maanantai 20. syyskuuta 2021

Aino Huilaja: Pakumatkalla

Toimittaja ja MTV3:n uutisankkuri Aino Huilaja leipääntyi työhönsä, ja vuonna 2019 hän irtisanoutui ja lähti miehensä kanssa pakumatkalle Eurooppaan. Toimittajana hän tietysti kirjoitti matkasta ja kokemuksistaan kirjan, mutta päivitti matkakuulumisia somessa jo matkan aikana ja myös lehdet kirjoittivat heistä juttuja pitkin matkaa.

Pakumatkailu tuntuu olevan tällä hetkellä monenkin haaveena, ihmiset haluavat irrottautua töistään ja rutiineistaan ja viettää sapattivuotta kierrellen eri maissa pienellä budjetilla ja vähillä varusteilla. Näin Aino ja Jerrykin tekivät. Kirjaan sisältyy tarinoita pakuelämän arjesta, hyvistä ja huonoista paikoista ja sattumuksista matkan varrella. Kirjassa on myös muutamia valokuvia, esim. Kanarian saarilta, mutta myös Lapista ja Norjasta, jonne matka loppujen lopuksi päättyi.

Koronasta johtuen kiertely Euroopassa loppui aiemmin, kuin oli ollut tarkoitus; kirjassa kerrotaan matkanteosta lokakuusta 2019 kevääseen 2020, jolloin Euroopassa alkoi olla ulkonaliikkumiskieltoja ja rajat menivät kiinni. Pariskunta koirineen joutui palaamaan Suomeen pikavauhtia ja suunniteltua aiemmin.

Kirja ei ole päiväkirja vaan siihen on hyvin valikoiden koottu palasia siitä, miten matkaan päädyttiin, mitä tien päällä tapahtui, miten palattiin kotiin ja mikä oli sapattivuoden lopputulema. Tiiviissä kirjassa on vastaavanlaisesta matkasta haaveileville pieni tietopaketti. Ja meille, jotka emme ole lähdössä mihinkään, pieni nojatuolimatka hienoihin kohteisiin, joista ainakin osan voisi tavoittaa pakuttakin?

maanantai 13. syyskuuta 2021

Susanna Alakoski: Pumpulienkeli

Ruotsinsuomalaisen Susanna Alakosken vuonna 2006 ilmestynyt Sikalat on jäänyt mieleen suomalaisten asemaa Ruotsissa realistisesti kuvaavana kirjana. Nyt Alakoski kirjoittaa neliosaiseksi suunniteltua kirjasarjaa naisten elämästä ja työstä. Sarjan ensimmäinen osa, Pumpulienkeli, kertoo Alakosken isoäidistä Hildasta, joka syntyi 1905 Pohjanmaalle.

Hilda asui lapsuutensa Sorolan tilalla. Alakoski kertoo tarkasti Sorolan perheyhteisöstä ja maalaistalon töistä ja pitkistä päivistä, loputtomista työtehtävistä, jotka rytmittyvät päivän- ja vuodenkierron mukaan. Vapaapäiviä ei ole - iltapuhteellakin isäntä veistelee kauhoja tai korjailee työkaluja, naisväki kutoo tai virkkaa. Ajassa palataan takautuvasti 1800-luvulle ja käydään läpi suuret nälkävuodet Sanna-tädin muistelemina. Sorolan tilallakin koetaan kansalaissodan raakuus ja kahtiajakoisuus, vaikkakin isäntä on hiljaisesti sotaa vastaan.

Hildan tie vie  ystävänsä Hellin kanssa piikatytön töiden kautta Vaasaan puuvillatehtaalle töihin. Hellin ja Hildan työ pumpulitehtaalla on raskasta, työpäivät pitkiä, työolosuhteet  epäterveeelliset ja työväelle rakennetut asunnot harvoja hökkeleitä. Palkkaeroja ja ammattiyhdistysliikkeen syntyä kuvataan Hellin toiminnan kautta. Välillä ääneen pääsee Vaasan puuvillatehtaan perustaja ja johtajat. 

Toinen maailmansota koettelee myös Vaasaa, kun venäläiset pommittavat kaupunkia talvisodan alkupäivistä lähtien. Sodan jälkeen Hildan elämä helpottuu vähitellen ja 1950-luvulla ääneen pääsee Hildan tytär, Greta. 

Susanna Alakosken kirja on mahtava sukukronikka, naisten asemaa ja sen muuttumista kuvaava opus. Vajaaseen 500 sivuun Alakoski saa luontevasti mahdutettua 2 sotaa, Hildan henkilökohtaisen ja perhe-elämän muutoksen kuvausta, maalaistalon elämän ja tehdastyön tarkkaa kuvausta ja sitä kautta koko yhteiskunnan muuttumista ja paljon muuta. Hieno kirja, jolle jään odottelemaan jatkoa!

tiistai 7. syyskuuta 2021

Richard Osman: Torstain murhakerho

Tartuin kirjaan Hesarin ylistävän arvion takia ja olihan kyseessä tosi erilainen dekkari.

Rikoksia kirjassa ratkoo vanhusten palvelukodin murhakerho, jossa toimii aktiivisesti 4 vanhusta, joilla kullakin on oma roolinsa rikosten selvittämisessä. Joukon aivot on Elizabeth, jonka tausta lienee jossain MI5:n suunnalla. Vastavoimana nelikolle ovat poliisin edustajina ruokavaliostaan huonoa omaatuntoa poteva komisario ja murharyhmään vasta mukaan päässyt Donna. Poliisit olivat jutun ratkomisessa altavastaajina, mutta nelikon ja poliisien vuoropuhelu teki juonesta kiinnostavan.

Kirjan alku oli hieman jähmeä, mutta vauhti parani pikku hiljaa. Lyhyet luvut vaihtoivat näkökulmaa tiuhaan tahtiin. Juonen kuljetus oli oikein sujuvaa ja kirjan loppuratkaisu yllättävä, kuten dekkarissa pitääkin.

Kirjailija on Briteissä tunnettu tv-kasvo ja koomikko, jonka esikoisteos kirja on. Kirja on ollut myyntilistojen kärjessä ja sitä on käännetty kirjan takaliepeen mukaan 40 kielelle, osittain varmaan kirjailijan julkisuuden takia. Mutta kyllä tämä suosionsa ja lukijansa ansaitsee. Oletettavaa on, että Torstain murhakerho saa vielä jatkoakin.

torstai 26. elokuuta 2021

Ann-Luise Bertell: Oma maa

Ann-Luise Bertellin kirja Oma maa oli viime vuonna Finlandia-palkintoehdokkaana. Teoksen on nyt hienosti suomentanut Vappu Orlov.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat ruotsinkieliselle Pohjanmaalle. Kirjan keskiössä päähenkilönä on Elof, joka jää lapsena orvoksi ja varttuu aikuiseksi isovanhempiensa luona. Elof on erikoinen lapsi ja nuori mies. Hän mm. oppii helposti ulkoa tekstejä esim. Raamatusta ja antaa tekstipätkiä tulla sopivissa ja sopimattomissa tilanteissa. Sotaan Elof ei haluaisi, mutta joutuu sinne kuitenkin, ja selvitytyy sieltä kuin ihmeen kaupalla tappamatta ketään. Sodasta jää kuitenkin trauma, joka seuraa Elofia loppuelämän.

Bertellin kieli ja kerronnan tyyli on persoonallista ja aivan omanlaistaan; sitä lukee ahmimalla ja välillä sanoja ja sanontatapoja makustelemaan jääden. Kirja rakentuu lyhyistä luvuista, joista haluaa aina jatkaa seuraavaan ja seuraavaan. Kirjan lopussa siirrytään aika nopeasti seuraavien sukupolvien kuvaukseen. Elofista ehtii tulla kirjan aikana vaari, ja myös hänen voimiensa heikkeneminen ja kuolema kuvataan kirjan loppupuolella.

Aivan mainio kirja, jonka lukeminen on nautinto. Suosittelen!

tiistai 17. elokuuta 2021

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa

Ann-Christin Antellin kirja vie 1800-luvun lopun Turkuun. Päähenkilö Jenny Malmström on nuori leski, joka ajaa naisen asemaan muutosta, huolehtii kaupungin vähäosaisista ja kerää rahaa esim. kansankirjaston perustamiseksi Rouvainyhdistyksessä. Jenny elättää itsensä opettajana ja kuuluu Turun seurapiireihin. 

Antell kuvaa kiinnostavasti tuon ajan kaupunkilaiselämää: millaista oli tuon ajan taloudenhoito, vaatetus, talojen sisustukset, mutta myös millaisia muutoksia yhteiskunnassa oli vireillä. Kansanopetus, kirjastojen perustaminen, perustettavien tehtaiden iso rooli työllistäjinä, mutta myös teollisuustyön epäkohdat tuodaan esiin pitkine työpäivineen ja lapsityövoiman käyttöineen.

Antell kirjoittaa sujuvasti ja vie tarinaa mukavasti eteenpäin. Hieman kiusaannuttavaa on lukea toistuvasti Jennyyn ihastuvan tehtailijan "kuumasta katseesta", mikä saa Jennyn tolaltaan. Kirjan voisikin luokitella historiallisen romantiikan genreen.

Jennyn tarinalle on luvassa jatkoakin, Antell on suunnitellut kokonaista Puuvillatehdas-kirjasarjaa. Kirjan lopussa on perusteellinen lähdeluettelo, joka antaa kuvan siitä, kuinka paljon taustatyötä kirjan kirjoittaminen on vaatinut.