöstä Linnasta, sosiaalisilta taidoiltaan rajoittuneesta taideopiskelijasta, joka palaa Helsingistä kotikaupunkiinsa etsimään isää, josta ei ole moneen vuoteen kuullut mitään. Väinö haluaa paitsi löytää isänsä myös selvittää isän ja Eeva-siskon välirikon syyn.
Väinön isä Heikki on alkoholisoitunut entinen kustannustoimittaja ja entinen postimies. Hän juo ja lukee liikaa, ihailee Bukowskia ja Hemingwayta. Alkoholi nousee suureen rooliin kirjassa: se on aina maistunut Heikille ja se on myös ollut syynä perheenjäsenten välien rakoiluun. Lapsuusmuistojensa takia Väinö on alkanut suhtautua kriittisesti omaan juomiseensa, vaikka alkoholi tuntuukin olevan ainoa apu hänen ihmisarkuuteensa.
Kirja on vuoroin hauska, vuoroin vakava, koskettavakin kuvaus lapsuus- ja nuoruusmuistoista, alkoholismista ja sen vaikutuksista ihmiseen itseensä ja hänen lähipiiriinsä.
tiistai 17. toukokuuta 2011
tiistai 10. toukokuuta 2011
Kathryn Stockett: Piiat
1960-luvun Missisipissä rotuerottelu on arkipäivää. Värillisillä ja valkoisilla on omat asuinalueensa, kirjastonsa ja koulunsa ja sosiaalinen kanssakäyminen rotujen välillä on harvinaista muuten kuin työasioissa. Useat mustat naiset toimivat valkoisten rouvien kotiapulaisina: he hoitavat talouden ja lapset, mutta eivät kuitenkaan ole kyllin arvokkaita käyttämään samaa käymälää isäntäväen kanssa.
Toisaalla Yhdysvalloissa ajat ja tavat ovat jo muuttumassa. Martin Luther King puhuu väkijoukoille, Washingtonissa järjestetään mielenosoituksia rotuerottelua vastaan ja New Yorkissa hippiliike saavuttaa suosiota.
Tässä tilanteessa Mississipin Jacksonissa vanhempiensa puuvillafarmilla asuva parikymppinen Skeeter haluaa kirjoittaa kirjan mustista kotiapulaisista haastattelemalla näitä heidän kokemuksistaan. Kirjahanke on uhkarohkea teko; Skeeterin on salattava käyntinsä mustien asuinalueella eikä kirjassa esiintyvien henkilöllisyys saa paljastua.
Kirjan kertojina vuorottelevat Skeeter sekä kaksi mustaa kotiapulaista, Aibileen ja Minny. Skeeter on aikakauden yleisiä normeja rikkova itsenäisesti ajatteleva nuori nainen, jota äiti patistaa naimisiin ja perhettä perustamaan. Aibileen on toiminut vuosikymmenet valkoisissa perheissä kotiapulaisena ja kasvattanut niissä useita lapsia. Hän kiintyy hoidokkeihinsa kuin omiinsa ja antaa näille rakkautta ja huolenpitoa, jota lasten omat äidit eivät useinkaan kykene antamaan. Aibileen myös pyrkii kasvattamaan lapset suvaitsevaisiksi ja itseään ja toisia ihmisiä kunnioittaviksi. Minny on aivan toisenlainen kuin Aibileen: räiskyvän persoonansa ja suorasukaisten puheidensa takia hän joutuu usein hankaluuksiin isäntäväkensä kanssa.
Kirjassa saadaan säilymään jännite loppuun saakka muutamalla avoimella kysymyksellä: Mitä on tapahtunut Skeeterin perheen kotiapulaiselle? Minkä Hirveän Kamalan teon Minny on tehnyt viimeisessä työpaikassaan? Onnistuvatko Skeeter ja kotiapulaiset pitämään kirjahankkeensa salassa?
Kirja oli paitsi viihdyttävä myös ajatuksia herättävä ajankuva 1960-luvun Etelävaltioista.
Toisaalla Yhdysvalloissa ajat ja tavat ovat jo muuttumassa. Martin Luther King puhuu väkijoukoille, Washingtonissa järjestetään mielenosoituksia rotuerottelua vastaan ja New Yorkissa hippiliike saavuttaa suosiota.
Tässä tilanteessa Mississipin Jacksonissa vanhempiensa puuvillafarmilla asuva parikymppinen Skeeter haluaa kirjoittaa kirjan mustista kotiapulaisista haastattelemalla näitä heidän kokemuksistaan. Kirjahanke on uhkarohkea teko; Skeeterin on salattava käyntinsä mustien asuinalueella eikä kirjassa esiintyvien henkilöllisyys saa paljastua.
Kirjan kertojina vuorottelevat Skeeter sekä kaksi mustaa kotiapulaista, Aibileen ja Minny. Skeeter on aikakauden yleisiä normeja rikkova itsenäisesti ajatteleva nuori nainen, jota äiti patistaa naimisiin ja perhettä perustamaan. Aibileen on toiminut vuosikymmenet valkoisissa perheissä kotiapulaisena ja kasvattanut niissä useita lapsia. Hän kiintyy hoidokkeihinsa kuin omiinsa ja antaa näille rakkautta ja huolenpitoa, jota lasten omat äidit eivät useinkaan kykene antamaan. Aibileen myös pyrkii kasvattamaan lapset suvaitsevaisiksi ja itseään ja toisia ihmisiä kunnioittaviksi. Minny on aivan toisenlainen kuin Aibileen: räiskyvän persoonansa ja suorasukaisten puheidensa takia hän joutuu usein hankaluuksiin isäntäväkensä kanssa.
Kirjassa saadaan säilymään jännite loppuun saakka muutamalla avoimella kysymyksellä: Mitä on tapahtunut Skeeterin perheen kotiapulaiselle? Minkä Hirveän Kamalan teon Minny on tehnyt viimeisessä työpaikassaan? Onnistuvatko Skeeter ja kotiapulaiset pitämään kirjahankkeensa salassa?
Kirja oli paitsi viihdyttävä myös ajatuksia herättävä ajankuva 1960-luvun Etelävaltioista.
maanantai 2. toukokuuta 2011
Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa
Antti Tuurin uutuus koostuu matkakertomuksista eri puolilta Eurooppaa. Kirjassa kuljetaan paljon Italiassa ja Ranskassa mutta myös Norjassa, Espanjassa ja Venäjällä. Useimmissa tarinoissa Tuuri matkustaa vaimonsa kanssa; myös työmatkoja on valikoitunut mukaan.
Tuuri suosii matkustustapana junaa lentokoneen sijaan. Hänen mukaansa junamatkailussa matkan tarkoitus on matka eikä perille pääseminen. Junan kyydistä voi poiketa mielenkiintoiseen pikkukaupunkiin ja käydä junan vaihdon yhteydessä hyvällä lounaalla. Junalla matkustaessa säästyy myös lentokenttien turvatarkastuksista ja pitkistä odotusajoista.
Suurta dramatiikkaa Tuurin matkatarinoista ei löydy: hän kertoo hotellihuoneista, aikaisista aamuista ja kirjoitustöistään sekä nuoruuden matkojen mieleen palaavista tunnelmista. Keskeisimpään osaan kirjassa tuntuu nousevan syöminen: hotelliaamiaisia, lounaita mukavissa pikkuravintoloissa, italialaisia illallisia, saksalaisia makkaroita… Niinhän se menee: syöminen ja ruokakulttuuriin tutustuminen ovat tärkeä osa matkaa.
Vaikka kirja onkin aika pintapuolinen raapaisu Euroopassa matkailusta, saa se silti vangittua matkalla olon kutkuttavan tunnelman varsin hyvin. Tätä lukiessa voi tuntea, kuinka juna vapisee jalkojen alla tai asemahalli kaikuu lähtökuulutuksista ja matkalaisten puheensorinasta. Eikä malttaisi odottaa, että pääsisi itsekin kesäisen Euroopan rautateille.
Tuuri suosii matkustustapana junaa lentokoneen sijaan. Hänen mukaansa junamatkailussa matkan tarkoitus on matka eikä perille pääseminen. Junan kyydistä voi poiketa mielenkiintoiseen pikkukaupunkiin ja käydä junan vaihdon yhteydessä hyvällä lounaalla. Junalla matkustaessa säästyy myös lentokenttien turvatarkastuksista ja pitkistä odotusajoista.
Suurta dramatiikkaa Tuurin matkatarinoista ei löydy: hän kertoo hotellihuoneista, aikaisista aamuista ja kirjoitustöistään sekä nuoruuden matkojen mieleen palaavista tunnelmista. Keskeisimpään osaan kirjassa tuntuu nousevan syöminen: hotelliaamiaisia, lounaita mukavissa pikkuravintoloissa, italialaisia illallisia, saksalaisia makkaroita… Niinhän se menee: syöminen ja ruokakulttuuriin tutustuminen ovat tärkeä osa matkaa.
Vaikka kirja onkin aika pintapuolinen raapaisu Euroopassa matkailusta, saa se silti vangittua matkalla olon kutkuttavan tunnelman varsin hyvin. Tätä lukiessa voi tuntea, kuinka juna vapisee jalkojen alla tai asemahalli kaikuu lähtökuulutuksista ja matkalaisten puheensorinasta. Eikä malttaisi odottaa, että pääsisi itsekin kesäisen Euroopan rautateille.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)