Joyce Carol Oatesin Putous tempaa lukijan heti mukaansa. Varsinkin kirjan alun suorastaan maaginen tunnelma kietoi piti ainakin minut tiukasti otteessaan.
Kirja alkaa traagisissa merkeissä, kun vastavihitty aviomies heittäytyy Niagaran putoukseen häämatkan ensimmäisenä aamuna. Leskeksi jäävä tuore vaimo Ariah jää odottamaan miehensä ruumiin löytymistä ja saa lehdistössä nimen Niagaran leskimorsian. Tämän unenomaisen jakson aikana Ariahin rinnalle löytyy lakimies Dirk Burnaby, jonka kanssa hän pian avioituu.
Ariah ja Dirk elävät yhdessä, rakastavat toisiaan ja saavat lapsia. Ariah on kuitenkin hyvin epävarma suhteessaan niin mieheensä kuin lapsiinsa. Hän ei ole juuri lainkaan kosketuksissa perheen ulkopuoliseen maailmaan ja muuttuu ajan kuluessa yhä eristäytyneemmäksi. Ariahin vainoharhaisuuden lisäksi perhe-elämää tulee vaikeuttamaan Dirkin paneutuminen suureen ympäristörikoksia käsittelevään oikeusjuttuun, jossa syytettynä on kaupungin virkamiehiä sekä suuria teollisuuslaitoksia.
Useat onnettomuudet kohtaavat perhettä. Onko se todella kirottu, kuten useampikin sen jäsenistä uskoo? Voiko epävakaan äidin kasvattamista lapsista varttua tasapainoisia aikuisia? Putous kuvaa vaikuttavasti yhden perheen ja sen jäsenten vaiheita lähes kolmen vuosikymmenen ajan.
maanantai 15. maaliskuuta 2010
keskiviikko 3. maaliskuuta 2010
Joel Haahtela: Katoamispiste
Joel Haahtela on kirjoittanut pienen, intensiivisen romaanin, joka sai alkunsa Kotkan vierailusta ja Raija Siekkisestä. Haahtela on aina ihaillut Siekkistä kirjailijana, mutta kiinnostui hänestä vasta muutama vuosi Siekkisen kuoleman jälkeen. Romaanissa päähenkilö jäljittää Suomeen tullutta ranskalaismiestä, jonka oletetaan lähteneen tavoittamaan Siekkistä. Päähenkilö etsii tietoja Siekkisestä, matkustaa Kotkaan kävelemään Siekkisen jalanjälkiä ja yrittää päästä kirjailijan pään sisään.
Kirjaa lukiessa on vaikea tietää, mikä on faktaa ja mikä fiktiota. Tekstissä kuuluu Haahtelan ihailu Siekkistä kohtaan kirjailijana. Vaikka Haahtela esittääkin Siekkisen elämästä kaikenlaisia arvailuja, minusta sanat asetetaan kauniisti ja asiat jätetään avoimiksi niin, että kirjaa voi lukea loukkaantumatta. Kirjassa matkustetaan ja liikutaan paljon, mutta enemmän merkitystä on sillä, mitä päähenkilön pään sisällä liikkuu.
Haahtela kirjoittaa kaunista, pohdiskelevaa ja harkittua kieltä, ja tämän kielen ja kauniiden lauseiden takia kirja kannattaa lukea.
”…tunsin kuinka kirjoittaessani elämä kutistui ympäriltäni, katosi työhuoneen hämärään, iltoihin ja öihin, joiden suojassa tarinat kasvoivat.”
Kirjaa lukiessa on vaikea tietää, mikä on faktaa ja mikä fiktiota. Tekstissä kuuluu Haahtelan ihailu Siekkistä kohtaan kirjailijana. Vaikka Haahtela esittääkin Siekkisen elämästä kaikenlaisia arvailuja, minusta sanat asetetaan kauniisti ja asiat jätetään avoimiksi niin, että kirjaa voi lukea loukkaantumatta. Kirjassa matkustetaan ja liikutaan paljon, mutta enemmän merkitystä on sillä, mitä päähenkilön pään sisällä liikkuu.
Haahtela kirjoittaa kaunista, pohdiskelevaa ja harkittua kieltä, ja tämän kielen ja kauniiden lauseiden takia kirja kannattaa lukea.
”…tunsin kuinka kirjoittaessani elämä kutistui ympäriltäni, katosi työhuoneen hämärään, iltoihin ja öihin, joiden suojassa tarinat kasvoivat.”
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)