Paul Auster on loistava kertoja! Kirjan alkuasetelma - eläkkeelle jäävä 60-vuotias henkivakuutusasiamies - ei hirveästi innosta ottamaan kirjaa käteensä ja aloittamaan lukemista. Mutta Auster pyörittää tätä vakuutusmiestä uskomattomien juonenkäänteiden ja tapahtumien kautta niin, ettei perässä meinaa pysyä. Välillä täytyy lukemisen lomassa pysähtyä toteamaan, että miten joku voi keksiä tällaista! Ja kaikki on kuitenkin aivan loogista ja johdonmukaista. Ja hyvin kirjoitettua.
Auster on suosikkikirjailijoitani, mutta välillä tietysti joku kirja ei niin sykähdytä. Tämä oli taas kuitenkin mukava lukukokemus. Suosittelen!
perjantai 5. joulukuuta 2008
Zusak Markus: Kirjavaras
Kirjan tapahtumat sijoittuvat Saksaan toisen maailmansodan aikana. Tapahtumien päähenkilönä on 9-vuotias Liesel-tyttö. Kirjassa kertojana toimii kuolema, mutta ei mitenkään kammottavana hahmona, vaan pikemminkin lempeänä ja ymmärtäväisenä tilanteiden seuraajana.
Sodan arkea kuvataan lasten ja tavallisen perheen näkökulmasta koskettavasti ja lämmöllä. Ja kirjavarkaana toimii siis Liesel, joka oppii lukemaan, mutta kirjat ovat kiven alla. Lukeminen on perheessä terapiaa ja lämpimän yhdessäolon muoto öisin, kun ei saa unta.

Harjanne Maikki: Ilmaiset monot
Minttu-kirjojen äiti Maikki Harjanne kertoo lapsuudestaan Kymenlaaksossa. Harjanteen isä kuoli sodassa ja Maikki eli lapsuutensa äitinsä kanssa tehtaan varjossa, Alvar Aallon piirtämässä talossa, Inkeroisissa. Sieltä Harjanne lähti opiskelemaan Helsingiin kuvaamataidon opettajaksi.
Kirja muodostuu lyhyistä tarinoista ja sattumuksista, jotka on kerrottu lämpimästi ja huumorilla maustettuina. Varsinainen Peppi Pitkätossu tämä Maikki!
Kirja muodostuu lyhyistä tarinoista ja sattumuksista, jotka on kerrottu lämpimästi ja huumorilla maustettuina. Varsinainen Peppi Pitkätossu tämä Maikki!
Alsanea Rajaa: Riadin tytöt
Sinkkuelämää Saudi-Arabiassa. Nuori arabikirjailijatar Rajaa Alsanea kirjoitti alunperin kirjansa nettiin päiväkirjamuodossa. Teksteissä kuvattiin neljän nuoren naisen elämää: poikaystäviä, avioliittoja, opiskelua, vapaa-ajanviettoa. Nettipäiväkirja herätti kohua arabimaailmassa ja kerran viikossa nettiin ilmestyvää uutta kirjoitusta odotettiin jännityksellä.
Sinkkuelämää-tyyppisen kerronnan lisäksi kirja kertoo todenmukaisesti naisten arkipäivästä Saudi-Arabiassa. Naisten elämää säätelevät monet vanhat tavat ja perinteet, jotka rajoittavat naisten liikkumista, opiskelua, ammatinharjoittamista ja ylipäätään kaikenlaista kanssakäymistä ihmisten kanssa. Terveellinen ja avartava lukukokemus puettuna viihteen muotoon.

keskiviikko 23. heinäkuuta 2008
Picoult Jodi: Yhdeksäntoista minuuttia
”He sen aloittivat” sanoo seitsemäntoistavuotias Peter kuiskaten Patrick Ducharmelle, poliisille joka on hänet pidättänyt. Peter on yhdeksässätoista minuutissa pysäyttänyt pikkukaupunki Sterlingin elämän. Kukaan ei ymmärrä hiljaisen lukiolaispojan järjetöntä väkivaltaa.
Rinnakkain kuljetaan kahta tarinaa, tutkimusta miksi Peter on tehnyt tämän teon, ja toisaalla palataan ajassa taaksepäin, mitkä tapahtumat vuosien varrella on johtanut hetkeen jolloin Peter tarttuu aseeseen. Pala palalta asetelma murenee, kuka onkaan syyllinen, kuka syytön?
Kirja on ajankohtainen kuvaus tämän ajan nuorison pahoinvoinnista. Sinun täytyy olla juuri oikeanlainen kuuluaksesi joukkoon, menestyviin. Älä näytä oikeaa minääsi kenellekään. Jos itket, itke sisäänpäin. Älä ole herkkä, ole cool. Älä valita opettajille, kerjäät vain itsellesi hankaluuksia. Älä luota keneenkään, jokainen ajaa vain omaa etuaan.
Liisa Puonti

tiistai 10. kesäkuuta 2008
Valtonen Jussi: Siipien kantamat
Päähenkilönä keski-ikäinen äidinkielenopettaja Juhani, joka ihastuu luokalleen tulevaan lahjakkaaseen lukiolaistyttöön. He keskustelevat kirjoista, suomen kielestä ja elokuvista. Marianne tuo luettavakseen kirjoittamiaan novelleja ja he alkavat tapailla myös vapaa-ajalla. Suhde syvenee, mutta mm. ikäeron aiheuttamat ristiriidat saavat Juhanin pohtimaan suhteen mielekkyyttä.
Paitsi ihmissuhdekuvaus, kirja on myös kertomus koulumaailmasta ja sen byrokratiasta. Sujuvasti kirjoitettu kirjallisuusväritteinen romaani.
Paitsi ihmissuhdekuvaus, kirja on myös kertomus koulumaailmasta ja sen byrokratiasta. Sujuvasti kirjoitettu kirjallisuusväritteinen romaani.
Nousiainen Miika: Vadelmavenepakolainen
Ensimmäinen matka kuusivuotiaana Ruotsiin ja laivalla ostetut vadelmavenekaramellit antoivat Mikko Virtaselle varmuuden: hän haluaa olla ruotsalainen. Ruotsissa kaikki on hänen mielestään paremmin kuin kotikaupungissa Kouvolassa, jossa hän lapsena vaatii mm. ruotsinkielistä palvelua kaupoissa ja kielen opetuksen aseman parantamista kouluissa. Toive kaikkien kotikadun talojen maalaaminen Taalainmaasta tutulla talojen punavärillä ei sekään toteutunut. Ruotsin viranomaisten torjuttua lukuisat kansalaisuusanomukset, Mikko aloittaa aikuisena monimutkaisen suunnitelman avulla toteuttaa toivettaan olla täysivaltainen Ruotsissa asuva maan kansalainen.
Lewycka Marina: Traktorien lyhythistoria ukrainaksi
Englantilainen eläkeläismies hullaantuu itseään huomattavasti nuorempaan ukrainalaiseen botticellilaisen uhkeaan peroksidiblondiin. Itsekin alkujaan Ukrainasta lähtöisin oleva Nikolai haluaa pelastaa Valentinan poikineen reaalisosialismin ja Ukrainan kauhuilta. Mentyään naimisiin tytärten vastustuksesta huolimatta, Nikolai joutuu lopulta huomaamaan ettei Valentina ehkä tuokaan hänelle sitä vanhuuden turvaa eikä niitä henkeviä keskusteluja, joita hän kuvitteli saavansa.
maanantai 9. kesäkuuta 2008
Alakoski Susanna: Sikalat
Suomalaisen siirtolaisperheen tarina 1960-70-luvun Ruotsissa. Asutaan Fridhem -nimisessä lähiössä Ystadissa, jota paikalliset kutsuvat nimellä Svinalängorna eli Sikalat. Viisihenkinen perhe muuttaa uuteen asuntoon ja isälläkin on töitä. Vähitellen vanhemmat alkavat juoda yhä enemmän ja ryyppyputken tulevat aina vain pidemmiksi. Elämä kurjistuu rahojen mennessä Systembolagetiin tai viinatrokareille.
Kirja on perheen vanhemman lapsen Leenan selviytymistarina. Hän yrittää suojella äitiä ja pikkuveljeä isältä ja eläimiä molemmilta sekä hakee apua sosiaaliviranomaisilta. Ystävät, menestyminen koulussa ja uimarina kantavat kuitenkin elämää eteenpäin kaikkien vaikeuksien keskellä. Kamaluuksista huolimatta tarina on kuitenkin elämänmyönteinen ja toiveikas. Kirja on saanut Ruotsissa August-palkinnon.

Hawes Annie: Calabrian perintö
Englantilaisen Annie Hawesin kolmas elämästään ja kokemuksistaan Italiassa kertova kirja. Kahdessa ensimmäisessä Annie kunnostaa vanhaa taloaan ja tutustuu paikallisiin tapoihin. Tässä kolmannessa lähdetään poikaystävän perheenjäsenten kanssa tutustumaan eteläiseen Italiaan, josta miehen perhe on alun perin lähtöisin. Annie saa vihdoin mahdollisuuden muodostaa omat näkemyksensä Calabriasta ja Italian maakuntien eroista. Lämminhenkinen kuvaus italialaisesta elämästä, ihmisistä ja herkullisista ruoista.
tiistai 27. toukokuuta 2008
Hustvet Siri: Kaikki mitä rakastin
Kuvaus kahden perheen pitkäaikaisesta ystävyydestä sekä New Yorkin taidemaailmasta. Kirjan kertojaminä taidehistorioitsija Leo on naimisissa yliopistossa kirjallisuutta opettavan Erican kanssa, taiteilija Bill puolestaan runoilevan Lucillen. Taustalla on alussa myös Billin malli Violet, jonka kanssa Bill myöhemmin avioituu. Perheiden elämät kietoutuvat toisiinsa. Arkea siivittävät keskustelut mm. taiteesta ja kirjallisuudesta, yhteiset kesälomat maaseudulla sekä perheiden melkein yhtä aikaa syntyneet pojat. Kaiken katkaisee kuitenkin tarinan käännekohdaksi muodostuva järkyttävä tragedia.
Kirja on kuvaus pitkistä ihmissuhteista ja mitä niille tapahtuu kun kaikenlaista odottamatonta tapahtuu matkan varrella. Kirjassa pohditaan siis kuinka hyvin me itse asiassa tunnemme edes läheiset ystävämme. Näemmekö heissä vain sen minkä haluamme nähdä? Eli kuten kirjan alkuperäinen nimikin kysyy "mitä minä rakastin"?

maanantai 26. toukokuuta 2008
Joncour Serge: Tukalia tilanteita
Novellikokoelma nimensä mukaisesti tukalista ja noloista arkipäivän tilanteista, joihin kuka hyvänsä voi joutua. Kirjailija kehittää arkipäiväisistä sattumuksista mukavia pikku tarinoita, jotka sijoittuvat mm. ravintolaan, hissiin, kadulle ja rautatieasemalle. Novellit ovat erittäin lyhyitä. Pieneen kirjaan niitä mahtuukin jopa 44 kappaletta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)