Antti Holma marssittaa runokavalkadiinsa Sirsi Sunnaksen, Reino Leinon, Karin Toisiks-Parasken ja Edith Södermalmin, joiden esikuvista ei jää epäselvyyttä. Nämä keksityt, mutta alkuperäistä malliaan matkivat runoilijat vuorottelevat kirjassa. Runoa syntyy esikuvien muottien mukaan, mutta karseammassa kategoriassa.
Idea toimii hyvin joissakin runoissa, mutta aloin kyllä haukotella Reino Leinon runojen myötä. Runoista osa oli oivaltavia ja jopa puhuttelevia, mutta sama kaava alkoi kangistaa. Lähes jokaisessa Reino Leinon runossa ensin oltiin ah niin herkkiä, ja viimeisessä säkeessä kirota päräytettiin. Toimi kolme kertaa, ja sitten kyllästytti. Runot olisivat olleet parempia ilman vittuja ja perkeleitä.
Eniten pidin Karin Toisiks-Parasken runoista keksityllä länsimurteella. Niissä oli todellisia helmiä:
minkä vasite aina ko mää mene kioskil
siäl o jono?
jos mää mene ohi vain
kettä ei nävy
myyjäki takahuanes kaiv jottai
vaa sillo ko mää mene sisä
sillo jostaki luukust tule
kuus mummu
seitteme pitkävetomiäst
kymmene karkpusstenava
ja ukko joka osta dakaappo luattokortil.
Myös Sirsi Sunnas loistaa lapsilta kiellettyine värssyineen. Hieno idea, ja saattaapa houkutella aivan uusia lukijoita runoille. Antti Holma on selvästi lahjakas tälläkin alueella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti