Laylan nimihenkilö on Turkin kurdi, joka on kihlattu jo kehdossa serkkupojalleen suvun keskinäisellä sopimuksella. Häät vietetään Laylan ollessa 15-vuotias. Suvun häpeäksi lakanoista ei löydy toivottua verijälkeä hääyön jälkeen, joten Layla on surmattava häpeän hyvittämiseksi. Tästä alkaa Laylan pakomatka ensin Istanbulin turkkilaisalueelle ja sieltä ihmissalakuljettajien matkassa Saksan kautta tuntemattomaan Finlandyaan. Matkaseurana Laylalla on turkkilainen Tamara.
Samaan aikaan Laylan ja Tamaran tarinan kanssa kirjassa seurataan suomalaisen prostituoiduksi ryhtyvän Helenan kohtaloita. Naisten kohtalot kietoutuvat yhteen tiukasti.
Kirja sisältää paljon jopa trillerimäisiä piirteitä. Jokaisella kirjan henkilöllä on omat vihollisensa, mutta myös suuret tavoitteet: löytää elämäänsä onnea ja arvostusta.
Parasta minun lukemaani Tervoa!
keskiviikko 21. joulukuuta 2011
maanantai 12. joulukuuta 2011
Enni Mustonen: Lapinvuokko
Lapinvuokko (2010) aloittaa Enni Mustosen kolmiosaisen Suomen lähihistoriaan sijoittuvan kirjasarjan "Pohjatuulen tarinoita". Kirjassa kuvataan toisen maailmansodan vaikutuksia pienen ihmisen elämään harvinaisesta Lapin näkökulmasta. Sota mullistaa ihmiskohtalot ja ohjaa nuoren ylioppilaan Annikki Hallavaaran elämän uusiin uomiin. Iloinen ylioppilaskesä muuttuu äkkiä nuoren vaimon elämäksi ja sota tuo muutoksen toisensa jälkeen. Saksankielentaitoinen nuori nainen pestataan nopeasti myös tulkiksi, ja kirjassa avautuu mielenkiintoinen sisäpiirinäkymä Saksan armeijan toimintaan. Sodassakaan ei ole mustavalkoisesti pahoja ihmisiä, on vain erilaisia uhreja. Kirjan pohjavire on kuitenkin positiivinen, naisista löytyy vahvuutta, ja kaikesta selvitään, kun pakko on.
Enni Mustosen, eli oikealta nimeltään Kirsti Mannisen tyyli on iän myötä muuttunut ilmavammaksi, ja lukijalle jää entistä enemmän mielikuvituksen liikkumavaraa, mutta Mustonen kirjoittaa edelleen lempeästi ja tarkkanäköisesti. Kirjaa voi suositella kaikille historiasta ja ihmiskohtaloista kiinnostuneille, uutta tietoakin löytyy varmasti. Sarjan toinen osa Jääleinikki ilmestyi 2011.
Enni Mustosen, eli oikealta nimeltään Kirsti Mannisen tyyli on iän myötä muuttunut ilmavammaksi, ja lukijalle jää entistä enemmän mielikuvituksen liikkumavaraa, mutta Mustonen kirjoittaa edelleen lempeästi ja tarkkanäköisesti. Kirjaa voi suositella kaikille historiasta ja ihmiskohtaloista kiinnostuneille, uutta tietoakin löytyy varmasti. Sarjan toinen osa Jääleinikki ilmestyi 2011.
torstai 8. joulukuuta 2011
Chimamanda Ngozi Adichie: Purppuranpunainen hibiskus
Purppuranpunainen hibiskus on vahva kasvutarina 15-vuotiaasta nigerialaisesta Kambilista. Kambilin isä on omassa yhteisössään arvostettu uskonnollinen ja poliittinen vaikuttaja ja hyväntekijä, mutta vaimoaan ja lapsiaan hän tyrannisoi ja alistaa ja kohtelee väkivaltaisesti. Isän tiukka uskonnollinen vakaumus estää lapsia myös pitämästä yhteyttä perinteisiä afrikkalaisia arvoja kunnioittavaan isoisäänsä.
Kambilin ja hänen isonveljensä elämässä tapahtuu käänne, kun he pääsevät vierailemaan yliopistokaupungissa asuvan tätinsä luona. Täti ja serkut elävät aivan erilaista, vapaamielistä elämää, vaikka aineellinen niukkuus vaivaakin. Myös kaupungissa asuva valkoihoinen katolinen pappi on aivan uudenlainen roolimalli Kambilille. Pikku hiljaa Kambili vapautuu ja rohkaistuu ilmaisemaan myös omia mielipiteitään ja tunteitaan.
Värikäs ja koskettava tarina on nuoren nigerialaiskirjailijan esikoisromaani, joka suomennettiin vuonna 2010.
Kambilin ja hänen isonveljensä elämässä tapahtuu käänne, kun he pääsevät vierailemaan yliopistokaupungissa asuvan tätinsä luona. Täti ja serkut elävät aivan erilaista, vapaamielistä elämää, vaikka aineellinen niukkuus vaivaakin. Myös kaupungissa asuva valkoihoinen katolinen pappi on aivan uudenlainen roolimalli Kambilille. Pikku hiljaa Kambili vapautuu ja rohkaistuu ilmaisemaan myös omia mielipiteitään ja tunteitaan.
Värikäs ja koskettava tarina on nuoren nigerialaiskirjailijan esikoisromaani, joka suomennettiin vuonna 2010.
maanantai 21. marraskuuta 2011
Andrea Maria Schenkel: Bunkkeri
Luen yleensä vähän jännityskirjallisuutta, mutta saksalaisen Andrea Maria Schenkelin edellinen kirja Tapaus Kalteis sai minut kiinnostumaan miljöönsä puolesta: kirjassa kuvattiin Münchenissä 1930-luvulla liikkunutta sarjamurhaajaa. Niinpä otin luettavaksi myös Schenkelin uuden teoksen, Bunkkerin.
Bunkkeri on tiivis psykologinen trilleri. Monika-niminen nainen siepataan työpaikaltaan autovuokraamosta ja suljetaan ensin metsän keskellä sijaitsevan talon ullakolle ja sen jälkeen kellarin bunkkeriin. Tiiviisti ja lyhyin lausein seurataan niin Monikan päänsisäistä kamppailua kuin varsinaisia tapahtumiakin. Kirjan kerronta etenee vuoroin Monikan, vuoroin nimettömäksi jätettävän sieppaajan äänellä.
Schenkel valottaa tapahtumia vähä vähältä ja tiedonmuruista koostuu kuva siitä, mitä on tapahtunut. Välissä näkökulma vaihtuu viranomaisille ja lääkäreille, mikä antaa ymmärtää, ettei sieppausdraama pääty hyvin.
Bunkkerin karmiva tunnelma piti hyvin otteessaan.Schenkel on osannut hyvin kuvata ihmisen epätoivon ja harhaiset kuvitelmat, joita suljettu tila synnyttää. Henkilöistä ei suoranaisesti kerrota paljoakaan, mutta viittaukset menneeseen valottavat osaltaan, mistä voisi olla kyse. Paljon jää kuitenkin avoimeksikin ja lukijan omien arvailujen varaan.
Bunkkeri on tiivis psykologinen trilleri. Monika-niminen nainen siepataan työpaikaltaan autovuokraamosta ja suljetaan ensin metsän keskellä sijaitsevan talon ullakolle ja sen jälkeen kellarin bunkkeriin. Tiiviisti ja lyhyin lausein seurataan niin Monikan päänsisäistä kamppailua kuin varsinaisia tapahtumiakin. Kirjan kerronta etenee vuoroin Monikan, vuoroin nimettömäksi jätettävän sieppaajan äänellä.
Schenkel valottaa tapahtumia vähä vähältä ja tiedonmuruista koostuu kuva siitä, mitä on tapahtunut. Välissä näkökulma vaihtuu viranomaisille ja lääkäreille, mikä antaa ymmärtää, ettei sieppausdraama pääty hyvin.
Bunkkerin karmiva tunnelma piti hyvin otteessaan.Schenkel on osannut hyvin kuvata ihmisen epätoivon ja harhaiset kuvitelmat, joita suljettu tila synnyttää. Henkilöistä ei suoranaisesti kerrota paljoakaan, mutta viittaukset menneeseen valottavat osaltaan, mistä voisi olla kyse. Paljon jää kuitenkin avoimeksikin ja lukijan omien arvailujen varaan.
tiistai 8. marraskuuta 2011
John Verdon: Numeropeli
Numeropeli on John Verdonin ensimmäinen romaani, jolla hän ponkaisi heti myyntilistoille. John Verdon alkoi kirjoittaa murhamysteeriä ajankulukseen jäätyään eläkkeelle New Yorkin mainosmaailmasta.
Tarina käynnistyy, kun hiukan epämääräisen menneisyyden omaava henkisen kasvun opettaja Mark Mellery saa oudon runomittaisen uhkailukirjeen. Kirjeessä käsketään ajatella mitä tahansa lukua, ja kirjeen lähettäjä väittää tietävänsä ajatellun luvun. Mellery säikähtää kirjeestä, ja ottaa vuosien jälkeen yhteyttä vanhaan tuttavaansa Dave Gurneyyn. Ansioitunut murhatutkija Gurney on osittain vaimonsa Madeleinen painostuksesta jäänyt varhaiselle eläkkeelle New Yorkin poliisilaitoksen murharyhmästä, mutta ei oikein pysty pitämään näppejään erossa kiinnostavasta mysteeristä. Pikkuhiljaa ruumiita alkaa ilmestyä useampiakin, ja lopulta Gurney on itsekin liemessä mukana kaulaansa myöten.
Numeropeli on hyvin kirjoitettu ja älykäs murhamysteeri, ja pitää otteessaan. Henkilöhahmot ovat hyvin kuvattuja, ja välillä lukijakin miettii tuskastuen, miksi poliisi ei huomaa jotain johtolankaa. Jäämme odottamaan Verdonin seuraavaa Dave Gurney -romaania Shut Your Eyes Tight, joka ilmestyy suomeksi keväällä 2012.
Tarina käynnistyy, kun hiukan epämääräisen menneisyyden omaava henkisen kasvun opettaja Mark Mellery saa oudon runomittaisen uhkailukirjeen. Kirjeessä käsketään ajatella mitä tahansa lukua, ja kirjeen lähettäjä väittää tietävänsä ajatellun luvun. Mellery säikähtää kirjeestä, ja ottaa vuosien jälkeen yhteyttä vanhaan tuttavaansa Dave Gurneyyn. Ansioitunut murhatutkija Gurney on osittain vaimonsa Madeleinen painostuksesta jäänyt varhaiselle eläkkeelle New Yorkin poliisilaitoksen murharyhmästä, mutta ei oikein pysty pitämään näppejään erossa kiinnostavasta mysteeristä. Pikkuhiljaa ruumiita alkaa ilmestyä useampiakin, ja lopulta Gurney on itsekin liemessä mukana kaulaansa myöten.
Numeropeli on hyvin kirjoitettu ja älykäs murhamysteeri, ja pitää otteessaan. Henkilöhahmot ovat hyvin kuvattuja, ja välillä lukijakin miettii tuskastuen, miksi poliisi ei huomaa jotain johtolankaa. Jäämme odottamaan Verdonin seuraavaa Dave Gurney -romaania Shut Your Eyes Tight, joka ilmestyy suomeksi keväällä 2012.
torstai 20. lokakuuta 2011
Hanna Tuuri: Orapihlajapiiri
Hanna Tuuri asuu Irlannissa ja on julkaissut jo kaksi Irlannista kertovaa kirjaa (Irlantilainen aamiainen 2009 ja Vihreän saaren puutarhoissa 2010). Tänä vuonna ilmestynyt Orapihlajapiiri on hänen ensimmäinen romaaninsa. Myös se sijoittuu Irlantiin.
Kirjassa kuopiolainen sairaanhoitaja Kirsi kaipaa elämäänsä jotain uutta ja päättää muuttaa teini-ikäisen tyttärensä Annin kanssa Irlantiin yhteisöön, jossa huolehditaan kehitysvammaisista. Anni suhtautuu muuttoajatukseen hyvin vastahakoisesti, mutta joutuu taipumaan äidin päätökseen. Kirjan kertojina vuorottelevat Kirsi ja Anni, jotka näkevät samatkin tapahtumat erilaisin silmin.
Tuuri kuvaa kirjassaan asiantuntevasti kehitysvammaisuutta ja elämää kehitysvammaisten kanssa. Myös Irlannin nummimaisemat hän saa elämään ja irlantlaisia tapoja sekä kansanuskomuksia on ripoteltu joukkoon sopivasti mausteeksi.
Muuten kirjasta jäi vähän valju tunnelma; Anni sopeutuu pikku hiljaa elämään uudessa maassa ja tutustuu kylän muihin nuoriin, Kirsi totuttautuu uuteen työhönsä ja ihastuu naapurin Antoniin. Vasta kirjan loppuun on ladattu dramaattisia tapahtumia, jotka muun kirjan verkkaiseen menoon verrattuna tuntuvat liiankin rajuilta. Ihan sympaattinen kirja Tuurin romaani kuitenkin on.
Kirjassa kuopiolainen sairaanhoitaja Kirsi kaipaa elämäänsä jotain uutta ja päättää muuttaa teini-ikäisen tyttärensä Annin kanssa Irlantiin yhteisöön, jossa huolehditaan kehitysvammaisista. Anni suhtautuu muuttoajatukseen hyvin vastahakoisesti, mutta joutuu taipumaan äidin päätökseen. Kirjan kertojina vuorottelevat Kirsi ja Anni, jotka näkevät samatkin tapahtumat erilaisin silmin.
Tuuri kuvaa kirjassaan asiantuntevasti kehitysvammaisuutta ja elämää kehitysvammaisten kanssa. Myös Irlannin nummimaisemat hän saa elämään ja irlantlaisia tapoja sekä kansanuskomuksia on ripoteltu joukkoon sopivasti mausteeksi.
Muuten kirjasta jäi vähän valju tunnelma; Anni sopeutuu pikku hiljaa elämään uudessa maassa ja tutustuu kylän muihin nuoriin, Kirsi totuttautuu uuteen työhönsä ja ihastuu naapurin Antoniin. Vasta kirjan loppuun on ladattu dramaattisia tapahtumia, jotka muun kirjan verkkaiseen menoon verrattuna tuntuvat liiankin rajuilta. Ihan sympaattinen kirja Tuurin romaani kuitenkin on.
torstai 13. lokakuuta 2011
Carol Shields: Pikkuseikkoja
Pikkuseikkoja on pitkän uran tehneen ja paljon suomennetun Carol Shieldsin esikoisromaani vuodelta 1976, mutta se julkaistaan nyt ensimmäisen kerran suomeksi. Kirjoitusajankohta näkyy kirjassa varsinkin teknisissä välineissä: kuvaillaan mekaanisella kirjoituskoneella kirjoittamista, puhutaan lankapuhelimeen ja käydään kirjeenvaihtoa lentopostilla.
Kirjan päähenkilö on elämäkertakirjoittaja Judith Gill, joka on naimisissa kirjallisuuden professorin kanssa. Kirjallisuus on arvattavasti keskeisessä osassa tätä kirjaa, niin Judithin tekeillä olevaan elämäkertaan kuin hänen miehensä seminaareihin ja luentoihin palataan pitkin kirjaa. Kirjallisuuttakin keskeisemmäksi teemaksi nousee kuitenkin ystävyys- ja perhesuhteiden pohtiminen. Varsinkin kirjan alkuosassa Judith tarkastelee ulkomailta palanneen perheensä keskinäisiä suhteita sekä omia ystävyyssuhteitaan.
Ystävistä näkyvimpään osaan nousee Judithin kirjailijatuttava Furling, johon Judithilla on aika ristiriitainen suhde. He ovat ystäviä, mutta kirjailijana Judith ei Furlingia arvosta. Furlingin uusin kirja saa julkisuudessa paljon huomiota ja arvostusta. Kun Judith viimein lukee kirjan, hän huomaa kirjan juonen olevan yllättävänkin tuttu. Judith päättää tutkijan kykyjään hyväksi käyttäen selvitellä Furlingin taustoja ja näiden tapahtumien myötä kirjan loppuosa onkin vähän alkuosaa vauhdikkaampi.
Kirjan päähenkilö on elämäkertakirjoittaja Judith Gill, joka on naimisissa kirjallisuuden professorin kanssa. Kirjallisuus on arvattavasti keskeisessä osassa tätä kirjaa, niin Judithin tekeillä olevaan elämäkertaan kuin hänen miehensä seminaareihin ja luentoihin palataan pitkin kirjaa. Kirjallisuuttakin keskeisemmäksi teemaksi nousee kuitenkin ystävyys- ja perhesuhteiden pohtiminen. Varsinkin kirjan alkuosassa Judith tarkastelee ulkomailta palanneen perheensä keskinäisiä suhteita sekä omia ystävyyssuhteitaan.
Ystävistä näkyvimpään osaan nousee Judithin kirjailijatuttava Furling, johon Judithilla on aika ristiriitainen suhde. He ovat ystäviä, mutta kirjailijana Judith ei Furlingia arvosta. Furlingin uusin kirja saa julkisuudessa paljon huomiota ja arvostusta. Kun Judith viimein lukee kirjan, hän huomaa kirjan juonen olevan yllättävänkin tuttu. Judith päättää tutkijan kykyjään hyväksi käyttäen selvitellä Furlingin taustoja ja näiden tapahtumien myötä kirjan loppuosa onkin vähän alkuosaa vauhdikkaampi.
maanantai 3. lokakuuta 2011
Pia Pesonen: Urho Kekkonen Straβe
Urho Kekkonen Straβe on Pia Pesosen esikoisteos. Se koostuu 14 novellista, jotka sijoittuvat 1970-luvulle. Lappi on novelleissa läsnä tapahtumapaikkana tai ainakin henkilöiden kotipaikkana, jos liikutaankin Neuvostoliitossa tai DDR:ssä. Toinen yhteinen tekijä on Kekkonen, joka on joissakin novelleissa läsnä ihan konkreettisesti, toisissa valokuvana seinällä tai henkilönä ihmisten tarinoissa.
1970-luvun Suomen Pasanen kuvaa varsin ankeaksi ja köyhäksi, mutta mukana on nostalgista lämpöä. Vastikään päättynyt sota Rovaniemen tuhoineen tuntuu yhä taustalla, Neuvostoliitto ja koko itäbloggi näyttelevät suurta roolia. Yhteiskunnalliset ilmiöt ovat läsnä tapahtuma-alustana. Novellit ovat hauskoja, kaikissa on jotain omituista, vinksahtanutta. Henkilöt ovat toinen toistaan kummallisempia lappilaisia, joilta voi odottaa lähes mitä tahansa.
Kokoelman novelleista pidin eniten ehkä avaustarinasta, jossa koulukiusattu poika kirjoittaa kirjeen Lappiin tulevalle Kekkoselle. Hän kun on hädissään mennyt kertomaan olevansa Kekkosen poika ja kaipaa nyt Kekkoselta apua uskottavuutensa säilyttämisessä. Kerrassaan mainio tarina!
1970-luvun Suomen Pasanen kuvaa varsin ankeaksi ja köyhäksi, mutta mukana on nostalgista lämpöä. Vastikään päättynyt sota Rovaniemen tuhoineen tuntuu yhä taustalla, Neuvostoliitto ja koko itäbloggi näyttelevät suurta roolia. Yhteiskunnalliset ilmiöt ovat läsnä tapahtuma-alustana. Novellit ovat hauskoja, kaikissa on jotain omituista, vinksahtanutta. Henkilöt ovat toinen toistaan kummallisempia lappilaisia, joilta voi odottaa lähes mitä tahansa.
Kokoelman novelleista pidin eniten ehkä avaustarinasta, jossa koulukiusattu poika kirjoittaa kirjeen Lappiin tulevalle Kekkoselle. Hän kun on hädissään mennyt kertomaan olevansa Kekkosen poika ja kaipaa nyt Kekkoselta apua uskottavuutensa säilyttämisessä. Kerrassaan mainio tarina!
keskiviikko 21. syyskuuta 2011
Mirja Tervo: Huimaavat korot. Luksuskenkien vaarallinen viehätys
Kukapa ei joskus kiertelisi kenkäkauppoja ihan vain ihastellakseen huikean kauniita, mutta käytössä epäkäytännöllisiä korkokenkiä! Tai katselisi kateellisena filmitähtien ja tv-sarjojen hahmojen upeita kenkiä. Minä ainakin tunnustan.
New Yorkissa asuva suomalainen etnologi Mirja Tervo on kirjoittanut korkokenkien viehätyksestä mielenkiintoisen kirjan. Hän työskenteli todellisia huippumerkkejä myyvässä luksussalongissa ja tarkkaili samalla etnologin silmin niin kenkäsalongin työntekijöitä kuin asiakkaitakin. Hauskalla tavalla hän soveltaa vanhoja kansatieteen teorioita nykypäivän kenkiin ja niiden käyttäjiin pohtiessaan syitä kenkien suosiolle ja ryhmitellessään erilaisia asiakastyyppejä.
Kirjaa lukiessa pääsee tutustumaan niin huippumyyjien saloihin, amerikkalaiseen myyntikulttuuriin kuin korkokenkien älyttömyyteenkin. Kuinka niin monet naiset haluavat statuksen tai viehätysvoiman takia uhrata jalkojensa terveyden ja hyvinvoinnin? Ja kuinka niin monet ovat valmiita maksamaan tuhansia dollareita yhdestä kenkäparista? Oi maailmanmenoa!
New Yorkissa asuva suomalainen etnologi Mirja Tervo on kirjoittanut korkokenkien viehätyksestä mielenkiintoisen kirjan. Hän työskenteli todellisia huippumerkkejä myyvässä luksussalongissa ja tarkkaili samalla etnologin silmin niin kenkäsalongin työntekijöitä kuin asiakkaitakin. Hauskalla tavalla hän soveltaa vanhoja kansatieteen teorioita nykypäivän kenkiin ja niiden käyttäjiin pohtiessaan syitä kenkien suosiolle ja ryhmitellessään erilaisia asiakastyyppejä.
Kirjaa lukiessa pääsee tutustumaan niin huippumyyjien saloihin, amerikkalaiseen myyntikulttuuriin kuin korkokenkien älyttömyyteenkin. Kuinka niin monet naiset haluavat statuksen tai viehätysvoiman takia uhrata jalkojensa terveyden ja hyvinvoinnin? Ja kuinka niin monet ovat valmiita maksamaan tuhansia dollareita yhdestä kenkäparista? Oi maailmanmenoa!
maanantai 12. syyskuuta 2011
Tuomas Kyrö: Urheilukirja
Tuomas Kyrö on kirjoittanut hauskan mutta myös ajatuksia herättävän kirjan omista urheilukokemuksistaan niin urheilijana kuin penkkiurheilijana sekä kuulemistaan urheilumuistoista kauempaa menneisyydestä. Näiden lisäksi hän käsittelee mm. urheilijoiden mielenlaatua, kilpailutilanteita, urheilupolitiikkaa ja urheilujournalismia.
Varsinkin minuun kirja osui todella hyvin: olen suurin piirtein saman ikäinen kuin Kyrö, joten on helppo jakaa lapsuusmuistot Los Angelesin olympialaisten aikaisesta yövalvomisesta ja Sarajevon talvikisoista, joita seurattiin ala-asteen mustavalkotelevisiosta. Seuraan nykyäänkin urheilua varsin tiiviisti, mutta on tunnustettava, että Kyrön urheiluhulluus on vertaansa vailla.
Kaikista yleistyksistään ja stereotypioiden vahvistamisestaan huolimatta kirja oli todella viihdyttävää lukemista. Se sopi mitä mainioimmin Suomi-Ruotsi-maaottelun ja pesäpallofinaalien välillä luettavaksi ja nostattaa entisestään odotuksen tunnelmaa ennen salibandykauden alkua!
Varsinkin minuun kirja osui todella hyvin: olen suurin piirtein saman ikäinen kuin Kyrö, joten on helppo jakaa lapsuusmuistot Los Angelesin olympialaisten aikaisesta yövalvomisesta ja Sarajevon talvikisoista, joita seurattiin ala-asteen mustavalkotelevisiosta. Seuraan nykyäänkin urheilua varsin tiiviisti, mutta on tunnustettava, että Kyrön urheiluhulluus on vertaansa vailla.
Kaikista yleistyksistään ja stereotypioiden vahvistamisestaan huolimatta kirja oli todella viihdyttävää lukemista. Se sopi mitä mainioimmin Suomi-Ruotsi-maaottelun ja pesäpallofinaalien välillä luettavaksi ja nostattaa entisestään odotuksen tunnelmaa ennen salibandykauden alkua!
lauantai 10. syyskuuta 2011
Riikka Pulkkinen: Totta
Viime vuonna Finlandia-ehdokkaanakin ollut Totta on Riikka Pulkkisen toinen romaani. Pulkkinen kirjoittaa sujuvaa, elävää ja kaunista tekstiä; kirjan lukeminen on helppoa ja nautittavaa.
Totta kertoo rinnakkain kolmen eri sukupolven tarinaa. Ensimmäisen sukupolven Elsa sairastaa syöpää ja elää viimeistä kesäänsä. Kaikki tietävät, ettei aikaa ole enää paljon, joten on hetki selvittää loputkin mieltä vaivaavat salaisuudet ja väärinkäsitykset elämän varrelta. Elsalla on läheinen suhde mieheensä, tyttäreensä sekä lapsenlapsiinsa, varsinkin itseään etsivään Annaan. Elsan lääkäritytär Eleonoora on tottunut pitämään asiat järjestyksessä ja äidin kuoleman aiheuttama voimattomuuden tunne on vaikea hallita.
Mielestäni kiinnostavin osa kirjaa ovat 1960-luvulle sijoittuvat hetket, joissa seurataan Elsan ja Martin kotiapulaisena työskentelevän Eevan elämää. Eevalla on erittäin läheiset välit isäntäperheen tyttären Eleonooran kanssa sekä useita vuosia kestävä salattu suhde Marttiin. Vuosikymmenten takaiset tapahtumat alkavat kirjassa nousta pintaan, kun Elsa katsoo loppunsa lähestyessä tarpeelliseksi kertoa niistä Annalle. Anna ryhtyy selvittämään Eevan kohtaloa ja elämänkäänteitä ja oppii samalla paljon uutta äidistään ja isovanhemmistaan sekä omasta elämästään. Mutta mikä lopulta on totta?
Totta on todella kaunis, koskettava ja kiinnostava kirja! Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka eivät jo ole sitä lukeneet!
Totta kertoo rinnakkain kolmen eri sukupolven tarinaa. Ensimmäisen sukupolven Elsa sairastaa syöpää ja elää viimeistä kesäänsä. Kaikki tietävät, ettei aikaa ole enää paljon, joten on hetki selvittää loputkin mieltä vaivaavat salaisuudet ja väärinkäsitykset elämän varrelta. Elsalla on läheinen suhde mieheensä, tyttäreensä sekä lapsenlapsiinsa, varsinkin itseään etsivään Annaan. Elsan lääkäritytär Eleonoora on tottunut pitämään asiat järjestyksessä ja äidin kuoleman aiheuttama voimattomuuden tunne on vaikea hallita.
Mielestäni kiinnostavin osa kirjaa ovat 1960-luvulle sijoittuvat hetket, joissa seurataan Elsan ja Martin kotiapulaisena työskentelevän Eevan elämää. Eevalla on erittäin läheiset välit isäntäperheen tyttären Eleonooran kanssa sekä useita vuosia kestävä salattu suhde Marttiin. Vuosikymmenten takaiset tapahtumat alkavat kirjassa nousta pintaan, kun Elsa katsoo loppunsa lähestyessä tarpeelliseksi kertoa niistä Annalle. Anna ryhtyy selvittämään Eevan kohtaloa ja elämänkäänteitä ja oppii samalla paljon uutta äidistään ja isovanhemmistaan sekä omasta elämästään. Mutta mikä lopulta on totta?
Totta on todella kaunis, koskettava ja kiinnostava kirja! Suosittelen ehdottomasti kaikille, jotka eivät jo ole sitä lukeneet!
perjantai 2. syyskuuta 2011
Olli Jalonen: Poikakirja
Olli Jalosen Poikakirja on onnistunut kuvaus 1960-luvun koulupojan maailmasta ja maailmankuvasta. Ollin elämässä tapahtuu muutos, kun kouluun tulee uusi opettaja, sotaveteraani, joka opettaa koulupoikia sotilaalliseen kuriin. Opettajan mielestä Suomi ja suomen kieli ovat ylivertaisia muihin verrattuna, edes vieraskielisiä kielioppitermejä ei käytetä, kun kerran omatkin vastineet on olemassa. Opettajan opetustyyli on hyvin ankara ja sekä fyysistä että henkistä heikkoutta hän paheksuu suuresti.
Koulupoikien elinpiiri on laaja: he viettävät vapaa-aikansa lähinnä ulkona luontoa tutkien, toistensa kanssa tapellen, uiden ja omatekoisia pommeja räjäytellen. Keskinäinen kilpailu on kiivasta ja näkyy esimerkiksi eri kaupunginosien lasten välisinä ”sotina”. Myös koulussa esiintyy kiusaamista, niin henkistä kuin fyysistäkin.
Kotona Ollilla on neljä siskoa: kolme suurempaa, jo murrosikään joutuneita, joilla on omat murheensa ja puheenaiheensa, sekä nuorempi sisar Pieni, joka on autistinen, omassa maailmassaan viihtyvä lapsi. Sisarusten elämää ja etenkin vanhempien heitä koskevia keskusteluja seuratessaan, Olli oppii paljon uutta. Ylipäänsä Olli on nopea oppimaan ja tekemään johtopäätöksiä aikuisten maailmasta hänen omaan koulupojan maailmaansa suodattuvista asioista. Toki Olli oppii paljon myös Pikkujättiläistä lukemalla ja erilaisia listoja ulkoa opettelemalla.
Varmasti varsinkin 1960-luvun lapsille kirja on täynnä nostalgiaa ja muistoja, mutta se oli mielenkiintoista luettavaa, vaikka omakohtaiset kokemukset tuosta ajasta puuttuvat. Jalosen kirjoitustyyli on kaunista ja hän tavoittaa hienosti Ollin ajatusmaailman ja kasvun lapsesta kohti teini-ikäistä.
Koulupoikien elinpiiri on laaja: he viettävät vapaa-aikansa lähinnä ulkona luontoa tutkien, toistensa kanssa tapellen, uiden ja omatekoisia pommeja räjäytellen. Keskinäinen kilpailu on kiivasta ja näkyy esimerkiksi eri kaupunginosien lasten välisinä ”sotina”. Myös koulussa esiintyy kiusaamista, niin henkistä kuin fyysistäkin.
Kotona Ollilla on neljä siskoa: kolme suurempaa, jo murrosikään joutuneita, joilla on omat murheensa ja puheenaiheensa, sekä nuorempi sisar Pieni, joka on autistinen, omassa maailmassaan viihtyvä lapsi. Sisarusten elämää ja etenkin vanhempien heitä koskevia keskusteluja seuratessaan, Olli oppii paljon uutta. Ylipäänsä Olli on nopea oppimaan ja tekemään johtopäätöksiä aikuisten maailmasta hänen omaan koulupojan maailmaansa suodattuvista asioista. Toki Olli oppii paljon myös Pikkujättiläistä lukemalla ja erilaisia listoja ulkoa opettelemalla.
Varmasti varsinkin 1960-luvun lapsille kirja on täynnä nostalgiaa ja muistoja, mutta se oli mielenkiintoista luettavaa, vaikka omakohtaiset kokemukset tuosta ajasta puuttuvat. Jalosen kirjoitustyyli on kaunista ja hän tavoittaa hienosti Ollin ajatusmaailman ja kasvun lapsesta kohti teini-ikäistä.
maanantai 22. elokuuta 2011
Mitä olet nähnyt ja kuullut. Valikoima uutta unkarilaista proosaa ja runoutta
Unkarin kulttuuri- ja tiedekeskus on julkaissut valikoiman lähinnä 2000-luvulla julkaistuja unkarilaisia novelleja ja runoja. Vaikka unkarilaista kirjallisuutta on suomennettu suhteellisen paljon, uutta kirjallisuutta ei ole kovin kattavasti saatavilla suomeksi. Kokoelman kirjailijat ovat kaikki arvostettuja ja palkittuja kirjailijoita, joiden töitä ei kuitenkaan ole aikaisemmin suomennettu.
Aihepiireiltään novellit liikkuvat laajalla alueella ja ovat tyylillisesti erilaisia, mikä onkin luontevaa, kun kirjailijoita on peräti seitsemäntoista. Novelleissa käsitellään niin Unkarin lähihistoriaa, nuoruutta ja rakkautta kuin vähemmistöjen asemaakin. Novellien lomassa on myös muutamia runoja. Itseäni kiinnostivat etenkin menneiden vuosikymmenten yhteiskunnallisesta tilanteesta ja arkipäivästä kertovat tekstit. Kaiken kaikkiaan kirja oli mielenkiintoinen katsaus harvemmin luetun kielimaan kaunokirjallisuutta.
Kirjan ansioksi on laskettava myös unkarilaisen kirjallisuuden suomentamista ja nykytilaa kotimaassaan käsittelevät katsaukset sekä kaikkien kirjaan valittujen kirjailijoiden esittelyt ja luettelo suomeksi ilmestyneestä unkarilaisesta kirjallisuudesta.
Aihepiireiltään novellit liikkuvat laajalla alueella ja ovat tyylillisesti erilaisia, mikä onkin luontevaa, kun kirjailijoita on peräti seitsemäntoista. Novelleissa käsitellään niin Unkarin lähihistoriaa, nuoruutta ja rakkautta kuin vähemmistöjen asemaakin. Novellien lomassa on myös muutamia runoja. Itseäni kiinnostivat etenkin menneiden vuosikymmenten yhteiskunnallisesta tilanteesta ja arkipäivästä kertovat tekstit. Kaiken kaikkiaan kirja oli mielenkiintoinen katsaus harvemmin luetun kielimaan kaunokirjallisuutta.
Kirjan ansioksi on laskettava myös unkarilaisen kirjallisuuden suomentamista ja nykytilaa kotimaassaan käsittelevät katsaukset sekä kaikkien kirjaan valittujen kirjailijoiden esittelyt ja luettelo suomeksi ilmestyneestä unkarilaisesta kirjallisuudesta.
perjantai 12. elokuuta 2011
Oscar Hijuelos: Kaunis María. Tositarina María García y Cifuentesista, naisesta kuuluisan laulun takana
Oscar Hijuelos on kuubalaistaustainen yhdysvaltalainen kirjailija, joka parikymmentä vuotta sitten kirjoitti palkitun romaanin Mambo Kings, joka kertoi kuubalaisen yhtyeen menestystarinan. Nyt hän on tarttunut samaan aiheeseen toisesta näkökulmasta: kirjan pääosassa on Mambo Kingsin hitiksi muodostuneen kappaleen ”Sieluni kaunis María” innoittaja, kaunis María.
Kirjan tapahtumat alkavat toisen maailmansodan päätyttyä Kuuban maaseudulta, jossa kaunis María varttuu köyhän perheen tyttärenä. Hän päättää lähteä etsimään parempaa ja vauraampaa elämää Havannasta, jonne muuttaa lukutaidottomana ja rahattomana, pelkkä kauneutensa turvanaan. María päätyy tanssijaksi Havannan huonomaineisille klubeille viihdyttämään jenkkisotilaita ja kuubalaismiehiä.
Missä María liikkuukin, hän kääntää miesten päät ja kerää huomiota. Miessuhteita hänellä onkin paljon, mutta todellisen rakkauden hän kokee kohdatessaan köyhän muusikon Nestorin. Parin kiihkeä romanssi päättyy kuitenkin, kun María päättää jättää Nestorin ja lyöttäytyä yksiin vauraamman tulevaisuuden tarjoavan liikemiehen kanssa. Hän on elämässään kokenut jo riittävästi köyhyyttä. María joutuu elämänsä varrella moneen kertaan pohtimaan, tekikö väärän ratkaisun jättäessään Nestorin.
Kirjassa seurataan Marían elämää aina nykypäiviin saakka. Kirjan viimeisessä osiossa kirjailija nostaa myös itsensä yhdeksi kirjan henkilöksi viitatessaan aikaisemmin kirjoittamaansa Mambo Kingsiä käsittelevään kirjaan.
Kirja on väkevä rakkaustarina kulisseinaan pääasiassa Castron aikaa edeltävä Havanna. Vaikka Havannan värikkyys, köyhyys ja eläväisyys olivatkin mukana kirjassa, jäi Kuuban kuvaaminen minusta jotenkin valjuksi. Tuntuu että puitteista olisi voinut saada enemmänkin irti. Espanjan sanavarasto sen sijaan karttui kirjaa lukiessa: kirjailija tuntui rakastavan espanjankielisten sanontojen sujauttamista tekstin joukkoon.
Kirjan tapahtumat alkavat toisen maailmansodan päätyttyä Kuuban maaseudulta, jossa kaunis María varttuu köyhän perheen tyttärenä. Hän päättää lähteä etsimään parempaa ja vauraampaa elämää Havannasta, jonne muuttaa lukutaidottomana ja rahattomana, pelkkä kauneutensa turvanaan. María päätyy tanssijaksi Havannan huonomaineisille klubeille viihdyttämään jenkkisotilaita ja kuubalaismiehiä.
Missä María liikkuukin, hän kääntää miesten päät ja kerää huomiota. Miessuhteita hänellä onkin paljon, mutta todellisen rakkauden hän kokee kohdatessaan köyhän muusikon Nestorin. Parin kiihkeä romanssi päättyy kuitenkin, kun María päättää jättää Nestorin ja lyöttäytyä yksiin vauraamman tulevaisuuden tarjoavan liikemiehen kanssa. Hän on elämässään kokenut jo riittävästi köyhyyttä. María joutuu elämänsä varrella moneen kertaan pohtimaan, tekikö väärän ratkaisun jättäessään Nestorin.
Kirjassa seurataan Marían elämää aina nykypäiviin saakka. Kirjan viimeisessä osiossa kirjailija nostaa myös itsensä yhdeksi kirjan henkilöksi viitatessaan aikaisemmin kirjoittamaansa Mambo Kingsiä käsittelevään kirjaan.
Kirja on väkevä rakkaustarina kulisseinaan pääasiassa Castron aikaa edeltävä Havanna. Vaikka Havannan värikkyys, köyhyys ja eläväisyys olivatkin mukana kirjassa, jäi Kuuban kuvaaminen minusta jotenkin valjuksi. Tuntuu että puitteista olisi voinut saada enemmänkin irti. Espanjan sanavarasto sen sijaan karttui kirjaa lukiessa: kirjailija tuntui rakastavan espanjankielisten sanontojen sujauttamista tekstin joukkoon.
tiistai 2. elokuuta 2011
Chris Cleave: Little Been tarina
Englantilainen Chris Cleave on kirjoittanut koskettavan ja vakuuttavasti aidon tuntuisen romaanin ihmisten eriarvoisuudesta ja tasa-arvoisuudesta, luottamuksesta ja vastuuntunnosta.
Little Bee on nuori nigerialaistyttö, joka on paennut kotimaansa levottomuuksia Englantiin, missä hänet on laittomana maahantulijana sijoitettu säilöönottoyksikköön. Hän poistuu sieltä luvatta ja lähtee etsimään ainoita ihmisiä, jotka tuntee Lontoossa: Nigeriassa pari vuotta sitten tapaamaansa toimittajapariskuntaa.
Little Been ilmestyminen Sarahin ovelle on täynnä dramatiikkaa, lähes yhtä täynnä kuin heidän ensi kohtaamisensa nigerialaisella rannalla. Sarahin mies Andrew on juuri kuollut ja Sarah poikansa kanssa on valmistautumassa hautajaisiin. Naisten kohtalot tuntuvat kietoutuvan toisiinsa väistämättä. Mutta kuinka pitkälle ihminen on valmis uhrautumaan toisen puolesta?
Little Bee ja Sarah vuorottelevat kirjan kertojina. Kertojaäänissä on selkeä ero: Little Bee havainnoi muualta tulleen avoimin silmin länsimaista elämää ja vertaa sitä kotimaansa todellisuuteen. Sarahin kerronta lähtee enemmän tunteista ja henkilökohtaisista kokemuksista. Little Been kertomus ja Sarahin muistot sekoittuvat ja täydentävät toisiaan muodostaen yhdessä hienon tarinan.
Little Bee on nuori nigerialaistyttö, joka on paennut kotimaansa levottomuuksia Englantiin, missä hänet on laittomana maahantulijana sijoitettu säilöönottoyksikköön. Hän poistuu sieltä luvatta ja lähtee etsimään ainoita ihmisiä, jotka tuntee Lontoossa: Nigeriassa pari vuotta sitten tapaamaansa toimittajapariskuntaa.
Little Been ilmestyminen Sarahin ovelle on täynnä dramatiikkaa, lähes yhtä täynnä kuin heidän ensi kohtaamisensa nigerialaisella rannalla. Sarahin mies Andrew on juuri kuollut ja Sarah poikansa kanssa on valmistautumassa hautajaisiin. Naisten kohtalot tuntuvat kietoutuvan toisiinsa väistämättä. Mutta kuinka pitkälle ihminen on valmis uhrautumaan toisen puolesta?
Little Bee ja Sarah vuorottelevat kirjan kertojina. Kertojaäänissä on selkeä ero: Little Bee havainnoi muualta tulleen avoimin silmin länsimaista elämää ja vertaa sitä kotimaansa todellisuuteen. Sarahin kerronta lähtee enemmän tunteista ja henkilökohtaisista kokemuksista. Little Been kertomus ja Sarahin muistot sekoittuvat ja täydentävät toisiaan muodostaen yhdessä hienon tarinan.
tiistai 26. heinäkuuta 2011
Jonas Jonasson: Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi
Allan Karlsson on sijoitettu vanhainkotiin, jossa hoitajat pitävät tiukkaa kuria eikä alkoholin nauttimista suvaita. Karlssonin satavuotisjuhlien kunniaksi paikalle on kutsuttu kunnanhallituksen ja paikallislehden edustajat, mutta Karlsson päättää olla osallistumatta tuleviin kekkereihin: hän karkaa juhlapäivän aamuna ikkunasta tavoitteenaan päästä mahdollisimman kauas ahdistavasta juhlahumusta.
Jo linja-autoasemalla alkaa tapahtua, kun Karlssonin mukaan tarttuu puolivahingossa matkalaukullinen Ruotsin kruunuja. Pian hänellä onkin perässään niin rahalaukkua jäljittävät alamaailman edustajat kuin kadonnutta vanhusta etsivät poliisit ja toimittajat. Karkumatkallaan Karlsson tutustuu moniin mielenkiintoisiin ihmisiin ja kerää matkaansa varsin sekalaisen seurakunnan.
Välillä kirjassa palataan muistelemaan Karlssonin vaiherikasta elämää aina nuoruudesta alkaen. Karlsson on ollutkin varsinainen Ruotsin Forrest Gump: sadan vuoden aikana hän on kiertänyt maapallon moneen otteeseen, tutustunut maailman johtohahmoihin Francosta Staliniin ja Trumanista Maoon - ja sattunut aina paikalle maailmanhistorian käännekohtiin.
Uskomattomat seikkailut ja sattumukset hauskuttavat kirjan lukijaa! On helppo uskoa, että Arto Paasilinna on kirjan kirjoittaneen Jonassonin suosikkikirjailija.
Jo linja-autoasemalla alkaa tapahtua, kun Karlssonin mukaan tarttuu puolivahingossa matkalaukullinen Ruotsin kruunuja. Pian hänellä onkin perässään niin rahalaukkua jäljittävät alamaailman edustajat kuin kadonnutta vanhusta etsivät poliisit ja toimittajat. Karkumatkallaan Karlsson tutustuu moniin mielenkiintoisiin ihmisiin ja kerää matkaansa varsin sekalaisen seurakunnan.
Välillä kirjassa palataan muistelemaan Karlssonin vaiherikasta elämää aina nuoruudesta alkaen. Karlsson on ollutkin varsinainen Ruotsin Forrest Gump: sadan vuoden aikana hän on kiertänyt maapallon moneen otteeseen, tutustunut maailman johtohahmoihin Francosta Staliniin ja Trumanista Maoon - ja sattunut aina paikalle maailmanhistorian käännekohtiin.
Uskomattomat seikkailut ja sattumukset hauskuttavat kirjan lukijaa! On helppo uskoa, että Arto Paasilinna on kirjan kirjoittaneen Jonassonin suosikkikirjailija.
maanantai 18. heinäkuuta 2011
Jenny Erpenbeck: Kodin ikävä
Saksalaisen Jenny Erpenbeckin kirja rakentuu talon ympärille. Saksalainen arkkitehti suunnittelee itselleen ja puolisolleen Berliinin ulkopuolelle 1920-luvulla huvilan. Se sijaitsee kauniilla paikalla järven rannalla. Itse asiassa kirja alkaa jo järven muotoutumisesta lähes kaksikymmentätuhatta vuotta sitten.
Aikakaudet vaihtuvat muutenkin kirjassa tiheään. Vuosikymmenten kuluessa talo ehtii nähdä monenlaisia asukkaita ja vieraita, joita maailmanhistorian myrskyt heittelevät mielensä mukaan. Yksittäisten ihmisten kokemusten kautta varsinkin toisen maailmansodan tapahtumat, juutalaisten kohtalo ja Saksan jako ovat mieleenpainuvasti läsnä. Myös Saksojen uudelleenyhdistyminen ja nykyajan rahaa kumartava suhtautuminen rakennushistoriaan tuodaan lukijan silmien alle. Ulkoisesti pieni kirjanen kätkee sisäänsä suuria tapahtumia ja koskettavia ihmiskohtaloita.
Erikoiseksi kirjan julkaisun tekee se, että tekijältä aiemmin suomentamattomalta kirjailijalta julkaistiin yhtä aikaa kaksi teosta suomeksi: kirjailijan neljäs romaani Kodin ikävä ja esikoisteos Vanhan lapsen tarina. Kirjoilla on myös eri suomentaja.
Aikakaudet vaihtuvat muutenkin kirjassa tiheään. Vuosikymmenten kuluessa talo ehtii nähdä monenlaisia asukkaita ja vieraita, joita maailmanhistorian myrskyt heittelevät mielensä mukaan. Yksittäisten ihmisten kokemusten kautta varsinkin toisen maailmansodan tapahtumat, juutalaisten kohtalo ja Saksan jako ovat mieleenpainuvasti läsnä. Myös Saksojen uudelleenyhdistyminen ja nykyajan rahaa kumartava suhtautuminen rakennushistoriaan tuodaan lukijan silmien alle. Ulkoisesti pieni kirjanen kätkee sisäänsä suuria tapahtumia ja koskettavia ihmiskohtaloita.
Erikoiseksi kirjan julkaisun tekee se, että tekijältä aiemmin suomentamattomalta kirjailijalta julkaistiin yhtä aikaa kaksi teosta suomeksi: kirjailijan neljäs romaani Kodin ikävä ja esikoisteos Vanhan lapsen tarina. Kirjoilla on myös eri suomentaja.
maanantai 20. kesäkuuta 2011
Joyce Carol Oates: Kosto: rakkaustarina
Joyce Carol Oates tarttuu uusimmassa teoksessaan rankkaan aiheeseen, raiskaukseen. Kirja alkaa Niagara Fallsin pikkukaupungissa tapahtuvalla joukkoraiskauksella, jossa joukko paikallisia nuoriamiehiä käy nuoren naisen kimppuun itsenäisyyspäivän aattona. Nainen raiskataan ja pahoinpidellään raa’asti 12-vuotiaan tyttärensä silmien edessä. Yleinen mielipide pitää raiskattua Teenaa ainakin osittain, ellei jopa pääasiallisesti syyllisenä tapahtumiin: onhan hän yksinhuoltaja, pukeutuu liian lyhyisiin hameisiin ja vaalentaa hiuksiaan...
Asiaa ryhtyy tutkimaan paikkakunnalla vastikään poliisina aloittanut John Dromoor. Hänen sympatiansa ovat Teenan ja tämän tyttären puolella, jopa siinä määrin, että syntyy jonkinlainen rakkaustarina. Dromoor pitää tinkimättä kiinni oikeudenmukaisuuden vaatimuksesta.
Kirja oli hienoa lukemista. Oatesin teksti on todella tarkkaa ja kaunista. Jokainen virke on hiottu loppuun asti; mitään turhaa täytettä ei ole mukana.
Asiaa ryhtyy tutkimaan paikkakunnalla vastikään poliisina aloittanut John Dromoor. Hänen sympatiansa ovat Teenan ja tämän tyttären puolella, jopa siinä määrin, että syntyy jonkinlainen rakkaustarina. Dromoor pitää tinkimättä kiinni oikeudenmukaisuuden vaatimuksesta.
Kirja oli hienoa lukemista. Oatesin teksti on todella tarkkaa ja kaunista. Jokainen virke on hiottu loppuun asti; mitään turhaa täytettä ei ole mukana.
maanantai 13. kesäkuuta 2011
Daniel Glattauer: Kun pohjoistuuli puhaltaa
Itävaltalaisen Daniel Glattauerin kirja Kun pohjoistuuli puhaltaa alkaa yhden kirjaimen kirjoitusvirheestä. Emmi haluaa perua lehtitilauksen, mutta tuon kirjoitusvirheen takia viesti löytääkin tiensä Leon sähköpostilaatikkoon. Tästä alkaa tiivis sähköpostikirjeen vaihto näiden kahden välillä.
Kun pohjoistuuli puhaltaa kertoo siitä, miten kahden ihmisen välille voi syntyä syvä suhde vaikka he eivät ole koskaan toisiaan edes tavanneet – eivätkä tiedä, haluavatko edes tavata. Saattaisihan toisen kohtaaminen tosielämässä olla suuri pettymys: mitä jos vastapuoli osoittautuisi aivan muuksi kuin hänen kirjallisesti antama kuva itsestään.
Sekä Leo että Emmi nauttivat kirjoittamisesta, he ovat verbaalisesti taitavia, joten kirjeenvaihtoa on nautinnollista lukea. Nimestään huolimatta kirja on kevyttä kesälukemista parhaimmillaan: nokkela ja tuore rakkaustarina.
Kun pohjoistuuli puhaltaa kertoo siitä, miten kahden ihmisen välille voi syntyä syvä suhde vaikka he eivät ole koskaan toisiaan edes tavanneet – eivätkä tiedä, haluavatko edes tavata. Saattaisihan toisen kohtaaminen tosielämässä olla suuri pettymys: mitä jos vastapuoli osoittautuisi aivan muuksi kuin hänen kirjallisesti antama kuva itsestään.
Sekä Leo että Emmi nauttivat kirjoittamisesta, he ovat verbaalisesti taitavia, joten kirjeenvaihtoa on nautinnollista lukea. Nimestään huolimatta kirja on kevyttä kesälukemista parhaimmillaan: nokkela ja tuore rakkaustarina.
maanantai 6. kesäkuuta 2011
Grégoire Polet: Väreilevä kaupunki
Grégoire Polet on belgialainen kirjailija, joka on asunut jo pitkään Espanjassa. Hänen ensimmäinen suomennettu romaaninsa Väreilevä kaupunki sijoittuu kuitenkin Pariisiin.
Kirjan alku on suorastaan hurmaava. Helteinen Pariisi väreilee ja hehkuu. Polet esittelee lukijalle suuren joukon kaupunkilaisia, joilla ei ensi alkuun tunnu olevan mitään tekemistä toistensa kanssa. Pikku hiljaa kirjan edetessä huomataan, kuinka ihmisten tiet oudoillakin tavoilla risteävät. Helteen lisäksi kaupungissa väreilevät musiikki, rakkaus ja metrovaunut…
Kirjan esitystapa on erikoinen, kun Polet kuvaa pikkutarkasti erilaisia yksityiskohtia. Alkuun tämä viehätti kovasti, mutta jossain vaiheessa kirjan imu ikään kuin loppui kesken. Aika ajoin toistuvat pitkät pohdiskelut ja yksinpuhelut rikkoivat kirjan rytmin ja henkilöhahmojen suuri määrä kävi ainakin minulle hallitsemattomaksi.
Väreilevä kaupunki on julkaistu WSOY:n Aikamme kertojia –sarjassa, jonka kirjoja on aikaisemminkin esitelty tällä palstalla. Sarjaan tuntuu valikoituvan mielenkiintoisia kirjoja; kannattaa pitää silmällä!
Kirjan alku on suorastaan hurmaava. Helteinen Pariisi väreilee ja hehkuu. Polet esittelee lukijalle suuren joukon kaupunkilaisia, joilla ei ensi alkuun tunnu olevan mitään tekemistä toistensa kanssa. Pikku hiljaa kirjan edetessä huomataan, kuinka ihmisten tiet oudoillakin tavoilla risteävät. Helteen lisäksi kaupungissa väreilevät musiikki, rakkaus ja metrovaunut…
Kirjan esitystapa on erikoinen, kun Polet kuvaa pikkutarkasti erilaisia yksityiskohtia. Alkuun tämä viehätti kovasti, mutta jossain vaiheessa kirjan imu ikään kuin loppui kesken. Aika ajoin toistuvat pitkät pohdiskelut ja yksinpuhelut rikkoivat kirjan rytmin ja henkilöhahmojen suuri määrä kävi ainakin minulle hallitsemattomaksi.
Väreilevä kaupunki on julkaistu WSOY:n Aikamme kertojia –sarjassa, jonka kirjoja on aikaisemminkin esitelty tällä palstalla. Sarjaan tuntuu valikoituvan mielenkiintoisia kirjoja; kannattaa pitää silmällä!
keskiviikko 1. kesäkuuta 2011
Sara Gruen: Vettä elefanteille
Vettä elefanteille on ilmestynyt suomeksi pari vuotta sitten. Kirjan pohjalta on tehty tänä vuonna teattereihin tullut elokuva, jota tähdittävät Robert Pattinson ja Reese Witherspoon.
Kirjassa liikutaan saman päähenkilön mukana kahdessa eri aikatasossa: toisaalta yhdeksänkymppinen Jacob kuluttaa aikaansa vanhustentalossa menneisyyttä muistellen; toisaalta hän liikkuu parikymppisenä 1930-luvun sirkusmaailmassa.
Jacob ajautuu viittä vaille valmiina eläinlääkärinä sattumalta kiertävän sirkuksen junaan ja hänet pestataan sirkuksen eläinlääkäriksi. Ongelmia alkaa syntyä lähes heti Jacobin iskettyä silmänsä sirkuksen kaunottareen Marlenaan, joka on naimisissa julman eläintenkesyttäjän Augustin kanssa. Elämä kiertävässä sirkuksessa on vauhdikasta ja 1930-luvun lamakauden tiukka taloudellinen tilanne tuo omat haasteensa sirkuslaisten elämään.
Vanhan Jacobin mukana lukija pääsee tutustumaan vanhustenhoidon arkeen ja vanhuksen yksinäisyyteen. Jacob ei ole lainkaan tyytyväinen elämäänsä: hän halveksii mautonta laitosruokaa, epäystävällisiä hoitajia ja muita vanhuksia sekä omaa avuttomuuttaan ja heikkouttaan. Niinpä hän mielellään pakeneekin nuoruusmuistoihin.
Vettä elefanteille on kevyttä viihdettä, jonka parasta antia on 1930-luvun sirkusmaailman värikäs kuvaus. Lisämausteen tuovat myös kirjan sivuille tuodut valokuvat tuon ajan sirkuksesta.
Kirjassa liikutaan saman päähenkilön mukana kahdessa eri aikatasossa: toisaalta yhdeksänkymppinen Jacob kuluttaa aikaansa vanhustentalossa menneisyyttä muistellen; toisaalta hän liikkuu parikymppisenä 1930-luvun sirkusmaailmassa.
Jacob ajautuu viittä vaille valmiina eläinlääkärinä sattumalta kiertävän sirkuksen junaan ja hänet pestataan sirkuksen eläinlääkäriksi. Ongelmia alkaa syntyä lähes heti Jacobin iskettyä silmänsä sirkuksen kaunottareen Marlenaan, joka on naimisissa julman eläintenkesyttäjän Augustin kanssa. Elämä kiertävässä sirkuksessa on vauhdikasta ja 1930-luvun lamakauden tiukka taloudellinen tilanne tuo omat haasteensa sirkuslaisten elämään.
Vanhan Jacobin mukana lukija pääsee tutustumaan vanhustenhoidon arkeen ja vanhuksen yksinäisyyteen. Jacob ei ole lainkaan tyytyväinen elämäänsä: hän halveksii mautonta laitosruokaa, epäystävällisiä hoitajia ja muita vanhuksia sekä omaa avuttomuuttaan ja heikkouttaan. Niinpä hän mielellään pakeneekin nuoruusmuistoihin.
Vettä elefanteille on kevyttä viihdettä, jonka parasta antia on 1930-luvun sirkusmaailman värikäs kuvaus. Lisämausteen tuovat myös kirjan sivuille tuodut valokuvat tuon ajan sirkuksesta.
tiistai 17. toukokuuta 2011
Turkka Hautala: Paluu
Turkka Hautalan toinen romaani on kertomus Väinöstä Linnasta, sosiaalisilta taidoiltaan rajoittuneesta taideopiskelijasta, joka palaa Helsingistä kotikaupunkiinsa etsimään isää, josta ei ole moneen vuoteen kuullut mitään. Väinö haluaa paitsi löytää isänsä myös selvittää isän ja Eeva-siskon välirikon syyn.
Väinön isä Heikki on alkoholisoitunut entinen kustannustoimittaja ja entinen postimies. Hän juo ja lukee liikaa, ihailee Bukowskia ja Hemingwayta. Alkoholi nousee suureen rooliin kirjassa: se on aina maistunut Heikille ja se on myös ollut syynä perheenjäsenten välien rakoiluun. Lapsuusmuistojensa takia Väinö on alkanut suhtautua kriittisesti omaan juomiseensa, vaikka alkoholi tuntuukin olevan ainoa apu hänen ihmisarkuuteensa.
Kirja on vuoroin hauska, vuoroin vakava, koskettavakin kuvaus lapsuus- ja nuoruusmuistoista, alkoholismista ja sen vaikutuksista ihmiseen itseensä ja hänen lähipiiriinsä.
Väinön isä Heikki on alkoholisoitunut entinen kustannustoimittaja ja entinen postimies. Hän juo ja lukee liikaa, ihailee Bukowskia ja Hemingwayta. Alkoholi nousee suureen rooliin kirjassa: se on aina maistunut Heikille ja se on myös ollut syynä perheenjäsenten välien rakoiluun. Lapsuusmuistojensa takia Väinö on alkanut suhtautua kriittisesti omaan juomiseensa, vaikka alkoholi tuntuukin olevan ainoa apu hänen ihmisarkuuteensa.
Kirja on vuoroin hauska, vuoroin vakava, koskettavakin kuvaus lapsuus- ja nuoruusmuistoista, alkoholismista ja sen vaikutuksista ihmiseen itseensä ja hänen lähipiiriinsä.
tiistai 10. toukokuuta 2011
Kathryn Stockett: Piiat
1960-luvun Missisipissä rotuerottelu on arkipäivää. Värillisillä ja valkoisilla on omat asuinalueensa, kirjastonsa ja koulunsa ja sosiaalinen kanssakäyminen rotujen välillä on harvinaista muuten kuin työasioissa. Useat mustat naiset toimivat valkoisten rouvien kotiapulaisina: he hoitavat talouden ja lapset, mutta eivät kuitenkaan ole kyllin arvokkaita käyttämään samaa käymälää isäntäväen kanssa.
Toisaalla Yhdysvalloissa ajat ja tavat ovat jo muuttumassa. Martin Luther King puhuu väkijoukoille, Washingtonissa järjestetään mielenosoituksia rotuerottelua vastaan ja New Yorkissa hippiliike saavuttaa suosiota.
Tässä tilanteessa Mississipin Jacksonissa vanhempiensa puuvillafarmilla asuva parikymppinen Skeeter haluaa kirjoittaa kirjan mustista kotiapulaisista haastattelemalla näitä heidän kokemuksistaan. Kirjahanke on uhkarohkea teko; Skeeterin on salattava käyntinsä mustien asuinalueella eikä kirjassa esiintyvien henkilöllisyys saa paljastua.
Kirjan kertojina vuorottelevat Skeeter sekä kaksi mustaa kotiapulaista, Aibileen ja Minny. Skeeter on aikakauden yleisiä normeja rikkova itsenäisesti ajatteleva nuori nainen, jota äiti patistaa naimisiin ja perhettä perustamaan. Aibileen on toiminut vuosikymmenet valkoisissa perheissä kotiapulaisena ja kasvattanut niissä useita lapsia. Hän kiintyy hoidokkeihinsa kuin omiinsa ja antaa näille rakkautta ja huolenpitoa, jota lasten omat äidit eivät useinkaan kykene antamaan. Aibileen myös pyrkii kasvattamaan lapset suvaitsevaisiksi ja itseään ja toisia ihmisiä kunnioittaviksi. Minny on aivan toisenlainen kuin Aibileen: räiskyvän persoonansa ja suorasukaisten puheidensa takia hän joutuu usein hankaluuksiin isäntäväkensä kanssa.
Kirjassa saadaan säilymään jännite loppuun saakka muutamalla avoimella kysymyksellä: Mitä on tapahtunut Skeeterin perheen kotiapulaiselle? Minkä Hirveän Kamalan teon Minny on tehnyt viimeisessä työpaikassaan? Onnistuvatko Skeeter ja kotiapulaiset pitämään kirjahankkeensa salassa?
Kirja oli paitsi viihdyttävä myös ajatuksia herättävä ajankuva 1960-luvun Etelävaltioista.
Toisaalla Yhdysvalloissa ajat ja tavat ovat jo muuttumassa. Martin Luther King puhuu väkijoukoille, Washingtonissa järjestetään mielenosoituksia rotuerottelua vastaan ja New Yorkissa hippiliike saavuttaa suosiota.
Tässä tilanteessa Mississipin Jacksonissa vanhempiensa puuvillafarmilla asuva parikymppinen Skeeter haluaa kirjoittaa kirjan mustista kotiapulaisista haastattelemalla näitä heidän kokemuksistaan. Kirjahanke on uhkarohkea teko; Skeeterin on salattava käyntinsä mustien asuinalueella eikä kirjassa esiintyvien henkilöllisyys saa paljastua.
Kirjan kertojina vuorottelevat Skeeter sekä kaksi mustaa kotiapulaista, Aibileen ja Minny. Skeeter on aikakauden yleisiä normeja rikkova itsenäisesti ajatteleva nuori nainen, jota äiti patistaa naimisiin ja perhettä perustamaan. Aibileen on toiminut vuosikymmenet valkoisissa perheissä kotiapulaisena ja kasvattanut niissä useita lapsia. Hän kiintyy hoidokkeihinsa kuin omiinsa ja antaa näille rakkautta ja huolenpitoa, jota lasten omat äidit eivät useinkaan kykene antamaan. Aibileen myös pyrkii kasvattamaan lapset suvaitsevaisiksi ja itseään ja toisia ihmisiä kunnioittaviksi. Minny on aivan toisenlainen kuin Aibileen: räiskyvän persoonansa ja suorasukaisten puheidensa takia hän joutuu usein hankaluuksiin isäntäväkensä kanssa.
Kirjassa saadaan säilymään jännite loppuun saakka muutamalla avoimella kysymyksellä: Mitä on tapahtunut Skeeterin perheen kotiapulaiselle? Minkä Hirveän Kamalan teon Minny on tehnyt viimeisessä työpaikassaan? Onnistuvatko Skeeter ja kotiapulaiset pitämään kirjahankkeensa salassa?
Kirja oli paitsi viihdyttävä myös ajatuksia herättävä ajankuva 1960-luvun Etelävaltioista.
maanantai 2. toukokuuta 2011
Antti Tuuri: Matkoilla Euroopassa
Antti Tuurin uutuus koostuu matkakertomuksista eri puolilta Eurooppaa. Kirjassa kuljetaan paljon Italiassa ja Ranskassa mutta myös Norjassa, Espanjassa ja Venäjällä. Useimmissa tarinoissa Tuuri matkustaa vaimonsa kanssa; myös työmatkoja on valikoitunut mukaan.
Tuuri suosii matkustustapana junaa lentokoneen sijaan. Hänen mukaansa junamatkailussa matkan tarkoitus on matka eikä perille pääseminen. Junan kyydistä voi poiketa mielenkiintoiseen pikkukaupunkiin ja käydä junan vaihdon yhteydessä hyvällä lounaalla. Junalla matkustaessa säästyy myös lentokenttien turvatarkastuksista ja pitkistä odotusajoista.
Suurta dramatiikkaa Tuurin matkatarinoista ei löydy: hän kertoo hotellihuoneista, aikaisista aamuista ja kirjoitustöistään sekä nuoruuden matkojen mieleen palaavista tunnelmista. Keskeisimpään osaan kirjassa tuntuu nousevan syöminen: hotelliaamiaisia, lounaita mukavissa pikkuravintoloissa, italialaisia illallisia, saksalaisia makkaroita… Niinhän se menee: syöminen ja ruokakulttuuriin tutustuminen ovat tärkeä osa matkaa.
Vaikka kirja onkin aika pintapuolinen raapaisu Euroopassa matkailusta, saa se silti vangittua matkalla olon kutkuttavan tunnelman varsin hyvin. Tätä lukiessa voi tuntea, kuinka juna vapisee jalkojen alla tai asemahalli kaikuu lähtökuulutuksista ja matkalaisten puheensorinasta. Eikä malttaisi odottaa, että pääsisi itsekin kesäisen Euroopan rautateille.
Tuuri suosii matkustustapana junaa lentokoneen sijaan. Hänen mukaansa junamatkailussa matkan tarkoitus on matka eikä perille pääseminen. Junan kyydistä voi poiketa mielenkiintoiseen pikkukaupunkiin ja käydä junan vaihdon yhteydessä hyvällä lounaalla. Junalla matkustaessa säästyy myös lentokenttien turvatarkastuksista ja pitkistä odotusajoista.
Suurta dramatiikkaa Tuurin matkatarinoista ei löydy: hän kertoo hotellihuoneista, aikaisista aamuista ja kirjoitustöistään sekä nuoruuden matkojen mieleen palaavista tunnelmista. Keskeisimpään osaan kirjassa tuntuu nousevan syöminen: hotelliaamiaisia, lounaita mukavissa pikkuravintoloissa, italialaisia illallisia, saksalaisia makkaroita… Niinhän se menee: syöminen ja ruokakulttuuriin tutustuminen ovat tärkeä osa matkaa.
Vaikka kirja onkin aika pintapuolinen raapaisu Euroopassa matkailusta, saa se silti vangittua matkalla olon kutkuttavan tunnelman varsin hyvin. Tätä lukiessa voi tuntea, kuinka juna vapisee jalkojen alla tai asemahalli kaikuu lähtökuulutuksista ja matkalaisten puheensorinasta. Eikä malttaisi odottaa, että pääsisi itsekin kesäisen Euroopan rautateille.
tiistai 19. huhtikuuta 2011
Petri Tamminen: Muita hyviä ominaisuuksia
Petri Tammisen viime vuonna ilmestynyt kirja on lukijasta riippuen joko romaani tai novellikokoelma. Minä hahmotin kirjan yksittäisinä tarinoina, vaikka toki kertojana kaikissa oli samanlainen ujo hämäläinen mieskirjailija.
Tammisen lyhytproosa on iskevää ja hauskaa. Tavallisissa ympäristöissä tavallisille ihmisille tapahtuu epätavallisia asioita. Tai tavalliset ihmiset pohtivat omia varsin tavanomaisia ajatuksiaan ja tekemisiään erikoisesta kulmasta. Tammisen suurin mielenkiinto pureutuu suomalaiseen mieheen, siihen miten miehenä eletään. Tästä teemasta hän löytää paljon sanottavaa.
Kirjassa on paljon yhtymäkohtia Tuomas Kyrön Mielensäpahoitattajaan. Molemmissa pohditaan lyhytproosan keinoin suomalaisen miehen luonnetta humoristisella otteella. Muita hyviä ominaisuuksia on hauska kirja, mutta se antaa myös ajattelemisen aihetta. Suosittelen!
Tammisen lyhytproosa on iskevää ja hauskaa. Tavallisissa ympäristöissä tavallisille ihmisille tapahtuu epätavallisia asioita. Tai tavalliset ihmiset pohtivat omia varsin tavanomaisia ajatuksiaan ja tekemisiään erikoisesta kulmasta. Tammisen suurin mielenkiinto pureutuu suomalaiseen mieheen, siihen miten miehenä eletään. Tästä teemasta hän löytää paljon sanottavaa.
Kirjassa on paljon yhtymäkohtia Tuomas Kyrön Mielensäpahoitattajaan. Molemmissa pohditaan lyhytproosan keinoin suomalaisen miehen luonnetta humoristisella otteella. Muita hyviä ominaisuuksia on hauska kirja, mutta se antaa myös ajattelemisen aihetta. Suosittelen!
lauantai 16. huhtikuuta 2011
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
”Kyllä minä niin mieleni pahoitin” alkaa Tuomas Kyrön kirjan jokainen luku tai tarina. Mielensäpahoittaja on kahdeksankymppinen suomalainen ukko, joka päättää aloittaa valittamisen. Tarpeeksi monta vuosikymmentä hän on ollut hiljaa ja pitänyt mölyt mahassaan – ja on vakuuttunut, että juuri se on syynä lääkärin löytämiin tukkeutuneisiin verisuoniin. Onhan niihin ehtinyt vuosien mittaan kertyä monenlaista valittamisen aihetta!
”Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun aurinko paistoi.” ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun syötiin kalkkunaa.” ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun käytetään vääränlaisia kenkiä.”
Mielensä voi todellakin pahoittaa mistä vain. Ja kun vaimo makaa Kuusikodin vuoteessa ja ainoa ystävä on kuollut, niin mikäpä olisi parempi ratkaisu kuin laittaa mielensä pahoittamiset paperille.
Lukija pääsee tutustumaan suomalaiseen jäärään, oikeamieliseen ja vaatimattomaan vanhukseen, joka ei uusista kotkotuksista perusta eikä halua muuttaa elämässään mitään. Kirja on kirjoitettu niin hulvattomasti, että lukija viihtyy taatusti enemmän kuin Mielensäpahoittaja sallisi. Kaiken hauskuuden takaa on myös löydettävissä todellisuus; kyllä näitä Mielensäpahoittajan lajitovereita Suomessa elää!
”Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun aurinko paistoi.” ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun syötiin kalkkunaa.” ”Kyllä minä niin mieleni pahoitin kun käytetään vääränlaisia kenkiä.”
Mielensä voi todellakin pahoittaa mistä vain. Ja kun vaimo makaa Kuusikodin vuoteessa ja ainoa ystävä on kuollut, niin mikäpä olisi parempi ratkaisu kuin laittaa mielensä pahoittamiset paperille.
Lukija pääsee tutustumaan suomalaiseen jäärään, oikeamieliseen ja vaatimattomaan vanhukseen, joka ei uusista kotkotuksista perusta eikä halua muuttaa elämässään mitään. Kirja on kirjoitettu niin hulvattomasti, että lukija viihtyy taatusti enemmän kuin Mielensäpahoittaja sallisi. Kaiken hauskuuden takaa on myös löydettävissä todellisuus; kyllä näitä Mielensäpahoittajan lajitovereita Suomessa elää!
tiistai 5. huhtikuuta 2011
Anne Swärd: Viimeiseen hengenvetoon
Ruotsalaisen Anne Swärdin läpimurtoteos ja ensimmäinen suomennettu teos Viimeiseen hengenvetoon on nuoren tytön rosoinen kasvutarina. Kirjan kieli on kaunista ja vaikka se on maalailevaa, onnistuu Swärd hienosti tiivistämään kirjan sanomaa hiottuihin lauseisiin, jotka paikoitellen muistuttavat jopa aforismeja.
Lo syntyy kuumana kesänä keskelle isän ja äidin suurperheiden muodostamaa yhteisöä. Pohjoisesta työn perässä Skooneen muuttanutta joukkoa pidetään paikkakunnalla vähän omituisina. Kun Lo on seitsenvuotias, hän tutustuu kaoottisissa maastopalon sammutustöissä itseään useita vuosia vanhempaan Lukakseen. Myös Lukas on muualta tullut; hän elää yhdessä unkarilaisen isänsä kanssa. Tuli yhdistää Lon ja Lukaksen erottamattomaan ja omituiseen suhteeseen. Lo ja Lukas viettävät kaiken aikansa yhdessä, jopa niin tiiviisti, että Lon sukulaiset epäilevät Lukaksen käyttävän Lota hyväkseen.
Lo lähtee kotikylästään ja päätyy kiertelemään ympäri Eurooppaa. Hän on valmis hyppäämään sängystä sänkyyn etsiessään läheisyyttä, jollaista saattoi kokea vain Lukaksen kanssa. Kirjan kerronta hyppelee ajassa ja paikassa Lon lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden maisemissa. Tapahtumat ja niiden syy-seuraus-suhteet selviävät lukijalle pikku hiljaa kirjan edetessä. Tunnelmaltaan kirja on tiivis ja miljööltään omaperäinen. Ainakaan minun mielessäni kirjan tapahtumat olisivat voineet sijoittua melkein mihin vain, eivät mitenkään leimallisesti 1970-luvun Ruotsiin.
Lo syntyy kuumana kesänä keskelle isän ja äidin suurperheiden muodostamaa yhteisöä. Pohjoisesta työn perässä Skooneen muuttanutta joukkoa pidetään paikkakunnalla vähän omituisina. Kun Lo on seitsenvuotias, hän tutustuu kaoottisissa maastopalon sammutustöissä itseään useita vuosia vanhempaan Lukakseen. Myös Lukas on muualta tullut; hän elää yhdessä unkarilaisen isänsä kanssa. Tuli yhdistää Lon ja Lukaksen erottamattomaan ja omituiseen suhteeseen. Lo ja Lukas viettävät kaiken aikansa yhdessä, jopa niin tiiviisti, että Lon sukulaiset epäilevät Lukaksen käyttävän Lota hyväkseen.
Lo lähtee kotikylästään ja päätyy kiertelemään ympäri Eurooppaa. Hän on valmis hyppäämään sängystä sänkyyn etsiessään läheisyyttä, jollaista saattoi kokea vain Lukaksen kanssa. Kirjan kerronta hyppelee ajassa ja paikassa Lon lapsuuden, nuoruuden ja aikuisuuden maisemissa. Tapahtumat ja niiden syy-seuraus-suhteet selviävät lukijalle pikku hiljaa kirjan edetessä. Tunnelmaltaan kirja on tiivis ja miljööltään omaperäinen. Ainakaan minun mielessäni kirjan tapahtumat olisivat voineet sijoittua melkein mihin vain, eivät mitenkään leimallisesti 1970-luvun Ruotsiin.
perjantai 1. huhtikuuta 2011
David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie
Ranskalaisen David Foenkinosin ensimmäinen suomennettu teos on ihastuttava rakkaustarina! Nathalie ja François törmäävät sattumalta kadulla ja rakastuvat toisiinsa. He viettävät onnentäyteteiset seitsemän vuotta yhdessä, kunnes François menehtyy auto-onnettomuudessa. Nathalie jää suremaan miestään eikä usko enää koskaan voivansa tuntea rakkautta.
Toisin kuitenkin käy, kun hän jostain syystä toimistolla suutelee ruotsalaista kollegaansa Markusta. Kirjailijan kuvaukset tyypillistä ruotsalaista markkeeraavasta Markuksesta saivat kyllä ainakin minut epäilemään, olisiko hän sittenkin ollut suomalainen: eiväthän Ruotsin itsemurhatilastot ole maailman korkeimmat ja ruotsalaiset ihmisinä hiljaisia ja vetäytyviä…
Vaikka kirja on rakkaustarina, se ei kuitenkaan jää kuvaamaan vain yhtä rakkauskertomusta. Päinvastoin se käsittelee rakkauden erilaisia ulottuvuuksia ja ilmenemismuotoja sekä lainalaisuuksia. Kieleltään kirja on kepeän leikittelevä. Lukujen välissä on erilaisia tekstistä erillisiä listoja ja sivuhuomautuksia otetta entisestään kepeyttämässä. Kirjailija myös viittaa tekstissään useisiin kirjoihin ja elokuviin eli tämä on niitä ärsyttäviä tai ihania kirjoja, jotka luettuaan on ihan pakko lukea tuo ja tuo kirja!
Toivottavasti Foenkinosin tuotannon suomentaminen ei jää tähän vaan pääsemme lukemaan lisää samanlaista!
Toisin kuitenkin käy, kun hän jostain syystä toimistolla suutelee ruotsalaista kollegaansa Markusta. Kirjailijan kuvaukset tyypillistä ruotsalaista markkeeraavasta Markuksesta saivat kyllä ainakin minut epäilemään, olisiko hän sittenkin ollut suomalainen: eiväthän Ruotsin itsemurhatilastot ole maailman korkeimmat ja ruotsalaiset ihmisinä hiljaisia ja vetäytyviä…
Vaikka kirja on rakkaustarina, se ei kuitenkaan jää kuvaamaan vain yhtä rakkauskertomusta. Päinvastoin se käsittelee rakkauden erilaisia ulottuvuuksia ja ilmenemismuotoja sekä lainalaisuuksia. Kieleltään kirja on kepeän leikittelevä. Lukujen välissä on erilaisia tekstistä erillisiä listoja ja sivuhuomautuksia otetta entisestään kepeyttämässä. Kirjailija myös viittaa tekstissään useisiin kirjoihin ja elokuviin eli tämä on niitä ärsyttäviä tai ihania kirjoja, jotka luettuaan on ihan pakko lukea tuo ja tuo kirja!
Toivottavasti Foenkinosin tuotannon suomentaminen ei jää tähän vaan pääsemme lukemaan lisää samanlaista!
maanantai 21. maaliskuuta 2011
Ljudmila Ulitskaja: Naisten valheet
Moskovalainen Ljudmila Ulitskaja kuuluu Venäjän arvostetuimpiin nykykirjailijoihin. Romaani Naisten valheet on hänen toinen suomennettu teoksensa.
Naisten valheet on rikas tarinakokoelma venäläisten naisten arjesta. Se sijoittuu jonnekin romaanin ja novellien välimaastoon. Kirja koostuu erillisistä tarinoista, joissa kaikissa on kuitenkin sama päähenkilö, ystäviensä ja tapaamiensa naisten tarinoita, murheita ja valheita kuunteleva Ženja. Naiset valehtelevat saadakseen elämänsä tuntumaan merkityksellisemmältä, paremmalta, siedettävämmältä… Naiset valehtelevat, jotta eivät katuisi elämässä tekemiään valintoja; he valehtelevat saadakseen kokea rakkautta; he valehtelevat peittääkseen yksinäisyyden.
Naisten valheet oli raikas lukukokemus ja mielenkiintoinen kurkistus 1980–1990-lukujen Venäjälle!
tiistai 15. maaliskuuta 2011
Eeva Rohas: Keltaiset tyypit
Olen viime aikoina mieltynyt novelleihin ja törmännyt niin hienoihin helmiin, että taidan jatkossa valita yhä enemmän lyhyttä proosaa romaanien rinnalle.
Yksi hienoista lukukokemuksista on ollut Eeva Rohaksen esikoisteos Keltaiset tyypit. Kirjan kahdeksassa novellissa tutkaillaan ansiokkaasti elämää ja ihmismieltä niin harvoina onnen hetkillä kuin nurjalla puolellakin. Keltainen väri toistuu lähes joka novellissa.
Novellien tapahtumapaikat vaihtelevat Helsingistä Jyväskylään ja ryhmäterapiaistunnosta Kreikan lomarannoille ja henkilögalleria koostuu nuorista ja vanhoista, naisista ja miehistä. Yhdistävänä tekijänä tuntuvat olevan henkilöt, jotka yrittävät löytää suuntaa elämälleen, ristiriitaisuuksia aiheuttavat ihmissuhteet sekä rajankäynti ”kunnon elämän” ja siitä lipsumisen välillä.
Näitä tarinoita luki mielellään! Suosittelen kaikille – niin novellien ystäville kuin niitä tähän asti vierastaneillekin.
Yksi hienoista lukukokemuksista on ollut Eeva Rohaksen esikoisteos Keltaiset tyypit. Kirjan kahdeksassa novellissa tutkaillaan ansiokkaasti elämää ja ihmismieltä niin harvoina onnen hetkillä kuin nurjalla puolellakin. Keltainen väri toistuu lähes joka novellissa.
Novellien tapahtumapaikat vaihtelevat Helsingistä Jyväskylään ja ryhmäterapiaistunnosta Kreikan lomarannoille ja henkilögalleria koostuu nuorista ja vanhoista, naisista ja miehistä. Yhdistävänä tekijänä tuntuvat olevan henkilöt, jotka yrittävät löytää suuntaa elämälleen, ristiriitaisuuksia aiheuttavat ihmissuhteet sekä rajankäynti ”kunnon elämän” ja siitä lipsumisen välillä.
Näitä tarinoita luki mielellään! Suosittelen kaikille – niin novellien ystäville kuin niitä tähän asti vierastaneillekin.
keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
Paul Auster: Näkymätön
Austerin uusimman kirjan rakenne on postmodernin ovela: se koostuu käsikirjoituksista, muistiinpanoista ja päiväkirjamerkinnöistä ja rakentuu romaaniksi tavallaan vasta lukijan sitä lukiessa.
Kirjassa liikutaan laajalla aikavälillä: se alkaa keväästä 1967 New Yorkista, jossa nuori kirjallisuuden opiskelija Adam tutustuu ranskalaiseen professoriin ja tämän kauniiseen tyttöystävään. Adam tuntee suurta vetoa itseään huomattavasti vanhempaan naiseen ja ajautuu tämän kanssa kiihkeään suhteeseen.
Kirjan toisella tasolla syöpää sairastava Adam elää elämänsä viimeisiä hetkiä vuonna 2007. Hän kirjoittaa muistelmia noista kevään 1967 tapahtumista ja lähettää ne luettavaksi vanhalle opiskelutoverilleen Jimille, arvostetulle kirjailijalle. Muistelmille seuraa jatkoa, toinen osa, jossa Adam muistelee seurannutta kesää, jonka hän viettää sisarensa kanssa ennen Pariisiin vaihto-opiskelijaksi lähtöä. Adamin on tarkoitus kirjoittaa myös Pariisissa olostaan, mutta hän kuolee ennen kuin saa kirjoitustyön valmiiksi. Niinpä kirjailija viimeistelee Adamin muistiinpanoista kirjan viimeisen osan.
Jim kertoo Adamin kirjasta sekä tämän sisarelle että Pariisin aikaiselle tuttavalle Cecilelle. Molemmilla on erilainen käsitys useista tapahtumista ja ihmisistä. Romaanin viimeinen osa rakentuu Cecilen päiväkirjamerkinnöistä.
Lukijan tehtäväksi jää päättää, kuka muistaa oikein ja mikä on kuvitelmaa sekä kuka kirjassa on paha, kuka hyvä. Mielenkiintoinen ja monitasoinen kirja!
Kirjassa liikutaan laajalla aikavälillä: se alkaa keväästä 1967 New Yorkista, jossa nuori kirjallisuuden opiskelija Adam tutustuu ranskalaiseen professoriin ja tämän kauniiseen tyttöystävään. Adam tuntee suurta vetoa itseään huomattavasti vanhempaan naiseen ja ajautuu tämän kanssa kiihkeään suhteeseen.
Kirjan toisella tasolla syöpää sairastava Adam elää elämänsä viimeisiä hetkiä vuonna 2007. Hän kirjoittaa muistelmia noista kevään 1967 tapahtumista ja lähettää ne luettavaksi vanhalle opiskelutoverilleen Jimille, arvostetulle kirjailijalle. Muistelmille seuraa jatkoa, toinen osa, jossa Adam muistelee seurannutta kesää, jonka hän viettää sisarensa kanssa ennen Pariisiin vaihto-opiskelijaksi lähtöä. Adamin on tarkoitus kirjoittaa myös Pariisissa olostaan, mutta hän kuolee ennen kuin saa kirjoitustyön valmiiksi. Niinpä kirjailija viimeistelee Adamin muistiinpanoista kirjan viimeisen osan.
Jim kertoo Adamin kirjasta sekä tämän sisarelle että Pariisin aikaiselle tuttavalle Cecilelle. Molemmilla on erilainen käsitys useista tapahtumista ja ihmisistä. Romaanin viimeinen osa rakentuu Cecilen päiväkirjamerkinnöistä.
Lukijan tehtäväksi jää päättää, kuka muistaa oikein ja mikä on kuvitelmaa sekä kuka kirjassa on paha, kuka hyvä. Mielenkiintoinen ja monitasoinen kirja!
keskiviikko 16. helmikuuta 2011
Siri Hustvedt: Lumous
Lily on pikkukaupungin tyttö Yhdysvalloista. Hän on asunut koko ikänsä samalla pienellä paikkakunnalla, jossa kaikki tuntevat toisensa ja kaikkien asiat ovat yhteisiä – ainakin juorujen tasolla. Lily työskentelee kahvilassa ja näyttelee harrastajateatteriryhmässä Kesäyön unelmaa. Hän haaveilee näyttelijän urasta ja muutosta New Yorkiin.
Lilyn elämä muuttuu, kun hän näkee asuntonsa ikkunasta viereiseen hotelliin muuttaneen taiteilijan Ed Shapiron maalaamassa. Lily ei voi olla katselematta taiteilijaa työssään. Hän lumoutuu tästä vieraasta miehestä suunnattomasti ja hankkiutuu kiihkeään suhteeseen tämän kanssa, jättää poliisipoikaystävänsä eikä lotkauta korvaansakaan kaupungissa kiertäville juoruille Shapiron holtittomasta ja epäsiveellisestä elämäntyylistä.
Kirjan henkilögalleria on laaja ja erikoinen: on Lilyn änkyttävä lapsuudenystävä Martin, romuja keräilevät kaksoset Sotta-Frank ja Törky-Dick, prostituoitu Dolores, naapurihuoneiston iäkäs Mabel, joka auttaa Lilyä näytelmäroolin työstämisessä. Erikoisten henkilöiden seurassa tietysti tapahtuu omituisia asioita, kerrotaan toinen toistaan ihmeellisempiä tarinoita niin menneisyydestä kuin nykypäivästäkin. Mutta mikä on totta ja mikä kuvitelmaa? Paljonko jutuissa ja juoruissa on lopulta todellisuuspohjaa? Kirja on runsas paitsi henkilöhahmoiltaan myös kerronnaltaan ja tapahtumiltaan, mutta pysyy silti varsin hyvin kasassa, mielenkiinto säilyy kirjan mystisessä tunnelmassa loppuun saakka.
Lumous on ilmestynyt Yhdysvalloissa jo vuonna 1996 mutta suomeksi se julkaistiin vasta vuonna 2009.
Lilyn elämä muuttuu, kun hän näkee asuntonsa ikkunasta viereiseen hotelliin muuttaneen taiteilijan Ed Shapiron maalaamassa. Lily ei voi olla katselematta taiteilijaa työssään. Hän lumoutuu tästä vieraasta miehestä suunnattomasti ja hankkiutuu kiihkeään suhteeseen tämän kanssa, jättää poliisipoikaystävänsä eikä lotkauta korvaansakaan kaupungissa kiertäville juoruille Shapiron holtittomasta ja epäsiveellisestä elämäntyylistä.
Kirjan henkilögalleria on laaja ja erikoinen: on Lilyn änkyttävä lapsuudenystävä Martin, romuja keräilevät kaksoset Sotta-Frank ja Törky-Dick, prostituoitu Dolores, naapurihuoneiston iäkäs Mabel, joka auttaa Lilyä näytelmäroolin työstämisessä. Erikoisten henkilöiden seurassa tietysti tapahtuu omituisia asioita, kerrotaan toinen toistaan ihmeellisempiä tarinoita niin menneisyydestä kuin nykypäivästäkin. Mutta mikä on totta ja mikä kuvitelmaa? Paljonko jutuissa ja juoruissa on lopulta todellisuuspohjaa? Kirja on runsas paitsi henkilöhahmoiltaan myös kerronnaltaan ja tapahtumiltaan, mutta pysyy silti varsin hyvin kasassa, mielenkiinto säilyy kirjan mystisessä tunnelmassa loppuun saakka.
Lumous on ilmestynyt Yhdysvalloissa jo vuonna 1996 mutta suomeksi se julkaistiin vasta vuonna 2009.
torstai 10. helmikuuta 2011
Elina Hirvonen: Kauimpana kuolemasta
Kirjan nimi juontaa toisen päähenkilön Paulin ja hänen entisen vaimonsa peliin, jossa mietitään, mikä olisi kauimpana kuolemasta. Lopulta he päätyvät siihen, että se on kiiltäväpaperinen lentokonelehti. Se joka löytyy lentokoneiden penkkien taskusta ja jonka jutuista tulee olo, että turistikohteiden kurjuus on vain matkailijoille järjestettyä eksotiikkaa. Että todellisuudessa olemassa on vain ihmisiä, joilla on varaa istua lentokoneissa ja ostaa kalliita aurinkolaseja, ja että koko ulkopuolinen maailma on järjestetty heille. Eihän sellaisessa maailmassa voi olla kuolemaa.
Afrikassa kuolema sen sijaan on lähellä: slummien liimaa haistelevien katulasten henki ei ole paljonkaan arvoinen eikä kottikärryillä lääkäriin työnnelty sairas läheskään aina saa apua ajoissa. Ylikansalliset, kaikkialla maailmassa samannäköiset ja -hajuiset hotellien aulabaarit yrittävät työntää kuolemaa loitommas Afrikassakin.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Sambiaan, eteläiseen Afrikkaan. Maan nimeä ei kirjassa missään vaiheessa kerrota, mutta vinkkejä annetaan sen verran, että Sambia on kyseessä. Täytyy tunnustaa, että jouduin lippukirjasta etsimään Sambian lipun – aivan ulkomuistista en lipun värejä olisi muistanut, mutta pakko oli saada varmuus, missä liikutaan... Kertojina vuorottelevat suomalainen Pauli ja afrikkalainen Esther. Pauli on suomalainen mies, joka lähtee lapsuuden maisemiinsa Afrikkaan kuolemaan. Hän on pettynyt elämäänsä: avioliitto on päättynyt eroon, Pauli on etääntynyt rasistisesta pojastaan ja työ tuntuu hyödyttömältä.
Esther puolestaan on lähtöisin maaseudulta köyhästä pikku kylästä. Estherin elämä kiertyy lapsuudenystävän Bessyn ympärille. Bessy on naitettu nuorena tyttönä sedälleen, minkä jälkeen hän on lähtenyt kaupunkiin ja ajautunut siellä prostituution pariin. Myös Esther lähtee kaupunkiin, kun hän pääsee sinne jatkamaan koulunkäyntiä ja sieltä aina yliopistoon saakka opiskelemaan.
Estherin ja Paulin tiet ja tarinat risteävät ja samalla paljastuu myös lukijalle pala palalta, mitä menneisyydessä on tapahtunut. Kirjan kieli ja kerronta ovat nautinnollisen kaunista. En ole itse koskaan käynyt Afrikassa, mutta tuntuu siltä, että Hirvonen onnistuu todella hyvin luomaan afrikkalaisen ilmapiirin ja tunnelman.
Afrikassa kuolema sen sijaan on lähellä: slummien liimaa haistelevien katulasten henki ei ole paljonkaan arvoinen eikä kottikärryillä lääkäriin työnnelty sairas läheskään aina saa apua ajoissa. Ylikansalliset, kaikkialla maailmassa samannäköiset ja -hajuiset hotellien aulabaarit yrittävät työntää kuolemaa loitommas Afrikassakin.
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Sambiaan, eteläiseen Afrikkaan. Maan nimeä ei kirjassa missään vaiheessa kerrota, mutta vinkkejä annetaan sen verran, että Sambia on kyseessä. Täytyy tunnustaa, että jouduin lippukirjasta etsimään Sambian lipun – aivan ulkomuistista en lipun värejä olisi muistanut, mutta pakko oli saada varmuus, missä liikutaan... Kertojina vuorottelevat suomalainen Pauli ja afrikkalainen Esther. Pauli on suomalainen mies, joka lähtee lapsuuden maisemiinsa Afrikkaan kuolemaan. Hän on pettynyt elämäänsä: avioliitto on päättynyt eroon, Pauli on etääntynyt rasistisesta pojastaan ja työ tuntuu hyödyttömältä.
Esther puolestaan on lähtöisin maaseudulta köyhästä pikku kylästä. Estherin elämä kiertyy lapsuudenystävän Bessyn ympärille. Bessy on naitettu nuorena tyttönä sedälleen, minkä jälkeen hän on lähtenyt kaupunkiin ja ajautunut siellä prostituution pariin. Myös Esther lähtee kaupunkiin, kun hän pääsee sinne jatkamaan koulunkäyntiä ja sieltä aina yliopistoon saakka opiskelemaan.
Estherin ja Paulin tiet ja tarinat risteävät ja samalla paljastuu myös lukijalle pala palalta, mitä menneisyydessä on tapahtunut. Kirjan kieli ja kerronta ovat nautinnollisen kaunista. En ole itse koskaan käynyt Afrikassa, mutta tuntuu siltä, että Hirvonen onnistuu todella hyvin luomaan afrikkalaisen ilmapiirin ja tunnelman.
perjantai 14. tammikuuta 2011
Andreï Makine: Tuntemattoman miehen elämä
Ranskalais-venäläisen Andreï Makinen uusin teos jatkaa tekijän tuotannosta tuttua linjaa eli kuvaa ihmistä ja hänen identiteettiään kahden maan välissä.
Kirjan päähenkilö on Ranskassa asuva venäläinen kirjailija Ivan Šutov, joka erottuaan nuoresta ranskalaisesta tyttöystävästään päättää lähteä entiseen kotikaupunkiinsa Pietariin etsimään vanhaa nuoruudenrakastettuaan Ninaa. Šutov pöllähtää Pietariin keskelle kaupungin kolmesataavuotisjuhlien karnevaalimeininkiä. Karnevaalien idean mukaisesti kaikki käännetään ympäri, kuninkaat ja narrit vaihtavat paikkaa; samalla tavalla tuntuu keikahtaneen päälaelleen myös nyky-Venäjän arvomaailma. Šutov löytää huomaa kotikaupunkinsa ja Ninan muuttuneen suuresti.
Kirjan vaikuttavimman osuuden muodostaa Šutovin tapaaman vanhuksen Volskin kertomus Leningradin piirityksen ajasta, toisesta maailmansodasta ja elämästä Stalinin vainojen uhrina. Rakkaus ja luottamus ovat tärkeitä hengissä pitäviä voimia. On koskettavaa lukea kertomusta piiritetyn kaupungin teatterista, jossa nälän riivaamat näyttelijät viimeisillä voimillaan pitävät pystyssä teatteria, jotain muistumaa entisestä normaalista elämästä. Nälän heikentämä yleisö kumartaa esityksen päätteeksi, koska taputtamiseen ei ole voimia. Volski selviää hengissä läpi vuosikymmenten vaikeuksien. Tuntuu, että Volski kuvaa venäläisiä yleensä, kaikki mahdolliset vastoinkäymiset on ladattu hänen hahmoonsa. Uuden Venäjän kapitalistiseen pintaliitoon Volski ei enää sopeudu ja niinpä hänet siirretään ”iäkkäiden henkilöiden taloon” muiden vanhaan aikakauteen jääneiden tavoin.
Šutov päättää palata Pariisiin, Venäjä ei enää ole hänen kotimaansa. Kotimatkalla lentokoneessa istuessaan hän tajuaa kuuluvansa kiihkeästi synnyinmaahansa, mutta hänen isänmaansa ei ole alue vaan aikakausi, jota ei enää ole.
Kirjan päähenkilö on Ranskassa asuva venäläinen kirjailija Ivan Šutov, joka erottuaan nuoresta ranskalaisesta tyttöystävästään päättää lähteä entiseen kotikaupunkiinsa Pietariin etsimään vanhaa nuoruudenrakastettuaan Ninaa. Šutov pöllähtää Pietariin keskelle kaupungin kolmesataavuotisjuhlien karnevaalimeininkiä. Karnevaalien idean mukaisesti kaikki käännetään ympäri, kuninkaat ja narrit vaihtavat paikkaa; samalla tavalla tuntuu keikahtaneen päälaelleen myös nyky-Venäjän arvomaailma. Šutov löytää huomaa kotikaupunkinsa ja Ninan muuttuneen suuresti.
Kirjan vaikuttavimman osuuden muodostaa Šutovin tapaaman vanhuksen Volskin kertomus Leningradin piirityksen ajasta, toisesta maailmansodasta ja elämästä Stalinin vainojen uhrina. Rakkaus ja luottamus ovat tärkeitä hengissä pitäviä voimia. On koskettavaa lukea kertomusta piiritetyn kaupungin teatterista, jossa nälän riivaamat näyttelijät viimeisillä voimillaan pitävät pystyssä teatteria, jotain muistumaa entisestä normaalista elämästä. Nälän heikentämä yleisö kumartaa esityksen päätteeksi, koska taputtamiseen ei ole voimia. Volski selviää hengissä läpi vuosikymmenten vaikeuksien. Tuntuu, että Volski kuvaa venäläisiä yleensä, kaikki mahdolliset vastoinkäymiset on ladattu hänen hahmoonsa. Uuden Venäjän kapitalistiseen pintaliitoon Volski ei enää sopeudu ja niinpä hänet siirretään ”iäkkäiden henkilöiden taloon” muiden vanhaan aikakauteen jääneiden tavoin.
Šutov päättää palata Pariisiin, Venäjä ei enää ole hänen kotimaansa. Kotimatkalla lentokoneessa istuessaan hän tajuaa kuuluvansa kiihkeästi synnyinmaahansa, mutta hänen isänmaansa ei ole alue vaan aikakausi, jota ei enää ole.
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
Mikko Rimminen: Nenäpäivä
Mikko Rimmisen Nenäpäivä on kyllä Finlandia-palkintonsa ansainnut! Kirja on todellinen ihmisyyden ja välittämisen ylistyspuhe.
Päähenkilönä kirjassa kuljeskelee keski-ikäinen Irma, jonka elämässä kaikki ei ole kunnossa. Kirjassa ei kerrota, mitä Irmalle on tapahtunut, mutta elämä tuntuu olevan poissa raiteiltaan. Hän on epävarma ja yksinäinen. Irma päätyy etsimään ihmiskontakteja vieraiden ihmisten ovikelloja soittamalla. Jostain syystä etenkin Kerava vetää Irmaa puoleensa. Aivan ilman asiaa ei voi vieraiden ovilla kulkea, joten hän esittäytyy kulutustutkijaksi. Pian Keravalla ihmetellään omituisesti käyttäytyvää haastattelijaa...
Kirjan asetelma ei lupaile hyvää; jonkinlaisen katastrofin ainekset tuntuvat leijuvan ilmassa kaiken aikaa. Mitä enemmän Irma yrittää, sen pahemmin solmuun hänen elämänsä tuntuu menevän! Selitysten suo on syvempi ja syvempi.
Rimmisen kieli on hänen aikaisemmista kirjoistaan tuttua vyörytystä. Värikkäät ilmaisut ja sanailut ovat toki mielenkiintoisia, mutta tekevät lukemisesta myös varsin raskasta.
Päähenkilönä kirjassa kuljeskelee keski-ikäinen Irma, jonka elämässä kaikki ei ole kunnossa. Kirjassa ei kerrota, mitä Irmalle on tapahtunut, mutta elämä tuntuu olevan poissa raiteiltaan. Hän on epävarma ja yksinäinen. Irma päätyy etsimään ihmiskontakteja vieraiden ihmisten ovikelloja soittamalla. Jostain syystä etenkin Kerava vetää Irmaa puoleensa. Aivan ilman asiaa ei voi vieraiden ovilla kulkea, joten hän esittäytyy kulutustutkijaksi. Pian Keravalla ihmetellään omituisesti käyttäytyvää haastattelijaa...
Kirjan asetelma ei lupaile hyvää; jonkinlaisen katastrofin ainekset tuntuvat leijuvan ilmassa kaiken aikaa. Mitä enemmän Irma yrittää, sen pahemmin solmuun hänen elämänsä tuntuu menevän! Selitysten suo on syvempi ja syvempi.
Rimmisen kieli on hänen aikaisemmista kirjoistaan tuttua vyörytystä. Värikkäät ilmaisut ja sanailut ovat toki mielenkiintoisia, mutta tekevät lukemisesta myös varsin raskasta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)