torstai 30. tammikuuta 2014

Michael Losier: Yhteyden salaisuus

Tämä pieni kirja lupaa rehvakkaasti parantaa mitä ihmissuhdetta tahansa. Melkoinen lupaus, joka ei kylläkään mielestäni täyty. Perussanoma on ihmiseten jakaminen neljään erilaiseen kommunikointitapaan, joiden ymmärtämiseen annetaan avaimia ja kikkoja. Nämä kommunikointitavat ovat Losierin mukaan auditiivinen, kinesteettinen, visuaalinen ja digitaalinen. Kommunikointitavat on selvästi johdettu oppimistyyleistä. Hauskinta kirjassa oli oman kommunikointitavan itsearvioinnin täyttäminen.

Kirjassa oli monta lukua oman kommunikointityylin kalibroimisesta kumppanin tyyliin. Tässä tuli mieleen peruspsykologiasta tuttu peilaaminen: matki keskustelutoveriasi ja hyvin sujuu. Mitä käytännön oppeja kirjasta sitten jäi mieleen? Hmmm...
   
Kirjassa on mielenkiintoisiakin lukuja, mutta yletön toisto alkaa puuduttaa lukijaa. Pienen kirjasen olisi saanut hyvin mahtumaan puoleen sivumäärään sisällön yhtään kärsimättä.

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Antti Tuuri: Alkemistit. Maallinen rakkaus

Antti Tuurin uutuuskirja sijoittuu 1780-luvulle alkemistien maailmaan. Orpo maanmittari Bergklint päätyy vuorikapteenin oppipojaksi Uuteenkaupunkiin tavoitteena perehtyä  Emanuel Swedenborgin mystiseen salatieteeseen ja näiden oppien avulla onnistua tekemään kultaa.

Kullan valmistaminen ei ole mitään halpaa hommaa. Polttouuni on valmistettava ja sysiä hankittava kuukausien polttorupeamaa varten. Maanmittari Bergklint huolehtii sopivasta tulesta ja tutkailee kullan kehittymistä samalla kun opiskelee mystikkojen elämänviisauksia kirjallisuudesta. Edes syttyvä rakkaus nuoreen kauppiaantyttäreen ei saa haitata kullan valmistuksen edistymistä.

Kirjassa kuvataan pikkutarkasti kullan valmistamista. Samoin rahanlainausretkiä tehdään niin hevoskyydillä Turkuun ja Vaasaan kuin lahden yli Tukholmaankin. Lapsia kasvatetaan, renkejä ja piikoja koulutetaan, vuorimestarin puolison äksyilyjä ihmetellään. Ehkäpä juuri pikkutarkkuudesta johtuen kirja on ajoittain jopa pitkästyttävä. Tuurin omaleimainen kerronta on kyllä miellyttävää luettavaa.

tiistai 14. tammikuuta 2014

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

Pauliina Rauhalan esikoisteos on kaunis ja koskettava kuvaus vanhoillislestadiolaisen naisen, tietenkin äidin, elämästä. Vilja ja Aleksi tapaavat nuorina opiskelijoina ja menevät naimisiin. Lapsia syntyy tiuhaan tahtiin, niin kuin lestadiolaisperheissä yleensä. Viidennen raskauden aikana, Viljan odottaessa kaksosia, hän tuntee, ettei jaksa enää. Hän päättää lähteä, jättää perheen, lapset, uskonnollisen yhteisön. Kaiken. Paon sijaan Vilja pääsee sairaalahoitoon.

Viljan mies Aleksi on huolehtiva ja rakastava. Hänkin on kuulunut lestadiolaisyhteisöön lapsesta pitäen, mutta on silti aina ajatellut uskontoa myös kriittisesti. Nyt hän pitää nimetöntä blogia, jossa ottaa kantaa monenlaisiin lestadiolaisuuden piirteisiin.

Rauhalan teksti on runollisen kaunista. Hän ammentaa luontovertauksista, lainaa niin Kalevalasta, Kantelettaresta, virsistä kuin kansanlauluistakin. Kirja on inhimillinen, se arvostaa niin ihmisen uskoa kuin hänen omaa ajatteluaankin.

Kirja valittiin vuoden 2013 kristilliseksi kirjaksi.

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Kirsi Ranto: Ole se valo joka olet

Entinen tangokuningatar Kirsi Ranto on kirjoittanut kirjan omasta polustaan ja etsinnästään. ”Ole se valo joka olet – enkeleitä ja villasukkia” alkaa Kirsin lapsuudesta ja tangovoitosta. Alku on kirjan tylsintä luettavaa, kaikki eivät varmaan jaksa kahlata läpi ”nuoresta opiskelijatytöstä on kuoriutunut täysiverinen estraditaiteilija” -hehkutuksia ja keikkaelämän kuvauksia.

Suuri rakkaus esiintymiseen ja keikkabussilla matkailuun päättyy kuitenkin väsymykseen. Kirsi joutuu miettimään elämäänsä uudestaan ja ajautuu enkelitulkitsijalle. Tästä alkaa uudenlainen jakso, jossa enkelit alkavat tulla Kirsin arkipäivään. Pikkuhiljaa elämään löytyy muuta työtä myyjänä, mietiskelyä ja lopulta äiti Amma. Äiti Amman tapaaminen muuttaa Kirsin elämää taas, hän kokee löytäneensä suuren rakkauden ja haluaa seurata Ammaa.

Kirja on mielenkiintoinen katsaus artistin elämään kulissien takana. Kirsi on herkkä etsijä, joka löytää myös paljon. Kirja olisi vielä hyötynyt kielen tarkistuksesta. Kirsi kirjoittaa elävästi, mutta kielioppi ja lauseiden sujuvuus eivät aina osu ihan kohdalleen.