Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Riikka Pulkkisen pienikokoisen tarinan Iiris Lempivaarasta lukaisee aika nopeasti. Kaunis kieli ja oivaltavat ajatukset kannattelevat kirjaa, mutta kuitenkaan en ollut tälle kirjalle myyty. Sukupolvien kuilu avautuu selkeänä, en voinut juuri millään tasolla samaistua shoppailevaan, skumppaa ja lattea siemailevaan, pinnalliseen Iirikseen. Toki Pulkkinen kirjoittaa parodiaakin Iiris-rukasta, vaan ei oikein lähde sellaisenakaan lentoon. ”Odottakaa kun kerron” –tyylinen suora lukijan puhuttelu ei iske minuun.

Iiris Lempivaara on ajautunut eroon pitkäaikaisesta poikaystävästään Aleksista, johon on yhä rakastunut. Onneksi on liuta rakkaita ystäviä, joiden kanssa eroa voi pohtia, ostaa uusia kenkiä ja vakoilla Aleksia. Ja naapurissa asuu ihana vanha täti, jonka kanssa elämää voi pohtia viskipaukkujen avustuksella.

Parasta kirjassa ovat naapurin tädin oivaltavat elämänohjeet: ”Ihminen nyrjähtää aika ajoin, jotta voisi muuttua joksikin toiseksi, joka hän ei vielä ole. Niin kuuluu olla.” tai ”Eistä avautuu joskus kokonainen elämä, vaikka ei heti niin uskoisi.” Sujuvasti kirjoitettu, kuten kaikki Pulkkisen romaanit.