tiistai 28. toukokuuta 2013

Mihail Šiškin: Sinun kirjeesi


Venäläisen Mihail Šiškinin kirja on hämmentävä lukukokemus. Kirja koostuu nuorten rakastavaisten, Aleksandran ja Vladimirin kirjeenvaihdosta. Nuoret ovat vasta tavanneet ja rakastuneet, viettäneet mukavia päiviä yhdessä mökillä, kun Vladimir joutuu armeijaan.  Tähän asti kaikki on selvää, rakkauskirjeet liikkuvat postin mukana neuvostoarmeijasta kotiin ja takaisin.

Pian posti tuo Vladimirin omaisille tiedon pojan kuolemasta. Tämä ei kuitenkaan lopeta kirjeenvaihtoa. Ensin lukija kuvittelee – ainakin minä kuvittelin – että postinkulun hitauden vuoksi kirjeet liikkuvat vielä, vaikka niiden lähettäjä onkin kuollut. Mutta ei asiaan mitään näin järkiperäistä selitystä saada. Sen sijaan lukija tajuaa, ettei Vladimir suinkaan ole neuvostoarmeijassa vaan jossain aivan muilla sotatantereilla. Hän on kirjurina 1900-luvun alun Kiinan boksarikapinassa. Ja kirjeet jatkavat kulkuaan ajassa ja paikassa.

Vladimirin kirjeissä kuvastuu sodan mielettömyys ja raakuus. Ne ovat hyvin yksityiskohtaisia kuvauksia julmuuksista, joita sodassa joudutaan kärsimään. Aleksandra puolestaan raportoi lääketieteen opinnoistaan, äitinsä sairastumisesta, keskenmenostaan ja ihmissuhteistaan. 

Šiškin näyttää hienosti, kuinka universaalia ja ajasta ja paikasta riippumatonta monet asiat ihmiselämässä ovat. Kirjeistä ei itse asiassa edes muodostu kirjeenvaihtoon normaalisti kuuluvaa vuoropuhelua, vaan koko kirja on ikään kuin kaksi erillistä tarinaa, jotka vain kerrotaan kirjeen muodossa. 

Ei kommentteja: