torstai 27. marraskuuta 2014

Albert Espinosa: Keltainen maailma

Keltainen maailma maalaa kuvaa espanjalaisen Albert Espinosan elämänfilosofiasta. Albert uskoo listoihin, onhan hän koulutukseltaan insinööri. Tosin myös kirjailija, näyttelijä, ohjaaja ja käsikirjoittaja. Sen lisäksi Albert on kokenut ikäisekseen paljon: kymmenen vuotta kestävän kamppailun syövän kanssa, jalan poiston, keuhkon poiston, lukemattomien ystävien kuoleman.

Sairaala-aika ja monet keskustelut ovat opettaneet Albertia ja antaneet oivalluksia. Kaikki nämä 23 oivallusta on koottu Keltaiseen maailmaan. Keltainen ei kuitenkaan viittaa niinkään väriin kuin rakkauteen: Amarillo – Amore. Albert kertoo lukijalle omista Keltaistaan, ihmisistä jotka ovat enemmän kuin ystäviä. Kirja neuvoo myös tunnistamaan omia Keltaisia, joita on jokaisella ihmisellä 23 kappaletta…

Kirjan lukuja jakavat ihastuttavasti Gabriel Celayan runonpätkät: ”Älä ota lusikkaa vasempaan käteen. Älä pane kyynärpäitä pöydälle. Taittele ruokaliinasi siististi. Noin, tämä aluksi.” Jo ensimmäinen oivallus pistää lukijan ajattelemaan: ”Menettäminen tekee hyvää.”

tiistai 18. marraskuuta 2014

Vilmos Kondor: Budapestin synnit

Unkarilainen rikoskirjailija – ei ihan tavallinen tuttavuus! Tammi on julkaissut jo 3 Vilmos Kondorin jännäriä. Budapest noir –sarjaan kuuluu kaikkiaan 5 kirjaa, jotka sijoittuvat 1930-40 -luvuille Budapestiin. Budapestin synnit on sarjan toinen. Kirjassa on kaksi päähenkilöä: rikostoimittaja Zsigmond Gordon ja eläkkeellä oleva poliisi Sandor Nemes.

Tapahtumat liittyvät kadonneeseen lääkelastiin, joka ujutetaan Budapestin huumemarkkinoille. Gordon alkaa tutkia huumausaineisiin liittyviä kuolemantapauksia ja Nemes värvätään mukaan tutkimuksiin toisaalla. Tapahtumat eivät sinällään ole kovin ihmeellisiä, mutta ajankuvauksena kirja on mielenkiintoinen: toinen maailmansota on alkamassa, Hitler on hyökännyt Puolaan, sieltä virtaa pakolaisia Unkarin rajan yli, Unkarissa nostaa päätään nuoliristiläisten oikeistopuolue jne. Lisäksi kirjassa törmätään tuon ajan uhkapeliluoliin Budapestissa ja Wienissä. Hellyttävää on Sandorin ja hänen vaimonsa perhe-elämän kuvaus: vaimo keittää ja paistaa ja passaa kaikin tavoin miestään.

Kirja on sujuvasti kirjoitettu ja suomennettu (Tähti Pullinen). Budapestin kaduilla, maisemissa ja maitobaareissa  on mukava liikkua päähenkilöiden mukana.

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Sirkka Laine: Lasihelmet ja muita väärennöksiä

Parikkalaissyntyinen Sirkka Laine on julkaissut 15 vuoden tauon jälkeen romaanin, jonka tapahtumat sijoittuvat taas Särkisalmen kylän maisemiin 1960-70-luvuille. Keskiössä on evakkoperhe, jonka isä on sotavammainen, äiti ompelija ja tarinan kertojana koulua käyvä tytär Saara. Kirjassa kuvataan pientä kylää, sen tapahtumia, ihmissuhteita ja pienen ihmisen elämää. Henkilöiden murretta puhuva dialogi on tuttua ja dialogin kirjoittamisen Sirkka Laine osaa.

Saaran serkku Irma on insestin uhri ja saa lapsen, jonka Saara ottaa hoidettavaksi. Irma pakenee Ruotsiin, mutta ei selviä tapahtuneesta. Vaikeat asiat Laine kertoo kärjistäen ja rempseästi. Kirjan henkilöiden tarinat ovat surullisia, mutta ihmiset eivät kohtaa eivätkä saa toisiltaan tukea. Perheen sisällä ei kuulla eikä ymmärretä toista. Isoin kysymys on se, miksei asioista puhuta suoraan ja miksei vääryyksiin puututa?

Sirkka Laine ujuttaa tekstiin katkelmia unista. Lauseet ovat hyvin koukeroisia ja kuvailevia. Aikatasoja on useita. Kirjan alussa olikin vaikeaa saada juonesta kiinni. Kirjan kieleen ja rakenteeseen olisi toivonut kustannustoimittajan aktiivisempaa panosta.

torstai 13. marraskuuta 2014

Pam Grout: E2 Yhdeksän energiatestiä

”E2 Yhdeksän energiatestiä jotka todistavat, että ajatuksesi luovat todellisuutesi” on mielenkiintoinen kirja, ja Pam Grout kirjoittaa hauskaa tekstiä. Kokeilin testejä tieteen nimissä, no en ihan kaikkia, täytyy myöntää. Mutta eivätpä kyllä todisteetkaan olleet aivan aukottomia.

Kirjan ideana on esitellä yhdeksän erilaista testiä, joilla jokainen voi kokeilla miten henkisen vetovoiman laki toimii maailmankaikkeudessa. Tarkoituksena on todistaa itselleen, että henkiset periaatteet toimivat kuin vanhan junan vessa – aina ja kaikkialla. Tästä ensimmäisestä kokeilusta tuli kyllä mieleen enemmän pendolinon käymälä – toimii jos toimii, koskaan ei voi olla varma.

Kirja on ollut best seller –listoilla ympäri maailmaa. Kirjan myötä myös matkatoimittaja ja kirjailija Pam Grout on noussut tunnetuksi. Ihan en vielä vakuuttunut ajatusteni mahtavasta voimasta, vaan ehkä annan kirjan testeille vielä joskus uuden mahdollisuuden!

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

David Safier: Happy family

Wünscmannien perheeseen kuuluvat äiti Emma, isä Frank sekä murkkuikäiset lapset Fee ja Max. He ovat ihan tavallinen saksalainen perhe, kunnes törmäävät hirviöasuihin pukeutuneina noitaan ja muuttuvat asujensa mukaisiksi fantasiahahmoiksi: Emma vampyyriksi, Frank Frankensteiniksi, Fee muumioksi ja Max ihmissudeksi. Kolmen päivän aikana heidän on saatava lumous purettua tai he jäävät ikuisiksi ajoiksi hahmojensa vangeiksi. Taika purkautuu, jos he kaikki yhdessä tuntevat itsensä onnellisiksi samaan aikaan. Aika paljon vaadittu arkirutiineihin juuttuneilta ja toisiinsa kyllästyneiltä vanhemmilta ja murkkuiän kasvuongelmissa pyöriskeleviltä nuorilta!

Perhe joutuu mitä ihmeellisimpiin vaaroihin ja seikkailuihin, joista selviävät nokkeluutensa ja yhteistyön avulla. Matkalla käväistään mm. Egyptissä tutankhamonin haudassa ja sirkuksessa. Tarina päättyy Transsilvaniassa vampyyrin linnassa – ja tietysti onnellisissa merkeissä.

Mietin, kenelle kirja on suunnattu. Tarina oli kevyellä kädellä kirjoitettu fantasiagenreä mukaileva aikuisten humoristinen satu. Ehkä nuoret yläkouluikäiset olisivat kirjalle otollinen kohderyhmä, mutta kyllä sen välipalana lukaisi tällainen keski-ikäinenkin täti.

tiistai 4. marraskuuta 2014

Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias


”Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä” on kemijärveläisen toimittajan Sari Pöyliön esikoisteos. Lisää sopii odottaa. Pölynimurikauppias on pullollaan omituisia, kamalia, rasittavia, pöyristyttäviä ja silti inhimillisiä äitejä ja äitien tyttäriä.

Kirja koostuu kahdeksasta novellista, joista jokainen kertoo yhden perheen surkuhupaisan tarinan. Kaikki novellit on vedetty aivan överiksi, mutta kuitenkin sillä tavalla, että tällaisen tapahtuminen säilyy mahdollisuuksien rajoissa.

Sari Pöyliö kirjoittaa kiinnostavasti ja tarinat kantavat. Viimeinen novelli sitoo vielä koko kirjan kertomukset yhteen odottamattomalla tavalla. Kannattaa lukea, niin selviää miten!