Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta

Tässäpä kirja, jota en olisi malttanut laskea käsistäni ja jonka lukemisen olisin halunnut heti aloittaa uudestaan alusta! ”Ehkä rakkaus oli totta” on lontoolaisen Sadie Jonesin ensimmäinen suomennettu, mutta jo neljäs häneltä ilmestynyt romaani. Teosta kuvataan hänen läpimurtoromaanikseen.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 1960-luvun Lontoon teatterimaailmaan. Luke, Paul ja Leigh ovat ystävyksiä, jotka haluavat tehdä teatteria: Luke kirjoittaa näytelmiä, Paul tuottaa ja Leigh toimii näyttämömestarina. Kirja alkaa kuitenkin syrjäisestä Sestonista, jossa Luke on viettänyt lapsuutensa jakaen aikansa alkoholisoituneen puolalaisen isänsä ja mielisairaalassa sähkösokkeja saavan äitinsä luona vieraillen. Sattumalta Luke tapaa Paulin ja Leighin, lähtee heidän peräänsä Lontooseen ja aloittaa kirjoittamisen.

Kaikki kolme päähenkilöä ovat hyviä, rehellisiä, kutsumustaan toteuttavia ja sitä kohti pyrkiviä lahjakkaita nuoria. Tarkimmin kuvataan Lukea, joka rakastuu palavasti ja epäonnisesti Ninaan, naimisissa olevaan näyttelijättäreen. Vaikka kirjassa kerrotaan teatterimaailmasta, kirjassa ei ole mitään pinnallista. Ja vaikka kolmikon rakkauselämä on hieman monimutkaista ja kiemuraista, sekään ei ole mitään kevyttä höttöä ja teennäisiä juonenkäänteitä, vaan lämpimästi kuvattua nuorten ihmisten oman polun ja kumppanin etsimistä.

Sadie Jones on toiminut aiemmin 15 vuotta tv-käsikirjoittajana ja se näkyy tekstissä. Ehkäpä tästäkin kirjasta tehdään elokuva, mutta ei se kuitenkaan pärjää kirjalle, joka on ihana! Lisää Sadie Jonesia, kiitos!

Kamila Shamsie: Jumala joka kivessä

Kamila Shamsie on pakistanilaissyntyinen, nykyään Lontoossa asuva kirjailija. Jumala joka kivessä on kolmas Shamsielta suomennettu romaani. Shamsien tavaramerkki on kuvata jotakin historiallista tapahtumaa keksittyjen romaanihenkilöiden kautta. Uusimmassa kirjassa kyseessä on vuonna 1930 tapahtunut verilöyly Peshawarissa, nykyisen Pakistanin luoteisosassa. Tuohon aikaan Gandhin oppi väkivallattomasta vastarinnasta oli levinnyt myös Pakistaniin. Pienestä alkanut tapahtumaketju aiheutti Peshawarissa usean sadan aseettoman pakistanilaismiehen surmaamisen ja hautaamisen tuntemattomaan paikkaan.

Kirjan päähenkilöitä on monta; brittiläinen naisarkeologi kuvaa tuon ajan asenteita yksinäiseen, työtä tekevään naiseen, jotka asenteet kärjistyvät vielä Peshawarin muslimiyhteiskunnassa. Vivian Spencer edustaa myös katoamassa olevaa siirtomaavaltaa. Vivian ystävystyy Najib-pojan kanssa, jolle opettaa asioita tämän kansan historiasta. Sattumalta Vivian tapaa myös Najibin veljen. Lopussa tarinaa kerrotaan myös kahden paikallisen naisen kautta. Tarinassa on paljon vastakkainasetteluja: naisen ja miehen asema, englannin ja pashtun kielet, naisen ja miehen välinen tai homosuhde, siirtomaavalta ja itsenäisyys, aseellinen ja aseeton vastarinta jne.

Tarina alkaa minusta kömpelösti aika kaukaa, 1. maailmansodan Ypresin taisteluista, mutta tiivistyy, kun päästään Peshawariin. Shamsie kuvaa henkilönsä elävästi, mutta on tarkasti perehtynyt myös tuon ajan ja alueen historiaan. Lopputulos on arvattavasti traaginen ja monimutkaisen juonen lankojen solmimista riittää. Lopussa on vielä vakuudeksi lainattu British Librarystä löytyvää dokumenttia tapahtumista ja kuolonuhreista.

Pavel Sanajev: Haudatkaa minut jalkalistan taakse

Saša Saveljev elää isovanhempiensa kanssa Moskovassa. Mummon pitämä kuri ei ole pelkästään kova vaan kohtuuton (Saša ei saa esimerkiksi hikoilla) ja poikaa sätitään kirosanoja välttelemättä ja muutenkin estoitta: “Että pitää olla hemmoteltu elukka! Sašenka tahtoo sitä, Sašenka tahtoo tätä! Sašenka kuuluisi arkkuun mutta aina vaan tekee mieli jotakin. Olen nähnyt labratuloksesi, hautausmaa on sinulle sopivin puisto!”

Haudatkaa minut jalkalistan taakse kuvaa arjen tapahtumia koulupojan näkökulmasta. Se on elämänmakuinen ja sujuva kuvaus tämän erikoisen perheen maailmasta. Isoäiti pitää langat, vaarin ja Sašan käsissään henkisen väkivallan keinoin. Pojan äidin mummo pyrkii pitämään henkisesti ja fyysisesti mahdollisimman kaukana lapsestaan.

Romaani avaa tämä perheen ihmissuhteita sekä mummon, vaarin ja Sašan äidin elämänvaiheita. Ihmiskohtaloiden moninaisuus ja ihmissuhdekiemurat nostivat esiin monenlaisia ajatuksia ja tunteita, joista tärkeimpänä se, että jokaisella aikuisella on mahdollisuus tehdä omat ratkaisunsa, ja myös ottaa vastuu valinnoistaan. Millaisia valintoja ja mistä syistä tämän romaanin avainhenkilöt ovat tehneet ja miten ne vaikuttavat romaanin keskiössä olevaan poikaan?

Kirjan takakannessa teosta kuvataan burleskina komediana, mutta kevyt tämä tarina ei missään nimessä ole. Joku voi kokea romaanin sisältämät tarinat ja henkilöt komediallisina, toinen vain kamalina, minussa taas heräsi paljon ristiriitaisia ajatuksia ja tunteita.

Kirja ilmestyi alun perin vuonna 1996 Oktjabr-lehdessä ja se on filmatisoitu vuonna 2009. Jatko-osa Hroniki razdolbaja (Hunsvotin kronikat) oli vuoden 2013 myydyin venäläinen kaunokirja.

Satu Rommi: Monsuunimantroja

Monsuunimantroja: kirjoituksia joogasta ja Intiasta on Satu Rommin neljäs matkakirja. Satu on ashtangajoogan opettaja ja vapaa toimittaja, joka on myös asunut Intiassa ja opiskelee siellä säännöllisesti joogaa.

Monsuunimantroja kuvaa Mysoren kaupungin elämää joogan jatko-opiskelijan näkökulmasta. Intia avautuu meluisana ja likaisena, mutta viehättävänä paikkana Sadun kuvauksissa. En hirveästi jaksanut innostua kirjan jatkuvasta urputuksesta, miten vain Sadun oma ashtangajooga on oikeaa joogaa ja länsimainen jooga vain hapatusta. Satu ei tahdo päästä millään yli siitä, että (kilpailevia) joogaopettajia valmistuu Mysorestakin 200 tunnin pikakurssituksella.

Satua selvästi harmittaa, että ihmiset käsittävät joogan hyvin tavoin, ja osalle se on vain hyvää tekevää liikuntaa. Joogaa pitäisi kirjan mukaan opiskella ihmisikä, eikä sekään riitä. Kovin kaukana ei ole ajatus puhdasoppisista joogeista, jotka lyövät muita päähän joogasutrilla. Kiinnostava kirja silti, ja Intian kuvaus on paikoitellen nautittavaa. Monia joogan kummallisia lieveilmiöitä muotivaatteineen ja gurun palvontoineen Satu havainnoi asiantuntevasti.

J. M. Coetzee: Jeesuksen lapsuus

Nobelisti Coetzee säväyttää uudella kirjallaan. Jeesuksen lapsuus on mukaansatempaava ja ihastuttava kirja. Noin viisivuotias David ja noin 45-vuotias Simón saapuvat uuteen maahan laivalla muisti pyyhittynä. Alku on karu, he joutuvat nukkumaan taivasalla ja byrokratia jauhaa omaa latuaan. Lukijakin ahdistuu muiden armoilla olevien pakolaisten puolesta.

David on kuitenkin hyvin erikoinen viisivuotias ja Simón puolestaan ihastuttava ajattelija ja opettaja. Simónin kuningasajatus on löytää pojan äiti, jonka hän uskoo tunnistavansa heti kun näkee. Alkaa kadonneen äidin etsintä kummallisessa uudessa yhteiskunnassa, jossa kaikkien olisi suotavaa tuntea vain tyytyväisyyttä.

Coetzee on syvällinen ajattelija, joka myös osaa pukea ajatuksensa kiinnostavan tarinan muotoon. Tämä kirja jää mieleen.