Joyce Carol Oates tarttuu uusimmassa teoksessaan rankkaan aiheeseen, raiskaukseen. Kirja alkaa Niagara Fallsin pikkukaupungissa tapahtuvalla joukkoraiskauksella, jossa joukko paikallisia nuoriamiehiä käy nuoren naisen kimppuun itsenäisyyspäivän aattona. Nainen raiskataan ja pahoinpidellään raa’asti 12-vuotiaan tyttärensä silmien edessä. Yleinen mielipide pitää raiskattua Teenaa ainakin osittain, ellei jopa pääasiallisesti syyllisenä tapahtumiin: onhan hän yksinhuoltaja, pukeutuu liian lyhyisiin hameisiin ja vaalentaa hiuksiaan...
Asiaa ryhtyy tutkimaan paikkakunnalla vastikään poliisina aloittanut John Dromoor. Hänen sympatiansa ovat Teenan ja tämän tyttären puolella, jopa siinä määrin, että syntyy jonkinlainen rakkaustarina. Dromoor pitää tinkimättä kiinni oikeudenmukaisuuden vaatimuksesta.
Kirja oli hienoa lukemista. Oatesin teksti on todella tarkkaa ja kaunista. Jokainen virke on hiottu loppuun asti; mitään turhaa täytettä ei ole mukana.
maanantai 20. kesäkuuta 2011
maanantai 13. kesäkuuta 2011
Daniel Glattauer: Kun pohjoistuuli puhaltaa
Itävaltalaisen Daniel Glattauerin kirja Kun pohjoistuuli puhaltaa alkaa yhden kirjaimen kirjoitusvirheestä. Emmi haluaa perua lehtitilauksen, mutta tuon kirjoitusvirheen takia viesti löytääkin tiensä Leon sähköpostilaatikkoon. Tästä alkaa tiivis sähköpostikirjeen vaihto näiden kahden välillä.
Kun pohjoistuuli puhaltaa kertoo siitä, miten kahden ihmisen välille voi syntyä syvä suhde vaikka he eivät ole koskaan toisiaan edes tavanneet – eivätkä tiedä, haluavatko edes tavata. Saattaisihan toisen kohtaaminen tosielämässä olla suuri pettymys: mitä jos vastapuoli osoittautuisi aivan muuksi kuin hänen kirjallisesti antama kuva itsestään.
Sekä Leo että Emmi nauttivat kirjoittamisesta, he ovat verbaalisesti taitavia, joten kirjeenvaihtoa on nautinnollista lukea. Nimestään huolimatta kirja on kevyttä kesälukemista parhaimmillaan: nokkela ja tuore rakkaustarina.
Kun pohjoistuuli puhaltaa kertoo siitä, miten kahden ihmisen välille voi syntyä syvä suhde vaikka he eivät ole koskaan toisiaan edes tavanneet – eivätkä tiedä, haluavatko edes tavata. Saattaisihan toisen kohtaaminen tosielämässä olla suuri pettymys: mitä jos vastapuoli osoittautuisi aivan muuksi kuin hänen kirjallisesti antama kuva itsestään.
Sekä Leo että Emmi nauttivat kirjoittamisesta, he ovat verbaalisesti taitavia, joten kirjeenvaihtoa on nautinnollista lukea. Nimestään huolimatta kirja on kevyttä kesälukemista parhaimmillaan: nokkela ja tuore rakkaustarina.
maanantai 6. kesäkuuta 2011
Grégoire Polet: Väreilevä kaupunki
Grégoire Polet on belgialainen kirjailija, joka on asunut jo pitkään Espanjassa. Hänen ensimmäinen suomennettu romaaninsa Väreilevä kaupunki sijoittuu kuitenkin Pariisiin.
Kirjan alku on suorastaan hurmaava. Helteinen Pariisi väreilee ja hehkuu. Polet esittelee lukijalle suuren joukon kaupunkilaisia, joilla ei ensi alkuun tunnu olevan mitään tekemistä toistensa kanssa. Pikku hiljaa kirjan edetessä huomataan, kuinka ihmisten tiet oudoillakin tavoilla risteävät. Helteen lisäksi kaupungissa väreilevät musiikki, rakkaus ja metrovaunut…
Kirjan esitystapa on erikoinen, kun Polet kuvaa pikkutarkasti erilaisia yksityiskohtia. Alkuun tämä viehätti kovasti, mutta jossain vaiheessa kirjan imu ikään kuin loppui kesken. Aika ajoin toistuvat pitkät pohdiskelut ja yksinpuhelut rikkoivat kirjan rytmin ja henkilöhahmojen suuri määrä kävi ainakin minulle hallitsemattomaksi.
Väreilevä kaupunki on julkaistu WSOY:n Aikamme kertojia –sarjassa, jonka kirjoja on aikaisemminkin esitelty tällä palstalla. Sarjaan tuntuu valikoituvan mielenkiintoisia kirjoja; kannattaa pitää silmällä!
Kirjan alku on suorastaan hurmaava. Helteinen Pariisi väreilee ja hehkuu. Polet esittelee lukijalle suuren joukon kaupunkilaisia, joilla ei ensi alkuun tunnu olevan mitään tekemistä toistensa kanssa. Pikku hiljaa kirjan edetessä huomataan, kuinka ihmisten tiet oudoillakin tavoilla risteävät. Helteen lisäksi kaupungissa väreilevät musiikki, rakkaus ja metrovaunut…
Kirjan esitystapa on erikoinen, kun Polet kuvaa pikkutarkasti erilaisia yksityiskohtia. Alkuun tämä viehätti kovasti, mutta jossain vaiheessa kirjan imu ikään kuin loppui kesken. Aika ajoin toistuvat pitkät pohdiskelut ja yksinpuhelut rikkoivat kirjan rytmin ja henkilöhahmojen suuri määrä kävi ainakin minulle hallitsemattomaksi.
Väreilevä kaupunki on julkaistu WSOY:n Aikamme kertojia –sarjassa, jonka kirjoja on aikaisemminkin esitelty tällä palstalla. Sarjaan tuntuu valikoituvan mielenkiintoisia kirjoja; kannattaa pitää silmällä!
keskiviikko 1. kesäkuuta 2011
Sara Gruen: Vettä elefanteille
Vettä elefanteille on ilmestynyt suomeksi pari vuotta sitten. Kirjan pohjalta on tehty tänä vuonna teattereihin tullut elokuva, jota tähdittävät Robert Pattinson ja Reese Witherspoon.
Kirjassa liikutaan saman päähenkilön mukana kahdessa eri aikatasossa: toisaalta yhdeksänkymppinen Jacob kuluttaa aikaansa vanhustentalossa menneisyyttä muistellen; toisaalta hän liikkuu parikymppisenä 1930-luvun sirkusmaailmassa.
Jacob ajautuu viittä vaille valmiina eläinlääkärinä sattumalta kiertävän sirkuksen junaan ja hänet pestataan sirkuksen eläinlääkäriksi. Ongelmia alkaa syntyä lähes heti Jacobin iskettyä silmänsä sirkuksen kaunottareen Marlenaan, joka on naimisissa julman eläintenkesyttäjän Augustin kanssa. Elämä kiertävässä sirkuksessa on vauhdikasta ja 1930-luvun lamakauden tiukka taloudellinen tilanne tuo omat haasteensa sirkuslaisten elämään.
Vanhan Jacobin mukana lukija pääsee tutustumaan vanhustenhoidon arkeen ja vanhuksen yksinäisyyteen. Jacob ei ole lainkaan tyytyväinen elämäänsä: hän halveksii mautonta laitosruokaa, epäystävällisiä hoitajia ja muita vanhuksia sekä omaa avuttomuuttaan ja heikkouttaan. Niinpä hän mielellään pakeneekin nuoruusmuistoihin.
Vettä elefanteille on kevyttä viihdettä, jonka parasta antia on 1930-luvun sirkusmaailman värikäs kuvaus. Lisämausteen tuovat myös kirjan sivuille tuodut valokuvat tuon ajan sirkuksesta.
Kirjassa liikutaan saman päähenkilön mukana kahdessa eri aikatasossa: toisaalta yhdeksänkymppinen Jacob kuluttaa aikaansa vanhustentalossa menneisyyttä muistellen; toisaalta hän liikkuu parikymppisenä 1930-luvun sirkusmaailmassa.
Jacob ajautuu viittä vaille valmiina eläinlääkärinä sattumalta kiertävän sirkuksen junaan ja hänet pestataan sirkuksen eläinlääkäriksi. Ongelmia alkaa syntyä lähes heti Jacobin iskettyä silmänsä sirkuksen kaunottareen Marlenaan, joka on naimisissa julman eläintenkesyttäjän Augustin kanssa. Elämä kiertävässä sirkuksessa on vauhdikasta ja 1930-luvun lamakauden tiukka taloudellinen tilanne tuo omat haasteensa sirkuslaisten elämään.
Vanhan Jacobin mukana lukija pääsee tutustumaan vanhustenhoidon arkeen ja vanhuksen yksinäisyyteen. Jacob ei ole lainkaan tyytyväinen elämäänsä: hän halveksii mautonta laitosruokaa, epäystävällisiä hoitajia ja muita vanhuksia sekä omaa avuttomuuttaan ja heikkouttaan. Niinpä hän mielellään pakeneekin nuoruusmuistoihin.
Vettä elefanteille on kevyttä viihdettä, jonka parasta antia on 1930-luvun sirkusmaailman värikäs kuvaus. Lisämausteen tuovat myös kirjan sivuille tuodut valokuvat tuon ajan sirkuksesta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)