perjantai 10. marraskuuta 2017
Lauri Törhönen: Elämäni banaanin kuorena
Tässä tuli vastaan kirja, josta en oikein tiennyt pidinkö vai en. Kirja on hyvin kirjoitettu ja kuvaa hyvin eroon pakotetun miehen tunnelmia. Vaimo haluaa eron ja lapset, miehelle jää katkeruus.
Molemmat kirjan tyypit sekä Minä (mies) että Sinä (nainen) ovat aika epämiellyttäviä tyyppejä. Suhde alkaa pettämisellä, jatkuu pettämisellä ja loppuu pettämiseen. Molemmin puolin.
Mies syyttää naista suhteen loppumisesta: ”Kesäkuun viidestoista käräjäoikeus sai meidän avioerohakemuksemme. Meidän, Sinun ja Minun, jonka sinä ja minä olivat allekirjoittaneet. Sinä halusit avioeron."
Mies velloo itsesäälissä, ja nainen lisää tuskaa hankaloittamalla lasten ja isän tapaamisia. Kuitenkaan mies ei oikein missään vaiheessa tajua omaa osuuttaan kriisiin, hänen mielestään on luonnollista pitää kymmeniä rakastajattaria, ja vaimo on nipo kun ei ymmärrä. Kaksi isoa, itsekästä lasta leikkii omia piirileikkejään.
Lauri Törhönen on elokuvaohjaaja, -käsikirjoittaja ja kirjailija, jonka oma avioliitto päättyi eroon.
tiistai 31. lokakuuta 2017
Jukka-Pekka Palviainen: Minä, eno ja Matti
Tämä oli ensimmäinen kirja, joka osui käteeni Jukka-Pekka Palviaisen tuotannosta, ja ihastuin kovasti. Harva kirja saa hekottelemaan ääneen yksinään, mutta tämä onnistui.
Keski-ikäinen Reino on kirjan kertojaminä, hiukan jälkeenjäänyt tai älyllisesti rajoittunut, mutta kiltti ja monissa asioissa kirkkaita totuuksia laukova. Reinon äiti on juuri kuollut, ja Reinon eno on luvannut sisarelleen käydä sytyttämässä kynttilän sisarelle tärkeille paikoille. Liikkeelle lähdetään asuntoautolla. Matti ajaa, eno juo kaljaa ja Reino kommentoi tapahtumia ja lukee äidin kirjeitä seurueelle.
Normaalisti Reino on töissä enon eläinkaupassa, hoitaa eläimiä ja puhdistaa niiden häkkejä. Enolla on selkeät ajatukset kaupankäynnistä: ”Meidän tehtävämme ei ole rajoittaa asiakkaiden rahankäyttöä. Ikinä ei saa sanoa, että asiakas ei tarvitse jotain, jos tämä itse uskoo sen tarvitsevansa. Asiakas on aina oikeassa.”
Kirja on lämminhenkinen ja oivaltava kertomus erilaisten ihmisten maailmasta. Palviainen on kirjoittanut paljon sekä nuorille että aikuisille. Löytyipä taas kirjailija, jolta haluaa lukea lisää!
Keski-ikäinen Reino on kirjan kertojaminä, hiukan jälkeenjäänyt tai älyllisesti rajoittunut, mutta kiltti ja monissa asioissa kirkkaita totuuksia laukova. Reinon äiti on juuri kuollut, ja Reinon eno on luvannut sisarelleen käydä sytyttämässä kynttilän sisarelle tärkeille paikoille. Liikkeelle lähdetään asuntoautolla. Matti ajaa, eno juo kaljaa ja Reino kommentoi tapahtumia ja lukee äidin kirjeitä seurueelle.
Normaalisti Reino on töissä enon eläinkaupassa, hoitaa eläimiä ja puhdistaa niiden häkkejä. Enolla on selkeät ajatukset kaupankäynnistä: ”Meidän tehtävämme ei ole rajoittaa asiakkaiden rahankäyttöä. Ikinä ei saa sanoa, että asiakas ei tarvitse jotain, jos tämä itse uskoo sen tarvitsevansa. Asiakas on aina oikeassa.”
Kirja on lämminhenkinen ja oivaltava kertomus erilaisten ihmisten maailmasta. Palviainen on kirjoittanut paljon sekä nuorille että aikuisille. Löytyipä taas kirjailija, jolta haluaa lukea lisää!
tiistai 10. lokakuuta 2017
Leena Lehtolainen: Viattomuuden loppu
Leena Lehtolainen ei taaskaan tuota pettymystä. Uusin Maria Kallio – sarjan teos Viattomuuden loppu käsittelee yhteiskunnallisesti ajankohtaisia aiheita kuten esimerkiksi maahanmuuttoa ja rasismia.
Maria Kallio on siirtynyt epätyypillisten väkivaltarikosten yksiköstä Länsi-Uudenmaan lapsiin ja nuoriin kohdistuvien rikosten ja alaikäisten rikoksentekijöiden erikoisyksikköön. Hän päätyy kuitenkin jälleen selvittämään murhatapausta. Uhrina on vasta vankilasta vapautunut pedofiili. Onko kyseessä kostomurha?
Tämänkertainen murhatutkimus koskettaa Mariaa erityisen läheltä, sillä hänellä itsellään on kaksi teini-ikäistä lasta ja murhan uhrina on henkilö, joka on tuomittu lapsiin kohdistuvista rikoksista. Hän päättää katsoa tapausta objektiivisesti, mutta päätyy murhatutkimuksen edetessä tuntemaan murhatun pedofiilin uhrien tarinat liiankin läheltä.
Voiko hyväksikäytöstä toipua ja missä kulkee anteeksiantamisen raja?
maanantai 9. lokakuuta 2017
Sadie Smith: Kutsumattomat vieraat
Kutsumattomat vieraat on omalaatuinen kertomus Sternen perheestä, joka asuu vanhassa kartanossa Englannin maaseudulla. Perheeseen kuuluu äiti, nuoret aikuiset tytär ja poika ja nuorempi tytär, sekä äidin uusi aviomies, jota lapset eivät hyväksy. Vanhemman tyttären Emeraldin syntymäpäivänä lähistöllä tapahtuu junaonnettomuus ”sivuraiteella”, ja kartanoon alkaa virrata kummaa väkeä.
Tarinan huipennuksena juhlavieraat illastavat salissa ja salaisuudet alkavat paljastua pintakiillon alta. Samalla ryysyinen joukko pelastuneita matkustajia vaeltelee pitkin taloa ja huutaa ruokaa ja yösijaa. Keitä nämä matkalaiset oikein ovat? Ja mitä salaisuuksia heidän mukanaan paljastuu?
Minulle kirja oli liian epäuskottava, vaikka juoni olikin näppärästi kasattu. Sujuvasti kirjoitettu kuitenkin, ja paikoin vallan viihdyttävä.
keskiviikko 27. syyskuuta 2017
Tittamari Marttinen: Perhosvaikutus
Tittamari Marttisen Perhosvaikutus on pieni kirja, johon on koottu lyhyitä, pakinatyyppisiä kirjoituksia. Aiheet hyppelevät asiasta kolmanteen, mitään punaista lankaa en kirjasta löytänyt. Marttisen omia kokemuksia tietenkin kaikki.
Marttisen muutto Helsingistä Rovaniemelle kirvoittaa paljon pohdintoja, samoin Lapin luonto. Pariisin matkoja Marttinen muistelee myös, ja vertailee Pariisin ja Rovaniemen kulttuurielämää. Minua häiritsi läpi kirjan jonkinlainen elitistinen asenne: näettekös miten kulturelli olenkaan?
Joistakin tarinoista pidin kovasti, mutta kokonaisuus oli mielestäni hajanainen ja osin viimeistelemätönkin. Jotkut pakinat olivat yksinkertaisesti tylsiä. Odotin kirjalta enemmän, siksi ehkä pienoinen pettymys oli päällimmäinen tunne. Sisulla luin kirjan loppuun, vaan ei parantunut loppua kohti.
maanantai 28. elokuuta 2017
Mo Gawdat: Onnellisuuden yhtälö
Mo Gawdat on yksi Google X:n isoimmista pomoista. Onnellisuuden yhtälö alkaa ristiriidasta: Mo oli tottunut menestymään urallaan, ansaitsi hyvin, piti työstään ja hänellä oli upea perhe. Kuitenkin hän huomasi olevansa onneton.
Masennustaan paikatakseen Gawdat alkoi ostella hienoja tavaroita. Hän havahtui huonoon oloonsa. kun oli ostanut parit Rolls Roycet, eikä sekään enää tuntunut miltään. Ja sitten hänen rakas poikansa kuoli.
Gawdat päätti insinöörin tapaa ryhtyä analysoimaan tilannetta ja alkoi miettiä ratkaisuja. Hän halusi puristaa onnellisuuden kaavaan, joka todella toimisi.
Vuosien ajan Gawdat pyöritteli onnellisuuden yhtälöä ja päätyi kaavaan 6 – 7 – 5. 6 tarkoittaa harhoja, joista täytyisi päästä eroon. 7 kuvaa ihmisen sokeita pisteitä, jotka vääristävät havaintoja. 5 kuvaa perimmäisiä totuuksia, joiden ymmärtäminen auttaa onneen.
Mo Gawdat on tunnettu ja pidetty ajattelija ja esiintyjä. Hän osaa tiivistää onnellisuuden arvoitusta ja jokaista kiinnostavia asioita. Kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen.
tiistai 15. elokuuta 2017
James Rebanks: Elämäni paimenena
Elämäni paimenena – kertomus erilaisesta elämäntavasta on hieno kirja maaseudusta ja ikiaikaisen paimentolaiselämäntavan puolustus.
James Rebanksille opetettiin koulussa, että oikea sivistys on jotain aivan muuta kuin lammastarhat, ja tavoitteet pitää asettaa korkeammalle. Lapsia kannustettiin opin tielle ja pois taantumuksellisena pidetystä isien ammatista. Jamesia lampaat kuitenkin kiinnostivat kaikkein eniten, ja opin tielläkin käytyään hän päätti palata kotitilalle lammaspaimeneksi.
Rebanks kuvaa paimenten elämää vuoden kierron mukaan. Jokaisena vuodenaikana lammastarhuri kohtaa erilaisia haasteita, elämä ei ole helppoa. Kuitenkin vapaus ja nummien avaruus painavat vaa’assa enemmän kuin raha ja turvallisuus. Lampaiden jalostus on sukupolvien intohimo.
Tätä kirjaa on hehkutettu paljon arvosteluissa. Pidin kirjasta itsekin, mutta mitään lähtemätöntä vaikutusta se ei minuun jostakin syystä tehnyt.
perjantai 21. heinäkuuta 2017
Liane Moriarty: Mustat valkeat valheet
Moriartyn Mustat valkeat valheet alkaa takaumilla, joissa muistellaan koululla tapahtunutta illanviettoa, johon esikoululaisten vanhemmat olivat kokoontuneet. Illanvietossa on tapahtunut jotain järisyttävää, jolla on ollut seuraukset tähän päivään asti.
Tarinassa pääsee ääneen kolme naista: kaunis ja kadehdittu Celeste, uusperheen tehokas äiti Madeleine sekä nuori yksinhuoltaja Jane. Pinnan alla heillä jokaisella on omat epävarmuuteensa ja salaisuutensa.
Näennäisesti kirja vaikuttaa kepeältä lukukokemukselta perheenäitien elämästä, mutta kirjassa käsitellään naisten välisen ystävyyden lisäksi perheväkivallan kauaskantoisia seuraamuksia ja anteeksiantamisen rajoja.
Takaumissa raotetaan kohtalokkaaseen illanviettoon johtaneita tapahtumia vähitellen. Olisiko jotakin voinut tehdä toisin?
tiistai 18. heinäkuuta 2017
Petina Gappah: Muistojen kirja
Olenkohan lukenut aikaisemmin zimbabwelaisen kirjailijan teosta? Petina Gappah kertoo kirjassaan Zimbabwen itsenäistymisestä, mustien asemasta, taikauskosta ja yhteiskunnallisesta muutoksesta. Kirjan tarina on kuitenkin päähenkilö Memoryn muistelua lapsuudestaan, siitä miten hänet myytiin valkoihoiselle Lloydille ja miten hän joutui vankilaan.
Memory on albiinolapsi, jonka lapsuus on vaikea mielenterveydeltään ailahtelevan äidin ja köyhyyden takia. Kirjan alku oli jotenkin vaikeasti luettavaa, osin senkin takia, että Gappah kirjoittaa osan repliikeistä ilmeisesti shonan kielellä ja näitä kohtia ei ole käännetty lainkaan. Kun tarina siirtyy Lloydin taloon ja aikanaan vankilaan, tarina alkaa kulkea toisella tapaa.
Memoryn kertomaan tarinaan sisältyy mysteerejä ja väärinymmärryksiä, jotka osittain selviävät tarinan edetessä. Kirjassa on hurjia vastakkain asetteluja toisaalta mustien ja valkoisten välillä, toisaalta vankilassa vartijoiden ja vankien välillä. Korruptiota, lahjontaa ja väkivaltaa on kaikkialla, mutta toisaalta myös pyyteetöntä hyvää.
Kirja on mielenkiintoinen kuvaus Zimbabwesta. Vaikkakin kaikki kirjassa kerrottu on objektiivisella tasolla tuttua ennestään, päähenkilön henkilökohtainen näkökulma tapahtumiin saa kaiken tuntumaan todellisemmalta. Muistojen kirja on ilmestynyt Tammen Keltaisessa kirjastossa.
Memory on albiinolapsi, jonka lapsuus on vaikea mielenterveydeltään ailahtelevan äidin ja köyhyyden takia. Kirjan alku oli jotenkin vaikeasti luettavaa, osin senkin takia, että Gappah kirjoittaa osan repliikeistä ilmeisesti shonan kielellä ja näitä kohtia ei ole käännetty lainkaan. Kun tarina siirtyy Lloydin taloon ja aikanaan vankilaan, tarina alkaa kulkea toisella tapaa.
Memoryn kertomaan tarinaan sisältyy mysteerejä ja väärinymmärryksiä, jotka osittain selviävät tarinan edetessä. Kirjassa on hurjia vastakkain asetteluja toisaalta mustien ja valkoisten välillä, toisaalta vankilassa vartijoiden ja vankien välillä. Korruptiota, lahjontaa ja väkivaltaa on kaikkialla, mutta toisaalta myös pyyteetöntä hyvää.
Kirja on mielenkiintoinen kuvaus Zimbabwesta. Vaikkakin kaikki kirjassa kerrottu on objektiivisella tasolla tuttua ennestään, päähenkilön henkilökohtainen näkökulma tapahtumiin saa kaiken tuntumaan todellisemmalta. Muistojen kirja on ilmestynyt Tammen Keltaisessa kirjastossa.
tiistai 11. heinäkuuta 2017
Joonas Tolvanen: Soturimunkin oppipoika
Soturimunkin oppipoika - aikani kung-fu-temppelissä on mielenkiintoinen kirja. Joonas Tolvanen oli nuori lukiolaispoika lähtiessään ensimmäistä kertaa yksin Kiinaan opiskelemaan Shalin kung-futa. Pojan päässä pyörivät hienot klipit action-leffoista, mutta todellisuus olikin jotain aivan muuta.
Kiinan hyvin erilainen rankaisukulttuuri ja erilaiset tavat sokeeraavat Joonasta, ja kuitenkin valittu tie tuntuu oikealta. Kuri on kova ja harjoittelu ankaraa. Seikkailut eivät ole aina miellyttävimmästä päästä. Ja siitä huolimatta Joonas palaa Kiinaan yhä uudelleen.
Kirjasta on vaikea sanoa, kuinka paljon Joonaksen tarinasta on totta. Jos kaikki kirjoitettu on todella tapahtunut, Joonas on todellakin rientänyt seikkailusta toiseen ja selvinnyt tuurilla pahoistakin paikoista.
Kirjan kieli ei ole aina ihan viimeisteltyä, mutta tarina on niin mukaansatempaava, että kirjan ahmii vauhdilla.
tiistai 4. heinäkuuta 2017
Geir Gulliksen: Kertomus eräästä avioliitosta
Kertomus eräästä avioliitosta kertoo Jonin ja Timmyn 20-vuotisesta avioliitosta. Suhde on aikanaan alkanut myrskyisästi ja molempien aiemmat liitot rikkoen. Journalisti Jon hylkää ensimmäisen vaimonsa ja lapsensa Timmyn vuoksi. Jonin vaimo esittääkin viimeisenä toiveenaan, että Jon joutuisi joskus kokemaan saman itse. Tämä pelko jää Jonin painajaiseksi.
Timmy on lääkäri, Jon siirtyy pikkuhiljaa koti-isäksi hoitamaan kotia ja arjen pyöritystä. Avioliitto alkaa rakoilla, eikä kumpikaan oikein ymmärrä miksi.
Pariskunta puhuu paljon, ja Jon vaatii vaimoaan kertomaan aivan kaiken. Hän kuvittelee outojakin kohtaamisia vaimonsa ja muiden miesten välillä ja suorastaan ajaa vaimoaan muiden syliin. Timmy kiinnostuukin urheilullisesta työtoverista, ja vauhti kiihtyy.
Geir Gulliksen on norjalainen, palkittu kirjailija. Hän työskentelee muun muassa Karl-Ove Knausgårdin editorina. Gulliksen on kirjoittanut runoja, esseitä, näytelmiä, lastenkirjoja ja romaaneja.
perjantai 30. kesäkuuta 2017
Katja Kallio: Yön kantaja
Katja Kallion romaanin päähenkilö on Amanda, joka elää Seilin saarella mielisairaalassa 1891 - 1918 kuolemaansa saakka. Seiliin Amanda joutuu saatuaan tuomion irtolaisuudesta. Amanda Aaltonen on todellinen henkilö, joka on inspiroinut kirjailijaa. Kirjan tapahtumat muutoin ovat fiktiivisiä.
Kirja alkaa, kun Amanda pääsee kuumailmapallolennolle Pariisiin Duplessis-nimisen herran kanssa. Mielikuvituksellista tarinaa epäillään moneen otteeseen Amandan keksimäksi. Lentomatka on jotain ihan muuta kuin Amandan loppuelämä Seilissä. Kirjailija kuvaa hyvin potilaiden ja hoitajien suhdetta. Hoitajilla ei pääsääntöisesti ole työhönsä minkäänlaista koulutusta ja potilaita kohdellaan mielivaltaisesti. Hyvin käyttäytyvät saavat etuoikeuksia ja osa heistä tekeekin oikeastaan työtä sairaalassa. Parhaassa asemassa ovat ns. vapaakävelijät, jotka pääsevät Nauvoon saakka kauppareissuille.
Pääsin kirjaan sisälle vasta, kun Amanda siirtyi Seiliin. Katja Kallio kuvaa hienosti Amandan mielen liikkeitä, ajatuksia ja tuntemuksia. Alkuun Amanda kuvittelee pääsevänsä Seilistä pois, kun paranee. Tuohon aikaan Seilistä ei lähdetty pois ollenkaan ja totuuden selvittyä Amandalle, hänellä on tekemistä asian hyväksymisen kanssa. Potilaiden välisiä suhteitakin Kallio kuvaa koskettavasti.
Luontokuvaus on hienoa ja kalastajan ammattiin liittyvät jaksot asiantuntemuksella kirjoitetut. Hieno kuvaus on myös Amandan öinen pakoyritys jäällä. Pidin kirjasta kovasti, Katja Kallio yllätti positiivisesti!
Kirja alkaa, kun Amanda pääsee kuumailmapallolennolle Pariisiin Duplessis-nimisen herran kanssa. Mielikuvituksellista tarinaa epäillään moneen otteeseen Amandan keksimäksi. Lentomatka on jotain ihan muuta kuin Amandan loppuelämä Seilissä. Kirjailija kuvaa hyvin potilaiden ja hoitajien suhdetta. Hoitajilla ei pääsääntöisesti ole työhönsä minkäänlaista koulutusta ja potilaita kohdellaan mielivaltaisesti. Hyvin käyttäytyvät saavat etuoikeuksia ja osa heistä tekeekin oikeastaan työtä sairaalassa. Parhaassa asemassa ovat ns. vapaakävelijät, jotka pääsevät Nauvoon saakka kauppareissuille.
Pääsin kirjaan sisälle vasta, kun Amanda siirtyi Seiliin. Katja Kallio kuvaa hienosti Amandan mielen liikkeitä, ajatuksia ja tuntemuksia. Alkuun Amanda kuvittelee pääsevänsä Seilistä pois, kun paranee. Tuohon aikaan Seilistä ei lähdetty pois ollenkaan ja totuuden selvittyä Amandalle, hänellä on tekemistä asian hyväksymisen kanssa. Potilaiden välisiä suhteitakin Kallio kuvaa koskettavasti.
Luontokuvaus on hienoa ja kalastajan ammattiin liittyvät jaksot asiantuntemuksella kirjoitetut. Hieno kuvaus on myös Amandan öinen pakoyritys jäällä. Pidin kirjasta kovasti, Katja Kallio yllätti positiivisesti!
keskiviikko 28. kesäkuuta 2017
Alice Hoffman: Ihmeellisten asioiden museo
Alice Hoffmanin kirjan päähenkilönä on 18-vuotias Coralie, joka asuu isänsä erilaisia maailman ihmeitä esittelevässä museossa 1900-luvun alun New Yorkissa. Professoriksi kutsuttu isä on ankara ja omistautunut työlleen kaikella intohimolla. Joka kevät hän kokoaa museonsa esiintyjiksi erikoisen karvaisia ihmisiä, erityisen suurikokoisia naisia, tulennielijöitä ja muita ”eläviä ihmeitä”. Coraliella on sormiensa välissä ihopoimut, minkä vuoksi hän päätyy itsekin näytteille lasialtaaseen merenneidoksi naamioituneena. Tätä tehtävää varten häntä on kasvatettu ja valmennettu koko lapsuutensa. Tämä on ainut maailma, jonka hän tuntee. Aikuisuuden kynnyksellä Coralie alkaa kaivata vapauteen isänsä ankarasta komennosta, ja vielä voimakkaammin hän alkaa pyristellä isästään irti päästyään perille tämän työn ikävistä piirteistä.
Tahollaan menneisyydestään irti pyristelee myös Eddie, oikealta nimeltään Ezekiel Cohen, tiukan juutalaisen kasvatuksen saanut nuorimies, joka halveksii isäänsä, mutta myös rikkaita ihmisiä. Eddie irtautuu yhteisöstään, vieraantuu isästään, ja päätyy parin mutkan kautta lopulta valokuvaajaksi. Coralie näkee Eddien eräällä uintireissullaan ja rakastuu tähän heti. Eddiellä on aina ollut löytämisen lahja, ja hän alkaa tutkia kadonneen juutalaistytön tapausta. Tapausta selvittäessään Eddie kohtaa Coralien, jota oli luullut vain uniensa naiseksi. Kuinka ollakaan myös Eddie rakastuu kuumeisesti ja pari päättää yhdessä uhmata Coralien isää, ankaraa professoria.
Alice Hoffman kirjoittaa historiallisen New Yorkin eloon. Kirjan tapahtumat kulkevat rinnakkain todellisten historiallisten tapahtumien, kuten Triangle Shirtwaist Factoryn tulipalon, legendaaristen Coney Islandin huvipuistojen Dreamlandin ja Luna Parkin kukoistuksen sekä valokuvauksen kehittymisen, kanssa. Suosittelen kirjaa historiasta kiinnostuneille. Aivan erityisesti museoista ja museologiasta kiinnostuneet saavat tästä kirjasta pilkahduksia siitä, millaisia olivat kuriositeettikabinettien kaltaiset ”ihmeiden” esittelymuseot ja huvipuistot, joissa ulkoisesta normista poikkeavat ihmiset asetettiin näyttelyesineen asemaan.
Tahollaan menneisyydestään irti pyristelee myös Eddie, oikealta nimeltään Ezekiel Cohen, tiukan juutalaisen kasvatuksen saanut nuorimies, joka halveksii isäänsä, mutta myös rikkaita ihmisiä. Eddie irtautuu yhteisöstään, vieraantuu isästään, ja päätyy parin mutkan kautta lopulta valokuvaajaksi. Coralie näkee Eddien eräällä uintireissullaan ja rakastuu tähän heti. Eddiellä on aina ollut löytämisen lahja, ja hän alkaa tutkia kadonneen juutalaistytön tapausta. Tapausta selvittäessään Eddie kohtaa Coralien, jota oli luullut vain uniensa naiseksi. Kuinka ollakaan myös Eddie rakastuu kuumeisesti ja pari päättää yhdessä uhmata Coralien isää, ankaraa professoria.
Alice Hoffman kirjoittaa historiallisen New Yorkin eloon. Kirjan tapahtumat kulkevat rinnakkain todellisten historiallisten tapahtumien, kuten Triangle Shirtwaist Factoryn tulipalon, legendaaristen Coney Islandin huvipuistojen Dreamlandin ja Luna Parkin kukoistuksen sekä valokuvauksen kehittymisen, kanssa. Suosittelen kirjaa historiasta kiinnostuneille. Aivan erityisesti museoista ja museologiasta kiinnostuneet saavat tästä kirjasta pilkahduksia siitä, millaisia olivat kuriositeettikabinettien kaltaiset ”ihmeiden” esittelymuseot ja huvipuistot, joissa ulkoisesta normista poikkeavat ihmiset asetettiin näyttelyesineen asemaan.
tiistai 27. kesäkuuta 2017
Leena Lehtolainen: Kuusi kohtausta Sadusta
Leena Lehtolaisen Kuusi Kohtausta Sadusta on romaani, vaikka sitä voisikin luulla nopealla vilkaisulla näytelmän käsikirjoitukseksi. Kirja nimittäin alkaa näytelmän käsikirjoituksen henkilöluettelolla ja sisältää täyspitkän näytelmän nimeltä Kuusi kohtausta Sadusta vuorosanoja. Myös esityksen saama kritiikki on ujutettu mukaan kirjan tekstiin.
Kirjan päähenkilö on taiteilija Satu Savinainen, josta hänen viimeisin miesystävänsä Heikki Sirviö on päättänyt tehdä näytelmän. Satu ja Heikki ovat näytelmän suunnitteluvaiheen alussa seurusteleva pari, eikä Satu näe näytelmäprojektia ongelmalliseksi. Kutsuuhan hänen miehensä sitä rakkaudenosoituksekseen Satua kohtaan. Kun näytelmän harjoitukset alkavat, Satu kuitenkin ymmärtää, että jos hänen elämästään kerrotaan pikkutarkasti, joutuvat myös hänen elämänsä muut ihmiset tahtomattaankin valokeilaan. Tässä vaiheessa näytelmän peruminen on kuitenkin liian myöhäistä.
Näytelmän ensi-illan alla Satu katoaa ja näytelmä herättää näin ollen ennen näkemätöntä kiinnostusta.
Leena Lehtolainen on tullut tunnetuksi jännäreiden mestarina, mutta tämä teos ei sijoitu jännityskirjallisuuden maailmaan huolimatta taiteilijan katoamisen mysteeristä. Teoksessa kuvataan naisen asemaa taidemaailmassa ja pohditaan yksityisyyden ja julkisuuden välistä rajaa. Onko julkisuuden henkilöllä oikeutta yksityisyyteen?
Kirjan päähenkilö on taiteilija Satu Savinainen, josta hänen viimeisin miesystävänsä Heikki Sirviö on päättänyt tehdä näytelmän. Satu ja Heikki ovat näytelmän suunnitteluvaiheen alussa seurusteleva pari, eikä Satu näe näytelmäprojektia ongelmalliseksi. Kutsuuhan hänen miehensä sitä rakkaudenosoituksekseen Satua kohtaan. Kun näytelmän harjoitukset alkavat, Satu kuitenkin ymmärtää, että jos hänen elämästään kerrotaan pikkutarkasti, joutuvat myös hänen elämänsä muut ihmiset tahtomattaankin valokeilaan. Tässä vaiheessa näytelmän peruminen on kuitenkin liian myöhäistä.
Näytelmän ensi-illan alla Satu katoaa ja näytelmä herättää näin ollen ennen näkemätöntä kiinnostusta.
Leena Lehtolainen on tullut tunnetuksi jännäreiden mestarina, mutta tämä teos ei sijoitu jännityskirjallisuuden maailmaan huolimatta taiteilijan katoamisen mysteeristä. Teoksessa kuvataan naisen asemaa taidemaailmassa ja pohditaan yksityisyyden ja julkisuuden välistä rajaa. Onko julkisuuden henkilöllä oikeutta yksityisyyteen?
maanantai 12. kesäkuuta 2017
Marko Annala: Värityskirja
Joutsenosta kotoisin oleva Mokoma-yhtyeen perustaja Marko Annala on kirjoittanut esikoisromaaninsa, jossa hän käy läpi elämäänsä lapsuudesta tähän päivään. Lapsuus- ja kouluvuosia Annala kuvaa tarkimmin.
Yläkoulussa Annalaa kiusattiin kenenkään puuttumatta tilanteeseen. Kuvaukset kiusaamisesta ovat rankkaa luettavaa. Yläkoulusta tie vie ammattikouluun, kun todistus ei riitä muuhun. Ilahduttavana valopilkkuna mustan keskellä ammattikoulun päättäjäisissä äikänope Lea palkitsee Markon stipendillä. Mutta koulunkäyntiä Marko jatkaa vasta aikuisena ja lukee itsensä ylioppilaaksi iltalukiossa, todistaakseen, että hänestä on siihen.
En ole mikään hevimusiikin ystävä, mutta luin mielenkiinnolla Annalan musiikkiurasta ja bändien vaiheista. Säveltämis- ja sanoitustyöprosessia oli kuvattu kiinnostavasti. Kirjan tumma juonne tulee toistuvista masennusjaksoista ja paniikkikohtauksista. Perhe ja lapset ovat olleet hyvä ja eheyttävä voima paranemisessa.
Vaikka Annala kertoo kirjassa omasta elämästään, teos on kuitenkin luokiteltu romaaniksi. Annala on itse sanonut, että hän ei välttämättä muista asioita niinkuin ne oikeasti tapahtuivat ja paljon muistoja on kokonaan hävinnyt. Ehkä siitä tuo Värityskirja-nimi? Kirja on varmaankin myös terapiakirja; kaikki paha, mutta myös hyvä on käyty läpi ja kirjoitettu ulos. Paha on myöskin anteeksiannettu koulukiusaajille.
Värityskirja on selkeästi etenevä kronologinen tarina selviytymisestä. Tarina on yksinkertaisesti kirjoitettu, lyyrikkoa tästä ei löydä kuin korkeintaan masennusvaiheen kuvauksista, joissa kirjoittaja pelkää pimeää metsää ja sen petoja.
Hieno tarina, kyllä Lea-ope on varmaan taas ylpeä!
Yläkoulussa Annalaa kiusattiin kenenkään puuttumatta tilanteeseen. Kuvaukset kiusaamisesta ovat rankkaa luettavaa. Yläkoulusta tie vie ammattikouluun, kun todistus ei riitä muuhun. Ilahduttavana valopilkkuna mustan keskellä ammattikoulun päättäjäisissä äikänope Lea palkitsee Markon stipendillä. Mutta koulunkäyntiä Marko jatkaa vasta aikuisena ja lukee itsensä ylioppilaaksi iltalukiossa, todistaakseen, että hänestä on siihen.
En ole mikään hevimusiikin ystävä, mutta luin mielenkiinnolla Annalan musiikkiurasta ja bändien vaiheista. Säveltämis- ja sanoitustyöprosessia oli kuvattu kiinnostavasti. Kirjan tumma juonne tulee toistuvista masennusjaksoista ja paniikkikohtauksista. Perhe ja lapset ovat olleet hyvä ja eheyttävä voima paranemisessa.
Vaikka Annala kertoo kirjassa omasta elämästään, teos on kuitenkin luokiteltu romaaniksi. Annala on itse sanonut, että hän ei välttämättä muista asioita niinkuin ne oikeasti tapahtuivat ja paljon muistoja on kokonaan hävinnyt. Ehkä siitä tuo Värityskirja-nimi? Kirja on varmaankin myös terapiakirja; kaikki paha, mutta myös hyvä on käyty läpi ja kirjoitettu ulos. Paha on myöskin anteeksiannettu koulukiusaajille.
Värityskirja on selkeästi etenevä kronologinen tarina selviytymisestä. Tarina on yksinkertaisesti kirjoitettu, lyyrikkoa tästä ei löydä kuin korkeintaan masennusvaiheen kuvauksista, joissa kirjoittaja pelkää pimeää metsää ja sen petoja.
Hieno tarina, kyllä Lea-ope on varmaan taas ylpeä!
maanantai 5. kesäkuuta 2017
Orhan Pamuk: Kummallinen mieleni
Turkinkielinen alkuteos ilmestyi jo 2014, mutta teos on silti erittäin osuva puheenvuoro juuri tähän poliittiseen tilanteeseen, jossa länsimaat ja Turkki tuntuvat olevan törmäyskurssilla lähes kaikessa. Erityisesti välit Eurooppaan ovat kiristyneet ja vielä kirjan kirjoittamisen aikaan mahdolliselta näyttänyt liittyminen Euroopan Unioniin näyttää lipuvan yhä kauemmaksi.
Pamuk kirjoittaa tällä kertaa tavallisesta kansanmiehestä, katukaupustelijasta, joka yrittää ansaita vaatimattoman elantonsa ja leivän perheelleen kaupustelemalla milloin mitäkin, mutta pääasiassa bozaa, joka on kirjailijan sanojen mukaan: ”käyneestä hirssistä valmistettu sakea, hyväntuoksuinen, tummankellertävä ja kevyesti alkoholipitoinen neste, aasialainen perinnejuoma”. Sitä voisi siis verrata vaikka meikäläiseen simaan. Perinnejuoman kaupustelijoita samoin kuin jugurtin kaupustelijoita oli 60- ja 70-luvun Istanbulissa runsaasti ja maalta tuli kokonaisia perheitä ja sukuja kaupunkiin elättämään itseään kaupustelulla. Nämä perheet asettuivat asumaan Istanbulin laidoille epämääräisiin slummeihin, joihin kyhäsivät itse jonkinlaiset talot. Osa suvusta tai perheestä jäi maalle, mutta vieraili perhejuhlissa kaupungissa ja usein morsiamet ja sulhaset löytyivät omasta kotikylästä tuttujen sukulaisten parista. Sukusiteet pysyivät siis vahvoina kaupungissakin vielä vuosikymmenten jälkeen.
Päähenkilö Mevlut on hyväntahtoinen ja perinteisen uskonnollinen sekä ahkera mies, joka ei usko epärehellisyyteen eikä lahjuksiin. Siksi hänen on vaikea saavuttaa minkäänlaista menestystä kaupungissa. Vaikka hän kuinka raataa kaupustelijana, hän ei onnistu saavuttamaan vaurastumista kuten vähemmän omantunnonarat sukulaisensa. Kirjassa korostuu Istanbulin historiallinen ja kulttuurinen monikerroksellisuus, mutta tällä kertaa Pamuk keskittyy lähihistoriaan. Mevlut on 10 vuotias muuttaessaan maalta 60-luvulla kaupunkiin isänsä avuksi ja lopussa eletään jo nykyaikaa Mevlutin ollessa ikämies.
Mevlut ystävystyy helposti ja on avoin kaikelle. Hänen kauttaan lukija pääsee tutustumaan Istanbulin alakulttuureihin ja sisäisiin ristiriitoihin vanhoillismielisten, uudistusmielisten, kurdien sekä alevien välillä. Mevlut itse pysyttelee tiukasti riitojen ulkopuolella, vaikka välillä on vähällä joutua syntipukiksikin. Kertomuksen keskiössä on perhe ja parisuhteen merkitys. Myös naiset saavat välillä puheenvuoron, sillä kirjassa on käytetty minäkertojana useita eri henkilöitä. Kaikkein tärkein teema on kuitenkin jälleen kerran Pamukille niin rakas Istanbul ja sen kehitys kaupunkina. Kirja sopii erinomaisesti turkkilaisesta ajattelutavasta kiinnostuneille ja tällä kertaa näkökulma on todella ”kadunmiehen”.
maanantai 15. toukokuuta 2017
Sanna Tahvanainen: Pikkumusta
Pikkumusta kertoo maailmankuulun Coco Chanelin tarinan kaunokirjallisuuden keinoin. Coco on räväkkä poikkeusihminen: lahjakas puurtaja, tekee mitä haluaa, kenen kanssa haluaa, ottaa omansa keinoja kaihtamatta. Coco luo uutta muodin maailmaan ja onnistuu käyttämään suhteita hyväkseen noustessaan yhteiskunnan arvoasteikossa. Pohjimmiltaan Coco on kuitenkin äärimmäisen yksinäinen, isänsä hylkäämä pikkutyttö.
Coco liikkuu 1920-luvun seurapiireissä, juhlii ja vaihtaa rakastajaa. Hän tekee ympäripyöreää päivää ompelimoissaan ja muotitaloissaan, ja onnistuu. "Minä en luo muotia. Minä olen muotia." Kirja avaa mielenkiintoisella tavalla vuosisadan alun hienostoelämää ja Cocon persoonaakin. Venäläiset emigrantit, taiteilijat ja brittiaateliset ovat Cocon ystäväpiiriä. Kuitenkin Coco viihtyy parhaiten äärimmäisen askeettisessa hotellihuoneistossaan, ja on vähän hukassa omassa elämässään.
Pikkumusta on mielenkiintoinen kirja, Cocosta riittää ammennettavaa vielä pitkään. Pikkumusta päättyy jo vuoteen 1930, kun Coco lähtee valloittamaan Amerikkaa. Onkohan kirjalle jatkoa suunnitteilla?
Coco liikkuu 1920-luvun seurapiireissä, juhlii ja vaihtaa rakastajaa. Hän tekee ympäripyöreää päivää ompelimoissaan ja muotitaloissaan, ja onnistuu. "Minä en luo muotia. Minä olen muotia." Kirja avaa mielenkiintoisella tavalla vuosisadan alun hienostoelämää ja Cocon persoonaakin. Venäläiset emigrantit, taiteilijat ja brittiaateliset ovat Cocon ystäväpiiriä. Kuitenkin Coco viihtyy parhaiten äärimmäisen askeettisessa hotellihuoneistossaan, ja on vähän hukassa omassa elämässään.
Pikkumusta on mielenkiintoinen kirja, Cocosta riittää ammennettavaa vielä pitkään. Pikkumusta päättyy jo vuoteen 1930, kun Coco lähtee valloittamaan Amerikkaa. Onkohan kirjalle jatkoa suunnitteilla?
lauantai 29. huhtikuuta 2017
Liane Moriarty: Nainen joka unohti
Miltä tuntuu kun huomaa yhtäkkiä olevansa 10 vuotta vanhempi kuin luulee olevansa ja kadottaneensa muistot vuosikymmenen ajalta?
Perheenäiti Alice herää sairaalasta. Hän on lyönyt päänsä kuntoillessaan, ja pian hänelle valkenee, että aika on mennyt eteenpäin vuosikymmenen. Hän muistaa olevansa naimisissa ja odottavansa ensimmäistä lastaan rakkaan aviomiehensä kanssa.
Vähitellen Alicelle valkenee, että asiat ovat muuttuneet totaalisesti. Hänen rakas miehensä haluaa avioeron, ainoa sisko on etääntynyt ja äitikin on mennyt naimisiin.
Alice peilaa itseään muiden silmin. Hänet nähdään kiireisenä ja tehokkaana perheenäitinä, mutta hän ei tunnista itseään muiden kuvauksesta. Millaiseksi ihmiseksi hän on muuttunut? Mitä on mahtanut tapahtua kymmenen vuoden aikana? Miksi kukaan ei halua puhua Ginasta, joka on kuulemma ollut hänen paras ystävänsä?
Vaikka kirjan teema on vakava, se on kepeää ja nopeaa luettavaa. Kirja koukutti lukemaan sen kerralla loppuun. Moriartyn tyyli kuvata elämää Australian auringon alla on osuvaa. Kirjaa lukiessa alkaa itse pohtia, että miltä tuntuisi jos luulisi itse olevansa 10 vuotta nuorempi. Olisiko sitä tyytyväinen omiin valintoihinsa? Kirjan aihe jää pyörimään mieleen pidemmäksikin ajaksi.
lauantai 22. huhtikuuta 2017
Ljudmila Ulitskaja: Medeia ja hänen lapsensa
Ljudmila Ulitskaja on alkuperäiseltä ammatiltaan geenitutkija ja perinnöllisyystieteilijä, mikä näkyy hänen kirjoissaan. Medeia ja hänen lapsensa onkin sukuromaani, jossa käydään melkein jokaisen henkilön elämäntarina lävitse. Henkilöitä on paljon ja lukijan saattaa olla vaikea pysyä mukana siinä, kuka on kuka. Onneksi kirjan lopussa on kaavio keskushenkilö Medeia Mendezin sukupuusta, joka auttaa koko sukutarinan ja henkilöiden välisten suhteiden hahmottamisessa.
Koko romaanin keskushenkilönä on Medeia Mendez, omaa sukua Sinopli, vanha kreikkalaisnainen, joka on asunut koko ikänsä Krimin vuoristossa. Medeia tuntee vuoret ja kivikkoiset rannat kuin omat taskunsa, ympäröivä luonto on ollut hänelle aina avokätinen antimiaan tarjoten. Hän tuntee myös sukulaisensa, joita tarkkailee aina kesäisin, kun nämä saapuvat vierailulle. Medeialta ei jää huomaamatta mikään, hän on luonteeltaan hiljainen sivustaseuraaja. Medeian matriarkaalisesta äitihahmosta huokuu ihana iäkkään naisen viisaus ja hyväksyvä rakkaus. Hyväksyntä ja anteeksianto ovatkin tämän romaanin keskeisiä teemoja.
Medeia ja hänen lapsensa on hyvin monitahoinen romaani, sillä se sisältää monenlaisia teemoja, joiden ympärille tarinat rakentuvat ja juoni kietoutuu. Kirjaa voi lukea suvun jatkumisen ja sukulaisuuden näkökulmasta, rakkaussuhteiden tai mytologian näkökulmasta. Ulitskajalla toistuva teema on myös toiseus ja toisien näkyväksi kirjoittaminen: hänen teoksissaan on aina vähemmistöjä ja yhteiskunnan hyljeksittyjä edustavia hahmoja, kuten kehitysvammaisia ja juutalaisia.
Vuonna 1996 alun perin julkaistu romaani avaa lukijalleen Neuvostoliiton historiaa ja erityisesti Stalinin aikaa vainoineen pienen ihmisen näkökulmasta. Pidän paljon tästä kirjasta, jonka kerronta perustuu vahvoille naishahmoille ja erilaisille elämänkohtaloille. Pidän myös Ulitskajan rauhallisesta ja kuvailevasta kerronnasta, Arja Pikkupeuran loistavaa suomennosta unohtamatta.
Koko romaanin keskushenkilönä on Medeia Mendez, omaa sukua Sinopli, vanha kreikkalaisnainen, joka on asunut koko ikänsä Krimin vuoristossa. Medeia tuntee vuoret ja kivikkoiset rannat kuin omat taskunsa, ympäröivä luonto on ollut hänelle aina avokätinen antimiaan tarjoten. Hän tuntee myös sukulaisensa, joita tarkkailee aina kesäisin, kun nämä saapuvat vierailulle. Medeialta ei jää huomaamatta mikään, hän on luonteeltaan hiljainen sivustaseuraaja. Medeian matriarkaalisesta äitihahmosta huokuu ihana iäkkään naisen viisaus ja hyväksyvä rakkaus. Hyväksyntä ja anteeksianto ovatkin tämän romaanin keskeisiä teemoja.
Medeia ja hänen lapsensa on hyvin monitahoinen romaani, sillä se sisältää monenlaisia teemoja, joiden ympärille tarinat rakentuvat ja juoni kietoutuu. Kirjaa voi lukea suvun jatkumisen ja sukulaisuuden näkökulmasta, rakkaussuhteiden tai mytologian näkökulmasta. Ulitskajalla toistuva teema on myös toiseus ja toisien näkyväksi kirjoittaminen: hänen teoksissaan on aina vähemmistöjä ja yhteiskunnan hyljeksittyjä edustavia hahmoja, kuten kehitysvammaisia ja juutalaisia.
Vuonna 1996 alun perin julkaistu romaani avaa lukijalleen Neuvostoliiton historiaa ja erityisesti Stalinin aikaa vainoineen pienen ihmisen näkökulmasta. Pidän paljon tästä kirjasta, jonka kerronta perustuu vahvoille naishahmoille ja erilaisille elämänkohtaloille. Pidän myös Ulitskajan rauhallisesta ja kuvailevasta kerronnasta, Arja Pikkupeuran loistavaa suomennosta unohtamatta.
tiistai 18. huhtikuuta 2017
Petri Tamminen: Suomen historia
Petri Tammisen uusin kirja on rakennettu erikoisella tavalla: Kirjailija haastatteli yli 500 ihmistä eri puolella Suomea Suomen historiaan liittyen. Hän keräsi heidän henkilökohtaisia muistojaan ja tarinoitaan eri vuosikymmeniltä. Tarinat saattoivat olla hyvinkin pieniä, mutta kertojalleen mielenpainuneita ja merkityksellisiä. Tamminen vieraili myös Lappeenrannassa haastattelemassa kirjaston lukupiiriläisiä.
Tarinat ovat enimmäkseen puolen sivun mittaisia. Sivun alareunassa juoksee vuosiluvut, joten tarinan pystyy kiinnittämään oikeaan aikaan. Tarinoita on kansalaissodasta aivan viime vuoteen saakka. Pienten tarinoiden kautta käydään läpi Suomen historiaan liittyneitä isojakin asioita: kieltolaki, Helsingin olympialaiset, Kekkonen ja Etyk, Ruotsiin muutto, jääkiekon maailmanmmestaruus ja Euroviisujen voitto, mutta tietysti myös sotavuodet ja pula-aika.
Vasta kirjaa jälkikäteen selatessa ja otsikoita katsellessa oikeastaan oivaltaa, miten hauskasti tarinat on koottu yhteen: Mukana on isoja asioita, mutta niitä katsotaan tällaisen tavallisen ihmisen silmälasien läpi. Tarinoista käy hyvin ilmi sekin miten Suomi ja maailmanmeno ylipäätään on 100 vuoden aikana muuttunut.
Tarinat ovat enimmäkseen puolen sivun mittaisia. Sivun alareunassa juoksee vuosiluvut, joten tarinan pystyy kiinnittämään oikeaan aikaan. Tarinoita on kansalaissodasta aivan viime vuoteen saakka. Pienten tarinoiden kautta käydään läpi Suomen historiaan liittyneitä isojakin asioita: kieltolaki, Helsingin olympialaiset, Kekkonen ja Etyk, Ruotsiin muutto, jääkiekon maailmanmmestaruus ja Euroviisujen voitto, mutta tietysti myös sotavuodet ja pula-aika.
Vasta kirjaa jälkikäteen selatessa ja otsikoita katsellessa oikeastaan oivaltaa, miten hauskasti tarinat on koottu yhteen: Mukana on isoja asioita, mutta niitä katsotaan tällaisen tavallisen ihmisen silmälasien läpi. Tarinoista käy hyvin ilmi sekin miten Suomi ja maailmanmeno ylipäätään on 100 vuoden aikana muuttunut.
torstai 13. huhtikuuta 2017
Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja
Taloudenhoitaja saa haasteellisen työpaikan, kun välitystoimisto lähettää hänet huolehtimaan entisen matematiikan professorin taloudesta. Professorin muisti toimii vain 80 minuuttia, sen jälkeen tutustuminen täytyy aloittaa alusta. Professorin takki on täynnä muistilappuja tärkeistä asioista. Silloin kun professorin muisti toimii, hän ratkoo vaikeita matemaattisia ongelmia. Jos ongelma ei ratkea 80 minuutin aikana, työ täytyy aloittaa alusta.
Taloudenhoitajalla on kouluikäinen poika, jonka professori ristii Juureksi, neliöjuuren mukaan. Poika alkaa käydä äitinsä mukana koulun jälkeen professorin luona, koska professorin mielestä tuon ikäistä lasta ei missään tapauksessa saa jättää yksin kotiin.
Kirja kuvaa lempeästi ja huumorilla tämän kolmikon tutustumista ja yhteiseloa. Taloudenhoitaja ja poikansa Juuri oppivat yhtä ja toista matematiikasta professorin kotona työskennellessään. Myös professori saa kokea jotain poikkeuksellista. Kirjan tarina on sydämellinen; ihmiset välittävät toisistaan ja haluavat tehdä pieniä tekoja toistensa hyväksi.
Kirjailija Ogawa on Japanissa erittäin tunnettu. Teos on ensimmäinen, joka häneltä on suomennettu.
tiistai 11. huhtikuuta 2017
Erlend Loe: Niin loppuu maailma – sellaisena kuin me sen tunnemme
Niin loppuu maailma jatkaa Andreas Dopplerin tarinaa. Vuonna 2005 ilmestyi suomeksi ensimmäinen kirja nimeltään Doppler, mutta tämän maailmanloppumisen tarinan voi vallan hyvin lukea itsenäisenäkin. Loe luo tuttuun tapaansa hullun, hauskan ja tarkkanäköisen kriittisen kuvan nykysivilisaatiosta.
Doppler päättää jättää rakkaan hirvensä hoitoon ja palaa erämaasta perheensä pariin Osloon. Paluu ei kuitenkaan sujukaan aivan suunnitelmien mukaan: vaimolla on uusi rakastaja ja lapset eivät kaipaa isäänsä. Erämaassa metsittynyt mies ei ymmärrä ihmisiä ja yhteiskuntaa enää ollenkaan. Alkaa hervoton kujanjuoksu työn, naisten, rahan ja yhteiskunnan vaatimuksien paineessa. Ja kaiken aikaa Doppler tajuaa ympäröivästä humusta vähemmän ja vähemmän.
Niin loppuu maailma on hauskaa luettavaa, mutta kuten Loella yleensäkin mukana on ideaa. Loe esittää melkoista kritiikkiä nyky-yhteiskuntaa kohtaan huumorin ja kohelluksen kaapuun puettuna.
maanantai 3. huhtikuuta 2017
Martina Haag: Olin niin varma meistä
Ruotsalainen kirjailija ja näyttelijä Martina Haag on minulle uusi tuttavuus, vaikka häneltä onkin jo suomennettu muutama kirja.
Olin niin varma meistä kertoo kirjailija Petrasta, joka on ollut 15 vuotta naimisissa Andersin kanssa. Petra arvelee kaiken olevan hyvin, kunnes avioliitto ja maailma alkaa hajota hänen ympäriltään. Petra lähtee Lappiin erämaan yksinäisyyteen Ráhnukkaan mökkivahdiksi keräämään voimia ja miettimään.
Yksinäisyys ja hiljaisuus iskee lujaa erämaassa. Äkkiä Petra tajuaa, että jos hän loukkaantuisi yksin erämaassa, kukaan ei edes etsisi häntä ennen kuin viikkojen päästä. Petra taistelee hiljaisuutta ja tyhjyyttä vastaan nykyihmisen yleisin keinoin, aikatauluttamalla päiväänsä.
Kirja on sujuvaa ja mielenkiintoista luettavaa. Haag kuvaa oivaltavasti kahden toisistaan erkanevan ihmisen suhdetta. Loppuratkaisu ei mielestäni ihan toiminut, tai sitten en vain ymmärtänyt sitä, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja siitä huolimatta.
keskiviikko 15. maaliskuuta 2017
Milja Kaunisto: Luxus
Milja Kauniston historialliset romaanit imaisivat minut mukaansa heti esikoisteoksesta, Olavi Maununpojan Pariisin opiskeluvuosista kertovasta Synnintekijästä, lähtien. Olavi Maununpoika –trilogia kuvaa keskiaikaa Suomessa ja Ranskassa, kun taas Luxus ajoittuu Ranskan vallankumouksen pyörteisiin 1700-luvun lopulle. Luxus on Purppuragiljotiini-nimisen trilogian ensimmäinen osa, johon on tulossa jatkoa vielä tänä keväänä.
Luxus kuvaa vallankumousta kahdesta vastakkaisesta näkökulmasta: kaikkein köyhimpien, sekä kaikkein rikkainten ihmisten. Köyhä pyövelin kisälli Isidore Boreal on lapsena äitinsä hylkäämä, isokokoinen ja rujopiirteinen mies. Pyövelinä hän on ajan ajattelutavan mukaan saastainen, ja senkin vuoksi ihmisten kavahtama. Rikas kreivitär Marie-Constance de Lyonne de Boucard menettää vallankumouksen jalkoihin hetkessä kaiken: miehensä, kotinsa ja säätynsä takaaman etuoikeutetun aseman. Isidoren ja Marie-Constancen elämät törmäävät ja kietoutuvat yhteen tässä vastakkainasettelujen tarinassa. Erilaisista lähtökohdista olevista henkilöistä löytyykin heitä yhdistäviä tekijöitä, he ymmärtävät toisiaan yllättävissäkin tilanteissa.
Milja Kaunisto on tehnyt tarkkaa historiallista tutkimustyötä romaaninsa pohjalle, jotta on saanut paikat ja tilanteet vaikuttamaan aidoilta. Kaikki Luxuksen henkilöhahmotkin perustuvat oikeasti olemassa olleisiin ja Ranskassa vallankumouksen aikaan eläneisiin henkilöihin aina vallankumousmies Maximilien Robespierrea ja markiisi de Sadea myöten.
Kuten Olavi Maununpoika –trilogiassa, tässäkin kirjassa harrastetaan kaikenlaisia paheita, on ilotaloja, verta, likaa ja kuolemaa, mutta tällä kaikella ei mitenkään mässäillä tai sitä ei korosteta. Ne tuodaan tarinaan mukaan luonnollisena osana ihmisten elämää. Eihän romaani kertoisi uskottavasti Ranskan vallankumouksesta, jos siinä ei kauloja katkeaisi!
Jo Olavi Maununpoika –trilogia syvensi historian tietämystäni, ja Luxusta lukiessani käsitykseni Ranskan vallankumouksesta laajeni. Tämä oli opettavainen teos myös ihmisten eriarvoisuudesta. Milja Kauniston teokset eivät kuitenkaan saarnaa tai opeta, vaan tarinat perustuvat henkilöiden välisiin suhteisiin ja elämästä selviytymiseen vaikeissakin oloissa ja rajujen muutosten keskellä.
Milja Kaunisto sai minut romaaneillaan kiinnostumaan historiasta. Luxusta lukiessani en voinut olla myöskään ajattelematta, kuinka paljon arvokasta taidetta ja muuta kulttuuriperintöä maailmasta on tuhoutunut, ja koko ajan tuhoutuu vallankumousten, erilaisten kriisien ja aseellisten selkkausten seurauksena, arvokkaiden ihmishenkien lisäksi. Sormet syyhyten jään odottamaan sitä hetkeä, kun pääsen tarttumaan sarjan seuraavaan osaan!
Luxus kuvaa vallankumousta kahdesta vastakkaisesta näkökulmasta: kaikkein köyhimpien, sekä kaikkein rikkainten ihmisten. Köyhä pyövelin kisälli Isidore Boreal on lapsena äitinsä hylkäämä, isokokoinen ja rujopiirteinen mies. Pyövelinä hän on ajan ajattelutavan mukaan saastainen, ja senkin vuoksi ihmisten kavahtama. Rikas kreivitär Marie-Constance de Lyonne de Boucard menettää vallankumouksen jalkoihin hetkessä kaiken: miehensä, kotinsa ja säätynsä takaaman etuoikeutetun aseman. Isidoren ja Marie-Constancen elämät törmäävät ja kietoutuvat yhteen tässä vastakkainasettelujen tarinassa. Erilaisista lähtökohdista olevista henkilöistä löytyykin heitä yhdistäviä tekijöitä, he ymmärtävät toisiaan yllättävissäkin tilanteissa.
Milja Kaunisto on tehnyt tarkkaa historiallista tutkimustyötä romaaninsa pohjalle, jotta on saanut paikat ja tilanteet vaikuttamaan aidoilta. Kaikki Luxuksen henkilöhahmotkin perustuvat oikeasti olemassa olleisiin ja Ranskassa vallankumouksen aikaan eläneisiin henkilöihin aina vallankumousmies Maximilien Robespierrea ja markiisi de Sadea myöten.
Kuten Olavi Maununpoika –trilogiassa, tässäkin kirjassa harrastetaan kaikenlaisia paheita, on ilotaloja, verta, likaa ja kuolemaa, mutta tällä kaikella ei mitenkään mässäillä tai sitä ei korosteta. Ne tuodaan tarinaan mukaan luonnollisena osana ihmisten elämää. Eihän romaani kertoisi uskottavasti Ranskan vallankumouksesta, jos siinä ei kauloja katkeaisi!
Jo Olavi Maununpoika –trilogia syvensi historian tietämystäni, ja Luxusta lukiessani käsitykseni Ranskan vallankumouksesta laajeni. Tämä oli opettavainen teos myös ihmisten eriarvoisuudesta. Milja Kauniston teokset eivät kuitenkaan saarnaa tai opeta, vaan tarinat perustuvat henkilöiden välisiin suhteisiin ja elämästä selviytymiseen vaikeissakin oloissa ja rajujen muutosten keskellä.
Milja Kaunisto sai minut romaaneillaan kiinnostumaan historiasta. Luxusta lukiessani en voinut olla myöskään ajattelematta, kuinka paljon arvokasta taidetta ja muuta kulttuuriperintöä maailmasta on tuhoutunut, ja koko ajan tuhoutuu vallankumousten, erilaisten kriisien ja aseellisten selkkausten seurauksena, arvokkaiden ihmishenkien lisäksi. Sormet syyhyten jään odottamaan sitä hetkeä, kun pääsen tarttumaan sarjan seuraavaan osaan!
tiistai 14. maaliskuuta 2017
Margaret Atwood: Hag-Seed – the Tempest retold
Margaret Atwoodin Hag-Seed on upea kirja - niitä harvinaisia opuksia, joita haluaa lukea säästellen, jotta kirjaa riittäisi mahdollisimman pitkään.
Kirja on ilmestynyt 2016, joten suomennosta ei vielä ole saatavilla. Toivottavasti sellaisen kuitenkin pian saamme, ja laadukkaan. Suomentajan työ ei kyllä käy kateeksi tämän kirjan kanssa, Shakespeare, räppi ja runous pitävät siitä huolen.
Felix Phillips on menestynyt, ärhäkkä ja originelli teatterimies, joka kammetaan syrjään juhlitusta paikastaan. Nuori ja nälkäinen menestyjä kampeaa tieltään vanhan alfauroksen ennen kuin tämä huomaakaan mitä tapahtui. Felix pakenee nöyryytystä erakkomajaan ja alkaa hautoa kostoa. Kostolle syntyykin lopulta mahdollisuus, kun Felix löytää uuden työn vankien parissa.
Hag-Seed on mestarillista kerrontaa Shakespearen teemoin, mukana ovat niin juonittelut, petokset kuin kostokin. Atwoodia ei turhaan hehkuteta yhdeksi vuosisatamme älykkäimmistä ja taidokkaimmista kirjailijoista. Atwood osaa kertoa tarinan niin, että lukija uppoaa mukaan. Uskaltaisiko sanoa, että jopa Shakespeare saa uutta ulottuvuutta?
Kirja on ilmestynyt 2016, joten suomennosta ei vielä ole saatavilla. Toivottavasti sellaisen kuitenkin pian saamme, ja laadukkaan. Suomentajan työ ei kyllä käy kateeksi tämän kirjan kanssa, Shakespeare, räppi ja runous pitävät siitä huolen.
Felix Phillips on menestynyt, ärhäkkä ja originelli teatterimies, joka kammetaan syrjään juhlitusta paikastaan. Nuori ja nälkäinen menestyjä kampeaa tieltään vanhan alfauroksen ennen kuin tämä huomaakaan mitä tapahtui. Felix pakenee nöyryytystä erakkomajaan ja alkaa hautoa kostoa. Kostolle syntyykin lopulta mahdollisuus, kun Felix löytää uuden työn vankien parissa.
Hag-Seed on mestarillista kerrontaa Shakespearen teemoin, mukana ovat niin juonittelut, petokset kuin kostokin. Atwoodia ei turhaan hehkuteta yhdeksi vuosisatamme älykkäimmistä ja taidokkaimmista kirjailijoista. Atwood osaa kertoa tarinan niin, että lukija uppoaa mukaan. Uskaltaisiko sanoa, että jopa Shakespeare saa uutta ulottuvuutta?
maanantai 6. maaliskuuta 2017
Tuija Lehtinen: Väärä vainaja
Lehtisen Väärä vainaja aloittaa uuden dekkarisarjan Erja Revon tutkimuksista. Erja on jäänyt vastikään poliisin työstään eläkkeelle ja haaveilee moottoripyöräreissusta Keski-Eurooppaan nyt kun hänellä on vihdoin aikaa. Tilanne kuitenkin muuttuu yllättäen.
Äitinsä kuolinpesää siivotessaan Erja törmää lapsuudenystäväänsä, joka kertoo tyttärensä olevan vakuuttunut siitä, että hänen edesmenneen kummitätinsä uurnassa on väärän vainajan tuhkat. Erjaa kummallinen tapaus alkaa alun epäröinnin jälkeen kiinnostaa siinä määrin, että hän aloittaa omat epäviralliset tutkimuksensa. Mitä kummitädille on tapahtunut ja kuka on haudattu hänen sijastaan? Kaiken lisäksi kummitädin perintökin on hukassa.
Tapauksen tutkimukset vievät Erjaa pitkin pääkaupunkiseutua ja pian hän huomaa, ettei poliisin työ olekaan kovin helppoa ilman virkamerkkiä ja käytössä olevaa rikoslaboratoriota.
Lehtinen on kirjoittanut paljon viihdekirjallisuutta ja parissa Lehtisen kirjailijanuran alkuaikojen viihdekirjassa on myös mysteerin ainesosia, mutta tämä on Lehtisen ensimmäinen selkeästi jännityskirjallisuuden maailmaan sijoittuva romaani. Tuija Lehtinen hallitsee viihdekirjallisuuden suvereenisti. Odotukseni olivatkin korkealla tarttuessani tähän teokseen, mutta jännityskirjailijana Lehtisellä on vielä matkaa samalle tasolle. Alku on kuitenkin lupaava.
Äitinsä kuolinpesää siivotessaan Erja törmää lapsuudenystäväänsä, joka kertoo tyttärensä olevan vakuuttunut siitä, että hänen edesmenneen kummitätinsä uurnassa on väärän vainajan tuhkat. Erjaa kummallinen tapaus alkaa alun epäröinnin jälkeen kiinnostaa siinä määrin, että hän aloittaa omat epäviralliset tutkimuksensa. Mitä kummitädille on tapahtunut ja kuka on haudattu hänen sijastaan? Kaiken lisäksi kummitädin perintökin on hukassa.
Tapauksen tutkimukset vievät Erjaa pitkin pääkaupunkiseutua ja pian hän huomaa, ettei poliisin työ olekaan kovin helppoa ilman virkamerkkiä ja käytössä olevaa rikoslaboratoriota.
Lehtinen on kirjoittanut paljon viihdekirjallisuutta ja parissa Lehtisen kirjailijanuran alkuaikojen viihdekirjassa on myös mysteerin ainesosia, mutta tämä on Lehtisen ensimmäinen selkeästi jännityskirjallisuuden maailmaan sijoittuva romaani. Tuija Lehtinen hallitsee viihdekirjallisuuden suvereenisti. Odotukseni olivatkin korkealla tarttuessani tähän teokseen, mutta jännityskirjailijana Lehtisellä on vielä matkaa samalle tasolle. Alku on kuitenkin lupaava.
perjantai 3. maaliskuuta 2017
Katri Rauanjoki: Jonain keväänä herään
Aloitin kirjan lukemisen hieman vastahakoisesti: Kirjan päähenkilö on masentunut ja aikoo tehdä itsemurhan. Aihe tuntui tosi raskaalta. Kirjaa kuitenkin suositeltiin minulle, joten tartuin siihen.
Päähenkilö Kerttu on tunnollinen nelikymppinen luokanopettaja, jolla on mies ja kaksi pientä lasta. Kertun työyhteisössä on ikäviä piirteitä. Hän uupuu ja jää masennuksen takia sairauslomalle. Kirja on tarina Kertun sairaudesta, miten hän todella melkein tappaa itsensä, mutta alkaa pikku hiljaa kuitenkin toipumaan. Hyvin todenmukaisesti on kuvattu Kertun vaikeuksia nousta sohvalta, tehdä ruokaa tai suorittaa muita lapsiperheen arkeen kuuluvia töitä. Kerttu pitää päiväkirjaa ja kirjaa siihen tuntojaan. Onneksi hän pääsee myös taitavan psykiatrin luokse terapiaan ja pikku hiljaa asiat alkavat selvitä.
Mukavasti on kuvattu tilannetta myös Kertun miehen näkökulmasta. Hän jaksaa kaikesta huolimatta rakastaa ja auttaa Kerttua pahimmissa vaiheissa. Ja tätä ei ole kuvattu mitenkään pliisusti, vaikka se tässä siltä kuulostaakin. Myös Inari-tyttären tuntemuksia kuvataan todenmakuisesti. Kertun paha olo kestää syksystä kesään ja kirjan loppu on toiveikas. Katri Rauanjoki on äidinkielen opettaja, ilmankos kirja olikin taitavasti kirjoitettu!
Päähenkilö Kerttu on tunnollinen nelikymppinen luokanopettaja, jolla on mies ja kaksi pientä lasta. Kertun työyhteisössä on ikäviä piirteitä. Hän uupuu ja jää masennuksen takia sairauslomalle. Kirja on tarina Kertun sairaudesta, miten hän todella melkein tappaa itsensä, mutta alkaa pikku hiljaa kuitenkin toipumaan. Hyvin todenmukaisesti on kuvattu Kertun vaikeuksia nousta sohvalta, tehdä ruokaa tai suorittaa muita lapsiperheen arkeen kuuluvia töitä. Kerttu pitää päiväkirjaa ja kirjaa siihen tuntojaan. Onneksi hän pääsee myös taitavan psykiatrin luokse terapiaan ja pikku hiljaa asiat alkavat selvitä.
Mukavasti on kuvattu tilannetta myös Kertun miehen näkökulmasta. Hän jaksaa kaikesta huolimatta rakastaa ja auttaa Kerttua pahimmissa vaiheissa. Ja tätä ei ole kuvattu mitenkään pliisusti, vaikka se tässä siltä kuulostaakin. Myös Inari-tyttären tuntemuksia kuvataan todenmakuisesti. Kertun paha olo kestää syksystä kesään ja kirjan loppu on toiveikas. Katri Rauanjoki on äidinkielen opettaja, ilmankos kirja olikin taitavasti kirjoitettu!
Maja Lunde: Mehiläisten historia
Mehiläisten historia tapahtuu kolmella eri aikatasolla: Kertojaääni Tao elää Kiinassa vuonna 2098, George Ohiossa 2007 ja William Englannissa 1852. William oli lupaava nuori tutkijanalku, kunnes meni naimisiin ja hänestä tuli suurperheen isä. Hänen aikansa menee perheen elättämiseen ja haaveet tutkijanurasta saivat jäädä. Jossakin vaiheessa hän kuitenkin kiinnostuu mehiläisten pesimisen tutkimisesta ja kehittää tyttärensä kanssa uudenlaisen pesärakenteen.
2000-luvulla George saa elantonsa mehiläispesistä ja kiertää pölyttämässä viljelyksiä. Georgen elinkeinolle tuhoisat mehiläiskadot osuvat tuohon ajanjaksoon. Taon eläessä Kiinassa koko maailmassa ei enää ole mehiläisiä. Taon kuvaamassa yhteiskunnassa ruokaa ei enää ole saatavilla, kun mehiläiset eivät ole pölyttämässä kasveja. Tao työkavereineen kulkee pölyttämässä kasveja käsityönä.
Kirjailija Maja Lunde kuvaa kiinnostavasti ja pelottavastikin tilannetta, joka syntyy, jos mehiläiset jostakin syystä häviävät. Selvää syytä mehiläiskadolle kirjassa ei kerrota ja onko sellaista löydettykään. Kertojaäänien vaihtelu vaihtaa jännittävästi näkökulmaa eri aikakaudelta ja maanosasta toiseen. Jokaiselle päähenkilölle on luotu uskottava oma elämä ja elinympäristö perheineen ja aikakaudelle tyypillisine ilmiöineen.
Maja Lunden kirja valittiin Norjassa vuoden parhaaksi kaunokirjalliseksi teokseksi 2015. Toivottavasti lukijat Suomessakin löytävät tämän sujuvasti ja oivaltavasti kirjoitetun kirjan. Minut se ainakin herätti miettimään pienten pörräävien mehiläisten merkitystä.
2000-luvulla George saa elantonsa mehiläispesistä ja kiertää pölyttämässä viljelyksiä. Georgen elinkeinolle tuhoisat mehiläiskadot osuvat tuohon ajanjaksoon. Taon eläessä Kiinassa koko maailmassa ei enää ole mehiläisiä. Taon kuvaamassa yhteiskunnassa ruokaa ei enää ole saatavilla, kun mehiläiset eivät ole pölyttämässä kasveja. Tao työkavereineen kulkee pölyttämässä kasveja käsityönä.
Kirjailija Maja Lunde kuvaa kiinnostavasti ja pelottavastikin tilannetta, joka syntyy, jos mehiläiset jostakin syystä häviävät. Selvää syytä mehiläiskadolle kirjassa ei kerrota ja onko sellaista löydettykään. Kertojaäänien vaihtelu vaihtaa jännittävästi näkökulmaa eri aikakaudelta ja maanosasta toiseen. Jokaiselle päähenkilölle on luotu uskottava oma elämä ja elinympäristö perheineen ja aikakaudelle tyypillisine ilmiöineen.
Maja Lunden kirja valittiin Norjassa vuoden parhaaksi kaunokirjalliseksi teokseksi 2015. Toivottavasti lukijat Suomessakin löytävät tämän sujuvasti ja oivaltavasti kirjoitetun kirjan. Minut se ainakin herätti miettimään pienten pörräävien mehiläisten merkitystä.
maanantai 13. helmikuuta 2017
Maria Turtschaninoff: Maresi (the Red Abbey Chronicles)
Maresi on alunperin kirjoitettu ruotsiksi, mutta luin sen huvikseni englanniksi. Käännös oli onnistunut ja kirja sujuvaa ja mukaansatempaavaa luettavaa, epäilemättä myös suomeksi.
Maresi kertoo maailmasta, jossa tytöt ja naiset eivät ole turvassa. Suvun päämies voi tehdä naisilleen mitä haluaa, jopa tappaa. Punainen luostari yksinäisellä saarella kuitenkin tarjoaa turvapaikan tytöille, sen alueelle eivät miehet saa jalallaan astua. Jumalatar, jolla on kolme olomuotoa – neito, äiti ja harppu – suojelee omiaan.
Maresi auttaa luostarissa uutta ja säikkyä tulokkasta Jaita, jonka hyytävä tarina alkaa paljastua tytöille vähitellen. Jain kintereillä saarelle saapuu kosto.
Maria Turtschaninoff on syntynyt Helsingissä ja voitti Maresi kirjallaan Junior Finlandian vuonna 2014. Maresi sopii kuitenkin vallan hyvin aikuisenkin luettavaksi. Maresin tarina jatkuu kirjassa Naondel.
maanantai 23. tammikuuta 2017
Kristiina Bruun: Kaikki mikä on sinun
Lappeenrantalaisen Kristiina Bruunin vuonna 2015 ilmestynyt esikoisteos Kaikki mikä on sinun on aiheeltaan ajankohtainen. Monikulttuurisuuden teema näkyy romaanissa vahvana. Tarinan alussa lappeenrantalainen Anna lähtee opiskelemaan Teksasiin, Yhdysvaltoihin lukion jälkeen. Hänellä on haaveinaan jäädä maahan pysyvästi - löytää amerikkalainen aviomies ja saavuttaa mielenkiintoinen ura. Kohtalo päättää kuitenkin toisin.
Arlingtonin yliopistossa Anna kohtaa bangladeshilaisen Taufiqin, joka on kotoisin eksoottisen kuuloisesta paikasta nimeltä Chittagong. Taufiq kiehtoo Annaa ja vähitellen he tutustuvat toisiinsa ja alkavat seurustella. Kolmen kulttuurin - suomalaisen, amerikkalaisen ja bangladeshilaisen - yhteentörmäyksiltä ei voida välttyä.
Pian kirjassa hypätään viisi vuotta ajassa eteenpäin. Anna työskentelee Dallasissa ja opiskelee työn ohella uutta tutkintoa, Taufiq puolestaan konsultoi it-alalla. Anna ja Taufiq menevät kihloihin ja häät järjestetään Bangladeshissa. Anna valmistuu maisteriksi ja suostuu Taufiqin ehdotukseen viettää vuosi Bangladeshissa - yksi kokonainen vuosi. Hän saa virkavapaata töistään ja muuttaa Taufiqin kanssa Dhakaan, maan pääkaupunkiin. Kulttuurishokki iskee voimakkaana, ja Anna miettii, miten hän selviää kokonaisesta vuodesta. Taufiq on töissä ja sukunsa parissa, mutta Annalla ei ole mitään omaa.
Vuoden aikana ehtii tapahtua paljon. Annan lisäksi kirjassa kulkee mukana kaksi muutakin tarinaa: Tasliman ja Delwarin. Taslima on Taufiqin sukulaisnainen, joka kuuluu yläluokkaan, mutta kokee olevansa avioliitossaan yksin. Onneksi hänellä on kuitenkin tyttärensä. Delwar puolestaan on Taufiqin perheen autonkuljettaja, nuori mies, joka haaveilee avioliitosta. Tasliman ja Delwarin tarinat jäävät kuitenkin aika pinnallisiksi kerronnan keskittyessä enimmäkseen Annaan.
Kirjailijan paikallistuntemus näkyy teoksessa ja erityisesti Bangladeshin kuvauksessa. Kirjan sivuilta löytyy myös muutama resepti paikallisista ruokalajeista ja teen valmistuksesta. Tarinassa vilisee banglan kielen sanoja, joiden merkitys jää ensin vieraaksi, mutta tarinan edetessä samojen sanojen toistuessa niiden merkitykset avautuvat. Kaiken kaikkiaan kirjan tarina on mielenkiintoinen. Sen päättyminen herättää kysymyksen: voisiko Annan tarina vielä jatkua?
tiistai 10. tammikuuta 2017
Joel Dicker: Baltimoren sukuhaaran tragedia
Joel Dicker on nuori kirjailijalahjakkuus Sveitsistä. Häneltä suomennettiin viime vuonna Totuus Harry Quebertin tapauksesta ja pidin siitäkin. Joel Dickerin tapa kirjoittaa ja rakentaa juoni muistuttaa mielestäni John Irvingin tyyliä, tosin aika paljon yksinkertaisempana. Dickerin kirjat näkee mielessään myös filmattuna, ja ehkä näin vielä tapahtuukin.
Jo kirjan otsikosta tietää, että jotain ikävää tulee tapahtumaan ja tähän ikävään tulevaisuuteen myös viitataan aika monta kertaa kirjan kuluessa. Juoni kuitenkin imaisee mukaansa, kirja on todella vetävästi kirjoitettu.
Kirjan kertojana on kirjailija Marcus Goldman ja tarinan muissa pääosissa ovat Marcuksen serkkupojat Hillel ja Woody. Marcus tapaa serkkujaan aina lomilla vieraillessaan Baltimoren sukuhaaran luona. Baltimoren elämä on luksusta verrattuna Marcuksen kotioloihin. Myös Marcuksen setä ja täti ovat Marcuksen ihailun kohteita serkkupoikien lisäksi. Poikien elämää seurataan kouluiästä opiskelemaan saakka.
Aikamoisia juonen käänteitä ja kiemuroita tarinaan mahtuu. Osa tapahtumista on lukijalle ennalta arvattavia, osa taas ei.
Vaikka kirjan tapahtumat ja juoni ovatkin melodramaattisia, kirjan suorastaan ahmii. Ainoastaan lopussa tuntui, että kirjailija ei oikein osannut päättää dramaattisia tapahtumia ja lopettaa kirjaa kiinnostavasti. Suosittelen kuitenkin lämpimästi näitä molempia suomennettuja teoksia!
Jo kirjan otsikosta tietää, että jotain ikävää tulee tapahtumaan ja tähän ikävään tulevaisuuteen myös viitataan aika monta kertaa kirjan kuluessa. Juoni kuitenkin imaisee mukaansa, kirja on todella vetävästi kirjoitettu.
Kirjan kertojana on kirjailija Marcus Goldman ja tarinan muissa pääosissa ovat Marcuksen serkkupojat Hillel ja Woody. Marcus tapaa serkkujaan aina lomilla vieraillessaan Baltimoren sukuhaaran luona. Baltimoren elämä on luksusta verrattuna Marcuksen kotioloihin. Myös Marcuksen setä ja täti ovat Marcuksen ihailun kohteita serkkupoikien lisäksi. Poikien elämää seurataan kouluiästä opiskelemaan saakka.
Aikamoisia juonen käänteitä ja kiemuroita tarinaan mahtuu. Osa tapahtumista on lukijalle ennalta arvattavia, osa taas ei.
Vaikka kirjan tapahtumat ja juoni ovatkin melodramaattisia, kirjan suorastaan ahmii. Ainoastaan lopussa tuntui, että kirjailija ei oikein osannut päättää dramaattisia tapahtumia ja lopettaa kirjaa kiinnostavasti. Suosittelen kuitenkin lämpimästi näitä molempia suomennettuja teoksia!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)