Petra Rautiainen on kirjoittanut esikoiskirjansa vaikeasta ja vaietusta aiheesta, sodanaikaisista vankileireistä Lapissa. Leireillä vuonna 1944 palvellut sotilas Väinö kirjaa päiväkirjaansa tapahtumia. Leirejä johtavat saksalaiset ja vankeja kuljetetaan leireille kaukaa Euroopan eri maista. Vangeilla ei ole minkäänlaista ihmisarvoa ja olot ovat kurjat. Vankeja kuolee tauteihin ja nälkään. Heitä myös ammutaan mielivaltaisesti. Lääkäri tekee rotuoppiin liittyviä tutkimuksia.
Kirjassa on kaksi aikatasoa, sotavuosi 1944 ja toisaalta vuodet 1947-1950, jolloin Inkeri tulee pohjoiseen etsimään sodassa kadonnutta miestään. Hän asettuu Enontekiöön ja yrittää kaivaa esiin tietoa leireistä ja siellä olleista ihmisistä, mutta paikalliset asukkaat eivät halua paljastaa hänelle tietojaan sotavuosien tapahtumista.
Leirien lisäksi kirjassa kuvataan saamelaisten oloja sekä valtaväestön ja valloittajan suhtautumista alkuperäiskansaan. Heitä pidetään alempiarvoisina ja heistä yritetään väkisin tehdä suomalaisia, oman kielen puhumista ei sallita.
Rautiaisen kirja on sisällöltään runsas, kolmeensataan sivuun mahtuu paljon. Kirjan rakenne on kiinnostava, toisaalta päiväkirjamerkintöjä, toisaalta kuvaus Inkerin salapoliisityöstä. Myös kirjan loppuratkaisu on yllättävä, mutta johdonmukainen. Petra Rautiaisen kirja on ehdolla Hesarin esikoiskirjapalkinnon saajaksi.