perjantai 25. syyskuuta 2015
Ian McEwan: Lapsen oikeus
Uusimmassa kirjassaan Ian McEwan kuvaa lontoolaisen ylioikeuden tuomarin, Fiona Mayen, kautta brittiläistä oikeusistuinta: oikeustapauksia, toimintatapoja, etiikkaa, moraalia ja ihan arkipäivän työtaakkaa. Tuomarit joutuvat asettumaan jumalan asemaan ratkaistessaan tapauksia, joissa on välillä kyse elämästä ja kuolemasta. Kirjan keskiössä on Jehovan todistajiin kuuluvan nuoren, leukemiaa sairastavan Adamin tapaus. Fiona tuomaroi oikeudenkäynnissä, jossa päätetään saako Adamille antaa, vastoin hänen ja hänen vanhempiensa tahtoa, verensiirron, joka todennäköisesti pelastaisi hänen henkensä. Lisäksi käydään läpi Fionan päivittäiseen työhön kuuluvia muitakin juttuja.
Fiona elää lapsettomassa, rutiiniksi pelkistyneessä avioliitossa, josta aviomies, Fionan järkytykseksi, kaipaa irtiottoa. McEwan kuvaa hyvin lontoolaisten lakimiesten hyvätuloista ja hyväosaista sosieteeta juhlineen ja tapaamisineen. Hän kuvaa kuitenkin lämmöllä Fionan ja hänen miehensä suhdetta. Samoin Fionan ja Adamin tapaamisia ja sitä, miten kyseinen tapaus Fionaan vaikuttaa.
McEwan on erittäin älykäs kirjoittaja, jonka sujuvaa tekstiä on ilo lukea. Hän myös taustoittaa kirjansa hyvin, mikä käy ilmi kirjan lainopillisista jaksoista. Ne eivät tee kirjaa kuitenkaan raskaaksi lukea, vaan sitovat tapaukset todelliseen oikeuskäytäntöön. McEwan myös pohtii tuomareiden ja oikeuspäätösten etiikkaa ja seurauksia mukana olleille. Kirjan on oivallisesti suomentanut Juhani Lindholm.
tiistai 22. syyskuuta 2015
Marko Leino: Syntymättömät
Syntymättömät on ensimmäinen kirja, jonka luin Marko Leinolta, vaikka se on jo hänen kahdeksas romaaninsa. Ja tykkäsin, vaikka alkuun en ollut ihan varma. Leinon kirjoitustyyli ei ole lukijalle ihan helppo, hän hyppelee tarinan sisällä faktasta fiktioon, muistelee ja kertoo lomittain monta tarinaa.
Syntymättömissä kirjailija Erik on onnettomuuteen joutuneen vaimonsa Ellenin vierellä sairaalassa ja miettii elämäänsä. Erikin lapsuusmuistoja paljastetaan vähitellen, Erik on hyvin poikkeuksellinen lapsi selvänäkijän taakkoineen, isä Alexander ei olisi isäksi kelvannut. Nykyhetkessä Erik istuu vaimonsa luona päivästä toiseen. Ellen on koomassa ja raskaana, lapsi yritetään pelastaa pitämällä Elleniä elossa mahdollisimman kauan.
Ei mikään kevyt kirja, aiheita ovat kuolema, keskenmeno, itsemurha. Kuitenkin kirja on tavallaan kaunis ja kamala tarina, kun Erikin menneisyys paljastuu askel kerrallaan. Nuori Erik psykologi Oton vastaanotolla on kirjan herkkupaloja. Ja aiheesta huolimatta kirjasta löytyy myös tummaa, kuivaa huumoria. Kirjan kuvitus ei minulle ihan auennut, mutta ei huonokaan idea.
tiistai 15. syyskuuta 2015
Patti Smith: Ihan kakaroita
Haluatko saada tuntumaa laulaja-lauluntekijä, runoilija ja kuvataiteilija Patti Smithin varhaisaikuisuuteen ja kuvaa siitä, miten hänestä tuli taiteilija? Jos vastasit edes haparoiden “kyllä”, lue Smithin teos Ihan kakaroita.
Teoksen päähenkilöt ovat Patti Smith ja Robert Mapplethorpe. He kohtaavat toisensa 1960-luvun lopun New Yorkissa, jonne Patti Smith on tullut käytännössä ilman rahaa, aloittamaan omaa elämäänsä. Robertista ja Pattista tulee ensin pari ja myöhemmin luottoystävät. Patti Smith kuvaa elämäänsä ja itsenäistymistään, omaa ja myös Robertin työskentelyä ja kasvamista taiteilijaksi.
Patti ja Robert kulkevat ja asuvat New Yorkin taiteilijapiireissä tai niiden liepeillä. Pienempien ja isompien kuuluisuuksien nimiä vilahtelee tekstissä siihen malliin, että hetkittäin se tuntuu tärkeilyltä. Toisaalta Patti Smithin meille tarjoama kurkistus aloittelevien taiteilijoiden elämään 60-70-lukujen taitteen New Yorkissa on ihana hyppäys Etelä-Karjalan maisemista toiseen maailmaan, ja jos siihen maailmaan kuuluu tunnettuja henkilöitä, ei kai kirjoittaja sille mitään voi.
Teos on vahvasti omaääninen ja Smith tarjoaa meille itse valitsemansa otokset elämästään. Kuten Patti Smithin persoonaan sopii, mihinkään suuntaan ei pahemmin kumarrella.
Jokin aika sitten huomasin ilokseni, että Patti Smithin muistelmateos saa jatkoa tänä syksynä!
Teoksen päähenkilöt ovat Patti Smith ja Robert Mapplethorpe. He kohtaavat toisensa 1960-luvun lopun New Yorkissa, jonne Patti Smith on tullut käytännössä ilman rahaa, aloittamaan omaa elämäänsä. Robertista ja Pattista tulee ensin pari ja myöhemmin luottoystävät. Patti Smith kuvaa elämäänsä ja itsenäistymistään, omaa ja myös Robertin työskentelyä ja kasvamista taiteilijaksi.
Patti ja Robert kulkevat ja asuvat New Yorkin taiteilijapiireissä tai niiden liepeillä. Pienempien ja isompien kuuluisuuksien nimiä vilahtelee tekstissä siihen malliin, että hetkittäin se tuntuu tärkeilyltä. Toisaalta Patti Smithin meille tarjoama kurkistus aloittelevien taiteilijoiden elämään 60-70-lukujen taitteen New Yorkissa on ihana hyppäys Etelä-Karjalan maisemista toiseen maailmaan, ja jos siihen maailmaan kuuluu tunnettuja henkilöitä, ei kai kirjoittaja sille mitään voi.
Teos on vahvasti omaääninen ja Smith tarjoaa meille itse valitsemansa otokset elämästään. Kuten Patti Smithin persoonaan sopii, mihinkään suuntaan ei pahemmin kumarrella.
Jokin aika sitten huomasin ilokseni, että Patti Smithin muistelmateos saa jatkoa tänä syksynä!
keskiviikko 9. syyskuuta 2015
Joël Egloff: Edmond Ganglion ja poika
Ranskalaisen pikkukylän elämä on lähes tyystin pysähtynyt. Kylässä ei ole enää juuri mitään eikä paljon ketään. Monet taloista ovat autioituneet ja hiljaisella kylänraitilla jolkottelee lähinnä kulkukoiria. Liikeyrityksiä on jäljellä kaksi: Kahvila Aurinko, jossa kahvikoneen hajottua on tarjolla pelkästään isännän tislaamaa luumuviinaa, ja kahvilaa aivan vastapäätä sijaitseva Edmond Ganglion ja poika - hautaustoimisto. Kumpikin yrityksestä tekee hidasta kuolemaa, kun asiakkaita ei kerta kaikkiaan ole vaikka kylässä elää ainoastaan vanhuksia.
Hautaustoimiston omistaja Ganglion muistelee kaiholla vanhoja hyviä aikoja, menestyksen vuosia, jolloin työtä oli ollut niin yllin kyllin, että oli jouduttu jopa toivomaan ainakin osan potentiaalisista asiakkaista pysyvän hengissä. Edellinen asiakas on hoidettu uudenvuoden päivänä ja elokuun helteisimpinä aikana hautaustoimistossa vierailee vain kylän vanhin rouva hyvin epävirallisissa terveystarkastuksissa tai hiuksiaan leikkauttamassa.
Vihdoin Hautaustoimisto Ganglion ja poika saa töitä, kun lääkäri käy toteamassa kylän ulkopuolella suuressa talossa asuneen herran kuolleen, ennen aikojaan. Pienten hautajaisten suunnitelma on selkeä. Siunaustilaisuuden jälkeen vietetään muistotilaisuus runsaine tarjoiluineen kahvila Auringossa ja Ganglion ja poika kuljettavat vainajan toisen kylän kirkkomaalle. Kaikki menee kuitenkin pieleen ja tavalliseksi kuviteltu saattokeikka saa todella arvaamattoman lopun.
Elokuvakoulun käyneen Egloffin kirja koostuu pienistä kohtauksista elokuvien tapaan. Tarina ja kirjan tunnelma vei minut täysin mennessään. Silmieni eteen avautui kylän verkkainen elämä autioine katuineen, tunsin kuumana porottavan keskikesän auringon ja luumuviinan hedelmäisen kirpeän maun. Erityisesti minua viehättivät hirtehisen tarinan henkilöhahmot, kaikki jollain tavalla vinkeitä ehkä hieman vinksahtaneita.
Hautaustoimiston omistaja Ganglion muistelee kaiholla vanhoja hyviä aikoja, menestyksen vuosia, jolloin työtä oli ollut niin yllin kyllin, että oli jouduttu jopa toivomaan ainakin osan potentiaalisista asiakkaista pysyvän hengissä. Edellinen asiakas on hoidettu uudenvuoden päivänä ja elokuun helteisimpinä aikana hautaustoimistossa vierailee vain kylän vanhin rouva hyvin epävirallisissa terveystarkastuksissa tai hiuksiaan leikkauttamassa.
Vihdoin Hautaustoimisto Ganglion ja poika saa töitä, kun lääkäri käy toteamassa kylän ulkopuolella suuressa talossa asuneen herran kuolleen, ennen aikojaan. Pienten hautajaisten suunnitelma on selkeä. Siunaustilaisuuden jälkeen vietetään muistotilaisuus runsaine tarjoiluineen kahvila Auringossa ja Ganglion ja poika kuljettavat vainajan toisen kylän kirkkomaalle. Kaikki menee kuitenkin pieleen ja tavalliseksi kuviteltu saattokeikka saa todella arvaamattoman lopun.
Elokuvakoulun käyneen Egloffin kirja koostuu pienistä kohtauksista elokuvien tapaan. Tarina ja kirjan tunnelma vei minut täysin mennessään. Silmieni eteen avautui kylän verkkainen elämä autioine katuineen, tunsin kuumana porottavan keskikesän auringon ja luumuviinan hedelmäisen kirpeän maun. Erityisesti minua viehättivät hirtehisen tarinan henkilöhahmot, kaikki jollain tavalla vinkeitä ehkä hieman vinksahtaneita.
tiistai 1. syyskuuta 2015
Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Riikka Pulkkisen pienikokoisen tarinan Iiris Lempivaarasta lukaisee aika nopeasti. Kaunis kieli ja oivaltavat ajatukset kannattelevat kirjaa, mutta kuitenkaan en ollut tälle kirjalle myyty. Sukupolvien kuilu avautuu selkeänä, en voinut juuri millään tasolla samaistua shoppailevaan, skumppaa ja lattea siemailevaan, pinnalliseen Iirikseen. Toki Pulkkinen kirjoittaa parodiaakin Iiris-rukasta, vaan ei oikein lähde sellaisenakaan lentoon. ”Odottakaa kun kerron” –tyylinen suora lukijan puhuttelu ei iske minuun.
Iiris Lempivaara on ajautunut eroon pitkäaikaisesta poikaystävästään Aleksista, johon on yhä rakastunut. Onneksi on liuta rakkaita ystäviä, joiden kanssa eroa voi pohtia, ostaa uusia kenkiä ja vakoilla Aleksia. Ja naapurissa asuu ihana vanha täti, jonka kanssa elämää voi pohtia viskipaukkujen avustuksella.
Parasta kirjassa ovat naapurin tädin oivaltavat elämänohjeet: ”Ihminen nyrjähtää aika ajoin, jotta voisi muuttua joksikin toiseksi, joka hän ei vielä ole. Niin kuuluu olla.” tai ”Eistä avautuu joskus kokonainen elämä, vaikka ei heti niin uskoisi.” Sujuvasti kirjoitettu, kuten kaikki Pulkkisen romaanit.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)