torstai 23. lokakuuta 2014

Olli Jalonen: Miehiä ja ihmisiä

Luin viimeksi Olli Jaloselta Poikakirjan, joka kertoi lapsuudesta 1960-luvulla kansakouluikäisen pojan näkökulmasta. Jalosen uudessa kirjassa kertojana on 17-vuotias nuori lukiolainen Parolasta ja tapahtumat sijoittuvat vuoden 1972 kesään. Päähenkilö joutuu - tai pääsee - paikalliseen peltifirmaan töihin apupojaksi ja maksaa palkastaan isänsä autovelkaa. Isä on sydänoireiden takia saanut potkut työpaikastaan ja joutuu kesän aikana uudestaankin sairaalaan. Päähenkilö joutuu miettimään, kuinka perhe tulee toimeen äidin tehdessä montaa eri siivoushommaa ja isän sairastellessa. Joutuuko hän lopettamaan lukion ja ryhtymään osaltaan perheen elättäjäksi?

Kirjassa kuvataan myös nuoren pojan ensimmäisiä rakastumis-, seurustelu- ja seksikokemuksia, poikaporukassa tehtyjä alkoholikokeiluja ja muita toilailuja. Mielenkiintoisesti kuvataan poikien radiokuunteluharrastusta ja laittomien radio-ohjelmien lähetyskokeiluja.

Mukavasti Jalonen kertoo siitä, miten nuori päähenkilö ottaa vastuuta yksinkertaisesta Rekusta, jota heitellään sinne tänne ja kiusataan kotona ja työpaikalla. Päähenkilöstä kasvaa kesän aikana vastuunkantaja muissakin asioissa. Hauskasti kuvataan työmiesten päivärutiineja ja asiakaskäyntejä; kaikki ei mene aina ihan ns. putkeen. Lisäksi mukana on 1970-luvun alun politiikan kuvioita: Kekkosen uudelleenvalintaa, eduskuntavaaleja, Vennamoa ym. Radiosta kuunneltava ja c-kaseteille äänitettävä musiikkikin kuulostaa tutulta.


Kirjan nimi Miehiä ja ihmisiä on peräisin juuri sieltä, miltä se kuulostaakin – Steinbeckiltä.

sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Sirpa Kähkönen: Graniittimies

Ihana, ihana kirja! Mutta samalla niin pohjattoman surullinen. Miten Sirpa Kähkönen sen taas tekeekään: vaikka kohtalokkaan lopputuloksen tietää jo lukemaan aloittaessaan, kirjaa ei silti malttaisi laskea käsistään.

Taas liikutaan Tuomen suvun miesten matkassa. 1920-luvulla Ilja vaimonsa Klaran kanssa lähtee Neuvostoliittoon rakentamaan parempaa maailmaa. Perässä tulee salaa pikkuveli Lavr. Ideologinen polte on kova, sitä eivät jokapäiväisen elämän kurjat realiteetitkaan helposti muserra. Ilja kohoaa poliittisessa hierarkiassa ylöspäin, Klara tekee hienoa työtä katulasten parissa. Suomalaiset pitävät yhtä, kunnes Stalinin vainot alkavat.

Kirjassa eletään vuoteen 1937 saakka. Siinä vaiheessa on suuri luuta jo lakaissut ja suuri osa kirjan henkilöistä leireillä, Siperiassa, vankilassa tai kuollut. Armeijassa palvellut Lavr sai jo aikaisemmin tarpeekseen ja palasi Suomeen. Ymmärtääkseni hänestä Sirpa Kähkönen on kirjoittanut Kuopio-sarjan kirjoissa.

Kirja on vaatinut valtavasti tutkimus- ja selvitystyötä. Tätä ei osoitella sormella, vaan faktat on hienosti upotettu kerrontaan. Mukana on tunnettujakin historian henkilöitä, kuten esimerkiksi kasvatustieteilijä Anton Makarenko, jonka meilläkin tunnettuihin kasvatusperiaatteisiin viitataan katulasten yhteydessä.


Kiitos taas, Sirpa Kähkönen!

perjantai 17. lokakuuta 2014

Inderjit Kaur Khalsa: Chakrapolku


Chakrapolku – kahdeksan viikon ohjelma luovuuden ja voiman löytämiseen on kannustava ja iloa tuottava kirja. Heti tekee mieli ruveta kokeilemaan eri chakrojen tasapainottamista ja voimistamista.

Kirja on jaettu chakrojen mukaan eri lukuihin, ja jokaiseen lukuun kuuluu omat tehtävänsä ja joogaehdotuksensa. Kovin nopeasti kirjaa ei voi lukea, jokaiseen lukuun kuuluu paljon pohdintaa. Liikesarjatkin ovat kohtuullisen haastavia, jos ei ole ennen kundalinijoogaa harrastanut.

Inderjit kirjoittaa mukaansatempaavasti ja rohkaisevasti. Kirjoittaja on nimestään huolimatta suomalainen, jonka nimi vaihtui hänen otettuaan sikhivihkimyksen. Tässä oikea hyvänmielen ja elämänilon kirja! ”Kulje kohti sitä, mikä tuottaa iloa, niin olet valinnut oikea suunnan.”

perjantai 10. lokakuuta 2014

Dawn Prince-Hughes: Gorillan kosketus

Gorillan kosketus – matkani läpi autismin kertoo Dawnin oman tarinan. Dawn on syrjäytynyt yhteiskunnasta, käynyt pohjalla ja noussut sieltä gorillojen avulla.

Autismi leimaa Dawnin elämää monella tavalla lapsesta lähtien, mutta sen enempää hän itse kuin ympäristökään ei pitkään aikaan ymmärrä mistä on kyse. Vasta eläintarhan rauhalliset gorillat pääsevät Dawnin mielen panssarin läpi, ja hän alkaa oivaltaa asioita. Erilaisuus saa nimen autismin kirjoon kuuluvasta Aspergerin syndroomasta.

Dawn Prince-Hughes nousee syrjäytyneestä ja kodittomasta koulupudokkaasta, itseltäänkin hukassa olevasta ihmisestä apulaisprofessoriksi ja rakastavaksi vanhemmaksi. Kirja on mielenkiintoinen kuvaus autismista autistin omin sanoin ja koskettava puheenvuoro inhimillisyydestä ja erilaisuudesta. Myös apinoita katsoo eri tavalla kirjan luettuaan.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Jari Tervo: Revontultentie

Revontultentie on jatkoa viime vuonna ilmestyneelle Esikoiselle, jossa Jari Tervo kertoi lämpimästi ja huumorilla lapsuudestaan. Revontultentiessä Jari on ehtinyt kasvaa 14-vuotiaaksi murrosikäiseksi, joka historianopettajan innostamana ryhtyy vallankumoukselliseksi. Perheen ja koulupäivien kuvaukset eivät enää anna mitään uutta, ja Tervon kirjoittamistyylikin alkaa kuulostaa liian tutulta ja maneeriselta. Lauseita lukiessaan kuulee Tervon puhuvan tunnistettavalla tavallaan.

Kirjan parasta antia ovat kuvaukset koko perheen pääsiäismatkasta Moskovaan sekä Jarin ja historianopettajan osallistumisesta Berliinin kansainväliselle nuorisofestivaalille. Ystävyysseuran järjestämä Moskovan matka tehdään vuonna 1973 junalla. Matkalaukut on pakattu täyteen sukkahousuja ja muuta siihen aikaan tarpeellista tavaraa. Matkalla Jarille ja matkanjohtajana toimivalle Huimalalle sattuu ja tapahtuu. Ajan kuvauksena matka on kiinnostavaa luettavaa. Berliiniin Jari lasketaan huoltajanaan historianopettaja, mutta matkalla Jari saa tulla toimeen pääasiassa yksin.

Muun tarinan lomaan Tervo on ujuttanut Erkki-sedän sotamuistelmia. Näiden merkitys jäi minulle irralliseksi ja loppujen lopuksi en niitä sitten lukenutkaan.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Albert Espinosa: Pyydä luokse sun


Ihastuttava, lämminhenkinen kirja, jota voi ilolla suositella.

Kirjan päähenkilö Dani kertoo oman tarinansa erilaisella ja virkistävällä tavalla. Kadonneita lapsia työkseen etsivän Danin tarina avautuu vähitellen, välillä lukijaa kiusoitellen. Dani on kohdannut elämässään suuria vaikeuksia, mutta myös aitoja ”helmiä”, vaikuttavia ihmisiä, jotka ovat kääntäneet Danin elämän suuntaa.

Pyydä luokse sun on ensimmäinen espanjalaiselta Albert Espinosalta suomennettu romaani. Albert Espinosa on insinööri, kirjoittaja, näyttelijä ja ohjaaja, jonka omakin elämä on ollut melkoista kamppailua vakavan sairauden kanssa jo lapsuudessa. Hän vietti kymmenen vuotta syöpähoidoissa ja selätti sairauden.

Kirja on täynnä vakavia aiheita, mutta kaiken takaa paistaa ilo. Toivottavasti tältä kirjailijalta jatkoa seuraa! Todellinen hyvän mielen ja oivallusten kirja.