tiistai 11. joulukuuta 2018

Han Kang: Ihmisen teot

Han Kangin Ihmisen teot kertoo vuoden 1980 kansannoususta Etelä-Korean Gwangjussa, sekä tuon protestin inhimillisistä jälkiseurauksista. Pääosin nuoret ihmiset ja opiskelijat nousivat protestoimaan Etelä-Korean hallintoa vastaan toukokuussa 1980. Protesti pysäytettiin verisesti, satoja ihmisiä kuoli. Ihmisen teot kuvaa tapahtumia usean eri ihmisen näkökulmasta - äänessä on niin surmattuja kuin heitä surevia, sekä vangituksi ja kidutetuksi joutuneita. Useimmilla ääneen pääsevillä on jonkinlainen yhteys muihin kirjan kertojaääniin, joten eri henkilöiden kertomasta muodostuu kokonaiskuva tapahtumista ja ihmiskohtaloista. Kirja on fiktiota, mutta perustuu useisiin lähteisiin ja aikalaiskertomuksiin.

Ihmisen teot on teos, jota on vaikea arvostella esimerkiksi tähdin. Kirja on ehdottomasti upeaa proosaa, kerronta on vaivatonta, lauseet kauniita ja erilaiset kertojaäänet uskottavia. Kuitenkaan ei voi sanoa, että kirjaa olisi lukenut hyvällä mielellä, niin järkyttäviä asioita se kuvaa. Gwangjun tapahtumat ovat kansallinen trauma, jonka käsittely on vaikeaa mutta tarpeellista. Vuoden 1980 nuoriso on nyt keski-ikäistä ja myöhäiskeski-ikäistä. Tapahtumat vaikuttavat mukana olleiden ihmisten koko elämään, sekä heidän lastensa, vielä lastenlastenkin elämään. Siksi tuntuu tärkeältä että traumoja voidaan käsitellä. Tuntuu myös kulttuurisen ymmärryksen kannalta tärkeältä, että on suomennettu kirja, joka käsittelee asioita, jotka eivät välttämättä saa kovin suurta sijaa länsimaisessa historianopetuksessa.

Tiivistetysti voisi siis sanoa, että Ihmisen teot on kirja, jota ei välttämättä voi varauksetta suositella kaikkein herkimmille lukijoille, mutta kuitenkin kaikille, jotka ovat kiinnostuneita esimerkiksi lähihistoriasta ja maailmankirjallisuudesta. Han Kang voitti kansainvälisen Booker-palkinnon kirjastaan Vegetaristi vuonna 2016. Vegetaristi ilmestyi suomeksi vuonna 2017, Ihmisen teot taas alkuvuodesta 2018.

keskiviikko 5. joulukuuta 2018

Niina Hakalahti: Sydänystävä

Minna ja Kaisa ovat olleet ystäviä aina. Lapsina heillä oli Kahden tytön kerho, jonka tärkein päämäärä oli, että muita jäseniä ei oteta. He opiskelivat yhdessä yliopistossa, tapasivat tulevat aviomiehensä, valmistuivat ja alkoivat työskennellä opettajina. He alkoivat jopa odottaa esikoisiaan samaan aikaan. Esikoiset ovat kasvaneet teineiksi ja tuottavat äideille päänvaivaa.

Kaiken pitäisi kuitenkin olla hyvin, mutta miksi Minnasta tuntuu, että paras ystävä dominoi liikaa?
Yhteisellä hiihtolomaretkellä tapahtuu jotain, joka vaikuttaa naisten ystävyyteen -pysyvästikö?
Voiko asiat korjata sillä, että Minna ja Kaisa perheineen ostavat yhteisen paritalon?

Minnasta tuntuu Kaisa ei kerro Minnalle enää kaikkea. Kuka Kaisan perheessä lopulta syökään masennuslääkkeitä? Osoittautuuko yhteinen paritalo sittenkin pahaksi virheeksi? Voiko ystävyydestä ottaa eron, jotta voisi ystävystyä uudelleen? Kuka kirjan lopussa lopulta eroaakaan?

Niina Hakalahti kirjoittaa mielenkiintoisella ja mukaansa tempaavalla tavalla tavallisesta arjesta. Kirja tuli ahmittua, eikä sitä olisi malttanut jättää kesken. Suosittelen lämpimästi Sydänystävän lukemista.

maanantai 26. marraskuuta 2018

Anne Tyler: Äkäpussi

Anne Tyleriltä on suomennettu yli 10 kirjaa ja olen lukenutkin niistä useampia. Mm. Yksinäinen matkailija, josta on tehty elokuvakin, on jäänyt mieleen. Pidän Tylerin lämpimästä suhtautumisesta henkilöihinsä. Kirjojen laatuun voi luottaa, eivätkä ne ole kuitenkaan millään tavalla vaikeita.

Äkäpussi oli kuitenkin hämmästyttävän kevyt ja pilke silmäkulmassa kirjoitettu tarina kolmekymppisestä Katesta, joka on jämähtänyt kotiin pikkusisarensa ja leskimiesisänsä taloudenhoitajaksi. Isä keksii, että Kate voisi mennä naimisiin isän tutkimusapulaisena toimivan venäläisen Pjotrin kanssa, jonka oleskelulupa on menossa vanhaksi.

Siinä kirjan sisältö oikeastaan onkin. Häihin asti päästään, vaikkakaan ei ihan tavanomaista reittiä. Mukaan mahtuu pikkusisaren vegaaniksi ryhtymistä, eläinaktivistien toimintaa, sukulaisten ja Katen työkavereiden reaktioita.

Anne Tyler on itse todennut kirjasta, että kirjaa oli valtavan hauska kirjoittaa. Tämä hauskuus välittyy myös lukijalle.

tiistai 13. marraskuuta 2018

Johanna Holmström: Sielujen saari

Kirja sijoittuu Seilin saarelle ja siellä naisten mielisairaalaan eli hospitaaliin. Tapahtumat alkavat vuodesta 1891 ja päättyvät epilogiin 1997. Päähenkilöinä ovat lapsensa hukuttanut Kristina, 1930-luvulla saarelle joutuva Elli sekä saarella vuosikymmeniä hoitajana toimiva Sigrid.

Naisten arkista, päivästä toiseen samanlaisena jatkuvaa elämää hospitaalissa ja saarella seurataan tarkkaan. Holmströn kuvaa myös mielisairaiden karuja ja epäinhimillisiä hoitomenetelmiä, kuten eristystä, leikkauksia, tahdon nujertamista eri keinoin jne.

Jos nainen ei ole sairaalaan tullessaan ollut mieleltään sairas, viimeistään sairaalassa hän sairastuu. Saarelle tullaankin koko loppuelämäksi, sieltä ei ole tapana lähteä pois. Vaikka lähtö olisi muutoin mahdollista, naisilla ei ole paikkaa, mihin palata. Ja vuosien tai vuosikymmenten laitostuminen ei auta selviytymään yksin mantereella.

Luin muutama vuosi sitten Katja Kallion Yön kantajan, joka sijoittuu myös Seilin saarelle. Pidin näistä molemmista kirjoista ja onneksi ne olivatkin aivan erilaiset tyyliltään. Voin suositella lämpimästi molempia, mutta ei niitä ehkä kannata ihan peräkkäin lukea.

tiistai 30. lokakuuta 2018

Jari Järvelä: Kosken kahta puolta

Tulipas luettua hyvä kirja sisällissodan ajasta! Olen tykännyt kotkalaisen Järvelän Metro-trilogiasta, mutta tämä teos oli vielä moniulotteisempi. Sujuva liikkuminen eri aikatasoilla pysyi hienosti kasassa ja teki kirjasta elävän.

Kyse on lapsuudesta 1910- ja 1970-luvuilla, lapsi on samanlainen, oli ympärillä miten hirveitä tapahtumia tahansa.

Kertojana on pieni poika, jonka molemmat isoäidit kokivat sisällissodan kauhut omassa lapsuudessaan - eri puolella rintamaa. Järkyttävät tapahtumat vyöryvät takaumina mummojen tarinoissa sekoittaen jännittävästi mukaan menneisyyden haamuja ja tarinan nykyhetkeä, 70-luvun lasten elämää. Kaunistelematta kuvataan vihan määrää kosken kahta puolen.

Kiinnostava kirja, tapahtumilla on tosipohjaa, vaikka tarina on fiktiivinen. Kirjan loppu oli liikuttava.

torstai 18. lokakuuta 2018

Minna Rytisalo: Rouva C.

Minna Rytisalo on kirjoittanut Minna Canthin Jyväskylän vuosista romaanin. Kirjan tapahtumissa ja henkilöissä on joitakin kiinnekohtia todellisuuteen, kuten Rytisalo jälkisanoissaan kirjoittaa. Enimmäkseen kirjailija on kuitenkin heittäytynyt kuvittelemaan, millaista naisen elämä 1860-luvulla oli. Naisen osana oli edelleen mennä naimisiin, saada lapsia, hoitaa ja huoltaa miestään, perhettään ja talouttaan. Jos haikaili muuta, sai hankalan ihmisen maineen.

Minna Canth lähti Kuopiosta Jyväskylään opettajaseminaariin, jossa Uno Cygnaeus aloitti tuolloin myös naisten kouluttamisen. Koulun käynnistä huolimatta naiset pyrkivät hyviin naimisiin. Minnalle käy samoin: hän jättää seminaarin kesken ja perustaa perheen lehtori Ferdinand Canthin kanssa, jää kotiin ja saa 7 lasta.

Kuten tiedämme, tämä ei kuitenkaan Minnalle riittänyt. Pikku hiljaa hän hakee omaa tietään vaikuttaa ja alkaa kirjoittaa. Ilman miehensä tukea se ei olisi varmaan onnistunut. Kirja päättyy siihen, kun Minna jää yksin ja muuttaa takaisin Kuopioon. Siitä hänen oma uransa vasta alkaa.

Kirjaa lukiessa alussa miettii, mikä on totta ja mikä ei. Vähitellen sen kuitenkin unohtaa ja melkein unohtaa senkin, kuka kirjan päähenkilö todellisuudessa oli. Niin kiehtovasti Rytisalo kertoo naisen elämästä, perheestä ja Minnan pyrkimyksistä. Suurella lämmöllä ja rakkaudella kirjailija kertoo myös Minnan ja miehensä Ferdinandin rakkaudesta, ymmärryksestä ja ystävyydestä toisiaan kohtaan.

Miten viehättävä kirja!

tiistai 2. lokakuuta 2018

Tommi Kinnunen: Pintti

Tommi Kinnunen on siirtynyt uusiin maisemiin ja ihmisiin Pintti-kirjassaan. Kolmenpäivänromaanin tapahtumat sijoittuvat johonkin eteläiseen Suomeen, kylään, jonka ihmisten elämä pyörii lasitehtaan ympärillä. Tapahtuma-aikana on yksittäiset päivät vuosina 1949 - 1951, mutta takautumien kautta kerronta ulottuu myös kauemmas menneisyyteen.

Päähenkilöinä kirjassa ovat Tyynelän lasinpuhaltajaperheen lapset Jussi, Helmi ja Raili. Kukin heistä on vuorollaan päähenkilönä ja kertojana yhden päivän ajan. Taas Tommi Kinnunen kirjoittaa lämpimästi ja ymmärtäen tavallisista, vähän vajavaisistakin ihmisistä, jotka yrittävät selviytyä elämässä päivästä toiseen. Kaikkia asioita ei selitetä auki vaan paljon jätetään lukijan ymmärryksen varaan.

Juonen kuljetus on hienoa ja yllättävää, samoin kirjan luontokuvaukset. Päähenkilöitä kuvataan mm. näin: "Vaatii enemmän vaivaa tehdä jotakin kuin olla tekemättä. On helpompi jäädä kuin lähteä, yksinkertaisempi vaieta kuin puhua." Tyynelän perheen tapana on ollut olla puhumatta asioista ja vetäytyä. Vaikka kirjan pohjasävy on hieman surullinen, mahtuu kirjaan kuitenkin mukaan myös lämmintä huumoria. Hieno kirja taas Kinnuselta!

torstai 6. syyskuuta 2018

Sofia Lundberg: Punainen osoitekirja

Ruotsalaisen Sofia Lundbergin kirjassa on hauska rakenneidea: 96-vuotias Doris käy osoitekirjaansa läpi ja palaa samalla menneisyyteen muistellen hänelle tärkeitä ihmisiä. Doriksen elämässä on tapahtunut paljon: lapsena hän ajautui sattumalta Pariisiin malliksi, sieltä hän lähti sodan jaloista Yhdysvaltoihin ja palasi taas takaisin Englannin kautta Ruotsiin.

Tarina ei suinkaan ole näin yksiniitinen, vaan Doris muistelee elävästi ja sydämellisesti tapaamiaan ihmisiä ja suurta rakkauttaan Allania, jonka hän kadottaa. Pariisin muotimaailman kuvaus 1930-luvulla on mielenkiintoista luettavaa. Pariisi on myös se, mihin Doris koko loppuelämänsä kaipaa.

Doriksen vanhuus on yksinäistä, kun kaikki ystävät ja tutut ovat kuolleet. Yhdysvalloissa asuva sisaren tyttärentytär on ainoa, joka pitää Doriksen kanssa yhteyttä. Doris kaatuu kotona ja murtaa lonkkansa ja siitä käynnistyvät kirjan tähän päivään sijoittuvat tapahtumat. 

Vaikka kerronta on välillä siirappimaista, kirja on kuitenkin mukavan helppo lukuromaani.

tiistai 28. elokuuta 2018

Tapani Tolonen: Sokeisto

Tapani Tolonen on matematiikan opettaja ja filosofian tohtori. Sokeisto on hänen esikoisteoksensa ja kirjan liepeessä kerrotaan myös, että idean kirjaan ja siinä kuvattuun ajanjaksoon hän sai kuunneltuaan setänsä juttuja omista isovanhemmistaan.

Kirjassa kerrotaan vuoden 1905 suurlakosta ja siihen liittyvistä tapahtumista Helsingissä. Kirjan päähenkilö on Eetu, joka on oppinut latojan ammatin kasvatti-isältään. Eetu tutustuu työpaikallaan Topiin, joka toimii aktivistina. Topin kautta Eetu ajautuu  tahtomattaan vaarallisiinkin tehtäviin.

Sattumaa on myös, että Eetu rakastuu naimisissa olevaan yläluokkaiseen Kariniin ja heidän välilleen syntyy suhde. Karin kuvataan jotenkin tahdottomana henkilönä, joka on tyytymätön avioliittoonsa, mutta ei oikein pääse tilanteesta ulos. Kotiapulaisensa mukaan Karin ei oikein osaa tehdä mitään talon rouvalle kuuluvia töitäkään.

Tolonen kuvaa suurlakkoon johtavia tapahtumia työväenluokan ja aktivistien näkökulmasta. Moni asia tuntui vieraalta, kun enemmän viime aikoina on kirjoitettu vuoden 1917 tapahtumista. Välillä vuodet menivätkin ajatuksissa sekaisin ja piti palauttaa mieleen, että nyt puhutaan vuodesta 1905, ei kansalaissodan tapahtumista.

Tolonen kirjoittaa sujuvasti ja asiat on hänellä hallussa. Pientä tiivistämisen varaa yli 400-sivuisessa kirjassa olisi ollut. Ja mikä se sokeisto sitten on? Sana määritellään Tieteen termipankissa näin: "Ladelmassa tekstin aukkopaikkoihin käytettävät täyttökappaleet."

tiistai 31. heinäkuuta 2018

Cristina Sandu: Valas nimeltä Goliat

Kirjan kertoja on Alba, jonka äiti on suomalainen ja isä romanialainen. Alba on kasvanut Suomessa, mutta viettänyt lapsena kaikki kesänsä Romaniassa Bukarestin liepeillä pienessä kylässä. Kirjassa kerrotaan Alban kesistä isovanhempiensa luona ja elämästä Ceausescun Romaniassa.

Alban isovanhemmilla on kaksi poikaa, Mihail ja Costel. Mihail tapaa suomalaisen tytön ja muuttaa Suomeen. Costel voittaa arvonnassa Green Cardin ja muuttaa Yhdysvaltoihin asumaan. Sandu osaa kuvata osuvasti ja lämpimästi eri kulttuurien välisiä eroja ja Costelin kaipuuta takaisin Romaniaan.

Arkipäivän elämää Romaniassa 1950-luvulta lähtien kuvataan perheen kautta. Perheen isä on miliisi ja sen takia epäsuosittu kyläläisten keskuudessa. Kaikkien tekemisiä vahditaan ja valvotaan. Joistakin Ceausescun suuruudenhulluista hankkeista kerrotaan, esim. kylän lähelle tehdystä tekoaltaasta.

Mikä se kirjan nimessä esiintyvä valas sitten on? Tarina liittyy perheen poikien lapsuuteen, jolloin valtavaa valaan ruhoa kuljetettiin maasta toiseen ja ihmiset saivat käydä tutustumassa siihen pääsymaksua vastaan. Nähdessään valaan pienet pojat ymmärtävät, että heidän pienen kylänsä ulkopuolella on toisenlainen maailma, johon he aikovat päästä. Näin myös tapahtuu, mutta elämä toisessa maassa ja toisessa kulttuurissa ei ole helppoa.

Kirja oli vuoden 2017 Finlandia-palkintoehdokkaana.

keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Heidi Köngäs: Sandra

Heidi Köngäs on kirjoittanut kirjan vuosien 1917 - 1918 tapahtumista torpparin vaimon Sandran näkökulmasta. Sandra ja miehensä Janne saavat torpan kontrahdin jostakin Ruoveden tienoilta. He menevät naimisiin, rakentavat torpan ja saavat liudan lapsia. Keväällä 1918 punaisten ja valkoisten liikehdintä alueella kiihtyy, ollaanhan aika lähellä Tamperetta. Janne joutuu pakko-otetuksi punaisten joukkoihin ja vangitaan keväällä.

Kirjassa kuvataan torppareiden ja ylipäätään maalla asuvien elämää ja toimeentuloa tuohon aikaan. Jannen sisko Lyyti on kaupungissa piikana ja sitä kautta päästään kurkistamaan myös kaupungissa työtä tekevien palkollisten ja herrasväen elämään. Heidi Köngäs kertoo torppareiden työvelvoitteista ja siitä, kuinka yksinkertaista ja vaikeaa elämä ja toimeentulo on ollut. Tuohon aikaan sattui vielä pahoja katovuosia, viljaa ei saatu ja talvella nähtiin nälkää.

Sodan jälkiselvittelyjä kuvataan myös ja ne ovat aika rankkaa luettavaa Jannen päätyessä lopulta Lappeenrantaan vankileirille. Sandra on sitkeä nainen ja pärjää lapsinensa sota-ajan ja saa lopulta Jannensakin takaisin.

Tiiviissä alle 300-sivuisessa kirjassa on kaikki kohdallaan. Suosittelen rankasta aiheesta huolimatta!

maanantai 4. kesäkuuta 2018

Terhi Kuusisto: Hiekkamandala


Hiekkamandala on hienosti kirjoitettu satu kolmesta ihmisestä: Irenestä, Omista ja lapsen hengestä. Irene on nuorta joogapoikaa Omia selvästi vanhempi, nainen jonka ote arkipäivään on voimaton ja tarkoitus hukassa. Irene opiskelee näennäisesti, mutta ei valmistu, eikä edes suunnittele valmistuvansa. Om löytää Irenen viereiseltä matolta joogatunnilta, ja suhde alkaa.

Hiekkamandala avaa kerros kerrokselta päähenkilöiden ja näiden läheisten elämää. Millainen oli Omin lapsuus hippiäitinsä kanssa? Miksi Irene ei koskaan tuntenut isäänsä?
Irenen ja Annan ystävyys tuo omat koukeronsa tarinaan.

Kirja on kauniisti kirjoitettu ja ehdottomasti lukemisen arvoinen. Ehkä monikin nykyihminen löytää omia ajatuksiaan tarkoituksen etsinnästä ja suurten tavoitteiden puuttumisesta.

tiistai 22. toukokuuta 2018

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton

En ole lukenut Elizabeth Stroutin edellistä suomennettua kirjaa, Olive Kitteridgeä, mutta katsoin siitä tehdyn minisarjan. Stroutin tapa kertoa asioita ja hakea aiheensa perheestä ja perheen sisäisistä suhteista on molemmissa samankaltainen.

Nimeni on Lucy Barton kertoo äidin ja tyttären suhteesta surullisen tarinan. Lucy ei ole tavannut äitiään vuosiin, kunnes äiti tulee viikoksi sairaalaan tapaamaan Lucya. Äiti ja tytär muistelevat menneitä, mutta on kipeitä asioita, joista ei voi puhua. Lucyn perhe on ollut todella köyhä ja olot kurjat. Kuin ihmeen kaupalla Lucy onnistuu pääsemään pois, opiskelemaan yliopistossa ja jättämään vanhan elämän taakseen.

Lucyn oma perhe on toisenlainen, hänen suhteensa omiin lapsiin lämmin. Kuin sivulauseissa Lucy kertoo avioerostaan ja uudesta liitostaan. Lucylle tärkeä hahmo kirjassa on Lucya hoitava lääkäri, joka paneutuu työhönsä ja huomioi potilaitaan myös vapaa-ajallaan.

Pieni, surumielinen tarina ihmisistä, jotka eivät osaa elää toistensa kanssa. Vielä surullisemmaksi tarinan tekee se, että kyse on lapsista ja heidän vanhemmistaan.

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

Olli Jalonen: Taivaanpallo

Pidän Olli Jalosen tavasta ilmaista asioita verkkaiseen, pohdiskelevaan tyyliin. Mukana on myös pienieleistä, hiljaista huumoria. Jalonen kuvaa tavallisia ihmisiä lämpimästi ja arvostaen.

Kirjan tapahtumat alkavat Saint Helenan saarella 1600-luvun lopulla. Angus-poika tarkkailee ja tallentaa tietoja havaitsemistaan linnuista ja taivaankappaleista alkeellisella menetelmällä. Tehtävän on hänelle antanut saarella vieraillut tutkija Edmond Halley. Taivaanpallo-nimellä viitataan Halleyn komeettaan, josta kirjassa annetaan viitteitä.

Olot Saint Helenan saarella ovat kurjat ja Angus-poika päätetään lähettää jäniksenä laivalla Lontooseen pyytämään apua Halleylta. Kuin ihmeen kaupalla Angus löytää Halleyn Lontoosta ja pääsee hänen oppipojakseen.

Kirjassa kuvataan tuon ajan elämää ja selviytymistä sekä Saint Helenan saarella että Lontoossa: elintasoerot ovat huikeat Anguksen perheen ja Halleyn piirien välillä. Anguksen etuna on kuitenkin se, että hän osaa lukea ja on muutenkin nokkela poika. Tuon ajan tieteen tekemistä ja tutkimusmenetelmiäkin kuvataan tarkasti. Angus tekee itsekin hienon havainnon kalanrakoilla.

Kirja päättyy arvoituksellisesti Walesiin Snowdon-vuoren huipulle tarinan jäädessä vähän kuin kesken.

torstai 26. huhtikuuta 2018

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen

Ishiguro on yksi lempikirjailijoistani. Pitkän päivän ilta on jäänyt mieleen ja myös vaikuttava Ole luonani aina. Jos Ole luonani aina oli dystopia, Haudattu jättiläinen puolestaan sijoittuu menneisyyden Brittein saarille tarkemmin määrittelemättömään ajankohtaan.

Kirjan päähenkilöinä ovat vanha pariskunta Axl ja Beatrice, jotka  päättävät lähteä vaeltamaan omasta kotikylästään poikansa luokse. Matka on pitkä ja se pitää taittaa jalkaisin välillä vaikeassakin maastossa. Lisäksi matkantekoa uhkaavat keskinäistä vihanpitoa pitävät saksit ja keltit. Axl ja Beatrice kohtaavat matkallaan myös Arthur-kuninkaan ritarin haarniskassaan, jonka tehtävänä on suojella lohikäärmettä. Muitakin mielikuvituksellisia ja vaarallisiakin otuksia ilmaantuu matkan varrella pariskunnan reitille.

Kirjassa on mukana maagisia elementtejä. Esimerkiksi Axl ja Beatrice eivät muista menneisyydestään juuri mitään, välillä mieleen palaa unenomaisia välähdyksiä siitä, mitä elämässä on aiemmin tapahtunut. Axl ei muista, mitä työtä hän on nuorena miehenä tehnyt, pariskunnan pojan kohtalo vaikuttaa epäselvältä. Kaikkialla leijailee sumu, jonka Axl ja Beatrice epäilevät vaikuttavan muistojen katoamiseen.

Kerrassaan hieno, lämpimästi kirjoitettu tarina, jonka maailma on yllätyksiä täynnä. Tarina myös viedään hienosti loppuun.

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Sadie Jones: Kutsumattomat vieraat

Olen pitänyt kovasti Sadie Jonesilta suomennetuista kirjoista. Ne ovat kaikki olleet erilaisia ja niin on tämäkin Kutsumattomat vieraat. Kirjan tapahtumat sijoittuvat ehkä 1900-luvun alkupuolelle maalaiskartanoon jonnekin päin Englantia.

Kirjaa aloittaessani odotin jotain Austen-tyyppistä kuvausta perheen tyttären Emeraldin syntymäpäiväjuhliin liittyen. Kirjan tapahtumat kestävät noin vuorokauden ajan. Ensin Emeraldin syntymäpäiväjuhlia valmistellaan, vieraita odotetaan ja vastaanotetaan. Kaikki muuttuu, kun lähistöllä tapahtuu junaonnettomuus ja joukkio junan matkustajia ilmestyy vaatimaan suojapaikkaa kartanosta. Kun paikalle vielä ilmestyy perheen äidin entinen rakastaja, tapahtumat alkavat muuttua kummallisiksi; historiallisesta romaanista hypätään fantasian puolelle.

Vaikka Sadie Jones on taitava kirjoittaja, hieno ihmisten ja miljöön kuvaaja, en ihan ymmärrä tämän romaanin ideaa ja tyylilajia. Ehkä kyseessä on aikuisten, vähän pilke silmäkulmassa kirjoitettu satu, joka päättyy onnellisesti? Uteliaana ja hämmästellen kuitenkin luin kirjan. Mitähän Sadie Jones seuraavaksi keksii?

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Noah Hawley: Ennen syöksyä

Noah Hawleylta on aiemmin suomennettu teos "Kaikki sanovat tahdon", joka on myös filmattu. Hawley on ollut mukana tekemässä Fargo- ja Bones-sarjoja, mutta minulle hän oli täysin tuntematon tekijä. Viime vuonna suomennettu "Ennen syöksyä" on julkaistu Otavan kirjasto -sarjassa, joka yleensä on laadun tae.

Kirjassa kuvataan tapahtumasarjaa, jossa yksityinen pienlentokone putoaa mereen matkalla New Yorkiin. Ainoat eloonjääneet ovat päähenkilö Scott, joka on aivan sattumalta mukana koneessa, ja nelivuotias JJ, jonka Scott onnistuu tuomaan maihin uimalla. Uskomaton, monta tuntia kestävä uintimatka öisellä merellä ja pienen pojan pelastaminen aiheuttaa valtavan mediamylläkän. Mukana on myös onnettomuustutkintalautakunta ja kaikenlaisia epäilyjä koneen putoamisen syistä esitetään. Kirja onkin osittain myös jännitystarina, jonka lopussa putoamisen syy selviää.

Kirjassa kuitenkin esitellään kaikki koneessa mukana olleet henkilöt, kerrotaan heidän taustojaan, suhteita toisiinsa ja syitä siihen, miksi he istuivat koneessa. Tarkimmin seurataan Scottin ja JJ:n elämää onnettomuuden jälkeen ja sitä, miten he tilanteesta selviävät.

Kirja on erittäin hyvin kirjoitettu ja juoni imee mukaansa. Voin nähdä tämänkin kirjan muotoutuvan elokuvaksi joskus myöhemmin.

torstai 8. maaliskuuta 2018

Emmanuelle Pirotte: Vielä tänään olemme elossa

Emmanuelle Pirotte on belgialainen dramaturgi ja taidehistorioitsija. "Vielä tänään olemme elossa" on hänen esikoisromaaninsa, joka palkittiin vuoden 2016 parhaana historiallaisena romaanina Ranskassa. Romaanista on tekeillä myös elokuva.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat Belgiaan toisen maailmansodan loppuvaiheisiin vuosina 1944-1945. Kirjan päähenkilö Mathias on saksalainen SS-sotilas, jonka tehtävänä on soluttautua amerikkalaisiin joukkoihin. Mathias on ristiriitainen persoona, joka on asunut vuosia intiaanien parissa Kanadan erämaissa. Sodan alkaessa hän on palannut Saksaan ja sotinut vuosikausia. Mathiaksesta on tullut sotakone, kyynistynyt ammattitappaja.

Kirjan alkaessa Mathias törmää juutalaistyttö Renéehen ja jostakin syystä tyttö herättää Mathiaksen suojeluvaiston. Samoin tyttö kiintyy ja turvaa Mathiakseen. Kirjassa kuvataan tapahtumia belgialaiskylässä, kun miehittäjät vaihtuvat saksalaisista amerikkalaisiin. Siitä, kuinka uskottavaa tapahtumienkulku ja Mathiaksen muuttuminen on, voi olla montaa mieltä. Elokuvan dramaturgiaan kirjan tapahtumat varmasti istuvat hyvin.

Erilainen, inhimillinen, siviilien näkökulmasta sotaa kuvaava romaani on toiveikas kaiken kuvaamansa kurjuuden keskellä.

torstai 18. tammikuuta 2018

Eowyn Ivey: Lumilapsi

Jo vuonna 2013 suomennettu kirja osui nyt vasta käteen. Kirjailija on alaskalainen ja kirjan takakansiliepeen mukaan elää hyvin samankaltaista elämää luonnon keskellä kuin kirjassa kuvataan.

Kirjan päähenkilöinä on lapseton pariskunta Mabel ja Jack, jotka ovat muuttaneet Alaskaan hakemaan muutosta elämäänsä. Taakse on jäänyt Mabelin keskenmeno ja toivo omista lapsista. Elämä 1920-luvulla pienellä maanviljelystilalla on rankkaa ja toimeentulo niukkaa. Alaskan talvet ovat kovia ja kesä lyhyt.

Eräänä talvipäivänä mökin pihapiiriin kuitenkin ilmestyy pieni tyttö, kuin keiju. Pitkän aikaa Mabel ja Jack eivät oikein tiedä, onko lapsi todellinen vai ei. Jotain taianomaista tytössä onkin, vaikka hän elää monta vuotta puolittain Mabelin ja Jackin kanssa, puolittain vuorilla. Faina-tyttö ilmestyy aina kun pakkaset tulevat ja lunta alkaa sataa, ja lähtee taas kesäksi vuorille.

Kirja oli oikein mukava lukukokemus, varsinkin näin talviseen aikaan. Alaskan ankara luonto kuvataan hienosti, samoin metsästys elinkeinona ja edellytyksenä hengissä pysymiselle. Kirjassa kuvataan myös lämpimästi päähenkilöiden suhdetta toisiinsa ja hersyvästi täysin toisen tyyppistä naapuriperhettä. Suosittelen lämpimästi!

tiistai 9. tammikuuta 2018

Nathan Hill: Nix

Kirjan kannessa lukee: "Nathan Hill on huikeuden mestari." - John Irving. "Yksi vuosisadan parhaista kirjoista!", lukee takakannessa. Tartuinkin tähän 716-sivuiseen opukseen suurin odotuksin. Teos on lisäksi amerikkalaisen tekijänsä Nathan Hillin esikoisromaani.

Kirjan tapahtumat ajoittuvat vuosiin 1988-2011. Päähenkilö ja kirjan kertoja on Samuel, joka on 10-vuotias, kun hänen äitinsä lähtee kotoa. Menee parikymmentä vuotta, ennen kuin Samuel näkee äitinsä uudelleen. Kirjassa selvitellään Faye-äidin lähdön syitä, hänen nuoruuttaan Iowassa ja kerrotaan myös Fayen norjalaisesta isästä.

Kirjan nimi Nix tarkoittaa norjalaisessa mytologiassa taruolento näkkiä. Näitä vanhoja taruja Fayen isä kertoi tyttärelleen. Kirjailijan äidin suku on kotoisin Norjasta ja kirjan lopussa Faye matkustaakin Hammerfestiin selvitelläkseen isänsä sukujuuria ja syitä sille, että isä lähti Yhdysvaltoihin sodan aikana ja eli siellä onnettomana, kotiin  kaivaten.

Kirjaan on ladattu aivan liikaa materiaalia. Sinällään tämä perhetarina olisi riittänyt ja siitä olisi saanut aikaan kelpo lukuromaanin. Lisänä on sivujuoni, jossa tavataan nettipelaajia - päähenkilö Samuel ja myös kirjailija Nathan Hill harrastaa verkkopelaamista. En ihan ymmärtänyt yhteyttä muihin kirjan tapahtumiin.

Kirjassa kerrotaan myös perin pohjin Chigagon vuoden 1968 opiskelijamielenosoituksista, joissa Samuelin äiti oli mukana. Samuelin elämään liittyvät myös lapsuudenystävät Bishop ja Bethany, joista Bethany on Samuelin suuri rakkaus.

Kirjan kerronta on oikein sujuvaa, mutta paikoitellen liiankin syvälle joihinkin yksityiskohtiin porautuvaa. Todella hauskoja henkilökuvauksia mahtuu joukkoon, esim. Samuelin kirjallisuusopiskelija Laura, joka on plagioinut Hamlet-esitelmätekstin netistä ja palauttanut sen omalla nimellään. Lauran ajatuksia ja perusteluja kaikelle toiminnalleen on aika hauska lukea.

Mutta 716 sivua! Se on aivan liikaa, ei tämä nyt niiin huikea kirja kuitenkaan ollut, vaikkakin aivan luettava.