Ilon kaava on hyvän mielen kertomus veljeksistä, jotka lähtevät isäänsä etsimään. Pyy ja Päiviö ovat kaksosia, mutta kovin erilaisia. Päiviö palaa pitkän ajan kuluttua Pyyn elämään kuultuaan, että Pyy on kuolemansairas. Päiviö saa lääkäriltä tehtäväkseen kertoa huonot uutiset veljelleen.
Päiviö juoksee yhteiskunnan oravanpyörässä, Pyy taas asustaa hoitolaitoksessa, jossa saa kakata sänkyyn. Veljekset kohtaavat kadonnutta isää etsiessään monenlaisia tyyppejä, joiden elämään he vaikuttavat omalla tavallaan. Päiviö yrittää ymmärtää Pyyn onnellisuutta, ja moni asia selviääkin matkan aikana.
Kirjan alussa en oikein päässyt sisään kerronnan tyyliin, mutta puolessa välissä kirja jo tempaisi mukaansa. Tarina on nähty myös näyttämöllä, mutta toimii kirjanakin mainiosti. Suosittelen kesäretkelle mukaan!
maanantai 10. kesäkuuta 2019
tiistai 4. kesäkuuta 2019
Niina Miettinen: Suopursu
Niina Miettinen oli minulle kirjailijana uusi tuttavuus ja oikein ilahduttava sellainen! Kirjan päähenkilö on Olga, joka tupsahtaa pohjoiskarjalaiseen pikkukylään kukkakauppaan sijaiseksi. Olgan on opettanut puutarhuriksi Sasa, jonka luota Olga haluaa pois, hakee muutosta elämäänsä.
Yhtä tärkeitä päähenkilöitä kuin Olga ovat sisarukset Anja, Pietari ja Hannu. Anja ja Pietari ovat jääneet asumaan kotitilaa, Hannu asuu lähellä ja taiteilee. Pietari kohtelee huonosti molempia sisaruksiaan, on kohdellut lapsesta asti. Kovin kummoisia elämän eväitä ei sisaruksista kukaan ole kotoaan saanut. Tarkemmin kirjassa kuvataan Hannun opiskeluvuosia Helsingissä ja hänen vaikeuksiaan, myös Anjan nuoruuteen palataan. Pietari jää sisaruksista vieraammaksi.
Olga ajautuu tekemisiin sisarusten kanssa ja Hannun kanssa suhteeseen. Vaikka he ovat kaikki jollakin lailla rikki, he kasvavat pitämään toisistaan huolta. Kirjailija nivoo loppupuolella juoneen yllättävän käänteen, joka on kuitenkin looginen. Vaikka kirjan sävy on hieman alakuloinen, se saa voimaa ihmisten lämpimistä kohtaamisista. Ja päätös on rohkaiseva ja tulevaisuuteen katsova.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)