Mihail Šiškin: Sinun kirjeesi

Venäläisen Mihail Šiškinin kirja on hämmentävä lukukokemus. Kirja koostuu nuorten rakastavaisten, Aleksandran ja Vladimirin kirjeenvaihdosta. Nuoret ovat vasta tavanneet ja rakastuneet, viettäneet mukavia päiviä yhdessä mökillä, kun Vladimir joutuu armeijaan.  Tähän asti kaikki on selvää, rakkauskirjeet liikkuvat postin mukana neuvostoarmeijasta kotiin ja takaisin.

Pian posti tuo Vladimirin omaisille tiedon pojan kuolemasta. Tämä ei kuitenkaan lopeta kirjeenvaihtoa. Ensin lukija kuvittelee – ainakin minä kuvittelin – että postinkulun hitauden vuoksi kirjeet liikkuvat vielä, vaikka niiden lähettäjä onkin kuollut. Mutta ei asiaan mitään näin järkiperäistä selitystä saada. Sen sijaan lukija tajuaa, ettei Vladimir suinkaan ole neuvostoarmeijassa vaan jossain aivan muilla sotatantereilla. Hän on kirjurina 1900-luvun alun Kiinan boksarikapinassa. Ja kirjeet jatkavat kulkuaan ajassa ja paikassa.

Vladimirin kirjeissä kuvastuu sodan mielettömyys ja raakuus. Ne ovat hyvin yksityiskohtaisia kuvauksia julmuuksista, joita sodassa joudutaan kärsimään. Aleksandra puolestaan raportoi lääketieteen opinnoistaan, äitinsä sairastumisesta, keskenmenostaan ja ihmissuhteistaan. 

Šiškin näyttää hienosti, kuinka universaalia ja ajasta ja paikasta riippumatonta monet asiat ihmiselämässä ovat. Kirjeistä ei itse asiassa edes muodostu kirjeenvaihtoon normaalisti kuuluvaa vuoropuhelua, vaan koko kirja on ikään kuin kaksi erillistä tarinaa, jotka vain kerrotaan kirjeen muodossa. 

Magne Hovden: Viisuviikingit

Tämän vuoden Euroviisut on juuri kisailtu ja tiedotusvälineistä on saatu seurata mitä erikoisempia tapoja saavuttaa yleisön suosio. Euroviisuhulinaan sijoittuu myös norjalaisen Magne Hovdenin uusi kirja Viisuviikingit.

Viisuviikingeissä comebackistä haaveileva kitaristi päättää koota uuden bändin ja osallistua sen kanssa Euroviisuihin. Euroviisut voittamalla hän pääsisi taatusti takaisin kaipaamaansa julkisuuden valokeilaan. Bändi saadaan kokoon ja sopivan erikoinen kappalekin onnistutaan tekemään. Mukana on niin velkojiaan paikoileva naisrupmali, ramppikuumeesta kärsivä kitaristi ja uskovainen laulaja.

Porukan yhteen hitsautuminen vie oman aikansa ja monenlaista seikkailua ja kohellusta on luvassa, ennen kuin selviää, pääsevätkö Viisuviikingit edustamaan Norjaa Euroviisujen loppukilpailuun. Hovden on onnistunut luomaan hauskoja hahmoja ja sopivasti soljuvan tarinan.

François-René de Chateaubriand: Viimeinen Abenserragi

Viimeinen Abenserragi on tuulahdus mennyttä aikaa, romantiikan klassikko Espanjan Granadasta vuodelta 1826. Viimeinen Abenserragi ilmestyi suomeksi ensimmäisen kerran vuonna 1884, ja nyt Hannu Salmi on suomentanut kirjan uudelleen 2012.

Nykylukijalle kirja uhkuu silkkaa muinaisuutta, ah niin yleviä tunteita ja itsesäälin sekaista urheutta ja kärsimystä. Pragmaattinen nykyihminen miettii: ”no voi vitsi, ota se tyttö ja ole onnellinen”, kirjan vastaus on Kunnia ennen Onnea.

Jos ihmiset oikeasti ajattelivat tällä tavoin vain parisataa vuotta sitten, on maailma todellakin muuttunut paljon. Mielenkiintoinen pikku kirjanen sinällään, kiinnostavaa luettavaa historiasta tai romantiikan ajasta innostuneelle.

Felicia Feldt: Näkymätön tytär

Näkymätön tytär – kasvatusguru Anna Wahlgrenin varjossa on aika hurja kirja. Olen itsekin lukenut Anna Wahlgrenin lapsikirjoja, ja pitänyt häntä järkevänä ihmisenä. Kunnes luin Näkymättömän tyttären. Voihan Viuhti ja Tiuhti! Tämä koko maailman rakastama ja ihailema superkasvattaja osoittautuukin äärimmäisen itsekkääksi, miehissä juoksevaksi alkoholistiksi.

Anna kiristää, lahjoo, huutaa, lyö ja uhkailee lapsiaan pahemmin kuin kukaan normaalivanhempi. Viimeisenä vetona uhkaillaan itsemurhalla. Ja Anna jättää pienet lapsensa yksin päiväkausiksi, kun viina vie. Ja lopulta jopa viettelee oman lapsensa aviomiehen. Eikä salli kritiikkiä, ei edes vihjauksia omasta epätäydellisyydestään.

Yhdeksän lasta monelta eri mieheltä, ei yhtään isää. Jatkuvaa muuttoa paikasta toiseen, välillä jopa maasta toiseen. Ja viina vie, epämääräistä sakkia pukkaa sisään ovista ja välillä kirjaimellisesti ikkunoistakin. Lapsilla ei kavereita, taas uusi avioero, taas uusi muutto. Felicia Feldt kirjoittaa hienosti vaikeasta asiasta. Ei ihme, että ainakin Anna Wahlgren pillastui kirjasta. Ja toki täytyy muistaa, että kyseessä on Feliacian näkemys, ja Annan näkökulma on aivan erilainen. Anna on syyttänyt avoimesti Feliciaa valehtelijaksi, mutta jostakin syystä lapsen näkökulmaa on helpompi uskoa. Felicia on kuitenkin ainoa, joka pystyy kertomaan torjutun, ulkopuolisen lapsen näkökulman kasvatusgurun omasta perheestä.

Laura Save: Paljain jaloin

Laura Saven kirja Paljain jaloin on jo lähtökohdiltaan järkyttävä. Kirja on dokumenttiromaani Saven omasta elämästä, hänen sairastumisestaan syöpään ja elämästään sen kanssa. Kirjailija kuoli ennen kuin sai tietää, että kirja julkaistaan. Kuollessaan hän oli vain 28-vuotias.

Kirjan päähenkilö on nuori lääketieteenopiskelija Laura. Hänellä on pieni poika ja onnellinen parisuhde. Kaikki näyttää olevan hyvin, kunnes hän yhtenä päivänä saa koko elämää järkyttävän puhelun: polven kierukkavammaksi epäilty vaiva onkin tutkimuksissa osoittautunut luusyöväksi. Tästä alkaa pitkään jatkuva tutkimusten ja hoitojen sarja. Save kuvaa hyvin tuntojaan, tuskastumistaan, epätoivoaan, taistelutahtoaan ja onnen hetkiään sairauden varjossa. Välillä toipuminen ja jopa parantuminen vaikuttavat todennäköisiltä ja Laura palaa jatkamaan opintojaan. Perhe muuttaa pois syövän leimaamasta kodista uuteen, valoisaan asuntoon. Omiin ja puolisonsa vanhempiin Lauran välit ovat läheiset, ne tuntuvat jopa lähentyvän sairauden myötä. Hän tutustuu uusiin ihmisiin, joiden kanssa jaetaan vertaistukea ja ystävystytään.

Kirjaan sisältyy osia Laura Saven sairauden aikana kirjoittamasta blogista sekä hänen muistiinpanoistaan. Joissakin kohdissa blogikirjoitukset erottuvat selvästi muusta tekstistä. Kun kirja on näin henkilökohtaisiin kokemuksiin pohjautuva romaani, nousi lukiessa ainakin minun mieleeni väistämättä kysymys siitä, mikä kirjassa on totta ja mikä fiktiota.