David Foenkinos on lähes nelikymppinen pariisilainen kirjailija, käsikirjoittaja ja muusikko. Foenkinos käsittelee teoksissaan rakkautta, kuten jo kirjojen nimistäkin ilmenee: Nainen, jonka nimi on Nathalie (2011) ja Vaimoni eroottinen potentiaali (2012).
En ollut kirjan alussa ihan varma mitä genreä kirja oikein edustaa, enkä ole varma siitä vielä kirjan lopussakaan. Enkä tiedä vielä sitäkään, pidinkö kirjasta oikeastaan vai en. Vaimoni eroottinen potentiaali sekoittaa tyylillisesti perinteistä halpadekkaria Jerry Cottonin tapaan ja väliin mahtuu filosofisia pohdintojakin. Hiukan sekametelisoppamainen olo jäi.
Kirja on sekaisuudessaankin kuitenkin kiinnostava, ja aihe on hauskakin. Kirjassa pohditaan keräilyvimmaa, onnen olemusta, naisen arvoituksia ja rakkauden mysteeriä. Jotain olisin kuitenkin kaivannut kirjaan lisää.
maanantai 27. helmikuuta 2012
maanantai 13. helmikuuta 2012
Cecilia Samartin: Nora & Alicia
Cecilia Samartinin kirja vie mukanaan Kuuban kuuman auringon alle, leppeiden merituulien ja polttavan, valkoisen hiekan saarelle. Kirja alkaa onnellisista lapsuuskuvauksista, kun taivaalla ei vielä ole tummia pilviä. Kirjan sävy muuttuu pikkuhiljaa, kun vallankumous etenee ja rikas ylhäisö joutuu pakenemaan maasta.
Samartin kertoo koskettavasti kahden serkuksen tarinan. Nora pakenee maasta perheensä kanssa ja aloittaa uuden elämän Yhdysvalloissa. Alicia taas jää Kuubaan, ja hänen elämästään muodostuu kovin erilainen. Molemmat kokevat rakkautta ja suruja, ja kirjassa kuvataan myös kuvottavaa arkitodellisuutta Kuubassa vallankumouksen jälkeen. Jälleen kerran vallankumous syö omat lapsensa.
Äkkipikaisen ja hurjan, vaalean kaunottaren Alician ja harkitsevaisemman, tumman serkkutytön Noran välinen ystävyys kantaa koko kirjan ajan. Tytöt ovat erilaisia, mutta täydentävät toisiaan. Molemmat ikävöivät toisiaan, ja pystyvät myös jakamaan taakkoja toistensa kanssa. Suosittelen luettavaksi, kiinnostus Kuuban historiaan ja tapahtumiin heräsi saman tien.
Samartin kertoo koskettavasti kahden serkuksen tarinan. Nora pakenee maasta perheensä kanssa ja aloittaa uuden elämän Yhdysvalloissa. Alicia taas jää Kuubaan, ja hänen elämästään muodostuu kovin erilainen. Molemmat kokevat rakkautta ja suruja, ja kirjassa kuvataan myös kuvottavaa arkitodellisuutta Kuubassa vallankumouksen jälkeen. Jälleen kerran vallankumous syö omat lapsensa.
Äkkipikaisen ja hurjan, vaalean kaunottaren Alician ja harkitsevaisemman, tumman serkkutytön Noran välinen ystävyys kantaa koko kirjan ajan. Tytöt ovat erilaisia, mutta täydentävät toisiaan. Molemmat ikävöivät toisiaan, ja pystyvät myös jakamaan taakkoja toistensa kanssa. Suosittelen luettavaksi, kiinnostus Kuuban historiaan ja tapahtumiin heräsi saman tien.
torstai 2. helmikuuta 2012
Kristina Carlson: William N. päiväkirja
William Nylander oli 1800-luvulla elänyt suomalainen kasvitieteilijä, joka teki kansainvälisestikin merkittävää tutkimusta jäkälistä. Nylander oli älykäs, ja ilmeisesti hiukan omalaatuinen henkilö, joka luopui virastaan Helsingissä ja lähti asumaan Pariisiin. Kristiina Carlssonin fiktiivinen päiväkirja imaisee mukaansa 1800-luvun tunnelmiin.
Nylander kuvataan erakoituneena, aika tavalla ihmisiin ja yhteiskunnan kiipimisjärjestelmään pettyneenä, mutta hyvin ylpeänä miehenä. Vaikka köyhyys kolkuttaa ovella koko ajan, hän ei suostu pokkuroimaan mesenaatteja eikä ottamaan vastaan edes lahjoja. Päiväkirjamerkinnät koostuvat pienistä arjen tapahtumista: mitä söin tänään, onko tänään kuumetta, kuka kävi tai lähetti kirjeen. Taustalla jäytää kuitenkin koko ajan pettymys yliopiston virkajärjestelmään ja katkeruus siitä, että omaa lahjakkuutta ei ole huomattu tai tunnustettu. Välillä N. päätyy pohtimaan jopa itseään: "olen älykkäämpi, etevämpi ja miellyttävämpi kuin he kuvittelevat, he hämmästyisivät ja inhoaisivat minua vielä enemmän, koska tulisivat myös kateellisiksi". Kuitenkaan tällä ei ole paljon merkitystä, sillä aniharvat ovat enää tervetulleita N.:n luokse.
William N. on nautinnollisen rauhallista luettavaa, vaikkakin kirja on melko surumielinen. William N.:n terävä itseironia lieventää hiukan yksinäisyyden kuvausta.
Nylander kuvataan erakoituneena, aika tavalla ihmisiin ja yhteiskunnan kiipimisjärjestelmään pettyneenä, mutta hyvin ylpeänä miehenä. Vaikka köyhyys kolkuttaa ovella koko ajan, hän ei suostu pokkuroimaan mesenaatteja eikä ottamaan vastaan edes lahjoja. Päiväkirjamerkinnät koostuvat pienistä arjen tapahtumista: mitä söin tänään, onko tänään kuumetta, kuka kävi tai lähetti kirjeen. Taustalla jäytää kuitenkin koko ajan pettymys yliopiston virkajärjestelmään ja katkeruus siitä, että omaa lahjakkuutta ei ole huomattu tai tunnustettu. Välillä N. päätyy pohtimaan jopa itseään: "olen älykkäämpi, etevämpi ja miellyttävämpi kuin he kuvittelevat, he hämmästyisivät ja inhoaisivat minua vielä enemmän, koska tulisivat myös kateellisiksi". Kuitenkaan tällä ei ole paljon merkitystä, sillä aniharvat ovat enää tervetulleita N.:n luokse.
William N. on nautinnollisen rauhallista luettavaa, vaikkakin kirja on melko surumielinen. William N.:n terävä itseironia lieventää hiukan yksinäisyyden kuvausta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)