torstai 10. joulukuuta 2020

Yaa Gyasi: Maa ja taivas

Yaa Gyasi on nuori ghanalaissyntyinen kirjailija, joka asuu Yhdysvalloissa. Olen aiemmin lukenut hänen kirjansa Matkalla kotiin, josta myös pidin. Tänä vuonna ilmestynyt Maa ja taivas kertoo ghanalaisperheestä, joka on muuttanut Alabamaan, kun perheen poika Nana oli pieni. Kirjan kertoja on perheen tytär Gifty. Jo kirjan alussa selviää, että Nana on jäänyt koukkuun opioideihin loukkaannuttuaan korismatsissa ja kuollut myöhemmin yliannostukseen.

Perheen äiti ja Gifty eivät ole koskaan selvinneet Nanan kuolemasta. Nanan isä Chin chin käväisi Yhdysvalloissa osallistumassa muutaman vuoden ajan perheen elämään, mutta palasi takaisin Ghanaan. Gifty on erittäin lahjakas, väitöskirjavaiheessa oleva tutkija, mutta hän ei tule toimeen itsensä eikä muiden kanssa. Uskonto ja tiede ovat kirjassa voimakkaasti vastakkain, kun Giftyn elämään on kotona kuulunut vahva yhteys seurakuntaan ja usko Jumalaan.

Kirja rakentuu lyhyistä kappaleista, joiden anti on tiheää ja painokasta. Gifty kuvaa omaa ja äitinsä päivittäistä selviämistä - tai sitä että pärjäävät vain hädin tuskin päivästä toiseen. Kirjan loppu on kuitenkin toivoa antava ja Gifty selviää ystäviensä avulla eteenpäin.

tiistai 1. joulukuuta 2020

Jhumpa Lahiri: Missä milloinkin

Sukujuuriltaan intialainen Jhumpa Lahiri on arvostettu ja palkittu kirjailija, joka on tähän asti kirjoittanut englanniksi. Uusimmassa kirjassa, "Missä milloinkin", kieli on vaihtunut italiaksi. Lahiri muutti 2013 Roomaan nimenomaan oppiakseen italian kielen paremmin.

Missä milloinkin koostuu pienistä, parin sivun mittaisista tarinoista. Kertojana on ehkä suunnilleen Lahirin ikäinen nainen, joka elää yksin jossakin Italiassa. Hän tarkkailee ympäristöään ja ihmisiä, joiden kanssa joutuu tekemisiin. Kertojan näkökulma on ulkopuolisen tarkkailijan, joka kokee monet havainnoimansa tilanteet ja henkilöt negatiivisesti.

Vaikka kertojalle tapahtuu monia miellyttäviäkin asioita, kertoja kokee itsensä ulkopuoliseksi ystävienkin keskellä. Toisaalta yksinäisyys taitaa olla osittain myös itse valittua. Alkanut ja päättynyt rakkaussuhdekin kuvataan, kuin se ei koskettaisi ollenkaan. 

Kirjan on hienosti kääntänyt Helinä Kangas.

maanantai 16. marraskuuta 2020

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet

 Emmi Itärannan uuden kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2168. Kirjan kertoja on Lumi Salo, joka kirjoittaa kyllä kirjeitäkin, mutta ennemminkin tallentaa muistikirjaansa tapahtumia.

Kirjassa maapallolta on lähdetty asumaan avaruussiirtokuntiin. Ensin kuuhun, sen jälkeen Marsille ja monille muille pienemmille planeetoille. Myös sylinterikaupungeissa asutaan. Planeettojen välillä liikutaan sukkuloilla.

Kirjan alkaessa Lumin kumppani Sol katoaa. Katoaminen liittyy biologisiin iskuihin, joissa jotkut siirtokunnat muuttuvat asuinkelvottomiksi. Onko Sol mukana bioterrorismiliikkeessä?

Kirja rakentuu Lumin muistikirjamerkintöjen ja sähköposteissa kerrottavan tiedon varaan. Lumi yrittää jäljittää Solin liikkeitä ja selvittää mitä hänelle on tapahtunut.

Kuten aiemmissakin Itärannan kirjoissa, kirjan perussävy on surumielinen ja tapahtumat rakennetaan jännärimäseksi juoneksi. Kirjan loppuratkaisu jää osittain avoimeksi. Vaikka en yleensä lue tieteiskirjallisuutta, Emmi Itärannan uutta kirjaa aina odottaa.

sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Tommi Kinnunen: Ei kertonut katuvansa

Tommi Kinnunen teki sen taas: tänä vuonna ilmestynyt uusi kirja on aivan upea lukukokemus. Kirjan aihe on Kinnusen mukaan hänen vaimonsa ehdottama: Saksan armeijan mukana pohjoiseen lähteneet naiset ja se, mitä näille naisille tapahtui sodan jälkeen. Kinnunen kuvaa muutaman naisen kotiinpaluun Lapin sodan päätyttyä. Naiset kävelevät käsittämättömän matkan Norjasta Suomeen kotipaikkakunnilleen. 

Naiset ovat olleet Pohjois-Suomessa ja Norjassa Saksan armeijan palveluksessa erilaisissa tehtävissä, esim. sairaalassa tai kanttiinissa töissä. Kaikki ovat myös olleet saksalaisten miesten naisystävinä. Heitä haukutaan matkan aikana saksalaisten huoriksi, ja sen takia he yrittävätkin vältellä ihmisiä matkansa aikana. 

Matka poltettujen kylien, metsien ja erämaiden läpi kestää viikkokausia. Naisilla ei ole ruokaa, ei sopivia vaatteita tai kenkiä, ei majapaikkoja. Vähitellen joukko pienenee ja lopussa vain kaksi naista on jäljellä. Matkan aikana naiset käyvät läpi kukin omia syitä lähdölleen ja pohtivat tulevaa. He pääsevät perille kotikyläänsä, mutta päättyykö matka siihen? Mikä heitä perillä odottaa?

Kinnunen kertoo hienosti naisten raskaasta matkasta, heidän suhtautumisestaan toisiinsa ja siitä, miten ulkopuoliset heihin suhtautuvat. Loppumatkan kuvaus on unenomaista. Kirjan loppuratkaisu on odottamaton ja täysin yllättävä. Miten Kinnunen osaakin!

maanantai 19. lokakuuta 2020

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa

Petra Rautiainen on kirjoittanut esikoiskirjansa vaikeasta ja vaietusta aiheesta, sodanaikaisista vankileireistä Lapissa. Leireillä vuonna 1944 palvellut sotilas Väinö kirjaa päiväkirjaansa tapahtumia. Leirejä johtavat saksalaiset ja vankeja kuljetetaan leireille kaukaa Euroopan eri maista. Vangeilla ei ole minkäänlaista ihmisarvoa ja olot ovat kurjat. Vankeja kuolee tauteihin ja nälkään. Heitä myös ammutaan mielivaltaisesti. Lääkäri tekee rotuoppiin liittyviä tutkimuksia.

Kirjassa on kaksi aikatasoa, sotavuosi 1944 ja toisaalta vuodet 1947-1950, jolloin Inkeri tulee pohjoiseen etsimään sodassa kadonnutta miestään. Hän asettuu Enontekiöön ja yrittää kaivaa esiin tietoa leireistä ja siellä olleista ihmisistä, mutta paikalliset asukkaat eivät halua paljastaa hänelle tietojaan sotavuosien tapahtumista.

Leirien lisäksi kirjassa kuvataan saamelaisten oloja sekä valtaväestön ja valloittajan suhtautumista alkuperäiskansaan. Heitä pidetään alempiarvoisina ja heistä yritetään väkisin tehdä suomalaisia, oman kielen puhumista ei sallita.

Rautiaisen kirja on sisällöltään runsas, kolmeensataan sivuun mahtuu paljon. Kirjan rakenne on kiinnostava, toisaalta päiväkirjamerkintöjä, toisaalta kuvaus Inkerin salapoliisityöstä. Myös kirjan loppuratkaisu on yllättävä, mutta johdonmukainen. Petra Rautiaisen kirja on ehdolla Hesarin esikoiskirjapalkinnon saajaksi.

tiistai 13. lokakuuta 2020

Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö

Elizabeth Stroutin kirja Pikkukaupungin tyttö on Stroutille tyypillinen äidin ja tyttären välisen suhteen kuvaus. Isabelle on murrosikäisen Amyn yksinhuoltaja. Isabellen taustat jää hämäriksi, Amykään ei oikein tiedä, mitä hänen äidilleen on aiemmin tapahtunut. Isabelle pitää asiat sisällään, ei osaa puhua tyttärensä eikä työkavereittensa kanssa. Amysta tulee arka tyttö, jolla on vain yksi kaveri, Stacey.

Kaikki muuttuu, kun Amyn koulussa aloittaa matikan sijaisopettajana Robertson, joka alkaa huomioida Amya. Amy ottaa kiitollisena vastaan kaikki ystävällisyyden osoitukset ja vähitellen Robertsonin ja Amyn suhde kehittyy väärään suuntaan.

Kirja ei kuitenkaan ole kuolemanvakava tai ahdistava. Hauskoja ovat kuvaukset Isabellen työpaikalta ja työkavereista ruokatuntijutusteluineen. Vähitellen Isabelle ystävystyy työkaveriensa kanssa ja kirjan loppu onkin yllättäen positiivinen.

Strout on saanut Pulitzer-palkinnon kirjastaan Olive Kitteridge. Myös Pikkukaupungin tyttö on taattua laatua. Kirja on ilmestynyt suomeksi jo 2001 ja tänä vuonna uudestaan Tammen Keltaisessa kirjastossa.

tiistai 6. lokakuuta 2020

Jojo Moyes: Tähtien antaja

Jojo Moyes tuli tunnetuksi hittiromaanistaan Kerro minulle jotain hyvää vuonna 2015. Sen jälkeen kirjoja onkin ilmestynyt joka vuosi ja kaikki ovat olleet best sellereitä. Moyesin tapa rakentaa juoni ja kirjoitustyyli eivät petä nytkään, aihepiiri vaan on tyystin erilainen kuin aiemmissa kirjoissa.

Kirja sijoittuu 1930-luvun Kentuckyyn ja siellä pieneen kylään. Kylässä käynnistyy Liikkuva kirjasto -hanke, jossa naiset vievät ratsastaen kirjoja vuoriston asukkaille satulalaukuissaan. Naiset lähtevät kierroksilleen ympäri vuoden kelissä kuin kelissä. Vuoriston asukit ovat osin lukutaidottomia, kouluja käymättömiä, mutta naisten pyörittämän kirjastotoiminnan avulla monet oppivat lukemaan ja saavat kirjoista lohtua muutoin raskaisiin, työn täyttämiin päiviinsä.

Päähenkilö Alice naidaan kylään Englannista. Hänen aviomiehensä on kylää hallitsevan kaivosyrittäjä von Cleven poika. Avioliitto ei ole ihan sitä mitä Alice kuvitteli, mutta hän pääsee mukaan naisten kirjastotoimintaan. Jännittävien juonenkäänteiden kautta Alicenkin elämä saa uuden suunnan ja tarkoituksen.

Jos etsit lukuromaania, jota ei malta päästää käsistään, valitse tämä kirja. Kirja on omistettu kirjastonhoitajille kaikkialla! 😊

perjantai 2. lokakuuta 2020

Kreetta Onkeli: Meiltähän tämä käy

Kreetta Onkelin uuden kirjan päähenkilö on rouva Paula von Renqvist. Rouva von Renqvistillä on pahasti oman elämänsä hallinta hukassa. Vaikka perheen elämä näyttää ulospäin hienolta, kaikki on vain kulissia. Asunto Erottajalla, arkkitehtimiehen menestyminen ja bisnekset, rouvan leipomoyritys, kahden lapsen harrastukset ja perheen yhteinen elämä ja matkat - kaikki romahtaa kirjassa. 

Paula ja Puppe eivät kumpikaan ole kasvaneet aikuisiksi, eivätkä osaa kasvattaa lapsiaankaan kestämään pettymyksiä ja epäonnistumisia. Tärkeintä on että kaikki näyttää ulospäin hyvältä. Puppe tyrannisoi koko perhettä äkillisillä raivokohtauksillaan ja käyttäytymällä kuten murrosikäiset: mulle-heti-kaikki-tänne-nyt -tyyliin. 

Kirjan aikana Paula lähtee kotoa ja käy läpi monenlaisia vaiheita lastensa ja uuden miesystävänsä kanssa. Onkeli kertoo todella kärjistetyn tarinan uusavuttoman ja tunnevammaisen ydinperheen epäonnistuneesta elämästä, ja tarinan lopussa vaimo ja lapset ovat saamassa päänsä pinnalle. Kirjan lopussa elämä näyttää aika yllättäen seesteisemmältä, asiat tuntuvat järjestyvän ihan kirjan viimeisillä sivuilla. Kirjailijalle taisi tulla kiire solmia juonenkäänteet, joita kyllä riittikin, nopeasti siistiin solmuun. 


tiistai 15. syyskuuta 2020

Saara Cantell: Kesken jääneet hetket

Kesken jääneet hetket on elokuvaohjaaja Saara Cantellin esikoisromaani. Ehkä tästä syystä jäi aina välillä miettimään, miten joku tietty kohtaus kirjasta siirtyisi elokuvaan.

Kirjan kertoja on Virva, jolle tärkeä isosisko Salla kuolee liikenneonnettomuudessa. Tämän seurauksena itsenäisestä ja yksin eläneestä Virvasta tulee odottamatta kahden alaikäisen lapsen huoltaja. Kirjassa eletään ja käydään läpi pitkä ajanjakso Virvan ja Sallan lapsuudesta siihen saakka kunnes Sallan lapset ovat aikuisia. Virva käy läpi lapsuuttaan, nuoruuttaan ja Sallan merkitystä omalle elämälleen. Sallakin pääsee vuorollaan ääneen ja kertojaksi.

Pidin siitä, miten sisarusten välejä ja heidän perheyhteisöään kuvataan. Virvalle tärkeät ystävät Kati ja Jonde auttavat selviytymään vaikeissa tilanteissa, ja heidän kanssaan Virva voi peilata omia ratkaisujaan. Molempien sisarusten elämään vaikuttavat ratkaisevasti eri tilanteissa tehdyt valinnat, joista ei etukäteen voi tietää, ovatko ne oikeita vai vääriä. 

Sallan lapsien kasvamisesta ja ongelmista lukiessa miettii, onko kirjassa jo liikaakin aineksia. Kesken jääneitä hetkiä kirjassa on paljon, kuten meidän jokaisen elämässä. Cantell kirjoittaa taitavasti ja kirjaa ei malta laskea käsistään, kun haluaa tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Vaikka kirja päättyy kauniisti ja osa avoimiksi jääneistä asioista solmitaan ihan kirjan lopussa, lukukokemuksesta jää vähän surullinen olo. 

tiistai 1. syyskuuta 2020

Ta-Nehisi Coates: Vesitanssija

Vesitanssija kertoo orjuudesta Yhdysvalloissa 1800-luvun alkupuolella. Tapahtumat sijoittuvat pääosin Virginiaan, jossa kertoja Hiram asuu ja työskentelee isäntänsä plantaasilla. Valkoinen isäntä on myös Hiramin isä, ja tämän takia Hiram on tilalla ja töissä etuoikeutetussa asemassa. Hiram on älykäs ja hän saa nauttia yksityisopettajan opetuksesta.

Orjia myydään eteenpäin isäntien kulloisenkin taloudellisen tilanteen sanelemana. Äitejä, lapsia ja perheitä hajotetaan ja erotetaan toisistaan isäntien mielivaltaisten päätösten takia. Kaikkea sanelee raha ja mahdollisuus saada viljelyksistä ja orjista enemmän irti.

Kirjassa kerrotaan orjien maanalaisesta liikkeestä, joka ostaa orjia vapaaksi tai auttaa heitä muutoin pakenemaan vapauteen. Hiramia tarvitaan liikkeen palvelukseen kykyjensä takia. Kirjassa on historiallisten tosiasioiden kuvaamisen lisäksi myös maagisia elementtejä, joita kuvataan vesitanssiksi. Joillakin ihmisillä on tietty herkkyys siirtyä fyysisesti hyvinkin kauas. Tämä kyky tai minusta vähän yliluonnollinen ja mystinenkin ominaisuus voimistuu veden äärellä. 

Coates kirjoittaa kauniisti ja kuljettaa paikoin jännittävääkin juonta hienosti ja koukuttavasti eteenpäin. Henkilökuvaus on kiinnostavaa ja sivuhenkilötkin eläviä. Tuo teleporttaus oli minusta hieman kummallinen lisuke muutoin historiallisia tosiasioita tarkasti kuvaavassa romaanissa. Kirja on ilmestynyt Tammen keltaisessa kirjastossa.

torstai 20. elokuuta 2020

Petri Tamminen: Musta vyö

Petri Tamminen kirjoittaa päähenkilön eli ymmärtääkseni oman isänsä kuolemasta surkuhupaisan pienen tarinan. Päähenkilö lamaantuu isän kuolemasta moneksi kuukaudeksi. Päivät hän viettää matolla tai puutarhakeinussa maaten ja pohtien asioita ja potien kuolemanpelkoa. Lempeä ja ymmärtäväinen vaimo käy töissä ja jaksaa vielä kuunnellakin miehen ajatelmia, joissa ei välillä tunnu olevan päätä eikä häntää. 

Onneksi poika on tullut sanoneeksi isälleen aiemmin, että arvostaa tätä ja isäkin sanoo pojalleen tämän olevan hieno mies. Tamminen kertoo jokaisen erilaisesta tavasta surra ja käsitellä läheisen ihmisen kuolemaa. Vaimo toimii miehensä terapeuttina ja lausuu välillä viisaita sanoja, joiden avulla mies pääsee eteenpäin surutyössä. Myös käytännön asioiden hoitaminen ja isän muisteleminen auttavat.

Entä se musta vyö? Se on isän musta, vahva ja nahkainen vyö, joka on hukassa kirjan alussa, kun ollaan lähdössä isän hautajaisiin. Vyön löytyessä surutyö alkaa jo helpottaa ja kirjailija pystyy lähtemään eteenpäin isänsä lausahduksen voimin: " Sinne pitää mennä, se on elämää."


keskiviikko 19. elokuuta 2020

Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade

 Laura Lähteenmäki oli minulle uusi tuttavuus, jonka kirjan tarina tempaisi heti mukaansa. Kirjassa liikutaan kahdessa maassa ja punotaan kahta tarinaa, jotka kirjan loppupuolella limittyvät. 

Kirjan alussa äänessä on Ojó jossain Espanjassa. Ojó on tullut salakuljettajien mukana vaarallista reittiä Espanjaan etsimään parempaa elämää, mutta on ilman työtä ja asuntoa. Sattumalta Ojó kohtaa vanhan rouvan, joka vie tytön luokseen asumaan.

Toinen tarina kerrotaan Suomessa asuvan Paulan,  eronneen ja leskeksikin jo jääneen naisen äänellä. Tarinat ja päähenkilöt eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Kirjan päähenkilöt ovat tosin molemmat  naisia ja heidän lähimmät ihmisensäkin ovat naisia. Miehet häviävät jonnekin, pettävät tai kohtelevat naisia huonosti. Tai sitten heidän kanssaan ei vaan muuten osata elää.

Mukavasti ja ymmärrettävästi Lähteenmäki kerii tarinansa onnelliseen loppuun. Sujuvasanainen ja ajattelemaan paneva kirjoittaja.

torstai 9. heinäkuuta 2020

Lara Prescott: Tätä ei koskaan tapahtunut

Kirjailija Lara Prescott sai nimensä Boris Pasternakin kirjan Tohtori Zivagon päähenkilön mukaan. Nyt Prescott on kirjoittanut esikoisromaaninsa siitä, miten Pasternakin kirja syntyi, miten se salakuljetettiin Neuvostoliitosta julkaistavaksi ensin Italiassa ja miten se tuotiin  kirja kerrallaan takaisin Neuvostoliittoon. Ja mitä Pasternakille ja hänen läheisilleen tapahtui samaan aikaan.

Kirja alkaa Yhdysvalloista kylmän sodan aikaan. Pääosassa ovat naiset, jotka työskentelevät tiedustelupalvelussa konekirjoittajina ja joiden työpanosta pidetään toisarvoisena. Näistä naisista kertojina saavat äänensä kuuluviin Irina ja Sally, jotka etenevät urallaan vaativampiin tehtäviin kentälle, Eurooppaan asti.

Toisaalla kuvataan tapahtumia Neuvostoliitossa, jossa kertojana on Pasternakin rakastajatar Olga. Kirjan alussa Olga tuomitaan 5 vuodeksi Siperiaan, josta Olga pääsee palaamaan Stalinin kuoltua. 

Pasternak kirjoittaa Tohtori Zivagoa vuosia ja lukee päivittäin uutta tekstiä Olgalle. Pasternak, hänen vaimonsa ja rakastajattarensa kahden lapsensa kanssa elävät samassa pihapiirissä erillistä ja yhteistä elämää. Pasternak sai Tohtori Zivagosta Nobel-palkinnon, mutta se ei suinkaan tehnyt hänen asemaansa helpommaksi.

Prescott on kirjoittanut vetävän tarinan, josta osa perustuu tosiasioihin Pasternakin elämästä, kirjan julkaisemisesta ja sen salakuljettamisesta ja siitä, mikä tiedustelupalvelujen osuus oli tässä kaikessa. Hän on luonut varsinkin naispäähenkilöt eläviksi. Kirjan luettua jää sellainen olo, että nyt täytyy kaivaa esiin Tohtori Zivago.

maanantai 29. kesäkuuta 2020

Ritva Hellsten: Raija

Ritva Hellsten on kirjoittanut sisarensa Raija Siekkisen elämästä hienon kirjan. Kirjan tapahtumat sijoittuvat vuoteen 2003. Vuoden 2004 helmikuussa Raija Siekkinen kuoli kotinsa tulipalossa Kotkassa.

Kirjan kertojana on Raija Siekkinen, vaikka häntä ei nimetä. Hän kuvailee päiväkirjamaisesti elämäänsä ja palaa takautumissa lapsuuteensa ja nuoruuteensa. Siekkinen kasvoi kahden sisarensa kanssa Kotkassa tavallisessa työläisperheessä. Raija koki, että ei saanut osakseen äidin rakkautta eikä hyväksyntää. Kiire kotoa pois oli kova.

Kirjailijan työ oli ainoa, mitä Siekkinen saattoi kuvitella tekevänsä. kirjoittamiseen ryhtyminen oli kuitenkin vaikeaa ja muuttui vuosien mittaan yhä vaikeammaksi, kuten monella muullakin kirjailijalla. Itsekritiikki ja aloituskynnys nousivat koko ajan. Rahat eivät tahtoneet riittää vaatimattomaankaan elämiseen. Siekkinen oli usein masentunut, lähisuhteet veivät voimia ja rahaa.

Ritva Hellsten kuvaa sisartaan toden makuisesti ja läheltä. Kieli on kaunista, siekkismäistä. Tarina vaan on kovin surullinen. Siekkinen oli hieno kirjailija, joka eli elämänsä kovin yksin eikä saanut riittävästi kaipaamaansa tukea. Tunnustusta hän kyllä sai useiden palkintojen muodossa, mutta nekään eivät kantaneet riittävästi.


tiistai 2. kesäkuuta 2020

Sally Rooney: Normaaleja ihmisiä

Marianne ja Connell asuvat ja käyvät kirjan alussa lukiota Carrickleassa pienessä kylässä Irlannin länsilaidalla. Marianne asuu kartanossa äitinsä ja veljensä kanssa ja Connellin äiti käy kartanossa siivoamassa.

Connell on lukiossa suosittu poika, jolla on paljon kavereita ja tyttöystäviä jonoksi asti. Marianne taas on yksinäinen, eikä oikein osaa käyttäytyä muiden kanssa, häntä vähän kiusataankin. Marianne ja Connell kuitenkin löytävät toisensa, rakastuvat ja lähtevät opiskelemaan Dubliniin koulun päätyttyä.

Molemmilla on kuitenkin se ongelma, että he eivät osaa puhua keskenään tärkeistä asioista. He puhuvat kyllä koko ajan, mutta se mikä on tärkeää heidän kahden välisessä suhteessa, yhdessäolossa, elämän jatkamisessa yhdessä, jää sanomatta. Seuraukset ovat surullisia, he loukkaavat toisiaan tarkoittamattaan ja ajautuvat erilleen. Heidän ystävyytensä ja yhteytensä kuitenkin säilyy, eivätkä he oikein osaa olla erossakaan.

Kirja on hienosti kirjoitettu surullinen tarina siitä, miten fiksut ihmiset pilaavat elämänsä sen takia, että eivät uskalla sanoa toiselle, mitä ajattelevat, mitä haluavat ja miltä tuntuu. Kirjasta on tehty myös tv-sarja, joka on parhaillaan nähtävissä Areenassa.

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Elizabeth Strout: Olive Kitteridge

Olive Kitteridge on eläkkeelle jäänyt opettaja Mainessa. Olive on koko ajan vähän kiukkuinen ja äkkipikainen, töksäyttelee perheelleen ja tapaamilleen ihmisille omasta mielestään totuuksia. Oliven mies Henry sietää ja rakastaakin Olivea, mutta poika Chris muuttaa pois heti kun saa siihen tilaisuuden. Olive ei osaa rakastaa lähimpiään tai ei ainakaan osaa sitä millään lailla osoittaa.

Kirjan rakenne koostuu eri näkökulmista kerrotuista tarinoista, joita sitoo yhteen Olive. Välillä Olive mainitaan tarinassa vain kerran sivulauseessa, välillä Oliven rooli on isompi. Tarina, jossa Olive kertoo käynnistään Chrisin luona New Yorkissa on paljastava: ensimmäistä kertaa Chris kertoo, miltä äidin käytös on hänestä lapsena tuntunut.

Elizabeth Strout kirjoittaa älykkäästi, hauskasti ja terävästi. Oliven ristiriitaista persoonaa tuodaan esille vähitellen. Olive ihmettelee itsekin elämäänsä ja oppiikin ehkä jotakin. Kirjailija päättää Oliven tarinan lempeän positiivisesti; ehkä Olivellakin on vielä mahdollisuus onneen?

Elizabeth Strout ja Keltainen kirjasto on yhdistelmä, jota kannattaa kokeilla!

maanantai 20. huhtikuuta 2020

Colson Whitehead: Nickelin pojat

Nickel on nuorten koulukoti Floridassa. Nuori musta poika, Elwood Curtis, joutuu Nickeliin ilman omaa syytään useammaksi vuodeksi. Elwood on kunnollinen poika, joka on tähän asti haaveillut opinnoista collegessa.

1960-luvun Yhdysvalloissa rotusorto on edelleen lain mukaan sallittua, mutta protesteja eri puolilla maata alkaa esiintyä, Elwoodkin osallistuu joihinkin mielenosoituksiin. Elwood kuuntelee Martin Luther Kingin puheita äänilevyltä kotonaan ja kannattaa väkivallatonta muutosta.

Jouduttuaan Nickeliin, Elwoodin suunnittelema tulevaisuus on  mennyttä. Nickelissä on eri talot valkoisille ja mustille, mutta kaikkia kohdellaan ja rangaistaan yhtä sadistisen mielivaltaisesti. Koulukodissa on nimellisesti opetustakin, mutta enimmäkseen pojat käyvät työpalvelussa. Välillä joku pojista katoaa jäljettömiin.

Lopulta pojat onnistuvat pakenemaan, mutta se, kuka selvisi New Yorkiin, selviää vasta kirjan viimeisillä sivuilla.

En tiedä onko kirja tositarina, onko Nickelin koulukotia koskaan ollut olemassa? Kaikki kirjassa kerrottu voisi kuitenkin olla totta, niin hirveää kuin se onkin.

Hienosti punottu juoni, hienosti kirjoitettu tarina!

tiistai 14. huhtikuuta 2020

Celeste Ng: Olisi jotain kerrottavaa

Celeste Ng kertoo kirjassaan kiinalais-amerikkalaisesta perheestä. Perheen isä James on juuriltaan kiinalainen, mutta syntynyt Yhdysvalloissa. James on koko ikänsä kärsinyt rasismista, samoin hänen kolme lastaan. Perheen äiti Marianne taas on joutunut luopumaan omista urahaaveistaan perheen perustamisen myötä.

Kirja alkaa siitä, kun perheen tytär Lydia löytyy hukkuneena läheisestä järvestä. Kukaan ei tiedä, mitä on tapahtunut. Onko kyseessä murha vai onko Lydia tehnyt itsemurhan? Kirjassa kelataan takautuvasti aiempia tapahtumia perheessä eri henkilöiden näkökulmista.

Käy ilmi, että vanhemmat eivät ymmärrä ollenkaan, miltä heidän lapsistaan tuntuu ja millaista heidän elämänsä on. James ja Marianne yrittävät korjata oman elämänsä virheitä ja epäonnistumisia lastensa kautta. Esim. Mariannen aiemmat toiveet lääkäriksi kouluttautumisesta saa kantaakseen juuri Lydia. James ja Mariannekaan eivät osaa puhua keskenään toiveistaan ja tarpeistaan.

Ngn teksti on julmaa käsitellessään perheen sisäisiä suhteita ja sitä, miten esim. lapset valehtelevat vanhemmilleen ollakseen heille mieliksi. Perheen tragedia kulminoituu Lydian kuolemaan. Kirjan lopussa on kuitenkin pieni toivon pilkahdus paremmasta.

Celeste Ng on loistava kirjoittaja. Suosittelen myös hänen aiemmin suomennettua teostaan Tulenarkoja asioita.

perjantai 13. maaliskuuta 2020

Heidi Köngäs: Mirjami

Heidi Köngäs jatkaa Sandra-kirjan henkilöiden tarinaa, pääosassa on Sandran tytär Mirjami. Tapahtumat ajoittuvat sota-aikaan ja sijoittuvat Mänttään, jonne Sandra perheineen on joutunut muuttamaan.

Perheessä on 7 lasta, 4 poikaa, jotka joutuvat sodan alkaessa rintamalle. Mirjami on töissä ompelimossa ja sisarensa Annikki Serlachiuksen konttorilla. Mirjamin kautta kuvataan sota-aikaa siviilien näkökulmasta. Kaikesta on pulaa, talvet ankaria, koko ajan odotetaan ja jännitetään tietoja rintamalta kaatuneista ja haavoittuneista.

Kotona elämä kuitenkin jatkuu. Vaikeuksista huolimatta nuoret käyvät koulua tai tekevät töitä, rakastuvat, menevät naimisiin ja saavat lapsia. Mirjami tapaa komean Torin, johon rakastuu suinpäin. Torin asioita verhoaa salaperäisyys, joka tekee suhteen Mirjamille vaikeaksi.

Köngäs kirjoittaa kauniisti ja kuvailee lämpimästi Mirjamin perheenjäsenten tapahtumia. Mirjamin tunnelmia kuvataan esim. näin: "Istun koneeni ääressä ja tunnen kuinka alakulo leviää minussa kuin aamusumu pellon päällä." Muutenkin luontokuvaus on kaunista.

Suosittelen lämpimästi ja jään odottelemaan Heidi Köngäksen seuraavaa kirjaa.

maanantai 9. maaliskuuta 2020

Patricia Harman: Hope Riverin kätilö

Patience Murphy on 36-vuotias kätilö Länsi-Virginiassa 1920-luvulla. Hänen nimensä ei oikeastaan ole Patience ja hän ei halua joutua tekemisiin poliisin kanssa menneisyytensä takia. Kätilön hommat kuitenkin sujuvat, vaikeissakin olosuhteissa. Synnytyksiä Patience lähtee hoitamaan milloin ratsastaen, milloin kävellen, välillä hakija tarjoaa autokyydin. Synnytysten avustamisesta ei monestikaan saa palkkaa, koska perheet ovat köyhiä ja lama on syönyt hyvätuloistenkin säästöt.

Virginiassa, kuten muuallakin tuohon aikaan, värillisillä ei ollut juuri minkäänlaisia oikeuksia. Myös paikkakunnalla työskentelevien ja asuvien kaivostyöläisten olot on huonot. Ammattiyhdistysliikkeen heräämistä sivutaan lyhyesti.

Kirjassa Patience kertoo elämästään ja menneisyyden tapahtumat avautuvat vähitellen. Synnytykset Patience kirjaa lyhyesti. Kirjailija on itse toiminut 30 vuotta kätilönä Virginiassa, joten hän tietää mistä kirjoittaa. Kirja on mielenkiintoinen ajan, paikan ja tapojen kuvaus, mutta ei mikään suuri kirjallinen tapaus.

maanantai 20. tammikuuta 2020

Jenny Erpenbeck: Mennä, meni, mennyt

Kirjan päähenkilö on vastikään eläkkeelle jäänyt professori. Hän yrittää etsiä uutta sisältöä päiviinsä, kun työ ei enää ole elämän ykkössisältö. Tapahtumat sijoittuvat Berliiniin, jossa päähenkilö Richard sattumalta törmää afrikkalaisiin turvapaikanhakijoihin. Nämä miehet asustavat alkuun eräällä kaupungin aukiolla telttaleirissä, kun heille ei ole tarjolla muutakaan paikkaa.

Jostakin syystä Richard kiinnostuu miesten tilanteesta ja lähtee haastattelemaan heitä. Kirjan nimi viittaa miehille annettavaan saksan kielen opetukseen, johon myös Richard osallistuu jollakin tavalla. Vähitellen Richard tutustuu miehiin ja yrittää ymmärtää ja auttaa heitä siten, kuin hänelle on mahdollista.

Miesten tilanne on mahdoton, koska he ovat kotimaastaan lähdettyään ilmoittautuneet turvapaikan hakijoiksi kuka Libyassa, kuka Kreikassa tai Italiassa. Säädösten mukaan heidän pitäisi palata siihen maahan, johon he ovat ensin saapuneet, mutta siellä heitä ei oteta vastaan tai siellä ei ole heille minkäänlaista tulevaisuutta tarjolla. Vaihtoehdot Saksassakin ovat olemattomat.

Kirja on vähäeleisyydessään silmiä avaava, kun miesten menneisyyttä ja erilaisia vaihtoehtoja (tai pikemminkin niiden puutetta) tuodaan esille vähän kerrallaan. Elämä laitoksissa on turhauttavaa, mitään tekemistä ei ole eikä asiat etene. Byrokratia tekee asioiden hoitamisesta mahdotonta, jopa maan tavat ja kielen tuntevalle.

Suosittelen!