lauantai 29. huhtikuuta 2017
Liane Moriarty: Nainen joka unohti
Miltä tuntuu kun huomaa yhtäkkiä olevansa 10 vuotta vanhempi kuin luulee olevansa ja kadottaneensa muistot vuosikymmenen ajalta?
Perheenäiti Alice herää sairaalasta. Hän on lyönyt päänsä kuntoillessaan, ja pian hänelle valkenee, että aika on mennyt eteenpäin vuosikymmenen. Hän muistaa olevansa naimisissa ja odottavansa ensimmäistä lastaan rakkaan aviomiehensä kanssa.
Vähitellen Alicelle valkenee, että asiat ovat muuttuneet totaalisesti. Hänen rakas miehensä haluaa avioeron, ainoa sisko on etääntynyt ja äitikin on mennyt naimisiin.
Alice peilaa itseään muiden silmin. Hänet nähdään kiireisenä ja tehokkaana perheenäitinä, mutta hän ei tunnista itseään muiden kuvauksesta. Millaiseksi ihmiseksi hän on muuttunut? Mitä on mahtanut tapahtua kymmenen vuoden aikana? Miksi kukaan ei halua puhua Ginasta, joka on kuulemma ollut hänen paras ystävänsä?
Vaikka kirjan teema on vakava, se on kepeää ja nopeaa luettavaa. Kirja koukutti lukemaan sen kerralla loppuun. Moriartyn tyyli kuvata elämää Australian auringon alla on osuvaa. Kirjaa lukiessa alkaa itse pohtia, että miltä tuntuisi jos luulisi itse olevansa 10 vuotta nuorempi. Olisiko sitä tyytyväinen omiin valintoihinsa? Kirjan aihe jää pyörimään mieleen pidemmäksikin ajaksi.
lauantai 22. huhtikuuta 2017
Ljudmila Ulitskaja: Medeia ja hänen lapsensa
Ljudmila Ulitskaja on alkuperäiseltä ammatiltaan geenitutkija ja perinnöllisyystieteilijä, mikä näkyy hänen kirjoissaan. Medeia ja hänen lapsensa onkin sukuromaani, jossa käydään melkein jokaisen henkilön elämäntarina lävitse. Henkilöitä on paljon ja lukijan saattaa olla vaikea pysyä mukana siinä, kuka on kuka. Onneksi kirjan lopussa on kaavio keskushenkilö Medeia Mendezin sukupuusta, joka auttaa koko sukutarinan ja henkilöiden välisten suhteiden hahmottamisessa.
Koko romaanin keskushenkilönä on Medeia Mendez, omaa sukua Sinopli, vanha kreikkalaisnainen, joka on asunut koko ikänsä Krimin vuoristossa. Medeia tuntee vuoret ja kivikkoiset rannat kuin omat taskunsa, ympäröivä luonto on ollut hänelle aina avokätinen antimiaan tarjoten. Hän tuntee myös sukulaisensa, joita tarkkailee aina kesäisin, kun nämä saapuvat vierailulle. Medeialta ei jää huomaamatta mikään, hän on luonteeltaan hiljainen sivustaseuraaja. Medeian matriarkaalisesta äitihahmosta huokuu ihana iäkkään naisen viisaus ja hyväksyvä rakkaus. Hyväksyntä ja anteeksianto ovatkin tämän romaanin keskeisiä teemoja.
Medeia ja hänen lapsensa on hyvin monitahoinen romaani, sillä se sisältää monenlaisia teemoja, joiden ympärille tarinat rakentuvat ja juoni kietoutuu. Kirjaa voi lukea suvun jatkumisen ja sukulaisuuden näkökulmasta, rakkaussuhteiden tai mytologian näkökulmasta. Ulitskajalla toistuva teema on myös toiseus ja toisien näkyväksi kirjoittaminen: hänen teoksissaan on aina vähemmistöjä ja yhteiskunnan hyljeksittyjä edustavia hahmoja, kuten kehitysvammaisia ja juutalaisia.
Vuonna 1996 alun perin julkaistu romaani avaa lukijalleen Neuvostoliiton historiaa ja erityisesti Stalinin aikaa vainoineen pienen ihmisen näkökulmasta. Pidän paljon tästä kirjasta, jonka kerronta perustuu vahvoille naishahmoille ja erilaisille elämänkohtaloille. Pidän myös Ulitskajan rauhallisesta ja kuvailevasta kerronnasta, Arja Pikkupeuran loistavaa suomennosta unohtamatta.
Koko romaanin keskushenkilönä on Medeia Mendez, omaa sukua Sinopli, vanha kreikkalaisnainen, joka on asunut koko ikänsä Krimin vuoristossa. Medeia tuntee vuoret ja kivikkoiset rannat kuin omat taskunsa, ympäröivä luonto on ollut hänelle aina avokätinen antimiaan tarjoten. Hän tuntee myös sukulaisensa, joita tarkkailee aina kesäisin, kun nämä saapuvat vierailulle. Medeialta ei jää huomaamatta mikään, hän on luonteeltaan hiljainen sivustaseuraaja. Medeian matriarkaalisesta äitihahmosta huokuu ihana iäkkään naisen viisaus ja hyväksyvä rakkaus. Hyväksyntä ja anteeksianto ovatkin tämän romaanin keskeisiä teemoja.
Medeia ja hänen lapsensa on hyvin monitahoinen romaani, sillä se sisältää monenlaisia teemoja, joiden ympärille tarinat rakentuvat ja juoni kietoutuu. Kirjaa voi lukea suvun jatkumisen ja sukulaisuuden näkökulmasta, rakkaussuhteiden tai mytologian näkökulmasta. Ulitskajalla toistuva teema on myös toiseus ja toisien näkyväksi kirjoittaminen: hänen teoksissaan on aina vähemmistöjä ja yhteiskunnan hyljeksittyjä edustavia hahmoja, kuten kehitysvammaisia ja juutalaisia.
Vuonna 1996 alun perin julkaistu romaani avaa lukijalleen Neuvostoliiton historiaa ja erityisesti Stalinin aikaa vainoineen pienen ihmisen näkökulmasta. Pidän paljon tästä kirjasta, jonka kerronta perustuu vahvoille naishahmoille ja erilaisille elämänkohtaloille. Pidän myös Ulitskajan rauhallisesta ja kuvailevasta kerronnasta, Arja Pikkupeuran loistavaa suomennosta unohtamatta.
tiistai 18. huhtikuuta 2017
Petri Tamminen: Suomen historia
Petri Tammisen uusin kirja on rakennettu erikoisella tavalla: Kirjailija haastatteli yli 500 ihmistä eri puolella Suomea Suomen historiaan liittyen. Hän keräsi heidän henkilökohtaisia muistojaan ja tarinoitaan eri vuosikymmeniltä. Tarinat saattoivat olla hyvinkin pieniä, mutta kertojalleen mielenpainuneita ja merkityksellisiä. Tamminen vieraili myös Lappeenrannassa haastattelemassa kirjaston lukupiiriläisiä.
Tarinat ovat enimmäkseen puolen sivun mittaisia. Sivun alareunassa juoksee vuosiluvut, joten tarinan pystyy kiinnittämään oikeaan aikaan. Tarinoita on kansalaissodasta aivan viime vuoteen saakka. Pienten tarinoiden kautta käydään läpi Suomen historiaan liittyneitä isojakin asioita: kieltolaki, Helsingin olympialaiset, Kekkonen ja Etyk, Ruotsiin muutto, jääkiekon maailmanmmestaruus ja Euroviisujen voitto, mutta tietysti myös sotavuodet ja pula-aika.
Vasta kirjaa jälkikäteen selatessa ja otsikoita katsellessa oikeastaan oivaltaa, miten hauskasti tarinat on koottu yhteen: Mukana on isoja asioita, mutta niitä katsotaan tällaisen tavallisen ihmisen silmälasien läpi. Tarinoista käy hyvin ilmi sekin miten Suomi ja maailmanmeno ylipäätään on 100 vuoden aikana muuttunut.
Tarinat ovat enimmäkseen puolen sivun mittaisia. Sivun alareunassa juoksee vuosiluvut, joten tarinan pystyy kiinnittämään oikeaan aikaan. Tarinoita on kansalaissodasta aivan viime vuoteen saakka. Pienten tarinoiden kautta käydään läpi Suomen historiaan liittyneitä isojakin asioita: kieltolaki, Helsingin olympialaiset, Kekkonen ja Etyk, Ruotsiin muutto, jääkiekon maailmanmmestaruus ja Euroviisujen voitto, mutta tietysti myös sotavuodet ja pula-aika.
Vasta kirjaa jälkikäteen selatessa ja otsikoita katsellessa oikeastaan oivaltaa, miten hauskasti tarinat on koottu yhteen: Mukana on isoja asioita, mutta niitä katsotaan tällaisen tavallisen ihmisen silmälasien läpi. Tarinoista käy hyvin ilmi sekin miten Suomi ja maailmanmeno ylipäätään on 100 vuoden aikana muuttunut.
torstai 13. huhtikuuta 2017
Yoko Ogawa: Professori ja taloudenhoitaja
Taloudenhoitaja saa haasteellisen työpaikan, kun välitystoimisto lähettää hänet huolehtimaan entisen matematiikan professorin taloudesta. Professorin muisti toimii vain 80 minuuttia, sen jälkeen tutustuminen täytyy aloittaa alusta. Professorin takki on täynnä muistilappuja tärkeistä asioista. Silloin kun professorin muisti toimii, hän ratkoo vaikeita matemaattisia ongelmia. Jos ongelma ei ratkea 80 minuutin aikana, työ täytyy aloittaa alusta.
Taloudenhoitajalla on kouluikäinen poika, jonka professori ristii Juureksi, neliöjuuren mukaan. Poika alkaa käydä äitinsä mukana koulun jälkeen professorin luona, koska professorin mielestä tuon ikäistä lasta ei missään tapauksessa saa jättää yksin kotiin.
Kirja kuvaa lempeästi ja huumorilla tämän kolmikon tutustumista ja yhteiseloa. Taloudenhoitaja ja poikansa Juuri oppivat yhtä ja toista matematiikasta professorin kotona työskennellessään. Myös professori saa kokea jotain poikkeuksellista. Kirjan tarina on sydämellinen; ihmiset välittävät toisistaan ja haluavat tehdä pieniä tekoja toistensa hyväksi.
Kirjailija Ogawa on Japanissa erittäin tunnettu. Teos on ensimmäinen, joka häneltä on suomennettu.
tiistai 11. huhtikuuta 2017
Erlend Loe: Niin loppuu maailma – sellaisena kuin me sen tunnemme
Niin loppuu maailma jatkaa Andreas Dopplerin tarinaa. Vuonna 2005 ilmestyi suomeksi ensimmäinen kirja nimeltään Doppler, mutta tämän maailmanloppumisen tarinan voi vallan hyvin lukea itsenäisenäkin. Loe luo tuttuun tapaansa hullun, hauskan ja tarkkanäköisen kriittisen kuvan nykysivilisaatiosta.
Doppler päättää jättää rakkaan hirvensä hoitoon ja palaa erämaasta perheensä pariin Osloon. Paluu ei kuitenkaan sujukaan aivan suunnitelmien mukaan: vaimolla on uusi rakastaja ja lapset eivät kaipaa isäänsä. Erämaassa metsittynyt mies ei ymmärrä ihmisiä ja yhteiskuntaa enää ollenkaan. Alkaa hervoton kujanjuoksu työn, naisten, rahan ja yhteiskunnan vaatimuksien paineessa. Ja kaiken aikaa Doppler tajuaa ympäröivästä humusta vähemmän ja vähemmän.
Niin loppuu maailma on hauskaa luettavaa, mutta kuten Loella yleensäkin mukana on ideaa. Loe esittää melkoista kritiikkiä nyky-yhteiskuntaa kohtaan huumorin ja kohelluksen kaapuun puettuna.
maanantai 3. huhtikuuta 2017
Martina Haag: Olin niin varma meistä
Ruotsalainen kirjailija ja näyttelijä Martina Haag on minulle uusi tuttavuus, vaikka häneltä onkin jo suomennettu muutama kirja.
Olin niin varma meistä kertoo kirjailija Petrasta, joka on ollut 15 vuotta naimisissa Andersin kanssa. Petra arvelee kaiken olevan hyvin, kunnes avioliitto ja maailma alkaa hajota hänen ympäriltään. Petra lähtee Lappiin erämaan yksinäisyyteen Ráhnukkaan mökkivahdiksi keräämään voimia ja miettimään.
Yksinäisyys ja hiljaisuus iskee lujaa erämaassa. Äkkiä Petra tajuaa, että jos hän loukkaantuisi yksin erämaassa, kukaan ei edes etsisi häntä ennen kuin viikkojen päästä. Petra taistelee hiljaisuutta ja tyhjyyttä vastaan nykyihmisen yleisin keinoin, aikatauluttamalla päiväänsä.
Kirja on sujuvaa ja mielenkiintoista luettavaa. Haag kuvaa oivaltavasti kahden toisistaan erkanevan ihmisen suhdetta. Loppuratkaisu ei mielestäni ihan toiminut, tai sitten en vain ymmärtänyt sitä, mutta ehdottomasti lukemisen arvoinen kirja siitä huolimatta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)