Lehtisen Väärä vainaja aloittaa uuden dekkarisarjan Erja Revon tutkimuksista. Erja on jäänyt vastikään poliisin työstään eläkkeelle ja haaveilee moottoripyöräreissusta Keski-Eurooppaan nyt kun hänellä on vihdoin aikaa. Tilanne kuitenkin muuttuu yllättäen.
Äitinsä kuolinpesää siivotessaan Erja törmää lapsuudenystäväänsä, joka kertoo tyttärensä olevan vakuuttunut siitä, että hänen edesmenneen kummitätinsä uurnassa on väärän vainajan tuhkat. Erjaa kummallinen tapaus alkaa alun epäröinnin jälkeen kiinnostaa siinä määrin, että hän aloittaa omat epäviralliset tutkimuksensa. Mitä kummitädille on tapahtunut ja kuka on haudattu hänen sijastaan? Kaiken lisäksi kummitädin perintökin on hukassa.
Tapauksen tutkimukset vievät Erjaa pitkin pääkaupunkiseutua ja pian hän huomaa, ettei poliisin työ olekaan kovin helppoa ilman virkamerkkiä ja käytössä olevaa rikoslaboratoriota.
Lehtinen on kirjoittanut paljon viihdekirjallisuutta ja parissa Lehtisen kirjailijanuran alkuaikojen viihdekirjassa on myös mysteerin ainesosia, mutta tämä on Lehtisen ensimmäinen selkeästi jännityskirjallisuuden maailmaan sijoittuva romaani. Tuija Lehtinen hallitsee viihdekirjallisuuden suvereenisti. Odotukseni olivatkin korkealla tarttuessani tähän teokseen, mutta jännityskirjailijana Lehtisellä on vielä matkaa samalle tasolle. Alku on kuitenkin lupaava.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti