Upea kuvakirja isoille ja pienille prinsessoille. Sillä prinsessat voivat olla pieniä ja pyöreitä, pitkiä ja laihoja tai mitä vain siltä väliltä. Prinsessat voivat laulaa, lukea, tanssia tai vaikkapa räpättää.
Esimerkkinä Prinsessa Ponneton, joka on ”Saamattomien kuninkaiden sukua. Joutilaisuus on heidän lakinsa, velttous mottonsa. Heidän vaakunassaan kuvataan höyhentyyny ja sanotaan: Hiljaa, täällä nukutaan. Tässä suvussa kruunun tilalla on yömyssy ja asuna vain yöpaita. Lepohetkien välit hän viettää rentoutuen maailman pehmeimpiin tyynyihin nojaillen.” Prinsessa Ponneton on samaa sukua kuin Prinsessa Ruusunen, joka nukkui sata vuotta.
Entäpä Prinsessa Muistitta. Hän unohtaa tapaamiset ja myöhästyy joka päivä bussista. Kun hän on menossa teatteriin, hän on viikon etuajassa tai kolme päivää jäljessä. Sukua Tuhkimolle, joka unohti kuunnella, koska kello lyö kaksitoista.
Kirjassa on myös käytännön opas mitä prinsessan tulee tietää, sekä testi, mikä prinsessa sinä olet.
keskiviikko 9. joulukuuta 2009
Ulf Lundell: Säämies
Ulf Lundell (s.1949) on ruotsalainen kulttuurivaikuttaja. Säveltäjä, lauluntekijä, muusikko, kuvataiteilija, runoilija ja suosittu romaanikirjailija.
Säämies kertoo menestyvästä, 58-vuotiaasta taidemaalari Georg Boellista, joka on vetäytynyt tilalleen maaseudun rauhaan. Naisystävä on Ranskassa ja välimatka on vaikuttanut etäännyttävästi suhteeseen. Säätilan ja luonnonilmiöiden tarkkailu, viinin lipittely sekä ruoanlaitto ja taidenäyttelyn valmistelu täyttävät hänen päivänsä.
Kaksi Georgin ikäistä miestä, rockmuusikko ja kirjailija, sekä kirjailijan 30 vuotta nuorempi tyttöystävä tupsahtavat kylään. Hyvää ruokaa ja runsaasti viiniä kuluu kesäillanvietossa. Miesvieraat lähtevät kävelemään päämäärättömästi omille teilleen. Nuori Sofia jää viikonlopuksi Georgin vieraaksi. Toisaalta rannalla tapaamansa kaunis keski-ikäinen nainen on ajatuksissa.
Säämies on mieskirja. Pohdintaa ikääntymisestä, luovuudesta, rakkaudesta.
Säämies kertoo menestyvästä, 58-vuotiaasta taidemaalari Georg Boellista, joka on vetäytynyt tilalleen maaseudun rauhaan. Naisystävä on Ranskassa ja välimatka on vaikuttanut etäännyttävästi suhteeseen. Säätilan ja luonnonilmiöiden tarkkailu, viinin lipittely sekä ruoanlaitto ja taidenäyttelyn valmistelu täyttävät hänen päivänsä.
Kaksi Georgin ikäistä miestä, rockmuusikko ja kirjailija, sekä kirjailijan 30 vuotta nuorempi tyttöystävä tupsahtavat kylään. Hyvää ruokaa ja runsaasti viiniä kuluu kesäillanvietossa. Miesvieraat lähtevät kävelemään päämäärättömästi omille teilleen. Nuori Sofia jää viikonlopuksi Georgin vieraaksi. Toisaalta rannalla tapaamansa kaunis keski-ikäinen nainen on ajatuksissa.
Säämies on mieskirja. Pohdintaa ikääntymisestä, luovuudesta, rakkaudesta.
perjantai 4. joulukuuta 2009
Claes Andersson: Jokainen sydämeni lyönti
Claes Andersson on kirjoittanut pienen muistelmakirjan, jossa hän käy läpi elämäänsä lapsuudesta lähtien. Mukaan mahtuvat politiikan vuodet, mutta mielenkiintoista on lukea ajoista, jolloin Andersson toimi psykiatrina, oli mukana Lilla Teaternin toiminnassa, miten hän opiskeli itse jazz-muusikoksi. Kirja ei etene mitenkään kronologisesti vaan Andersson kertoilee asioista vapaasti. Tilaa saa perhe ja ystävät, jalkapallo ja kirjallisuus. Andersson kirjoittaa virkistävän suoraan asioista eikä kaunistele.
Kirjan lopussa Andersson pohtii elämää, kuolemaa ja vanhenemista (Kun kirjoitan tätä en ole vielä kuollut...). Sitä miten kuolema on osa elämää: "Elämä ilman kuolemaa on typistettyä elämää." Ja vaikka vanhuuden kremppoja tulee ja asioita ei jaksa enää, Andersson on elämästään kiitollinen ja "enemmän hereillä kuin koskaan".
Kirjan lopussa Andersson pohtii elämää, kuolemaa ja vanhenemista (Kun kirjoitan tätä en ole vielä kuollut...). Sitä miten kuolema on osa elämää: "Elämä ilman kuolemaa on typistettyä elämää." Ja vaikka vanhuuden kremppoja tulee ja asioita ei jaksa enää, Andersson on elämästään kiitollinen ja "enemmän hereillä kuin koskaan".
maanantai 23. marraskuuta 2009
Siri Hustvedt: Lumous
Siri Hustvedtin Lumous on ilmestynyt jo 1996, mutta käännetty vasta nyt suomeksi ilmeisesti aiempien kirjojen (Kaikki mitä rakastin (2007) ja Amerikkalainen elegia (2008) hyvän menestyksen innoittamana. Kirjailijan kehitys on nähtävissä, kun tuotannon lukee tässä suomennosjärjestyksessä. Tämäkin Hustvedtin kirja on toki hyvä, mutta aiemmat ovat monimuotoisempia ja syvällisempiä.
Lumous tapahtuu amerikkalaisessa pikkukaupungissa ja on oikeastaan nuoren tytön kasvutarina. Päähenkilö 19-vuotias Lily Dahl käy töissä kahvilassa, jonka yläkerrassa hän myös asuu. Lily tutustuu ja rakastuu – lumoutuu - vastapäiseen hotelliin New Yorkista muuttaneeseen itseään vanhempaan taiteilijaan ja hylkää poikaystävänsä uuden ihastuksensa vuoksi. Lily myös ystävystyy naapurin vanhan rouvan kanssa, joka avustaa häntä Shakespearen Kesäyön unelman harjoituksissa, jonka paikallinen harrastajaryhmä on päättänyt esittää. Lily haaveilee suuresta maailmasta ja näyttelijän urasta sekä ihailee Marilyn Monroeta. Eli kyseessä on siis vanha tuttu tarina pikkukaupungin tytöstä.
Näiden kahden henkilön lisäksi Lilyn elämään vaikuttaa myös outo Martin, jonka hän on tuntenut jo lapsuudestaan saakka. Martinin kummallinen käytös ja tekemiset, joista Lily yrittää ottaa selvää tuovat kirjaan loppuvaiheessa jopa hieman jännitystä.
Edellä mainittujen keskeisten henkilöiden lisäksi mukana on joukko mitä erilaisimpia persoonallisuuksia, kuten tällaiseen syrjäiseen pikkukaupunkiin kuuluu. Nämä henkilöt ovatkin ehkä kirjan parasta antia.
Kirja on siis mukava, muttei erityisen vaikuttava lukukokemus, kuten Kaikki mitä rakastin oli, mistä pidin erittäin paljon.
Lumous tapahtuu amerikkalaisessa pikkukaupungissa ja on oikeastaan nuoren tytön kasvutarina. Päähenkilö 19-vuotias Lily Dahl käy töissä kahvilassa, jonka yläkerrassa hän myös asuu. Lily tutustuu ja rakastuu – lumoutuu - vastapäiseen hotelliin New Yorkista muuttaneeseen itseään vanhempaan taiteilijaan ja hylkää poikaystävänsä uuden ihastuksensa vuoksi. Lily myös ystävystyy naapurin vanhan rouvan kanssa, joka avustaa häntä Shakespearen Kesäyön unelman harjoituksissa, jonka paikallinen harrastajaryhmä on päättänyt esittää. Lily haaveilee suuresta maailmasta ja näyttelijän urasta sekä ihailee Marilyn Monroeta. Eli kyseessä on siis vanha tuttu tarina pikkukaupungin tytöstä.
Näiden kahden henkilön lisäksi Lilyn elämään vaikuttaa myös outo Martin, jonka hän on tuntenut jo lapsuudestaan saakka. Martinin kummallinen käytös ja tekemiset, joista Lily yrittää ottaa selvää tuovat kirjaan loppuvaiheessa jopa hieman jännitystä.
Edellä mainittujen keskeisten henkilöiden lisäksi mukana on joukko mitä erilaisimpia persoonallisuuksia, kuten tällaiseen syrjäiseen pikkukaupunkiin kuuluu. Nämä henkilöt ovatkin ehkä kirjan parasta antia.
Kirja on siis mukava, muttei erityisen vaikuttava lukukokemus, kuten Kaikki mitä rakastin oli, mistä pidin erittäin paljon.
torstai 19. marraskuuta 2009
Jhumpa Lahiri: Tuore maa
Jhumpa Lahirilta on suomennettu 2 novellikokoelmaa ja yksi romaani. Lahirin ensimmäinen novellikokoelma Tämä siunattu koti sai Pulitzer-palkinnon ja myös muita Lahirin kirjoja on palkittu. Tuore maa on ollut Yhdysvalloissa myös myyntimenestys: se oli myydyimpien kirjojen listaykkösenä viikkotolkulla.
Jhumpa Lahiri on syntynyt Englannissa, mutta hänellä on intialaiset sukujuuret - tai bengalilaiset, niinkuin hän itse kirjoittaa. Lahiri kirjoittaa intialaisista Amerikassa, eri sukupolvien siirtolaisista, maahanmuuttajista ja heidän sopeutumisestaan vieraaseen kulttuuriin. Lahiri kirjoittaa pienistä arjen asioista selkeällä ja ymmärrettävällä kielellä: Lahirin kirjoista on turha etsiä korulauseita tai aforismeja. Novelleissa kerrotaan puhumisen vaikeudesta ja siitä miten ollaan toisen kanssa isänä ja tyttärenä, vaimona ja miehenä, äitinsä poikana jne.
Tarinakokoelman 3 viimeistä kertomusta kertovat Hemasta ja Kaushikista näkökulmaa vaihdellen ja myös kertojan ääntä vaihdellen. Alussa Hema kertoo Kaushikille - sinulle -, keskimmäisessä tarinassa on minä-kertoja ja viimeisessä ulkopuolinen kertoja. Kolmesta tarinasta olisi jo saanut rakennettua romaaninkin.
Eniten Lahirin kirjoissa viehättää erilaisen kulttuurin kuvaus ja pienet asiat, joilla hän kuvaa ihmisten välisiä suhteita. Siirtolaisuuteen liittyvät sopeutumisvaikeudet ovat yleistettävissä mihin tahansa, vaikka Suomeen.
Jhumpa Lahiri on syntynyt Englannissa, mutta hänellä on intialaiset sukujuuret - tai bengalilaiset, niinkuin hän itse kirjoittaa. Lahiri kirjoittaa intialaisista Amerikassa, eri sukupolvien siirtolaisista, maahanmuuttajista ja heidän sopeutumisestaan vieraaseen kulttuuriin. Lahiri kirjoittaa pienistä arjen asioista selkeällä ja ymmärrettävällä kielellä: Lahirin kirjoista on turha etsiä korulauseita tai aforismeja. Novelleissa kerrotaan puhumisen vaikeudesta ja siitä miten ollaan toisen kanssa isänä ja tyttärenä, vaimona ja miehenä, äitinsä poikana jne.
Tarinakokoelman 3 viimeistä kertomusta kertovat Hemasta ja Kaushikista näkökulmaa vaihdellen ja myös kertojan ääntä vaihdellen. Alussa Hema kertoo Kaushikille - sinulle -, keskimmäisessä tarinassa on minä-kertoja ja viimeisessä ulkopuolinen kertoja. Kolmesta tarinasta olisi jo saanut rakennettua romaaninkin.
Eniten Lahirin kirjoissa viehättää erilaisen kulttuurin kuvaus ja pienet asiat, joilla hän kuvaa ihmisten välisiä suhteita. Siirtolaisuuteen liittyvät sopeutumisvaikeudet ovat yleistettävissä mihin tahansa, vaikka Suomeen.
maanantai 26. lokakuuta 2009
Kjell Westö: Älä käy yöhön yksin
Finlandia-voittaja Kjell Westö ei petä nytkään eikä päästä lukijaa vähällä. Järkälemäinen romaani Älä käy yöhön yksin jatkaa Westön Helsinki-teemaa, joka alkoi romaanissa Leijat Helsingin yllä ja jatkui kirjoissa Isän nimeen ja Missä kuljimme kerran. Uusimman romaanin aikajänne ulottuu sotavuosista tähän päivään, kirjan henkilöinä on viiden sukupolven ihmisiä, Helsinkiä kuvataan sekä kantakaupungin että kuvitellun Männistön esikaupungin kautta. Kirjassa liikutaan myös Tukholmassa ja Gotlannissa. Westö kertoo suomenruotsalaisista työläisistä sekä paremmista perheistä, vasemmistolaisesta ja oikeistolaisesta politiikasta sekä yhteiskunnan muuttumisesta, Kekkosen ajasta, EU-Suomesta... Kirjassa kulkee mukana populäärimusiikki - ulkolaiset huippumuusikot omilla nimillään, mutta suomalaiset keksittyinä hahmoina. Jotakin tuttua näissä keksityissäkin kuitenkin on...Westö on tehnyt valtavasti taustatyötä ja se näkyy kirjassa.
Kuuteensataan sivuun mahtuu hirveästi asiaa. Kuitenkin juonen kuljetus ja päähenkilöt ovat tarkkaan harkittuja. Kirjaa kantaa 3 päähenkilöä, 3 nuorta, jotka kirjan alkupuolella perustavat lauluyhtyeen ja levyttävät kappaleen nimeltä Älä käy yöhön yksin. Näiden kolmen päähenkilön elämää seurataan tiiviisti kirjan alkupuolella ulkopuolisen kertojan silmin. Kirjan puolivälissä kertojaksi vaihtuu Frank Loman, toimittaja, jonka yhteys romaanin alkuosan henkilöihin rakennetaan vähitellen. Ja vasta aivan kirjan lopussa paljastuu viimeinen, ratkaiseva yhteys, jolla sidotaan alku ja loppu yhteen.
Onneksi Finlandia-palkinto ei sotkenut Westön elämää pahasti ja hän pystyi jatkamaan kirjoittamista entiseen tapaansa. Älä käy yöhön yksin on suuren luokan eeppinen kertomus, joka ei päästä vähällä, mutta myös palkitsee lukijansa. Kirjan henkilöt ja helsinkiläiset maisemat jäävät lukijan mieleen elämään omaa elämäänsä pitkäksi aikaa.
Kuuteensataan sivuun mahtuu hirveästi asiaa. Kuitenkin juonen kuljetus ja päähenkilöt ovat tarkkaan harkittuja. Kirjaa kantaa 3 päähenkilöä, 3 nuorta, jotka kirjan alkupuolella perustavat lauluyhtyeen ja levyttävät kappaleen nimeltä Älä käy yöhön yksin. Näiden kolmen päähenkilön elämää seurataan tiiviisti kirjan alkupuolella ulkopuolisen kertojan silmin. Kirjan puolivälissä kertojaksi vaihtuu Frank Loman, toimittaja, jonka yhteys romaanin alkuosan henkilöihin rakennetaan vähitellen. Ja vasta aivan kirjan lopussa paljastuu viimeinen, ratkaiseva yhteys, jolla sidotaan alku ja loppu yhteen.
Onneksi Finlandia-palkinto ei sotkenut Westön elämää pahasti ja hän pystyi jatkamaan kirjoittamista entiseen tapaansa. Älä käy yöhön yksin on suuren luokan eeppinen kertomus, joka ei päästä vähällä, mutta myös palkitsee lukijansa. Kirjan henkilöt ja helsinkiläiset maisemat jäävät lukijan mieleen elämään omaa elämäänsä pitkäksi aikaa.
maanantai 19. lokakuuta 2009
Sirpa Kähkönen: Neidonkenkä
Sirpa Kähkönen jatkaa palkittua ja kiitosta saanutta Kuopio-sarjaansa kirjalla, jonka tapahtumat sijoittuvat taas yhteen päivään, 9.6.1942. Tapaamme edellisistä kirjoista tuttuja henkilöitä ja jokunen uusikin tuttavuus on mukana. Kähkösen kerronta imaisee taas mukaansa. Tällä kertaa liikutaan Ravintola Tatrassa valmistelemassa syntymäpäiväjuhlia, toisaalla seurataan nuorten naisten aikuistumista ja seurustelua saksalaisten sotilaiden kanssa. Juho Tiihonen on innostunut kasveista ja etsii Puijon metsistä orkideaa. Mukana kirjassa on myös belgialainen naisreportteri, joka katselee ulkopuolisena kuopiolaista elämänmenoa.
Sirpa Kähkönen kertoi vieraillessaan kirjastossa Aleksis Kiven päivänä, että alunperin kirjasarjasta piti tulla 3-osainen ja sen piti päättyä 1960-luvulle. Nyt Kähkönen on kirjoittanut viisi kirjaa, joiden tapahtumista suurin osa sijoittuu sotavuosiin. 1960-luvulle on vielä pitkä matka, mutta se ei haittaa lukijaa. On mukavaa seurata, miten tuttujen henkilöiden persoonat syvenevät kirja kirjalta. Jotkut henkilöt tuodaan lähikuvaan toisten jäädessä taaemmalle. Sen lisäksi, että Kähkönen kertoo oman sukunsa tarinaa, hän kertoo myös kuopiolaista sota-ajan historiaa. Vaikka kirjailija on tutkinut sota-ajan tapahtumia Kuopiossa, kaikki ei selviä; venäläisten sotavankien kuoleminen pilkkukuumeeseen jäi kirjailijallekin arvoitukseksi. Ja hävittiinkö sota sen takia, että Mannerheim pyysi Hitleriä lykkäämään hyökkäystä Neuvostoliittoon, jotta suomalaiset maanviljelijät saisivat kevätkylvöt tehtyä...
Sirpa Kähkönen kertoi vieraillessaan kirjastossa Aleksis Kiven päivänä, että alunperin kirjasarjasta piti tulla 3-osainen ja sen piti päättyä 1960-luvulle. Nyt Kähkönen on kirjoittanut viisi kirjaa, joiden tapahtumista suurin osa sijoittuu sotavuosiin. 1960-luvulle on vielä pitkä matka, mutta se ei haittaa lukijaa. On mukavaa seurata, miten tuttujen henkilöiden persoonat syvenevät kirja kirjalta. Jotkut henkilöt tuodaan lähikuvaan toisten jäädessä taaemmalle. Sen lisäksi, että Kähkönen kertoo oman sukunsa tarinaa, hän kertoo myös kuopiolaista sota-ajan historiaa. Vaikka kirjailija on tutkinut sota-ajan tapahtumia Kuopiossa, kaikki ei selviä; venäläisten sotavankien kuoleminen pilkkukuumeeseen jäi kirjailijallekin arvoitukseksi. Ja hävittiinkö sota sen takia, että Mannerheim pyysi Hitleriä lykkäämään hyökkäystä Neuvostoliittoon, jotta suomalaiset maanviljelijät saisivat kevätkylvöt tehtyä...
maanantai 24. elokuuta 2009
Jayne Anne Phillips: Kiuru ja Termiitti
Jayne Anne Phillips julkaisee kirjoja harvakseltaan, edellinen suomennettu teos on ilmestynyt vuonna 2000. Kirjojen laadun takeena on niiden julkaiseminen Tammen Keltaisessa kirjastossa.
Kiuru ja Termiitti ovat sisarukset, heillä on sama äiti, mutta eri isä. Sisarukset ovat eläneet tätinsä hoivissa koko sen elämänsä, jonka muistavat. Termiitti on vaikeasti kehitysvammainen poika, josta isosisko Kiuru ja täti pitävät hyvää huolta. Sisarusten välillä on erityisen vahva side, ja Kiuru ymmärtää paljolti Termiitin ajatuksia ja mielitekoja, vaikka Termiitti ei niitä puheella pystykään ilmaisemaan. Erityisen hienosti Phillips kuvaa sitä, mitä Termiitin pään sisällä liikkuu. Termiitti on mieltynyt juniin ja niistä lähteviin ääniin, hän kuuntelee radiota ja huiskuttaa sinistä kangassuikaletta, joka tuottaa pojalle erityistä mielihyvää.
Sisarusten maailmaan limitettynä kulkee toinen juoni, jossa kerrotaan Termiitin isän viimeisistä hetkistä Korean sodassa. Korpraali Robert Leavitt kuolee omien tulitukseen evakuoidessaan siviilejä sodan jaloista.
Kirjan aikana Kiurulle selviää hänen omasta elämästään asioita, joita on peitelty pitkään. Kuka hänen isänsä on, millainen hänen äitinsä oli, miksi he ovat koko ikänsä olleet tätinsä luona. Vaikka he muodostavat jokseenkin erikoisen perheen, ihmisten välisiä suhteita kuvataan lämpimästi. He pitävät toisistaan huolta, vaikka päälle päin monet asiat näyttäytyvät vaikeina ja kummallisina. Kirjan loppuratkaisuna on mahtava tulva, jonka seurauksena Kiurun ja Termiitin elämä muuttuu.
Kirjan kieli on hienoa, jossa kuvataan ihmisten ajatuksia ja mielen liikkeitä, aistein koettavia asioita ja luonnon myllerryksiä. Kirjan on suomentanut hienosti Kersti Juva.
Kiuru ja Termiitti ovat sisarukset, heillä on sama äiti, mutta eri isä. Sisarukset ovat eläneet tätinsä hoivissa koko sen elämänsä, jonka muistavat. Termiitti on vaikeasti kehitysvammainen poika, josta isosisko Kiuru ja täti pitävät hyvää huolta. Sisarusten välillä on erityisen vahva side, ja Kiuru ymmärtää paljolti Termiitin ajatuksia ja mielitekoja, vaikka Termiitti ei niitä puheella pystykään ilmaisemaan. Erityisen hienosti Phillips kuvaa sitä, mitä Termiitin pään sisällä liikkuu. Termiitti on mieltynyt juniin ja niistä lähteviin ääniin, hän kuuntelee radiota ja huiskuttaa sinistä kangassuikaletta, joka tuottaa pojalle erityistä mielihyvää.
Sisarusten maailmaan limitettynä kulkee toinen juoni, jossa kerrotaan Termiitin isän viimeisistä hetkistä Korean sodassa. Korpraali Robert Leavitt kuolee omien tulitukseen evakuoidessaan siviilejä sodan jaloista.
Kirjan aikana Kiurulle selviää hänen omasta elämästään asioita, joita on peitelty pitkään. Kuka hänen isänsä on, millainen hänen äitinsä oli, miksi he ovat koko ikänsä olleet tätinsä luona. Vaikka he muodostavat jokseenkin erikoisen perheen, ihmisten välisiä suhteita kuvataan lämpimästi. He pitävät toisistaan huolta, vaikka päälle päin monet asiat näyttäytyvät vaikeina ja kummallisina. Kirjan loppuratkaisuna on mahtava tulva, jonka seurauksena Kiurun ja Termiitin elämä muuttuu.
Kirjan kieli on hienoa, jossa kuvataan ihmisten ajatuksia ja mielen liikkeitä, aistein koettavia asioita ja luonnon myllerryksiä. Kirjan on suomentanut hienosti Kersti Juva.
keskiviikko 12. elokuuta 2009
Osmo Soininvaara: Fillarilla Nizzaan
En tiennyt aiemmin, että Osmo Soininvaara on myös innokas pyöräilijä. Hän on kiertänyt Euroopassa useaan otteeseen erilaisia pyöräreissuja ja tietysti myös Suomessa. Ajatus pyöräilemisestä Helsingistä Nizzaan kesällä 2007 syntyi, kun Soininvaaran ystävä tarjosi Nizzassa sijaitsevaa asuntoaan lainaksi kesäksi. Soininvaara alkoi miettiä, olisiko Nizzaan mahdollista ajaa polkupyörällä. Aikaa oli loman verran eli noin 30 päivää toukokuussa 2007. Matkasta suoriutuminen tuossa ajassa edellyttää aika hurjia päivämatkoja ja Soininvaara ajoikin keskimäärin 150 km päivässä. Kaikki varusteet kulkivat selkärepussa, koska Soininvaaran kilpapyörässä ei ollut tarakkaa eikä pyörälaukkuja niin ollen saanut kiinni mihinkään.
Matkareitti kulki Via Balticaa Puolaan, sieltä Slovakian ja Itävallan kautta Italiaan. Lyhyesti hän poikkesi myös Saksassa ja Sveitsissä. Matkan aikana Soininvaara kirjoitti Hesariin blogia ja kertoi matkansa vaiheista. Blogia luettiin aikanaan paljon ja Soininvaara sai vinkkejäkin matkansa aikana bloginsa lukijoilta.
Kirja etenee päiväkirjana matkaetapista toiseen. Mukana on päivämatkojen pituudet, reitit ja kommentit majoituksista, joita Soininvaara varasi sitä mukaa kun matka eteni. Päiväkirjaan sisältyy myös pohdiskeluja kulloisenkin maan yhteiskunnallisesta tilanteesta, maanviljelyksestä, liikennejärjestelyistä ym. Näitäkin pohdintoja on mukava lukea.
Soininvaara kirjoittaa sujuvasti ja mielenkiintoisesti. Matka ilmeisesti on ollut aikamoinen seikkailu kokeneellekin pyöräilijälle. Minussa se herätti innostuksen ja halun lähteä joskus tutustumaan Tonavan rantaa seurailevaan pyöräilyreittiin, jota Soininvaarakin osan matkaa ajoi. Ei toki 100 kilometrin päivämatkoina vaan 40-50 km kerrallaan, nautiskellen...
Blogi löytyy vieläkin netistä osoitteesta http://blogit.hs.fi/soininvaara/
perjantai 7. elokuuta 2009
John Irving: Kunnes löydän sinut
John Irvingin uusin, kuitenkin jo vuonna 2006 suomeksi ilmestynyt kirja, jossa etsitään kadonnutta isää. Etsintämatkat ulottuvat mm. Pohjoismaiden pääkaupunkeihin, myös Helsinkiin Ensin miestä etsivät äiti ja poika yhdessä ja myöhemmin kirjan päähenkilöksi muodostuva poika Jack Burns aikuisena vielä yksin, tehden saman matkan ja asuen jopa samoissa hotelleissa kuin aiemmin äitinsä kanssa. Jack muistelee aikaisempaa matkaa ja tavattuaan uudelleen nelivuotiaana tapaamansa ihmiset, huomaa etteivät vanhat lapsuuden muistot ja äidin kertomukset pidäkään aina yhtä totuuden kanssa.
Kirja on täynnä omaperäisiä henkilöitä erikoisine ammatteineen ja kohtaloineen. Eikä näyttelijänä menestyvän Jackin omakaan elämä kulje aivan tavanomaisia polkuja. Mm. Jackin äiti on tatuoija, joka töillään rahoittaa ensimmäisen etsintämatkan Jackin ollessa lapsi. Tatuoinneilla on muutenkin merkittävä osansa varsinkin Jackin isän kohdalla.
Teos on taattua ja tuttua Irvingin tuotantoa eli mikäli on pitänyt kirjailijan aiemmista kirjoista voi tähänkin tarttua epäröimättä eikä tule pettymään. Runsaasti yli 800-sivuinen tarina ei missään vaiheessa tunnu pitkästyttävältä vaan juonen joskus yllättävätkin käänteet pitävät kyllä lukijan pihdeissään.
Kirja on täynnä omaperäisiä henkilöitä erikoisine ammatteineen ja kohtaloineen. Eikä näyttelijänä menestyvän Jackin omakaan elämä kulje aivan tavanomaisia polkuja. Mm. Jackin äiti on tatuoija, joka töillään rahoittaa ensimmäisen etsintämatkan Jackin ollessa lapsi. Tatuoinneilla on muutenkin merkittävä osansa varsinkin Jackin isän kohdalla.
Teos on taattua ja tuttua Irvingin tuotantoa eli mikäli on pitänyt kirjailijan aiemmista kirjoista voi tähänkin tarttua epäröimättä eikä tule pettymään. Runsaasti yli 800-sivuinen tarina ei missään vaiheessa tunnu pitkästyttävältä vaan juonen joskus yllättävätkin käänteet pitävät kyllä lukijan pihdeissään.
maanantai 25. toukokuuta 2009
Mirjami Hietala: Valkoiset lautalattiat
Mirjami Hietala on kuusikymppinen oululainen psykoterapeutti ja kirjailija. Valkoiset lautalattiat on päiväkirjamainen kertomus vuodesta, jolloin kertoja muuttaa hänelle varta vasten suunniteltuun ja remontoituun taloon. Samalla kertoja muuttaa poikansa perheen naapuriksi.
Kirjassa kertoja käy läpi taloremontin ja sen suunnittelun vaiheita yksityiskohtaisesti. Rautakaupoissa mietitään vessanpytyn muotoja ja hanojen malleja moneen kertaan. Toisaalta uusi elämä pojan naapurina ja pojantytär Ellin kanssa tuo erilaista miettimisen ja ilon aihetta. Vaikka monien yksityiskohtien vatkaaminen saattaa tuntua puuduttavalta, teksti ja ajatukset tuntuivat kuitenkin tutuilta. Päiväkirjamerkintöjen lomaan on soviteltu tekstipätkiä kirjoittajan omasta lapsuudesta, ja sitä kautta ajatukset kiertävät kirjoittajan omaan lapsuuteen, suhteeseen omaan äitiin ja isään.
Kirja on sujuvasti kirjoitettu - se tuli luettua melkein yhdellä kertaa. Keski-ikäisen naisen elämä tuntui kovasti tutulta, ystävyys kirjojen kanssa ja kauneuden kaipuukin oli tuttua. Muuton yhteydessä mennyttä elämää sopii tarkastella ja tehdä inventaariota siinäkin suhteessa.
Kirjassa kertoja käy läpi taloremontin ja sen suunnittelun vaiheita yksityiskohtaisesti. Rautakaupoissa mietitään vessanpytyn muotoja ja hanojen malleja moneen kertaan. Toisaalta uusi elämä pojan naapurina ja pojantytär Ellin kanssa tuo erilaista miettimisen ja ilon aihetta. Vaikka monien yksityiskohtien vatkaaminen saattaa tuntua puuduttavalta, teksti ja ajatukset tuntuivat kuitenkin tutuilta. Päiväkirjamerkintöjen lomaan on soviteltu tekstipätkiä kirjoittajan omasta lapsuudesta, ja sitä kautta ajatukset kiertävät kirjoittajan omaan lapsuuteen, suhteeseen omaan äitiin ja isään.
Kirja on sujuvasti kirjoitettu - se tuli luettua melkein yhdellä kertaa. Keski-ikäisen naisen elämä tuntui kovasti tutulta, ystävyys kirjojen kanssa ja kauneuden kaipuukin oli tuttua. Muuton yhteydessä mennyttä elämää sopii tarkastella ja tehdä inventaariota siinäkin suhteessa.
torstai 19. helmikuuta 2009
Esko-Pekka Tiitinen: Villapäät
Villapäät-kirjan minä eli mie-kertoja on 15-vuotias Timppa, ihan tavallinen hölösuu. Hänen pulinalleen tulee eri paikkakunnalle muuton jälkeen uusi tarkoitus, kun koulun musiikinopettaja työntää pojan käteen kitaran ja käskee improvisoida.
Tähän asti omasta murteestaan ylpeä Timppa ei ole osannut puhua kuin muut, mutta nyt hän riimittelee kuin paraskin Väinämöinen. Pian porukka vyöryttää laulujen sanoja, ja ennen kuin Timppa on saanut yhtäkään laulua valmiiksi, hänellä on kasassa bändi. Kaiken lisäksi bändi on lupautunut keikalle SPR:n konserttiin. Monen mutkan jälkeen bändin nimeksi tulee Villapäät, koska sen persoonalliseen tyyliin kuuluu soittaa villasukat päässä. Villapäissä soittaa neljä poikaa ja yksi tyttö, Teija.
Musikaalin synnytysvaiheessa yhtye tutustuu Punaisen Ristin perusperiaatteisiin tarkemmin. Niistä laulujen sanat saavat aiheensa: sota, orpous ja jokaiselle kuuluva ihmisarvo. Bänditouhun myllerryksessä orastaa myös Timpan ja Teijan rakkaustarina. Rakkautta koetellaan tosi paljon silloin, kun bändin kulttimaine kihahtaa Timpalle villapipoon ja kaikki uhkaa mennä pipariksi. Onneksi ystäväporukalla on voimaa palauttaa sankari jälleen maanpinnalle.
Villapäät-kirjan tunnelma tihenee koko ajan kohti tarinan loppuhuipennusta eli SPR-konserttia. Kirjan nuoret ovat sympaattinen porukka, jota maailman hätä ei jätä kylmäksi. He osoittavat, että kuka tahansa voi auttaa, jos vain panee itsensä likoon. Taidot tulevat sitten perässä – jos tulevat.
Tähän asti omasta murteestaan ylpeä Timppa ei ole osannut puhua kuin muut, mutta nyt hän riimittelee kuin paraskin Väinämöinen. Pian porukka vyöryttää laulujen sanoja, ja ennen kuin Timppa on saanut yhtäkään laulua valmiiksi, hänellä on kasassa bändi. Kaiken lisäksi bändi on lupautunut keikalle SPR:n konserttiin. Monen mutkan jälkeen bändin nimeksi tulee Villapäät, koska sen persoonalliseen tyyliin kuuluu soittaa villasukat päässä. Villapäissä soittaa neljä poikaa ja yksi tyttö, Teija.
Musikaalin synnytysvaiheessa yhtye tutustuu Punaisen Ristin perusperiaatteisiin tarkemmin. Niistä laulujen sanat saavat aiheensa: sota, orpous ja jokaiselle kuuluva ihmisarvo. Bänditouhun myllerryksessä orastaa myös Timpan ja Teijan rakkaustarina. Rakkautta koetellaan tosi paljon silloin, kun bändin kulttimaine kihahtaa Timpalle villapipoon ja kaikki uhkaa mennä pipariksi. Onneksi ystäväporukalla on voimaa palauttaa sankari jälleen maanpinnalle.
Villapäät-kirjan tunnelma tihenee koko ajan kohti tarinan loppuhuipennusta eli SPR-konserttia. Kirjan nuoret ovat sympaattinen porukka, jota maailman hätä ei jätä kylmäksi. He osoittavat, että kuka tahansa voi auttaa, jos vain panee itsensä likoon. Taidot tulevat sitten perässä – jos tulevat.
tiistai 17. helmikuuta 2009
Anne B. Ragde: Berliininpoppelit
Kun Anna Neshov joulun kynnyksellä saa sydänkohtauksen ja vaipuu koomaan, hänen kolme poikaansa joutuvat arvioimaan elämänsä ja keskinäiset suhteensa uudestaan. Veljeksistä nuorin, Erlend toimii suosittuna sisustussuunnitttelijana Kööpenhaminassa. Keskimmäisellä, Margidolla on pieni hautaustoimisto ja veljeksistä vanhin, Tor hoitaa kotitilaa Trondheimin lähellä. Veljekset eivät ole nähneet toisiaan vuosikausiin. Tor on ainoa jolla on lapsia, tytär Torunn lyhyestä, armeija-aikaisesta suhteesta. Hän on tavannut Oslossa asuvan aikuisen tyttärensä vain kerran. Nyt Tor kuitenkin haluaa että tytärkin saapuisi katsomaan isoäitiään ennen tämän poismenoa.
Kahdenkymmenen vuoden jälkeen veljekset tapaavat äitinsä kuolinvuoteen ympärillä. Asetelma saa väistämättä aikaan tunteenpurkauksia. Heidän on myös pakko kohdata toistensa erilaisuus - sikatilan arki törmää kööpenhaminalaiseen homokulttuuriin!
Teos oli Norjassa valtava menestys. Kirjan seuraavat osat ovat Erakkoravut (ilmestynyt 2008) ja Vihreälle niitylle (ilmestyy 2009).
Kahdenkymmenen vuoden jälkeen veljekset tapaavat äitinsä kuolinvuoteen ympärillä. Asetelma saa väistämättä aikaan tunteenpurkauksia. Heidän on myös pakko kohdata toistensa erilaisuus - sikatilan arki törmää kööpenhaminalaiseen homokulttuuriin!
Teos oli Norjassa valtava menestys. Kirjan seuraavat osat ovat Erakkoravut (ilmestynyt 2008) ja Vihreälle niitylle (ilmestyy 2009).
sunnuntai 1. helmikuuta 2009
Annika Luther: Kirje maan ääriin
Kuka on Annika Luther? Biologian opettaja, joka on kirjoittanut 4 nuorten romaania ruotsiksi, viimeisin niistä on suomennettu ja se pääsi heti Finlandia-junior -ehdokkaaksi.
Kirje maan ääriin kertoo 15-vuotiaitten Viktorin ja Jesperin kesästä. Pojat ovat päässeet kesätöihin luonnontieteeelliseen museoon. Kirja on kirjoitettu Viktorin näkökulmasta, joka on pojista ujompi, lihavampi ja jota Jesper on aina suojellut. Kesä on pojille kasvun aikaa, mikä on kuvattu jännittävän tapahtumakulun kautta.
Lutherin kerronta imaisee mukaansa. Juoni ja sen eri käänteet on kuvattu uskottavasti. Lutherin kerronta toi mieleeni Philip Pullmanin Kultaisen kompassin, vaikka luonnontieteellisessä museossa ei mitään yliluonnollista tapahtunutkaan. Tytöillä, liito-oravilla ja täytetyillä susilla on oma merkittävä roolinsa...
Katri Lipson: Kosmonautti
Esikoisteos, joka pääsi Finlandia-palkintoehdokkaaksi! Enkä ihmettele, enää.
Lipson kirjoittaa venäläisistä (tai neuvostoliittolaisista) pojista lämmöllä, kuin uiden venäläiseen sieluun. Pojat asuvat, käyvät koulua ja haaveilevat tulevaisuudesta Murmanskissa. Lumihangessa, kylmän tähtitaivaan alla, ujo Serjosa haaveilee kosmonautin urasta ja pääsee valtakunnallisen televisiodokumentin ihailluksi kohteeksi. Serjosan koviskaveri, Sasa, pitää Serjosasta huolta omalla tavallaan.
Poikien unelmien kohteena - kosmonauttien rinnalla - on koulun kiusattu punatukkainen musiikinopettaja, Svetlana, joka soittaa Tsaikovskin pateettista sinfoniaa oppitunnista toiseen...
Pojista ei tullut kosmonautteja, mutta miksei? Tarinan surumielinen vodkanmakuinen sävy säilyy loppuun saakka.
perjantai 16. tammikuuta 2009
Baricco, Alessandro: Verta vuodattamatta (Senza sangue)
Italialainen Alessandro Baricco on kirjoittanut pienen helmen.
On ollut sota, jossa omat ovat tappaneet omia, kiduttaneet ja raiskanneet. Maakuoppaan piiloutunut pieni tyttö jää henkiin kun nuori poika ei enää kykene veritekoihin.
Monia vuosia myöhemmin, vanhuuden kynnyksellä, tyttö ja hänet säästänyt poika kohtaavat. Vanhalla naisella on kaksi tietä, voiko armahtaa ja antaa anteeksi vai vihata ja kostaa.
Vahvasti ihmisyyden eri puolista kirjoitettu kirja.
On ollut sota, jossa omat ovat tappaneet omia, kiduttaneet ja raiskanneet. Maakuoppaan piiloutunut pieni tyttö jää henkiin kun nuori poika ei enää kykene veritekoihin.
Monia vuosia myöhemmin, vanhuuden kynnyksellä, tyttö ja hänet säästänyt poika kohtaavat. Vanhalla naisella on kaksi tietä, voiko armahtaa ja antaa anteeksi vai vihata ja kostaa.
Vahvasti ihmisyyden eri puolista kirjoitettu kirja.
keskiviikko 7. tammikuuta 2009
Rosnay, Tatiana de: Avain (Sarah's key)
Avain on ranskalais-englantilais-venäläisen Tatiana de Rosnayn ensimmäinen suomennettu teos.
Heinäkuussa 1942 Ranskan poliisi kokoaa pariisilaiselle d'Hiverin pyöräilystadionille runsaat 13 000 juutalaista, suurin osa naisia ja lapsia. 10-vuotias Sarah on piilottanut pikkuveljensä lukittuun komeroon ennen kuin hänet viedään stadionille vanhempiensa kanssa. Sarah on epätoivoinen, hänen on päästävä avaamaan ovi.
Kuusikymmentä vuotta myöhemmin, d'Hiverin vuosipäivänä, Julia Jarmond ryhtyy tekemään juttua lehteen juutalaisten pakkosiirroista. Julia törmää puhumattomuuteen, sodan aikaisia tapahtumia ei ole sopivaa muistella. Kuinka menneisyys voi vaikuttaa vuosien kuluttua ihmisten elämään?
Toisen maailmansodan Ranskan historiaa
Heinäkuussa 1942 Ranskan poliisi kokoaa pariisilaiselle d'Hiverin pyöräilystadionille runsaat 13 000 juutalaista, suurin osa naisia ja lapsia. 10-vuotias Sarah on piilottanut pikkuveljensä lukittuun komeroon ennen kuin hänet viedään stadionille vanhempiensa kanssa. Sarah on epätoivoinen, hänen on päästävä avaamaan ovi.
Kuusikymmentä vuotta myöhemmin, d'Hiverin vuosipäivänä, Julia Jarmond ryhtyy tekemään juttua lehteen juutalaisten pakkosiirroista. Julia törmää puhumattomuuteen, sodan aikaisia tapahtumia ei ole sopivaa muistella. Kuinka menneisyys voi vaikuttaa vuosien kuluttua ihmisten elämään?
Toisen maailmansodan Ranskan historiaa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
