Olen tykännyt Kate Atkinsonin kirjoista aina ensimmäisestä
(Museon kulisseissa) lähtien. Uusin on ns. dekkari, jossa päähenkilönä on parista
aiemmastakin kirjasta tuttu Jackson Brody. Brody on keski-ikäinen entinen
poliisimies, joka on vaihtanut yksityisetsivän hommiin. Mukana kirjan kuvioissa
pyörii muitakin entisiä poliiseja, Brian Jackson ja Tracy Waterhouse. Enemmän
kuin dekkari, kirja on kertomus vanhenevien, yksinäisten ihmisten elämästä;
kaikki ei ole mennyt ihan putkeen tai niin kuin nuorena toivoi ja kuvitteli.
Kirjan nimi selittyy sillä, että Brodysta tulee kuin sattumalta pienen borderterrierin omistaja, Tracy taas tulee ostaneeksi lapsen bussipysäkillä. Tracy on aina toivonut lasta, mutta toive ei ole toteutunut, kun lapselle ei ole ilmaantunut potentiaalista isääkään. Brody taas kipuilee entisten vaimojen ja naisystävien ja uuden, ehkä mahdollisen suhteen välimaastossa. Kirjan varsinaisessa juonessa on kyse adoptiolapsen halusta aikuisena selvittää oma alkuperänsä ja toisaalta vanhasta selvittämättömästä murhasta, johon myös liittyy hävinnyt lapsi. Sivuhenkilöinä esiintyy monta senioripoliisia, joilla ei ole aivan puhtaita jauhoja pussissa: uralla on edetty kyseenalaisin keinoin ja golfista on tullut tärkeämpää kuin se, mikä on oikein ja mikä väärin.
Kun unohtaa dekkarijuonen ja seuraa vain sitä, miten päähenkilöt tunaroivat ja sotkevat elämänsä, Atkinsonin lämmintä ja huumorintajuista kerrontaa on nautinnollista lukea. Dekkarijuoni toisaalta takaa sen, että kirjan loppu on selkeä ja ratkaisut löytyvät. Sopivasti jää myös asioita auki seuraavaa kirjaa odotellessa. Yorkshiren maisemissa ja Whitbyn merenrantakaupungissa viihtyy.
Kirjan nimi selittyy sillä, että Brodysta tulee kuin sattumalta pienen borderterrierin omistaja, Tracy taas tulee ostaneeksi lapsen bussipysäkillä. Tracy on aina toivonut lasta, mutta toive ei ole toteutunut, kun lapselle ei ole ilmaantunut potentiaalista isääkään. Brody taas kipuilee entisten vaimojen ja naisystävien ja uuden, ehkä mahdollisen suhteen välimaastossa. Kirjan varsinaisessa juonessa on kyse adoptiolapsen halusta aikuisena selvittää oma alkuperänsä ja toisaalta vanhasta selvittämättömästä murhasta, johon myös liittyy hävinnyt lapsi. Sivuhenkilöinä esiintyy monta senioripoliisia, joilla ei ole aivan puhtaita jauhoja pussissa: uralla on edetty kyseenalaisin keinoin ja golfista on tullut tärkeämpää kuin se, mikä on oikein ja mikä väärin.
Kun unohtaa dekkarijuonen ja seuraa vain sitä, miten päähenkilöt tunaroivat ja sotkevat elämänsä, Atkinsonin lämmintä ja huumorintajuista kerrontaa on nautinnollista lukea. Dekkarijuoni toisaalta takaa sen, että kirjan loppu on selkeä ja ratkaisut löytyvät. Sopivasti jää myös asioita auki seuraavaa kirjaa odotellessa. Yorkshiren maisemissa ja Whitbyn merenrantakaupungissa viihtyy.